Lue keskustelun säännöt.
4-vuotias poikani on ilmeisesti heikkolahjainen - todella masentavaa :(
14.08.2017 |
Itse olin koulussa aina kympin oppilas ja äo on testattu korkeaksi ja mieheni sai ainakin armeijan "palikkatestistä" parhaan tuloksen, jonka siinä voi saada. Pojalla ei ole tiettävästi mitään syndroomaa tai kehitysvammaa, mutta ilmeisesti autismin kirjon poikkeamaa, tosin sekin diagnoosi on epäselvä. Poika näyttää ihan normaalilta ja on jopa nätti, hymyileväinen lapsi. Vauvana hän oli ihan normaali myöskin ja kehittyi hyvin. Mitä ihmettä tässä voisi tehdä? Mikä on syynä? Omassa ja mieheni suvussa ei ole ketään kehitysvammaisia, tosin miehen äiti on jotenkin erikoinen, yksinkertaisen oloinen tapaus, samoin miehen kaksi setää ovat erikoisia peräkammarinpoikia. Mutta siis mieheni on akateemisesti koulutettu ja testiälykäs, samoin mä itsekin. Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen, joten olen epäillyt sellaistakin, olisiko se voinut vaikuttaa (ex-mies käyttäytyi kuin kotidespootti sekä huusi mulle jatkuvasti). Lisäksi ex-mieheni pahoinpiteli mua lievästi pari kertaa, kun olin raskaana.
Voiko pojan älykkyyttä jotenkin kehittää? Pelottaa hänen tulevaisuutensa todella suuresti jo nyt. Voisinko pyytää joitain tutkimuksia? Onko mitään tehtävissä? Mikä voisi olla syynä? Tämä ei ole provo ja tosiaan pelottaa ja itkettää tämä tilanne. :/
Kommentit (190)
Sukuni on täynnä asseja molemmin puolin. Voitte kuvitella keskustelut kun moni ei osaa ottaa oikein katsekontaktia mutta "luennoi" varsin mielellään omista erityismielenkiinnon kohteistaan.... :D
Toki henkilöt ovat kaikki silti keskenään ihan erilaisia. Mutta vanhemmiten kun olen oppinut tunnistamaan as-piirteet itsessäni, niin tunnistan ne piirteet myös muissa aika hyvin ja kyllähän niitä piirteitä sitten havaitsee aika paljon.
Juuri yhtään täysin sosiaalisesti normaalia henkilöä en lähisukulaisissani tunne.
Muissa ihmisissä tunnistan kyllä "nentit".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selittäkää mulle miksi mä en luennoi, vaikka olenkin as. Selitän kyllä asioita ystävilleni, mutta en kyllä luennoi. Eikä itse asiassa kukaan tuntemani luennoi. Jotenkin tuntuu, että sekin on eräänlainen klisee.
Vierailija kirjoitti:
Assina olen itse miettinyt joskus että miksiköhän tuo katsekontakti on niin hankala itsellenikin. Esimerkiksi työpaikan face-to-face - palavereissa pitää ihan keskittyä, jotta voi käyttäytyä edes jotenkuten normaalisti ja ottaa myös katsekontaktia. Jo pari tuntia tuollaista "näyttelemistä" voi uuvuttaa täysin. Pyrkimällä olemaan mahdollisimman rauhallinen tuo katsekontaktin ottaminen helpottuu.
Paula Tillin (kirjoittanut kirjan Aspergerista) ulkonäössä on usein mainittuja assi-piirteitä:
https://www.google.fi/search?q=paula+tilli&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ve…:
Mitään varmaa tiettyä ulkoista tunnusmerkkiä ei kuitenkaan ole.
Itse purilaisena koen että olen aika yksikanavainen. Jos yritän aktiivisesti katsella puhujan silmiä tai ylipäätään häntä päinkään, tulen hänen puheelleen melkein kuin kuuroksi. Kuulen puhujan äänen yhä, mutta en ymmärrä sen merkitystä.
Minä olen järkeillyt tuon suuhun katsomisen johtuvan siitä, että haluan ikään kuin suuhun katsomalla nähdä, mitä toinen todella tarkoittaa. Haluan todella kuunnella häntä ja ymmärtää kaiken hänen sanomansa eikä puhuminen ole minulle sosiaalinen tapahtuma vaan tiedonhankintapahtuma. Vähän kuin kaikki, mitä toinen sanoisi, olisi faktaa. Kuin uutisia kuuntelisi. Aikuisena olen toki tajunnut, ettei tämä ole totta. Suusta tulee mitä tahansa, mikä puhujaa sattuu miellyttämään, kiinnostamaan tai hyödyttämään. Tämä ei kiinnosta minua, joten teen mieluummin jotain muuta kuin olen ihmisten kanssa. Ihmisten kanssa olemisella ei ole minulle funktiota, jos en opi jotain kiinnostavaa. Osaan jutustella jonkin verran, mutta se käy nopeasti tylsäksi ja huomaamattani alan puhua korkealentoisista aiheista, sillä jutustelu itsessään ei tunnu miltään.
Koska minun on vaikea erottaa totuutta valheesta, olen epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Paitsi että tämä tekee minut alttiiksi hyväksikäytölle, jota en huomaa ajoissa, myös epäluuloisuus itsessään rasittaa. Ihmiset tekevät koko ajan mielestään täysin inhimillisiä virheitä, valkoisia valheita, joita en voi sietää. Tästä syystä he pitävät minua raskaana ja minä pidän heitä moraalittomina ja ihmisinä, joiden jutuissa ei ole pohjaa. Aivan kuin he aina jutuillaan johdattelisivat minua, vaikka valkoinen valhe oli yksittäistapaus. Käsitykseni ihmisistä muuttuu helposti negatiiviseksi, jos he eivät ole täysin rehellisiä. Aikuisena olen oppinut peittämään tätä, koska on pakko, jos meinaa saada töitä ja pitää työpaikan. Ei voi räjähdellä asioista, joista muut eivät piittaa. Totuus kuitenkin on, etten arvosta ketään. En edes itseäni, minun heikkouteni vain ovat toisenlaisia. Itsessäni vihaan älyllisiä rajoitteita, vaikka älykkyyteni on normaalia korkeampi.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin koulussa aina kympin oppilas ja äo on testattu korkeaksi ja mieheni sai ainakin armeijan "palikkatestistä" parhaan tuloksen, jonka siinä voi saada. Pojalla ei ole tiettävästi mitään syndroomaa tai kehitysvammaa, mutta ilmeisesti autismin kirjon poikkeamaa, tosin sekin diagnoosi on epäselvä. Poika näyttää ihan normaalilta ja on jopa nätti, hymyileväinen lapsi. Vauvana hän oli ihan normaali myöskin ja kehittyi hyvin. Mitä ihmettä tässä voisi tehdä? Mikä on syynä? Omassa ja mieheni suvussa ei ole ketään kehitysvammaisia, tosin miehen äiti on jotenkin erikoinen, yksinkertaisen oloinen tapaus, samoin miehen kaksi setää ovat erikoisia peräkammarinpoikia. Mutta siis mieheni on akateemisesti koulutettu ja testiälykäs, samoin mä itsekin. Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen, joten olen epäillyt sellaistakin, olisiko se voinut vaikuttaa (ex-mies käyttäytyi kuin kotidespootti sekä huusi mulle jatkuvasti). Lisäksi ex-mieheni pahoinpiteli mua lievästi pari kertaa, kun olin raskaana.
Voiko pojan älykkyyttä jotenkin kehittää? Pelottaa hänen tulevaisuutensa todella suuresti jo nyt. Voisinko pyytää joitain tutkimuksia? Onko mitään tehtävissä? Mikä voisi olla syynä? Tämä ei ole provo ja tosiaan pelottaa ja itkettää tämä tilanne. :/
Kerrot että lapsi on normaalin näköinen, kehittynyt hyvin, on nätti ja hymyileväinen. Mitä vielä pitäisi olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmät vanhemmat, tyhmä lapsi.
Kiva kuulla. Itse olen ylittänyt Mensan rajan ja mies ois päässyt upseerikouluun tms. sen armeijan palikkatestin perusteella. Molemmat olemme akateemisesti koulutettuja ja ällän ylioppilaita.
Voi mikä harmi, että näin älykkäille vanhemmille sattui vähä-älyinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen järkeillyt tuon suuhun katsomisen johtuvan siitä, että haluan ikään kuin suuhun katsomalla nähdä, mitä toinen todella tarkoittaa. Haluan todella kuunnella häntä ja ymmärtää kaiken hänen sanomansa eikä puhuminen ole minulle sosiaalinen tapahtuma vaan tiedonhankintapahtuma. Vähän kuin kaikki, mitä toinen sanoisi, olisi faktaa. Kuin uutisia kuuntelisi. Aikuisena olen toki tajunnut, ettei tämä ole totta. Suusta tulee mitä tahansa, mikä puhujaa sattuu miellyttämään, kiinnostamaan tai hyödyttämään. Tämä ei kiinnosta minua, joten teen mieluummin jotain muuta kuin olen ihmisten kanssa. Ihmisten kanssa olemisella ei ole minulle funktiota, jos en opi jotain kiinnostavaa. Osaan jutustella jonkin verran, mutta se käy nopeasti tylsäksi ja huomaamattani alan puhua korkealentoisista aiheista, sillä jutustelu itsessään ei tunnu miltään.
Koska minun on vaikea erottaa totuutta valheesta, olen epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Paitsi että tämä tekee minut alttiiksi hyväksikäytölle, jota en huomaa ajoissa, myös epäluuloisuus itsessään rasittaa. Ihmiset tekevät koko ajan mielestään täysin inhimillisiä virheitä, valkoisia valheita, joita en voi sietää. Tästä syystä he pitävät minua raskaana ja minä pidän heitä moraalittomina ja ihmisinä, joiden jutuissa ei ole pohjaa. Aivan kuin he aina jutuillaan johdattelisivat minua, vaikka valkoinen valhe oli yksittäistapaus. Käsitykseni ihmisistä muuttuu helposti negatiiviseksi, jos he eivät ole täysin rehellisiä. Aikuisena olen oppinut peittämään tätä, koska on pakko, jos meinaa saada töitä ja pitää työpaikan. Ei voi räjähdellä asioista, joista muut eivät piittaa. Totuus kuitenkin on, etten arvosta ketään. En edes itseäni, minun heikkouteni vain ovat toisenlaisia. Itsessäni vihaan älyllisiä rajoitteita, vaikka älykkyyteni on normaalia korkeampi.
Et täysin hahmota asioitten suhteellisuutta? Esim. totuus, rehellisyys ja tieto on suhteellisia käsitteitä. Suurinta osaa ihmisiä ei kiinnosta pelkät faktat. Et arvosta ihmisiä? Ajattelet niin mustavalkoisesti, että se ei ole riittävä pohja arvostukselle. Ihmiskuvasi ja käsitys ihmisyydestä vaikuttaa olevan hyvin yksiulotteinen ja mustavalkoinen, se yhdistettynä epäluuloisuuteen voi viitata epäluuloiseen persoonallisuushäiriöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvä provohan tuo ap on. Ei kukaan jolla olisi autismin kirjon piirteitä tai diagnoosin omaava lapsi, kirjoittaisi noin. Kyllähän jokainen sen tietää että kyseinen häiriö on neuropsykologinen eikä siihen liity se kuink kympin oppilas on vanhempi ollut tai ei. Myöskään ne kotiolot tai "suuret draamat" ei voi saada aikaan lapsesta sellaista että hänessä olisi autismin kirjon piirteitä tai sellainen diagnoosina. Sen sijaan perinnollisyydellä voi myös olla osansa myös neurologisissa häiriöissä joten ei sellaisen pohtiminen turhaa ole. Tosin ap:n pohtimiset anopin ja muiden sukulaisten outoudesta ovat hieman naurettavia mutta ymmärrän hyvin pohtimisen jos sukulaisista löytyy myös henkilöitä joilta löytyy piirteitä jotka viittaisivat vahvasti samaan poikkeavuuteen kun mitä lapsella on. Ennenhän näitä ei niin helposti diagnosoitu joten aikuisissa löytyy paljon diagnosoimattomia tapauksia.
Kyllähän tuo autismilta kuulostaa.
Täältä saat näitä vastauksia ruokavalioista ja enkeliterapioista. Miksi kyselet kun lapsesi on jo erikoissairaanhoidon piirissä?
Kysymyksiisi voi vastata neurologi ja neuropsykologi.
Tämä on kyllä niin omituinen kysymyksenasettelu tähän ryhmään taas, vähän kuin seiskan lukijoilta kysyttäisiin kvarkin olemuksesta. Vastaan porvoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin koulussa aina kympin oppilas ja äo on testattu korkeaksi ja mieheni sai ainakin armeijan "palikkatestistä" parhaan tuloksen, jonka siinä voi saada. Pojalla ei ole tiettävästi mitään syndroomaa tai kehitysvammaa, mutta ilmeisesti autismin kirjon poikkeamaa, tosin sekin diagnoosi on epäselvä. Poika näyttää ihan normaalilta ja on jopa nätti, hymyileväinen lapsi. Vauvana hän oli ihan normaali myöskin ja kehittyi hyvin. Mitä ihmettä tässä voisi tehdä? Mikä on syynä? Omassa ja mieheni suvussa ei ole ketään kehitysvammaisia, tosin miehen äiti on jotenkin erikoinen, yksinkertaisen oloinen tapaus, samoin miehen kaksi setää ovat erikoisia peräkammarinpoikia. Mutta siis mieheni on akateemisesti koulutettu ja testiälykäs, samoin mä itsekin. Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen, joten olen epäillyt sellaistakin, olisiko se voinut vaikuttaa (ex-mies käyttäytyi kuin kotidespootti sekä huusi mulle jatkuvasti). Lisäksi ex-mieheni pahoinpiteli mua lievästi pari kertaa, kun olin raskaana.
Voiko pojan älykkyyttä jotenkin kehittää? Pelottaa hänen tulevaisuutensa todella suuresti jo nyt. Voisinko pyytää joitain tutkimuksia? Onko mitään tehtävissä? Mikä voisi olla syynä? Tämä ei ole provo ja tosiaan pelottaa ja itkettää tämä tilanne. :/
Hyvällä koulumenestyksellä ei ole tekemistä äo:n kanssa. Asia voi jopa olla päinvastoin. Usean neroksi myöhemmin tunnustetun henkilön koulumenestys on ollut huono.
Älykkyyttä ei mitata koulumenestyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmät vanhemmat, tyhmä lapsi.
Kiva kuulla. Itse olen ylittänyt Mensan rajan ja mies ois päässyt upseerikouluun tms. sen armeijan palikkatestin perusteella. Molemmat olemme akateemisesti koulutettuja ja ällän ylioppilaita.
Voi mikä harmi, että näin älykkäille vanhemmille sattui vähä-älyinen lapsi.
Pääsemällä upseerikouluun eli kadettikouluun ei osoita että olisi erikoisen älykäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan järkyttävää tekstiä tässä ketjussa :D Suorittaja ihmiset kauhistuu kun heidän suurin suorituksensa onkin epäonnistunut ja iso pettymys: Lapsi ei olekkaan yhtä upea ja älykäs kuin vanhempansa (tähän lista saavutuksista ja älykkyysosamäärä). Voin sieluni silmin nähdä millainen lapsuus näillä vanhemmilla on ollut. Suuri pettymys, kun maailma ei olekkaan täydellinen ja lapsi ei olekkaan klooni vanhemmistaan.
Ei se nyt auta kuin hylätä se neljävuotias jonnekkin kirkonportaille ja koittaa tehdä uusi, jospa siitä tulisi sellainen täydellinen mallikappale josta vanhemmat on aina haaveilleet.
Eikö lapsi oo päivähoidossa? Siellä vierailee eltot ja keltot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autismilta vaikuttava itseensä vetäyminen on luonnollinen ja odotettu seuraus siitä, kun lapsi joutuu elämään väkivallan varjossa. Lapset aistivat kaiken kodin ilmapiiristä ja tietävät enemmän kuin aikuiset luulevat. Hän kokee olonsa turvattomaksi. Sinä voit pelastaa hänet ja auttaa häntä palautumaan normaaliksi eroamalla heti väkivaltaisesta miehestä. Se on jopa velvollisuutesi!
Matkustakaa Pariisiin, pojallasi voi olla siellä hieno ura edessä Nodre Damen kellonsoittajana, luulisin että se paikka saattaisi olla jo tänä päivänä auki. Siellä hän voisi veistellä puu-ukkoja ja katsella kun toiset juhlii karnevaaleissa. Tietämäni mukaan ainakin aakkoset opetettaisiin siellä suurella kärsivällisyydellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä lapsi siis exäsi biologinen lapsi, vai miksi exäsi on ollut hänen elämässään varhaislapsuudessa? Miten ihmeessä sinun nykyisen miehesi tai hänen sukulaistensa älykkyys liittyy tähän asiaan, jolleivat he ole biologisesti sukua lapselle?
Aargh, kirjoitin siis väärin. Pahoittelen. Ei mulla ole mitään nykyistä miestä elämässäni lainkaan, on vain ex-mies, johon olen yhteyksissä ja joka on pojan isä.
Ap
Onko poika kaksin väkivaltaisen isänsä kanssa välillä? Et tiedä mitä tapahtuu ja miten se ehkä traumatisoi lasta.
Minun toinen tyttäreni ei kiinnostunut pienenä neuvolan testeistä eikä häneen saanut ulkopuolinen kontaktia lainkaan. Rattaissa istuessa alkoi kirkumaan ja huutamaan kun joku ihasteli hymyilevää pikkusiskoa. Käyttäytyi kaikin tavoin oudosti ja toisteli asioita. Liikkuminen oli niin kömpelöä että sai lähetteen kehitysvammaisten liikuntaryhmään jonne emme häntä vieneet. Tänään tyttö on 14 ja superlahjakas ja taiteellinen, melkein kympin oppilas ilman erityistä panostusta kouluun. Jälkiviisaana voisin käydä kuittaamassa neuvolaan että minä tiesin tämän ihan vauva-ajoista saakka.
"Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen.."
- nyt katsoo ihminen elämäänsä aika ulkopuolisena!
Vierailija kirjoitti:
"Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen.."
- nyt katsoo ihminen elämäänsä aika ulkopuolisena!
En siis tiedä mitä sinä tarkoitit mutta itselleni tuli fiilis tuosta ap:n jutusta että yrittää kovasti nyt kertoa jonkun toisen tarinaa josta ei kuitenkaan tiedä muuta kun omia kuvitelmia...
En tarkoittanut mitään negatiivista. Sekä Einsteinin että varsinkin Newtonin kohdalla on kuitenkin paljon as-ihmisen piirteitä ollut käyttäytymisessä. Varmaan tietyt kyvyt + erityismielenkiinnon kohteet ovat auttaneet heitä menestymään.