4-vuotias poikani on ilmeisesti heikkolahjainen - todella masentavaa :(

Palsta-asperger täällä terve!

Nyt masennus seis ja järki käpälään, kiitos. Aspergerilta tuo kuulostaa. Jos näin on, lapsesi älyssä ei ole mitään vikaa, hän ei ole vammainen, sairas eikä erityisen tyhmä. Hän on erilainen kuin enemmistö lapsista. Se harmittaa sinua todennäköisesti paljon enemmän kuin häntä itseään. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Erityistuen tarve johtuu pitkälle vähemmistöasemasta: autistit eivät ole suunnitelleet tätä maailmaa omilla ehdoillaan vaan joudumme sopeutumaan toisenlaisille aivoille tehtyyn ympäristöön. Aspergertyyppinen erilaisuus johon usein liittyy vaikeus ymmärtää tiettyjä enemmistölle helppoja asioita ei myöskään ole älyn puutetta. Älyn epätasaisuus ei ole sama asia kuin sen vähäisyys. Jos poika on erityismielenkiinnon kohteissaan hyvin tietävä ja lahjakas, hän on älykäs vaikka rusetin solmimen tai pyörällä ajaminen olisivat ylivoimaisia suorituksia. Hän on sitten ns. professoriainesta. Et kai sanoisi professoria tyhmäksi tai vähälahjaiseksi sillä perusteella että hänen kodinhoitotaidoissaan on puutteita? 

Poika myös todennäköisesti tajuaa aivan hyvin jos pidät häntä jotenkin viallisena tai tyhmänä ja kärsii siitä vaikkei osaakaan puolustautua.

Itselläni tilanne on se että as aiheuttaa elämässä tiettyjä isoja ongelmia. Toisaalta neurotyypillisyyskin altistaa eräille riskeille joita minulla ei ole. Aistipoikkeavuuksieni takia minusta ei koskaan voi esimerkiksi tulla alkoholistia. Aika iso juttu tässä yhteiskunnassa, vai mitä? Olen myös varsin immuuni sosiaalista alkuperää oleville komplekseille ja häpeäongelmille kuten kehonkuvan häiriöille. Pärjäisin kyllä arjessa paremmin jos lahjakkuusprofiilini olisi tasaisempi. Arkeen saa kuitenkin tukea ja apua, mutta erityislahjakkuus on todellakin erityistä. En haluaisi vaihtaa erityisyyttäni siihen että nykyiset heikkouteni vaihtuisivat keskinkertaisuuteen.

Sosiaalisen kanssakäymisen omalaatuisuuksien kanssa on sama juttu. Jos haluaa nähdä asiat negatiivisimman kautta, niin sitten aspergerista johtuva erilaisuus on ongelma. Toisaalta on myös työympäristöjä joissa aspergerpiirteet ovat vahvuuksia. On paljon tilanteita joissa suorapuheisuus sosiaalisten paineiden alla on selvä etu. On tilanteita joissa omat tunteet on osattava piilottaa. Aspergerilta tällaiset asiat tulevat luonnostaan. Ja mitä sitten jos poikasi ei koskaan opi valehtelemaan, käyttämään muita hyväksi tai rakentelemaan klikkejä? En osaa pitää kovin kamalana kohtalona sitä että joudun puhumaan aina totta, kohtelemaan kaikkia samanarvoisesti heidän käytöksensä mukaan ja saan ystävikseni vain kilttejä, avarakatseisia ihmisiä. 

Saat itse valita näetkö lapsesi hänen heikkouksiensa ja ongelmiensa vai hänen vahvuuksiensa kautta. Molemmat ovat todellisia, mutta hyvinvointinne kannalta teille molemmille olisi parempi jos lopettaisit märisemisen ja alkaisit näkeä lapsesi vahvuudet. Aspergerhenkilö voi elää oikein hyvän elämän, löytää hyvän työn ja rakkautta jos siihen vain annetaan mahdollisuus, vähän ymmärrystä ja tukea. Näiden antaminen on elämän alkupuolella ensisijaisesti sinun tehtäväsi.

T: palsta-aspgerger

Ei liity mitenkään ulkonäköön. Haloo. Oletpa noin nuoren lapsen jo pitkälle arvioinut! Haloo. Anna kehittyä rauhassa.

Voihan sitä aina laittaa kierrätykseen ja hankkia uuden. Aikaa ja vaivaa vähän vaatii.

Tuollaiset vanhemmat ovat juuri niitä inhottavia. Kyyläävät kilpaa toisten lapsia ja vertaavat omaansa. Eivät ole tyytyväisiä tai onnellisia.

Ap, teksteistäsi ei välity millään tavalla että poikasi olisi heikkolahjainen tai tyhmä, pikemminkin päinvastoin. Googlaa 2e tai twice exceptional, termillä kuvataan lapsia jotka ovat sekä poikkeuksellisen lahjakkaita että kärsivät jostain neurologisesta epätyypillisyydestä tai kehitysviivästymästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenkohan typerys. Älykäs mielestäni ja opiskelukin sujunut. Kun lapsi sai diagnoosin as ei tullut mieleenkään pohtia, miten meillä voi olla autistinen lapsi. Ei minua nolottanut eikä hävettänyt kuten ap: ta näköjään. Olin helpottunut ettei sen vakavampaa. Autismi ei muuten ole vamma eikä se tarkoita heikkolahjaisuutta.

Outo, passiivis-aggressiivinen asenne.

Mikä tässä on aggressiivista. Minua ei todellakaan masenna se, että lapseni tarvitsee tukea enemmän kuin muut samanikäiset. Ajattelen lapsestani hyvää ja autan häntä. En kerskaile omilla saavutuksillani ja älylläni vaan käytän senkin ajan johonkin hyödylliseen.

Itse olen ymmärtänyt ettei enää esim. aspergeria mitenkään erikseen diagnosoida vaan se luokitellaan vaan autismin kirjon häiriöön kuuluvaksi. 15

Autisminkirjo ei automaattisesti tarkoita heikkolahjaista.

Oli mitä oli, niin lapsi on hyväksyttävä sellaisena kuin on.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ymmärtänyt ettei enää esim. aspergeria mitenkään erikseen diagnosoida vaan se luokitellaan vaan autismin kirjon häiriöön kuuluvaksi. 15

Kyllä sitä diagnoosia vielä annetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger=neuropsykologinen kehityshäiriö

On korrektia puhua poikkeamasta.

En tajua miksi kaikki poikkeamat on niin vieroksuttuja. On olemassa jokin syy siihen, miksi evoluutio on suosinut erilaisuutta. Kaikilla poikkeamilla on ollut jokin tarkoitus tai paremminkin funktio (koko lajin selviämisen kannalta). Tämän oivaltaa, kun tarkastelee kokonaisuutta.

Itse olen as.

Olen aika halki poikki ja pinoon... sosiaalisesti heikko, mutta olen yksityiskohtaisen kiinnostunut ihmisestä. Vietän todella paljon aikaa yksikseni lukien kaikkea mahdollista siitä, mikä on ihminen ja miten mm. tietoisuus tai aivot toimii. Tutkin ihmisiä todella tarkkaan. Olen empaattinen. En vaan välitä sosiaalisuudesta kuten te sen käsitätte. En matki muita tai pelaa mitään pelejä, en osaisi koskaan manipuloida ketään. Olen lapsenomainen monella tapaa ja sen turvin oivallan paljon enemmän sosiaalisuudesta, kuin moni itseään sosiaalisena pitävä tajuaakaan, minun tajuavan. En vaan osaa tuoda sitä riittävästi ilmi, näin luulen. Tietoa minulla on ihmisestä paljon ja se on aina viimeisintä tietoa. Tiedän esimerkiksi sen, että sosiaalisuus mahdollisti ja mahdollistaa kenties yhä, ne kaikkein vaikeimmat ja monimutkaisimmat kognitiiviset prosessit. Ihminen käsittelee suurimman osan aikaa sosiaalisia tilanteita (ison aivokuoren alueella). Se että ns. normaalit aivot toimii näin, ei tee kenestäkään sosiaalisesti hyvää, vaan se voi johtaa häiriintyneisyyteen. As. pystyy sulkemaan sosiaalisen tulkinnan pois päältä ja keskittymään muunlaisiin prosesseihin. Me saatamme myös tietää todella paljon intuitiivisesti (ihmisistä, tilanteista), mitä muut ei tajua yhtään meistä, sillä me emme ilmennä tätä.

Sosiaalisten tilanteiden oppiminen ei ollut lapsena kiinnostuksen kohteeni, en nähnyt siinä arvoa. En vaan tajunnut. Luonteeltani olen hyväntahtoinen ja välittävä, en riitele tai haasta riitaa, en myöskään väittele ihmisten kanssa. Hyväksyn erilaisuuden, oman ja muiden. Jotkut pitää minusta, huomaan sen heidän silmistään. Olen oppinut lukemaan katseita vähän ja tunnistan, jos joku on myötätuntoinen. Pelko saa minut pois tolaltaan ja sulkeutumaan. Isoin vaikeuteni on ollut se, etten ole oppinut erottamaan keneen voi luottaa ja keneen ei. En ole kyennyt erottamaan epäluotettavuutta.

Olen alkanut katsoa silmiin vasta aikuisena. Ennen katsoin aina toisen suuta. Nykyisin on pystytty osoittamaan, että suun katsominen tuottaa samaa informaatiota kuin silmistä saatava tieto. Meidän voi olla vaikeaa seurata puhetta ja siksi ennemmin suu kuin silmät. Meitä on tuon silmiinkatsomisjutun takia pidetty epäempaattisina, mutta se on osoitettu monissa tutkimuksissa vääräksi.

Jokainen meistä haluaisi, että oma lapsi olisi joku Einstein, mutta lapsi onkin tavallinen pulliainen😀

Aika harva tosiaan on mikään nero...

Jotenkin säälittävää esim kun naapurissa asuu ns koulutettu pariskunta. Heidän lapsensa ovat hiukan erikoisia, mutta äiti ihan yleisesti puhuu, että heidän lapsensa on neroja...harvoin vannoa ja vakuuttaa, että nämä lapset eivät ole👍

Vierailija kirjoitti:

Itse olin koulussa aina kympin oppilas ja äo on testattu korkeaksi ja mieheni sai ainakin armeijan "palikkatestistä" parhaan tuloksen, jonka siinä voi saada. Pojalla ei ole tiettävästi mitään syndroomaa tai kehitysvammaa, mutta ilmeisesti autismin kirjon poikkeamaa, tosin sekin diagnoosi on epäselvä. Poika näyttää ihan normaalilta ja on jopa nätti, hymyileväinen lapsi. Vauvana hän oli ihan normaali myöskin ja kehittyi hyvin. Mitä ihmettä tässä voisi tehdä? Mikä on syynä? Omassa ja mieheni suvussa ei ole ketään kehitysvammaisia, tosin miehen äiti on jotenkin erikoinen, yksinkertaisen oloinen tapaus, samoin miehen kaksi setää ovat erikoisia peräkammarinpoikia. Mutta siis mieheni on akateemisesti koulutettu ja testiälykäs, samoin mä itsekin. Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen, joten olen epäillyt sellaistakin, olisiko se voinut vaikuttaa (ex-mies käyttäytyi kuin kotidespootti sekä huusi mulle jatkuvasti). Lisäksi ex-mieheni pahoinpiteli mua lievästi pari kertaa, kun olin raskaana.

Voiko pojan älykkyyttä jotenkin kehittää? Pelottaa hänen tulevaisuutensa todella suuresti jo nyt. Voisinko pyytää joitain tutkimuksia? Onko mitään tehtävissä? Mikä voisi olla syynä? Tämä ei ole provo ja tosiaan pelottaa ja itkettää tämä tilanne. :/

Muita lukematta

Alkoi kiinnostaa mikä on testiälykkään miehen ja kympin tytön/ naisen mielestä "jotenkin erikoinen" äiti/ anoppi tai "erikoiset" sedät. 

Ennen kuin aletaan pohtia ja diagnosoida 4-vuotiaan autismin kirjoa, kannattaa pohtia hänen vanhempiensa ihmis- ja maailmankuvan kirjoa, erilaisuuden sietokykyä ja muita sensukuisia juttuja.

Kannattaa aina muistaa, että Albert Einstein oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana. Nykypäivänä hänet laitettaisiin testeihin ja diagnoosiputkeen heti, hän olisi "jälkeenjäänyt", "heikkolahjainen" tai "erityislapsi". Picasso teki suurenmoisia piirroksia jo 9-vuotiaana, joten jotakin vikaa hänessäkin varmaan oli, koska hahmotuskyky ja silmän ja käden koordinaatio oli niin poikkeuksellinen. 

Tutustukaa siihen 4-vuotiaanne maailmaan, älkääkä heti arbvottako sitä ja verratko sitä omaanne. 

Vierailija kirjoitti:

Jokainen meistä haluaisi, että oma lapsi olisi joku Einstein, mutta lapsi onkin tavallinen pulliainen😀

Aika harva tosiaan on mikään nero...

Jotenkin säälittävää esim kun naapurissa asuu ns koulutettu pariskunta. Heidän lapsensa ovat hiukan erikoisia, mutta äiti ihan yleisesti puhuu, että heidän lapsensa on neroja...harvoin vannoa ja vakuuttaa, että nämä lapset eivät ole👍

Jokaisella on oikeus pitää omaa lastaan erityisinä. T. As jonka erityinen kiinnostuksenkohde on oikeudenmukaisuudesta nipottaminen

Tästäkin ketjusta poistuu mielivaltaisesti viestejä, mutta sanottakoon nyt vielä aspergerin/autismin piirteistä, että osa yleisistä piirteistä on myös ulkoiseen olemukseen liittyviä, esim. "nuori ulkonäkö" tai "babyface" ovat hyvin yleisiä tunnusmerkkejä. Netistä löytyy paljon keskustelua varsinkin englanniksi tästä aiheesta. Mitään "varmaa" ulkoista tunnusmerkkiä ei kylläkään ole.

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin koulussa aina kympin oppilas ja äo on testattu korkeaksi ja mieheni sai ainakin armeijan "palikkatestistä" parhaan tuloksen, jonka siinä voi saada. Pojalla ei ole tiettävästi mitään syndroomaa tai kehitysvammaa, mutta ilmeisesti autismin kirjon poikkeamaa, tosin sekin diagnoosi on epäselvä. Poika näyttää ihan normaalilta ja on jopa nätti, hymyileväinen lapsi. Vauvana hän oli ihan normaali myöskin ja kehittyi hyvin. Mitä ihmettä tässä voisi tehdä? Mikä on syynä? Omassa ja mieheni suvussa ei ole ketään kehitysvammaisia, tosin miehen äiti on jotenkin erikoinen, yksinkertaisen oloinen tapaus, samoin miehen kaksi setää ovat erikoisia peräkammarinpoikia. Mutta siis mieheni on akateemisesti koulutettu ja testiälykäs, samoin mä itsekin. Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen, joten olen epäillyt sellaistakin, olisiko se voinut vaikuttaa (ex-mies käyttäytyi kuin kotidespootti sekä huusi mulle jatkuvasti). Lisäksi ex-mieheni pahoinpiteli mua lievästi pari kertaa, kun olin raskaana.

Voiko pojan älykkyyttä jotenkin kehittää? Pelottaa hänen tulevaisuutensa todella suuresti jo nyt. Voisinko pyytää joitain tutkimuksia? Onko mitään tehtävissä? Mikä voisi olla syynä? Tämä ei ole provo ja tosiaan pelottaa ja itkettää tämä tilanne. :/

Muita lukematta

Alkoi kiinnostaa mikä on testiälykkään miehen ja kympin tytön/ naisen mielestä "jotenkin erikoinen" äiti/ anoppi tai "erikoiset" sedät. 

Ennen kuin aletaan pohtia ja diagnosoida 4-vuotiaan autismin kirjoa, kannattaa pohtia hänen vanhempiensa ihmis- ja maailmankuvan kirjoa, erilaisuuden sietokykyä ja muita sensukuisia juttuja.

Kannattaa aina muistaa, että Albert Einstein oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana. Nykypäivänä hänet laitettaisiin testeihin ja diagnoosiputkeen heti, hän olisi "jälkeenjäänyt", "heikkolahjainen" tai "erityislapsi". Picasso teki suurenmoisia piirroksia jo 9-vuotiaana, joten jotakin vikaa hänessäkin varmaan oli, koska hahmotuskyky ja silmän ja käden koordinaatio oli niin poikkeuksellinen. 

Tutustukaa siihen 4-vuotiaanne maailmaan, älkääkä heti arbvottako sitä ja verratko sitä omaanne. 

Albert Einsteinilla oli todennäköisesti aspergeri ja Sir Isaac Newtonilla myös. Varmaan monet huipptiedemiehistä ovat myös neurologisesti normaaleja mutta kyllä siinä sakissa aika paljon asseja kuitenkin on.

Minä luulen, että mielenterveydenongelmilta minut pelasti juuri se, ettei erilaisuudestani tehty mitään valtavaa numeroa. Olisi ollut kamalaa juosta kaikenlaisissa testeissä, kun minulle minä olin vain minä. Minulle minä olin luonteva ja arvokas. Teininä halusin kovasti tietää, mikä minussa on erilaista ja luin psykologiasta ja psykiatriasta miltei täyspäiväisesti. Tieto lisäsi tuskaa ja sain kuulla kaikenlaisista vaikeuksista, mitä kohtaisin, vaikka en ollut niitä koskaan kohdannut tai tulisi kohtaamaan. Diagnoosi voi olla helpotus, mutta jatkuva itsensä tutkiminen ja itsensä näkeminen erilaisuuden kautta, voi olla myös rasite. Minulla ei ole diagnoosia ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ajattelen, etten sellaista haluakaan.

Nyt kun aloin avautumaan omasta assiudestani niin muistakaa te sosiaaliset älyköt sekin, että teidän käsityksenne muokkaavat meitä. Löysin itse mm. liikunnallisuuteni ja rakkauteni liikkumiseen aikuisena, kun ystäväni sanoi pitävänsä minua liikunnallisesti lahjakkaana. Tapani mukaan hurahdin kuntoiluun ja harrastan monia lajeja (yksilölajeja). Olen ymmärtänyt liikkumisen hyödyllisyyden, sillä se rauhoittaa minua. Meidät leimataan täysin ympäristöstä kiinnostumattomiksi, ja jostain syystä liikunnallisuus yhdistetään tähän. Toki liikkuminen on aina yhteydessä ympäristöön. Olemme alkuun kömpelöitä, mutta se johtuu matkimattomuudesta. Me voimme ja opimme paljon ja mitä tahansa, jos haluamme. Teemme sen usein vaan lähes täysin omaehtoisesti tutkien.

Äidin lahjoista olisin kovin huolestunut, vaikuttaa sisään päin kääntyneeltä varikselta.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin koulussa aina kympin oppilas ja äo on testattu korkeaksi ja mieheni sai ainakin armeijan "palikkatestistä" parhaan tuloksen, jonka siinä voi saada. Pojalla ei ole tiettävästi mitään syndroomaa tai kehitysvammaa, mutta ilmeisesti autismin kirjon poikkeamaa, tosin sekin diagnoosi on epäselvä. Poika näyttää ihan normaalilta ja on jopa nätti, hymyileväinen lapsi. Vauvana hän oli ihan normaali myöskin ja kehittyi hyvin. Mitä ihmettä tässä voisi tehdä? Mikä on syynä? Omassa ja mieheni suvussa ei ole ketään kehitysvammaisia, tosin miehen äiti on jotenkin erikoinen, yksinkertaisen oloinen tapaus, samoin miehen kaksi setää ovat erikoisia peräkammarinpoikia. Mutta siis mieheni on akateemisesti koulutettu ja testiälykäs, samoin mä itsekin. Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen, joten olen epäillyt sellaistakin, olisiko se voinut vaikuttaa (ex-mies käyttäytyi kuin kotidespootti sekä huusi mulle jatkuvasti). Lisäksi ex-mieheni pahoinpiteli mua lievästi pari kertaa, kun olin raskaana.

Voiko pojan älykkyyttä jotenkin kehittää? Pelottaa hänen tulevaisuutensa todella suuresti jo nyt. Voisinko pyytää joitain tutkimuksia? Onko mitään tehtävissä? Mikä voisi olla syynä? Tämä ei ole provo ja tosiaan pelottaa ja itkettää tämä tilanne. :/

Muita lukematta

Alkoi kiinnostaa mikä on testiälykkään miehen ja kympin tytön/ naisen mielestä "jotenkin erikoinen" äiti/ anoppi tai "erikoiset" sedät. 

Ennen kuin aletaan pohtia ja diagnosoida 4-vuotiaan autismin kirjoa, kannattaa pohtia hänen vanhempiensa ihmis- ja maailmankuvan kirjoa, erilaisuuden sietokykyä ja muita sensukuisia juttuja.

Kannattaa aina muistaa, että Albert Einstein oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana. Nykypäivänä hänet laitettaisiin testeihin ja diagnoosiputkeen heti, hän olisi "jälkeenjäänyt", "heikkolahjainen" tai "erityislapsi". Picasso teki suurenmoisia piirroksia jo 9-vuotiaana, joten jotakin vikaa hänessäkin varmaan oli, koska hahmotuskyky ja silmän ja käden koordinaatio oli niin poikkeuksellinen. 

Tutustukaa siihen 4-vuotiaanne maailmaan, älkääkä heti arbvottako sitä ja verratko sitä omaanne. 

Albert Einsteinilla oli todennäköisesti aspergeri ja Sir Isaac Newtonilla myös. Varmaan monet huipptiedemiehistä ovat myös neurologisesti normaaleja mutta kyllä siinä sakissa aika paljon asseja kuitenkin on.

Niin, ja mitä sitten? Mozartilla oli ehkä Tourette, Beethoven oli kuuro … En oikein tajua mitä ajat kommentillasi takaa. Tuntuu oudolta käyttää nykydiagnooseja ihmiseen, joka eli satoja vuosia ennenkuin tuo diagnoosi edes keksittiin. Päätellään takaperoisesti joidenkin kirjallisten aikalaislähteiden perusteella. 

Joka tapauksessa, Newtonin liikelait ovat tärkeämmät kuin se, mikä häntä mahdollisesti vaivasi hänen elinaikanaan, jolloin koko käsitys ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta, omalaatuisuudesta ja tavallisuudesta oli aivan toisenlainen kuin nyt. 

Lainaamasi

Assina olen itse miettinyt joskus että miksiköhän tuo katsekontakti on niin hankala itsellenikin. Esimerkiksi työpaikan face-to-face - palavereissa pitää ihan keskittyä, jotta voi käyttäytyä edes jotenkuten normaalisti ja ottaa myös katsekontaktia. Jo pari tuntia tuollaista "näyttelemistä" voi uuvuttaa täysin. Pyrkimällä olemaan mahdollisimman rauhallinen tuo katsekontaktin ottaminen helpottuu.

Paula Tillin (kirjoittanut kirjan Aspergerista) ulkonäössä on usein mainittuja assi-piirteitä:

https://www.google.fi/search?q=paula+tilli&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ve…:

Mitään varmaa tiettyä ulkoista tunnusmerkkiä ei kuitenkaan ole.