4-vuotias poikani on ilmeisesti heikkolahjainen - todella masentavaa :(

"Pelottaa ja itkettää".

Vanha tuttu provoilija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen.."

- nyt katsoo ihminen elämäänsä aika ulkopuolisena!

En siis tiedä mitä sinä tarkoitit mutta itselleni tuli fiilis tuosta ap:n jutusta että yrittää kovasti nyt kertoa jonkun toisen tarinaa josta ei kuitenkaan tiedä muuta kun omia kuvitelmia...

Lähinnä ihmettelin sitä, miten aloittaja kertoo perheensä elämästä aivan kuin joku gradun kirjoittaja. Aika etäännytetyt sananvalinnat.

Muuten olen sitä mieltä, että älykkyys ei ole mikään edellytys ihmisen onnelliselle elämälle.

Vierailija kirjoitti:

Sori, mutta lasta ei voi tilata kuin ravintolan ruokalistalta. Tulee mitä tulee. Sanot kuitenkin, että lapsi on kehittynyt aivan normaalisti ja on funktionaalinen, on vain omissa maailmoissaan, niin mikä tässä nyt niin itkettää? Kun ei ole yhtä mahtavan lahjakas kuin sinä?

Jos olisit oikeasti niin älykäs kuin hehkutat niin tietäisit, että älykkyysosamäärätestit ja "armeijan palikkatesti" antavat ERITTÄIN yksipuolisen ja vajaan kuvan älykkyydestä. Etkä myöskään väittäisi raskaana olevaa naistansa eli sinua hakannutta miestä älykkääksi. "Violence is the last refuge of the incompetent", terveisin Isaac Asimov.

Suosittelen joka tapauksessa että hankit terveen tärkeysjärjestyksen asioillesi. Lapsi ei kärsi, sinä vain "kärsit" kun hän ei ole arvoisesi supersuoriutuja. Minkä ikäinen lapsi olikaan kyseessä? Leikkii leluilla, eli ala-asteikäinen maksimissaan? Ja nyt jo pitäisi olla kympin oppilas? Tai sitten annat lapsesi olla lapsi...

Mistä näitä mitään ymmärtämättömiä ilkeilijöitä näihin keskustelupalstoihin aina sikiää? Ja niiden peukuttajia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen meistä haluaisi, että oma lapsi olisi joku Einstein, mutta lapsi onkin tavallinen pulliainen😀

Aika harva tosiaan on mikään nero...

Jotenkin säälittävää esim kun naapurissa asuu ns koulutettu pariskunta. Heidän lapsensa ovat hiukan erikoisia, mutta äiti ihan yleisesti puhuu, että heidän lapsensa on neroja...harvoin vannoa ja vakuuttaa, että nämä lapset eivät ole👍

Jokaisella on oikeus pitää omaa lastaan erityisinä. T. As jonka erityinen kiinnostuksenkohde on oikeudenmukaisuudesta nipottaminen

On haitallista, jos vanhemman toivoman nerouden nojalla vaaditaan ylettömiä suorituksia, jotka eivät lasta kiinnosta tai sitten nähdään mahtavaa lahjakkuutta alueella, jolla lapsi ei ole lahjakas. Minusta Suomessa paljon yleisempi ongelma on kuitenkin se, että vanhemmat viestittävät lapsilleen, että olet ihan tavallinen pulliainen, koeta olla niin kuin muut ja ehkä sitten säästytään häpeältä. Minusta vanhemman VELVOLLISUUS pitäisi olla löytää lapsestaan hyviä puolia ja sitten ilmaista ihan aitoa iloa ja riemua asiasta! Jos äiti on ylpeä Irmelinsä liikunnallisista taidoista, se EI tarkoita, että hän pitää naapurin Maikkia kömpelönä plösönä. Miksi ihmeessä olemme sukupolvesta toiseen tällaisia ankeuttajia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen järkeillyt tuon suuhun katsomisen johtuvan siitä, että haluan ikään kuin suuhun katsomalla nähdä, mitä toinen todella tarkoittaa. Haluan todella kuunnella häntä ja ymmärtää kaiken hänen sanomansa eikä puhuminen ole minulle sosiaalinen tapahtuma vaan tiedonhankintapahtuma. Vähän kuin kaikki, mitä toinen sanoisi, olisi faktaa. Kuin uutisia kuuntelisi. Aikuisena olen toki tajunnut, ettei tämä ole totta. Suusta tulee mitä tahansa, mikä puhujaa sattuu miellyttämään, kiinnostamaan tai hyödyttämään. Tämä ei kiinnosta minua, joten teen mieluummin jotain muuta kuin olen ihmisten kanssa. Ihmisten kanssa olemisella ei ole minulle funktiota, jos en opi jotain kiinnostavaa. Osaan jutustella jonkin verran, mutta se käy nopeasti tylsäksi ja huomaamattani alan puhua korkealentoisista aiheista, sillä jutustelu itsessään ei tunnu miltään.

Koska minun on vaikea erottaa totuutta valheesta, olen epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Paitsi että tämä tekee minut alttiiksi hyväksikäytölle, jota en huomaa ajoissa, myös epäluuloisuus itsessään rasittaa. Ihmiset tekevät koko ajan mielestään täysin inhimillisiä virheitä, valkoisia valheita, joita en voi sietää. Tästä syystä he pitävät minua raskaana ja minä pidän heitä moraalittomina ja ihmisinä, joiden jutuissa ei ole pohjaa. Aivan kuin he aina jutuillaan johdattelisivat minua, vaikka valkoinen valhe oli yksittäistapaus. Käsitykseni ihmisistä muuttuu helposti negatiiviseksi, jos he eivät ole täysin rehellisiä. Aikuisena olen oppinut peittämään tätä, koska on pakko, jos meinaa saada töitä ja pitää työpaikan. Ei voi räjähdellä asioista, joista muut eivät piittaa. Totuus kuitenkin on, etten arvosta ketään. En edes itseäni, minun heikkouteni vain ovat toisenlaisia. Itsessäni vihaan älyllisiä rajoitteita, vaikka älykkyyteni on normaalia korkeampi.

Et täysin hahmota asioitten suhteellisuutta? Esim. totuus, rehellisyys ja tieto on suhteellisia käsitteitä. Suurinta osaa ihmisiä ei kiinnosta pelkät faktat. Et arvosta ihmisiä? Ajattelet niin mustavalkoisesti, että se ei ole riittävä pohja arvostukselle. Ihmiskuvasi ja käsitys ihmisyydestä vaikuttaa olevan hyvin yksiulotteinen ja mustavalkoinen, se yhdistettynä epäluuloisuuteen voi viitata epäluuloiseen persoonallisuushäiriöön.

Minähän kuvasin tuossa asioiden suhteellisuutta. Kumpikohan meistä on se yksiulotteinen ja epäluuloinen. Minä kuvasin, että minä näen asiat tässä ja tässä asiassa vähän eri tavalla kuin on yleisesti hyväksyttyä. Sinä näit vain sen etten näe asioita, kuten on yleisesti hyväksyttyä. Eli näit tosi asiassa tämän minua yksipuolisemmin ja mustavalkoisemmin. Näit vain yhden näkökulman. Minä yhtä aikaa omani ja muiden. Minä juuri kuvasin, että rehellisyys esimerkiksi on suhteellista. Minulle rehellinen ihminen on 100 prosentin rehellinen, monille riittää 60 prosenttia. Jonkun persoonallisuushäiriön diagnosoiminen yhden viestin peristeella se vasta mustavalkoista onkin. Jos haluaisin olla yhtä yksinkertaistava ja mustavalkoinen kuin sinä niin tuon viestisi perusteella sanoisin, että ihmiskuvani on monivivahteisempi kuin sinulla ja uhraan sen ajattelulle enemmän aikaa kuin sinä olet uhrannut koko elämäsi aikana.

Älykkyyttä on niin monentasoista ja laatuista.. Ei sitä voida määritellä yksiselitteisesti, eikä varsinkaan neljävuotiaan kohdalla. Paljon ajatteleva toimii usein hitaammin, kuin esimerkiksi tuttu tv-psykologi on todennut että hänet olisi saattanut lapsena vaikka laittaa istuskelemaan katsomaan nurmikon kasvua..

Myös tietyntyyppinen erityislahjakkuus kuten huikea muistikapasiteetti tai matemaattiset taidot näkyvät "vähyytenä" muualla taidoissa, teknisessä osaamisessa tai sosiaalisissa taidoissa. Näin oli erityisesti ennätyksiä rikkoneissa kapean alan "testiälykkäissä", ei koske keskivertoihmisiä välttämättä.

Liian aikaisin mielestäni murehdit, paitsi että toki on hyvä tehdä huomioita lapsen aktivoimiseksi ja ohjaamiseksi.

Itse pidän ihmisiä karkeasti yhdenveroisina myös älyykkyyden suhteen. Joku voi pärjätä tietyntyyppisessä testissä ja osoittaa siten yhdenlaista osaamista, mutta saattaa olla hyvin vierottunut luonnosta, suurten kokonaisuuksien hahmottamisesta, sosiaaliselta älkkyydeltään, herkkyydeltään aistien suhteen tms.

Vierailija kirjoitti:

Autismilta vaikuttava itseensä vetäyminen on luonnollinen ja odotettu seuraus siitä, kun lapsi joutuu elämään väkivallan varjossa. Lapset aistivat kaiken kodin ilmapiiristä ja tietävät enemmän kuin aikuiset luulevat. Hän kokee olonsa turvattomaksi. Sinä voit pelastaa hänet ja auttaa häntä palautumaan normaaliksi eroamalla heti väkivaltaisesta miehestä. Se on jopa velvollisuutesi!

Tähän on nut pakko sanoa että jos olisit asuoihin enemmän vihkiytynyt tietäisit että autismin kirjon epäilyihin tai oireisiin tarvitaan paljon muutakin kun vain itseensä vetäytymistä otetaan nyt esimerkkinä vaikka liika jumiutuminen asioihin tai yksityiskohtainen mielenkiinto tiettyihin asioihin. Kyllä lapsi voi olla poikkeuksellisen arka tai toisinpäin, poikkeuksellisen aggressiivinen jos on väkivaltsinen ympäristö mutta itse autismin kirjon oireisiin liittyy paljon muutakin. Jos tietenkin halutaan löytää jokin yksinkertainen selitys se voidaan aina "löytää" perheestä tsi vanhemmusta. Tälläusen näkökulman omaavat yleensä muut kuin terveydenhuollon ammattilaiset eli henkilöt jotka eivät tiedä asioista tarpeeksi vaikka itse luulevat tietävänsä.

Typerä provo.

Et edes tiedä että nerokkuus ja autismi johtuvat samasta geenitekijästä.

Autistit ovat usein jopa yliälykkäitä. Sisareni on autisti. Jo hyvin pienenä tyttönä hän ei kiinnostunut lainkaan leluista, vaan oppi lukemaan hyvin varhain. Elää omassa maailmassaan mutta on testattu erittäin korkea ÄO.

Sinulla typerä aloittaja sen sijaan tuntuu hipovan absoluuttista alrajaa mitä älykkyyteen tulee.

Vierailija kirjoitti:

Typerä provo.

Et edes tiedä että nerokkuus ja autismi johtuvat samasta geenitekijästä.

Autistit ovat usein jopa yliälykkäitä. Sisareni on autisti. Jo hyvin pienenä tyttönä hän ei kiinnostunut lainkaan leluista, vaan oppi lukemaan hyvin varhain. Elää omassa maailmassaan mutta on testattu erittäin korkea ÄO.

Sinulla typerä aloittaja sen sijaan tuntuu hipovan absoluuttista alrajaa mitä älykkyyteen tulee.

Nerouden ja bipolaarin välillä on yhteys eli sama mutaatio. Alhainen ärsytyskynnys ja nerous liittyy toisiinsa. Ilmeisesti autisteilla on sitten tämä myös? Korkean ärsytyskynnyksen omaavat pärjäävät yleensä hyvin erilaisissa testeissä ja omaksuvat asiat helposti, mutta ovat vain harvoin neroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen meistä haluaisi, että oma lapsi olisi joku Einstein, mutta lapsi onkin tavallinen pulliainen😀

Aika harva tosiaan on mikään nero...

Jotenkin säälittävää esim kun naapurissa asuu ns koulutettu pariskunta. Heidän lapsensa ovat hiukan erikoisia, mutta äiti ihan yleisesti puhuu, että heidän lapsensa on neroja...harvoin vannoa ja vakuuttaa, että nämä lapset eivät ole👍

Jokaisella on oikeus pitää omaa lastaan erityisinä. T. As jonka erityinen kiinnostuksenkohde on oikeudenmukaisuudesta nipottaminen

On haitallista, jos vanhemman toivoman nerouden nojalla vaaditaan ylettömiä suorituksia, jotka eivät lasta kiinnosta tai sitten nähdään mahtavaa lahjakkuutta alueella, jolla lapsi ei ole lahjakas. Minusta Suomessa paljon yleisempi ongelma on kuitenkin se, että vanhemmat viestittävät lapsilleen, että olet ihan tavallinen pulliainen, koeta olla niin kuin muut ja ehkä sitten säästytään häpeältä. Minusta vanhemman VELVOLLISUUS pitäisi olla löytää lapsestaan hyviä puolia ja sitten ilmaista ihan aitoa iloa ja riemua asiasta! Jos äiti on ylpeä Irmelinsä liikunnallisista taidoista, se EI tarkoita, että hän pitää naapurin Maikkia kömpelönä plösönä. Miksi ihmeessä olemme sukupolvesta toiseen tällaisia ankeuttajia?

Vois lisätä, että jos lapsi on kömpelö, motorisia puutteita on, silloin pitää myös kehua onnistumisista ja kehityksestä. Pitää riemuita siitä, että lapsi oppii ajamaan vaikka pyörällä ja riemuita siitä, vaikka naapurin pentu olisi oppinut sen 2 vuotta sitten jo. Eli kaikista onnistumisista saa iloita, oli lähtökohta mikä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Mihin perustuu tuo väite, että autistipojat on usein kauniita piirteiltään?

Mä oon epäillyt, onko meidän 2v 8kk poika ihan normaali ja häntä usein kaikki ihastelee, että onpas söpö. Usein luullaan tytöksikin. Tai etenkin vauvana luultiin, enää ei niin usein, jos on sininen autopaita päällä... Hänellä tosi suuret silmät ja kauniit pitkät ripset. On oikein semmoinen nättipoika.

Meidän pojalla oli vielä pitkä tuuhea vaalea tukka ja luultiin tytöksi vaikka oli niin "pojan" vaatteet päällä kuin voi olla.

Siitä olen varma ettei tuo lapsi normaali ole,mutta onko sillä mitään väliä?

Ikää 5v.

Huh mulle tuli tästä oikeesti paha mieli :(

Anna poika mulle kasvatettavaksi, hyväksyisin hänet sellaisena kuin on.

Oikeasti toivon että tämä oli vain huono vitsi, olihan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen järkeillyt tuon suuhun katsomisen johtuvan siitä, että haluan ikään kuin suuhun katsomalla nähdä, mitä toinen todella tarkoittaa. Haluan todella kuunnella häntä ja ymmärtää kaiken hänen sanomansa eikä puhuminen ole minulle sosiaalinen tapahtuma vaan tiedonhankintapahtuma. Vähän kuin kaikki, mitä toinen sanoisi, olisi faktaa. Kuin uutisia kuuntelisi. Aikuisena olen toki tajunnut, ettei tämä ole totta. Suusta tulee mitä tahansa, mikä puhujaa sattuu miellyttämään, kiinnostamaan tai hyödyttämään. Tämä ei kiinnosta minua, joten teen mieluummin jotain muuta kuin olen ihmisten kanssa. Ihmisten kanssa olemisella ei ole minulle funktiota, jos en opi jotain kiinnostavaa. Osaan jutustella jonkin verran, mutta se käy nopeasti tylsäksi ja huomaamattani alan puhua korkealentoisista aiheista, sillä jutustelu itsessään ei tunnu miltään.

Koska minun on vaikea erottaa totuutta valheesta, olen epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Paitsi että tämä tekee minut alttiiksi hyväksikäytölle, jota en huomaa ajoissa, myös epäluuloisuus itsessään rasittaa. Ihmiset tekevät koko ajan mielestään täysin inhimillisiä virheitä, valkoisia valheita, joita en voi sietää. Tästä syystä he pitävät minua raskaana ja minä pidän heitä moraalittomina ja ihmisinä, joiden jutuissa ei ole pohjaa. Aivan kuin he aina jutuillaan johdattelisivat minua, vaikka valkoinen valhe oli yksittäistapaus. Käsitykseni ihmisistä muuttuu helposti negatiiviseksi, jos he eivät ole täysin rehellisiä. Aikuisena olen oppinut peittämään tätä, koska on pakko, jos meinaa saada töitä ja pitää työpaikan. Ei voi räjähdellä asioista, joista muut eivät piittaa. Totuus kuitenkin on, etten arvosta ketään. En edes itseäni, minun heikkouteni vain ovat toisenlaisia. Itsessäni vihaan älyllisiä rajoitteita, vaikka älykkyyteni on normaalia korkeampi.

Et täysin hahmota asioitten suhteellisuutta? Esim. totuus, rehellisyys ja tieto on suhteellisia käsitteitä. Suurinta osaa ihmisiä ei kiinnosta pelkät faktat. Et arvosta ihmisiä? Ajattelet niin mustavalkoisesti, että se ei ole riittävä pohja arvostukselle. Ihmiskuvasi ja käsitys ihmisyydestä vaikuttaa olevan hyvin yksiulotteinen ja mustavalkoinen, se yhdistettynä epäluuloisuuteen voi viitata epäluuloiseen persoonallisuushäiriöön.

Minähän kuvasin tuossa asioiden suhteellisuutta. Kumpikohan meistä on se yksiulotteinen ja epäluuloinen. Minä kuvasin, että minä näen asiat tässä ja tässä asiassa vähän eri tavalla kuin on yleisesti hyväksyttyä. Sinä näit vain sen etten näe asioita, kuten on yleisesti hyväksyttyä. Eli näit tosi asiassa tämän minua yksipuolisemmin ja mustavalkoisemmin. Näit vain yhden näkökulman. Minä yhtä aikaa omani ja muiden. Minä juuri kuvasin, että rehellisyys esimerkiksi on suhteellista. Minulle rehellinen ihminen on 100 prosentin rehellinen, monille riittää 60 prosenttia. Jonkun persoonallisuushäiriön diagnosoiminen yhden viestin peristeella se vasta mustavalkoista onkin. Jos haluaisin olla yhtä yksinkertaistava ja mustavalkoinen kuin sinä niin tuon viestisi perusteella sanoisin, että ihmiskuvani on monivivahteisempi kuin sinulla ja uhraan sen ajattelulle enemmän aikaa kuin sinä olet uhrannut koko elämäsi aikana.

Eikö se ole yksiulotteista jos mikä, että toteaa ettei arvosta ketään, tai näkee ihmiset pelkkinä tiedollisina olentoina? Ihmisessä on miljardeja muita ulottuvuuksia, jota et tuosta omasta kapea-alaisuudestasi näe/halua nähdä. Silloin et kyllä näe itseäsikään. Pidän kaikkein rehellisimpinä niitä, joiden kuva toisista on mahdollisimma laaja ja moniulotteinen, tällöin on mahdollisuus että ihminen näkee myös itsensä. Ne ei niin jalot puolet myös. Mainitsit epäluuloisuutesi ihan itse, mitä ihmisiin tulee. Puntaroit ainoastaan välinearvoa (tiedollisuus) ja rehellisyyttä ja jätät ne miljardi muuta asiaa huomaamatta. Mä voin käydä sun kanssa vaikka loppuelämän keskustelua rehellisyydestä ja voin väittää, että hämmästyt lopussa. Rehellisyys on paljon muutakin kuin kielenkäytössä esiintyvä loogisuus. Ihminen joka puntaroi montaa asiaa saman aikaisesti voi kuulostaa epäloogiselta ja epävarmalta, ilman että se tekee ihmisestä epärehellisen. Se puhuu jopa enemmän rehellisyyden puolesta kuin sitä vastaan. Valehtelijat eivä "sorru" tällaiseen. Sen sijaan valehteleva ihminen "valehtelee sujuvasti", ilman empimistä, koska valehtelu on tietoista -> sujuvaa. Noin niin kuin esimerkkinä. Rehellistä ihmistä ei ole olemassakaan, jos olisi, olisi kaikki todellisuudesta tehdyt tulkinnatkin 100% autenttisia. Ihminen tekee jatkuvasti virheellisiä todellisuudentulkintoja ja pitää niitä totena. Sitä kutsutaan subjektiivisuudeksi. Jokaisella on oikeus omiin käsityksiinsä juuri tästä syystä. Sinä pidät itseäsi 100% rehellisenä, en valitettavasti voi uskoa sinua, sellaista ei ole. Et myöskään ole mikään rehellisyyden mittatikku tai mittari. Kuvaamasi perusteella olisit ehkä viimeisin ihminen, jonka arvostelukykyyn luottaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen meistä haluaisi, että oma lapsi olisi joku Einstein, mutta lapsi onkin tavallinen pulliainen😀

Aika harva tosiaan on mikään nero...

Jotenkin säälittävää esim kun naapurissa asuu ns koulutettu pariskunta. Heidän lapsensa ovat hiukan erikoisia, mutta äiti ihan yleisesti puhuu, että heidän lapsensa on neroja...harvoin vannoa ja vakuuttaa, että nämä lapset eivät ole👍

Jokaisella on oikeus pitää omaa lastaan erityisinä. T. As jonka erityinen kiinnostuksenkohde on oikeudenmukaisuudesta nipottaminen

On haitallista, jos vanhemman toivoman nerouden nojalla vaaditaan ylettömiä suorituksia, jotka eivät lasta kiinnosta tai sitten nähdään mahtavaa lahjakkuutta alueella, jolla lapsi ei ole lahjakas. Minusta Suomessa paljon yleisempi ongelma on kuitenkin se, että vanhemmat viestittävät lapsilleen, että olet ihan tavallinen pulliainen, koeta olla niin kuin muut ja ehkä sitten säästytään häpeältä. Minusta vanhemman VELVOLLISUUS pitäisi olla löytää lapsestaan hyviä puolia ja sitten ilmaista ihan aitoa iloa ja riemua asiasta! Jos äiti on ylpeä Irmelinsä liikunnallisista taidoista, se EI tarkoita, että hän pitää naapurin Maikkia kömpelönä plösönä. Miksi ihmeessä olemme sukupolvesta toiseen tällaisia ankeuttajia?

Vois lisätä, että jos lapsi on kömpelö, motorisia puutteita on, silloin pitää myös kehua onnistumisista ja kehityksestä. Pitää riemuita siitä, että lapsi oppii ajamaan vaikka pyörällä ja riemuita siitä, vaikka naapurin pentu olisi oppinut sen 2 vuotta sitten jo. Eli kaikista onnistumisista saa iloita, oli lähtökohta mikä vaan.

Hyvä lisäys, kiitos :) Lapselle oppiminen on iso ja iloinen asia, tapahtui se missä vaan aikataulussa muihin verrattuna ja tämä pitäisi vanhemman muistaa. Enemmän voisimme kehua lapsia ja iloita heistä ilman, että heitä pitää vertailla.

Motorista kömpelyyttä voi todella paljon vähentää kuntoutuksella. Ilman kuntoutusta se voi jäädä pysyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Motorista kömpelyyttä voi todella paljon vähentää kuntoutuksella. Ilman kuntoutusta se voi jäädä pysyväksi.

Motorinen kömpelyys esim. autisteilla on sitä matkimisen puutetta, ei usinkaan fyysinen ominaisuus. Toki joillain on näinkin. Esim. heijasteet ja vasteet on huonot. On huono homma jos kömpelyyttä ei nähdä jäljittelyn puutteesta johtuvana. Itse olin lapsena kömpelö yllätys yllätys... olen oikeasti todella liikunnallinen, ilman minkäänlaista kömpelyyttä missään. Ja tämä ei ole mitään mun omaa harhaa, vaan olen saanut kuulla siitä, miten kaunis koordinaationi on esim. juostessa tai muuten liikkuessa. Olen kuullut, että kävelen kauniisti korkokengillä jne. T. Assi

En nyt puhu ap:sta ja muutenkin uskon että ei tämä aloitus ole ihan ap:n oma kokemus tai kertomus. Sen verran on ollut sekoilua yksityiskohdissa varsinkin tän ketjun alussa joita ap sitten yritti selitellä. Mutta tämä ketju sai miettimään että toivottavasti useimmat ei luule että vanhemmat näin ylipäätänsä häpeävät lapsiaan jotka ovat ns erityislapsia. Itsekään en ole sen tyypin ihminen että olisin hysteerisen huolestunut lapsestani vaikka jonkinsortin erityislapsen diagnoosin tulee varmaan saamaankin. Tietenkin joskus on huolestuneisuutta tulevaisuudesta mutta mitä turhaan sitä miettimään kun kukaan ei voi oikein ainakaan lievissä tapauksissa ennustaa miten "normaali" ja miten "normaalia" elämää lapsi tulee viettämään. Joskus tuntuu siltä että jos vanhempi ottaa jotenkin rennosti lapsen erityisyyden eikä ole heti itkuisena ja ylihuolestineena tulipalokiireen kanssa vaatimassa kaiken maailman terapiat ja avut niin luullaan että vanhempi ehkä jotenkin häpeää tai kieltää lapsen ongelmat. Näin ei suinkaan ole vaan esim. omasta mielestäni ei tarvitse tehdä suurempaa asiaa asioista mitä ne ovat. Jos lapsi on jo erikoissairaanhoidon piirissä siellä kyllä pitäisi olla tieto ja vastuu että lapsi saa tarvittavan hoidon ilman että äiti tai vanhemman pitäisi hössöttää hysteerisenä.

Vierailija kirjoitti:

Huh mulle tuli tästä oikeesti paha mieli :(

Anna poika mulle kasvatettavaksi, hyväksyisin hänet sellaisena kuin on.

Oikeasti toivon että tämä oli vain huono vitsi, olihan?

Voi luoja näitä vastauksia ;D Varmaan hyväksymisesi tarkoittaa sitä, ettet ikinä missään olosuhteissa huolestu lapsen takia, koska olet niin rakastava. Jos lapsen on vaikea oppia jotain ja hän kärsii tilanteesta, Sinun Rakkautesi varmaan korjaa tilanteen, siihen mitään ulkopuolista apua tarvita. Ehkä ap:n korostus omasta ja miehen älykkyydestä on erikoinen, mutta toisaalta kyllä lapsi, joka on ihan erilainen kuin itse on, aiheuttaa hämmennystä. Kas kun ap ei ehkä olekaan täydellinen ihminen. Minulla on teini-ikäinen AS-poika (kirjoittelinkin tähän ketjuun monta sivua sitten) ja voin sanoa, että elämä tavalla tai toisella erikoisen lapsen kanssa on jatkuvaa tasapainoilua silkan hyväksymisen ja avun hakemisen välillä. Lapselle pitää tulla tunne, että häntä rakastetaan omana itsenään, mutta jos on olemassa tukea, jolla tehdä lapsen elämästä helpompaa ja mielekkäämpää, niin miksi sitä ei käyttäisi! Ja sitä apua ja tukea ap tässä mielestäni peräänkuulutti. Tietysti olisi somaa, että ap voisi linnoittautua lapsensa kanssa autiolle saarelle, jossa lapsi saisi olla millainen vain, eikä joutuisi törmäyskurssille sosiaalisissa tilanteissa (tyypillistä siis autismin kirjon ihmisille), mutta jos hän on päättänyt pysyä ihmisten ilmoilla, ei liene ihan pahasta, että lapsen etua ajatellaan.

Ehkä autistilapset ovat maailmaan eksyneitä enkeleitä... Hämillään tämän maailman julmuudesta ja kovuudesta ja sulkevat itsensä ulos toiseen maailmaan.. 

Jotkut ovat saaneet pitää enkeleitä vieraanaan..

Hoitoa ja terapiaa ei kyllä enää saa, ellei tosissaan vaadi. Osan joutuu ostamaan ihan itse yksityisiltä tarjoajilta.