Mies ei halua samaa elintasoa molemmille

Nää on aina sopimusjuttuja. Kukin tavallaan, keskustelua hyvät naiset. 

Meillä mies tienaa enemmän kuin minä, lähes tuplat mun tuloihin nähden. Lapsia meillä ei ole, molemmilla aikuisia kakaroita maailmalla. Mies maksaa lainat, ne ovat hänen. Minä maksan vastikkeesta osan. Hän hoitaa vakuutukset, sähkön, mökin ja veneen kulut. Ruokaa hän syö tuplasti minuun verrattuna, joten hän maksaa siitä 2/3 osan. Minä maksan oman puhelinlaskuni, autoni kulut ja kissojen (2 kpl)ruuat ja hiekan. Jos on juhlia, lahjan ostaa hän, joka on lahjottavalle läheinen. 

Hyvin toimii, kun asiat on sovittu etukäteen.

Kyllähän miehen auto hyödyttää sinuakin, kun istut siellä kyydissä, eikö niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa yhteinen tili, johon maksetaan kuukausimaksu suhteessa tulojen mukaan, paremmin tienaava siis vähän enemmän. Tililtä maksetaan ruoka- ja asumismenot, vakuutukset, sähkö- ja vesimaksut ym. juoksevat kulut. Omalle tilille jäävällä osuudella kumpikin saa tehdä mitä haluaa. Jos ap hyötyy auton käytöstä, maksaa hän oman osuutensa myös auton kuluista tai sitten maksaa enemmän jostain muusta.

En ymmärrä tätä "suhteessa tulojen mukaan". Miksi? Tasa-arvoa on, että molemmat osallistuvat samalla summalla yhteisen talouden kuluihin. Palkan ei pidä liittyä siihen yhtään mitenkään, koska ei se isompi palkkainen kuluta enempää sitä asuntoa tai sähköä tai kotivakuutusta. Todennäköisempää on, että hän haluaa itse esimerkiksi kodin elektroniikkaa, jota hankkii omalla rahallaan mutta josta se pienituloisempikin hyötyy.

Itse en voisi kuvitellakaan muuta mallia kuin kulujen jakaminen puoliksi, koska se on ainoa tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen malli. Jos toinen on kouluttautunut pitemmälle tai hankkinut paremmin palkatun työn, niin tottakai hänellä on oikeus siihen, että hänelle myös jää enemmän omaa rahaa.

Poikkeuksena se aika, kun toinen on yhteisten lasten takia pois työelämästä. Pitkässä suhteessa pitää olla joustoa myös niinä hetkinä, jos toinen on vakavasti sairas tai työttömänä, mutta kyllä kahden työssäkäyvän suhteessa ainoa oikea tasa-arvo on kulujen jakaminen 50/50.

Ainoa oikeasti tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen malli on se, että molemmat maksavat vain omat kulunsa. Ostetaan omat ruuat ja sähkömittarin kanssa katsotaan, paljonko sähköä sen valmistamiseen kulutetaan. Kumpi katsoo televisiota vai katsooko molemmat? Sähkönkulutus jaetaan joko puoliksi tai ykin sille tv:tä katsovalle. Molemmille omat shampoot ja hammastahnat yms. Vain silloin oikeasti voidaan puhua oikeudenmukaisesta kulujen jaosta; molemmat maksavat tarkalleen sen mitä kuluttavat. Käytännössähän tuo on mahdotonta, joten tasan ei mene koskaan. Edelleen, kerro minulle miksi minun pitäisi maksaa 2 huoneesta joita en tarvitse, mutta mies tarvitsee lähinnä keräilyjuttujensa säilyttämiseen?

Miksi maailmassa olet suostunut hankkimaan liian suuren asunnon?

Koska muuten asuisimme erillään. Ei se liian suuri asunto ole minulle ongelma, koska mies maksaa itse nuo ylimääräiset neliönsä. Täällä vaan kiukuteltiin, että asumiskulut pitää laittaa puoliksi. Siksi kysyin, miksi minun pitäisi maksaa puolet huoneista joita en tarvitse. Yhdessäasumisen ehtona miehen puolelta on se, että saa keräilytavaransa omaan kotiinsa, ja minun ehtoni se, että minä en niiden tarvitsemasta tilasta maksa. Joten edelleen, kysymys niille, keiden mielestä asumiskulut pitää laittaa puoliksi; miksi minun pitäisi maksaa vain ja ainoastaan miehen käytössä olevista neliöistä? Tai jos teen vuoallisen makaronilaatikkoa, josta minä syön 1/5 ja mies syö 4/5, miksi minun pitää maksaa siitä silti puolet?

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa avioliitossa kumpikin osallistuu "kykyjensä mukaan". Mun brutto on n. 4200 ja miehen n. 7500.  Ei lasketa varsinaisesti mitään, että puoliksi, vaan talolainaa maksetaan yhdessä, mutta se käy kaupassa kuka ehtii ja molemmat maksaa nimissään tulevat laskut. Mies on ottanut enemmän asumiseen liittyviä maksuja nimiinsä automaattisesti. Toisaalta meidän mökin maksuja tulee mun nimissä, koska se on mun perimä. Ja sit taas toisaalta hän osallistuu sen remontteihin, jos tulee tarve, kun kuitenkin yhteisessä käytössä on.

Molemmat maksaa omien autojensa maksut, koska ne tietysti tulee auton omistajan nimissä. Minä maksan yksin sijoitusasuntoni kulut ja toisaalta hän maksaa yksin erään kalliin harrastuksensa. Siitä huolimatta että maksan yksin sijoitusasuntoni kulut, ei minua haittaa käyttää sen tuottoa yhteiseen hyvään, jos tarve on. Lomamatkoissa mies saattaa maksaa vaikka koko matkan, koska tienaa enemmän. Siis olen sitä mieltä, että aivan ei voi toisen varoilla elellä, mutta avioliitossa kuitenkin kykyjensä mukaan kumpikin osallistuu. En usko, että miehelläni olisi ongelmaa maksaa selkeästi enemmän, jos minä olisin työtön ja toisaalta ei muakaan haittais kantaa isompaa vastuuta elatuksesta, jos hän olisi työtön.

Kotityöt jaetaan tasan tai ei niitäkään niin mietitä. Se tekee ken ehtii. Mä teen töitä virka-aikaan ja hän usein viipyy pitempään, joten voi olla, että ehdin tehdä enemmän sitten silloin, kun hänellä kiireisintä. Mulle tulee mieleen siitä, jos jotkut laskee ihan tosi tarkkaan, ettei oikein olla yksikkö.  Avioliitossa puhalletaan yhteen hiileen kuitenkin. Avioehto meillä on. Suojannee molempia yhtä paljon. Hän ehkä suurituloinen mutta minä perijä. Jotenkin sellainen laskeminen, että kuka nyt mitäkin milloinkin maksoi niin se tuntuu vieraalta. Meillä menee vähän, että se maksaa kuka jaksaa tai kenen nimissä lasku on. Raha tuntuu joskus näyttelevän hirveän isoa roolia siinä, ollaanko tasa-arvoinen pari vai ei. Meillä ei koskaan ole ollut näin, vaan maksut ja kaupat hoidetaan siinä sivussa sen kummemmin analysoimatta kuka nyt eniten maksoi tai kuka osti ne viikonlopun mökkeilyn ruuat ym. Niin kauan kuin ollaan naimisissa niin yhteistähän se on ja yhteinen talous.

Tämä on niin totta, mutta ei toimi puolison kanssa, joka on taipuvainen piheyteen. Erityisesti sen toisen puolison menoissa pihistellään minkä pystyy, itselle välillä ostellaan kalliimpaakin tavaraa; mönkijää, moottoripyörää yms. Ja se puoliso ei saa aloittaa lenkkeilyä koska pitäisi ostaa lenkkikengät, ja ne on liian kalliit. Jos puoliso on muuten kuitenkin hyvä, ei sitä viitsisi tuollaisen takia pihalle laittaa, vaan raha-asiat järjestetään toisella tavalla. Tämän toisen tavan sopiminen onkin usein hieman ongelmallista, jos tuloerot ovat riittävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa yhteinen tili, johon maksetaan kuukausimaksu suhteessa tulojen mukaan, paremmin tienaava siis vähän enemmän. Tililtä maksetaan ruoka- ja asumismenot, vakuutukset, sähkö- ja vesimaksut ym. juoksevat kulut. Omalle tilille jäävällä osuudella kumpikin saa tehdä mitä haluaa. Jos ap hyötyy auton käytöstä, maksaa hän oman osuutensa myös auton kuluista tai sitten maksaa enemmän jostain muusta.

En ymmärrä tätä "suhteessa tulojen mukaan". Miksi? Tasa-arvoa on, että molemmat osallistuvat samalla summalla yhteisen talouden kuluihin. Palkan ei pidä liittyä siihen yhtään mitenkään, koska ei se isompi palkkainen kuluta enempää sitä asuntoa tai sähköä tai kotivakuutusta. Todennäköisempää on, että hän haluaa itse esimerkiksi kodin elektroniikkaa, jota hankkii omalla rahallaan mutta josta se pienituloisempikin hyötyy.

Itse en voisi kuvitellakaan muuta mallia kuin kulujen jakaminen puoliksi, koska se on ainoa tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen malli. Jos toinen on kouluttautunut pitemmälle tai hankkinut paremmin palkatun työn, niin tottakai hänellä on oikeus siihen, että hänelle myös jää enemmän omaa rahaa.

Poikkeuksena se aika, kun toinen on yhteisten lasten takia pois työelämästä. Pitkässä suhteessa pitää olla joustoa myös niinä hetkinä, jos toinen on vakavasti sairas tai työttömänä, mutta kyllä kahden työssäkäyvän suhteessa ainoa oikea tasa-arvo on kulujen jakaminen 50/50.

Ainoa oikeasti tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen malli on se, että molemmat maksavat vain omat kulunsa. Ostetaan omat ruuat ja sähkömittarin kanssa katsotaan, paljonko sähköä sen valmistamiseen kulutetaan. Kumpi katsoo televisiota vai katsooko molemmat? Sähkönkulutus jaetaan joko puoliksi tai ykin sille tv:tä katsovalle. Molemmille omat shampoot ja hammastahnat yms. Vain silloin oikeasti voidaan puhua oikeudenmukaisesta kulujen jaosta; molemmat maksavat tarkalleen sen mitä kuluttavat. Käytännössähän tuo on mahdotonta, joten tasan ei mene koskaan. Edelleen, kerro minulle miksi minun pitäisi maksaa 2 huoneesta joita en tarvitse, mutta mies tarvitsee lähinnä keräilyjuttujensa säilyttämiseen?

Miksi maailmassa olet suostunut hankkimaan liian suuren asunnon?

Koska muuten asuisimme erillään. Ei se liian suuri asunto ole minulle ongelma, koska mies maksaa itse nuo ylimääräiset neliönsä. Täällä vaan kiukuteltiin, että asumiskulut pitää laittaa puoliksi. Siksi kysyin, miksi minun pitäisi maksaa puolet huoneista joita en tarvitse. Yhdessäasumisen ehtona miehen puolelta on se, että saa keräilytavaransa omaan kotiinsa, ja minun ehtoni se, että minä en niiden tarvitsemasta tilasta maksa. Joten edelleen, kysymys niille, keiden mielestä asumiskulut pitää laittaa puoliksi; miksi minun pitäisi maksaa vain ja ainoastaan miehen käytössä olevista neliöistä? Tai jos teen vuoallisen makaronilaatikkoa, josta minä syön 1/5 ja mies syö 4/5, miksi minun pitää maksaa siitä silti puolet?

Neliöstä ja asumiskuluista samaa mieltä. Mutta en mä sentään makaronilaatikosta kehtais käydä tinkimään...

Muuten, mitä jos perheessä on paljon syövä teinipoika ja vähän syövä sisar? Saako se sisko enemmän viikkorahaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, shoppailen teineille lukiokirjoja, shampoota, hoitoainetta, pesuainetta, paskapaperia. Maksan teinien harrastusmaksuja ja annan rahaa pelireissulle. Miten säästän ja kuka mulle antaisi rahaa? Teinejä on peräti kaksi, joten liikaa ei ole lisäännytty. Miehen mielestä lasten kulut kuuluu naiselle. Nytpä vituttaa niin, että taidankin ottaa sen eron! Siinä sitten ukko vaihtaa pihvinsä nuudeliin tai maksaa itse pihvinsä. Joutuu myös maksamaan elareita, ihana ajatus!

Mistä ihmeestä te löydätte näitä itsekkäitä Romeoita? En voi ymmärtää miten kukaan mies voi ajatella yhteisistä lapsista, että heidän kulunsa kuuluvat naiselle. Ihan ensimmäistä kertaa en nyt kuule tällaista omituista asennetta, mutta edellenkään en tajua sen logiikkaa. Meillä on vieläpä uusioperhe, mutta en ole koskaan ajatellut, että avovaimoni pitäisi itse maksaa oman tyttärensä kaikki menot. Kyllä ne minullekin kuuluvat ihan samalla tavalla. Kaiken lisäksi tienaan huomattavasti enemmän kuin avikseni, joten mielelläni maksan enemmän myös hänen tyttärensä kuluista.

M48

Tässä on tasan 3 x vaihtoehtoa :

-Opiskelet lisää ja hommaat paikan ja palkan joka on yhtäsuuri kuin miehellä

-Hommaat uuden miehen ja kysyt ensi treffeillä että tienaahan se tasan saman verran kuin sinä

-Alat elämään yksin ja maksat kaiken yksin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa yhteinen tili, johon maksetaan kuukausimaksu suhteessa tulojen mukaan, paremmin tienaava siis vähän enemmän. Tililtä maksetaan ruoka- ja asumismenot, vakuutukset, sähkö- ja vesimaksut ym. juoksevat kulut. Omalle tilille jäävällä osuudella kumpikin saa tehdä mitä haluaa. Jos ap hyötyy auton käytöstä, maksaa hän oman osuutensa myös auton kuluista tai sitten maksaa enemmän jostain muusta.

En ymmärrä tätä "suhteessa tulojen mukaan". Miksi? Tasa-arvoa on, että molemmat osallistuvat samalla summalla yhteisen talouden kuluihin. Palkan ei pidä liittyä siihen yhtään mitenkään, koska ei se isompi palkkainen kuluta enempää sitä asuntoa tai sähköä tai kotivakuutusta. Todennäköisempää on, että hän haluaa itse esimerkiksi kodin elektroniikkaa, jota hankkii omalla rahallaan mutta josta se pienituloisempikin hyötyy.

Itse en voisi kuvitellakaan muuta mallia kuin kulujen jakaminen puoliksi, koska se on ainoa tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen malli. Jos toinen on kouluttautunut pitemmälle tai hankkinut paremmin palkatun työn, niin tottakai hänellä on oikeus siihen, että hänelle myös jää enemmän omaa rahaa.

Poikkeuksena se aika, kun toinen on yhteisten lasten takia pois työelämästä. Pitkässä suhteessa pitää olla joustoa myös niinä hetkinä, jos toinen on vakavasti sairas tai työttömänä, mutta kyllä kahden työssäkäyvän suhteessa ainoa oikea tasa-arvo on kulujen jakaminen 50/50.

Ainoa oikeasti tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen malli on se, että molemmat maksavat vain omat kulunsa. Ostetaan omat ruuat ja sähkömittarin kanssa katsotaan, paljonko sähköä sen valmistamiseen kulutetaan. Kumpi katsoo televisiota vai katsooko molemmat? Sähkönkulutus jaetaan joko puoliksi tai ykin sille tv:tä katsovalle. Molemmille omat shampoot ja hammastahnat yms. Vain silloin oikeasti voidaan puhua oikeudenmukaisesta kulujen jaosta; molemmat maksavat tarkalleen sen mitä kuluttavat. Käytännössähän tuo on mahdotonta, joten tasan ei mene koskaan. Edelleen, kerro minulle miksi minun pitäisi maksaa 2 huoneesta joita en tarvitse, mutta mies tarvitsee lähinnä keräilyjuttujensa säilyttämiseen?

Miksi maailmassa olet suostunut hankkimaan liian suuren asunnon?

Koska muuten asuisimme erillään. Ei se liian suuri asunto ole minulle ongelma, koska mies maksaa itse nuo ylimääräiset neliönsä. Täällä vaan kiukuteltiin, että asumiskulut pitää laittaa puoliksi. Siksi kysyin, miksi minun pitäisi maksaa puolet huoneista joita en tarvitse. Yhdessäasumisen ehtona miehen puolelta on se, että saa keräilytavaransa omaan kotiinsa, ja minun ehtoni se, että minä en niiden tarvitsemasta tilasta maksa. Joten edelleen, kysymys niille, keiden mielestä asumiskulut pitää laittaa puoliksi; miksi minun pitäisi maksaa vain ja ainoastaan miehen käytössä olevista neliöistä? Tai jos teen vuoallisen makaronilaatikkoa, josta minä syön 1/5 ja mies syö 4/5, miksi minun pitää maksaa siitä silti puolet?

Siis oletko oikeasti nuin tyhmä??? Olisit asunnut erillään ja näin maksanut vain omat menosi?Eli et halua maksaa kuluja puoliksi mutta haluat sen ylijäävän osuuden kulujen jälkeen puoliksi???

Olisitko samaa mieltä jos sinä tienaisit enemmän ja tilanne olisi se, että ukkosi itkisi täällä että voi voi kun jää kulut tasaamatta.

Meillä mies tienaa enemmän, elinkulut kuten asuntolaina ja ruokakin menee puoliksi. Mies maksaa vakuutukset , lomat ( 2 krt.vuodessa täysiihoidot ym).Tankkaan vain autoni, mies huolehtii ne vakuutukset. En todellakaan kitise tilanteesta. Palkasta jäävä ylimääräinen menee itselläni sisustukseen jne. Eli käytän sen kuten mieskin ihan miten haluamme :)

Minulle jää 2200 ja miehelle 1900. Vuokra 1100, vanha asuntolaina 230, auto + bensat 400, ruoka ym 500. Kaikki on yhteistä. Rahat, velat ja muut. Koska mies ei hoida mitään pankkiasioita, jätän hänelle käyttörahaa n. 200/kk mutta laskut menee aina edelle, emmekä tuhlaa juuri muuhun kuin matkustamiseen. Eli jos jotain jää, siirrän säästötilille. Ei ole tullut riitoja. Isommista hankinnoista sovitaan etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa yhteinen tili, johon maksetaan kuukausimaksu suhteessa tulojen mukaan, paremmin tienaava siis vähän enemmän. Tililtä maksetaan ruoka- ja asumismenot, vakuutukset, sähkö- ja vesimaksut ym. juoksevat kulut. Omalle tilille jäävällä osuudella kumpikin saa tehdä mitä haluaa. Jos ap hyötyy auton käytöstä, maksaa hän oman osuutensa myös auton kuluista tai sitten maksaa enemmän jostain muusta.

En ymmärrä tätä "suhteessa tulojen mukaan". Miksi? Tasa-arvoa on, että molemmat osallistuvat samalla summalla yhteisen talouden kuluihin. Palkan ei pidä liittyä siihen yhtään mitenkään, koska ei se isompi palkkainen kuluta enempää sitä asuntoa tai sähköä tai kotivakuutusta. Todennäköisempää on, että hän haluaa itse esimerkiksi kodin elektroniikkaa, jota hankkii omalla rahallaan mutta josta se pienituloisempikin hyötyy.

Itse en voisi kuvitellakaan muuta mallia kuin kulujen jakaminen puoliksi, koska se on ainoa tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen malli. Jos toinen on kouluttautunut pitemmälle tai hankkinut paremmin palkatun työn, niin tottakai hänellä on oikeus siihen, että hänelle myös jää enemmän omaa rahaa.

Poikkeuksena se aika, kun toinen on yhteisten lasten takia pois työelämästä. Pitkässä suhteessa pitää olla joustoa myös niinä hetkinä, jos toinen on vakavasti sairas tai työttömänä, mutta kyllä kahden työssäkäyvän suhteessa ainoa oikea tasa-arvo on kulujen jakaminen 50/50.

Ainoa oikeasti tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen malli on se, että molemmat maksavat vain omat kulunsa. Ostetaan omat ruuat ja sähkömittarin kanssa katsotaan, paljonko sähköä sen valmistamiseen kulutetaan. Kumpi katsoo televisiota vai katsooko molemmat? Sähkönkulutus jaetaan joko puoliksi tai ykin sille tv:tä katsovalle. Molemmille omat shampoot ja hammastahnat yms. Vain silloin oikeasti voidaan puhua oikeudenmukaisesta kulujen jaosta; molemmat maksavat tarkalleen sen mitä kuluttavat. Käytännössähän tuo on mahdotonta, joten tasan ei mene koskaan. Edelleen, kerro minulle miksi minun pitäisi maksaa 2 huoneesta joita en tarvitse, mutta mies tarvitsee lähinnä keräilyjuttujensa säilyttämiseen?

Miksi maailmassa olet suostunut hankkimaan liian suuren asunnon?

Koska muuten asuisimme erillään. Ei se liian suuri asunto ole minulle ongelma, koska mies maksaa itse nuo ylimääräiset neliönsä. Täällä vaan kiukuteltiin, että asumiskulut pitää laittaa puoliksi. Siksi kysyin, miksi minun pitäisi maksaa puolet huoneista joita en tarvitse. Yhdessäasumisen ehtona miehen puolelta on se, että saa keräilytavaransa omaan kotiinsa, ja minun ehtoni se, että minä en niiden tarvitsemasta tilasta maksa. Joten edelleen, kysymys niille, keiden mielestä asumiskulut pitää laittaa puoliksi; miksi minun pitäisi maksaa vain ja ainoastaan miehen käytössä olevista neliöistä? Tai jos teen vuoallisen makaronilaatikkoa, josta minä syön 1/5 ja mies syö 4/5, miksi minun pitää maksaa siitä silti puolet?

Siis oletko oikeasti nuin tyhmä??? Olisit asunnut erillään ja näin maksanut vain omat menosi?Eli et halua maksaa kuluja puoliksi mutta haluat sen ylijäävän osuuden kulujen jälkeen puoliksi???

Olisitko samaa mieltä jos sinä tienaisit enemmän ja tilanne olisi se, että ukkosi itkisi täällä että voi voi kun jää kulut tasaamatta.

Meillä mies tienaa enemmän, elinkulut kuten asuntolaina ja ruokakin menee puoliksi. Mies maksaa vakuutukset , lomat ( 2 krt.vuodessa täysiihoidot ym).Tankkaan vain autoni, mies huolehtii ne vakuutukset. En todellakaan kitise tilanteesta. Palkasta jäävä ylimääräinen menee itselläni sisustukseen jne. Eli käytän sen kuten mieskin ihan miten haluamme :)

Missähän kohtaa sanoin että haluan yli jäävän osuuden puoliksi? Mies maksaa omat kulunsa, minä maksan omani. Molemmat tekevät lopuilla OMILLA rahoillaan mitä huvittaa. Ei tässä mitään tasinkoja tarvitse maksaa, ainoa mitä vaadin on, ettei mies käytä minun rahojani omiin juttuihinsa, kuten minäkään en käytä hänen. Ja nuo ylimääräiset neliöt ovat nimenomaan hänen oma juttunsa. Tuskin sinäkään suostut maksamaan miehesi harrastuskuluja.

No huh. Näitä lukiessa olen tyytyväinen että meillä molemmat ansaitsevat suurinpiirtein yhtäpaljon. Menot jaetaan puoliksi, lainat ja asumiskulut menevät minun tililtäni ja minä sitten siirrän miehen tililtä hänen osuutensa. Ruuat ja aiemmin lapsen (nyt jo nuori aikuinen joka ei asu enää kotona) kulut, ravintolareissut perheen kesken, leffassakäynnit jne maksetaan visalla, jonka lasku sitten maksetaan puoliksi ilman korkoa. Tähän kolmeenkymmeneen yhteiseen vuoteen mahtuu työttömyyttä, äitiys- ja vanhempainvapaata ja erisuuruisia kuukausipalkkoja. Autonvaihtoja ym. isoja menoja, jotka ovat olleet töiden takia pakollisia (pitkä työmatka päivittäin miehellä ja minulla työ, jossa pitää päivän aikana liikkua paljon paikasta toiseen)

Tulojen muuttuessa on säädetty maksuja siten että molemmille on jäänyt käyttöön rahaa laskujenkin jälkeen. Matkustellaan ja maksetaan matkat luottokortin kautta sitten laskussa puoliksi, myös sen aikuisen opiskelevan tyttären.

Minä hoidan raha-asiat ja minulla on käyttöoikeus kaikkiin yhteisiin ja miehen, jopa tyttären tiliin.

Mies on säästäväinen, minä tuhlari, ei haittaa , hänellä onkin tilillä sitten hätävaraa jos tulee joku odottamaton katastrofi. Minä en tiliä verota, joskus olen ihan luvalla siirtänyt rahaa itselleni jos on käteinen ollut loppu.

Riitaa emme rahasta ole ikinä saaneet aikaiseksi.

Ex-miehen kanssa oli 10v yhteiset rahat: mies tienasi bruttona 3500€, minä 2100€. Käytännössä tarkoitti sitä, että miehen palkkapäivänä hän mälläsi omat rahansa (osti yllättäe uuden taulutv:n, uuden läppärin, milloin mitäkin. Mun palkasta piti maksaa sitten asuminen, molempien laskut, bensat tankkiin autoon, jota en voinut edes itse ajaa, ruuat... Ja jos jotain jäi mun tilille, ne piti laittaa vielä 50/50, että herrallakin oli käyttörahaa loppukuun... Aina rahat loppu, mutta ulospäin näytti, että kovaa meni.

Lopulta lähdin (avoero) ja jätin miehelle kaikki kodinkoneet ja kalusteetkin, mitkä hän (onneksi) omiin nimiinsä oli vielä luotolla ostanut,minulta kysymättä... Tyhjästä aloitin uudelleen ja jokaisesta kovalla työllä hankitusta eurosta ylpeä, jotka voin käyttää mihin ikinä haluan! Lopulta sain vielä uuden työnkin, ja kun ex sai yt-potkut ja kituuttaa uusissa luotto-ongelmissa koettaen pitää edelleen menestyksen kulissia yllä, tienaankin nyt itse lähes 5000€! :)

Uuden puolison kanssa meillä palkka samaa tasoa, molemmat maksaa yhteiset menot puoliksi ja loput rahat on ihan omassa käytössä. Naimisiinmenoa suunnittelemme ja avioehdon vaadin minä, sillä taloudellista itsenäisyyttä en halua enää ikinä menettää miehen takia, eikä minulle kuulu miehen omaisuus tai mahdolliset perinnöt!

Eli en suosi yhteiskassaa, ellei liitossa kumppani ole yhtä jämpti kuin sinäkin!

Me maksetaan kaikki laskut ja asumiskulut puoliksi. Kaupassa käydään noin 50-50, joskin mies kulinaristina ehkä vähän enemmän. Toisaalta minä laiskana maksan ravintola- ja takeaway-kulut yleensä. Mies sai aika mojovan palkankorotuksen ja tienaa nyt enemmän kuin minä. Teoriassa halutaan, että molemmat maksaa puolikkaansa elämisestä ja tekee muut ostot omilla rahoillaan. Käytännössä kuitenkin se, jolla sattuu oleman enemmän rahaa kulloisellakin hetkellä maksaa vähän enemmän jos toisella on lopussa. En jaksaisi tuollaista pilkuntarkkaa laskemista, joustoa onneksi on molempiin suuntiin.

Nosto

Mies maksaa laskut ja menot, minä hoidan kodin.helppo jako!

Vierailija kirjoitti:

Siis en halua että mies maksaa kaikki kulut,vaan että molemmille jää sama rahamäärä käyttöön. Tarkoitus ei ole maksattaa miehellä omia menojani. AP

Onhan. Se on ihan sama maksaako mies vuokran 700€ vai vuokraa 350€ ja sun shoppailuja 350€. Sun asumis- ja ruokamenot on yhteensä 500€, jonka haluat miehen maksettavaksi jotta sinulla jäisi enemmän rahaa "omiin" menoihin. Kai asuminen ja ruoka on myös "sinun"?

Olen ehdottomasti sitä mieltä että puoleksi menee jos molemmat on töissä. Jos toinen tienaa liian vähän niin se on hänen ongelmansa, ei sen joka on onnistunut palkkatasoaan nostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla jää käteen palkastani verojen jälkeen 3900€ ja miehelleni 2500€. Ikinä ei ole tarvinnut kinastella rahasta. Laitan yhteiseen kassaan saman verran kuin mieskin ja loput jää itselleni. Fair game. Itse olen ylimääräiset pennini ansainnut ja itse ne myös kulutan.

Ns tasavero. Suomessa on katsottu että progressiivinen verotus on "fair", mutta sinulle tietenkin sopisi tasavero. Köyhät kyykkyyn.

Ei. Minulle sopii erinomaisesti progressiivinen verotus. Koska tienaan ihan hyvin, maksan mielelläni veroja enemmän. Miksi mielestäsi minulla on "köyhät kyykkyyn" -ajattelu?

Sitten sinä kannat enemmän huolta ventovieraista, kun omasta miehestäsi.

Tiedän liitossa ei tarkkaan ottaen edes toimita tasavero-konseptin mukaisesti, sillä sinähän maksat liittoon pienemmän prosentin tuloistasi kuin miehesi. Hänen avioliittoverotusprosentti on korkeampi kuin sinun. Oletko koskaan ajatellut asiaa siltä kantilta?

Katsos kun minun ei tarvitse kantaa huolta omasta miehestäni taloudellisesti, sillä hän pärjää omilla tuloillaan hyvin. Ja koska tämä järjestely on meille molemmille hyvä, niin miksi se on sinulle ongelma?

Ei se ole ongelma että teette noin. Jos tässä joku ongelma on, niin se, ettet halua myöntää ettei menettely ole fair. Siis suomalaisen moraalikäsityksen mukaisesti, joka heijastuu meidän verotusperiaatteessa. 

Eiku niin, taisitkin sanoa fair game, etkä fair play tai fair. Fair game tarkoittaa henkilöä tai asiaa johon on oiketeuttua hyökätä, jotain jota voi oikeutetusti ottaa toiselta vastoin toisen tahtoa. Tulkitsin sanonnan vahingoksi sinun puolelta, että olisit tarkoittanut fair play. Mutta ehkä se ei ollut vahinko, ehkä tarkoitit juuri sitä. My bad.

Liitossamme on kaksi suomalaista ja molempien moraaliin istuu tämä ajattelu, että se joka tienaa enemmän, saa myös rahojaan käyttää enemmän samassa suhteessa. On ollut myös aika, jolloin mieheni tienasi minua enemmän enkä koskaan ajatellut, että minun pitäisi saada tästä minun tulot ylittävästä osasta osuuteni. Ja näin ajattelee miehenikin, kun minä nyt tienaan enemmän. Tämä toimii meillä eikä rahasta olla koskaan riidelty.

Entä kun jompikumpi sairastuu syöpään ja jää työkyvyttömyyseläkkeelle, edes tilapäisesti. Kengänkuva perseeseen tuottamattomalle paskalle vaikka muuten mukava onkin?

Milläs sitä sairasta osapuolta elätät kun terveenä olette törsänneet kaiken mitä on oikeudenmukaisuuden nimissä?

Kun olin työssäkäyvä ja tienasin enemmän kuin itse edes sain kulutettua, niin minulle oli kunnia-asia että pystyin auttamaan toisella paikkakunnalla asustelevaa sossuntuilla kamppailevaa seurustelukumppaniani maksamalla myös hänen vuokransa ja muita menojaan. 

Muutettuamme yhteen hän alkoi opiskella ja silloinkin olin ylpeä voidessani omilla tienesteilläni tarjota rakastamalleni ihmiselle taloudellisesti huolettoman opiskeluajan, hyvän asunnon ja mukavan elintason, sekä matkoja ja muuta hemmottelua. 

Nykyään olemme naimisissa ja mieheni on valmistunut ja päässyt hyviin töihin. Itse taas olen palannut koulun penkille. Aviomieheni on onnellinen voidessaan nyt tarjota minulle vuorostaan noita edellämainittuja asioita. 

Miksi ihmiset lähdette parisuhteisiin jos ei ole halua puhaltaa yhteen hiileen? Jos puuttuu se halu ja toive tehdä asioita toisen eteen ja parantaa hänen elämäänsä, pitää huolta rakkaastaan? Mikä se sellainen suhde edes on?

En ole ikinä ymmärtänyt riitoja rahasta, tai rahojen laskeskelua parisuhteessa. Sinun, minun, sinun, minun... Älytöntä! 

N28

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi kouluttautua ja hakeutua parempaan työpaikkaan? Jo ihan siitä syystä, että teillä olisi silloin enemmän yhteistä henkiselläkin tasolla.

Jos kaikki kouluttautuu ja hakeutuu parempaan työpaikkaan niin kuka on siivooja, keiitiötyöntekijä, hotellin respa, asvalttimies, roskakuski, lähäri, sihteeri, kirjanpitäjä, nuorisotyöntekijä? Tulokkaatko?

Tulihan se sieltä. Tällä pienipalkkaiset aina perustelevat huonossa työssä pysymistään, altruismilla. Jos yhteisestä hyvästä tyydyt pieneen palkkaan niin olkoon niin. En tiedä miten se sitten menee siihen että puolison pitää sitten maksaa se korkeampi elintaso?

Jos näihin pienipalkkaisiin töihin ei riitä tulijoita niin sitten siihen keksitään jotain tilalle. Jos siivoojia ei löydy muuten kuin korkealla palkalla, tilalle otetaan robotteja ja koneita tai asiakkailta peritään isompi maksu. Näin se menee.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin työssäkäyvä ja tienasin enemmän kuin itse edes sain kulutettua, niin minulle oli kunnia-asia että pystyin auttamaan toisella paikkakunnalla asustelevaa sossuntuilla kamppailevaa seurustelukumppaniani maksamalla myös hänen vuokransa ja muita menojaan. 

Muutettuamme yhteen hän alkoi opiskella ja silloinkin olin ylpeä voidessani omilla tienesteilläni tarjota rakastamalleni ihmiselle taloudellisesti huolettoman opiskeluajan, hyvän asunnon ja mukavan elintason, sekä matkoja ja muuta hemmottelua. 

Nykyään olemme naimisissa ja mieheni on valmistunut ja päässyt hyviin töihin. Itse taas olen palannut koulun penkille. Aviomieheni on onnellinen voidessaan nyt tarjota minulle vuorostaan noita edellämainittuja asioita. 

Miksi ihmiset lähdette parisuhteisiin jos ei ole halua puhaltaa yhteen hiileen? Jos puuttuu se halu ja toive tehdä asioita toisen eteen ja parantaa hänen elämäänsä, pitää huolta rakkaastaan? Mikä se sellainen suhde edes on?

En ole ikinä ymmärtänyt riitoja rahasta, tai rahojen laskeskelua parisuhteessa. Sinun, minun, sinun, minun... Älytöntä! 

N28

ASIAA!