Rakkaus- ja seksielämä miesten kanssa päättyi nyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä paljon katkeria naisia. Olen itsekin eronnut ja nyt löytänyt uuden onnen. En kyllä ajatellut 15 vuoden parisuhteen jälkeen, että heitän kaikki ajatukset uudesta hyvästä parisuhteesta heti menemään. Kun olette noin katkeria, niin ei todellakaan teitä lähesty ketkään normaalit ihmiset.

Meinaat siis, että osa naisista on katkeroituneita jo ennen kuin ensimmäistäkään parisuhdetta on ollut? Kyllä varmasti kaikki suhtautuu alun perin ihan normaalisti ja luottavaisesti miehiin, mutta se luottamus tuhotaan kerta toisensa jälkeen epärehellisyydellä ja hyväksikäytöllä. 

Esimerkiksi minua ei tarvitse kenenkään enää edes lähestyä, olen unohtanut miehet ja haudannut haaveet parisuhteesta ja perheestä. Sellainen havainto tässä on parin vuoden aikana kyllä tullut tehtyä, että vaikka monesti sanotaan sen oikean löytyvän kun lakkaa etsimästä, niin ei tuo kyllä ainakaan minun kohdalla ole paikkaansa pitänyt. Ei ole tarvinnut antaa pakkeja, koska yhden yhtä kiinnostunutta miestä ole vastaan tullut.

N38

Eikai kukaan lähesty miehiä vihaava katkeraa itsesäälissä rypevää valittajaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei enää yhtään semmoista mulle, en kaipaa. Ei yhtään turhautunutta kyyneltä enää.

Onnea minulle hyvästä päätöksestä.

Kiitos tuesta ja hyvää yötä.

Se on katsos sitä elämää.Muiden syyttelyn sijaan suosittelen pohtimaan miksi sinä aina haksahdat samaan miestyyppiin tai otat ekan vastaantulijan..0.5/5

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä paljon katkeria naisia. Olen itsekin eronnut ja nyt löytänyt uuden onnen. En kyllä ajatellut 15 vuoden parisuhteen jälkeen, että heitän kaikki ajatukset uudesta hyvästä parisuhteesta heti menemään. Kun olette noin katkeria, niin ei todellakaan teitä lähesty ketkään normaalit ihmiset.

Enää ei lähesty kukaan. Siitä pidän ihan itse huolen. Mutta ennen näitä pettymyksiä (ja ei niitä ole vain yhtä tai kahta, vaan useita) olin ihminen joka luotti ja jaksoi uskoa tapaamistaan miehistä pelkkää hyvää.

Jos olet saanut vain pelkkiä pettymyksiä, niin on myös peiliin katsomisen paikka minkälaisia ihmisiä olet hakenut. Mut joo, ole vain katkera lopun elämääsi yksin, mä meen rakastelemaan mun rakkaan miehen kanssa ja nukahdan hänen kainaloonsa sen jälkeen.

Kyllä katsoin peiliin ja totesin ettei miehille kannata olla hyvä. Siinä tein virheen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kuulla, millainen suhde teillä uskontoon. Koska mietin, että ongelma on paljolti nykyisessä kulttuurissa, joka suorastaan kannustaa ihmisiä kokeilemaan irtosuhteita aina kun mahdollista. En toki väitä etteikö ennen vanhaan ollut ongelmia kuten esim. perheväkivaltaa enemmän kuin nykyään, mutta ennen vanhaan oli selkeänä yhteiskunnallisena ihanteena elää yhdessä loppuun saakka toisiaan kunnioittaen. Nykyään alkaa olla yhä enemmän sosiaalisesti hyväksyttävää pettää kumppaniaan hetken huumassa.

Kaikki uskonnot ovat määrittäneet "lihalliset himot" synniksi. Terve omaan puolisoon kohdistuva halu ei ole itsekästä ja vain omaa tyydytystä tavoittelevaa. Itsekäs eläimellinen himo on useimpien uskontojen ja kulttuurien mukaan kiellettyä ja syntistä, mutta jostain syystä nykyinen länsimainen kulttuuri ei välitä.

Tälläkin palstalla monet parjaavat uskovaisia ja heidän seksuaalista "rajoittuneisuutta", mutta oletteko koskaan miettineet, että näillä rajoituksilla on syynsä? Todennäköisesti olette, koska olette joutuneet kokemaan monenlaisia ongelmia, jotka johtuvat nimenomaan seksuaalisesta himosta sekä siitä, ettei nykyään arvosteta sitoutumista niinkuin ennen. Esiaviollisessa seksissäkin on ongelmansa. Nykyään tuntuu surullisen usein käyvän niin, että mies jättää kun on saanut seksiä. Aiemmin, kun sitoutuminen oli yhteiskunnallinen ihanne niin kumppanit tutustuivat toisiinsa ihmisinä eivätkä seksuaalisina objekteina ja elämänpituinen sitoutuminenkin tapahtui ennen, kuin seksuaalisuus pääsi häiritsemään sitä.

Jos joku teistä vielä kykenee ja haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, niin suosittelen laajentamaan entsintää uskovaisiin. Jos löydätte aidon uskovaisen, joka kunnioittaa teitä ihmisenä eikä harrastaa lihallisten himojen syntiä pornon tai masturboinnin muodossa, niin tulette kokemaan jotain paljon parempaa kuin mitä aikaisemmissa parisuhteissanne on koskaan ollut.

Itse olen ollut uskovaisen miehen vaimona jo 25 vuotta, suosittelen!

Viestisi on ihan yksi vitsi. Uskonnot ovat naisen huonon aseman ja miehen ylivallan ydin. Kaikki uskonnot näkevät naisen miehen omaisuutena ja uskonnot ovat kieltäneet vain naisen seksuaalisuuden. Miehet eivät siveyssäännöistä piittaa, konservatiivisissa maissa niitä prostituoituja käytetään eniten.

Se raamatun tai minkään muun uskonnon naiskuva ei ole positiivinen. Heikompi astia, miehen kylkiluu, nainen vaietkoon seurakunnassa. Ei tervettä.

Toki ymmärrän, että uskonnollisissa piireissä on isoja ongelmia tämän asian suhteen. Mutta ylipäätään kulttuuristamme puuttuu kokonaan seksuaalisen pidättyvyyden ihanne. Ajatellaan, että jos haluaa seksiä niin miksikäs ei. Sitoutuminen ei enää ole ihanteena, mikä on surullista.

On varmasti helppoa olla katkeroitumatta, jos on itse ollut suhteessa, jossa on tiennyt missä mennään ja on voinut nähdä myös ne omat virheet. Entäs sitten, jos toinen vetää jotain sairasta teatteria, että toinen luulee, että kaikki on hyvin ja mies on onnellinen? Sitten selviääkin, että suhteessa on ollut puoli vuosikymmentä myös muita naisia. Miten siinä sitten reflektoit ja mietit, mitä itse teit väärin? Minut oli kasvatettu luottamaan ihmisiin ja olin siinä käsityksessä että lähtökohtaisesti ihmiset ovat hyviä toisilleen, etenkin jos ovat sitoutuneet toisiinsa parisuhteessa.

Miten nähdä ne omat virheet, jos toinen ei ole antanut siihen mitään mahdollisuutta? Ei vihjeitä, ei mitään, kaikki on ollut tavallista onnellista arkea. Toinen osapuoli on siis esittänyt olevansa onnellinen (tai ehkä on aidosti ollutkin kun on saanut sekä syödä että säästää kakkua) ja on esittänyt kodin arjessa normaalia rakastavaa puolisoa. Yhtenä päivänä sun elämäsi sitten hajoaa, kun puolison vuosikymmenten petollisuus paljastuu.. Exäkään ei osannut sanoa miksi teki näin. Ei luetellut virheitäni. Kertoi vaan, että oli kiihottavaa textailla näille salanaisille, kun minä vaikka istuin vieressä sohvalla mitään aavistamatta. Silti mies halusi seksiä usein myös minun kanssa ja sitä myös sai. Hänellä oli vaan laaja "ruokahalu" ja halusi kokeilla useita naisia.

Helppoako on siinä sit hymyillä ja olla katkeroitumatta kun parhaimmat vuodet meni valheellisessa suhteessa? Lapsetkin tuli hankittua eikä mitään kiinnostusta uusperheilyyn.. Niin vaan mies itsekkäästi päätti, että hänellä on oikeus tuhota toisen elämä tällä tavalla.. Olen aina luullut, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan ja siksi olenkin kohdellut toisia ihmisiä hyvin. Moraalini ei ikinä taipuisi sellaisiin temppuihin mitä exäni teki.. ilmeisesti pitäisi heittää kaikkiperiaatteet ja moraali romukoppaan ja alkaa elämään yhtä itsekkäästi kuin ilmeisesti muutkin.. se on ilmeisesti sitten se avain onneen?

Ei varmasti kukaan kiinnostu tällaisesta katkerasta ja rikkinäisestä naisesta, mutta haluaisin nähdä sen naisen, joka tässä tilanteessa vaan iloisesti hymyillen suuntaisi seuraavaan miessuhteeseen? Olen toistaiseksi mielummin yksinäinen ja katkera kuin että otan sen riskin että koen samanlaista p#skaa jonkun toisen miekkosen taholta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä paljon katkeria naisia. Olen itsekin eronnut ja nyt löytänyt uuden onnen. En kyllä ajatellut 15 vuoden parisuhteen jälkeen, että heitän kaikki ajatukset uudesta hyvästä parisuhteesta heti menemään. Kun olette noin katkeria, niin ei todellakaan teitä lähesty ketkään normaalit ihmiset.

Meinaat siis, että osa naisista on katkeroituneita jo ennen kuin ensimmäistäkään parisuhdetta on ollut? Kyllä varmasti kaikki suhtautuu alun perin ihan normaalisti ja luottavaisesti miehiin, mutta se luottamus tuhotaan kerta toisensa jälkeen epärehellisyydellä ja hyväksikäytöllä. 

Esimerkiksi minua ei tarvitse kenenkään enää edes lähestyä, olen unohtanut miehet ja haudannut haaveet parisuhteesta ja perheestä. Sellainen havainto tässä on parin vuoden aikana kyllä tullut tehtyä, että vaikka monesti sanotaan sen oikean löytyvän kun lakkaa etsimästä, niin ei tuo kyllä ainakaan minun kohdalla ole paikkaansa pitänyt. Ei ole tarvinnut antaa pakkeja, koska yhden yhtä kiinnostunutta miestä ole vastaan tullut.

N38

Eikai kukaan lähesty miehiä vihaava katkeraa itsesäälissä rypevää valittajaa. 

En väitä vastaan kun kokemus puhuu. Kuinka kukaan voi olla noin negatiivinen kuin sinä?

Omalla kohdalla kyse ei ole ollut siitä, etteikö sopivaa ja kiinnostavaa miestä olisi löytynyt. Vaan siitä, että se kanssakäyminen tuottaa vain pahaa mieltä ja suoranaista vtutusta kerta toisensa jälkeen, vielä mitä pidemmälle suhde etenee. Jopa ilman mitään pettämisiä. Alkaen esimerkiksi miehen alkoholismista, viinaa ei vaan pystytä jättämään ja viikonlopun krapula-aamuista ei haluta luopua. Löydät itsesi hiippailemasta omasta kodistasi ääneti, ettet ärsyttäisi krapulaa poteva miestä. Koska HÄN potee nyt krapulaa.

On se ihme, kun Suomessa on niin paljon sataprosenttisesti täydellisiä naisia, mutta kaikki miehet ovat aivan epäkelpoja...

Näin epäilemättä asia onkin, mutta mikä ihme tässä kuviossa oikein tuntuu mättävän...

Olisi kiva seurata tälläkin palstalla keskustelevien naisten elämää kärpäsenä katossa...

Miksiköhän nainen katkeroituu ja erakoituu parisuhteen pettymyksen vuoksi, näinhän ex-mies saa edelleen valtaa pilata ex-vaimonsa elämän. Minusta parasta on päästää irti negatiivisista asioista samalla kuin siitä ex-miehestä ja elää vapaata, hyvää elämää. Jos ei ole valmis tuomaan mitään hyvää uuteen suhteeseen niin sitten kannattaa olla yksin kunnes on tasapainossa. Katkeruus ei hyödytä mitään, Kauhein Kosto exälle on olla onnellinen.

No tervetuloa vaan seuraamaan tänne perhehelvetti. Kun mä en oikeasti keksi, mitä mä saan miehistä enää tässä vaiheessa elämää (30). En tarvitse niitä, en totisesti tarvitse tähän ketään komentelemaan ja määräilemään. Lapsi on jo hankittu, itse olen autoni vienyt huollettavaksi jne.

Hyvä päätös, olen tehnyt saman ratkaisun kaksi vuotta sitten. Onneksi on lapset (isoja) ja voin nauttia elämästä vapaana naisena.

Jo ajatus miehestä puistattaa, en jaksaisi enää opetella sietämään kenenkään tapoja. Olen nyt lomalla ja käynyt yksin katsomassa nähtävyyksiä ja menen ensi viikolla toiseen kaupunkiin, kiertelen paikkoja ja käyn elokuvissa.

Ehkä otan koiran jossain vaiheessa.

 On kyllä mukavaa lukea, etten ole ainoa nainen, joka viihtyy sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kuulla, millainen suhde teillä uskontoon. Koska mietin, että ongelma on paljolti nykyisessä kulttuurissa, joka suorastaan kannustaa ihmisiä kokeilemaan irtosuhteita aina kun mahdollista. En toki väitä etteikö ennen vanhaan ollut ongelmia kuten esim. perheväkivaltaa enemmän kuin nykyään, mutta ennen vanhaan oli selkeänä yhteiskunnallisena ihanteena elää yhdessä loppuun saakka toisiaan kunnioittaen. Nykyään alkaa olla yhä enemmän sosiaalisesti hyväksyttävää pettää kumppaniaan hetken huumassa.

Kaikki uskonnot ovat määrittäneet "lihalliset himot" synniksi. Terve omaan puolisoon kohdistuva halu ei ole itsekästä ja vain omaa tyydytystä tavoittelevaa. Itsekäs eläimellinen himo on useimpien uskontojen ja kulttuurien mukaan kiellettyä ja syntistä, mutta jostain syystä nykyinen länsimainen kulttuuri ei välitä.

Tälläkin palstalla monet parjaavat uskovaisia ja heidän seksuaalista "rajoittuneisuutta", mutta oletteko koskaan miettineet, että näillä rajoituksilla on syynsä? Todennäköisesti olette, koska olette joutuneet kokemaan monenlaisia ongelmia, jotka johtuvat nimenomaan seksuaalisesta himosta sekä siitä, ettei nykyään arvosteta sitoutumista niinkuin ennen. Esiaviollisessa seksissäkin on ongelmansa. Nykyään tuntuu surullisen usein käyvän niin, että mies jättää kun on saanut seksiä. Aiemmin, kun sitoutuminen oli yhteiskunnallinen ihanne niin kumppanit tutustuivat toisiinsa ihmisinä eivätkä seksuaalisina objekteina ja elämänpituinen sitoutuminenkin tapahtui ennen, kuin seksuaalisuus pääsi häiritsemään sitä.

Jos joku teistä vielä kykenee ja haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, niin suosittelen laajentamaan entsintää uskovaisiin. Jos löydätte aidon uskovaisen, joka kunnioittaa teitä ihmisenä eikä harrastaa lihallisten himojen syntiä pornon tai masturboinnin muodossa, niin tulette kokemaan jotain paljon parempaa kuin mitä aikaisemmissa parisuhteissanne on koskaan ollut.

Itse olen ollut uskovaisen miehen vaimona jo 25 vuotta, suosittelen!

Niin, sinulla on ollut hyvä parisuhde. Päädyin itsekin hakemaan tuttavuutta kristillisen deitin kautta , koska olen kokenut pettymyksen ja toisaalta olen kannattanut kristillisiä arvoja. 

Samaa huonoa tasoa miehet siellä; kysyvät saman tien seuraa tai sitten ovat lyömässä Raamatulla päähän. Naisen pitää olla neitsyt vielä 40v-iässä. Aika vaikeaa, kun on lapsiakin siunaantunut. En siis tavannut ketään.

Hain itsekin oikeaa suhdetta , jossa seksi on yksi osa ja sen ei tarvitse olla heti mukana kuviossa.

Ei kaikki naiset ole pelkän seksin perään, vaan toiveissa löytää rakastava suhde. Kun ei onnista, on helpompi päättää elää yksin. Olen nykyään yksi heistä. Tuntuu, että uskovainen piiri (tietyt lahkot) ei pidä sitäkään oikeana . Mulle aivan sama.

En ota minäkään täysihoitoon enää yhtäkään miestä, ja sen päätöksen myötä olen saavuttanut ihanan mielenrauhan, jota olen vuosikaudet parisuhteissa turhaan jahdannut. Ei tarvitse enää ihmetellä kenenkään röyhkeää itsekkyyttä ja piittaamattomuutta eikä kukaan enää huutele vaatimuksia sohvanpohjalta. Life is good :)

En ole katkera, mutta helpottunut huonon suhteen loppumisesta ja vapaudesta, joka tulee kestämään.

Pitkän sinkkukauden jälkeen tutustuin mieheen, jonka kanssa oli tarkoitus jatkaa loppuelämä. Ei vaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Mies kun paljastui valehtelevaksi alkoholistiksi ja luonnekin paljastui  epäterveen , lähimmmäiset alistavaksi psykopaatiksi.

Kokemus oli karvas eli lähinnä elokuvissa ja kirjoissa olen aiheeseen tutustunut. Kun omalle kohdalle tämä osui ,( olin hyväuskoinen), hävisi lääkkeet, rahaa ja luottamus uusiin ihmisiin.

Suurin harmi tässä on itsesyytökset, koska menin järkinaisena uskomaan miestä.

Laitoin pois ja ilmoitin poliisille.

Itselläni on aidosti hyvä ja ihana mies, mutta olen nähnyt ympärilläni myös kaikkea muuta kuin hyviä miehiä. Aiemmissa seurustelusuhteissa olen kuitenkin saanut kokemuksia esim. raiskaajasta, väkivaltaisesta, stalkkerista ja alkoholistista (viimeksi mainittua lukuun ottamatta nämä miehet ovat ollee ulkopuolisten mielestä varmaankin ns. hyviä keskiluokkaisia miehiä). Ymmärrän siis teitä jotka olette kokemuksianne vuoksi pettyneet pahasti miehiin.

Olen miettinyt, mistä tämä miesten keskimääräinenongelmallisuus johtuu. Esim. vangeista lähes 90 % on perinteisesti ollut miehiä. Johtuuko se testosteronin vaikutuksesta aivoihin (väkivaltaisuus lisääntyy, impulssikontrolli laskee) vai siitä että miessukupuoli on kulttuurisesti arvostetumpi kuin naissukupuoli sekä naisten että miesten keskuudessa (kun esim. tutkimuksessa henkilön on kerrottu olevan mies, hän saa huomaattavasti paremmat arviot samasta suorituksesta tai persoonastaan kuin nainen, jne.)

Myös geeneistä johtuvat häiriöt (esim. adhd, autismi jne) ovat miehillä yleisempiä, koska naisella toinen x-kromosomi usein "korjaa" toisessa x-kromosomissa olevaa vahingollista eli naiset ovat ominaisuuksiltaan ns. tasalaatuisempia. Toisaalta tämä myös karsii naisista huippu-ominaisuuksia.

Erittäin hyviä miehiäkin löytyy, valtavasti. He vain eivät ole yleensä niitä jotka metsästävät naisia (heihin ei törmää seuranhakupalstalle yms.) ja lisäksi he usein ovat jo pitkissä parisuhteissa eli naisilla saattaa olla helpompi törmätä ns mötämuniin eli saalistajiin ja hyväksikäyttäjiin.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on aidosti hyvä ja ihana mies, mutta olen nähnyt ympärilläni myös kaikkea muuta kuin hyviä miehiä. Aiemmissa seurustelusuhteissa olen kuitenkin saanut kokemuksia esim. raiskaajasta, väkivaltaisesta, stalkkerista ja alkoholistista (viimeksi mainittua lukuun ottamatta nämä miehet ovat ollee ulkopuolisten mielestä varmaankin ns. hyviä keskiluokkaisia miehiä). Ymmärrän siis teitä jotka olette kokemuksianne vuoksi pettyneet pahasti miehiin.

Olen miettinyt, mistä tämä miesten keskimääräinenongelmallisuus johtuu. Esim. vangeista lähes 90 % on perinteisesti ollut miehiä. Johtuuko se testosteronin vaikutuksesta aivoihin (väkivaltaisuus lisääntyy, impulssikontrolli laskee) vai siitä että miessukupuoli on kulttuurisesti arvostetumpi kuin naissukupuoli sekä naisten että miesten keskuudessa (kun esim. tutkimuksessa henkilön on kerrottu olevan mies, hän saa huomaattavasti paremmat arviot samasta suorituksesta tai persoonastaan kuin nainen, jne.)

Myös geeneistä johtuvat häiriöt (esim. adhd, autismi jne) ovat miehillä yleisempiä, koska naisella toinen x-kromosomi usein "korjaa" toisessa x-kromosomissa olevaa vahingollista eli naiset ovat ominaisuuksiltaan ns. tasalaatuisempia. Toisaalta tämä myös karsii naisista huippu-ominaisuuksia.

Erittäin hyviä miehiäkin löytyy, valtavasti. He vain eivät ole yleensä niitä jotka metsästävät naisia (heihin ei törmää seuranhakupalstalle yms.) ja lisäksi he usein ovat jo pitkissä parisuhteissa eli naisilla saattaa olla helpompi törmätä ns mötämuniin eli saalistajiin ja hyväksikäyttäjiin.

No joo, mä olen ymärtänyt myös miin, että miehissä on aivojen rakenteen vuoksi enemmän näitä ääripäitä sekopäistä neroihin, kun taas naiset ovat tällä välillä. Jo tämän tiedon valossa on mielestäni ihan helppo ymmärtää, ettei niitä tasaisen keskitien kulkijoita jokaiselle tasaiselle naiselle riitä.

Turha naisten syyllistää itseään siitä, jos ulkopuolisten silmissä hyvä mies ei naiselle kelpaa. Voi todeta, että "ota sinä se, niin minä otan sun miehes". Onneksi naiset osaavat olla myös ilman parisuhdetta. Ei se ole katkeruutta, se on tosiasioiden hyväksyntää ja nykypäivää. Ystävyyssuhteet voivat varsin hyvin korvata parisuhteen. Ja toiset vaan oikeasti nauttivat yksinolosta.

Ap

Jos on vakaa päätöksessään, menee elämä oikein hyvin. Mkäli taas jättää oven raolleen odottaen jotain ihmettä tapahtuvaksi kunnon miehen löytämisen toivossa, saa vain itselleen vellovan olon.

Kuljen nokka pystyssä miesten ohi ja kiinnostuneet katseet otan ahdisteluna. Näin.

Mielestäni on täysin ok, jos haluaa elää elämänsä ilman parisuhdetta ja nauttii siitä. Itsekin elelin viitisen vuotta yli kolmekymppisenä yksin, matkustelin, jatkoin opiskeluja ja tapailin enemmän ja vähemmän tosissani miehiä. MUTTA se on surullista, jos haluaisi sen parisuhteen ja sitten sydänsuruissaan, katkerana, ei anna koskaan enää sille mahdollisuutta.

Itselläni on sydän särkynyt useastikin, on petetty ja jätetty, mutta olen nuollut haavani ja jatkanut eteenpäin. Elämä on joskus sellaista ja ihmiset inhimillisiä. Tietysti se sattuu ja nujertaa, mutta ei sitä pidä jäädä tuleen makaamaan. Tottakai tuo yhden tarina vuosien pettämisestä, varmasti satuttaa ihan hirveästi. Yritä kuitenkin sinäkin jättää tuo kaikki taaksesi. Sanoit, että "menetit parhaimmat vuotesi", ei ei ei, parhaat vuotesi voi alkaa tänään, kun vain annat mahdollisuuden itsellesi ja ehkä joskus vaikka jollekin ihanalle miehellekin. Hyviä miehiä on maailma pullollaan, on niitä, uskokaa pois.

En ajattele kenestäkään exästäni mitään pahaa, vaikka kaikenlaista sammakkoa olenkin oohdannut. Ihan kivoja miehiä, vääriä minulle. Ihmettelen useinkin näitä parisuhteita, joissa nainen valittaa, kun joutuu tekemään kaikki kotityöt, kuuntelemaan miehen vittuilua ja lupausten pettämistä yms, miksi tuollaiseen suhteeseen edes lähtee ja miten tilanne tuohon ajautuu?? Alatteko heti alussa pesemään ne miehen pyykit ja korjaatte astiat vai mitä kummaa?? Annatte anteeksi sen ensimmäisen nimittelyn tai vaikka baariin katoamisen? Joskus olen jotain laiskaa tapaillut ja suhde jäi siihen, kun ei kehoituksista huolimatta korjannut jälkiään. Kerran eräs muuten aivan ihana mies kutsui minua "vitun idiootiksi", kun tuli aivan turhasta riitaa. No, se loppui siihen.

Mielestäni todella monen pettymyksen ja katkeruuden voi välttää vetämällä omat rajat siihen miten itseään saa kohdella, silloin ne huonot miehet karsiutuu aika pian pelistä pois. Naiset usein vaan yrittää ja antaa loputtomia mahdollisuuksia... Toki jotkut voivat muuttua vuosien jälkeenkin, mutta silloinkin on se ensimmäinen kerta, kun mies tekee jotain "pahaa" ja silloin siihen pitää reagoida heti. En ole sen parempi kuin muut, eikä tämä koske tietenkään kaikkia tapauksia, mutta toivoisin niin kovasti, että naiset (ja miehetkin!) kunnioittaisivat itseään sen verran, että pitäisivät paremmin puolensa :)

Itselläni on nykyään hyvä, ihana mies. Tekee kotityöt ja pitää hyvänä, ei ole koskaan pettänyt luottamustani mitenkään. Tuntuu, että olen aina se ykkösasia hänen elämässään, vaikka toki meillä on omiakin juttuja. Ei ehkä ole se porukan komein, saattaa röyhtäistä väärässä paikassa ja kulkea nuhjuisessa paidassaan ihmisten ilmoilla. Minä sitten vähän moitin silmiä pyöritellen ja kiikuttelen siistimpiä paitoja. On kaikille niin ihanan ystävällinen, ei pätkääkään mustasukkainen, vaikka itselläni useita miespuolisia kavereita, huolehtii, että mulla kaikki hyvin, tekee ruokaa, siivoaa, pyykkää ja kastelee kukat ym. täysin oma-aloitteisesti. Välillä jääräpää. Aina niin rakas.

Mitä olisinkaan menettänyt, jos olisin katkeroitunut ja alkanut miesvihaajaksi siksi, että tuli takkiin useamman kerran.

Happy kirjoitti:

Mielestäni on täysin ok, jos haluaa elää elämänsä ilman parisuhdetta ja nauttii siitä. Itsekin elelin viitisen vuotta yli kolmekymppisenä yksin, matkustelin, jatkoin opiskeluja ja tapailin enemmän ja vähemmän tosissani miehiä. MUTTA se on surullista, jos haluaisi sen parisuhteen ja sitten sydänsuruissaan, katkerana, ei anna koskaan enää sille mahdollisuutta.

Itselläni on sydän särkynyt useastikin, on petetty ja jätetty, mutta olen nuollut haavani ja jatkanut eteenpäin. Elämä on joskus sellaista ja ihmiset inhimillisiä. Tietysti se sattuu ja nujertaa, mutta ei sitä pidä jäädä tuleen makaamaan. Tottakai tuo yhden tarina vuosien pettämisestä, varmasti satuttaa ihan hirveästi. Yritä kuitenkin sinäkin jättää tuo kaikki taaksesi. Sanoit, että "menetit parhaimmat vuotesi", ei ei ei, parhaat vuotesi voi alkaa tänään, kun vain annat mahdollisuuden itsellesi ja ehkä joskus vaikka jollekin ihanalle miehellekin. Hyviä miehiä on maailma pullollaan, on niitä, uskokaa pois.

En ajattele kenestäkään exästäni mitään pahaa, vaikka kaikenlaista sammakkoa olenkin oohdannut. Ihan kivoja miehiä, vääriä minulle. Ihmettelen useinkin näitä parisuhteita, joissa nainen valittaa, kun joutuu tekemään kaikki kotityöt, kuuntelemaan miehen vittuilua ja lupausten pettämistä yms, miksi tuollaiseen suhteeseen edes lähtee ja miten tilanne tuohon ajautuu?? Alatteko heti alussa pesemään ne miehen pyykit ja korjaatte astiat vai mitä kummaa?? Annatte anteeksi sen ensimmäisen nimittelyn tai vaikka baariin katoamisen? Joskus olen jotain laiskaa tapaillut ja suhde jäi siihen, kun ei kehoituksista huolimatta korjannut jälkiään. Kerran eräs muuten aivan ihana mies kutsui minua "vitun idiootiksi", kun tuli aivan turhasta riitaa. No, se loppui siihen.

Mielestäni todella monen pettymyksen ja katkeruuden voi välttää vetämällä omat rajat siihen miten itseään saa kohdella, silloin ne huonot miehet karsiutuu aika pian pelistä pois. Naiset usein vaan yrittää ja antaa loputtomia mahdollisuuksia... Toki jotkut voivat muuttua vuosien jälkeenkin, mutta silloinkin on se ensimmäinen kerta, kun mies tekee jotain "pahaa" ja silloin siihen pitää reagoida heti. En ole sen parempi kuin muut, eikä tämä koske tietenkään kaikkia tapauksia, mutta toivoisin niin kovasti, että naiset (ja miehetkin!) kunnioittaisivat itseään sen verran, että pitäisivät paremmin puolensa :)

Itselläni on nykyään hyvä, ihana mies. Tekee kotityöt ja pitää hyvänä, ei ole koskaan pettänyt luottamustani mitenkään. Tuntuu, että olen aina se ykkösasia hänen elämässään, vaikka toki meillä on omiakin juttuja. Ei ehkä ole se porukan komein, saattaa röyhtäistä väärässä paikassa ja kulkea nuhjuisessa paidassaan ihmisten ilmoilla. Minä sitten vähän moitin silmiä pyöritellen ja kiikuttelen siistimpiä paitoja. On kaikille niin ihanan ystävällinen, ei pätkääkään mustasukkainen, vaikka itselläni useita miespuolisia kavereita, huolehtii, että mulla kaikki hyvin, tekee ruokaa, siivoaa, pyykkää ja kastelee kukat ym. täysin oma-aloitteisesti. Välillä jääräpää. Aina niin rakas.

Mitä olisinkaan menettänyt, jos olisin katkeroitunut ja alkanut miesvihaajaksi siksi, että tuli takkiin useamman kerran.

Ihana kuulla, että olet onnellinen. Olipa se sitten yksin tai kaksin :)

Ap:n kohdalla tilanne on se,että teen töitä paikassa, missä tapaan paljon miehiä. Asenteeni mies-sukupuolta kohtaan on muuttunut jatkuvasti negatiivisempaan, vaikka yksilötasolla mukaviakin miehiä toki on. Miesten käytös muuten kuin parisuhteessa ja vuosien kuluessa sai minut tekemään tämän päätöksen. Naisviha ja epätasa-arvo näkyy laumasieluisten miesten käytöksessä monin tavoin, kun joukossa ei montaa naista ole. En halua miehekseni esim sellaista, joka kokee, että voi naisen yksityisasioilla veetuilla tuntemattomalle naiselle. Nähnyt, kuullut ja kokenut tarpeeksi, jotta voisin tuota sukupuolta enää kunnioittaa. Yksilöitä kyllä. Paras ystäväni on mies. Mutta enää en etsi enkä siis edes halua miestä. En edes sänkyyni . Ja toivottavasti libidokin lakkaa pian toimimasta :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Happy kirjoitti:

Mielestäni on täysin ok, jos haluaa elää elämänsä ilman parisuhdetta ja nauttii siitä. Itsekin elelin viitisen vuotta yli kolmekymppisenä yksin, matkustelin, jatkoin opiskeluja ja tapailin enemmän ja vähemmän tosissani miehiä. MUTTA se on surullista, jos haluaisi sen parisuhteen ja sitten sydänsuruissaan, katkerana, ei anna koskaan enää sille mahdollisuutta.

Itselläni on sydän särkynyt useastikin, on petetty ja jätetty, mutta olen nuollut haavani ja jatkanut eteenpäin. Elämä on joskus sellaista ja ihmiset inhimillisiä. Tietysti se sattuu ja nujertaa, mutta ei sitä pidä jäädä tuleen makaamaan. Tottakai tuo yhden tarina vuosien pettämisestä, varmasti satuttaa ihan hirveästi. Yritä kuitenkin sinäkin jättää tuo kaikki taaksesi. Sanoit, että "menetit parhaimmat vuotesi", ei ei ei, parhaat vuotesi voi alkaa tänään, kun vain annat mahdollisuuden itsellesi ja ehkä joskus vaikka jollekin ihanalle miehellekin. Hyviä miehiä on maailma pullollaan, on niitä, uskokaa pois.

En ajattele kenestäkään exästäni mitään pahaa, vaikka kaikenlaista sammakkoa olenkin oohdannut. Ihan kivoja miehiä, vääriä minulle. Ihmettelen useinkin näitä parisuhteita, joissa nainen valittaa, kun joutuu tekemään kaikki kotityöt, kuuntelemaan miehen vittuilua ja lupausten pettämistä yms, miksi tuollaiseen suhteeseen edes lähtee ja miten tilanne tuohon ajautuu?? Alatteko heti alussa pesemään ne miehen pyykit ja korjaatte astiat vai mitä kummaa?? Annatte anteeksi sen ensimmäisen nimittelyn tai vaikka baariin katoamisen? Joskus olen jotain laiskaa tapaillut ja suhde jäi siihen, kun ei kehoituksista huolimatta korjannut jälkiään. Kerran eräs muuten aivan ihana mies kutsui minua "vitun idiootiksi", kun tuli aivan turhasta riitaa. No, se loppui siihen.

Mielestäni todella monen pettymyksen ja katkeruuden voi välttää vetämällä omat rajat siihen miten itseään saa kohdella, silloin ne huonot miehet karsiutuu aika pian pelistä pois. Naiset usein vaan yrittää ja antaa loputtomia mahdollisuuksia... Toki jotkut voivat muuttua vuosien jälkeenkin, mutta silloinkin on se ensimmäinen kerta, kun mies tekee jotain "pahaa" ja silloin siihen pitää reagoida heti. En ole sen parempi kuin muut, eikä tämä koske tietenkään kaikkia tapauksia, mutta toivoisin niin kovasti, että naiset (ja miehetkin!) kunnioittaisivat itseään sen verran, että pitäisivät paremmin puolensa :)

Itselläni on nykyään hyvä, ihana mies. Tekee kotityöt ja pitää hyvänä, ei ole koskaan pettänyt luottamustani mitenkään. Tuntuu, että olen aina se ykkösasia hänen elämässään, vaikka toki meillä on omiakin juttuja. Ei ehkä ole se porukan komein, saattaa röyhtäistä väärässä paikassa ja kulkea nuhjuisessa paidassaan ihmisten ilmoilla. Minä sitten vähän moitin silmiä pyöritellen ja kiikuttelen siistimpiä paitoja. On kaikille niin ihanan ystävällinen, ei pätkääkään mustasukkainen, vaikka itselläni useita miespuolisia kavereita, huolehtii, että mulla kaikki hyvin, tekee ruokaa, siivoaa, pyykkää ja kastelee kukat ym. täysin oma-aloitteisesti. Välillä jääräpää. Aina niin rakas.

Mitä olisinkaan menettänyt, jos olisin katkeroitunut ja alkanut miesvihaajaksi siksi, että tuli takkiin useamman kerran.

Ihana kuulla, että olet onnellinen. Olipa se sitten yksin tai kaksin :)

Ap:n kohdalla tilanne on se,että teen töitä paikassa, missä tapaan paljon miehiä. Asenteeni mies-sukupuolta kohtaan on muuttunut jatkuvasti negatiivisempaan, vaikka yksilötasolla mukaviakin miehiä toki on. Miesten käytös muuten kuin parisuhteessa ja vuosien kuluessa sai minut tekemään tämän päätöksen. Naisviha ja epätasa-arvo näkyy laumasieluisten miesten käytöksessä monin tavoin, kun joukossa ei montaa naista ole. En halua miehekseni esim sellaista, joka kokee, että voi naisen yksityisasioilla veetuilla tuntemattomalle naiselle. Nähnyt, kuullut ja kokenut tarpeeksi, jotta voisin tuota sukupuolta enää kunnioittaa. Yksilöitä kyllä. Paras ystäväni on mies. Mutta enää en etsi enkä siis edes halua miestä. En edes sänkyyni . Ja toivottavasti libidokin lakkaa pian toimimasta :D

Ap

Tuo on kyllä inhottavaa, jos aletaan yksityisasioista v#ttuilemaan. Kertoo kuitenkin mielestäni enemmänkin huonosta käytöksestä kuin sukupuolesta. Itse olen opiskellut hyvin miesvaltaisella alalla ja työpaikalla myös suurin osa on miehiä, siksi ystävänikin on pääasiassa miespuolisia (on muutamia naisiakin toki :). Itse en tunnista naisvihaa enkä epätasa-arvoa omissa piireissäni, päinvastoin, olen tosiaan saanut monta kaveria ja ystävää. Mistä tämä erovaisuus sitten johtuu, en osaa sanoa, mutta harmi, kun olet kokenut tuollaista.