Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun mies tapaa kavereita ja jättää äidin lapsenvahdiksi
11.08.2017 |
Meillä tilanne mennyt siihen, että yhteistä aikaa ei ole tippaakaan, ei ole ollut vuosiin. Joskus järkkäsin ja siitä tuli mieheltä valitusta kun meni rahaa. Nyt olen usein kotona lasten kanssa kun miehellä omat juttunsa, kalastus ja autot yms.
Minua ketuttaa olla aina lasten kanssa ja toisaalta kun lähden johonkin, jää lapset itkemään ja huutamaan perään ja kotiin tullessa vastassa on äkäiset lapset ja kiukkuinen mies joka on kaivanut ja keksinyt jokaisen asian esiin jonka olen unohtanut tehdä.
Jotenkin väsyttää. Mies kuitenkin naukuu että häntä vituttaa kun ei ole yhteistä aikaa, no se on hänelle elokuva netflixistä ja pikainen seksi, muutoin meillä ei ole oikein enää mitään.
Tänäänkin olen taas päivän lasten kanssa ja illan lasten kanssa ja viikonloppunakin lasten kanssa kun mies kalahommissa.
Kavereiden kanssa kyllä järkkää treffejä mutta minun kanssa ei, kai mun pitäis se hoitaa ja kysellä.
On jotenkin niin loppu. Ei jaksais aina olla vaan lasten kanssa. Ja jos lähden johonkin, otan tietty lapset mukaan ja vahdin niitä sielläkin. Yksin käyn kaupassa ja joskus sienessä ja sieltäkin äkkiä pois kun saateltu matkaan huonon omantinnon kanssa ja kaupasta tullessa valitetaan nykyään että käytän siellä liikaa rahaa ( ja siis ostan ihan ruokatarvikkeita joista minä teen ruoan)
Kuinka paljon naisen pitää kestää?
Kommentit (237)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta sitä minä ihmettelen, että aloittja sinun mielestäsi teillä on äiti, lapsia ja mies. Miksei isä? Onko se sun omastakin mielestä jotenkin vähemmän vastuussa lapsista kuin sinä?
Joo, on. Kyllä on.
Mä siivoan ja laitan ruoat ja pesen pyykit niin että miehellä olis aikaa olla lasten kanssa ilta. No se vaihto ne muuhun mut mä teen vieläkin kotihommat. ( mut siksi kun en anna miehen tehdä) En kyllä tiä miten oon estänyt sitä.. Varmaan kun oon käskenyt sen tehdä jotain remonttihommaa jos mä siivoan et tulee joku valmiiksi. Tehtiin paljon remonttia vielä jokusia vuosia sitten. Et onkohan se siitä jäänyt? Vai kun sanoin että teen jonkun itse kun teen sen paremmin, oon varmaan joskus lipsauttanut jotain..
Nii, no nyt katkes ajatus.Juuri näin. Et anna miehen tehdä kotona mitään, koska hän ei "tee mitään oikein." Eli tee niin kuin sinä teet ja sun tekemä tapa on se "oikea". Eli hän on lakannut tekemästä mitään, koska saa vain nalkutusta ja valitusta siitä.
Joo, varmaa sitten niin. Toimiiko tuo toisinkin päin? Et voiks mä lopettaa kaiken mistä sanon toisten vaan valittavan? Täytyy koittaa.
Koita lopettaa tuo valtataistelu ja keskittyä henkilöiden sijasta asioihin. Miehesi on tietenkin heti puolustuskannalla, jos kokee sinun syyttävän häntä. Niinhän itsekin olet tässä ketjussa ollut heti puolustuskannalla, kun olet kokenut muiden syyttävän sinua.
Tuossa keskustelussa kyllä mies oli se, joka kävi valtataistelua ja syyllisti ap:ta. Ap valitti alakynnestä itkien, miksei mies tee mitään. Mies puolusti etuoikeuksiaan ja valra-asemaansa kääntäen perustellun kysymyksen.niin, että vika on ap:ssa. Siksi tuntuu, että keskustelut hänen kanssaan eivät etene. Mies toimi kuten narsistit ja käänsi keskustelun fokuksen muualle pois aiheesta ja syyllidti samalla ap:ta. Ota ap jämäkämpi ote, älä hyvälsy tuota ja älä anele, älä kysy. Ilmoita, mitä haluat ja vaadi, äläkä luovuta, ennenkuin saat sen. Eli tasapuolista osallistumista arkeen ja kunnioitusta. Tehkää vaikka työnjako paperille. Joka tapauksessa ap sun pitää nyt hahmottaa, että mies ymmärtää tilanteen ihan hyvin eikä ole väärinymmärrystä, hän vain ikäänkuin taistelee ansaitsemattomien etujensa puolesta. Hän ei siis ole ns samalla puolella kuin sinä, vaan on asemoinut itsensä vastustajaksi tuossa asiassa. Älä luovuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vitsi että tunnen itseni tyhmäksi. Minä hoidan meillä nöyrästi kaiken kotona + lapset ja sen lisäksi tienaan vielä miestäni enemmän. Mitään kiitosta tai kunnioitusta ei tule. Pakko nostaa sitä kuuluisaa kissanhäntää itse ja todeta että olen super nainen.
öö, et sö supernainen ole. Olet joko kynnysmatto tai tyhmä, kun annat toisen hyväksikäyttää itseäsi tai sitten et anna miehesi tehdä mitään, jolloin ole kontrolloiva, kipeä ihminen.
Enkö todennut heti ekassa lauseessa tuon saman?
Eli paska muija, syyllinen kaikkeen? Kyllä mä kuule aika hyvin vedän vaikka sinä vähättelet. Koita tehdä perässä.
eli kipeä ihminen.
En koita, en mä halua olla hyväksikäytetty. Miks kukaan terve ihminen haluaisi tai kehottaisi tehdä perässä?!
Mikähän ihmeen lusmugeeni monissa miehissä aktivoituu lasten syntymän myötä. Meillä kävi myös niin. Toivottiin lasta pitkään, ennen kuin tulin raskaaksi, ja juteltiin paljon työnjaosta. Miehen mielestä stressasin turhasta, kun varmistelin, että jaetaanhan lapsenhoito tasapuolisesti, tietysti jaetaan. Kotityöt oli siihen mennessä jaettu ihan reilusti.
No, lapsen synnyttyä mies käytännössä muutti autotalliin ja jätti minut yksin hoitamaan erittäin huonosti nukkuvaa ja paljon itkevää vauvaa. Aina löytyi hommia, jotka menivät minun vapaa-aikani, suihkujeni, syömisteni ja nukkumisteni edelle. Miehen mielestä hänellä kuitenkin oli yhtä rankkaa, sillä hänkin heräili öisin välillä itsekseen ison omakotitalon toisessa kerroksessa. Vauva taas herätteli minua alle tunnin välein (jos ylipäätään ehdin nukahtaa herätysten välissä), joten oli ihan reilua, että mies lisäksi nukkui viikonloppuisinkin pitkään ja otti usein päiväunia.
En ole missään vaiheessa hyväksynyt sitä, että toinen saa yksin sanella, minkä verran hänen täytyy osallistua, ja toisen on pakko jaksaa kaikki ilman unia ja vapaa-aikaa (mieluiten valittamatta). Koko vauvavuosi on siis mennyt tapellessa, koska miehen mielestä hänellä on oikeus, kun hän sentään käy töissä. Tehtiin perheohjaajan kanssa yhteinen aikataulu, jota mies ei viitsinyt noudattaa, koska häntä väsytti.
Vähitellen mies on alkanut ottaa vastuuta lapsesta, ja hän jää pian kotiin lapsen kanssa. Vauvavuoden ekoista kidutuskuukausista on kuitenkin jäänyt sen verran vitutusta ja katkeruutta, että parisuhteen jatkumista aletaan kohta pohtia pariterapiassa. Itse en kehtaisi toimia niin rumasti edes pahinta vihamiestäni kohtaan, kuin mies toimi minua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta sitä minä ihmettelen, että aloittja sinun mielestäsi teillä on äiti, lapsia ja mies. Miksei isä? Onko se sun omastakin mielestä jotenkin vähemmän vastuussa lapsista kuin sinä?
Joo, on. Kyllä on.
Mä siivoan ja laitan ruoat ja pesen pyykit niin että miehellä olis aikaa olla lasten kanssa ilta. No se vaihto ne muuhun mut mä teen vieläkin kotihommat. ( mut siksi kun en anna miehen tehdä) En kyllä tiä miten oon estänyt sitä.. Varmaan kun oon käskenyt sen tehdä jotain remonttihommaa jos mä siivoan et tulee joku valmiiksi. Tehtiin paljon remonttia vielä jokusia vuosia sitten. Et onkohan se siitä jäänyt? Vai kun sanoin että teen jonkun itse kun teen sen paremmin, oon varmaan joskus lipsauttanut jotain..
Nii, no nyt katkes ajatus.Juuri näin. Et anna miehen tehdä kotona mitään, koska hän ei "tee mitään oikein." Eli tee niin kuin sinä teet ja sun tekemä tapa on se "oikea". Eli hän on lakannut tekemästä mitään, koska saa vain nalkutusta ja valitusta siitä.
Joo, varmaa sitten niin. Toimiiko tuo toisinkin päin? Et voiks mä lopettaa kaiken mistä sanon toisten vaan valittavan? Täytyy koittaa.
Koita lopettaa tuo valtataistelu ja keskittyä henkilöiden sijasta asioihin. Miehesi on tietenkin heti puolustuskannalla, jos kokee sinun syyttävän häntä. Niinhän itsekin olet tässä ketjussa ollut heti puolustuskannalla, kun olet kokenut muiden syyttävän sinua.
Tuossa keskustelussa kyllä mies oli se, joka kävi valtataistelua ja syyllisti ap:ta. Ap valitti alakynnestä itkien, miksei mies tee mitään. Mies puolusti etuoikeuksiaan ja valra-asemaansa kääntäen perustellun kysymyksen.niin, että vika on ap:ssa. Siksi tuntuu, että keskustelut hänen kanssaan eivät etene. Mies toimi kuten narsistit ja käänsi keskustelun fokuksen muualle pois aiheesta ja syyllidti samalla ap:ta. Ota ap jämäkämpi ote, älä hyvälsy tuota ja älä anele, älä kysy. Ilmoita, mitä haluat ja vaadi, äläkä luovuta, ennenkuin saat sen. Eli tasapuolista osallistumista arkeen ja kunnioitusta. Tehkää vaikka työnjako paperille. Joka tapauksessa ap sun pitää nyt hahmottaa, että mies ymmärtää tilanteen ihan hyvin eikä ole väärinymmärrystä, hän vain ikäänkuin taistelee ansaitsemattomien etujensa puolesta. Hän ei siis ole ns samalla puolella kuin sinä, vaan on asemoinut itsensä vastustajaksi tuossa asiassa. Älä luovuta.
En mä tosiaan halua voittaa mitään ja mies lataa taitavia osumia vyön alle.
Ei voi mitään, musta tuntuu järjettömältä ruveta vaatimaan mitään, mutta pakko se on. Jotenkin epäreilua kun tekee asioita perheen hyvinvointia ajatellen ja olen aina miehen puolella, nyt hän tuntuu kääntyneen täysin minua vastaan. Tuntuu tosi maseltavalta.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ihmeen lusmugeeni monissa miehissä aktivoituu lasten syntymän myötä. Meillä kävi myös niin. Toivottiin lasta pitkään, ennen kuin tulin raskaaksi, ja juteltiin paljon työnjaosta. Miehen mielestä stressasin turhasta, kun varmistelin, että jaetaanhan lapsenhoito tasapuolisesti, tietysti jaetaan. Kotityöt oli siihen mennessä jaettu ihan reilusti.
No, lapsen synnyttyä mies käytännössä muutti autotalliin ja jätti minut yksin hoitamaan erittäin huonosti nukkuvaa ja paljon itkevää vauvaa. Aina löytyi hommia, jotka menivät minun vapaa-aikani, suihkujeni, syömisteni ja nukkumisteni edelle. Miehen mielestä hänellä kuitenkin oli yhtä rankkaa, sillä hänkin heräili öisin välillä itsekseen ison omakotitalon toisessa kerroksessa. Vauva taas herätteli minua alle tunnin välein (jos ylipäätään ehdin nukahtaa herätysten välissä), joten oli ihan reilua, että mies lisäksi nukkui viikonloppuisinkin pitkään ja otti usein päiväunia.
En ole missään vaiheessa hyväksynyt sitä, että toinen saa yksin sanella, minkä verran hänen täytyy osallistua, ja toisen on pakko jaksaa kaikki ilman unia ja vapaa-aikaa (mieluiten valittamatta). Koko vauvavuosi on siis mennyt tapellessa, koska miehen mielestä hänellä on oikeus, kun hän sentään käy töissä. Tehtiin perheohjaajan kanssa yhteinen aikataulu, jota mies ei viitsinyt noudattaa, koska häntä väsytti.
Vähitellen mies on alkanut ottaa vastuuta lapsesta, ja hän jää pian kotiin lapsen kanssa. Vauvavuoden ekoista kidutuskuukausista on kuitenkin jäänyt sen verran vitutusta ja katkeruutta, että parisuhteen jatkumista aletaan kohta pohtia pariterapiassa. Itse en kehtaisi toimia niin rumasti edes pahinta vihamiestäni kohtaan, kuin mies toimi minua kohtaan.
Meillä pyöräytti vielä niin taitavasti että jos pyysin tekemään jotain, mölysi usein ettei kerkiä tekemään omia hommiaan.. No kuten tänään kuulin, olenkin estänyt häntä tekemästä kotihommia ja nyt ei tee niitä koska olen ollut niin ikävä..
Ja tunnustan olevani niin tyhmä, etten osaa sanoa tuohon enää edes vastaan mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä seksiä kuinka usein?
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä seksiä kuinka usein?
Seksiäkö? Voi jukra.. No ihan kerran kaksi viikossa. Joo siis olipa kysymys koska meillä mies on se joka tykkää siitä hommasta enempi ja säilytän rauhan kun hoidan asian niin että sitä on tarpeeksi usein.. Mähän oon ihan vitun tyhmä. Kai. No en ainakaan pihtaa. Oonko mä ihan pöljä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä seksiä kuinka usein?
Seksiäkö? Voi jukra.. No ihan kerran kaksi viikossa. Joo siis olipa kysymys koska meillä mies on se joka tykkää siitä hommasta enempi ja säilytän rauhan kun hoidan asian niin että sitä on tarpeeksi usein.. Mähän oon ihan vitun tyhmä. Kai. No en ainakaan pihtaa. Oonko mä ihan pöljä?
No et pihtaa ja hyvä juttu se on tietty, mut vähän lahnalta vaikutat seksin suhteen. Panosta siihen vähän enemmän itse, niin sekin vois auttaa:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä seksiä kuinka usein?
Seksiäkö? Voi jukra.. No ihan kerran kaksi viikossa. Joo siis olipa kysymys koska meillä mies on se joka tykkää siitä hommasta enempi ja säilytän rauhan kun hoidan asian niin että sitä on tarpeeksi usein.. Mähän oon ihan vitun tyhmä. Kai. No en ainakaan pihtaa. Oonko mä ihan pöljä?
No et pihtaa ja hyvä juttu se on tietty, mut vähän lahnalta vaikutat seksin suhteen. Panosta siihen vähän enemmän itse, niin sekin vois auttaa:)
Usko pois. Meillä on todella vauhdikasta.
Huomaan vaan että reunaakin lohkeaa helposti. Oonkohan mä vähä helppo eukko...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ihmeen lusmugeeni monissa miehissä aktivoituu lasten syntymän myötä. Meillä kävi myös niin. Toivottiin lasta pitkään, ennen kuin tulin raskaaksi, ja juteltiin paljon työnjaosta. Miehen mielestä stressasin turhasta, kun varmistelin, että jaetaanhan lapsenhoito tasapuolisesti, tietysti jaetaan. Kotityöt oli siihen mennessä jaettu ihan reilusti.
No, lapsen synnyttyä mies käytännössä muutti autotalliin ja jätti minut yksin hoitamaan erittäin huonosti nukkuvaa ja paljon itkevää vauvaa. Aina löytyi hommia, jotka menivät minun vapaa-aikani, suihkujeni, syömisteni ja nukkumisteni edelle. Miehen mielestä hänellä kuitenkin oli yhtä rankkaa, sillä hänkin heräili öisin välillä itsekseen ison omakotitalon toisessa kerroksessa. Vauva taas herätteli minua alle tunnin välein (jos ylipäätään ehdin nukahtaa herätysten välissä), joten oli ihan reilua, että mies lisäksi nukkui viikonloppuisinkin pitkään ja otti usein päiväunia.
En ole missään vaiheessa hyväksynyt sitä, että toinen saa yksin sanella, minkä verran hänen täytyy osallistua, ja toisen on pakko jaksaa kaikki ilman unia ja vapaa-aikaa (mieluiten valittamatta). Koko vauvavuosi on siis mennyt tapellessa, koska miehen mielestä hänellä on oikeus, kun hän sentään käy töissä. Tehtiin perheohjaajan kanssa yhteinen aikataulu, jota mies ei viitsinyt noudattaa, koska häntä väsytti.
Vähitellen mies on alkanut ottaa vastuuta lapsesta, ja hän jää pian kotiin lapsen kanssa. Vauvavuoden ekoista kidutuskuukausista on kuitenkin jäänyt sen verran vitutusta ja katkeruutta, että parisuhteen jatkumista aletaan kohta pohtia pariterapiassa. Itse en kehtaisi toimia niin rumasti edes pahinta vihamiestäni kohtaan, kuin mies toimi minua kohtaan.
Meillä pyöräytti vielä niin taitavasti että jos pyysin tekemään jotain, mölysi usein ettei kerkiä tekemään omia hommiaan.. No kuten tänään kuulin, olenkin estänyt häntä tekemästä kotihommia ja nyt ei tee niitä koska olen ollut niin ikävä..
Ja tunnustan olevani niin tyhmä, etten osaa sanoa tuohon enää edes vastaan mitään.
Meillä myös sama juttu. Mies aina puhui vastuun kantamisesta ja siitä että haluaa ehdottomasti kaksi lasta. Voi morjens. Jo raskausaikana jäin kovan pahoinvoinnin kanssa ypöyksin kun mies keksi itselleen uusia harrastuksia ja kaikkea kivaa tekemistä poissa kotoa. Pikkulapsiaika samaten, mulle jäi koko arjen pyöritys. Kyllä mies tekee kun oikein monta kertaa käskee, mutta siinä kohtaa on jo helpompi tehdä itse. Ja aina kaikki miehen ehdoilla. Vaikka lapsi olisi kuumeessa niin mies retuuttaa häntä pitkin kaupunkia koska miehestä on tylsää olla vain kotona. Eipä ole toista lasta meille tulossa, voin vain kuvitella millaiseksi taakkani kävisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä seksiä kuinka usein?
Seksiäkö? Voi jukra.. No ihan kerran kaksi viikossa. Joo siis olipa kysymys koska meillä mies on se joka tykkää siitä hommasta enempi ja säilytän rauhan kun hoidan asian niin että sitä on tarpeeksi usein.. Mähän oon ihan vitun tyhmä. Kai. No en ainakaan pihtaa. Oonko mä ihan pöljä?
No et pihtaa ja hyvä juttu se on tietty, mut vähän lahnalta vaikutat seksin suhteen. Panosta siihen vähän enemmän itse, niin sekin vois auttaa:)
Eiköhän nyt ois sen miehen vuoro vähän panostaa välillä. Mies vaan ottaa ja ottaa ja ottaa ja vaatii vaan lisää ja lisää muttei itse anna mitään. Näinhän tää maailma on aina ollut eikä ilmeisesti tule muuksi muuttumaan. Oikein luomakunnan kruunut. Hoj hoijjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, kyllä mä nyt huomaan tässä kuinka multa on luisunut kaikki pois. Miehellä on veneensä ja autonsa, onhan mulle helppo sanoa että mee ja tee. Mihin hittoon minä menen ja teen rahatta? Jos menen mulla on penskat mukana ja vahdin kyläpaikassakin niitä ja olen vielä enemmän poikki. Ja kyllä, olen kuin orpo piru yksinäni ja sitä pikemminkin sitten ihmetellään että miten sinä ilman lapsia olet lähtenyt.<br />
Kaikki kaverit on jääneet johonkin matkan varrelle. Miten helvetissä mä oon päästänyt tän tähän?[/quote kirjoitti:Se tapahtuu ihan huomaamatta ja vaivihkaa. Varsinkin, jos joutuu arjesta ja lapsista huolehtimaan käytännössä yksin. Yhtäkkiä peilistä katsoo vieraan naisen kasvot ja sitä ihmettelee: kuka h..vetti tuo on.
Jos näet suhteessanne vielä rakkautta ja kiintymystä sekä toisen kunnioittamista niin ota tämä asia esille miehesi kanssa. Jos ei homma toimi niin ero on yksi ratkaisu. Mutta ei se arki siitä helpotu, samaa se on kuin tähänkin asti, varsinkin, jos mies kuuluu sarjaan mieslapsi, joka eroaa myös lapsistaan.
Muistan ton tunteen. Ei huvita lähteä minnekkään, kun tulin kotiin niin lapset oli nälkäisiä ja heti joutu kotihommiin.
Monelta mieheltä ei vaan suju toi homma.
Mies halusi kolmannen lapsen ja minä myös mutta kuitenkin päätin että ei. Näin vaaran paikan.
Nyt kuopus on 13 ja toinen 15v. Nyt kukaan ei huomaa jos olen poissa. Mieskin jo paistaa lettuja ja tekee ruokaa.
Pikkulapset on raskaita ja miesten kärsivällisyys ei riitä, kun kaiken pitäisi olla niin helppoa. Itsekkin välttelen nykyään lapsia koska en vaan jaksa ja enää ei tarvitse jaksaakkaan.
Tarvitset kavereita ja ulkopuolisen hoitajan lapsille joka osaa tyydyttää lapsesi tarpeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ihmeen lusmugeeni monissa miehissä aktivoituu lasten syntymän myötä. Meillä kävi myös niin. Toivottiin lasta pitkään, ennen kuin tulin raskaaksi, ja juteltiin paljon työnjaosta. Miehen mielestä stressasin turhasta, kun varmistelin, että jaetaanhan lapsenhoito tasapuolisesti, tietysti jaetaan. Kotityöt oli siihen mennessä jaettu ihan reilusti.
No, lapsen synnyttyä mies käytännössä muutti autotalliin ja jätti minut yksin hoitamaan erittäin huonosti nukkuvaa ja paljon itkevää vauvaa. Aina löytyi hommia, jotka menivät minun vapaa-aikani, suihkujeni, syömisteni ja nukkumisteni edelle. Miehen mielestä hänellä kuitenkin oli yhtä rankkaa, sillä hänkin heräili öisin välillä itsekseen ison omakotitalon toisessa kerroksessa. Vauva taas herätteli minua alle tunnin välein (jos ylipäätään ehdin nukahtaa herätysten välissä), joten oli ihan reilua, että mies lisäksi nukkui viikonloppuisinkin pitkään ja otti usein päiväunia.
En ole missään vaiheessa hyväksynyt sitä, että toinen saa yksin sanella, minkä verran hänen täytyy osallistua, ja toisen on pakko jaksaa kaikki ilman unia ja vapaa-aikaa (mieluiten valittamatta). Koko vauvavuosi on siis mennyt tapellessa, koska miehen mielestä hänellä on oikeus, kun hän sentään käy töissä. Tehtiin perheohjaajan kanssa yhteinen aikataulu, jota mies ei viitsinyt noudattaa, koska häntä väsytti.
Vähitellen mies on alkanut ottaa vastuuta lapsesta, ja hän jää pian kotiin lapsen kanssa. Vauvavuoden ekoista kidutuskuukausista on kuitenkin jäänyt sen verran vitutusta ja katkeruutta, että parisuhteen jatkumista aletaan kohta pohtia pariterapiassa. Itse en kehtaisi toimia niin rumasti edes pahinta vihamiestäni kohtaan, kuin mies toimi minua kohtaan.
Meillä pyöräytti vielä niin taitavasti että jos pyysin tekemään jotain, mölysi usein ettei kerkiä tekemään omia hommiaan.. No kuten tänään kuulin, olenkin estänyt häntä tekemästä kotihommia ja nyt ei tee niitä koska olen ollut niin ikävä..
Ja tunnustan olevani niin tyhmä, etten osaa sanoa tuohon enää edes vastaan mitään.
Meillä taas on minun huonotuulisuuteni syytä, että mies ei viihdy kotona, vaan välttelee vastuutaan autotallissa. Ilmeisesti pitäisi vaan hymyillen valvoa kaikki yöt ja kanniskella huutavaa lasta päivät samalla, kun mies puuhailee omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se tuosta muutu. Ota ero, niin saat joka toisen viikon vapaata. Älä turhaan odottele 8 vuotta niin kuin minä ja toivo ihmettä tapahtuvaksi. Lähtö vaatii sisua ja rohkeutta, mutta kun olet saanut otettua sen ensimmäisen askeleen, kaikki on siitä lähtien helpompaa.
Miehen ei ole mikään pakko tehdä mitään muuta kuin maksaa elarit, tämä teiltä uhoavilta ämmiltä aina tuppaa unohtumaan.
Eikä naisen myöskään. Lapsethan voi laittaa sitten vaikka orpokotiin. Tämä teiltä paskahousumiehiltä aina tuppaa unohtumaan.
Mutta kun naiset harvoin hylkää lapsiaan ja totta tuo on että mies valitsee näkeekö lapsiaan vai ei.
Ero voi olla helpotus, kun ei vituta niin paljon jonkun loisiminen mutta sitten kyllä ei saa mitään apua.
Olen myös miettinyt sitä, että mikä oikeus miehellä on buukata kalenteri täyteen menoja ja odottaa että nainen hoitaa yksin yhdessä hankitut lapset.. En tarkoita ettei omia menoja ja harrastuksia saisi ollenkaan olla, mutta niistä pitäisi yhdessä sopia ja ottaa huomioon molempien osapuolien toiveet ja tarpeet. Mies voi vain ilmoittaa että mä lähden nyt Matin kanssa bisselle ja nainen on kamala rajoittava akka jos vähänkään yrittää sanoa että muutakin tekemistä olisi... ja teeppä itse sama ja ilmoita vaikka päivällispöydässä, että aijoo, Pirkko soitti ja lähdetäänkin tänään parille siiderille.
Vaikka miehet on töissä niin ei se silti sitä tarkoita, että yhdessä hankituista lapsista täydellinen vastuu on äidillä. Tietenkin miehelle pitää antaa myös omaa aikaa ja lepoa, mutta kyllä se nainenkin joskus pieniä levähdystaukoja tarvitsee.
Ihan käytännön vinkki tähän väliin. Meillä auttoi aikanaan pikkulapsiaikana se, että pistettiin jääkaapin oveen kalenteri ja siihen piti molempien merkata menonsa. Eli siis jokainen juoksulenkkikin yms. jolloin aikoi olla pois kotoa muun oerheen luota. Se, joka merkkasi ensin menonsa, oli etuoikeutettu: jos toiselle tuli jotain samalle ajalle, joutui olemaan menemättä tai sitten hankkimaan lastenvahdin. Tietty välillä joustettiin puolin ja toisin, jos tuli erityisen tärkeä yllättävä meno toiselle. Kalenterista oli sekin hyöty, että siitä näki kuka on ollut piissa kotoa ja missä ja kuinka monta kertaa. Meillä mies oli enemmän poissa harrastuksissa yms., mutta minä kun olen enemmän kotona viihtyvä muutenkin, niin se oli ok, mutta välillä minäkin halusin johonkin tuulettumaan. Kalenteriin vedoten oli välillä hyvä sanoa myös, että olet ollut nyt viisi iltaa seitsemästä menossa, olisi aika tehdä jotain yhdessä perheenä tms. Ja kun asiasta oli dataa, niin meni perille miehellekin.
Miksi ette eroa jos on noin vaikeata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vitsi että tunnen itseni tyhmäksi. Minä hoidan meillä nöyrästi kaiken kotona + lapset ja sen lisäksi tienaan vielä miestäni enemmän. Mitään kiitosta tai kunnioitusta ei tule. Pakko nostaa sitä kuuluisaa kissanhäntää itse ja todeta että olen super nainen.
Lisään vielä että olen timmissä kunnossa ja yleensä huoliteltu (kevyt meikki eikä tukka ikinä sotkussa). Tuli mieleen kun aiemmin päivällä itkettiin sitä miksi perheen äidit ovat (muka) lihavia.
Tää av-palsta on oksettava.
No nyt av-palsta on sitten oksettava kun ei ap:lle herunutkaan pelkkiä säälipisteitä 🙄 Kuitenkin teit tälle oksettavalle palstalle avautumisen parisuhteesi paskasta tilasta.
Alue: Aihe vapaa
Eikös miehet halua tasapuolisen kohtelun lastenhuoltajuudessa. Ainakin täällä valitetaan aina, että naisia suositaan. Tämä pelkistä elareista huutelu ei oikein vakuuta siitä.