Psyykelääkkeiden tms. käyttäjät, eikö teitä kammota olla henkisesti joku muu, kuin oma itsenne?

Jos esim. syöpää tai diabetesta sairastavaa ei hoidettaisi miten kävisi?!

Sama asia jos masennusta tms. mielenterveydenhäiriötä sairastavaa ei hoideta miten kävisi?

Jostain kumman syystä suomalainen ei kovin useinkaan pidä kaikkia sairauksia samalla viivalla.

^ Totta. Aivan kuin mielenterveyden ongelmista selviäisi ottamalla itseään niskasta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Päinvastoin. Tunnen olevani ihminen enkä hirviö.

Mutta jos oletkin tuo hirviö, niin eikö se ole parempi olla hirviökin omana itsenään, kuin joku muu keinotekoisesti?

Aivopestyt lampaat katsovat ennemmin purki kyljestä millainen hän haluaa olla, kuin kohtaa itsensä sellaisena kuin on.

Kyllähän nuo kieltämättä ihmistä muuttavat ja esim. eri masennuslääkkeet saavat ihmisen persoonaltaan ja käyttäytymiseltään erilaiseksi. Nimimerkillä "Kokemusta on"

No ei kammota. Enemmän kammottaa olla ilman lääkkeitä kun se "todellinen minä", kuten kuvaat, kuulee ääniä ja vainoharhoja ja nukkuu puukko tyynyn alla (jos nukkuu).

Vierailija kirjoitti:

Aivopestyt lampaat katsovat ennemmin purki kyljestä millainen hän haluaa olla, kuin kohtaa itsensä sellaisena kuin on.

Mielummin olen elävä aivopesty lammas kuin oma itseni palasina junan alla.

Vierailija kirjoitti:

Silti olen sitä mieltä että Suomessa lääkitään liikaa. En esimerkiksi ole koskaan saanut terapiaa.

Olen samaa mieltä. Järkytyksekseni kuulin, että jonkun suosituksen mukaan ensin pitäisi kokeilla kahta eri lääkitystä ennen kuin voi päästä julkisella puolella terapiaan. Kun tutkinusten mukaan masennukseen ei saada pysyviä hoitotuloksia pelkillä lääkkeillä, vaan terapialla. Moni tosin tarvitsee terapian tueksi myös lääkityksen.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaako ap, että olisi mieluummin vaikka harhainen skitsofreenikko ilman lääkitystä kuin lääkkeillä suht normaalia elämää viettävä ihminen? 

Eiköhän tässä tarkoitettuSSR(N)I-lääkkeitä, eikä neurolepteja. Et taida tietää edes noiden eri ryhmien toimintaperiaatteita.

Syön lääkkeitä koska aivojeni normaali aineenvaihdunta on vikaantunut. Sinun mielestä vikaantuneita aivoja ei saa korjata vaan pitää kärsiä? Ajatteletko myös että jos jalka katkeaa, sitä ei pidä kipsata eikä saa ottaa kipulääkettä koska jalalle on luonnollista olla tapaturman jälkeen poikki ja luutua omia aikojaan miten luutuu? Ai et vai? Miksi olet valmis hoitamaan nykyaikaisen lääketieteen avulla kaikkia muita ruumiinosiasi ja sairauksiasi muttet aivojasi? Kuvitteletko että aivosi ovat jokin para-avaruudessa leijuva enkelienergiapallo jota lääketiede ei voi ymmärtää vaikka vimmatusti tutkii?

Jos on masentunut, ei pysty ottamaan itseään niskasta kiinni, ajattelemaan positiivisia ajatuksia, lähtemään lenkille tai miettimään rakentavia ratkaisuja ongelmiin terapeutin kanssa. Ei pysty tekemään muuta kuin makaamaan jossain unen ja valveen rajamailla, kuolemanväsyneenä mutta kyvyttömänä nukkumaan normaalisti. Et välttämättä pääse sängystä ylös vaikka miten haluaisit ja tsemppaisit, ulko-ovesta puhumattakaan. Lääkkeet tekevät masentuneesta ihmisestä sen verran toimintakykyisen että selviä sinne lenkille, vastaanotolle, päässä liikkuu yhtään mitään ajatuksia.

Lääkkeiden avulla olen lähempänä sitä millainen olin ennen kuin sairastuin. 

Ihme vainoharhaisia käsityksiä ap:lla, olethan käynyt tarkistuttamassa pääsi paranoidin skitsofrenian varalta?

Vierailija kirjoitti:

Että olisinko oma itseni vaiko tämä lääkkeiden luoma persoona? Olisinko mielummin mieleltäni ailahteleva, kykenemätön nauttimaan mistään, kuolemanhaluinen ja työkyvytön, vaiko tasainen, töissäkäyvä, nauravainen ja elämänhaluinen. No nyt pistit pahan, mun pitää vähän pohdiskella tätä...

Kannattaa oikeasti pohtia. Ja varmasti pohditkin tuon tekosarkastisuuden takana. Kun olet pohtinut tarpeeksi, niin vastaa itsellesi rehellisesti. Huom. itsellesi. Muut ja yhteiskunta sinut haluavat iloisena suorittajana oman etunsa vuoksi.

Kun on joutunut syömään sekä tabletteina, että suoneen annettuna sytostaatteja, tietää, millaista on lääkkeiden ikävät sivuvaikutukset. Mutta nekin on kestettävä; paranemisennuste on vaan parempi niin. Mielialalääkitys pitää minutkin toimintakykyisenä, vaikka on pari muutakin kroonista vakavaa sairautta. Tämä elämä ei ihan helppoa ole ollut, eikä tule olemaankaan.

Ei  kaikki lääkkeet tee käyttäjästään zombia, olen joskus syönyt jotain, joka vaikutti niin "tasaavasti", etten pystynyt ollenkaan itkemään. Haluan tuntea; juuri eilen itkin kun Harry Selfridge joutui luopumaan tavaratalostaan - siis tv-sarjassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos en käyttäisi psyykenlääkkeitä ja olisin"henkisesti oma itseni", olisin jo saanut potkut kun haistattelisin pomolleni pitkät ja ostanut pikavipeillä kerrostaloasuntoni pihalle puimurin. Että joo, ei kammota. :)

Aivan, lääkkeet vie pahimmat peikot ja tasoittaa särmät.

Jep. Tällaista persoonallisuutta ei suvaita koneen osalta. Suu auki lammas, pilleri tulee, että sovellut systeemiin paremmin. Bää bää! Aivopestyille lampaille oikein, että menettävät sen muille tärkeimmän= minuuden hyvine ja huonoine puolineen.

Kyllähän se vähän hirvitti kun tajusi, ettei ollut enää vuosiin ollut oma iloinen itsensä, onneksi lääkkeet alkoivat nopeasti vaikuttaa ja sain itseni takaisin. Nykyään taas lääkkeetön eikä sairaus ole uusinut 👍

Voi että kun sais olla oma itsensä ilman filttereitä, haudassa. Ei kiitos. Mieluummin elämässä kiinni filttereillä.

Kunhan vain lääkäri on määrännyt.. Itseensä ja tajuntaansa vaikuttaminen itse valitsemillaan keinoilla ja aineilla onkin sitten laitonta, sekä moraalisesti arveluttavaa. Eikö?

Vierailija kirjoitti:

Esim serotoniinin puutos voi aiheuttaa masennusta. Samalla tavalla kuin diabeetikko tarvitsee lisää insuliinia. On vain järkevää ottaa lääkettä joka korjaa kemiallista epätasapainoa!

Tuo serotoniini hypoteesi on vain hypoteesi. Sitä ei ole todistettu on vain tehty arvaus eli hypoteesi.

Lääkkeet palauttivat minulle takaisin oman itseni. Olin ennen masennukseen sairastumista iloinen ja sosiaalinen kunnes aurinko pimeni ja järjetön pimeys nielaisi koko elämäni. Nyt 10v myöhemmin en tarvitse lääkkeitä enää ja olen taas oma onnellinen itseni, sain kaiken takaisin pikkuhiljaa lääkkeiden avulla.

Kuka idiootti kehtaa tulla väittämään että se pohjaton pimeys oli minun oikea olomuotoni? Se oli sairautta josta kärsin ja josta parannuin. Ilman lääkkeitä olisin kuollut. Ei syöpäsairaallekkaan sanota että entä jos kasvain kuuluukin sun kroppaasi? Ei, sairaus ja kärsimys hoidetaan jos siihen on mahdollisuus!

Vierailija kirjoitti:

Kunhan vain lääkäri on määrännyt.. Itseensä ja tajuntaansa vaikuttaminen itse valitsemillaan keinoilla ja aineilla onkin sitten laitonta, sekä moraalisesti arveluttavaa. Eikö?

Totta kai se on. Lääkäri tietää paremmin 15min rupattelun jälkeen mikä kenellekin sopii, kuin ihminen itse. Ja tietää miten kuukausi sittenkin markkinoille tullut psyykelääkekin ihmiseen vaikuttaa.. Tietysti jos lainsäädäntö vaikka muuttuu, niin laiton päihdekin voi muuttua lääkkeeksi yhdessä yössä. Silloin lääkäri joka sitä määrää on taas oikeassa, mutta niin oli oikeassa silloinkin, kun siitä varoitteli päivää aiemmin, kun oli laitonta. Vai oliko? Tällaista sekoilua on nähty esim. USA:ssa kannabiksen laillistamisen myötä. Sama aine laillisena lääkärin määräämänä= hyvä! Viereisessä kylässä, jossa vielä laitonta lääkäri sanoo=PAHA! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että olisinko oma itseni vaiko tämä lääkkeiden luoma persoona? Olisinko mielummin mieleltäni ailahteleva, kykenemätön nauttimaan mistään, kuolemanhaluinen ja työkyvytön, vaiko tasainen, töissäkäyvä, nauravainen ja elämänhaluinen. No nyt pistit pahan, mun pitää vähän pohdiskella tätä...

Kannattaa oikeasti pohtia. Ja varmasti pohditkin tuon tekosarkastisuuden takana. Kun olet pohtinut tarpeeksi, niin vastaa itsellesi rehellisesti. Huom. itsellesi. Muut ja yhteiskunta sinut haluavat iloisena suorittajana oman etunsa vuoksi.

En ole aikaisemman viestin kirjoittaja mutta vastaan silti. Olen ollut ensin iloinen suorittaja, sitten "oma itseni" eli yhteiskunnan pahuuden selvästi näkevä, omilla aivoillaan ajatteleva, "oravanpyörävastainen" sekä syvästi masentunut ja lähes täysin toimintakyvytön. Tämän vaiheen jälkeen kävin masennuslääkkeiden voimin terapiassa muutaman vuoden, kohtaamassa vaikeita asioita ja persoonani pimeitä puolia sellaisen henkilön avustuksella, joka kohteli minua kunnioittavasti ja oli luottamukseni arvoinen.

 Syön edelleen masennuslääkkeitä, mutta nautin elämästäni ja rakastan sitä. Vietän päiväni tehden itselleni merkityksellisiä asioita, jotka takaavat minulle myös sen verran maallista mammonaa että elän mukavasti. Teen vapaaehtoistyötä, autan muita saman kokeneita, liikun luonnossa, harrastan taiteita, vietän aikaa läheisteni kanssa ja hiljennyn meditoimalla. 

En näe miten lääkkeettömyys tekisi elämästäni arvokkaampaa tai hyödyttäisi ketään muutakaan. En usko kuolinvuoteella katuvani ratkaisuani hoitaa masennustani myös lääkkeiden avulla. Omalla kohdallani lääkkeettömyydestä olisi ollut vain yhdenlainen hyöty: olisin voittanut lääkevastaisten ihmisten arvostuksen kärsiessäni masennuksesta mahdollisimman aitona ja raakana ehkä jopa loppuelämäni ajan.