Lue keskustelun säännöt.
Psyykelääkkeiden tms. käyttäjät, eikö teitä kammota olla henkisesti joku muu, kuin oma itsenne?
09.08.2017 |
Itselleni pahin pelko olisi, jos tietoisuuteni ja tajuntani toimisivat joidenkin "filttereiden" läpi jne. Eikö yhtään epäilytä ja kammoksuta olla epäaito itsensä ns. "vaikutuksen alaisena"? Ettehän edes tiedä käyttäytisittekö ja tekisittekö päätöksiä samalla tavalla ilman kemikaaleja.
Kommentit (100)
Psyykenlääkkeitä määrätään liikaa. Onneksi niiden ja unilääkkeiden määrääminen tiukentunut. Monilla lääkkeet yhtä suuri ongelma kuin alkuperäinen diagnoosi. Kauheasti pelätään, mistä saada taas pilkereitä. Pillereitä otetaan liikaa ja sitten ollaan "masentuneita" = vieroitusoireet pukkaavat päälle. Koko elämä pyörii pillereiden ympärillä. Tunteita ei työstetä, käsitellä, kohdata. Kaikki "apu" löytyy purkista. Tai pullosta. Elämä pyörii minäitten ympärillä. Turnajaiskestävyys elämässä nollissa, hermot kuraa, ollaan niin erityisherkkiä, niin erityisherkkiä, että.. Tavallinen arki vastuineen liikaa.
Joo, mä en ymmärrä mistä näitä uupuvia heikkopäitä sikiää tänä päivänä? Ei olis moisella ihmismatskulla tätä maata sotien jälkeen rakennettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mää söin ennen (n. 6v sitten) masennuslääkkeitä. Lopetin, meni yks kesä ja lähes onnistuin tappamaan itseni. Että juu, ennemmin ne lääkkeet. Tosin, sain pontta tuosta tapauksesta lääkkeiden avulla työstää itseni "terveeksi" (masennus on krooninen sairaus joka uusii aina helpommin ja kovempaa mitä useammin sen sairastaa.).
Sanoisin, että oli hiton typerää lopettaa ne lääkkeet, koska nykyisin vedän lääkkeitä dosetin täydeltä+kipulaastari, koska tuo tapaus ärsytti vuosia kevyesti oireilleen TOSsin valtoimelleen, aiheutti nivelrikot molempiin SI-niveliin ja helvetin kovat hermokivut jalkoihin.
Ilman tuota tapausta olisin ehkä lääkkeetön nykyisin. Enää se ei onnistu, kun toimintakyky on 0 ilman lääkitystä kun sohvalta ei voi nousta kun sattuu liikaa eikä jalat kestä kävelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että lääkkeiden takia voi jäädä masennuksen oikea syy hoitamatta. Voisiko olla niin, että masennuksen tunne yrittää viestiä jostain, vaikka siitä ettei elämä ole omien arvojen mukaista?
Esim. vaikka nyt lehdissä kerrottu Dianan itsemurhayrityksistä, johtuvaitko nämä sairaudesta vai elämäntilanteesta?
Itse olin työssä, jossa voin pahoin. Onnistuin saamaan uuden työn ( huonompi palkka ja haastavampi työmatka), jonka jälkeen esim. luonnossa huomasin värit ihan eri tavalla. Koenkin, että ainakin kannattaa tutustua itseensä, tehdä esim. unelmakarttaa, pohtia mikä oikeasti elämässä tärkeää, kirjoittaa ajatuksiaan ylös ja tehdä vaikka plus-miinuslistoja vaivaavista asioista.
Ei jumalauta :D Tee unelmakarttaa! Tee siinä nyt karttoja kun päässä ei pyöri mikään muu kuin itsemurha. Osaa taas ihmiset olla yksinkertaisia.
Jos olisin uskonut lääkäruä, olisin koko elämän ssri-kuurilla. En ole kertaakaan harkinnut itsemurhaa, vaikka toki on ollut kausi, jolloin kuolema olisi ollut tervetullut. Nyt tahdon elää ja pikemmin pelkään kuolevani liian aikaisin enkä todellakaan halua kuolla.
Suoraan sanottuna sillä ei ole mitään väliä miten tuottava ihminen on yhteiskunnalle. Kun ihminen kärsii psyykkisestä sairaudesta, hän ei ole vain surullinen, iloinen tai pelokas. Hän kärsii ihan julmetunmoisesta psyykkisestä kivusta eikä sen taustalla välttämättä edes ole mitään traumaattista tapahtumaa. Sairaus saattaa vain puhjeta tyhjästä koska siihen on geneettinen taipumus. Lääkkeet on olemassa jotta sen ihmisen oma olo helpottuu, jotta hän kykenee jatkamaan elämää sillä hoitamaton sairaus voi oikeasti viedä hengen.
Jos taustalla on trauma, terapia on tietysti avain paranemiseen, mutta lääkkeet auttaa pahimmassa akuutissa kivussa, jotta oikean ongelman käsittely ei ole liian tuskaista. Jos jollain on jalka tohjona niin ei sitä aleta kuntouttamaan vääntelemällä ennenkuin kipu on helpottanut (kipulääkkeillä esimerkiksi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että lääkkeiden takia voi jäädä masennuksen oikea syy hoitamatta. Voisiko olla niin, että masennuksen tunne yrittää viestiä jostain, vaikka siitä ettei elämä ole omien arvojen mukaista?
Esim. vaikka nyt lehdissä kerrottu Dianan itsemurhayrityksistä, johtuvaitko nämä sairaudesta vai elämäntilanteesta?
Itse olin työssä, jossa voin pahoin. Onnistuin saamaan uuden työn ( huonompi palkka ja haastavampi työmatka), jonka jälkeen esim. luonnossa huomasin värit ihan eri tavalla. Koenkin, että ainakin kannattaa tutustua itseensä, tehdä esim. unelmakarttaa, pohtia mikä oikeasti elämässä tärkeää, kirjoittaa ajatuksiaan ylös ja tehdä vaikka plus-miinuslistoja vaivaavista asioista.
Ei jumalauta :D Tee unelmakarttaa! Tee siinä nyt karttoja kun päässä ei pyöri mikään muu kuin itsemurha. Osaa taas ihmiset olla yksinkertaisia.
Jos olisin uskonut lääkäruä, olisin koko elämän ssri-kuurilla. En ole kertaakaan harkinnut itsemurhaa, vaikka toki on ollut kausi, jolloin kuolema olisi ollut tervetullut. Nyt tahdon elää ja pikemmin pelkään kuolevani liian aikaisin enkä todellakaan halua kuolla.
Olen onnellinen puolestasi. Mutta ota huomioon että monilla se ei ole noin. Itse olen ilman lääkkeitä sairaalassa itsemurha yritysten takia. Onko se todellinen minä? Tarkoitatteko että minun pitäisi lopettaa lääkkeet ja tappaa itseni jotta en "muuttaisi persoonaani" lääkkeillä. Jos oma lapsesi esim sairastuisi niin olisitko silloinkin samaa mieltä? Haluaisitko että oma lapsesi olisi niin ahdistunut ja jumissa että ei näkisi mitään muuta ulospääsyä kuin itsemurha? Ja kyse on aivokemian epätasapainosta. Ei siitä että ei vaan jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että lääkkeiden takia voi jäädä masennuksen oikea syy hoitamatta. Voisiko olla niin, että masennuksen tunne yrittää viestiä jostain, vaikka siitä ettei elämä ole omien arvojen mukaista?
Esim. vaikka nyt lehdissä kerrottu Dianan itsemurhayrityksistä, johtuvaitko nämä sairaudesta vai elämäntilanteesta?
Itse olin työssä, jossa voin pahoin. Onnistuin saamaan uuden työn ( huonompi palkka ja haastavampi työmatka), jonka jälkeen esim. luonnossa huomasin värit ihan eri tavalla. Koenkin, että ainakin kannattaa tutustua itseensä, tehdä esim. unelmakarttaa, pohtia mikä oikeasti elämässä tärkeää, kirjoittaa ajatuksiaan ylös ja tehdä vaikka plus-miinuslistoja vaivaavista asioista.
Ei jumalauta :D Tee unelmakarttaa! Tee siinä nyt karttoja kun päässä ei pyöri mikään muu kuin itsemurha. Osaa taas ihmiset olla yksinkertaisia.
Jos olisin uskonut lääkäruä, olisin koko elämän ssri-kuurilla. En ole kertaakaan harkinnut itsemurhaa, vaikka toki on ollut kausi, jolloin kuolema olisi ollut tervetullut. Nyt tahdon elää ja pikemmin pelkään kuolevani liian aikaisin enkä todellakaan halua kuolla.
Olen onnellinen puolestasi. Mutta ota huomioon että monilla se ei ole noin. Itse olen ilman lääkkeitä sairaalassa itsemurha yritysten takia. Onko se todellinen minä? Tarkoitatteko että minun pitäisi lopettaa lääkkeet ja tappaa itseni jotta en "muuttaisi persoonaani" lääkkeillä. Jos oma lapsesi esim sairastuisi niin olisitko silloinkin samaa mieltä? Haluaisitko että oma lapsesi olisi niin ahdistunut ja jumissa että ei näkisi mitään muuta ulospääsyä kuin itsemurha? Ja kyse on aivokemian epätasapainosta. Ei siitä että ei vaan jaksaisi.
Totta kai otan huomioon. Halusin vain sanoa, että kaikki, joille lääkkeitä määrätään, eivät ole itsemurha-ajatusten kourissa. Työkyvyttömyyteni kesti 4 vkoa. Halusin lopettaa lääkkeet, lääkäri olisi halunnut minun jatkavan pysyvästi. Olen ollut nyt 15 vuotta ilman.
Helsingin yliajaja oli varmasti hyvin lääkevastainen (Ja muutenkin hoitovastainen). Lääkkeet pois ja lisää hänen kaltaisia " aitoja" ihmisiä tänne keskuuteemme!
Lääkkeet tarvitaan usein siihenkin, että ihminen kykenee sitoutumaan ja hyötymään esimerkiksi terapiasta. Ilman lääkitystä ihminen voi olla liian ahdistunut ja hajanainen terapiaan.
Jotkut täällä ja muuallakin sanovat, että terapiaa ei saa. Minä olen ainakin saanut sitä helposti psykiatrin kirjoittamalla lausunnolla. Onko todellisuudessa niin, että nämä jotka eivät terapiaa saa, ovat liian sairaita hyötyäkseen terapiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Okei nyt kuolin XDDD Ihan tiedoksesi, että olen aivan totaalisen tavallinen ihminen tabletteineni. Ainoastaan liiallinen panikointi on poissa (ison osan ajasta, ei aina.) Voiko joku olla OIKEASTI noin pihalla lääkkeistä ja niiden vaikutuksesta?! Jessus sentään... aika noloa oikeastaan :D
Kohta menen ottamaan aamutablettini, jotta muutun eri ihmiseksi taas.
Vierailija kirjoitti:
Moni saa diagnoosistaan vain lisäpontta huonovointisuudelleen. Ajatellaan, että nyt kun lääkärisetä kerran on kirjoittanut reseptin masennuslääkkeelle, täytyy minun todellakin olla sairas. Ei ymmärretä, että nykypäivänä kuka tahansa saa masennuslääkkeet ja/tai -diagnoosin. Se ei tee kenestäkään erityistä. Tuntuu että lääkkeitä syöviä on enemmän kuin niitä, jotka yrittävät elää lääkkeettömästi...
Lisäksi moni hakee etua diagnoosista, eli sairauslomaa jne. Ettei tarttis kohdata maailmaa jossa enemmän ei ole tarpeeksi. Lääkeusko on hyvän markkinoinnin tulos, ei muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei nyt kuolin XDDD Ihan tiedoksesi, että olen aivan totaalisen tavallinen ihminen tabletteineni. Ainoastaan liiallinen panikointi on poissa (ison osan ajasta, ei aina.) Voiko joku olla OIKEASTI noin pihalla lääkkeistä ja niiden vaikutuksesta?! Jessus sentään... aika noloa oikeastaan :D
Kohta menen ottamaan aamutablettini, jotta muutun eri ihmiseksi taas.
Mikä lääke sinulla auttaa paniikkiin?
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna sillä ei ole mitään väliä miten tuottava ihminen on yhteiskunnalle. Kun ihminen kärsii psyykkisestä sairaudesta, hän ei ole vain surullinen, iloinen tai pelokas. Hän kärsii ihan julmetunmoisesta psyykkisestä kivusta eikä sen taustalla välttämättä edes ole mitään traumaattista tapahtumaa. Sairaus saattaa vain puhjeta tyhjästä koska siihen on geneettinen taipumus. Lääkkeet on olemassa jotta sen ihmisen oma olo helpottuu, jotta hän kykenee jatkamaan elämää sillä hoitamaton sairaus voi oikeasti viedä hengen.
Jos taustalla on trauma, terapia on tietysti avain paranemiseen, mutta lääkkeet auttaa pahimmassa akuutissa kivussa, jotta oikean ongelman käsittely ei ole liian tuskaista. Jos jollain on jalka tohjona niin ei sitä aleta kuntouttamaan vääntelemällä ennenkuin kipu on helpottanut (kipulääkkeillä esimerkiksi).
Ei ne lääkkeet sinun huonoja elämäntapojasi muuta eikä paranna masennuksestakaan. Jalkoja on mennyt poikki kautta aikain. Ennen kipua kestettiin. Lääkkeiden aikakautena ihmisiä kuolee lääkkeisiin useita joka päivä Suomessa ja tuhansia maailmassa joka päivä. Kipulääkkeet tappaa jo enemmän kuin huumeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtaako ap tietää, että esim. masennus on ihan oikea sairaus ja sairauksia hoidetaan lääkkeillä (ja terapialla). Esim. Kelan korvaamaa terapiaa ei saa, jollei käytä (hae) lääkkeitään. Ehdottaisiko joku sydänsairaalle tai diabeetikolle, että jättäisi lääkkeensä pois?
Onneksi osa toipuu esim. masennuksesta em keinoin ja pystyy jättämään lääkkeet pois, sitten kun ei enää niitä tarvitse. Toki riippuu sairaudesta.
Nykylääkkeistä suuri osa ei muuta persoonallisuutta mitenkään, oikein kullekin annosteltuina.
Psyykelääkkeiden vastustaminen on ihmeellistä ukka-pukka-taikauskoa. Katsotaanpa kohta kohdalta:
"Lääkkeitä käytettyään ei ole oma itsensä". Yhtä hyvin voisi sanoa että syöpälääkkeitä käytettyään ei ole oma itsensä. Jos kätesi on katki, miksi menet ensiapuun, sen sijaan että olisit luonnollisesti oma itsesi? Psyykelääkkeet palauttavat ihmisen terveeksi, eivät estä häntä olemasta jotakin.
"Lääkkeillä on sivuvaikutuksia". Kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia. Pitää vain arvioida, ovatko hyödyt suuremmat kuin haitat. Aspiriinikin saa vatsan sekaisin.
"Lääkkeet vievät persoonallisuuden ja tekevät käyttäjästä ohjailtavan lampaan". Omissa harhoissaan sekoileva tai kotona kliinisen depression takia makoileva se vasta lammas onkin.
"Pitäisi käydä terapiassa lääkkeiden ottamisen sijaan". Terapia ja lääkkeet nimenomaan täydentävät toisiaan.
"Pitäisi lääkkeiden sijasta vain ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni". Sanoisitko saman syöpäpotilaalle, HIV-positiiviselle, ebloa-virukseen sairastuneelle?
Kaikenlaisia älykääpiöitä sitä onkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helsingin yliajaja oli varmasti hyvin lääkevastainen (Ja muutenkin hoitovastainen). Lääkkeet pois ja lisää hänen kaltaisia " aitoja" ihmisiä tänne keskuuteemme!
Lääkkeet tarvitaan usein siihenkin, että ihminen kykenee sitoutumaan ja hyötymään esimerkiksi terapiasta. Ilman lääkitystä ihminen voi olla liian ahdistunut ja hajanainen terapiaan.
Jotkut täällä ja muuallakin sanovat, että terapiaa ei saa. Minä olen ainakin saanut sitä helposti psykiatrin kirjoittamalla lausunnolla. Onko todellisuudessa niin, että nämä jotka eivät terapiaa saa, ovat liian sairaita hyötyäkseen terapiasta?
Psykiatrille on vaikea päästä ellei ole työterveyden piirissä tai varaa maksaa itse. Terveyskeskukset tarjoavat sairaanhoitajan keskusteluja ja lääkitystä.
Aika pitkän linjan narkomaaneja täällä on, kun kritiikkiä vastaan ottaessaan aletaan uhkailemaan ventovieraita itsemurhalla ja jollain laakilla. Vieroitusoireet esitetään myös mt-ongelmina.
-huumeeton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna sillä ei ole mitään väliä miten tuottava ihminen on yhteiskunnalle. Kun ihminen kärsii psyykkisestä sairaudesta, hän ei ole vain surullinen, iloinen tai pelokas. Hän kärsii ihan julmetunmoisesta psyykkisestä kivusta eikä sen taustalla välttämättä edes ole mitään traumaattista tapahtumaa. Sairaus saattaa vain puhjeta tyhjästä koska siihen on geneettinen taipumus. Lääkkeet on olemassa jotta sen ihmisen oma olo helpottuu, jotta hän kykenee jatkamaan elämää sillä hoitamaton sairaus voi oikeasti viedä hengen.
Jos taustalla on trauma, terapia on tietysti avain paranemiseen, mutta lääkkeet auttaa pahimmassa akuutissa kivussa, jotta oikean ongelman käsittely ei ole liian tuskaista. Jos jollain on jalka tohjona niin ei sitä aleta kuntouttamaan vääntelemällä ennenkuin kipu on helpottanut (kipulääkkeillä esimerkiksi).
Ei ne lääkkeet sinun huonoja elämäntapojasi muuta eikä paranna masennuksestakaan. Jalkoja on mennyt poikki kautta aikain. Ennen kipua kestettiin. Lääkkeiden aikakautena ihmisiä kuolee lääkkeisiin useita joka päivä Suomessa ja tuhansia maailmassa joka päivä. Kipulääkkeet tappaa jo enemmän kuin huumeet.
Lääkkeet nimenomaan paransi minut. Nyt en niitä enää tarvi.
Ennen ei ollut vaihtoehtoja, kipua kestettiin jos se oli siedettävää tai sitten kuoltiin pois. (Ja kyllä, mielenterveyshäiriöt voi viedä hengen). Miksi ei tehtäisi sitä mihin pystytään? Se ettet sinä suostu asiaa uskomaan, ei muuta sitä faktaa että moni oikeasti sairas hyötyy lääkkeistä.
Miten joillekin voi olla niin vaikea ymmärtää ero: suru vs. masennus, ilo vs. mania, omalaatuinen luonne vs. skitsofrenia? Noita sairauksia ei voi ymmärtää kokematta. Ne ei ole luonteenpiirteitä. Turha alkaa vertaamaan että "kyllä minäkin selviän sisulla elämästäni, stressistä ja vitutuksesta huolimatta" jos ei oikeasti ole koskaan kokenut vakavaa mielenterveyden häiriötä. Sillon kyse on vähän enemmästä kuin tavallisesta vitutuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Ongelmallista on se, että ihan puhdasta surua ja eroahdistusta medikalisoidaan, vaikka tila menisi ohi, kun sinnittelee muutaman pahimman viikon/kuukauden ja elää seuraavan vuoden. Vasta sitten voi tietää, oliko surussa jotain epänormaalia.
Ja toinen nämä e-pillerien sivuoireiden tai kilpirauhassairauksien, ravinnepuutosten ja vastaavien lääkintä masennuksena. Aidosti masentunut toki tarvitsee kaiken mahdollisen avun, surulliselle (rakkasn kuolema, ero) keskustelu on paras.
Hohhoijaa, nyt valoja tauluun. Suruun ei määrätä psyykelääkkeitä. Suru on normaaliin elämään kuuluva luonnollinen tunne, joka toki käsittelemättömänä voi puhkaista masennuksen.
Miettikääpä mitä myrkkyjä sytostaatit ovat. Hiukset tippuu ja oksennus lentää. Ette te kuitenkaan mene laukomaan syöpäsairaille, että "älä ole lammas ja syö myrkkyjä, ota itteäsi niskasta kiinni, parantuminen on asennekysymys ja lääkkeet muuttavat persoonasi!" Vai menettekö?
psyykelääkebisnes tuhoaa monia ihmisiä- miljoonia?
raha ratkaisee lääkebisneksessä= suomen sote?
ps
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15462816/aarikapitalisti-radikaali-sipi…
Ongelmallista on se, että ihan puhdasta surua ja eroahdistusta medikalisoidaan, vaikka tila menisi ohi, kun sinnittelee muutaman pahimman viikon/kuukauden ja elää seuraavan vuoden. Vasta sitten voi tietää, oliko surussa jotain epänormaalia.
Ja toinen nämä e-pillerien sivuoireiden tai kilpirauhassairauksien, ravinnepuutosten ja vastaavien lääkintä masennuksena. Aidosti masentunut toki tarvitsee kaiken mahdollisen avun, surulliselle (rakkasn kuolema, ero) keskustelu on paras.