Uusioperhe, tyttö muuttamassa

Vierailija kirjoitti:

En kestäisi suhteessa toisen huonosti kasvattamaa teiniä. Saa alapeukuttaa, asia nyt vain on näin.

Se että lapsi riitelee äitinsä kanssa ja haluaa muuttaa isän luo ei tee lapsesta huonosti kasvatettua.

Miten olet omasi kasvattunut, ehkä huonosti jonkun muun mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo muuttamiset eivät kosketa vain sitä teinitytärtä. Se vaikuttaa myös muihin sisaruksiin, jos nyt oletetaan, että aikuisten mielipiteet ovat yhdentekeviä (mikä on ihan väärä oletus, mutta tuntuu olevan av:n kanta).

Tästä kuuluu nyt ensiksi aikuisten jutella keskenään, päättää kanta ja sitten teini äidin ja isän kanssa keskustelemaan. 

Ei ole mikään av:n kanta, vaan perustuu ihan (muistaakseni) lakiin, missä jo 12 täyttänyttä kuunnellaan asumisjärjestelyjensä suhteen. Ja ap:lla teini, ainakin 13 ikää siis.

Tietysti aikuiset päättävät, mutta kyllä teinin mielipide on tärkein! Moni on täälläkin haukkunut erovanhempia ja uusperheellisiä siitä, että ne "entiset" lapset hylätään. Nyt pitää teiniä kuunnella, kertoa isän kodin säännöt ja antaa hänen muodostaa mielipiteensä.

Jos haluaa muuttaa ja kun se olisi isästäkin mahtavaa, ei sitä saa estää äiti eikä äitipuoli. Järkevää sopia, että kokeillaan vaikka jouluun asti uudella tavalla, sitten saa muuttaa takaisin äitinsä luo, jos tahtoo.

Se koti on jo sen uuden vaimon ja hänen edellisen liiton pojan. Mies on tämän järjestelyn hyväksynyt ja vaimo on lähtenyt tähän leikkiin mukaan sillä oletuksella että teini asuu äidillään. Siksi uuden ei tarvitse hyväksyä järjestelyä missä teini muuttaa yhtäkkiä hänen kotiinsa.

Toisekseen heillä ei välttämättä ole tilaa teinille. Mitäs sitten? Et voi vaatia että omiin huoneisiin tottuneet joutuvat jakamaan yhtäkkiä huoneen. Tai sitten laittaa se teini puolisisarensa eli taaperon kanssa samaan huoneeseen. Tai sitten eristää olkkarista pieni nurkka teinille.

Voi tosin olla että mies joutuu lähtemään kolmannelle kierrokselle ja rikkomaan taas yhden perheen. Teini tästä varmaan riemastuisi ja luulisi voittaneensa.

5 v:n puolisisarus on se taapero, he sopivat myös ikänsä puolesta mainiosti samaan huoneeseen.

Leikkiin, parisuhde jossa molemmilla on lapsia ei ole koskaan leikkiä.

Meillä tuo ei toimisi mitenkään. Meidän 6v ei tule toimeen 2v kanssa kuin sillon kun molemmilla omat huoneet. Kokeiltu on. Molemmilla on pakko olla oma tila mihin päästä pois tekemään omia juttuja. 6v ei myöskään tykkää että taapero koskee hänen leluihinsa koska ne hajoaa herkemmin ja on tarkka siitä että huone on siisti missä 2v on kuin hurrikaani. Miehen teini edellisestä suhteesta meillä käydessä nukkuu työhuoneessa jossa on hänelle sänky ja kaappi jne missä pitää omat tavarat. Tämä sopii kaikille näin kun poika käy vain viikonloppuja ja kesällä hieman pidempään.

Jos poika nyt yhtäkkiä muuttaisi meille niin se työhuone ei meillä kävisi koska itse tarvin sen työntekoon. Lisäksi en suostu laittamaan yhtäkään lapsista meidän huoneeseen ja kahta nuorimmasta ei voi laittaa myöskään samaan. Eli silloin teini joutuisi taaperon kanssa samaan huoneeseen koska ovat puolisisaruksia. 6v on siis minun edellisestä suhteesta. Emme ala muuttamaan isompaan vain siksi että teini yhtäkkiä haluaa asua meillä.

Meidän elämä toimii siksi että kaikki on juuri nyt niinkuin ne on.

Voisiko 6 v. tai 2 v. sijoittaa jonnekin tai äidin? Poika oli olemassa jo ennen teitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kestäisi suhteessa toisen huonosti kasvattamaa teiniä. Saa alapeukuttaa, asia nyt vain on näin.

Se että lapsi riitelee äitinsä kanssa ja haluaa muuttaa isän luo ei tee lapsesta huonosti kasvatettua.

Miten olet omasi kasvattunut, ehkä huonosti jonkun muun mielestä.

Samaa mieltä. Minun mieheni teinipoika riiteli äitinsä kanssa niin, että väliovia meni rikki. Lopulta äiti teki pojastaan lasun ja oli antamassa sijoitukseen, niin mies sanoi, että voi muuttaa meille.

Me jätimme 15,5 v pojan rauhaan. Kutsuimme vain ruokapöytään. Oli keittiövuorot. Vain yhden kerran tapahtui isänsä kanssa konflikti, ehkä 1-2 kk muutosta, jolloin poika sanoi muuttavansa takaisin äidilleen. Tuli kahden tunnin päästä takaisin. Muutoin ei mitään ongelmia. Minun, äitipuolen, elämääni hän ei ole vaikuttanut mitenkään paitsi siten, että teen isompia satseja ruokaa.

Onhan se huone ollut sotkuinen, ei ole puhunut, on lintsattu, oltu saamattomia ja peliaddikteja....nyt poika on 19 v ja täysin eri ihminen. Muuttamassa pois, tekee elämänsuunnitelmia.

Teini vain pitää jättää rauhaan.

Ap kysymys: et kunnioita nyxän mielipidettä. Kariutuiko kenties edellinen liitto tästä syystä. Nyt on rehellisen itsetutkiskelun paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo muuttamiset eivät kosketa vain sitä teinitytärtä. Se vaikuttaa myös muihin sisaruksiin, jos nyt oletetaan, että aikuisten mielipiteet ovat yhdentekeviä (mikä on ihan väärä oletus, mutta tuntuu olevan av:n kanta).

Tästä kuuluu nyt ensiksi aikuisten jutella keskenään, päättää kanta ja sitten teini äidin ja isän kanssa keskustelemaan. 

Ei ole mikään av:n kanta, vaan perustuu ihan (muistaakseni) lakiin, missä jo 12 täyttänyttä kuunnellaan asumisjärjestelyjensä suhteen. Ja ap:lla teini, ainakin 13 ikää siis.

Tietysti aikuiset päättävät, mutta kyllä teinin mielipide on tärkein! Moni on täälläkin haukkunut erovanhempia ja uusperheellisiä siitä, että ne "entiset" lapset hylätään. Nyt pitää teiniä kuunnella, kertoa isän kodin säännöt ja antaa hänen muodostaa mielipiteensä.

Jos haluaa muuttaa ja kun se olisi isästäkin mahtavaa, ei sitä saa estää äiti eikä äitipuoli. Järkevää sopia, että kokeillaan vaikka jouluun asti uudella tavalla, sitten saa muuttaa takaisin äitinsä luo, jos tahtoo.

Se koti on jo sen uuden vaimon ja hänen edellisen liiton pojan. Mies on tämän järjestelyn hyväksynyt ja vaimo on lähtenyt tähän leikkiin mukaan sillä oletuksella että teini asuu äidillään. Siksi uuden ei tarvitse hyväksyä järjestelyä missä teini muuttaa yhtäkkiä hänen kotiinsa.

Toisekseen heillä ei välttämättä ole tilaa teinille. Mitäs sitten? Et voi vaatia että omiin huoneisiin tottuneet joutuvat jakamaan yhtäkkiä huoneen. Tai sitten laittaa se teini puolisisarensa eli taaperon kanssa samaan huoneeseen. Tai sitten eristää olkkarista pieni nurkka teinille.

Voi tosin olla että mies joutuu lähtemään kolmannelle kierrokselle ja rikkomaan taas yhden perheen. Teini tästä varmaan riemastuisi ja luulisi voittaneensa.

5 v:n puolisisarus on se taapero, he sopivat myös ikänsä puolesta mainiosti samaan huoneeseen.

Leikkiin, parisuhde jossa molemmilla on lapsia ei ole koskaan leikkiä.

Meillä tuo ei toimisi mitenkään. Meidän 6v ei tule toimeen 2v kanssa kuin sillon kun molemmilla omat huoneet. Kokeiltu on. Molemmilla on pakko olla oma tila mihin päästä pois tekemään omia juttuja. 6v ei myöskään tykkää että taapero koskee hänen leluihinsa koska ne hajoaa herkemmin ja on tarkka siitä että huone on siisti missä 2v on kuin hurrikaani. Miehen teini edellisestä suhteesta meillä käydessä nukkuu työhuoneessa jossa on hänelle sänky ja kaappi jne missä pitää omat tavarat. Tämä sopii kaikille näin kun poika käy vain viikonloppuja ja kesällä hieman pidempään.

Jos poika nyt yhtäkkiä muuttaisi meille niin se työhuone ei meillä kävisi koska itse tarvin sen työntekoon. Lisäksi en suostu laittamaan yhtäkään lapsista meidän huoneeseen ja kahta nuorimmasta ei voi laittaa myöskään samaan. Eli silloin teini joutuisi taaperon kanssa samaan huoneeseen koska ovat puolisisaruksia. 6v on siis minun edellisestä suhteesta. Emme ala muuttamaan isompaan vain siksi että teini yhtäkkiä haluaa asua meillä.

Meidän elämä toimii siksi että kaikki on juuri nyt niinkuin ne on.

Voisiko 6 v. tai 2 v. sijoittaa jonnekin tai äidin? Poika oli olemassa jo ennen teitä.

Ei minun logiikallani. Poika ei ollut olemassa perheen yksikössä alusta alkaen. Poika on se, joka TULEE sotkemaan dynamiikkaa. Jos poika olisi asunut isänsä kanssa jo ennen äitipuolta, niin sitten hän olisi "ollut olemassa jo ennen teitä".

Ei se dementoitunut anoppikaan, joka muuttaa sisään, määrää kaikkea, koska on ollut ensimmäisenä olemassa,

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se kuvittelee että jos on "isin tyttö" niin saa kaiken helposti. Joillekin isillä nimittäin on sellainen tapa että varsinkin teinitytöille ostetaan ne iphonet ja mopoautot eikä kehdata sanoa vastaan. 

Minä olin "isin tyttö" enkä saanut helposti kaikkea. Isä tuki ja kannusti, äiti edellytti ja kritisoi.

Pärjäsin koulussa hyvin, äidin mielestä liian vähällä lukemisella. Olin yliopiston preppauskursseilla, kun yo-kokeiden tulokset tulivat. Ystäväni kävi katsomassa koululla tulokset. Sen lisäksi äitinikin kävi siellä selvittämässä tulokset ja kuinka monen pisteen päähän L:stä olin jäänyt... muistan aina isäni ilmeen, kun äiti sitten kevään kunniaksi avautui minulle tuloksista.

Olin jäänyt pitkässä matematiikassa ja reaalissa vain pisteen päähän L:stä, mitä en ollut itse ehtinyt edes selvittää. 

Jos vanhemmillani olisi tullut ero, en olisi äitini kanssa pärjännyt samassa taloudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo muuttamiset eivät kosketa vain sitä teinitytärtä. Se vaikuttaa myös muihin sisaruksiin, jos nyt oletetaan, että aikuisten mielipiteet ovat yhdentekeviä (mikä on ihan väärä oletus, mutta tuntuu olevan av:n kanta).

Tästä kuuluu nyt ensiksi aikuisten jutella keskenään, päättää kanta ja sitten teini äidin ja isän kanssa keskustelemaan. 

Ei ole mikään av:n kanta, vaan perustuu ihan (muistaakseni) lakiin, missä jo 12 täyttänyttä kuunnellaan asumisjärjestelyjensä suhteen. Ja ap:lla teini, ainakin 13 ikää siis.

Tietysti aikuiset päättävät, mutta kyllä teinin mielipide on tärkein! Moni on täälläkin haukkunut erovanhempia ja uusperheellisiä siitä, että ne "entiset" lapset hylätään. Nyt pitää teiniä kuunnella, kertoa isän kodin säännöt ja antaa hänen muodostaa mielipiteensä.

Jos haluaa muuttaa ja kun se olisi isästäkin mahtavaa, ei sitä saa estää äiti eikä äitipuoli. Järkevää sopia, että kokeillaan vaikka jouluun asti uudella tavalla, sitten saa muuttaa takaisin äitinsä luo, jos tahtoo.

Se koti on jo sen uuden vaimon ja hänen edellisen liiton pojan. Mies on tämän järjestelyn hyväksynyt ja vaimo on lähtenyt tähän leikkiin mukaan sillä oletuksella että teini asuu äidillään. Siksi uuden ei tarvitse hyväksyä järjestelyä missä teini muuttaa yhtäkkiä hänen kotiinsa.

Toisekseen heillä ei välttämättä ole tilaa teinille. Mitäs sitten? Et voi vaatia että omiin huoneisiin tottuneet joutuvat jakamaan yhtäkkiä huoneen. Tai sitten laittaa se teini puolisisarensa eli taaperon kanssa samaan huoneeseen. Tai sitten eristää olkkarista pieni nurkka teinille.

Voi tosin olla että mies joutuu lähtemään kolmannelle kierrokselle ja rikkomaan taas yhden perheen. Teini tästä varmaan riemastuisi ja luulisi voittaneensa.

5 v:n puolisisarus on se taapero, he sopivat myös ikänsä puolesta mainiosti samaan huoneeseen.

Leikkiin, parisuhde jossa molemmilla on lapsia ei ole koskaan leikkiä.

Meillä tuo ei toimisi mitenkään. Meidän 6v ei tule toimeen 2v kanssa kuin sillon kun molemmilla omat huoneet. Kokeiltu on. Molemmilla on pakko olla oma tila mihin päästä pois tekemään omia juttuja. 6v ei myöskään tykkää että taapero koskee hänen leluihinsa koska ne hajoaa herkemmin ja on tarkka siitä että huone on siisti missä 2v on kuin hurrikaani. Miehen teini edellisestä suhteesta meillä käydessä nukkuu työhuoneessa jossa on hänelle sänky ja kaappi jne missä pitää omat tavarat. Tämä sopii kaikille näin kun poika käy vain viikonloppuja ja kesällä hieman pidempään.

Jos poika nyt yhtäkkiä muuttaisi meille niin se työhuone ei meillä kävisi koska itse tarvin sen työntekoon. Lisäksi en suostu laittamaan yhtäkään lapsista meidän huoneeseen ja kahta nuorimmasta ei voi laittaa myöskään samaan. Eli silloin teini joutuisi taaperon kanssa samaan huoneeseen koska ovat puolisisaruksia. 6v on siis minun edellisestä suhteesta. Emme ala muuttamaan isompaan vain siksi että teini yhtäkkiä haluaa asua meillä.

Meidän elämä toimii siksi että kaikki on juuri nyt niinkuin ne on.

Voisiko 6 v. tai 2 v. sijoittaa jonnekin tai äidin? Poika oli olemassa jo ennen teitä.

Ei minun logiikallani. Poika ei ollut olemassa perheen yksikössä alusta alkaen. Poika on se, joka TULEE sotkemaan dynamiikkaa. Jos poika olisi asunut isänsä kanssa jo ennen äitipuolta, niin sitten hän olisi "ollut olemassa jo ennen teitä".

Ei se dementoitunut anoppikaan, joka muuttaa sisään, määrää kaikkea, koska on ollut ensimmäisenä olemassa,

Ohis

Perheen dynamiikka, sisältää yleensä äidin omat lapset ... kuulostaa kirosanalle, jonka äitipuoli määrittelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo muuttamiset eivät kosketa vain sitä teinitytärtä. Se vaikuttaa myös muihin sisaruksiin, jos nyt oletetaan, että aikuisten mielipiteet ovat yhdentekeviä (mikä on ihan väärä oletus, mutta tuntuu olevan av:n kanta).

Tästä kuuluu nyt ensiksi aikuisten jutella keskenään, päättää kanta ja sitten teini äidin ja isän kanssa keskustelemaan. 

Ei ole mikään av:n kanta, vaan perustuu ihan (muistaakseni) lakiin, missä jo 12 täyttänyttä kuunnellaan asumisjärjestelyjensä suhteen. Ja ap:lla teini, ainakin 13 ikää siis.

Tietysti aikuiset päättävät, mutta kyllä teinin mielipide on tärkein! Moni on täälläkin haukkunut erovanhempia ja uusperheellisiä siitä, että ne "entiset" lapset hylätään. Nyt pitää teiniä kuunnella, kertoa isän kodin säännöt ja antaa hänen muodostaa mielipiteensä.

Jos haluaa muuttaa ja kun se olisi isästäkin mahtavaa, ei sitä saa estää äiti eikä äitipuoli. Järkevää sopia, että kokeillaan vaikka jouluun asti uudella tavalla, sitten saa muuttaa takaisin äitinsä luo, jos tahtoo.

Se koti on jo sen uuden vaimon ja hänen edellisen liiton pojan. Mies on tämän järjestelyn hyväksynyt ja vaimo on lähtenyt tähän leikkiin mukaan sillä oletuksella että teini asuu äidillään. Siksi uuden ei tarvitse hyväksyä järjestelyä missä teini muuttaa yhtäkkiä hänen kotiinsa.

Toisekseen heillä ei välttämättä ole tilaa teinille. Mitäs sitten? Et voi vaatia että omiin huoneisiin tottuneet joutuvat jakamaan yhtäkkiä huoneen. Tai sitten laittaa se teini puolisisarensa eli taaperon kanssa samaan huoneeseen. Tai sitten eristää olkkarista pieni nurkka teinille.

Voi tosin olla että mies joutuu lähtemään kolmannelle kierrokselle ja rikkomaan taas yhden perheen. Teini tästä varmaan riemastuisi ja luulisi voittaneensa.

5 v:n puolisisarus on se taapero, he sopivat myös ikänsä puolesta mainiosti samaan huoneeseen.

Leikkiin, parisuhde jossa molemmilla on lapsia ei ole koskaan leikkiä.

Meillä tuo ei toimisi mitenkään. Meidän 6v ei tule toimeen 2v kanssa kuin sillon kun molemmilla omat huoneet. Kokeiltu on. Molemmilla on pakko olla oma tila mihin päästä pois tekemään omia juttuja. 6v ei myöskään tykkää että taapero koskee hänen leluihinsa koska ne hajoaa herkemmin ja on tarkka siitä että huone on siisti missä 2v on kuin hurrikaani. Miehen teini edellisestä suhteesta meillä käydessä nukkuu työhuoneessa jossa on hänelle sänky ja kaappi jne missä pitää omat tavarat. Tämä sopii kaikille näin kun poika käy vain viikonloppuja ja kesällä hieman pidempään.

Jos poika nyt yhtäkkiä muuttaisi meille niin se työhuone ei meillä kävisi koska itse tarvin sen työntekoon. Lisäksi en suostu laittamaan yhtäkään lapsista meidän huoneeseen ja kahta nuorimmasta ei voi laittaa myöskään samaan. Eli silloin teini joutuisi taaperon kanssa samaan huoneeseen koska ovat puolisisaruksia. 6v on siis minun edellisestä suhteesta. Emme ala muuttamaan isompaan vain siksi että teini yhtäkkiä haluaa asua meillä.

Meidän elämä toimii siksi että kaikki on juuri nyt niinkuin ne on.

Voisiko 6 v. tai 2 v. sijoittaa jonnekin tai äidin? Poika oli olemassa jo ennen teitä.

Ei minun logiikallani. Poika ei ollut olemassa perheen yksikössä alusta alkaen. Poika on se, joka TULEE sotkemaan dynamiikkaa. Jos poika olisi asunut isänsä kanssa jo ennen äitipuolta, niin sitten hän olisi "ollut olemassa jo ennen teitä".

Ei se dementoitunut anoppikaan, joka muuttaa sisään, määrää kaikkea, koska on ollut ensimmäisenä olemassa,

Ohis

Perheen dynamiikka, sisältää yleensä äidin omat lapset ... kuulostaa kirosanalle, jonka äitipuoli määrittelee. 

Tuossa tapauksessa, jota kommentoit, niin kyllä, kyse oli äidin lapsista. Riippuu, millä kokoonpanolla se perhe laitetaan kokoon. Se on se uusperheen alkuperäinen dynamiikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo muuttamiset eivät kosketa vain sitä teinitytärtä. Se vaikuttaa myös muihin sisaruksiin, jos nyt oletetaan, että aikuisten mielipiteet ovat yhdentekeviä (mikä on ihan väärä oletus, mutta tuntuu olevan av:n kanta).

Tästä kuuluu nyt ensiksi aikuisten jutella keskenään, päättää kanta ja sitten teini äidin ja isän kanssa keskustelemaan. 

Ei ole mikään av:n kanta, vaan perustuu ihan (muistaakseni) lakiin, missä jo 12 täyttänyttä kuunnellaan asumisjärjestelyjensä suhteen. Ja ap:lla teini, ainakin 13 ikää siis.

Tietysti aikuiset päättävät, mutta kyllä teinin mielipide on tärkein! Moni on täälläkin haukkunut erovanhempia ja uusperheellisiä siitä, että ne "entiset" lapset hylätään. Nyt pitää teiniä kuunnella, kertoa isän kodin säännöt ja antaa hänen muodostaa mielipiteensä.

Jos haluaa muuttaa ja kun se olisi isästäkin mahtavaa, ei sitä saa estää äiti eikä äitipuoli. Järkevää sopia, että kokeillaan vaikka jouluun asti uudella tavalla, sitten saa muuttaa takaisin äitinsä luo, jos tahtoo.

Se koti on jo sen uuden vaimon ja hänen edellisen liiton pojan. Mies on tämän järjestelyn hyväksynyt ja vaimo on lähtenyt tähän leikkiin mukaan sillä oletuksella että teini asuu äidillään. Siksi uuden ei tarvitse hyväksyä järjestelyä missä teini muuttaa yhtäkkiä hänen kotiinsa.

Toisekseen heillä ei välttämättä ole tilaa teinille. Mitäs sitten? Et voi vaatia että omiin huoneisiin tottuneet joutuvat jakamaan yhtäkkiä huoneen. Tai sitten laittaa se teini puolisisarensa eli taaperon kanssa samaan huoneeseen. Tai sitten eristää olkkarista pieni nurkka teinille.

Voi tosin olla että mies joutuu lähtemään kolmannelle kierrokselle ja rikkomaan taas yhden perheen. Teini tästä varmaan riemastuisi ja luulisi voittaneensa.

5 v:n puolisisarus on se taapero, he sopivat myös ikänsä puolesta mainiosti samaan huoneeseen.

Leikkiin, parisuhde jossa molemmilla on lapsia ei ole koskaan leikkiä.

Meillä tuo ei toimisi mitenkään. Meidän 6v ei tule toimeen 2v kanssa kuin sillon kun molemmilla omat huoneet. Kokeiltu on. Molemmilla on pakko olla oma tila mihin päästä pois tekemään omia juttuja. 6v ei myöskään tykkää että taapero koskee hänen leluihinsa koska ne hajoaa herkemmin ja on tarkka siitä että huone on siisti missä 2v on kuin hurrikaani. Miehen teini edellisestä suhteesta meillä käydessä nukkuu työhuoneessa jossa on hänelle sänky ja kaappi jne missä pitää omat tavarat. Tämä sopii kaikille näin kun poika käy vain viikonloppuja ja kesällä hieman pidempään.

Jos poika nyt yhtäkkiä muuttaisi meille niin se työhuone ei meillä kävisi koska itse tarvin sen työntekoon. Lisäksi en suostu laittamaan yhtäkään lapsista meidän huoneeseen ja kahta nuorimmasta ei voi laittaa myöskään samaan. Eli silloin teini joutuisi taaperon kanssa samaan huoneeseen koska ovat puolisisaruksia. 6v on siis minun edellisestä suhteesta. Emme ala muuttamaan isompaan vain siksi että teini yhtäkkiä haluaa asua meillä.

Meidän elämä toimii siksi että kaikki on juuri nyt niinkuin ne on.

Onkohan tämä totta yleisemminkin uusioperheissä: naisen lapset priorisoidaan kaikessa, asumis ym hankinnat tehdään heidän mukaan. Miehen lapset ovat ylimääräinen kustannus joka siedetään pitkin hampain vain jos harvoin joutuu sietämään. Ja kuka ne rahat talouteen hankkikaan? Todella itsekästä ja julmaa lapsia ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Seksiä on taaperoperheessä helppo harrastaa. Menevät ajoissa nukkumaan, koko ilta aikaa. Teini valvoo pitkään. Pieni asunto. Jos nyxälle sopii vähäseksinen liitto niin siitä vaan sitten teini teille. Tämäkin on tärkeä huomioitava näkökulma.

Kyllä kuule se teinikin menee nukkumaan, kun sille kertoo ihan suoraan, että aikuiset tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa eivätkä ole vastuussa, jos teini kuulee jotain ääniä jotka hän kokee kiusallisiksi. Tai vähintäänkin kuuntelee sitten musiikkia kuulokkeet päässä. Ei kukaan teini halua kuunnella isänsä nussimisääniä, siitä voit olla varma!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo muuttamiset eivät kosketa vain sitä teinitytärtä. Se vaikuttaa myös muihin sisaruksiin, jos nyt oletetaan, että aikuisten mielipiteet ovat yhdentekeviä (mikä on ihan väärä oletus, mutta tuntuu olevan av:n kanta).

Tästä kuuluu nyt ensiksi aikuisten jutella keskenään, päättää kanta ja sitten teini äidin ja isän kanssa keskustelemaan. 

Ei ole mikään av:n kanta, vaan perustuu ihan (muistaakseni) lakiin, missä jo 12 täyttänyttä kuunnellaan asumisjärjestelyjensä suhteen. Ja ap:lla teini, ainakin 13 ikää siis.

Tietysti aikuiset päättävät, mutta kyllä teinin mielipide on tärkein! Moni on täälläkin haukkunut erovanhempia ja uusperheellisiä siitä, että ne "entiset" lapset hylätään. Nyt pitää teiniä kuunnella, kertoa isän kodin säännöt ja antaa hänen muodostaa mielipiteensä.

Jos haluaa muuttaa ja kun se olisi isästäkin mahtavaa, ei sitä saa estää äiti eikä äitipuoli. Järkevää sopia, että kokeillaan vaikka jouluun asti uudella tavalla, sitten saa muuttaa takaisin äitinsä luo, jos tahtoo.

Se koti on jo sen uuden vaimon ja hänen edellisen liiton pojan. Mies on tämän järjestelyn hyväksynyt ja vaimo on lähtenyt tähän leikkiin mukaan sillä oletuksella että teini asuu äidillään. Siksi uuden ei tarvitse hyväksyä järjestelyä missä teini muuttaa yhtäkkiä hänen kotiinsa.

Toisekseen heillä ei välttämättä ole tilaa teinille. Mitäs sitten? Et voi vaatia että omiin huoneisiin tottuneet joutuvat jakamaan yhtäkkiä huoneen. Tai sitten laittaa se teini puolisisarensa eli taaperon kanssa samaan huoneeseen. Tai sitten eristää olkkarista pieni nurkka teinille.

Voi tosin olla että mies joutuu lähtemään kolmannelle kierrokselle ja rikkomaan taas yhden perheen. Teini tästä varmaan riemastuisi ja luulisi voittaneensa.

5 v:n puolisisarus on se taapero, he sopivat myös ikänsä puolesta mainiosti samaan huoneeseen.

Leikkiin, parisuhde jossa molemmilla on lapsia ei ole koskaan leikkiä.

Meillä tuo ei toimisi mitenkään. Meidän 6v ei tule toimeen 2v kanssa kuin sillon kun molemmilla omat huoneet. Kokeiltu on. Molemmilla on pakko olla oma tila mihin päästä pois tekemään omia juttuja. 6v ei myöskään tykkää että taapero koskee hänen leluihinsa koska ne hajoaa herkemmin ja on tarkka siitä että huone on siisti missä 2v on kuin hurrikaani. Miehen teini edellisestä suhteesta meillä käydessä nukkuu työhuoneessa jossa on hänelle sänky ja kaappi jne missä pitää omat tavarat. Tämä sopii kaikille näin kun poika käy vain viikonloppuja ja kesällä hieman pidempään.

Jos poika nyt yhtäkkiä muuttaisi meille niin se työhuone ei meillä kävisi koska itse tarvin sen työntekoon. Lisäksi en suostu laittamaan yhtäkään lapsista meidän huoneeseen ja kahta nuorimmasta ei voi laittaa myöskään samaan. Eli silloin teini joutuisi taaperon kanssa samaan huoneeseen koska ovat puolisisaruksia. 6v on siis minun edellisestä suhteesta. Emme ala muuttamaan isompaan vain siksi että teini yhtäkkiä haluaa asua meillä.

Meidän elämä toimii siksi että kaikki on juuri nyt niinkuin ne on.

Voisiko 6 v. tai 2 v. sijoittaa jonnekin tai äidin? Poika oli olemassa jo ennen teitä.

Ei minun logiikallani. Poika ei ollut olemassa perheen yksikössä alusta alkaen. Poika on se, joka TULEE sotkemaan dynamiikkaa. Jos poika olisi asunut isänsä kanssa jo ennen äitipuolta, niin sitten hän olisi "ollut olemassa jo ennen teitä".

Ei se dementoitunut anoppikaan, joka muuttaa sisään, määrää kaikkea, koska on ollut ensimmäisenä olemassa,

Ohis

Perheen dynamiikka, sisältää yleensä äidin omat lapset ... kuulostaa kirosanalle, jonka äitipuoli määrittelee. 

Tuossa tapauksessa, jota kommentoit, niin kyllä, kyse oli äidin lapsista. Riippuu, millä kokoonpanolla se perhe laitetaan kokoon. Se on se uusperheen alkuperäinen dynamiikka.

Ei niitä toisen lapsia voi taikoa pois. Koitahan asettua siihen asemaan, että joku pyytäisi sinun siirtämään lapsesi muualle, ettei harmonia häiriintyisi.

Minua ärsyttää ja ahdistaa näissä uusperhekeskusteluissa pahasti se, että moni on laittamassa niitä "vanhoja" lapsia ja "uusia" lapsia jotenkin keskinäiseen tärkeysjärjestykseen, ja määrittelemässä kaikki käytännön ratkaisut sillä perusteella, että onko edellisen liiton lapset vai uuden liiton lapset tärkeämpiä. Ja kumman mielipiteet tai asema pitää priorisoida. Ja useimmilla noin kommentoivilla on vankka mielipide siitä, että ne vanhan liiton lapset, heidän asema ja heidän mielipiteet ja hyvinvointi on kaikkein tärkein ja se pitää priorisoida sen uuden liiton lapsen kustannuksella jopa.

Ymmärsin että pääasiallinen ongelma ei ole se että teini on muuttamassa vaan se että kaikesta on väärinymmärrys. Teini ymmärsi puhutaan asiasta/katsotaan on lupaus. Ex ihmettelee miten isä voi moista luvata ilman keksutelua. Vaimo ihmettelee miten heille on muuttamassa teini ilman että asiasta on keskusteltu ja teini on vihainen kun lupaus on petetty.

Nyt kaikki kolme aikusita istuu alas yhdessä ja keskustelee. Sitten istutaan alas teinin kanssa. Eli käydään läpi syyt miksi haluaisi muuttaa ja keskustellaan ne vaihtoehdot mitkä aikuiset on keskenään sopineet. Mielestäni vanhemmat antavat vaihtoehdot jotka on kaikista ok ja teini saa valita niistä. Tällöin kaikkia on kuunneltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kestäisi suhteessa toisen huonosti kasvattamaa teiniä. Saa alapeukuttaa, asia nyt vain on näin.

Se että lapsi riitelee äitinsä kanssa ja haluaa muuttaa isän luo ei tee lapsesta huonosti kasvatettua.

Miten olet omasi kasvattunut, ehkä huonosti jonkun muun mielestä.

Arvasinhan mie et kun oon jämäkkä niin kmenttia pukkaa. Kaikki aikuiset eivät ole vässyköitä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin "isin tyttö" enkä saanut helposti kaikkea. Isä tuki ja kannusti, äiti edellytti ja kritisoi.

Pärjäsin koulussa hyvin, äidin mielestä liian vähällä lukemisella. Olin yliopiston preppauskursseilla, kun yo-kokeiden tulokset tulivat. Ystäväni kävi katsomassa koululla tulokset. Sen lisäksi äitinikin kävi siellä selvittämässä tulokset ja kuinka monen pisteen päähän L:stä olin jäänyt... muistan aina isäni ilmeen, kun äiti sitten kevään kunniaksi avautui minulle tuloksista.

Olin jäänyt pitkässä matematiikassa ja reaalissa vain pisteen päähän L:stä, mitä en ollut itse ehtinyt edes selvittää. 

Jos vanhemmillani olisi tullut ero, en olisi äitini kanssa pärjännyt samassa taloudessa.

Oi voi miten tutulta kuulostaa. Minulla oli vaativa äiti, jolle mikään ei kelvannut. Todistuksesta tuijotti vaan niitä huonoja numeroita, vaikka keskiarvo oli kuitenkin 9,7. Kuusi laudaturia kirjoitin eikä kehuja tullut kuin sukulaisilta. 

Nyt oma lapsi on lukiossa ja sama huoli on minullakin, kun lapsi pärjää liian vähällä lukemisella. On erittäin lahjakas, mutta ei ole oppinut työntekoon ja se huolestuttaa jatkon kannalta. Olin itse samanlainen ja lukion jälkeen minusta ei tullut mitään. 

Ja vaikka tiedostan, että minusta on tullut äitini, niin siitä on vaikea pyristellä irti. Onneksi lapsella on isäkin, joka ei hengitä niskaan.

Tämä vanhempien vajavaisuus kulkee usein sukupuolelta toiselle. Vasta aikuisena opin ymmärtämään, ettei äitini osannut olla parempi äiti, koska hänenkään äitinsä ei ollut koskaan hyväksynyt ja kannustanut. Vielä vanhanakin hän koki riittämättömyyden tunnetta, ei pitänyt itseään arvokkaana. Ja vaikka koen monella tavalla olleeni hyvä äiti lapselleni, niin hänkin varmaan aikuisena muistelee sitä, kun minulle ei mikään riittänyt ja kelvannut.

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä kommentit on outoja, että äitipuolen pitäisi jo alusta asti tietää, että lapsi voi muuttaa isälleen. Miten niin? Jos lapsi on koko elämänsä asunut äitinsä kanssa, hänen kaverit onnsiellä, äidillä on vaikka mikä yksinhuoltajuus yms., niin miten ihmeessä äitipuoli voisi varautua moiseen?

Pitääkö ihmisen myös varautua siihen, että anoppi voi muuttaa heille, kun ei dementoituessaan saa hoitopaikkaa? Mitäs otat miehen, jonka äiti elää.

Pitääkö varautua siihen, että mies voi yhtäkkiä haluta muuttaa Intiaan, ja itse haluaa asua Suomessa? Mitäs otat miehen, joka tykkää olla ulkomailla, kun itse tykkää kotimaasta.

Pitääkö varautua siihen, että mies kääntyy mormoniksi? Mitäs otit inhimillisen ihmisen.

No kyllä me seurusteluvaiheessa jo puhuttiin miten mies toivoisi, että lapset muuttaisivat meille vaikka se näyttikin mahdottomalta. Ja että miten isä kaipaa lapsiaan jokapäiväiseksi osaksi elämää ym. AP on ollut vaimonsa kanssa jo vähintään 6 vuotta yhdessä niin ei tämä muuttoasia varmasti ole tämän päivän mielijohde vaan siitä on todennäköisesti puhuttu ennenkin. Ja on ollut aikaa äitipuolellakin luoda suhteet tyttön.

Voi toki tulla ylläreitäkin, kuten meillä ekan vuoden aikana kun bonuspoikieni äiti töppäsi ja lapset otettiin kiireesti huostaan ja luonnollisesti meille asumaan.  Eli ei ihan kaikkeen voi varautua.

Jos rakastaa toista niin on kyllä otettava "koko paketti" eikä rusinoita pullasta. Ja tähän pakettiin on kuulunut alun alkaenkin miehen tytär ja äitipuolen lapsen isosisko. Hän on osa heidän perhettä niin en edes tajua mikä ongelma hänen on muuttaa kotiinsa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo muuttamiset eivät kosketa vain sitä teinitytärtä. Se vaikuttaa myös muihin sisaruksiin, jos nyt oletetaan, että aikuisten mielipiteet ovat yhdentekeviä (mikä on ihan väärä oletus, mutta tuntuu olevan av:n kanta).

Tästä kuuluu nyt ensiksi aikuisten jutella keskenään, päättää kanta ja sitten teini äidin ja isän kanssa keskustelemaan. 

Ei ole mikään av:n kanta, vaan perustuu ihan (muistaakseni) lakiin, missä jo 12 täyttänyttä kuunnellaan asumisjärjestelyjensä suhteen. Ja ap:lla teini, ainakin 13 ikää siis.

Tietysti aikuiset päättävät, mutta kyllä teinin mielipide on tärkein! Moni on täälläkin haukkunut erovanhempia ja uusperheellisiä siitä, että ne "entiset" lapset hylätään. Nyt pitää teiniä kuunnella, kertoa isän kodin säännöt ja antaa hänen muodostaa mielipiteensä.

Jos haluaa muuttaa ja kun se olisi isästäkin mahtavaa, ei sitä saa estää äiti eikä äitipuoli. Järkevää sopia, että kokeillaan vaikka jouluun asti uudella tavalla, sitten saa muuttaa takaisin äitinsä luo, jos tahtoo.

Se koti on jo sen uuden vaimon ja hänen edellisen liiton pojan. Mies on tämän järjestelyn hyväksynyt ja vaimo on lähtenyt tähän leikkiin mukaan sillä oletuksella että teini asuu äidillään. Siksi uuden ei tarvitse hyväksyä järjestelyä missä teini muuttaa yhtäkkiä hänen kotiinsa.

Toisekseen heillä ei välttämättä ole tilaa teinille. Mitäs sitten? Et voi vaatia että omiin huoneisiin tottuneet joutuvat jakamaan yhtäkkiä huoneen. Tai sitten laittaa se teini puolisisarensa eli taaperon kanssa samaan huoneeseen. Tai sitten eristää olkkarista pieni nurkka teinille.

Voi tosin olla että mies joutuu lähtemään kolmannelle kierrokselle ja rikkomaan taas yhden perheen. Teini tästä varmaan riemastuisi ja luulisi voittaneensa.

5 v:n puolisisarus on se taapero, he sopivat myös ikänsä puolesta mainiosti samaan huoneeseen.

Leikkiin, parisuhde jossa molemmilla on lapsia ei ole koskaan leikkiä.

Meillä tuo ei toimisi mitenkään. Meidän 6v ei tule toimeen 2v kanssa kuin sillon kun molemmilla omat huoneet. Kokeiltu on. Molemmilla on pakko olla oma tila mihin päästä pois tekemään omia juttuja. 6v ei myöskään tykkää että taapero koskee hänen leluihinsa koska ne hajoaa herkemmin ja on tarkka siitä että huone on siisti missä 2v on kuin hurrikaani. Miehen teini edellisestä suhteesta meillä käydessä nukkuu työhuoneessa jossa on hänelle sänky ja kaappi jne missä pitää omat tavarat. Tämä sopii kaikille näin kun poika käy vain viikonloppuja ja kesällä hieman pidempään.

Jos poika nyt yhtäkkiä muuttaisi meille niin se työhuone ei meillä kävisi koska itse tarvin sen työntekoon. Lisäksi en suostu laittamaan yhtäkään lapsista meidän huoneeseen ja kahta nuorimmasta ei voi laittaa myöskään samaan. Eli silloin teini joutuisi taaperon kanssa samaan huoneeseen koska ovat puolisisaruksia. 6v on siis minun edellisestä suhteesta. Emme ala muuttamaan isompaan vain siksi että teini yhtäkkiä haluaa asua meillä.

Meidän elämä toimii siksi että kaikki on juuri nyt niinkuin ne on.

Onkohan tämä totta yleisemminkin uusioperheissä: naisen lapset priorisoidaan kaikessa, asumis ym hankinnat tehdään heidän mukaan. Miehen lapset ovat ylimääräinen kustannus joka siedetään pitkin hampain vain jos harvoin joutuu sietämään. Ja kuka ne rahat talouteen hankkikaan? Todella itsekästä ja julmaa lapsia ajatellen.

Meillä ei priorisoitu sen mukaan mikä on naisen ja mikä miehen lapsi vaan sen mukaan kuka asuu ja missä. Minun entisen liiton lapsi asui minun kanssani ennen muuttoa yhteen ja teini asuu äitinsä luona. Kun alettiin suunnitella muuttoa yhteen niin silloin otettiin selvää kuka nyt asuu ja missä ja se järjestely pitää. Minun ex ei olisi halunnut lasta luokseen kun ei alunperinkään kestänyt lopulta perhe elämää eli se minun edellisen suhteen lapsi silloin tuli mukana. Ja tämä oli se minkä minä halusin joka tapauksessa ja miehelle se oli ok. Teini taas halusi jatkaa äitinsä luona ja se oli ok miehelle ja minulle.

Mies siis muutti aluksi minun asuntooni ja teinille tehtiin nurkkaus vierailuja varten sen hetkiseen työhuoneeseen. Kun meille syntyi yhteinen lapsi se sijoitettiin minun entisen suhteen lapsen kanssa samaan n.1v:nä ja ongelmiaan siitä syntyi. Lopulta muutettiin yhtä huonetta isompaan asuntoon jotta kaksi kotona asuvaa saa omat huoneet ja teini ei missään välissä ilmaissut että haluaa muuttaa meille kun asuntoa etsittiin.

Nyt jos teini yhtäkkiä haluaisi meille muuttaa niin ei ole omaa tilaa. Silloin teini saisi valita haluaako taaperon kanssa jakaa huoneen tai pitää huonetta jossa saa olla vain sillon kun minä en sitä tarvitse omille töille. Emme ala muuttamaan vain siksi että teini yhtäkkiä haluaa asua meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä kommentit on outoja, että äitipuolen pitäisi jo alusta asti tietää, että lapsi voi muuttaa isälleen. Miten niin? Jos lapsi on koko elämänsä asunut äitinsä kanssa, hänen kaverit onnsiellä, äidillä on vaikka mikä yksinhuoltajuus yms., niin miten ihmeessä äitipuoli voisi varautua moiseen?

Pitääkö ihmisen myös varautua siihen, että anoppi voi muuttaa heille, kun ei dementoituessaan saa hoitopaikkaa? Mitäs otat miehen, jonka äiti elää.

Pitääkö varautua siihen, että mies voi yhtäkkiä haluta muuttaa Intiaan, ja itse haluaa asua Suomessa? Mitäs otat miehen, joka tykkää olla ulkomailla, kun itse tykkää kotimaasta.

Pitääkö varautua siihen, että mies kääntyy mormoniksi? Mitäs otit inhimillisen ihmisen.

No kyllä me seurusteluvaiheessa jo puhuttiin miten mies toivoisi, että lapset muuttaisivat meille vaikka se näyttikin mahdottomalta. Ja että miten isä kaipaa lapsiaan jokapäiväiseksi osaksi elämää ym. AP on ollut vaimonsa kanssa jo vähintään 6 vuotta yhdessä niin ei tämä muuttoasia varmasti ole tämän päivän mielijohde vaan siitä on todennäköisesti puhuttu ennenkin. Ja on ollut aikaa äitipuolellakin luoda suhteet tyttön.

Voi toki tulla ylläreitäkin, kuten meillä ekan vuoden aikana kun bonuspoikieni äiti töppäsi ja lapset otettiin kiireesti huostaan ja luonnollisesti meille asumaan.  Eli ei ihan kaikkeen voi varautua.

Jos rakastaa toista niin on kyllä otettava "koko paketti" eikä rusinoita pullasta. Ja tähän pakettiin on kuulunut alun alkaenkin miehen tytär ja äitipuolen lapsen isosisko. Hän on osa heidän perhettä niin en edes tajua mikä ongelma hänen on muuttaa kotiinsa!

Ei se, että toista oikeasti rakastaa tarvitse sisältää yhtään mitään niitä edellisen liiton lapsia kohtaan. Rakastat sitä miestä, et sen puoliksi samoja geenejä sisältäviä lapsia.

Minulle tästä syystä miehet, joilla jo on lapsia on ei ei. En vain pysty kohtelemaan niitä lapsia rakkaudella tai edes sietämään. Minulle ne on muistutus edellisestä suhteesta ja niiden mukana aina tulee se yleensä vittumainen ex.

On täysin luonnollista, että ei rakasta toisten lapsia ja omat lapset menee edelle ja heidän etuaan tavoitellaan. Luonnossa usea laji tappaa toisen lapset. Ainoa syy miksi ihmiset ei näin tee on se, että meillä on aivot joilla ajatella tarkemmin ja se ei käy moraalin kanssa yhteen vaikka luonnossa varmasti näin usealla tapahtuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin "isin tyttö" enkä saanut helposti kaikkea. Isä tuki ja kannusti, äiti edellytti ja kritisoi.

Pärjäsin koulussa hyvin, äidin mielestä liian vähällä lukemisella. Olin yliopiston preppauskursseilla, kun yo-kokeiden tulokset tulivat. Ystäväni kävi katsomassa koululla tulokset. Sen lisäksi äitinikin kävi siellä selvittämässä tulokset ja kuinka monen pisteen päähän L:stä olin jäänyt... muistan aina isäni ilmeen, kun äiti sitten kevään kunniaksi avautui minulle tuloksista.

Olin jäänyt pitkässä matematiikassa ja reaalissa vain pisteen päähän L:stä, mitä en ollut itse ehtinyt edes selvittää. 

Jos vanhemmillani olisi tullut ero, en olisi äitini kanssa pärjännyt samassa taloudessa.

Oi voi miten tutulta kuulostaa. Minulla oli vaativa äiti, jolle mikään ei kelvannut. Todistuksesta tuijotti vaan niitä huonoja numeroita, vaikka keskiarvo oli kuitenkin 9,7. Kuusi laudaturia kirjoitin eikä kehuja tullut kuin sukulaisilta. 

Nyt oma lapsi on lukiossa ja sama huoli on minullakin, kun lapsi pärjää liian vähällä lukemisella. On erittäin lahjakas, mutta ei ole oppinut työntekoon ja se huolestuttaa jatkon kannalta. Olin itse samanlainen ja lukion jälkeen minusta ei tullut mitään. 

Ja vaikka tiedostan, että minusta on tullut äitini, niin siitä on vaikea pyristellä irti. Onneksi lapsella on isäkin, joka ei hengitä niskaan.

Tämä vanhempien vajavaisuus kulkee usein sukupuolelta toiselle. Vasta aikuisena opin ymmärtämään, ettei äitini osannut olla parempi äiti, koska hänenkään äitinsä ei ollut koskaan hyväksynyt ja kannustanut. Vielä vanhanakin hän koki riittämättömyyden tunnetta, ei pitänyt itseään arvokkaana. Ja vaikka koen monella tavalla olleeni hyvä äiti lapselleni, niin hänkin varmaan aikuisena muistelee sitä, kun minulle ei mikään riittänyt ja kelvannut.

Olen tuo aiemmin kirjoittanut "isin tyttö". Luin itse DI:ksi ja olen sillä tutkinnolla myös työllistynyt.

En tiedä millaisen kasvatuksen isäni oli saanut, mutta hän ymmärsi minua huomattavasti paremmin kuin äitini. Äidin "kannustus" oli kritisointia isän ei. Äiti oli sairaanhoitaja koulutukseltaan ja olisi halunnut minusta lääkärin, onnekseni en edes hakenut ko. alalle. Luonteeni ei olisi sopinut siihen työhön yhtään.

Mielestäni on itsestään selvää, ettei teini yksinään voi päättää isän luo muuttamisesta.

Istuisin alas aikuisten ja teinin kesken ja juttelisin, mikä siellä äidin luona mättää, jos haluaa sieltä pois.

Jos syyt ovat hyvin pinnallisia ja äkkipikaisuuksissaan keksittyjä, muuttunee teinin mieli muuttamisesta muutamassa viikossa(koe muutto ensin kuukaudeksi) ja sen jälkeen  kaikki voivat jatkaa elämiään kuten ennenkin.

Jos syyt ovat syvemmällä, eikä asuminen äidin kanssa yksinkertaisesti suju, kannattaa miettiä voisiko muuttaminen isän luo alkuhankaluuksien jälkeen onnistuakin?

Itse teinilapsien vanhempana ja teinien kanssa työskentelevänäkin, en ymmärrä mitä ihmettä siinä nyt niin kummallista on kun teini muuttaa taloon? Itse ottaisin ennemmin teinin kuin sen taaperon tai viisivuotiaan. Saatikka molemmat...Luojan kiitos niistä ajoista on jo selvitty kunnialla.

Itse asiassa hyvin pientä osaa teineistä pitää hakea öisin mistään, tai teinin elämä haittaa muun perheen elämää (ihan tutkittua faktaa). Myös omaan huoneeseen täysin vetäytyminen tai vetäytymisen normaalina pitäminen saa miettämään, että minkälaiset perheet tänne palstalle kirjoittelevat?