Miksi mieheni ei ymmärrä tämän hetken ja tulevaisuuden välistä eroa?

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on sellainen, että joka ikisen asian (vakavuusasteesta riippumatta) pitäisi tapahtua heti nyt tällä sekunnilla välittömästi on jo kamala kiire miksi ei jo tapahtunut hopihopi. Rasittavaa. Kun minä vasta mietin että teenkö ylipäätään niin toisen mielestä minun olisi pitänyt jo samalla sekunnilla tehdä. Oli kyseessä sitten soitto pankkiin, roskien vieminen, karkin ottaminen pussista, sohvan siirtäminen, asunnon ostaminen, työpaikan hakeminen. 

Miksi uhrata aikaa pähkäilyyn, kun samassa ajassa homma on tehty pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on sellainen, että joka ikisen asian (vakavuusasteesta riippumatta) pitäisi tapahtua heti nyt tällä sekunnilla välittömästi on jo kamala kiire miksi ei jo tapahtunut hopihopi. Rasittavaa. Kun minä vasta mietin että teenkö ylipäätään niin toisen mielestä minun olisi pitänyt jo samalla sekunnilla tehdä. Oli kyseessä sitten soitto pankkiin, roskien vieminen, karkin ottaminen pussista, sohvan siirtäminen, asunnon ostaminen, työpaikan hakeminen. 

Miksi uhrata aikaa pähkäilyyn, kun samassa ajassa homma on tehty pois?

Koska osa asioista on sellaisia, että niitä ei kannata tehdä. Asuntoa ei välttämättä kannata heti syöksyä kiireessä ostamaan, vaan harkita tarkkaan. Sohvaa voi olla ihan turha siirtää nyt tällä sekunnilla, jos minuutin päästä pitää siirtää jotkut muut huonekalut ja sitten sitä sohvaa pitää taas uudelleen siirtää sen takia. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Suunnittelematta vaan jonkun jutun räiskiminen että kunhan jotain tekee, se aiheuttaa sotkua ja huonoa jälkeä. Toki asiat, jotka on jo varmoja päätöksiä kannattaa tehdä alta pois nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on sellainen, että joka ikisen asian (vakavuusasteesta riippumatta) pitäisi tapahtua heti nyt tällä sekunnilla välittömästi on jo kamala kiire miksi ei jo tapahtunut hopihopi. Rasittavaa. Kun minä vasta mietin että teenkö ylipäätään niin toisen mielestä minun olisi pitänyt jo samalla sekunnilla tehdä. Oli kyseessä sitten soitto pankkiin, roskien vieminen, karkin ottaminen pussista, sohvan siirtäminen, asunnon ostaminen, työpaikan hakeminen. 

Sama jatkaa, kerron esimerkin. Istumme sohvalla ja minä mietin ääneen, että oiskohan minulla jano pitäisköhän minun ottaa lasi limua. Ennen kuin ehdin edes nousta sohvalta, on mies kiihdyttänyt itsensä hirveään kiireeseen, ei siis hakemaan minulle limua vaan käskemään minun sitten ottaa sitä juotavaa. Ja jos nousemiseni kestää 20 sekuntia niin se ehtii siinä ajassa ajassa jo harmistuneena tiuskasta, että älä sitten ota kun ei kerran limu kiinnosta, älä sitten ikinä ota mitään. Ja minulla ehtii tulla jo paha mieli kun janostani tuli tällainen kina.

Tossa varmaan ärsyttää turhien asioiden ääneen puhuminen ja tossumainen jahkailu. Ja jos toi toistuu päivästä toiseen niin ärähtäisin sitä minäkin. Mistä se toinen tietää onko sulla jano vai ei. Ja jos sulla on jano niin juot, jos ei ole jano niin et juo. Mutta just tuo pohtiminen, onkohan mulla jano vai ei, joisinko limua vai en.. no voihan hevonperse, ehkä sun on tosiaan parempi olla se kuukausi hiljaa.

Miksi ihmeessä haluat osallistaa muut ihmiset pohtimaan sun janoa, nälkää, pissihätää, suihkua, nukkumista - se vaan kuulostaa typerältä ja alkaa ajan myötä ärsyttämään huolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on sellainen, että joka ikisen asian (vakavuusasteesta riippumatta) pitäisi tapahtua heti nyt tällä sekunnilla välittömästi on jo kamala kiire miksi ei jo tapahtunut hopihopi. Rasittavaa. Kun minä vasta mietin että teenkö ylipäätään niin toisen mielestä minun olisi pitänyt jo samalla sekunnilla tehdä. Oli kyseessä sitten soitto pankkiin, roskien vieminen, karkin ottaminen pussista, sohvan siirtäminen, asunnon ostaminen, työpaikan hakeminen. 

Sama jatkaa, kerron esimerkin. Istumme sohvalla ja minä mietin ääneen, että oiskohan minulla jano pitäisköhän minun ottaa lasi limua. Ennen kuin ehdin edes nousta sohvalta, on mies kiihdyttänyt itsensä hirveään kiireeseen, ei siis hakemaan minulle limua vaan käskemään minun sitten ottaa sitä juotavaa. Ja jos nousemiseni kestää 20 sekuntia niin se ehtii siinä ajassa ajassa jo harmistuneena tiuskasta, että älä sitten ota kun ei kerran limu kiinnosta, älä sitten ikinä ota mitään. Ja minulla ehtii tulla jo paha mieli kun janostani tuli tällainen kina.

Tossa varmaan ärsyttää turhien asioiden ääneen puhuminen ja tossumainen jahkailu. Ja jos toi toistuu päivästä toiseen niin ärähtäisin sitä minäkin. Mistä se toinen tietää onko sulla jano vai ei. Ja jos sulla on jano niin juot, jos ei ole jano niin et juo. Mutta just tuo pohtiminen, onkohan mulla jano vai ei, joisinko limua vai en.. no voihan hevonperse, ehkä sun on tosiaan parempi olla se kuukausi hiljaa.

Miksi ihmeessä haluat osallistaa muut ihmiset pohtimaan sun janoa, nälkää, pissihätää, suihkua, nukkumista - se vaan kuulostaa typerältä ja alkaa ajan myötä ärsyttämään huolella.

No minkä asioiden sanominen ääneen on sitten mielestäsi ok? Tarkkaan harkittujen tieteellisten kannanottojen, matemaattisten kaavojen, miehelle annettujen tiukkojen käskyjen vai minkä? 

Ukkosi kuulostaa joltain aspergerilta tai vastaavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on sellainen, että joka ikisen asian (vakavuusasteesta riippumatta) pitäisi tapahtua heti nyt tällä sekunnilla välittömästi on jo kamala kiire miksi ei jo tapahtunut hopihopi. Rasittavaa. Kun minä vasta mietin että teenkö ylipäätään niin toisen mielestä minun olisi pitänyt jo samalla sekunnilla tehdä. Oli kyseessä sitten soitto pankkiin, roskien vieminen, karkin ottaminen pussista, sohvan siirtäminen, asunnon ostaminen, työpaikan hakeminen. 

Sama jatkaa, kerron esimerkin. Istumme sohvalla ja minä mietin ääneen, että oiskohan minulla jano pitäisköhän minun ottaa lasi limua. Ennen kuin ehdin edes nousta sohvalta, on mies kiihdyttänyt itsensä hirveään kiireeseen, ei siis hakemaan minulle limua vaan käskemään minun sitten ottaa sitä juotavaa. Ja jos nousemiseni kestää 20 sekuntia niin se ehtii siinä ajassa ajassa jo harmistuneena tiuskasta, että älä sitten ota kun ei kerran limu kiinnosta, älä sitten ikinä ota mitään. Ja minulla ehtii tulla jo paha mieli kun janostani tuli tällainen kina.

Tossa varmaan ärsyttää turhien asioiden ääneen puhuminen ja tossumainen jahkailu. Ja jos toi toistuu päivästä toiseen niin ärähtäisin sitä minäkin. Mistä se toinen tietää onko sulla jano vai ei. Ja jos sulla on jano niin juot, jos ei ole jano niin et juo. Mutta just tuo pohtiminen, onkohan mulla jano vai ei, joisinko limua vai en.. no voihan hevonperse, ehkä sun on tosiaan parempi olla se kuukausi hiljaa.

Miksi ihmeessä haluat osallistaa muut ihmiset pohtimaan sun janoa, nälkää, pissihätää, suihkua, nukkumista - se vaan kuulostaa typerältä ja alkaa ajan myötä ärsyttämään huolella.

No minkä asioiden sanominen ääneen on sitten mielestäsi ok? Tarkkaan harkittujen tieteellisten kannanottojen, matemaattisten kaavojen, miehelle annettujen tiukkojen käskyjen vai minkä? 

Jos asia tuottaa sulle hankaluuksia niin lähdet vaikka sillä liikkeelle, että pidät omiin elintoimintoihin liittyvät toistuvat asiat ihan yksityisinä asioinasi ja sitten päivän lehdessä olleet asiat voit keskustellen jakaa puolisosi kanssa. Harjoittele tätä vaikka kuukausi ja huomaat eron.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on sellainen, että joka ikisen asian (vakavuusasteesta riippumatta) pitäisi tapahtua heti nyt tällä sekunnilla välittömästi on jo kamala kiire miksi ei jo tapahtunut hopihopi. Rasittavaa. Kun minä vasta mietin että teenkö ylipäätään niin toisen mielestä minun olisi pitänyt jo samalla sekunnilla tehdä. Oli kyseessä sitten soitto pankkiin, roskien vieminen, karkin ottaminen pussista, sohvan siirtäminen, asunnon ostaminen, työpaikan hakeminen. 

Sama jatkaa, kerron esimerkin. Istumme sohvalla ja minä mietin ääneen, että oiskohan minulla jano pitäisköhän minun ottaa lasi limua. Ennen kuin ehdin edes nousta sohvalta, on mies kiihdyttänyt itsensä hirveään kiireeseen, ei siis hakemaan minulle limua vaan käskemään minun sitten ottaa sitä juotavaa. Ja jos nousemiseni kestää 20 sekuntia niin se ehtii siinä ajassa ajassa jo harmistuneena tiuskasta, että älä sitten ota kun ei kerran limu kiinnosta, älä sitten ikinä ota mitään. Ja minulla ehtii tulla jo paha mieli kun janostani tuli tällainen kina.

Tossa varmaan ärsyttää turhien asioiden ääneen puhuminen ja tossumainen jahkailu. Ja jos toi toistuu päivästä toiseen niin ärähtäisin sitä minäkin. Mistä se toinen tietää onko sulla jano vai ei. Ja jos sulla on jano niin juot, jos ei ole jano niin et juo. Mutta just tuo pohtiminen, onkohan mulla jano vai ei, joisinko limua vai en.. no voihan hevonperse, ehkä sun on tosiaan parempi olla se kuukausi hiljaa.

Miksi ihmeessä haluat osallistaa muut ihmiset pohtimaan sun janoa, nälkää, pissihätää, suihkua, nukkumista - se vaan kuulostaa typerältä ja alkaa ajan myötä ärsyttämään huolella.

No minkä asioiden sanominen ääneen on sitten mielestäsi ok? Tarkkaan harkittujen tieteellisten kannanottojen, matemaattisten kaavojen, miehelle annettujen tiukkojen käskyjen vai minkä? 

Jos asia tuottaa sulle hankaluuksia niin lähdet vaikka sillä liikkeelle, että pidät omiin elintoimintoihin liittyvät toistuvat asiat ihan yksityisinä asioinasi ja sitten päivän lehdessä olleet asiat voit keskustellen jakaa puolisosi kanssa. Harjoittele tätä vaikka kuukausi ja huomaat eron.

Se jano oli vain esimerkki. Yhtä hyvin olisi voinut olla kyseessä vaikka joku mainos telkkarissa, ja saattaisin pohtia ääneen että ompa kiva hammastahna, tuota pitää ostaa seuraavaksi. Ja mies on jo käskyttämässä että lähde nyt sitten kauppaan. 

Eikö siis saisi puhua kuin neutraaleja asioita (esim. uutiset) jotka ei koska minua tai häntä henkilökohtaisesti mitenkään?

Ja siis en ole ap jos luulit niin.

Normaalit ihmiset "rupattelevat" keskenään. Siihen kuuluu myös muistelut ja suunnittelu. Samasta asiasta voi myös puhe poiketa johonkin toiseen hassuun aikaisempaan tapahtumaan ja sille sitten yhdessä nauretaan. Muissakin kielissä tunnetaan jutustelu tuttujen kesken. Onko miehesi viettänyt laitoslapsuuden. Minusta höpöttely ja yhdessä nauraminen on avioliiton suola. Asiayhteydestä ei saa poiketa, jos on kysymys luennosta tai vaikkapa väitöstilanteesta. Olet pahasti henkisessä vankilassa, jos tuo vielä jatkuu.  Minkälainen hänen perheensä on, miten ei voi normaali ihminen ymmärtää tulevaa aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Miksi otit ukoksi totisen insinöörin? Et kai vain lompsan takia..?

Eeeehmmmhöööhhhmmmnnngghh...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on sellainen, että joka ikisen asian (vakavuusasteesta riippumatta) pitäisi tapahtua heti nyt tällä sekunnilla välittömästi on jo kamala kiire miksi ei jo tapahtunut hopihopi. Rasittavaa. Kun minä vasta mietin että teenkö ylipäätään niin toisen mielestä minun olisi pitänyt jo samalla sekunnilla tehdä. Oli kyseessä sitten soitto pankkiin, roskien vieminen, karkin ottaminen pussista, sohvan siirtäminen, asunnon ostaminen, työpaikan hakeminen. 

Sama jatkaa, kerron esimerkin. Istumme sohvalla ja minä mietin ääneen, että oiskohan minulla jano pitäisköhän minun ottaa lasi limua. Ennen kuin ehdin edes nousta sohvalta, on mies kiihdyttänyt itsensä hirveään kiireeseen, ei siis hakemaan minulle limua vaan käskemään minun sitten ottaa sitä juotavaa. Ja jos nousemiseni kestää 20 sekuntia niin se ehtii siinä ajassa ajassa jo harmistuneena tiuskasta, että älä sitten ota kun ei kerran limu kiinnosta, älä sitten ikinä ota mitään. Ja minulla ehtii tulla jo paha mieli kun janostani tuli tällainen kina.

Tossa varmaan ärsyttää turhien asioiden ääneen puhuminen ja tossumainen jahkailu. Ja jos toi toistuu päivästä toiseen niin ärähtäisin sitä minäkin. Mistä se toinen tietää onko sulla jano vai ei. Ja jos sulla on jano niin juot, jos ei ole jano niin et juo. Mutta just tuo pohtiminen, onkohan mulla jano vai ei, joisinko limua vai en.. no voihan hevonperse, ehkä sun on tosiaan parempi olla se kuukausi hiljaa.

Miksi ihmeessä haluat osallistaa muut ihmiset pohtimaan sun janoa, nälkää, pissihätää, suihkua, nukkumista - se vaan kuulostaa typerältä ja alkaa ajan myötä ärsyttämään huolella.

No minkä asioiden sanominen ääneen on sitten mielestäsi ok? Tarkkaan harkittujen tieteellisten kannanottojen, matemaattisten kaavojen, miehelle annettujen tiukkojen käskyjen vai minkä? 

Jos asia tuottaa sulle hankaluuksia niin lähdet vaikka sillä liikkeelle, että pidät omiin elintoimintoihin liittyvät toistuvat asiat ihan yksityisinä asioinasi ja sitten päivän lehdessä olleet asiat voit keskustellen jakaa puolisosi kanssa. Harjoittele tätä vaikka kuukausi ja huomaat eron.

Se jano oli vain esimerkki. Yhtä hyvin olisi voinut olla kyseessä vaikka joku mainos telkkarissa, ja saattaisin pohtia ääneen että ompa kiva hammastahna, tuota pitää ostaa seuraavaksi. Ja mies on jo käskyttämässä että lähde nyt sitten kauppaan. 

Eikö siis saisi puhua kuin neutraaleja asioita (esim. uutiset) jotka ei koska minua tai häntä henkilökohtaisesti mitenkään?

Ja siis en ole ap jos luulit niin.

Puhut mistä haluat mutta otat vaan tarkan määrittelyn ja auktoriteetin avuksesi, voihan sun miehellä olla päässä vikaa tai on tottunut kiusaamaan sua tai vaikeuksia ymmärtää tai haluton ymmärtämään, mistä minä tiedän. Sitten viet vasn keskustelun muihin asioihin etkä anna miehen jankata hammastahnasta.

Onpa kiva hammastahna ja tuota tahnaa pitää ostaa seuraavaksi kun sitten menen kauppaan ja en todellakaan tässä hetkessä osaa arvioida milloin se mahdollinen kauppareissu tapahtuu, joten se jää minun päätettäväkseni ja sinun nähtäväksesi. Jokohan se elokuva alkaa, näitä mainoksia on taas aika paljon.

Insinööri ukkona ja sen Excel elämä! Mä tuun ja sit tarjoon toisenlaista arvon rouville. Ja hyvin kelpaa. Molemmin puolin :)

Samanlainen oli minun exäni. Normaali jutustelu oli ihan mahdotonta kun olin kuulemma aina käskemässä häntä hommiin, kun omasta mielestäni vasta pohdin josko tuon seinän joskus voisi maalata. En kuulemma yhtään ymmärtänyt miten suuresta asiasta oli kyse kuin vain odotin, että hän suorittaa asian nyt heti. Ja jos puhuttiin pöytäliinan väristä ja minä ehdotin että olisiko vaikkapa sininen hyvä väri, niin se tarkoitti sitten, että hän ei missään nimessä voi ehdottaa punaista, koska minähän olin jo päättänyt että sen on oltava sininen ja aina minä jyrään hänen tahtonsa.

Lopulta en uskaltanut enää puhua mistään, ja siihen se suhde kaatui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on sellainen, että joka ikisen asian (vakavuusasteesta riippumatta) pitäisi tapahtua heti nyt tällä sekunnilla välittömästi on jo kamala kiire miksi ei jo tapahtunut hopihopi. Rasittavaa. Kun minä vasta mietin että teenkö ylipäätään niin toisen mielestä minun olisi pitänyt jo samalla sekunnilla tehdä. Oli kyseessä sitten soitto pankkiin, roskien vieminen, karkin ottaminen pussista, sohvan siirtäminen, asunnon ostaminen, työpaikan hakeminen. 

Sama jatkaa, kerron esimerkin. Istumme sohvalla ja minä mietin ääneen, että oiskohan minulla jano pitäisköhän minun ottaa lasi limua. Ennen kuin ehdin edes nousta sohvalta, on mies kiihdyttänyt itsensä hirveään kiireeseen, ei siis hakemaan minulle limua vaan käskemään minun sitten ottaa sitä juotavaa. Ja jos nousemiseni kestää 20 sekuntia niin se ehtii siinä ajassa ajassa jo harmistuneena tiuskasta, että älä sitten ota kun ei kerran limu kiinnosta, älä sitten ikinä ota mitään. Ja minulla ehtii tulla jo paha mieli kun janostani tuli tällainen kina.

Tossa varmaan ärsyttää turhien asioiden ääneen puhuminen ja tossumainen jahkailu. Ja jos toi toistuu päivästä toiseen niin ärähtäisin sitä minäkin. Mistä se toinen tietää onko sulla jano vai ei. Ja jos sulla on jano niin juot, jos ei ole jano niin et juo. Mutta just tuo pohtiminen, onkohan mulla jano vai ei, joisinko limua vai en.. no voihan hevonperse, ehkä sun on tosiaan parempi olla se kuukausi hiljaa.

Miksi ihmeessä haluat osallistaa muut ihmiset pohtimaan sun janoa, nälkää, pissihätää, suihkua, nukkumista - se vaan kuulostaa typerältä ja alkaa ajan myötä ärsyttämään huolella.

No minkä asioiden sanominen ääneen on sitten mielestäsi ok? Tarkkaan harkittujen tieteellisten kannanottojen, matemaattisten kaavojen, miehelle annettujen tiukkojen käskyjen vai minkä? 

Jos asia tuottaa sulle hankaluuksia niin lähdet vaikka sillä liikkeelle, että pidät omiin elintoimintoihin liittyvät toistuvat asiat ihan yksityisinä asioinasi ja sitten päivän lehdessä olleet asiat voit keskustellen jakaa puolisosi kanssa. Harjoittele tätä vaikka kuukausi ja huomaat eron.

Ei ole kyllä tapana jakaa elintoimintoihin liittyvää tietoa mieheni kanssa. Eli mitään muutosta ei tule tapahtumaan. T. Ap

Nyt 31 jatkaa. Tuntuu että sun miehes on ihan pimee.  En jaksais tuollasen tosikon kanssa päivääkään. Haluaa heti suorittaa, ei suostu yhdessä mitään harkitsemaan. Mitä iloa tuollainen elämä tuo tullessaan. Jos tuo on totta, ottaisin sen Ikean kassin tavaroitani täyteen , meikkipussi ja menoks. Ei ole normaalia rentoa perhe-ele eämää. Oisko psykop. tai jotenkin mt. vammainen  En uskaltaisi nukkua "suorittajan" kanssa.  Keksiikö omia sääntöjä sulle,  Hui !

Vierailija kirjoitti:

Normaalit ihmiset "rupattelevat" keskenään. Siihen kuuluu myös muistelut ja suunnittelu. Samasta asiasta voi myös puhe poiketa johonkin toiseen hassuun aikaisempaan tapahtumaan ja sille sitten yhdessä nauretaan. Muissakin kielissä tunnetaan jutustelu tuttujen kesken. Onko miehesi viettänyt laitoslapsuuden. Minusta höpöttely ja yhdessä nauraminen on avioliiton suola. Asiayhteydestä ei saa poiketa, jos on kysymys luennosta tai vaikkapa väitöstilanteesta. Olet pahasti henkisessä vankilassa, jos tuo vielä jatkuu.  Minkälainen hänen perheensä on, miten ei voi normaali ihminen ymmärtää tulevaa aikaa?

Hänen vanhempansa ovat jo kuolleita mutta hän on joutunut käsittääkseni elämään todella kovan kurin alaisena. Esim. kynät tietyssä järjestyksessä kirjoituspöydällä ja kamala kalabaliikki jos on mennyt sotkemaan vanhemman tekemän järjestyksen.

Pakkoko se on valita ongelmapuoliso?

Minä taas olen enemmän "manjana"-miehiä.

Vaimo puhuu suu vaahdossa siitä pöytäliinastaan viikon, minä myöntelen joka päivä "joo, joo", eikä sitä mun mielestä tarvi mennä nyt ihan tällä sekunnilla ostamaan, vanhallakin pärjää - eli katellaan nyt muutama viikko vielä, että muistuuko se pöytäliina vaimolle mieleen, vai oliko joku ohimenevä hömpötys :)

Tai joku remonttijuttu toimii samalla tavalla - siirrän sen tekemistä kerta toisensa jälkeen, koska onhan sitä päivä huomennakin ja ehkä huvittaa silloin enemmän. Siinä ehtii jo tosin aina vaimokin muuttamaan mielensä; "eikun laitetaankin se näin päin, hyvä kun et vielä ehtinyt laittaa sitä kiinni".

Turhan hötkyilijät vaan pilaa monta asiaa hätäilemällä.

En ole koskaan törmännyt tuollaiseen käyttäytymiseea.n. Todella oudon kuuloist

Minulle toimivan parisuhteen parhaita piirteitä on juuri se, että voi leikkisästi haaveilla ja pohtia vaikka ihan älyttömiäkin juttuja ilman, että niitä pitää olla toteuttamassa nyt tai ehkä koskaan. Muistan silti itse murahdelleeni ja tiuskineeni miehelleni juuri noista "meniskö suihkuun" ja "janottaa" -jutuista joskus ollessani aivan todella stressaantunut töistä tai jostakin, kun ei vain olisi jaksanut kuunnella toisen juttuja ollenkaan ja teki mieli huitaista jalkalampulla joka kerta kun mies avasi suunsa. Mutta jos miehesi on aina tuollainen, niin epäilen vahvasti aspergeria tai jotakin...

Kuvauksesi vastaa hyvin tyypillistä asperger piirteisiin liittyvää pulmaa.