Lue keskustelun säännöt.
10 vuotta kotirouvana. Kysyttävää?
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Koska tuo on miehesi saavuttamaa, että voit harrastaa ja oleilla.
Miten niin? Minulla on omat tuloni tietenkin vaikken töissä olekaan.
Eli jos miehesi jäisi pois työstään tai eroaisitte, elintasosi ei muuttuisi vaan jatkaisit oleilua? Entä onko tilanne ollut koko ajan sama, jos mies ei olisi koskaan ollut työelämässä, olisit silti saman ajan oleillut ja jatkaisit sitä edelleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otatko osan omanarvontunnosta ja asemasta miehestäsi? Harva täällä kutsuu itseään kotirouvaksi kun on kotiäiti. Mikäpä se siinä, enemmän arvostan niitä perheitä joissa roolit on toisinpäin (isä koti-isä, äiti tekee uraa). Nuo miehet eivät koskaan kutsu itseään kotiherraksi. Ehkä tuo sanaleikki paljastaa itsellesikin roolisi vanhakantaisuuden. En arvosta. T perheellinen uranainen
Minä en puolestani ole kuullut yhdestäkään uramiehestä.
Kotirouvan saavuttamaa on miehen paremmat mahdollisuudet edetä urallaan ja täytyyhän siitä hengettärenkin saada korvausta! Uranaista tuppaakin harmittamaan, kun tulee lasikatto vastaan! Se lasikatto on kotihengen puute. Kotityöt ja lapset levällään ja pää hajoaa! Rahallakaan ei saa ostettua kaikkea hyvää ja tasokasta kotiin valmiina! Harvalla uranaisella kotihenkimiestä kotona!
Vierailija kirjoitti:
Kotirouvallahan ei ole lapsia, tai lapset ovat jo isoja, joten lasten kautta elämistä se ei ole.
Itse opiskelen itselleni mielenkiintoisia asioita, olen monessa järjestössä hyvin aktiivinen, ja miehen työ vaatii noin puolipäiväistä edustamista. Olen siis melko kiireinen.
Työelämässä olen silloin kun se on mahdollista, eli kun asumme Suomessa. Eli omaa työkokemusta kyllä saan.
Kodinhoitajana ei tarvitse olla, meilläkin puutarhuri hoitaa nurmikot, uima-allasta käy hoitamassa toinen porukka, ja siivous ostetaan ulkopuoliselta lähes kaikissa tuntemissani kodeissa.
Surullisen mustavalkoinen kuva joillakin elämästä. Jos et ole, kuten minä, olet jotenkin huonompi. Keneltä se on pois, että toinen ihminen on tyytyväinen elämäänsä, joka on erilainen kuin sinun?
Itse nimenomaan kirjoitin, että se ei ole keneltäkään pois jos tuo kuvio teille sopii ja olette onnellisia. Ihmettelen vain miksi kukaan tyytyy tuollaiseen edustusvaimon rooliin. Mielestäni se on alentavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Koska tuo on miehesi saavuttamaa, että voit harrastaa ja oleilla.
Miten niin? Minulla on omat tuloni tietenkin vaikken töissä olekaan.
Eli jos miehesi jäisi pois työstään tai eroaisitte, elintasosi ei muuttuisi vaan jatkaisit oleilua? Entä onko tilanne ollut koko ajan sama, jos mies ei olisi koskaan ollut työelämässä, olisit silti saman ajan oleillut ja jatkaisit sitä edelleen?
Eipä tuo oleellisesti muuttuisi nykyisestä vaikka mies jäisi kotiinkin. Juuri teki puolta päivää puoli vuotta eikä tilanne taloudellisesti ollut mitenkään eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Taloudellisesti riippuvainen miehestä, ei aikomustakaan tehdä palkkatöitä. Mitä olisit ilman miestäsi? Usein tuollaisilla kotirouvilla sosiaaliset ympyrät muodostuivat miehen statuksen ja ammatin ympärille, kyllä siinä ex on hukassa. Eikö ole ihan hyvä dilli jos pidät elämästäsi, yleistä arvostusta et ratkaisullesi Suomesta löydä, ehkä noista vanhoillisemmista maista paremmin.
Ilman miestäni olisin yksinhoitaja samalla elintasolla. Mikä siinä on sinulle niin vaikeaa hyväksyä?
Eikö ketjussa juuri ole todettu ettei se raha ole tärkein, ja tuo kotirouville tärkeä asia, status (ne hienot kutsut johon pääsee aveccina, mielenkiintoiset paikat ja ihmiset) nyt taitaisi hävitä eron myötä. Jos identiteetiksi on muodostunut toimitusjohtajan rouva niin mitä on eron jälkeen? Kansaneläkeläinen?
Vierailija kirjoitti:
Kerron olleeni kauan lasten kanssa kotona ja kotirouvana. Kerron, että minulla on erinomaista, mutta vanhentunutta työkokemusta. Kerron, että omasta mielestäni tosin työelämä ei ole kovin paljoa muuttunut, vaan ongelmana on monesti työn yksipuolisuus, liika helppous, kun minulla tahtoa olisi tehdä monipuolisemmin ja halliten isompia kokonaisuuksia. En ole vain miettinyt urakehitystäni koko aikaa. Kerron suoraan mitä ajattelen työelämästä ja sen tavasta arvioida ihmisiä.
Saan joiltakin vuodesta toiseen samat kysymykset, että miksi ja miksi. Sitten vähitellen kysymykset muuttuvat, että voi kunpa hekin..., mutta heillä ei ehkä pää kestäisi..., miehestä riippuvaisena olo... työelämän hektisyys jne... eläke... olisinpa ollut lastenlasteni kanssa aikaisemmin, kun en enää jaksa...
Minulla on hyvä kyky omaksua uutta ja muistaa, joten työelämään paluun ongelmana voisi olla enintään rekrytoijan epäilys vailla tuoretta näyttöä olevaa hakijaa kohtaan. Paperini ovat erinomaiset. Samoin työtodistukseni 10 v takaa. Voisin aloittaa normaalilla palkalla lyhyistä työsuhteista.
kyllä olet erinomainen ihminen!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Koska tuo on miehesi saavuttamaa, että voit harrastaa ja oleilla.
Miten niin? Minulla on omat tuloni tietenkin vaikken töissä olekaan.
Eli jos miehesi jäisi pois työstään tai eroaisitte, elintasosi ei muuttuisi vaan jatkaisit oleilua? Entä onko tilanne ollut koko ajan sama, jos mies ei olisi koskaan ollut työelämässä, olisit silti saman ajan oleillut ja jatkaisit sitä edelleen?
Eipä tuo oleellisesti muuttuisi nykyisestä vaikka mies jäisi kotiinkin. Juuri teki puolta päivää puoli vuotta eikä tilanne taloudellisesti ollut mitenkään eri.
Ja miksi et vastannut siihen, olisiko tilanne nyt sama jos mies ei olisi koskaan tehnyt työtä? Rli mies on rakentanut ja mahdollistanut sinulle tämän oleilun eikö niin? Se ei ole omaa saavutustasi. Puoli vuotta on lyhyt aika eikä edes ollut tuomatta rahaa taloon vaan teki silti puolikasta päivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Koska tuo on miehesi saavuttamaa, että voit harrastaa ja oleilla.
Miten niin? Minulla on omat tuloni tietenkin vaikken töissä olekaan.
Eli jos miehesi jäisi pois työstään tai eroaisitte, elintasosi ei muuttuisi vaan jatkaisit oleilua? Entä onko tilanne ollut koko ajan sama, jos mies ei olisi koskaan ollut työelämässä, olisit silti saman ajan oleillut ja jatkaisit sitä edelleen?
Eipä tuo oleellisesti muuttuisi nykyisestä vaikka mies jäisi kotiinkin. Juuri teki puolta päivää puoli vuotta eikä tilanne taloudellisesti ollut mitenkään eri.
Ja miksi et vastannut siihen, olisiko tilanne nyt sama jos mies ei olisi koskaan tehnyt työtä? Rli mies on rakentanut ja mahdollistanut sinulle tämän oleilun eikö niin? Se ei ole omaa saavutustasi. Puoli vuotta on lyhyt aika eikä edes ollut tuomatta rahaa taloon vaan teki silti puolikasta päivää.
Meillä on molemmilla perittyä omaisuutta. Miehen vaurauden tienasi anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla näkymätöm, identiteetitön ja miesten mielestä paskaduunia tekevä nainen? Miltä tuntuu kun reviirisi on kotisi seinät? Miltä tuntuu kun ei ole omaa uraa, nimeä tai omaa elämää? Miltä tuntuu loisia toisten rahoilla ja miellyttää sinua vihaavaa miestä?
En ole ap, mutta samassa tilanteessa. Torstaina kun koulut alkaa käyn pitkällä lenkillä, käyn sen jälkeen saunassa ja katson jonkun leffan sohvalla maaten. Että ihan kivalta tuntuu, kiitos kysymästä!
Ei ole ihailtavaa loisia ja levätä. Te kotiäidit olette tyhmiä. Kukaan älykäs ei kestäisi noin lässyelämää. Olette pelkkiä miestenne seksileluja jotka jäävät lopulta tyhjän päälle. En ikinä kehtaisi olla miehen takana seisova köyhä kakara jolla ei ole enää edes omaa nimeä.
Te olette häpeäksi naisille. Ja miehet eivät edelleenkään arvosta tippaakaan naista jolla ei ole omia aivoja, olette miehillenne naurun aihe. Vain seksin takia olette olemassa. Noloa.
Perjantaina voisin lähteä shoppailemaan, lasten kanssa en viitsinyt paneutua siihen koko kesänä vaikka reissattiin ulkomaillakin. Yksin on mukava piipahtaa kaupoilla, kun saa rauhassa sovitella vaatteita. Ymmärrän, sulla on kovasti paha mieli... olen jo karaistunut kiukkuaviin lapsiin niin, että sun itkupotkuraivarit ei tunnu miltään, lähinnä naurattaa.
Oletteko oikeasti näin idiootteja? Töissäkäyvä nainen maksaa itse omat shoppailunsa, sinkkuna matkustelen, minulla on oma nimi, oma status, oma koulutus, oma työ. Sinä olet miehen pikkupanopuu ja seksityöläinen ja luulet että loisimisessasi ilman mitään panosta on jotain hienoa?
Maailmanlaajuisesti miehet pitävät naisen panosta kotona mitättömänä, en ymmärrä yhtäkään naista joka alentaa itsensä miehen pilkattavaksi kotirouvaksi. Pilaatte naisten maineen. Miehet kutsuvat maailmaa ja yhteiskuntaa omakseen koska te naiset suostutte näkymättömiksi. Passiivis-aggressiivinen ulinasi vain paljastaa että olet laiska ja vahingoniloinen.
Teitä riippuvaisia rouvia petetään eniten. Montakos sivusuhdetta ja huorissakäyntiä miehillänne on? Olette hiljaiseksi maksettuja leluja:D.
"Mutkuh mä saan shoppaillahhh, ja jumpatahhh ja käyn ulkonahhh syömässähhh".
Pitää olla aika tyhmä tapaus että älylliseksi virikkeeksi riittää shoppailu ja jumppa.
Minä olen ollut 20 vuotta kotirouvana, lapset maailmalla, ja puolison kanssa eläkepäiviä odotellaan. Luotan tulevaisuuteen, ja siihen, että eläkepäivinäkin saamme elää hyvää elämää, kuten tähänkin asti olemme saaneet elää. Eläkkeet, säästöt ja muu omaisuus toivottavasti riittävät tuomaan leivän pöytään eläkepäivinäkin. Muuta emme juuri tarvitse. Puolisolla "rankka" työputki takana, ja eläkepäiviltä odotetaan rauhoittumista ja kepeyttä. Hän on nähnyt erinäisiä maapallon maita, ja itsekin olen saanut matkustaa ihan kylläkseni. Tällainen elämä ei olisi mahdollista Suomessa, mutta on mahdollista muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotirouvallahan ei ole lapsia, tai lapset ovat jo isoja, joten lasten kautta elämistä se ei ole.
Itse opiskelen itselleni mielenkiintoisia asioita, olen monessa järjestössä hyvin aktiivinen, ja miehen työ vaatii noin puolipäiväistä edustamista. Olen siis melko kiireinen.
Työelämässä olen silloin kun se on mahdollista, eli kun asumme Suomessa. Eli omaa työkokemusta kyllä saan.
Kodinhoitajana ei tarvitse olla, meilläkin puutarhuri hoitaa nurmikot, uima-allasta käy hoitamassa toinen porukka, ja siivous ostetaan ulkopuoliselta lähes kaikissa tuntemissani kodeissa.
Surullisen mustavalkoinen kuva joillakin elämästä. Jos et ole, kuten minä, olet jotenkin huonompi. Keneltä se on pois, että toinen ihminen on tyytyväinen elämäänsä, joka on erilainen kuin sinun?
Itse nimenomaan kirjoitin, että se ei ole keneltäkään pois jos tuo kuvio teille sopii ja olette onnellisia. Ihmettelen vain miksi kukaan tyytyy tuollaiseen edustusvaimon rooliin. Mielestäni se on alentavaa.
Minusta toisen ihmisen elämän sanominen alentavaksi ei anna kovin hyvää kuvaa ihmisestä. Mieluummin olen minä kuin sinä.
Toisekseen, moni tärkeä tehtävä jäisi tekemättä, jos me puolisot (välillä myös miehet) emme tähän alentuisi, ja maailmalle lähtisi. Kyllä se näkyisi monen suomalaisen elintasossa. Harva kunnollinen isä tai äiti kun lähtisi tärkeänkään homman takia vuosiksi eri mantereelle kuin muu perhe, eikä lasten mukaanotto onnistuisi, ellei puoliso tulisi myös mukaan.
Rouva Pyy? Näkevätkö kaikki naiset unia? Katsotteko vastavaloon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä unelmaa on kotona olemisessa?
Mitä unelmaa on siinä että tekee paljon töitä?
Sen huomaa siinä kohtaa kun mies löytää nuoremman ja jäät tyhjän päälle ilman työtä ja eläkettä. Tuttavalle kävi niin, loppui se kotona olemisen ihanuuden ylistys.
Niin tai sinä huomaat siinä kohtaa kun olet koko elämäsi tehnyt vain töitä ja jäätkin auton alle ja kuolet. Ystävälle kävi noin.
Vierailija kirjoitti:
Korjaus: "En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana, kun voi olla oman elämänsä pääosassa."
Hups jäi pilkku pois ja muutti lauseen päinvastaiseksi! 😁 Miehen kodinhoitajana ei voi olla oman elämänsä pääroolissa.
:D ihan oikeasti olet sitä mieltä että jos joku arvostaa elämässä eriasioita tai halua elää erilaista elämää kuin sinä, hän on jotebkin tyytynyt siihen elämään, se ei voi olla sitä missä hän on onnellinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla näkymätöm, identiteetitön ja miesten mielestä paskaduunia tekevä nainen? Miltä tuntuu kun reviirisi on kotisi seinät? Miltä tuntuu kun ei ole omaa uraa, nimeä tai omaa elämää? Miltä tuntuu loisia toisten rahoilla ja miellyttää sinua vihaavaa miestä?
En ole ap, mutta samassa tilanteessa. Torstaina kun koulut alkaa käyn pitkällä lenkillä, käyn sen jälkeen saunassa ja katson jonkun leffan sohvalla maaten. Että ihan kivalta tuntuu, kiitos kysymästä!
Ei ole ihailtavaa loisia ja levätä. Te kotiäidit olette tyhmiä. Kukaan älykäs ei kestäisi noin lässyelämää. Olette pelkkiä miestenne seksileluja jotka jäävät lopulta tyhjän päälle. En ikinä kehtaisi olla miehen takana seisova köyhä kakara jolla ei ole enää edes omaa nimeä.
Te olette häpeäksi naisille. Ja miehet eivät edelleenkään arvosta tippaakaan naista jolla ei ole omia aivoja, olette miehillenne naurun aihe. Vain seksin takia olette olemassa. Noloa.
Perjantaina voisin lähteä shoppailemaan, lasten kanssa en viitsinyt paneutua siihen koko kesänä vaikka reissattiin ulkomaillakin. Yksin on mukava piipahtaa kaupoilla, kun saa rauhassa sovitella vaatteita. Ymmärrän, sulla on kovasti paha mieli... olen jo karaistunut kiukkuaviin lapsiin niin, että sun itkupotkuraivarit ei tunnu miltään, lähinnä naurattaa.
Oletteko oikeasti näin idiootteja? Töissäkäyvä nainen maksaa itse omat shoppailunsa, sinkkuna matkustelen, minulla on oma nimi, oma status, oma koulutus, oma työ. Sinä olet miehen pikkupanopuu ja seksityöläinen ja luulet että loisimisessasi ilman mitään panosta on jotain hienoa?
Maailmanlaajuisesti miehet pitävät naisen panosta kotona mitättömänä, en ymmärrä yhtäkään naista joka alentaa itsensä miehen pilkattavaksi kotirouvaksi. Pilaatte naisten maineen. Miehet kutsuvat maailmaa ja yhteiskuntaa omakseen koska te naiset suostutte näkymättömiksi. Passiivis-aggressiivinen ulinasi vain paljastaa että olet laiska ja vahingoniloinen.
Teitä riippuvaisia rouvia petetään eniten. Montakos sivusuhdetta ja huorissakäyntiä miehillänne on? Olette hiljaiseksi maksettuja leluja:D.
"Mutkuh mä saan shoppaillahhh, ja jumpatahhh ja käyn ulkonahhh syömässähhh".
Pitää olla aika tyhmä tapaus että älylliseksi virikkeeksi riittää shoppailu ja jumppa.
Maanantaina voisi juosta kympin lenkin, ja käydä pesulla sekä katsella taas jonkun leffan. Viikonloppu onkin mennyt harrastuksissa, niin kai sitä kotiakin joutaisi vähän siivota. Lapset tulevat koulusta aikaisin, yleensä heillä on kavereita mukana, niin käyn kaupassa jotta voin ruokkia omat ja muidenkin lapset. Kannaisiko sinun käydä jossain puhumassa pahasta olostasi? Tuo ei varmasti tee hyvää verenpaineellesi? Onneksi kerkeän hyvin hoitaa omaa vointiani, ymmärrän kyllä ettei kaikilla ile samaa mahdollisuutta. Se on sääli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä unelmaa on kotona olemisessa?
Mitä unelmaa on siinä että tekee paljon töitä?
Kai nykyajan naisella on muitakin vaihtoehtoja, kuin nämä ääripäät. Voi tehdä töitä kohtuudella, esimerkiksi. Siitä saa paljon mielihyvää, omaa rahaa ja aivokapasiteetti sopivasti käytössä:) Itse olin vuoden kotona miehen työkomennuksen aikana ja se riitti. Haluan toimia mieluummin asiantuntijatyössäni, mutta kohtuudella niin, että jää aikaa hyvin harrastuksiin, ystäville, lapsille ja miehelle. Onnistuu ihan hyvin.
Niin, SINÄ haluat. Et pysty ymmärtämään että ihmiset haluavat elämältä eri asioita?
Kyllä nyt jollekkin työnorjalle kateus iski kun toiset voivat tehdä elämässä sitä mitä haluavat, elämättä panikoiden palkkapussista toiseen :,D
Kotirouvallahan ei ole lapsia, tai lapset ovat jo isoja, joten lasten kautta elämistä se ei ole.
Itse opiskelen itselleni mielenkiintoisia asioita, olen monessa järjestössä hyvin aktiivinen, ja miehen työ vaatii noin puolipäiväistä edustamista. Olen siis melko kiireinen.
Työelämässä olen silloin kun se on mahdollista, eli kun asumme Suomessa. Eli omaa työkokemusta kyllä saan.
Kodinhoitajana ei tarvitse olla, meilläkin puutarhuri hoitaa nurmikot, uima-allasta käy hoitamassa toinen porukka, ja siivous ostetaan ulkopuoliselta lähes kaikissa tuntemissani kodeissa.
Surullisen mustavalkoinen kuva joillakin elämästä. Jos et ole, kuten minä, olet jotenkin huonompi. Keneltä se on pois, että toinen ihminen on tyytyväinen elämäänsä, joka on erilainen kuin sinun?