Lue keskustelun säännöt.
10 vuotta kotirouvana. Kysyttävää?
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Tytär kotirouvaksi? Kannattaa hankkia koulutus ja työkokemusta, niin ei ole aivan heikoilla kotirouvanakaan. Ehtii hyvin, kun nuoresta asti on määrätietoinen. Jos tietää tahtovansa olla kotirouvana, niin voisi suunnitella ammatilliset valintansakin niin, että olisi helpompaa olla kotona.Talousasioissa pitävät kirjalliset sopimukset miehen kanssa!
ap
Amerikoissa parempien perheiden tytöt lähtivät 50-70-luvulla yliopistoon etsimään itselleen sopivaa miestä. Olisiko tuollainen kotirouvuuteen valmentava opintolinja mielestäsi hyvä ajatus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni menestyksestä työelämässä en voi ottaa kovinkaan suurta arvonnousua itselleni, vaikka neuvoja olenkin antanut ja välillä tiennyt missä mennään, ennenkuin asiat ovat julkisia. Minulla on ystävä samassa tilanteessa kanssani ja meillä toki on yhteistä huumoria aviomiehistämme.
Tiedämme, että miehen takana seisoo monesti nainen. Miehet eivät uskaltaisi ottaa järkevästi riskiä työelämässä ilman vahvojen vaimojensa tukea. Perheen ongelmat voisivat näkyä myös miehen työkyvyssä. Muutosten kautta heidän palkkatasonsa kuitenkin nousevat ja työn mielekyyskin voi säilyä. Voi tulla myös potkuja, mutta kun me vaimot emme ole ollenkaan avuttomia, niin nämäkin riskit ovat tervetulleita ja vievät muutokseen.
Me vaimot pidämme kiinni vapaudestamme, myös siitä taloudellisesta. Emme elä kädestä suuhun. Menetämme yleistä eläketurvaamme, mutta olemme säästäneet tulevaisuuttamme varten.
ap
Hieman huvittavaa tekstiä ulkopuolisen silmistä. Kotiäiti tukee miestään ottamaan rohkeita liikkeitä työelämässä? Jos elanto on täysin yhden varassa tuskin tuo tilanne paljon riskinottoon houkuttaa? Kotiäiti ymmärtää ja osaa tukea miestään kun on 10+ vuotta sitten leikkinyt työntekoa? No joo. Jokainen etsii sen oman tärkeytensä, vaikka sitten valitsemalla miehelleen oikeanväriset sukat joka aamu.
Täällä toinen kotirouva, jonka lapset ovat jo aikuisia.
En tiedä millainen viimeisen kommentoijan suhde mieheensä on, mutta ilmeisesti ei kovin suurta luottamusta välillänne ole?
Nimittäin kyllä minä olen tukenut miestäni riskin ottamisen spekuloinnissa ja todellakin olemme keskustelleet monesta miehen työhön liittyvästä asiasta, hän on myös omien sanojensa mukaan saanut arvokkaita neuvoja minulta, joka osaan ottaa täysin eri näkökulman moneen asiaan.
Yhtään kertaa ei ole ollut vain miehen päätös esim. ulkomaille muuton suhteen. Ei myöskään ollut yksin hänen päätöksensä jäädä pois vakituisesta työelämästä ja siirtyä vapaampaan hallitustyöskentelyyn. Voit uskoa, että siitä käytiin kuukausien keskustelut, käveltiin ympyrää sekä kotona että hotellihuoneissa ja pähkäiltiin ratkaisua.
Nyt elämme oikein mukavaa, suhteellisen vapaata elämää molemmat. Matkustelemme ympäri maailmaa ja asumme kahdessa eri maassa aina sen mukaan, kummassa on parempi ilma :D.
Suuren kansainvälisen yrityksen johtaminen on ollut äärimmäisen stressaavaa, vaativaa ja tiivistahtista, siinä ei ole työtunteja laskettu. Senkin vuoksi on ollut yhteinen päätöksemme, että minä jäin kotiin hoitamaan lapsia ja myöhemmin jatkoin kotirouvana, koska se antoi meille paljon enemmän yhteistä aikaa mm. sen myötä, että minä olin aina vapaa matkustamaan hänen mukanaan työmatkoilla. Ja voi pojat, että olenkin matkustanut ja elänyt hyvin mielenkiintoista elämää tavaten mielenkiintoisia ihmisiä aina valtion päämiehistä maailman johtaviin fyysikoihin, muiden kv firmojen johtajiin ja heidän puolisoihinsa jne. Päivääkään en vaihtaisi pois enkä varsinkaan tavalliseen työelämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla näkymätöm, identiteetitön ja miesten mielestä paskaduunia tekevä nainen? Miltä tuntuu kun reviirisi on kotisi seinät? Miltä tuntuu kun ei ole omaa uraa, nimeä tai omaa elämää? Miltä tuntuu loisia toisten rahoilla ja miellyttää sinua vihaavaa miestä?
En ole ap, mutta samassa tilanteessa. Torstaina kun koulut alkaa käyn pitkällä lenkillä, käyn sen jälkeen saunassa ja katson jonkun leffan sohvalla maaten. Että ihan kivalta tuntuu, kiitos kysymästä!
Ei ole ihailtavaa loisia ja levätä. Te kotiäidit olette tyhmiä. Kukaan älykäs ei kestäisi noin lässyelämää. Olette pelkkiä miestenne seksileluja jotka jäävät lopulta tyhjän päälle. En ikinä kehtaisi olla miehen takana seisova köyhä kakara jolla ei ole enää edes omaa nimeä.
Te olette häpeäksi naisille. Ja miehet eivät edelleenkään arvosta tippaakaan naista jolla ei ole omia aivoja, olette miehillenne naurun aihe. Vain seksin takia olette olemassa. Noloa.
Perjantaina voisin lähteä shoppailemaan, lasten kanssa en viitsinyt paneutua siihen koko kesänä vaikka reissattiin ulkomaillakin. Yksin on mukava piipahtaa kaupoilla, kun saa rauhassa sovitella vaatteita. Ymmärrän, sulla on kovasti paha mieli... olen jo karaistunut kiukkuaviin lapsiin niin, että sun itkupotkuraivarit ei tunnu miltään, lähinnä naurattaa.
Hoidan /opastan suurimmassa osassa kotitöitä. Mies vastaa kotitöistä hieman enemmän kuin lapsemme. Elämme vaihetta, jossa siirrämme kokemuksiamme lapsillemme. Esim. tänään poikani ompelee irronneen napin kauluspaitaansa. Poika on tullut vaiheeseen, jossa hän jo huomaa, miten paljon olen tehnyt hänen puolestaan. Hän haluaa tehdä itse! Lapsilla on suunnitelmat tämän päivän ruoastakin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen pitkän linjan kotirouva. Tosin viimeiset viisi vuotta tehnyt osa-aikaisesti ihan muita kuin oman alan töitä. Meilläkin mies vaativassa työssä ja paljon poissa. Olen näiden 14 vuoden aikana ollut mukana kolmessa eri yhdistyksessä, ollut avaintekijä molempien lasten luokkien varainkeruussa leirikoulua varten, hoitanut molempien isovanhempien siivous ym. hommia, saattohoitanut äitini hänen kotonaan ym. Koen, että olen ollut arvokas osa omaa ja perheeni lähipiirissä. Tulevaisuudessa olen valmis auttamaan omaa isääni ja appivanhempiani mahdollisimman paljon. Ehkä joskus teen vielä kokopäivätöitä nykyisellä alalla mutta en välttämättä. Miehellä vakaa aikomus jäädä reilusti aikaisemmin eläkkeelle, joten nautimme sitten ehkä siitä yhdessä + tietenkin ehkä vanhempiemme hoitamisesta.
Alkuvuosina (sen jälkeen kuin lapset täyttivät sen maagisen kolme vuotta) multa kysyttiin useinkin, milloin palaan töihin jne. Kun molemmat olivat koulussa, kyseltiin, että mitä ihmettä teen sinä aikana. No, kolme neljä tuntia kestivät koulupäivät tuolloin, joten just ja just sain aikani kulumaan ;-) Pystyin auttamaan paljoni kouluhommissa ja nyt, kun ovat yläkoulussa, se selvästi kantaa hedelmää.
Vaatii kyllä aika paljon selkärankaa ja hyvää itseluottamusta, että poikkeaa valtavirrasta. Sisimmissäni olen siitä hemmetin ylpeä :) Ja tietenkin on tärkeää, että lähipiiri suhtautuu positiivisesti. Uskon, että elämäni ehtoopuolella olen tähän ratkaisuun vain ja ainoastaan tyytyväinen :)
Elämän ehtoopuolella on pieni eläke, kun työeläke ei kerry yhtään kotona olemisesta, pienen kansaneläkkeen toki saa. Mutta jos miehellä on sitten joskus hyvä eläke, eikä terveyteen tullut muutoksia, niin mikä jottei. Varmaan moni olisi kotona lasten kanssa mielellään, ja auttelisi vaikka omia vanhempiaankin, jos toimeentulo sen sallisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni menestyksestä työelämässä en voi ottaa kovinkaan suurta arvonnousua itselleni, vaikka neuvoja olenkin antanut ja välillä tiennyt missä mennään, ennenkuin asiat ovat julkisia. Minulla on ystävä samassa tilanteessa kanssani ja meillä toki on yhteistä huumoria aviomiehistämme.
Tiedämme, että miehen takana seisoo monesti nainen. Miehet eivät uskaltaisi ottaa järkevästi riskiä työelämässä ilman vahvojen vaimojensa tukea. Perheen ongelmat voisivat näkyä myös miehen työkyvyssä. Muutosten kautta heidän palkkatasonsa kuitenkin nousevat ja työn mielekyyskin voi säilyä. Voi tulla myös potkuja, mutta kun me vaimot emme ole ollenkaan avuttomia, niin nämäkin riskit ovat tervetulleita ja vievät muutokseen.
Me vaimot pidämme kiinni vapaudestamme, myös siitä taloudellisesta. Emme elä kädestä suuhun. Menetämme yleistä eläketurvaamme, mutta olemme säästäneet tulevaisuuttamme varten.
ap
Hieman huvittavaa tekstiä ulkopuolisen silmistä. Kotiäiti tukee miestään ottamaan rohkeita liikkeitä työelämässä? Jos elanto on täysin yhden varassa tuskin tuo tilanne paljon riskinottoon houkuttaa? Kotiäiti ymmärtää ja osaa tukea miestään kun on 10+ vuotta sitten leikkinyt työntekoa? No joo. Jokainen etsii sen oman tärkeytensä, vaikka sitten valitsemalla miehelleen oikeanväriset sukat joka aamu.
Täällä toinen kotirouva, jonka lapset ovat jo aikuisia.
En tiedä millainen viimeisen kommentoijan suhde mieheensä on, mutta ilmeisesti ei kovin suurta luottamusta välillänne ole?
Nimittäin kyllä minä olen tukenut miestäni riskin ottamisen spekuloinnissa ja todellakin olemme keskustelleet monesta miehen työhön liittyvästä asiasta, hän on myös omien sanojensa mukaan saanut arvokkaita neuvoja minulta, joka osaan ottaa täysin eri näkökulman moneen asiaan.
Yhtään kertaa ei ole ollut vain miehen päätös esim. ulkomaille muuton suhteen. Ei myöskään ollut yksin hänen päätöksensä jäädä pois vakituisesta työelämästä ja siirtyä vapaampaan hallitustyöskentelyyn. Voit uskoa, että siitä käytiin kuukausien keskustelut, käveltiin ympyrää sekä kotona että hotellihuoneissa ja pähkäiltiin ratkaisua.
Nyt elämme oikein mukavaa, suhteellisen vapaata elämää molemmat. Matkustelemme ympäri maailmaa ja asumme kahdessa eri maassa aina sen mukaan, kummassa on parempi ilma :D.
Suuren kansainvälisen yrityksen johtaminen on ollut äärimmäisen stressaavaa, vaativaa ja tiivistahtista, siinä ei ole työtunteja laskettu. Senkin vuoksi on ollut yhteinen päätöksemme, että minä jäin kotiin hoitamaan lapsia ja myöhemmin jatkoin kotirouvana, koska se antoi meille paljon enemmän yhteistä aikaa mm. sen myötä, että minä olin aina vapaa matkustamaan hänen mukanaan työmatkoilla. Ja voi pojat, että olenkin matkustanut ja elänyt hyvin mielenkiintoista elämää tavaten mielenkiintoisia ihmisiä aina valtion päämiehistä maailman johtaviin fyysikoihin, muiden kv firmojen johtajiin ja heidän puolisoihinsa jne. Päivääkään en vaihtaisi pois enkä varsinkaan tavalliseen työelämään.
Ihan sama kokemus itsellä. Valtavasti kiinnostavia ihmisiä ja paikkoja maailmalla, mihin ei olisi riviakateemisessa ammatissa Suomessa ikinä itse päässyt. Jos niitä tässä luettelisi, varmaan moni hoksaisi, ettei raha kuitenkaan elämässä ole se mielenkiintoisin asia. Vaikka toki ihan hyväosaisia tässä tietysti ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Tytär kotirouvaksi? Kannattaa hankkia koulutus ja työkokemusta, niin ei ole aivan heikoilla kotirouvanakaan. Ehtii hyvin, kun nuoresta asti on määrätietoinen. Jos tietää tahtovansa olla kotirouvana, niin voisi suunnitella ammatilliset valintansakin niin, että olisi helpompaa olla kotona.Talousasioissa pitävät kirjalliset sopimukset miehen kanssa!
ap
Miksi et vastaa kaikkiin kysymyksiin?
Tukisitko tyttären tavoitetta vai kannustaisitko työelämään? Miten suhtautuisit pojan haaveeseen vaimosta joka jää kotiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukisin tyttären tavoitetta, samoin pojan. Pojassa on ainesta koti-isäksi. Kysyin, että kiinnostaisiko häntä opettajan ammatti. Heillä pitkät kesälomat ainakin toistaiseksi. Voisi naida parempipalkkaisen uranaisen!
ap
Pojan haave vaimosta joka jää kotiin? Kertoisin, että suurempien perheensisäisten ongelmien välttämiseksi on oltava tarkkana siitä, että vaimolla on hyvä koulutus, työkokemusta ja että myös hän tahtoo jäädä kotiin. Miehen on ymmärrettävä tienata naisenkin edestä ja turvata naisen varallisuus eläke-iässä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni menestyksestä työelämässä en voi ottaa kovinkaan suurta arvonnousua itselleni, vaikka neuvoja olenkin antanut ja välillä tiennyt missä mennään, ennenkuin asiat ovat julkisia. Minulla on ystävä samassa tilanteessa kanssani ja meillä toki on yhteistä huumoria aviomiehistämme.
Tiedämme, että miehen takana seisoo monesti nainen. Miehet eivät uskaltaisi ottaa järkevästi riskiä työelämässä ilman vahvojen vaimojensa tukea. Perheen ongelmat voisivat näkyä myös miehen työkyvyssä. Muutosten kautta heidän palkkatasonsa kuitenkin nousevat ja työn mielekyyskin voi säilyä. Voi tulla myös potkuja, mutta kun me vaimot emme ole ollenkaan avuttomia, niin nämäkin riskit ovat tervetulleita ja vievät muutokseen.
Me vaimot pidämme kiinni vapaudestamme, myös siitä taloudellisesta. Emme elä kädestä suuhun. Menetämme yleistä eläketurvaamme, mutta olemme säästäneet tulevaisuuttamme varten.
ap
Hieman huvittavaa tekstiä ulkopuolisen silmistä. Kotiäiti tukee miestään ottamaan rohkeita liikkeitä työelämässä? Jos elanto on täysin yhden varassa tuskin tuo tilanne paljon riskinottoon houkuttaa? Kotiäiti ymmärtää ja osaa tukea miestään kun on 10+ vuotta sitten leikkinyt työntekoa? No joo. Jokainen etsii sen oman tärkeytensä, vaikka sitten valitsemalla miehelleen oikeanväriset sukat joka aamu.
Täällä toinen kotirouva, jonka lapset ovat jo aikuisia.
En tiedä millainen viimeisen kommentoijan suhde mieheensä on, mutta ilmeisesti ei kovin suurta luottamusta välillänne ole?
Nimittäin kyllä minä olen tukenut miestäni riskin ottamisen spekuloinnissa ja todellakin olemme keskustelleet monesta miehen työhön liittyvästä asiasta, hän on myös omien sanojensa mukaan saanut arvokkaita neuvoja minulta, joka osaan ottaa täysin eri näkökulman moneen asiaan.
Yhtään kertaa ei ole ollut vain miehen päätös esim. ulkomaille muuton suhteen. Ei myöskään ollut yksin hänen päätöksensä jäädä pois vakituisesta työelämästä ja siirtyä vapaampaan hallitustyöskentelyyn. Voit uskoa, että siitä käytiin kuukausien keskustelut, käveltiin ympyrää sekä kotona että hotellihuoneissa ja pähkäiltiin ratkaisua.
Nyt elämme oikein mukavaa, suhteellisen vapaata elämää molemmat. Matkustelemme ympäri maailmaa ja asumme kahdessa eri maassa aina sen mukaan, kummassa on parempi ilma :D.
Suuren kansainvälisen yrityksen johtaminen on ollut äärimmäisen stressaavaa, vaativaa ja tiivistahtista, siinä ei ole työtunteja laskettu. Senkin vuoksi on ollut yhteinen päätöksemme, että minä jäin kotiin hoitamaan lapsia ja myöhemmin jatkoin kotirouvana, koska se antoi meille paljon enemmän yhteistä aikaa mm. sen myötä, että minä olin aina vapaa matkustamaan hänen mukanaan työmatkoilla. Ja voi pojat, että olenkin matkustanut ja elänyt hyvin mielenkiintoista elämää tavaten mielenkiintoisia ihmisiä aina valtion päämiehistä maailman johtaviin fyysikoihin, muiden kv firmojen johtajiin ja heidän puolisoihinsa jne. Päivääkään en vaihtaisi pois enkä varsinkaan tavalliseen työelämään.Ihan sama kokemus itsellä. Valtavasti kiinnostavia ihmisiä ja paikkoja maailmalla, mihin ei olisi riviakateemisessa ammatissa Suomessa ikinä itse päässyt. Jos niitä tässä luettelisi, varmaan moni hoksaisi, ettei raha kuitenkaan elämässä ole se mielenkiintoisin asia. Vaikka toki ihan hyväosaisia tässä tietysti ollaan.
Uranaisena ton näkee hieman toisin: kun niihin tilaisuuksiin pääsee omilla ansioillaan ja joskus myös miehen aveccina niistä nauttii enemmän. Raha ei tosiaan ole se tärkein asia, elettäisiin ihan hyvin jomman kumman palkalla - mutta kumpikin kunnianhimoisia, haluamme käyttää aivojamme ja purkaa tarmoamme. Minusta olisi surkeaa jos lapsista tulisi projekti, jomman kumman vanhemman kunnianhimon kohde. Heistä on pidetty huolta, järjestetty työasioita niin, että kyetty olemaan mukana koulualoituksissa, hoidettu kotoa etänä töitä heidän sairaspäivinään jne. Yhdessä vastuuta kantaen. Ja noista työasioista on kyetty puhumaan paljonkin, molemmat johtaja-asemassa mutta eri aloilla, voi keskustella suoraan täysin luottamuksellisesti. Uraa tehtiin ulkomailla molemmat ennen lapsia, isoista maista löytyi sopivia paikkoja tarpeeksi läheltä toisiaan. Onnistuu se näinkin, nyt omat tytöt jo yliopistossa ja kotona ovat oppineet kuinka naiset voivat edetä urallaan siinä kuin naisetkin. Ei se molempien työssäkäynti tarkoita vain rahanahneutta ja tylsää työtä (esim. tänä vuonna kutsu Ruotsin kuninkaanlinnaan, reissuja Chileen, USA:an Kiinaan ja Dubliniin). Itse pettyisin kovasti jos omat tyttäreni haluaisivat jäädä kotirouviksi, heillä on lahjoja paljon enempään.
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Korjaus: "En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana, kun voi olla oman elämänsä pääosassa."
Hups jäi pilkku pois ja muutti lauseen päinvastaiseksi! 😁 Miehen kodinhoitajana ei voi olla oman elämänsä pääroolissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Koska tuo on miehesi saavuttamaa, että voit harrastaa ja oleilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Taloudellisesti riippuvainen miehestä, ei aikomustakaan tehdä palkkatöitä. Mitä olisit ilman miestäsi? Usein tuollaisilla kotirouvilla sosiaaliset ympyrät muodostuivat miehen statuksen ja ammatin ympärille, kyllä siinä ex on hukassa. Eikö ole ihan hyvä dilli jos pidät elämästäsi, yleistä arvostusta et ratkaisullesi Suomesta löydä, ehkä noista vanhoillisemmista maista paremmin.
Jokainen 10 vuotta kotirouvana typistää kolmasosan mahdollisessa työssäsi karttuvasta työeläkkeestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Koska tuo on miehesi saavuttamaa, että voit harrastaa ja oleilla.
Miten niin? Minulla on omat tuloni tietenkin vaikken töissä olekaan.
Kyllähän näitä samoja asioita, joita kotirouvat tekee päivisin, voi tehdä myös töiden jälkeen ja/tai viikonloppuisin. Kuka muutenkaan jaksaa päivästä toiseen shopata tai jumpata useita tunteja? Itse ehdin hyvin normaalin työpäivän jälkeen harrastaa ja viettää laatuaikaa perheen kanssa. Meillä käy siivooja, joka hoitaa myös pyykit, joten imuria en itse ole käyttänyt vuosiin. Vuosilomalla ehdimme hyvin matkustella miehen kanssa, viimeksi olimme 3 viikkoa yhdessä matkalla. En oikein ymmärrä, mistä jään paitsi kun en ole kotirouva? Minulla on ura, perhe ja riittävästi vapaa-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä sana edes "kotirouva". Yksi pahimmista painajaisistani, että olisin tuollaisessa asemassa. Jotenkin se mies silloin määrittelee naisen, nainen ei ole itsenäinen. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on se, että olen itse tehnyt työn ollakseni tässä missä nyt olen, ei ole kenenkään muun ansio. Olen minä, omilla jaloillani, vahvana. En miehen taustajoukko, tukipylväs, elättämä. Koen että voin olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani ja mielestäni tällaisessa on jotain hyvin suomalaista, ettei jäädä sinne miehen varjoon ja eletä miehelle ja hänen uralleen.
Mutta joo, jos kotirouva on onnellinen, mies on onnellinen, lapset ovat onnellisia niin sittenhän tuo sopii teille vallan hyvin eikä ole keneltäkään pois. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä miten joku voi olla onnellinen tuossa asemassa, kodinhoitajana kun voi olla oman elämänsä pääosassa. Ei se karsi pois miestä ja lapsia, ei perhe-elämälle kannata kokonaan itseään uhrata.
Mutta ehkä tämä on myös sukupolvien välinen ero, miten katsoo itseään.
Kyllä minä katson hyvinkin vahvasti eläväni nimenomaan omaa elämääni enkä esim. ole jonkun yrityksen palkkalistoilla ja esiinny sen nimissä kaiket päivät. Minä täytän päiväni opiskelulla, omilla harrastuksillani, lapsen kanssa oleilulla jne. Millä tavalla en olisi oman elämäni pääosassa?
Taloudellisesti riippuvainen miehestä, ei aikomustakaan tehdä palkkatöitä. Mitä olisit ilman miestäsi? Usein tuollaisilla kotirouvilla sosiaaliset ympyrät muodostuivat miehen statuksen ja ammatin ympärille, kyllä siinä ex on hukassa. Eikö ole ihan hyvä dilli jos pidät elämästäsi, yleistä arvostusta et ratkaisullesi Suomesta löydä, ehkä noista vanhoillisemmista maista paremmin.
Ilman miestäni olisin yksinhoitaja samalla elintasolla. Mikä siinä on sinulle niin vaikeaa hyväksyä?
No toistaiseksi meillä koulutus on ollut lapsilla itsestäänselvyys. Lukioon on menty ja sieltä haettu yliopistoon, joten ei ole tullut eteen.
Mutta joo. Sanoisin, että ehdottomasti jokaisella ihmisellä pitää olla koulutus. Yleissivistyksen takia, itsetunnon takia, ja työn saamisen takia. Ei kukaan ole aina koti-isä tai -äiti. Eikä se ole ura, jonka voi valita, kotirouvuus varsinkin on seurausta perheen yhteisistä valinnoista ja puolison uran käänteistä. Edustusrouvana ei matalasti koulutettu pärjää muutenkaan. Maailmalla kaikilla edustusrouvilla on akateeminen koulutus, ja aika pihalla olisi alaikäisenä koulunsa lopettanut ihminen niissä piireissä.