Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia sietämään ihmisseuraa pitemmän aikaa?
06.08.2017 |
Mulle käy aina niin, että ihmisten seurassa olemisen jälkeen kaipaan omaa rauhaa enkä halua tavata ketään tai puhua kellekään.
Koen, että ihmisten kanssa joudun antamaan itsestäni enemmän (verrattuna siihen kuin olen yksin), yrittämään enemmän, käyttämään energiaa enemmän, reagoimaan ympäristöön enemmän jne. Se on siis kuluttavaa. Toki pitkän yksinolon jälkeen koen pienen annoksen ihmisseuraa piristäväksi, se tuo hetkeksi kivan olon. Jonkin ajan päästä (ihmisestä riippuen muutama tunti tai vuorokausikin) jälkeen olen tavallaan täynnä ja haluan taas omaan rauhaan.
Olisiko mitään keinoja, joilla ihmisten kanssa olemisen saisi vähemmän rasittavaksi? Niin että oppisin olemaan kuluttamatta itseäni loppuun, jos joutuisin vaikka olemaan joskus tulevaisuudessa kaikki arkipäivät ihmisten kanssa? Nyt jos menisin opiskelemaan tai töihin arkisin, ei pelkkä viikonloppu riittäisi palautumiseen, vaan palaisin hiljalleen loppuun, kunnes en enää pystyisi menemään sinne. Yksinäisiä ammatteja ei hirveästi ole enkä välttämättä haluaisikaan sellaista (esim. jotain kotoa työskentelevää koodaria tms.), vaan haluaisin paljon suuremman valikoiman ammatteja (valinta on jo muutenkin todella vaikeaa). Mutta kun ihmisseurasta rasittuminen sulkee niin monta vaihtoehtoa pois.
Miten pystyinkään käymään peruskoulun, vaikka siellä oli ihmisiä, en tiedä, en silloin kokenut ihmisseuraa niin rasittavaksi jostain syystä. Mutta sitten lukio oli tuskaa. Ennen lukion alkamista aloin inhota itseäni ulkoisesti syvästi, pidin itseäni rumana enkä halunnut kenenkään katsovan mua. Ajattelin, että muutkin pitivät mua kuvottavana, en puhunut edes veljilleni, ja koska hekään eivät sitten puhuneet enää mulle, niin tietysti olin varma, että olen heistä vain niin oksettava. Ajattelen joskus nykyäänkin olevani vastenmielisen näköinen. Lukion jälkeen mulla oli sellainen olo, että huh helpotusta, nyt haluan olla yksin ikuisuuden. Olin niin kulunut siitä häpeilystä ja siitä, että olin pakotettu näyttämään hirviömäistä ulkomuotoani muille. Ei puhettakaan mistään jatko-opiskeluista.
Mutta sitten vaikken edes häpeäisi itseäni, silti ihmisten seura kuluttaa. En tiedä onko tuolla häpeällä asian kanssa tekemistä, ehkä se aloitti tämän, mutta vaikka yhtäkkiä muuttuisin suorastaan itsevarmaksi, niin ei se varmaan tekisi ihmisten seuraa sen keveämmäksi. Eli pitäisi keksiä jotain keinoja suhtautua ihmisiin ja etenkiin itseensä heidän seurassaan rennommin, tavallaan "välinpitämättömämmin". Otan sosiaaliset tilanteet kovin tosissani, kuuntelen ihmisiä yrittäen ymmärtää heitä, otan siis huomioon kaiken mitä he tekevät tai puhuvat. Eli tavallaan koko ajan teen aktiivisesti jotain enkä pelkästään "ole". Mutta pitäisikö ruveta olemaan jotenkin tyly, ettei yhtään kiinnosta heidän juttunsa, ei sekään hyvältä kuulosta.
Koska olen pystynyt joskus elämässäni käymään peruskouluakin ylirasittumatta, niin kai mulla pitäisi olla edes jotain toivoa pystyä vastaavaan ihmisseuran sietämiseen vielä uudestaan? Mutta miten?
N 26
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse samanlainen, mutta todella sosiaalisessa työssä. Koen kuitenkin, että työrooli säästää sosiaalista energiaani, töissä kun edustaa työnantajaa, ei tavallaan omaa itseään. Vapaa-ajalla ystävien ja tuttujen tapaamiset taas vievät voimat pitkäksi aikaa, vaikka olisivat kuinka onnistuneita ja mieluisia.
Ymmärrän tän jotenkin. On helpompi vetää luvan kanssa roolia kuin olla vain oma itsensä. Ja esim. asiakaspalvelutyössä ei yleensä hengailla asiakkaiden kanssa pitemmän aikaa, vaan jos on vaikka kassalla, niin jokainen ihminen vain lipuu ohi, eli varmaan siinä tulee aina pieni helpotuksen tunne aina kun asiakas vaihtuu. Jos olisin rohkeampi, niin voisin olla kassalla. Mutta melkein kaikki kassaihmiset on tosi kauniita, niin en tiedä olisiko edes "moraalisesti oikein" laittaa mua näytille mihinkään sellaiseen hommaan ja koskemaan ihmisten ostoksiin.
Toinen asia mikä tekisi sosiaalisista tilanteista helppoa, on valmiit säännöt ja toimintatavat. Arkisessa ihmisten välisessä vapaa-ajan kommunikoinnissa joutuu käyttämään omaa mielikuvitustaan ja luovuttaan, eli pitää rasittaa itseään olemalla joka kerta erilainen ja edes ihan pikkuisen kiinnostava tai yllättävä. Työssä taas saisi tehdä aina tietyt asiat samalla tavalla tai mielessä on selkeämpi kuva siitä, miten pitäisi käyttäytyä (tai riippuu mikä työ).
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toinen asia mikä tekisi sosiaalisista tilanteista helppoa, on valmiit säännöt ja toimintatavat. Arkisessa ihmisten välisessä vapaa-ajan kommunikoinnissa joutuu käyttämään omaa mielikuvitustaan ja luovuttaan, eli pitää rasittaa itseään olemalla joka kerta erilainen ja edes ihan pikkuisen kiinnostava tai yllättävä. Työssä taas saisi tehdä aina tietyt asiat samalla tavalla tai mielessä on selkeämpi kuva siitä, miten pitäisi käyttäytyä (tai riippuu mikä työ).
ap.
Totta, hyvin pistit sanoiksi sellaisia seikkoja, joita itse en olisi osannut kiteyttää! Minä kohtaan työssäni päivittäin monen monta asiakasta, jotka tulevat kyllä ajan myötä hyvinkin tutuiksi, mutta työrooli tekee kohtaamisesta silti kevyttä. Työkavereiden kanssa taas voi halutessaan jutella vain työasioista. Joskus onnistuu vapaa-ajallakin vain pistää työrooli päälle jos on pakko olla sosiaalinen vaikkei haluaisi, säästää akkua. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varastohommat on vähän sellaista yksinäistä pakertamista. Tavarantoimittajien kanssa vähän joutuu ja esimiesten sekä muiden työntekijöiden kanssa olemaan tekemisissä.
Itse en ole erakko, mutta pidän työstäni kun saan itsenäisesti touhuta omaan tahtiin ilman mitään liukuhihnatyötä tai tulosvaatimuksia.
Kiiton vinkeistä. Ehkä joku tavaroiden kantelu olisi liian raskasta. Koitin joskus siivoamista, ja se oli yllättävän raskasta mun kunnolle, etenkin selälle. Joku liukuhihnahomma kuulostaa kivalta. Tai vaikka joku postien lajittelu.
ap.
Mä oon just kaltaisesi ja postin lajittelussa. Voin sanoa, että se on ollu mulle pelastus. Eli palkkaa ja mielekästä tekemistä ilman itseni polttamista loppuun.
Ihmisiä nyt on ympärillä kopeissaan, muttei ainakaan työn takia joudu jatkuvasti muihin ihmisiin ja niiden sanomisiin reagoimaan.
Mä olen itse samanlainen, mutta todella sosiaalisessa työssä. Koen kuitenkin, että työrooli säästää sosiaalista energiaani, töissä kun edustaa työnantajaa, ei tavallaan omaa itseään. Vapaa-ajalla ystävien ja tuttujen tapaamiset taas vievät voimat pitkäksi aikaa, vaikka olisivat kuinka onnistuneita ja mieluisia.