Lue keskustelun säännöt.
Saan suunnatonta mielihyvää, kun kuulen peruskoulun kusipää kiusaajien menestyksestä siivojana tai lähihoitajana
06.08.2017 |
Kun taas ihmisiä joita kiusasivat tuli maistereita ja jopa lääkäreitä ja nyt nämä tienaa 3-4 kertaa enemmän ja asuvat hienoissa omissa asunnoissa, kun nämä kusipää kovikset, jotka asuvat siellä samassa paskalähiössä missä yläasteellakin.
The best revenge is massive success - Frank Sinatra
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse saa ehkä mielihyvää mutta totean mielessäni aina että "karma". Kaikille ansionsa mukaan...
Ja mitä helvettiä, kiusaaminen leikkiä? Sulla on aika erikoinen käsitys leikistä. Toivottavasti sulla ei ole lapsia joille opettaa näitä "leikkejä"....
Se on aivan eri asia, että joku 5v kiusaa toista kuin se 15v. Eiköhän aika moni lapsi kiusaa pienenä toista, eikä välttämättä niin hyvin ymmärrä seurauksia.
Kiusaava lapsi vasta onkin sairas. Kaikki tajuaa että sen kotiolot on vinksallaan, jos se osaa jo pienenä vääntää toisen aataminomenasta.
Voi hyvänen aika :D mun kaveri on kiusannut päiväkodissa mua ja sinne tarhaan jäi se asia. Lapsi on lapsi. Tottakai kiusaaminen on väärin, mutta ei välttämättä pieni lapsi osaa ajatella sitä, koska tunne-elämä ei ole kehittynyt tarpeeksi. Jos vaikka 3v kiusaa, niin pitääkö se leimata sun mielestä koko loppuelämäksi? Nyt hei missä se sun järki oikeen on? Onko mielestäsi 3v töniminen päiväkodissa asia, jota pähkäillään elämän loppuun asti? Näkee, että sulle ei ole siunaantunut pahemmin maalaisjärkeä.
En välttämättä kutsuisi 3-vuotiaan tönimistä kiusaamiseksi.
Tarkoitin, että siinäkin on eroja, miten pienet lapset kiusaa. Osasta näkee että ovat kotona pidetty niin huonosti, etteivät tule siitä ikinä enää toipumaan ihmisiksi. Valitettavasti.
Kotikasvatuksella on vähäinen osa asiaan. Näkee, ettet tiedä lapsista yhtikäs mitään. "Hyvä perhe" ei takaa asiaa pelkästään vai lapsi ottaa myös toisista mallia.
Ehkä olen nähnyt hurjempia tapauksia kuin sinä? Alaikäisten tekemiä pahoinpitelyjä, joista on tullut tuomioita oikeudessa.
Ahaa..nyt vaihdettiin asiaa. Äsken puhuttiin pienistä lapsista :D sinä et tiedä elämästäni yhtään mitään eli lopeta se päteminen ja pysy asiassa. Suosittelen sinulle jotain kurssia, jossa saat tietoa lasten käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä. Et anna kovin fiksua kuvaa itsestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse saa ehkä mielihyvää mutta totean mielessäni aina että "karma". Kaikille ansionsa mukaan...
Ja mitä helvettiä, kiusaaminen leikkiä? Sulla on aika erikoinen käsitys leikistä. Toivottavasti sulla ei ole lapsia joille opettaa näitä "leikkejä"....
Se on aivan eri asia, että joku 5v kiusaa toista kuin se 15v. Eiköhän aika moni lapsi kiusaa pienenä toista, eikä välttämättä niin hyvin ymmärrä seurauksia.
Kiusaava lapsi vasta onkin sairas. Kaikki tajuaa että sen kotiolot on vinksallaan, jos se osaa jo pienenä vääntää toisen aataminomenasta.
Voi hyvänen aika :D mun kaveri on kiusannut päiväkodissa mua ja sinne tarhaan jäi se asia. Lapsi on lapsi. Tottakai kiusaaminen on väärin, mutta ei välttämättä pieni lapsi osaa ajatella sitä, koska tunne-elämä ei ole kehittynyt tarpeeksi. Jos vaikka 3v kiusaa, niin pitääkö se leimata sun mielestä koko loppuelämäksi? Nyt hei missä se sun järki oikeen on? Onko mielestäsi 3v töniminen päiväkodissa asia, jota pähkäillään elämän loppuun asti? Näkee, että sulle ei ole siunaantunut pahemmin maalaisjärkeä.
En välttämättä kutsuisi 3-vuotiaan tönimistä kiusaamiseksi.
Tarkoitin, että siinäkin on eroja, miten pienet lapset kiusaa. Osasta näkee että ovat kotona pidetty niin huonosti, etteivät tule siitä ikinä enää toipumaan ihmisiksi. Valitettavasti.
Kotikasvatuksella on vähäinen osa asiaan. Näkee, ettet tiedä lapsista yhtikäs mitään. "Hyvä perhe" ei takaa asiaa pelkästään vai lapsi ottaa myös toisista mallia.
Ehkä olen nähnyt hurjempia tapauksia kuin sinä? Alaikäisten tekemiä pahoinpitelyjä, joista on tullut tuomioita oikeudessa.
Ja ovat jäävuoren huippu. Tekijöillä takana vuosien rankkaa kiusaamista.
En kiusannut ketään kouluaikoina ja olen lähäri. Mikähän karma tässä on...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse saa ehkä mielihyvää mutta totean mielessäni aina että "karma". Kaikille ansionsa mukaan...
Ja mitä helvettiä, kiusaaminen leikkiä? Sulla on aika erikoinen käsitys leikistä. Toivottavasti sulla ei ole lapsia joille opettaa näitä "leikkejä"....
Se on aivan eri asia, että joku 5v kiusaa toista kuin se 15v. Eiköhän aika moni lapsi kiusaa pienenä toista, eikä välttämättä niin hyvin ymmärrä seurauksia.
Kiusaava lapsi vasta onkin sairas. Kaikki tajuaa että sen kotiolot on vinksallaan, jos se osaa jo pienenä vääntää toisen aataminomenasta.
Voi hyvänen aika :D mun kaveri on kiusannut päiväkodissa mua ja sinne tarhaan jäi se asia. Lapsi on lapsi. Tottakai kiusaaminen on väärin, mutta ei välttämättä pieni lapsi osaa ajatella sitä, koska tunne-elämä ei ole kehittynyt tarpeeksi. Jos vaikka 3v kiusaa, niin pitääkö se leimata sun mielestä koko loppuelämäksi? Nyt hei missä se sun järki oikeen on? Onko mielestäsi 3v töniminen päiväkodissa asia, jota pähkäillään elämän loppuun asti? Näkee, että sulle ei ole siunaantunut pahemmin maalaisjärkeä.
En välttämättä kutsuisi 3-vuotiaan tönimistä kiusaamiseksi.
Tarkoitin, että siinäkin on eroja, miten pienet lapset kiusaa. Osasta näkee että ovat kotona pidetty niin huonosti, etteivät tule siitä ikinä enää toipumaan ihmisiksi. Valitettavasti.
Kotikasvatuksella on vähäinen osa asiaan. Näkee, ettet tiedä lapsista yhtikäs mitään. "Hyvä perhe" ei takaa asiaa pelkästään vai lapsi ottaa myös toisista mallia.
Ehkä olen nähnyt hurjempia tapauksia kuin sinä? Alaikäisten tekemiä pahoinpitelyjä, joista on tullut tuomioita oikeudessa.
Ahaa..nyt vaihdettiin asiaa. Äsken puhuttiin pienistä lapsista :D sinä et tiedä elämästäni yhtään mitään eli lopeta se päteminen ja pysy asiassa. Suosittelen sinulle jotain kurssia, jossa saat tietoa lasten käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä. Et anna kovin fiksua kuvaa itsestäsi.
En tiedäkään elämästäsi mitään. Miten voisinkaan? Enkä halua päteä. Kerron vain mitä olen elämäni aikana kuullut tai kokenut. En ole kasvatuksen ammattilainen, silloinhan varmaan olisin huippupätevänä ratkaissut koko kiusaamisongelman. Eikö?
Mutta hoitajat tietävät jo päiväkodissa kertoa, kenestä tulee vankilakundeja aikuisina. Eikä mene kuulemma arvaukset pieleen.
Lapsena on tullut tönittyä veljien kanssa puolin ja toisin. En luokittele sitä vielä vakavaksi kiusaamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
En kiusannut ketään kouluaikoina ja olen lähäri. Mikähän karma tässä on...?
Ja minä tunnen symppiksiä lähäreitä, jotka ovat aina valmiita auttamaan muita. Ovat luonteeltaan sellaisia. Toki lähäriksi pääsee nykyään helposti niitäkin, jotka eivät alalle sovellu, ehkä nyt puhutaan heistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse saa ehkä mielihyvää mutta totean mielessäni aina että "karma". Kaikille ansionsa mukaan...
Ja mitä helvettiä, kiusaaminen leikkiä? Sulla on aika erikoinen käsitys leikistä. Toivottavasti sulla ei ole lapsia joille opettaa näitä "leikkejä"....
Se on aivan eri asia, että joku 5v kiusaa toista kuin se 15v. Eiköhän aika moni lapsi kiusaa pienenä toista, eikä välttämättä niin hyvin ymmärrä seurauksia.
Kiusaava lapsi vasta onkin sairas. Kaikki tajuaa että sen kotiolot on vinksallaan, jos se osaa jo pienenä vääntää toisen aataminomenasta.
Voi hyvänen aika :D mun kaveri on kiusannut päiväkodissa mua ja sinne tarhaan jäi se asia. Lapsi on lapsi. Tottakai kiusaaminen on väärin, mutta ei välttämättä pieni lapsi osaa ajatella sitä, koska tunne-elämä ei ole kehittynyt tarpeeksi. Jos vaikka 3v kiusaa, niin pitääkö se leimata sun mielestä koko loppuelämäksi? Nyt hei missä se sun järki oikeen on? Onko mielestäsi 3v töniminen päiväkodissa asia, jota pähkäillään elämän loppuun asti? Näkee, että sulle ei ole siunaantunut pahemmin maalaisjärkeä.
En välttämättä kutsuisi 3-vuotiaan tönimistä kiusaamiseksi.
Tarkoitin, että siinäkin on eroja, miten pienet lapset kiusaa. Osasta näkee että ovat kotona pidetty niin huonosti, etteivät tule siitä ikinä enää toipumaan ihmisiksi. Valitettavasti.
Kotikasvatuksella on vähäinen osa asiaan. Näkee, ettet tiedä lapsista yhtikäs mitään. "Hyvä perhe" ei takaa asiaa pelkästään vai lapsi ottaa myös toisista mallia.
Ehkä olen nähnyt hurjempia tapauksia kuin sinä? Alaikäisten tekemiä pahoinpitelyjä, joista on tullut tuomioita oikeudessa.
Ahaa..nyt vaihdettiin asiaa. Äsken puhuttiin pienistä lapsista :D sinä et tiedä elämästäni yhtään mitään eli lopeta se päteminen ja pysy asiassa. Suosittelen sinulle jotain kurssia, jossa saat tietoa lasten käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä. Et anna kovin fiksua kuvaa itsestäsi.
Niin ja minäkin ajattelin asioista samalla tavoin kuin sinä ennen kuin törmäsin todella pahoihin tapauksiin. Tapauksiin joissa pienetkin lapset tekevät asioita, joita minä en ole tehnyt ja joita ei ole minulle tehty viiteenkymmeneen vuoteen mennessä.
Siis kukaan joka on ollut kiusaaja ei voi olla oikeasti onnellinen. Taipumus kiusaamiseen seuraa aikuisikäänkin ja näyttäytyy myös suhteissa omiin lapsiin, puolisoon ja muihin ihmisiin. Vai väitätkö, että ihminen, joka on nauttinut/omien traumojensa takia kiusaannut, voisi oikeasti olla onnellinen tasapainoinen ihminen. Minä en ainakaan haluaisi olla tekemisissä entisen koulukiusaajan kanssa. Kyllä hän voi kiusata aikuisenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua taas säälittää ennemminkin. Tosin itseäni ei kiusattu vaan lähinnä yritettiin, olen aina ollut valmis menemään vaikka mihin saakka puolustaessani itseäni. Pari tapausta muistan, missä jopa itse saatoin kiusata arviointikykyni pettäessä. Ajattelin ettei se toinen sitä niin ottaisi, mutta myöhemmin ajateltuani se on voinut olla kiusaamista.
Mutta ne ala-asteen häiriköt oli melko säälittäviä tapauksia... Myöhemmin olen saanut tietää että yhden veli oli vankilakierteessä, toisen suljetulla. Kaikkien perheet oli huonolta alueelta ja köyhiä. Itse asuin vieressä vähän paremmalla alueella omakotitalossa.
Yläasteella yksi puoliksi romani yritti kiusata, tuntui että häpesi asiaa.
Mitä se teitä haittaa vaikka hän saisikin siitä mielihyvää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän OT, mutta tympäisee että AP:n mielestä siivojilla ja lähihoitajilla menisi jotenkin kategorisesti huonommin kuin korkeasti koulutetuilla. Vaativaa asiantuntijatyötä tekevänä työt vainoaa takaraivossa vapaa-ajallakin, koska työ on niin stressaavaa ja päivät pitkiä. Uskoisin, että ihmiset, jotka voivat jättää työt työpaikalle ja joita työ ei hirveästi stressaa, olisivat tyytyväisempiä elämäänsä kuin kaltaiseni asiantuntijaorjat. (PS. Kyllä, olen etsimässä uutta työpaikkaa.)
Tässä on se minun dilemmani. Alanvaihtajana olen saanut tilaisuuden pyrkiä kohti sitä, mikä kiinnostaa, mutta todellisuudessa se tietää myös valtavasti lisää paineita: työt ovat kiven alla, kilpailu veristä, palkintona pätkää ja projektia, pitkää päivää, palkattomia ylitöitä ja ankaria deadlineja. En todella tiedä onko se sen arvoista. Pitäisi ilmeisesti olla myös kunnianhimoinen. Pidän uudesta alastani ja opintomenestykseni on erinomainen, mutta siviliammatissanikin on puolensa; säännöllinen, kohtuullinen tili ja työaika, eikä duuni seuraa kotiin. Nyt, kun olen vapautunut velvollisuuksista pankkia ja kohta myös lasta kohtaan (aikuistumassa), on entistä vaikeampaa motivoida itseään ruoskimalla. Vapaa-aikaa ei korvaa oikein mikään, enää, joten kaipa sitä vaan hippiintyy vuosien myötä :p -29
OT jatkuu. Minä olen vasta urani alkutaipaleella. Pidän ammatistani sinänsä, en vain siitä työkulttuurista ja -ilmapiiristä mikä alallani yleisesti vallitsee. Työelämään astuttuani opin nopeasti, että haluan säännölliset työajat ja inhimillisen työtahdin silläkin uhalla, että palkka ei olisi kummoinen. Julkisella puolella tämä voisi ehkä onnistua. -53
Lucky You. Itse alan vasta nyt oppia tämän. Olen tykännyt työstäni niin hurjasti, että olen venynyt vaikka mihin epäinhimillliseen. Vaikka joka vuosi olen miettinyt lopettamista ja alanvaihtoa, kun olen ollut ihan uupunut. Nyt vasta on tullut seinä vastaan, oma terveys on alkanut pettämään. Ja olen vasta nyt ryhtynyt miettimään, miten paljon annan työlleni ja kuinka paljon saan siltä. Ja että olisiko minullakin oikeus tavalliseen elämään ja vapaa-aikaan. Vaikka sitten pienellä palkalla.
OT OT
Tämä on minusta hyvin huolestuttavaa, sillä tuntuu siltä, että yhä useampi joutuu valitsemaan työn ja (mielen)terveytensä välillä. Missä vaiheessa ja ennen kaikkea miksi työelämä on muuttunut sellaiseksi, että se imee ihmisestä kaiken antamatta mitään tilalle? Itse olen nelikymppinen, ensimmäistä alaa on takana yli kymmenen vuotta. Työni puitteissa olen työskennellyt sekä sairaaloissa että vanhainkodeissa, ja tavannut lukuisia elämänsä ehtoopuolella olevia ihmisiä sekä heitä, joilla matka on tulossa päätökseen. Ei yksikään ole voivotellut sitä, ettei ole ehtinyt tekemään enempää töitä tai antamaan itsestään vielä enempää. Jossakin on menty vikaan, jos nyt odotetaan ihmisten elävän työlle (poislukien he, jotka tekevät sitä intohimosta alaansa kohtaan), unohtaen kaiken muun. Työn pitäisi olla ihmistä varten, ei päinvastoin. -29, pahoittelen ohista.
Kiusaaja ei voi olla onnellinen kirjoitti:
Siis kukaan joka on ollut kiusaaja ei voi olla oikeasti onnellinen. Taipumus kiusaamiseen seuraa aikuisikäänkin ja näyttäytyy myös suhteissa omiin lapsiin, puolisoon ja muihin ihmisiin. Vai väitätkö, että ihminen, joka on nauttinut/omien traumojensa takia kiusaannut, voisi oikeasti olla onnellinen tasapainoinen ihminen. Minä en ainakaan haluaisi olla tekemisissä entisen koulukiusaajan kanssa. Kyllä hän voi kiusata aikuisenakin.
No jopa oli sönkötystä. Olitko sinä täsmälleen samanlainen ihminen lapsena / teininä kuin olet nyt? Minä en ollut, en todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä taas toisinpäin ja kiusaajat ovat opiskelleet ja näyttävät elävän onnellista elämää. Minä olen vasta uskaltautumassa taas opiskelujen pariin, mutta se on vaikeaa huonon itsetunnon kanssa. Jo alkumetreillä olo ettei tajua mistään mitään. Kiusaamisen takia myös arvosanat jäivät alhaisiksi, kun voimat meni muuhun. Niinpä voisi sanoa että kiusaaminen on vaikuttanut lähes kaikkeen elämässäni. En olisi tällainen ilman kiusaamista. Aina olen ujo ollut, mutta nyt en enää luota keneenkään ja elämästä on ilo hävinnyt jo aikoja sitten. Minusta ne ihmiset, jotka selviävät kiusaamisesta "ehjinä" ovat todella vahvoja. Sitten on niitä kuten minä, joka ei elä päivääkään ilman että miettisi näitä asioita. Tuntuu, että minulta on viety oikeus hyvään elämään ja siihen etten koskaan voi nähdä itseäni kauniina
Mielestäni sekä siivoojat että lähihoitajat tekevät arvostamaani työtä, joten oikeasti ihmettelen aloitustasi.
Olen erittäin pahoillani siitä, että mm. sinua on kiusattu ja ehdotan, että menet/-te terapiaan juttelemaan tilanteesta.
Toisten ihmisten halveksiminen siitä, että he tekevät työtä, jota ilman me emme pärjäisi, on mielestäni halveksittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän OT, mutta tympäisee että AP:n mielestä siivojilla ja lähihoitajilla menisi jotenkin kategorisesti huonommin kuin korkeasti koulutetuilla. Vaativaa asiantuntijatyötä tekevänä työt vainoaa takaraivossa vapaa-ajallakin, koska työ on niin stressaavaa ja päivät pitkiä. Uskoisin, että ihmiset, jotka voivat jättää työt työpaikalle ja joita työ ei hirveästi stressaa, olisivat tyytyväisempiä elämäänsä kuin kaltaiseni asiantuntijaorjat. (PS. Kyllä, olen etsimässä uutta työpaikkaa.)
Tässä on se minun dilemmani. Alanvaihtajana olen saanut tilaisuuden pyrkiä kohti sitä, mikä kiinnostaa, mutta todellisuudessa se tietää myös valtavasti lisää paineita: työt ovat kiven alla, kilpailu veristä, palkintona pätkää ja projektia, pitkää päivää, palkattomia ylitöitä ja ankaria deadlineja. En todella tiedä onko se sen arvoista. Pitäisi ilmeisesti olla myös kunnianhimoinen. Pidän uudesta alastani ja opintomenestykseni on erinomainen, mutta siviliammatissanikin on puolensa; säännöllinen, kohtuullinen tili ja työaika, eikä duuni seuraa kotiin. Nyt, kun olen vapautunut velvollisuuksista pankkia ja kohta myös lasta kohtaan (aikuistumassa), on entistä vaikeampaa motivoida itseään ruoskimalla. Vapaa-aikaa ei korvaa oikein mikään, enää, joten kaipa sitä vaan hippiintyy vuosien myötä :p -29
OT jatkuu. Minä olen vasta urani alkutaipaleella. Pidän ammatistani sinänsä, en vain siitä työkulttuurista ja -ilmapiiristä mikä alallani yleisesti vallitsee. Työelämään astuttuani opin nopeasti, että haluan säännölliset työajat ja inhimillisen työtahdin silläkin uhalla, että palkka ei olisi kummoinen. Julkisella puolella tämä voisi ehkä onnistua. -53
Lucky You. Itse alan vasta nyt oppia tämän. Olen tykännyt työstäni niin hurjasti, että olen venynyt vaikka mihin epäinhimillliseen. Vaikka joka vuosi olen miettinyt lopettamista ja alanvaihtoa, kun olen ollut ihan uupunut. Nyt vasta on tullut seinä vastaan, oma terveys on alkanut pettämään. Ja olen vasta nyt ryhtynyt miettimään, miten paljon annan työlleni ja kuinka paljon saan siltä. Ja että olisiko minullakin oikeus tavalliseen elämään ja vapaa-aikaan. Vaikka sitten pienellä palkalla.
OT OT
Tämä on minusta hyvin huolestuttavaa, sillä tuntuu siltä, että yhä useampi joutuu valitsemaan työn ja (mielen)terveytensä välillä. Missä vaiheessa ja ennen kaikkea miksi työelämä on muuttunut sellaiseksi, että se imee ihmisestä kaiken antamatta mitään tilalle? Itse olen nelikymppinen, ensimmäistä alaa on takana yli kymmenen vuotta. Työni puitteissa olen työskennellyt sekä sairaaloissa että vanhainkodeissa, ja tavannut lukuisia elämänsä ehtoopuolella olevia ihmisiä sekä heitä, joilla matka on tulossa päätökseen. Ei yksikään ole voivotellut sitä, ettei ole ehtinyt tekemään enempää töitä tai antamaan itsestään vielä enempää. Jossakin on menty vikaan, jos nyt odotetaan ihmisten elävän työlle (poislukien he, jotka tekevät sitä intohimosta alaansa kohtaan), unohtaen kaiken muun. Työn pitäisi olla ihmistä varten, ei päinvastoin. -29, pahoittelen ohista.
Hear hear. Työelämässä on valloillan asenne, että jos et anna 110% olet surkea työntekijä. Minä en ainakaan henkisesti enkä fyysisesti kykene antamaan joka arkipäivä 10h 110% jaksamisestani ja osaamisestani - en vain kykene. Viikonloput menee toipumiseen, mutta nukun viikonloppuisinkin huonosti kun työjutut tulee uniin ja unenlaatu on huonoa. Onneksi tiedostan heti alkuunsa, kuinka epätervettä tämä on, niin ei tarvitse kokea burnoutia tajutakseen vaihtaa hommia. - se sama joka puhuu täysin OT. Pitäisine perustaa oma ketju...
Yleensä näillä kiusaajilla oli vaikeat olot kotona. Alkoholismia, heikkolahjaisia vanhempia, puutetta ruuasta ja leluista. Ymmärsin tämän jo silloin lapsena ja kiusattuna. Itselläni riitti leluja ja kasvuolosuhteet olivat hiukan paremmat. Annoin niiden sitten purkaa pahaa oloaan minuun koska näin että kotona saivat niin paljon paskaa niskaansa että jonnekinhan se oli purettava. En traumasoitunut, enkä muistele pahalla.
Saan suurta mielihyvää siitä, kun tiedän että menestys paremmin kuin kiusaajani.
Minä opiskelen yliopistossa, kaksi kiusaajaani tuli raskaaksi, muutama muu asuu sielu pikkukylässä työttömänä ja ryyppäävät. Minä menen vain eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä näillä kiusaajilla oli vaikeat olot kotona. Alkoholismia, heikkolahjaisia vanhempia, puutetta ruuasta ja leluista. Ymmärsin tämän jo silloin lapsena ja kiusattuna. Itselläni riitti leluja ja kasvuolosuhteet olivat hiukan paremmat. Annoin niiden sitten purkaa pahaa oloaan minuun koska näin että kotona saivat niin paljon paskaa niskaansa että jonnekinhan se oli purettava. En traumasoitunut, enkä muistele pahalla.
Voithan sä itseäs tuolla ajatuksella lohduttaa mutta ei se välttämättä ollut noin
Vierailija kirjoitti:
Saan suurta mielihyvää siitä, kun tiedän että menestys paremmin kuin kiusaajani.
Minä opiskelen yliopistossa, kaksi kiusaajaani tuli raskaaksi, muutama muu asuu sielu pikkukylässä työttömänä ja ryyppäävät. Minä menen vain eteenpäin.
Ihme menestysmittari sinulla
Onko silloinkin kyse karmasta, kun osastolla kuusaaja lähäri kylvettää ja laittaa alusastiaa ap.lle?
Mutta eipä ole kiusaamista. Pienempi paha.