HS teki asenteellisen pilkkajutun ABC-asemasta - tiesikö hääpari?

Niin rumannäköinen juttu, ettei mitään rajaa. Ihan kaikki asiat olivat rumia kuvissa.

Vierailija kirjoitti:

Emmehän me tiedä lainkaan, kuinka huumorintajuista porukkaa tässä hääjuhlassa oli mukana. Esimerkiksi kumoon pyllähtänyt täti on saattanut nauraa itsekin vedet silmissä lattialla istuessaan, katkennutta olkainta on voitu korjailla vaikka minkälaisten sanakäänteiden saattelemana.

Yleensä toimittaja kyllä aistii ilmapiirin ja sen, millaisen jutun kestää kirjoittaa.

Sen sijaan on vahva epäilys, että ketjun aloittaja saattaa olla aika tosikko.

Mulla on mahtava huumorintaju, suorastaan englantilainen. Nauran useimmin kuin 99% ihmisistä. En nauranut tälle jutulle yhtään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pitänyt kirjoituksesta, kuvat olivat karseita. Käytiin onneksi Sotkamossa kunnon kuvaajalla otattamassa hääkuvat. Mitä itse juhlaan tulee, en jaksanut pitää prinsessabileitä maistraattivihkimisen päätteeksi.

Terveisin, artikkelin Morsian

Etkä jaksanut ostaa ehjää mekkoa tai laittaa hiuksia?

Jos kerran ostit mekon...

Vierailija kirjoitti:

Tässä tulee vähän sellainen tunne että jutun tekijät ovat löytäneet ketjun ja nyt on hirveät defenssit päällä.

Kyllä, me tiedetään mikä on reportaasi. Uskotaan, että kuvatut asiat ovat todellisia. 

Ollaan silti sitä mieltä että tosiasiatkin voi kertoa kohteita kunnioittaen varsinkin jos kyse on tavallisten (as in, ei julkisuuteen tottuneiden silmäätekevien) tärkeästä päivästä.

Kaunistelun ja siloittelun ainoa vaihtoehto kun ei ole inhorealismi ja kaikkein epäedullisimpien kuvien valitseminen.

Miksi piti valita kuva kaatuneesta mummosta kun varmasti samasta leikistä olisi saanut parempiakin ja ihan yhtä todenmukaisia kuvia? Miksi käsikuva ei voinut olla kuva käsistä vaan kuvaan piti varmasti saada puoliksi syödyt ruuat? Miksi jutussa tuotiin esiin häistä PELKÄSTÄÄN ne rosoiset puolet, kun jokainen medialukutaitoinen tasan tarkkaan tajuaa ettei se ollut koko totuus. Nyt ei oltu dokumentoimassa mitään Syyrian sodan tuhoja vaan hääjuhlaa.

Hehkuttamisen ainoa vaihtoehto ei ole vähättely ja ivailu. Miksi piti sanoa "vanha mekko", miksi ei voinut vaikka sanoa "roosa mekko" jos mekko ei kertojan mielestä ollut kaunis. Sen väri on kuitenkin ihan oikea fakta. Miksi piti sanoa että koriste törröttää kakun päällä eikä todeta neutraalisti että kakku oli koristeltu? 

Mikä siinä hyväntahtoisuudessa ja kohteen kunnioituksessa on niin pirun vaikeaa? Vai oletteko sitä mieltä että jos on päässyt oikein Hesariin asti urallaan, normaalit käytöstavat saa jo unohtaa.

Ilmeisesti valokuvaajat ja toimittajat haluavat tehdä itsestään tarpeettomia. Mikä ei liene enää kaukana. Melkein kaikkien kännyköissä on nykyään hyvät kamerat ja kuvat voi ottaa taatusti omaan makuun. Ja liki jokainen osaa nykyään kirjoittaa facebookkiin tapahtumistaan just niin ihanasti kuin haluaa. Ja ABC:t porskuttaa, miellytti se Kalliossa tahi ei.

Olisko toimittajalla ollut huono päivä? Nimittäin jos näkee vain pelkkää scheissea ja on huonolla tuulella, niin taatusti jutusta kuin jutusta saa ikävän. Etenkin yksityiskohtien kuvaaminen "piipunkranssista" askarreltu sydän, jne. onnistuu loistavasti, kun on kyyninen ja negatiivinen.

Jokainen menköön naimisiin ja pitäköön juhlansa kuten haluaa. Sen sijaan aivan kaikesta voi kirjoittaa lähes minkä sävyisen jutun hyvänsä. Mikä lie ollut tämän tarkoitus?

Telkkarissa on pyörinyt kaikenlaisia hääohjelmia, milloin kotimaisia, milloin ulkomaisia. Tulee mieleen esim. brittiläinen tv-sarja övereimmistä gipsy-häistä. Oliko tämän jutun tarkoistus olla osa tätä genreä?

Miksi ei voi järjestää juhlia jossain Kajaanin ABC-asemalla?

Ei mahda mitään, mutta kyllähän tuo reportaashi pisti naurattamaan. Stadilaistunut maalaistoimittaja yritti miellyttää HESArin lukijoita ilkkumalla maalaisia. Unohti että joku saattaa lukea Hesaria kehäkolmosen ja kuplan ulkopuolellakin. Ei tosin enää kauan.

Toiset viettävät häänsä kotona, toiset viettävät ne linnassa – Markus Jokela kuvasi Sanna Hiltusen ja Jarkko Väisäsen hääjuhlia Turun Linnassa

Juhlatila on suuri kabinetti museotiloissa. Kirkkaat kattokruunut, vanhat maalauksen, pitkät pöydät ja niiden edessä pöytä kahdelle. Liikuskella mahtuu hyvin, sekä tanssia.

On heinäkuun viimeinen torstai Turussa Turun linnassa. Turkulaiset Sanna Hiltunen, 28, ja Jarkko Väisänen, 27, koristelevat kabinettia. Ihan pian he ovat aviopari ja Sannastakin tulee Väisänen.

Tuleva morsian levittää pöydille valkoiset liinat aseman työntekijöiden kanssa. Viereisessä kabinetissa soi klassinen musiikki, Schubertia ja Tsaikovskia. Sulhanen vetäytyy parin yhteisen lapsen, 3-vuotiaan Toivo Väisäsen, tutustumaan linnaan.

Lautasliinojen taittelu sujuu Hiltuselta vähän sinne päin. Häntä hermostuttaa. Kunnon uni ei ole tullut moneen yöhön, ja edellisyönäkin on pitänyt herätä aamuneljältä tarkistamaan päivämäärää.

Joko? Ei vielä.

Mutta huomenna jo.

Turun linna on yli 700 vuotta vanha. Turun linna on nähtävyys, jonka tornit ja kiviseinät ovat varmasti käyneet tutuiksi jokaiselle suomalaiselle.

Turun kaupunki 2000-luvulla voittojaan linnan restauroimiseen ja tyhjensi Turun muut nähtävyydet turisteista. Viime vuosina levittäytyminen on pysähtynyt. Suuri ja ennustettava ei enää innosta, etenkään kun Turusta löytyy niin paljon muualtakin. Ennustettavuudessaan linna on mitäänsanomaton kuin suomalaisen jääkiekkoilijan tv-haastattelu.

Turun linna on turkulaisille osa arkea mutta myös juhlaa. Siellä on vietetty häiden lisäksi ainakin hautajaisten muistotilaisuuksia, syntymäpäiviä ja rippijuhlia. Äitien- ja isänpäiväbuffetit ovat jo klassikko.

Sanna Hiltuselle ja Jarkko Väisäselle Turun linna järjestyi juhlapaikaksi nopealla aikataululla, sillä hääpäivä päätettiin vasta juhannuksen jälkeen. Väisänen työskentelee kuraattorina taidemuseossa. Hiltunen opiskelee arkeologiaa ja on parhaillaan työharjoittelussa Turun linnassa.

(jatkuu)

Turun linna päätyi hääpaikaksi Hiltusen työtoverin Reetta Kosusen ehdotuksesta. Pari ei ollut vielä pahemmin miettinyt asiaa. Ehkä juhlat voisi pitää kotona, he olivat ajatelleet. Vaikka vieraita tulisikin paljon.

Kosunen meni kysymään esimieheltä, lupa heltisi, ja sali Turun linnan alueelta saatiin puoli-ilmaiseksi.

Kun tuleva morsian kuuli, että häät linnassa onnistuisivat, hän purskahti itkuun. Uutinen itketti niin, että hänen oli vetäydyttävä linnan esittelykierrokselta. Vielä kotonakin itketti.

Papin lausuma vihkikaava on maistraatissa pitkä, lähes 45 minuuttia.

Morsiamella on valkoinen mekko, jota hän pitää ensimmäistä kertaa. Paikalla on kaksisataa vierasta, kaikki sukulaisia ja ystäviä. Kaikki ystävät pääsivät tulemaan.

Avioliitto on molemmille ensimmäinen. Pari tutustui Tinderissä, ja he ovat olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Kulttuuriharrastus yhdisti, ja suhde syveni nopeasti.

Vuoden yhdessäolon jälkeen Sanna kosi Turun taidemuseon edustalla. Kysyi Jarkolta ohimennen, mentäisiinkö kihloihin.

Mutta nyt, Turun Linnan kirkossa, ollaan jo naimisissa. Suukko suulle ja vihkiraamattu käteen.

”Sitten sinne juhlasaliin”, morsian sanoo.

Tuore aviopari surauttaa parkkipaikalle mustalla A-sarjan Mercedes Bentzillä. Autoa ei ole koristeltu. Vieraat tulevat omilla autoillaan perästä.

Shamppanjamaljat hörpitään salissa pidemmittä puheitta. Taustalla soi Bruno Marsin Marry you. Se on yhteinen kappale, joka on tuonut lohtua huonoina päivinä.

Tarjolla on vihersalaattia, siianmätiä, smetanaa ja punasipulia minikrutongilla, chevré-,omena-,latva-artisokkaterriiniä, ja kokonaisena paahdettua luomuhäränfileetä punaviinikastikkeessa sekä käsin jauhetuista pavuista keitettyä kahvia ja shamppanjaa. Turun linnan ravintolan eväitä sellaisenaan ja vähän tuunattuna.

Hääkakun on leiponut paikallinen kondiittori. Kymmenkerroksisen juustokakun päällä törröttää hopean- ja kullanvärisestä piippurassista askarreltu, sydämenmuotoinen koriste. Kakkupohja on värjätty häiden teemavärin mukaisesti vaaleanturkoosiksi. Turkoosia on myös morsiamen sormen- ja varpaankynsissä, lautasliinoissa, morsiuskimpussa ja sulhasen rintakukassa.

Hääpari haarukoi salaattia omassa pöydässään vaitonaisena, ehkä vähän hämmentyneenä. Kumpikin silmäilee totisena tuoretta vihkitodistusta.

Morsian alkaa näpelöidä puhelintaan. Instagramiin on pian lisätty tuore selfie avioparista, taustana Turun Linnan miljöö.

Erityistä ohjelmaa ei ole. Ei puheita, ei morsiuskimpun heittoa tai muita leikkejä, ei häävalssia, ei polkaisua kakkua leikatessa. Sellaiset eivät kuulu parin tyyliin. Valmisteluissakin on pidetty matalaa profiilia: polttareita ei juhlittu.

Paitsi olihan se shamppanjapullo, jonka morsian joi kaksi päivää sitten yksin kotona.

”Ehkä ne olivat minun polttarini.”

Kirjoitin täsmälleen saman jutun, eri hääjärjestelyillä. Olisiko tämäkin pilkkaava kirjoitus? Mitä mieltä olette?

(Ja älkää tarttuko mahd. virheisiin tyyliin "ei turussa ole tuollaista!!!11". Se ei ole pointti. Valitsin vain jonkun paikan minkä tiedän ja kirjoitin siltä pohjalta fiktiivisen esimerkin.

Vidun Hesan pellet, saisi Kajaanissa pataansa.