Lääkäriopintojen ravitsemusopetus

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jos lääkärit eivät tiedäkään ravitsemuksesta ja siihen liittyvistä terveysongelmista (ja kuulemma vitamiinien ja mineraalien suhteita mittaavat verikokeet ovat superkalliita ja harvinaisia) niin toivottavasti heillä on kuitenkin nöyryyttä ohjata potilas ravitsemusterapeutille tai muualle eteenpäin. Ymmärtääkseni ainakin ennen vanhaan joissakin Euroopan maissa oli käytäntönä se, että jos lääkäri ei tiennyt jotain, hän vain teeskenteli tietävänsä tai ei myöntänyt sitä. 

:D erikoinen näkökulma. Ei kyse ole nöyryydestä. Vaan siitä, että ainakin nykyään Suomessa lääkärit ohjaavat erittäin mielellään potilaan muualle eteenpäin, jos vain mitenkään voivat niin tehdä. Yhdelle lääkärille on vartin ajoille koko ajan tulvimassa potilaita ovista ja ikkunoista mitä erilaisimpine vaivoineen. Lääkärin onnen ja helpotuksen hetki on se, jos hän VOI ohjata potilaan eteenpäin esim fyssarille tai ravitsemusterapeutille. Lääkäri ei voi eikä halua tietää kaikkea itse eikä tehdä kaikkea yksin itse. Minun kokemuksen mukaan moni lääkäri on päinvastoin jopa liian hanakasti ohjaamassa potilaan eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, juu on peruskauraa varmaan niin jossain unelmautopiassa. Jokaikinen mun tuntema masennuspotilas on "hoidettu" lääkkein, joitakin myös terapialla, josta siitäkään ei ole pahemmin hyötyä. Lääkkeistä tietysti vielä vähemmän, sillä ihan tieteelliset tutkimukset osoittavat, että niistä ei ole käytännössä minkäänlaista hyötyä, vaan saadut hyödyt mahtuvat virhemarginaaliin. Suurin hyöty niistä on placebovaikutus, mutta kaupanpäälle saadaan sivuvaikutukset.

Lääketiede nykymuodossaan harjoitettuna on ehkä ihmiskunnan suurin kusetus. Harmittaa kun ihmisten terveys tuhotaan, vaikka se nykytietämyksellä voitaisiin saada paremmalle tolallekin. Tietysti sekin harmittaa, että joudumme kaikki olemaan tämän vaarallisen huijauksen ja humpuukin maksumiehinä. 

Jos sinun mielestä lääketiede on suurta kusetusta, niin sinä olet aivan vapaa jättäytymään lääketieteen ulkopuolelle. Älä sitten hyvä ihminen enää ikinä mene lääkäriin, jos et halua joutua kusetuksen uhriksi. Mutta anna niiden, jotka lääketieteeseen uskovat, rauhassa käydä lääkärissä.

Vähintään yhtä naurettavia ovat kolesterolitutkijat jotka syövät kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä "ennaltaehkäisynä".Oikeilla ravintolisillä saisi saman hyödyn ilman sivuvaikutuksia ja vielä muut hyödyt lisäksi.

Mitä helvettiä se sitten auttaisi, että lääkärit tuputtaisivat yhä hanakammin Teollisuuden HyvinvointiLaitoksen ravitsemusohjeita ihmisille?!? Ojasta allikkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jos lääkärit eivät tiedäkään ravitsemuksesta ja siihen liittyvistä terveysongelmista (ja kuulemma vitamiinien ja mineraalien suhteita mittaavat verikokeet ovat superkalliita ja harvinaisia) niin toivottavasti heillä on kuitenkin nöyryyttä ohjata potilas ravitsemusterapeutille tai muualle eteenpäin. Ymmärtääkseni ainakin ennen vanhaan joissakin Euroopan maissa oli käytäntönä se, että jos lääkäri ei tiennyt jotain, hän vain teeskenteli tietävänsä tai ei myöntänyt sitä. 

:D erikoinen näkökulma. Ei kyse ole nöyryydestä. Vaan siitä, että ainakin nykyään Suomessa lääkärit ohjaavat erittäin mielellään potilaan muualle eteenpäin, jos vain mitenkään voivat niin tehdä. Yhdelle lääkärille on vartin ajoille koko ajan tulvimassa potilaita ovista ja ikkunoista mitä erilaisimpine vaivoineen. Lääkärin onnen ja helpotuksen hetki on se, jos hän VOI ohjata potilaan eteenpäin esim fyssarille tai ravitsemusterapeutille. Lääkäri ei voi eikä halua tietää kaikkea itse eikä tehdä kaikkea yksin itse. Minun kokemuksen mukaan moni lääkäri on päinvastoin jopa liian hanakasti ohjaamassa potilaan eteenpäin.

Kyse voi toisinaan olla myös vastuun pakoilusta.

Se on varmasti tosi, ettei vastaanottoajalla voi paneutua kovin syvällisesti potilaan ongelmiin. Maailma onneksi muuttuu ja kohta jokainen voi itse tehdä diagnoosinsa kun bioanturit sun muut härpäkkeet osaa mitata tarvittavat asiat. Tieto voidaan analysoida halvalla vaikka Intiassa.

Miksi sen pitäisi olla lääkäri joka ohjaa potilaan ravitsemusterapeutin puheille? Eikö potilas itse voi pyytää lähetettä?

Sen myönnän että lääkärillä pitäisi enemmän olla rohkeutta kieltäytyä kirjoittamasta tai määräämästä lääkkeitä silloin kun niistä ei ole mitään hyötyä vaan potilas hyötyisi enemmän esim. elämäntapojen muuttamisesta ja laihduttamisesta. Rohkeutta pitäisi olla myös myöntää se että lääketiede ei pysty kaikkia vaivoja ja ongelmia ratkaisemaan.

Kai se on lääkäreille tärkeämpää, että osaavat neuvoa lääkkeet (lääkefirmoille tulosta!) kuin miettiä kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Minä menin kerran uudelle yksityiselle gynelle ihan vain uusiakseni pillerireseptin. No tämäpä sanoi minulle, että uusitaan tottakai, mutta hän suhtautuu ihmiseen kokonaisvaltaisesti ja katsoo aina naisen hyvinvointia ja kokonaisterveyttä potilaissaan, niin hänen tehtävä on puhua myös naisen ravitsemuksesta jne. Yritin kovin kieltäytyä ja sanoin että tiedän jo riittävästi, mutta eikun tuli vain solkenaan puhetta kalan syömisestä jne. Se vastaanotto kesti 45 min ja lasku oli sen mukainen, jokainen minuutti ravitsemuspaasausta kasvatti loppulaskua. Ja minä kun halusin vain uusia vuoden verran e-pillereitä. Kyllä vitutti, en mennyt sinne kuuntelemaan kalan syömisestä. Ja sitä paitsi luen itse paljon ravitsemustutkimuksia, en kuullut häneltä mitään uutta. Painajainen.

Jos lääkisopintoihin lisättäisiin ravitsemustiedettä, niin sinne lisättäisiin "virallisen totuuden" mukaista sanomaa lautasmallin mukaisesta syömisestä, margariinien hyödyistä jne. Sitäkö ap haluaisit? Niin kauan kun suomen virallinen ravitsemussuositus on niin päin peetä, niin ei todellakaan kannata sitä virheellistä sanomaa levittää lääkäreille yhtään enempää.

Vierailija kirjoitti:

Kai se on lääkäreille tärkeämpää, että osaavat neuvoa lääkkeet (lääkefirmoille tulosta!) kuin miettiä kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Miten yksittäinen lääkäri mielestäsi hyötyy läääkefirmojen tuloksesta tai tuloksen kasvusta? Hyvin harva lääkäri omistaa lääkefirmojen osakkeita. Julkisella puolella jopa lääke-esittelyt on pitkälti nykyään jo lopetettu, eli niitä lääkefirmojen tarjoamia lounaitakaan ei enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravitsemus- ja ruokavalioneuvontaa varten on kokonainen oma ammattikuntansa. Toki karkeat perusasiat olisi hyvä ymmärtää, mutta ei ole resurssien kannalta järkevää vaatia, että kaikki sote-alalla osaisivat tehdä edes auttavasti toistensa töitä. Lääkärin kuuluu tietää, mitä sairauksia ylipaino voi aiheuttaa tai pahentaa, suunnitella hoito noihin sairauksiin ja ohjata potilas tarvittaessa ravitsemusterapeutille tai laihdutusryhmään. Käytännön laihdutusohjaus ei kuulu lääkärille vaan ravitsemusammattilaisille.

Suomessa ongelmana on julkisen terveydenhuollon laihdutusryhmien puute. Niillä voitaisiin hillitä merkittävästi ylipainoa ja lihavuutta sivuilmiöineen mutta jostain kumman syystä niihin ei budjetoida koskaan rahaa. Kaikilla ei ole varaa eikä edes kannata käydä jollain kirjekurssin käyneellä "ravitsemuskonsulentilla".

Ei toimi. Tässä pätee sama kasaantumisilmiö kuin koulutuksessa: ne jotka sitä tarvitsisivat eivät osallistu. Eli koulutukseen osallistuu vain ne, jotka ovat ennestään koulutuksessa menestyneet ja laihdutuskursseille osallistuu lähinnä anoreksiaan fiksoituneet onnistujat. Oletko pohtinut miksi Painonvartijat lopettivat toimintansa?

Kyllä ne useimmat sitten osallistuvat kun on riittävän hyvä syy. Esimerkiksi ei pääse sappi-, lonkka- tai polvileikkaukseen ennenkuin paino putoaa riittävästi. Valitettavasti pelkkä ennaltaehkäisy tai edes esim. kakkostyypin diabetes ei monella riitä motivaatioksi.

Leikkauksen estäminen lihavuuden vuoksi ellei siihen ole todellista lääketieteellistä perustetta on rasismia. Tosin, EU:ssa jokainen voi mennä mihin maahan tahansa leikkuuttamaan valtion rahoilla itsensä, jos vain hoito on hyväksyttyä eli tämä ei ole ongelma enää.

Ennaltaehkäisy on hyvä pointti. Mikä siinä ennaltaehkäisyssä on mennyt pieleen jos nivelet ovat paskana?

Esimerkiksi nivelet eivät lihomisesta sairastu, mutta lihominen voi johtua nivelten sairastumisesta. Johtaako esimerkiksi usko liikunnan terveellisyyteen sairauksiin?

Ilmeisesti sinulla ei ole edes yleistietotasoista ymmärrystä lääketieteestä? Kannattaako siinä tapauksessa väitellä lääketieteen koulutuksesta? En minäkään lähde vääntämään kättä esimerkiksi lentäjäkoulutuksen laadusta, kun en siitä mitään tiedä.

Mutta tiedoksi, että reilu ylipaino lisää oleellisesti sekä anestesiakomplikaatioiden että kirurgisten - sekä leikkauksen aikaisten että myöhäisten - komplikaatioiden riskiä. Leikkaus evätään siinä vaiheessa, kun riskit katsotaan suuremmaksi kuin hyödyt. Se on ihan lääketieteellinen syy, ei rasismia (joka tarkoittaa kylläkin suomenkielessä rotusyrjintää).

Plaa plaa. Juuri nuo asiat olivat niitä lääketieteellisiä syitä. Mikäli kuitenkin Saksassa ylipaino ei ole este leikkaamiselle, ei se voi olla täälläkään. Rasimilla tarkoitetaan sitä, että sairauden syyksi ilmoitetaan obesiteetti ilman, että sairauden syy on obesiteetti. Artroosin osalta ei ole mitään todisteita siitä, että se johtuisi obesiteetistä. Itse asiassa syytä ei tiedetä. Ruokavaliolla VOI olla kuitenkin merkitystä artroosissakin.

Miten se sairauden syy liittyy syrjintään? Ei sitä massiivisen obeesin potilaan polvea leikata silloinkaan, vaikka artroosin syy olisi ilmeinen vamman jälkitila. Samat leikkausriskithän siinä on.

Ja Saksan leikkauskriteerit eivät sido Suomen terveydenhuoltoa mitenkään. Täällä voi, saa ja pitää arvioida ihan itse, mikä riski on hyväksyttävä ja mikä on liikaa. Kansallisella tasolla ajatellen me maksamme laskun, ei Saksa, joten me päätämme hoidon kriteerit. Yksilökohtaisesti ajatellen jokainen kirurgi kantaa viime kädessä itse vastuun tekemistään leikkauspäätöksistä ja jokainen nukutuslääkäri suorittamistaan anestesioista. Se, että joku lääkäri muutaman tuhannen kilometrin päässä haluaa ottaa isojakin riskejä potilaidensa hoidossa ei pakota eikä saa pakottaa suomalaista kollegaa tekemään samoin.

Eli mielestäsi täällä saa syrjiä jos siltä tuntuu? Onneksi EU:n liittovaltiokehitys johtaa siihen, että joka puolella on samat lait ja määräykset. Mitä itse asiaan tulee, niin montakos kirurgia tai muutakaan lääkäriä olet nähnyt linnassa saati muuten tuomittuna heidän tekemistä virheistään? Eikö sekin kerro jotain jostain?

Ei syrjitä, vaan arvioidaan riski ihan itse eikä ulkoisteta sitä vastuuta toiselle puolelle Eurooppaa. Mistä ihmeestä sinä päättelet, että ne sinulle mieluisammat kriteerit ovat enemmän oikeassa kuin meidän? Kohonnut leikkausriski on ihan tunnettu lääketieteellinen fakta. Jos ei sitä suostuta jossakin toisessa maassa huomioimaan, niin ei meidän kannata sieltä mitään mallia ottaa, pikemminkin toisinpäin.

Ja sellaista lakia saat kyllä aika kauan odottaa, joka ulkoistaa vastuun leikkauspäätöksestä jollekin EU-työryhmälle.

Mutta nyt on mennyt jo sen verran ohi keskustelun alkuperäisen aiheen, että lopetan tämän jankkaamisen tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravitsemus- ja ruokavalioneuvontaa varten on kokonainen oma ammattikuntansa. Toki karkeat perusasiat olisi hyvä ymmärtää, mutta ei ole resurssien kannalta järkevää vaatia, että kaikki sote-alalla osaisivat tehdä edes auttavasti toistensa töitä. Lääkärin kuuluu tietää, mitä sairauksia ylipaino voi aiheuttaa tai pahentaa, suunnitella hoito noihin sairauksiin ja ohjata potilas tarvittaessa ravitsemusterapeutille tai laihdutusryhmään. Käytännön laihdutusohjaus ei kuulu lääkärille vaan ravitsemusammattilaisille.

Suomessa ongelmana on julkisen terveydenhuollon laihdutusryhmien puute. Niillä voitaisiin hillitä merkittävästi ylipainoa ja lihavuutta sivuilmiöineen mutta jostain kumman syystä niihin ei budjetoida koskaan rahaa. Kaikilla ei ole varaa eikä edes kannata käydä jollain kirjekurssin käyneellä "ravitsemuskonsulentilla".

Ei toimi. Tässä pätee sama kasaantumisilmiö kuin koulutuksessa: ne jotka sitä tarvitsisivat eivät osallistu. Eli koulutukseen osallistuu vain ne, jotka ovat ennestään koulutuksessa menestyneet ja laihdutuskursseille osallistuu lähinnä anoreksiaan fiksoituneet onnistujat. Oletko pohtinut miksi Painonvartijat lopettivat toimintansa?

Olisiko Painonvartijoiden hinnalla osuutta asiaan? Lamavuosia on Suomessa eletty iät ja ajat. Helpompaa olisi jos se ylipainoinen pääsisi vähemmän kaupalliseen ja neutraalimpaan ryhmään eikä hänellä olisi sosiaalisia paineita ostaa kaikkia oheistuotteita. Kun tietää menevänsä punnittavaksi niin tokihan se vaikuttaa syömiseenkin. Viikosta toiseen kevyemmällä syömisellä ja punnituksella sekä mittauksilla saataisiin jo paljon hyvää aikaan. Maailmalla on myös paljon kokemuksia vertaistuen merkityksestä. Nykyäänhän laihdutusryhmäläinen voisi käydä vaikka Facebookin suljetussa ryhmässä keskustelemassa jos ei uskalla avata suutaan livenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravitsemus- ja ruokavalioneuvontaa varten on kokonainen oma ammattikuntansa. Toki karkeat perusasiat olisi hyvä ymmärtää, mutta ei ole resurssien kannalta järkevää vaatia, että kaikki sote-alalla osaisivat tehdä edes auttavasti toistensa töitä. Lääkärin kuuluu tietää, mitä sairauksia ylipaino voi aiheuttaa tai pahentaa, suunnitella hoito noihin sairauksiin ja ohjata potilas tarvittaessa ravitsemusterapeutille tai laihdutusryhmään. Käytännön laihdutusohjaus ei kuulu lääkärille vaan ravitsemusammattilaisille.

Suomessa ongelmana on julkisen terveydenhuollon laihdutusryhmien puute. Niillä voitaisiin hillitä merkittävästi ylipainoa ja lihavuutta sivuilmiöineen mutta jostain kumman syystä niihin ei budjetoida koskaan rahaa. Kaikilla ei ole varaa eikä edes kannata käydä jollain kirjekurssin käyneellä "ravitsemuskonsulentilla".

Ei toimi. Tässä pätee sama kasaantumisilmiö kuin koulutuksessa: ne jotka sitä tarvitsisivat eivät osallistu. Eli koulutukseen osallistuu vain ne, jotka ovat ennestään koulutuksessa menestyneet ja laihdutuskursseille osallistuu lähinnä anoreksiaan fiksoituneet onnistujat. Oletko pohtinut miksi Painonvartijat lopettivat toimintansa?

Kyllä ne useimmat sitten osallistuvat kun on riittävän hyvä syy. Esimerkiksi ei pääse sappi-, lonkka- tai polvileikkaukseen ennenkuin paino putoaa riittävästi. Valitettavasti pelkkä ennaltaehkäisy tai edes esim. kakkostyypin diabetes ei monella riitä motivaatioksi.

Leikkauksen estäminen lihavuuden vuoksi ellei siihen ole todellista lääketieteellistä perustetta on rasismia. Tosin, EU:ssa jokainen voi mennä mihin maahan tahansa leikkuuttamaan valtion rahoilla itsensä, jos vain hoito on hyväksyttyä eli tämä ei ole ongelma enää.

Ennaltaehkäisy on hyvä pointti. Mikä siinä ennaltaehkäisyssä on mennyt pieleen jos nivelet ovat paskana?

Esimerkiksi nivelet eivät lihomisesta sairastu, mutta lihominen voi johtua nivelten sairastumisesta. Johtaako esimerkiksi usko liikunnan terveellisyyteen sairauksiin?

Ilmeisesti sinulla ei ole edes yleistietotasoista ymmärrystä lääketieteestä? Kannattaako siinä tapauksessa väitellä lääketieteen koulutuksesta? En minäkään lähde vääntämään kättä esimerkiksi lentäjäkoulutuksen laadusta, kun en siitä mitään tiedä.

Mutta tiedoksi, että reilu ylipaino lisää oleellisesti sekä anestesiakomplikaatioiden että kirurgisten - sekä leikkauksen aikaisten että myöhäisten - komplikaatioiden riskiä. Leikkaus evätään siinä vaiheessa, kun riskit katsotaan suuremmaksi kuin hyödyt. Se on ihan lääketieteellinen syy, ei rasismia (joka tarkoittaa kylläkin suomenkielessä rotusyrjintää).

Plaa plaa. Juuri nuo asiat olivat niitä lääketieteellisiä syitä. Mikäli kuitenkin Saksassa ylipaino ei ole este leikkaamiselle, ei se voi olla täälläkään. Rasimilla tarkoitetaan sitä, että sairauden syyksi ilmoitetaan obesiteetti ilman, että sairauden syy on obesiteetti. Artroosin osalta ei ole mitään todisteita siitä, että se johtuisi obesiteetistä. Itse asiassa syytä ei tiedetä. Ruokavaliolla VOI olla kuitenkin merkitystä artroosissakin.

Miten se sairauden syy liittyy syrjintään? Ei sitä massiivisen obeesin potilaan polvea leikata silloinkaan, vaikka artroosin syy olisi ilmeinen vamman jälkitila. Samat leikkausriskithän siinä on.

Ja Saksan leikkauskriteerit eivät sido Suomen terveydenhuoltoa mitenkään. Täällä voi, saa ja pitää arvioida ihan itse, mikä riski on hyväksyttävä ja mikä on liikaa. Kansallisella tasolla ajatellen me maksamme laskun, ei Saksa, joten me päätämme hoidon kriteerit. Yksilökohtaisesti ajatellen jokainen kirurgi kantaa viime kädessä itse vastuun tekemistään leikkauspäätöksistä ja jokainen nukutuslääkäri suorittamistaan anestesioista. Se, että joku lääkäri muutaman tuhannen kilometrin päässä haluaa ottaa isojakin riskejä potilaidensa hoidossa ei pakota eikä saa pakottaa suomalaista kollegaa tekemään samoin.

Eli mielestäsi täällä saa syrjiä jos siltä tuntuu? Onneksi EU:n liittovaltiokehitys johtaa siihen, että joka puolella on samat lait ja määräykset. Mitä itse asiaan tulee, niin montakos kirurgia tai muutakaan lääkäriä olet nähnyt linnassa saati muuten tuomittuna heidän tekemistä virheistään? Eikö sekin kerro jotain jostain?

Ei syrjitä, vaan arvioidaan riski ihan itse eikä ulkoisteta sitä vastuuta toiselle puolelle Eurooppaa. Mistä ihmeestä sinä päättelet, että ne sinulle mieluisammat kriteerit ovat enemmän oikeassa kuin meidän? Kohonnut leikkausriski on ihan tunnettu lääketieteellinen fakta. Jos ei sitä suostuta jossakin toisessa maassa huomioimaan, niin ei meidän kannata sieltä mitään mallia ottaa, pikemminkin toisinpäin.

Ja sellaista lakia saat kyllä aika kauan odottaa, joka ulkoistaa vastuun leikkauspäätöksestä jollekin EU-työryhmälle.

Mutta nyt on mennyt jo sen verran ohi keskustelun alkuperäisen aiheen, että lopetan tämän jankkaamisen tähän.

Ohiksena. Mutta: Tietenkin yksi vaihtoehto olisi se, että lääkäri selittää potilaalle kaikki riskit, ja sen jälkeen vastuu leikkauksesta ja mahdollisista komplikaatioista siirtyy potilaalle. Lääkäri sanoo, että obesiteettisi aiheuttaa riskin, että anestesissa tulee komplikaatiota ja riskin, että leikkaushaava ei parane. Jos obeesi potilas tämän jälkeen valitsee leikkauksen niin hän on itse yksin vastuussa siitä, jos hänen haavansa ei parane eikä sitä katsota hoitovirheeksi vaan potilaan viaksi, kun hän riskistä huolimatta valitsi leikkauksen. Sellaistako mallia ap haluaisit?

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Oo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravitsemus- ja ruokavalioneuvontaa varten on kokonainen oma ammattikuntansa. Toki karkeat perusasiat olisi hyvä ymmärtää, mutta ei ole resurssien kannalta järkevää vaatia, että kaikki sote-alalla osaisivat tehdä edes auttavasti toistensa töitä. Lääkärin kuuluu tietää, mitä sairauksia ylipaino voi aiheuttaa tai pahentaa, suunnitella hoito noihin sairauksiin ja ohjata potilas tarvittaessa ravitsemusterapeutille tai laihdutusryhmään. Käytännön laihdutusohjaus ei kuulu lääkärille vaan ravitsemusammattilaisille.

Suomessa ongelmana on julkisen terveydenhuollon laihdutusryhmien puute. Niillä voitaisiin hillitä merkittävästi ylipainoa ja lihavuutta sivuilmiöineen mutta jostain kumman syystä niihin ei budjetoida koskaan rahaa. Kaikilla ei ole varaa eikä edes kannata käydä jollain kirjekurssin käyneellä "ravitsemuskonsulentilla".

Mihin laihdutusryhmissä lääkäriä sitten tarvittaisiin? Eikö se riitä että lääkäri ohjaisi näihin ryhmiin tarvittaessa ja niissä olisi ravitsemukseen perehtynyt asiantuntija/ terapeutti?

Lääkäri, terapeutti tai hoitaja ei myöskään voi pakottaa ihmistä laihduttamaan tai osallistumaan johonkin ryhmään. Hoito myös lääkehoito on potilaan oma valinta. Ravitsemuksesta on myös tietoa saatavilla kenelle tahansa ilman että siitä tarvitsisi maksaa ja jos tarvitsee ryhmän apua sellainenkin on mahdollista perustaa kenen tahansa.

Lääkäriä.tarvitaan esim labralähetteen kirjoittamiseen. Olisi hyvä tietää interventiotion jälkeen lihavan ihmisen kolesteroli-, triglyseridi- ja verensokeriarvot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravitsemus- ja ruokavalioneuvontaa varten on kokonainen oma ammattikuntansa. Toki karkeat perusasiat olisi hyvä ymmärtää, mutta ei ole resurssien kannalta järkevää vaatia, että kaikki sote-alalla osaisivat tehdä edes auttavasti toistensa töitä. Lääkärin kuuluu tietää, mitä sairauksia ylipaino voi aiheuttaa tai pahentaa, suunnitella hoito noihin sairauksiin ja ohjata potilas tarvittaessa ravitsemusterapeutille tai laihdutusryhmään. Käytännön laihdutusohjaus ei kuulu lääkärille vaan ravitsemusammattilaisille.

Suomessa ongelmana on julkisen terveydenhuollon laihdutusryhmien puute. Niillä voitaisiin hillitä merkittävästi ylipainoa ja lihavuutta sivuilmiöineen mutta jostain kumman syystä niihin ei budjetoida koskaan rahaa. Kaikilla ei ole varaa eikä edes kannata käydä jollain kirjekurssin käyneellä "ravitsemuskonsulentilla".

Ei toimi. Tässä pätee sama kasaantumisilmiö kuin koulutuksessa: ne jotka sitä tarvitsisivat eivät osallistu. Eli koulutukseen osallistuu vain ne, jotka ovat ennestään koulutuksessa menestyneet ja laihdutuskursseille osallistuu lähinnä anoreksiaan fiksoituneet onnistujat. Oletko pohtinut miksi Painonvartijat lopettivat toimintansa?

Olisiko Painonvartijoiden hinnalla osuutta asiaan? Lamavuosia on Suomessa eletty iät ja ajat. Helpompaa olisi jos se ylipainoinen pääsisi vähemmän kaupalliseen ja neutraalimpaan ryhmään eikä hänellä olisi sosiaalisia paineita ostaa kaikkia oheistuotteita. Kun tietää menevänsä punnittavaksi niin tokihan se vaikuttaa syömiseenkin. Viikosta toiseen kevyemmällä syömisellä ja punnituksella sekä mittauksilla saataisiin jo paljon hyvää aikaan. Maailmalla on myös paljon kokemuksia vertaistuen merkityksestä. Nykyäänhän laihdutusryhmäläinen voisi käydä vaikka Facebookin suljetussa ryhmässä keskustelemassa jos ei uskalla avata suutaan livenä.

Painonvartijat ja heidät hinnat ei liity asiaan mitenkään. 

Länsimaissa on todettu ihan perus terveystarkastuksistakin, että niihin menevät terveet, jotka eivät tarvitse terveystarkastuksia. Mutta niihin eivät mene edes kutsuttuna ne, jotka niitä terveystarkastuksia tarvitsisivat. Tietenkin joku yksilö on poikkeus tästä, mutta pääsääntö on tuo. Sama koskee laihdutusryhmiä. Niihin haluaisivat terveydestä ja elintavoista jo paljon tietävät, jotka pystyvät laihtumaan itsekin, mutta kaipaavat kivaa porukkaa ympärilleen tms huomiota. Mutta laihdutusryhmiin eivät halua mennä (eivätkä suostu menemään) ne, jotka oikeasti tarvitsisivat ohjausta siihen laihtumiseensa, jotta voisivat ylipäätään laihtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jos lääkärit eivät tiedäkään ravitsemuksesta ja siihen liittyvistä terveysongelmista (ja kuulemma vitamiinien ja mineraalien suhteita mittaavat verikokeet ovat superkalliita ja harvinaisia) niin toivottavasti heillä on kuitenkin nöyryyttä ohjata potilas ravitsemusterapeutille tai muualle eteenpäin. Ymmärtääkseni ainakin ennen vanhaan joissakin Euroopan maissa oli käytäntönä se, että jos lääkäri ei tiennyt jotain, hän vain teeskenteli tietävänsä tai ei myöntänyt sitä. 

:D erikoinen näkökulma. Ei kyse ole nöyryydestä. Vaan siitä, että ainakin nykyään Suomessa lääkärit ohjaavat erittäin mielellään potilaan muualle eteenpäin, jos vain mitenkään voivat niin tehdä. Yhdelle lääkärille on vartin ajoille koko ajan tulvimassa potilaita ovista ja ikkunoista mitä erilaisimpine vaivoineen. Lääkärin onnen ja helpotuksen hetki on se, jos hän VOI ohjata potilaan eteenpäin esim fyssarille tai ravitsemusterapeutille. Lääkäri ei voi eikä halua tietää kaikkea itse eikä tehdä kaikkea yksin itse. Minun kokemuksen mukaan moni lääkäri on päinvastoin jopa liian hanakasti ohjaamassa potilaan eteenpäin.

Kyse voi toisinaan olla myös vastuun pakoilusta.

Se on varmasti tosi, ettei vastaanottoajalla voi paneutua kovin syvällisesti potilaan ongelmiin. Maailma onneksi muuttuu ja kohta jokainen voi itse tehdä diagnoosinsa kun bioanturit sun muut härpäkkeet osaa mitata tarvittavat asiat. Tieto voidaan analysoida halvalla vaikka Intiassa.

Lääkärin vastuu potilaasta on melkoista sanahelinää. Potilas on aina vastuussa enemmän itse itsestään kuin lääkäri potilaasta. Lääkäri on vastuussa omasta toiminnasta lääketieteen asiantuntijana. Siitä että lääkemääräykset on oikean suuruiset, tutkimukset niitä mitä on tarpeen tehdä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravitsemus- ja ruokavalioneuvontaa varten on kokonainen oma ammattikuntansa. Toki karkeat perusasiat olisi hyvä ymmärtää, mutta ei ole resurssien kannalta järkevää vaatia, että kaikki sote-alalla osaisivat tehdä edes auttavasti toistensa töitä. Lääkärin kuuluu tietää, mitä sairauksia ylipaino voi aiheuttaa tai pahentaa, suunnitella hoito noihin sairauksiin ja ohjata potilas tarvittaessa ravitsemusterapeutille tai laihdutusryhmään. Käytännön laihdutusohjaus ei kuulu lääkärille vaan ravitsemusammattilaisille.

Suomessa ongelmana on julkisen terveydenhuollon laihdutusryhmien puute. Niillä voitaisiin hillitä merkittävästi ylipainoa ja lihavuutta sivuilmiöineen mutta jostain kumman syystä niihin ei budjetoida koskaan rahaa. Kaikilla ei ole varaa eikä edes kannata käydä jollain kirjekurssin käyneellä "ravitsemuskonsulentilla".

Mihin laihdutusryhmissä lääkäriä sitten tarvittaisiin? Eikö se riitä että lääkäri ohjaisi näihin ryhmiin tarvittaessa ja niissä olisi ravitsemukseen perehtynyt asiantuntija/ terapeutti?

Lääkäri, terapeutti tai hoitaja ei myöskään voi pakottaa ihmistä laihduttamaan tai osallistumaan johonkin ryhmään. Hoito myös lääkehoito on potilaan oma valinta. Ravitsemuksesta on myös tietoa saatavilla kenelle tahansa ilman että siitä tarvitsisi maksaa ja jos tarvitsee ryhmän apua sellainenkin on mahdollista perustaa kenen tahansa.

Lääkäriä.tarvitaan esim labralähetteen kirjoittamiseen. Olisi hyvä tietää interventiotion jälkeen lihavan ihmisen kolesteroli-, triglyseridi- ja verensokeriarvot.

Onneksi näitäkin saa nykyään ilman lääkäriä, jos on vaan rahaa ja halua käyttää rahaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravitsemus- ja ruokavalioneuvontaa varten on kokonainen oma ammattikuntansa. Toki karkeat perusasiat olisi hyvä ymmärtää, mutta ei ole resurssien kannalta järkevää vaatia, että kaikki sote-alalla osaisivat tehdä edes auttavasti toistensa töitä. Lääkärin kuuluu tietää, mitä sairauksia ylipaino voi aiheuttaa tai pahentaa, suunnitella hoito noihin sairauksiin ja ohjata potilas tarvittaessa ravitsemusterapeutille tai laihdutusryhmään. Käytännön laihdutusohjaus ei kuulu lääkärille vaan ravitsemusammattilaisille.

Suomessa ongelmana on julkisen terveydenhuollon laihdutusryhmien puute. Niillä voitaisiin hillitä merkittävästi ylipainoa ja lihavuutta sivuilmiöineen mutta jostain kumman syystä niihin ei budjetoida koskaan rahaa. Kaikilla ei ole varaa eikä edes kannata käydä jollain kirjekurssin käyneellä "ravitsemuskonsulentilla".

Mihin laihdutusryhmissä lääkäriä sitten tarvittaisiin? Eikö se riitä että lääkäri ohjaisi näihin ryhmiin tarvittaessa ja niissä olisi ravitsemukseen perehtynyt asiantuntija/ terapeutti?

Lääkäri, terapeutti tai hoitaja ei myöskään voi pakottaa ihmistä laihduttamaan tai osallistumaan johonkin ryhmään. Hoito myös lääkehoito on potilaan oma valinta. Ravitsemuksesta on myös tietoa saatavilla kenelle tahansa ilman että siitä tarvitsisi maksaa ja jos tarvitsee ryhmän apua sellainenkin on mahdollista perustaa kenen tahansa.

Lääkäriä.tarvitaan esim labralähetteen kirjoittamiseen. Olisi hyvä tietää interventiotion jälkeen lihavan ihmisen kolesteroli-, triglyseridi- ja verensokeriarvot.

Hoitajatkin saa kirjoittaa monia labralähetteitä, kaikkiin ei tarvitse olla lääkäri.

Ja potilas voi olla lääkärin seurannassa, vaikka lääkäri ei ole siellä laihdutusryhmässä mitenkään mukana. 

Kun ryhmähoito on ohi, potilas käy lääkärin vastaanotolla kontrollissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jos lääkärit eivät tiedäkään ravitsemuksesta ja siihen liittyvistä terveysongelmista (ja kuulemma vitamiinien ja mineraalien suhteita mittaavat verikokeet ovat superkalliita ja harvinaisia) niin toivottavasti heillä on kuitenkin nöyryyttä ohjata potilas ravitsemusterapeutille tai muualle eteenpäin. Ymmärtääkseni ainakin ennen vanhaan joissakin Euroopan maissa oli käytäntönä se, että jos lääkäri ei tiennyt jotain, hän vain teeskenteli tietävänsä tai ei myöntänyt sitä. 

:D erikoinen näkökulma. Ei kyse ole nöyryydestä. Vaan siitä, että ainakin nykyään Suomessa lääkärit ohjaavat erittäin mielellään potilaan muualle eteenpäin, jos vain mitenkään voivat niin tehdä. Yhdelle lääkärille on vartin ajoille koko ajan tulvimassa potilaita ovista ja ikkunoista mitä erilaisimpine vaivoineen. Lääkärin onnen ja helpotuksen hetki on se, jos hän VOI ohjata potilaan eteenpäin esim fyssarille tai ravitsemusterapeutille. Lääkäri ei voi eikä halua tietää kaikkea itse eikä tehdä kaikkea yksin itse. Minun kokemuksen mukaan moni lääkäri on päinvastoin jopa liian hanakasti ohjaamassa potilaan eteenpäin.

Kyse voi toisinaan olla myös vastuun pakoilusta.

Se on varmasti tosi, ettei vastaanottoajalla voi paneutua kovin syvällisesti potilaan ongelmiin. Maailma onneksi muuttuu ja kohta jokainen voi itse tehdä diagnoosinsa kun bioanturit sun muut härpäkkeet osaa mitata tarvittavat asiat. Tieto voidaan analysoida halvalla vaikka Intiassa.

Lääkärin vastuu potilaasta on melkoista sanahelinää. Potilas on aina vastuussa enemmän itse itsestään kuin lääkäri potilaasta. Lääkäri on vastuussa omasta toiminnasta lääketieteen asiantuntijana. Siitä että lääkemääräykset on oikean suuruiset, tutkimukset niitä mitä on tarpeen tehdä jne.

Ylipäätään pitäisi lisätä yksilön vastuuta itsestään. Nykyään moni syöpöttelee ja juopottelee itsensä sairaaksi, koska ulkoistaa vastuunsa itsestään muualle (ajattelee, että kyllä lääkäri sitten hoitaa, tai lääkärin vika kun ei varoittanut minua, tai äitini vika kun hän ei huomioinut minua tarpeeksi lapsena jne jne aina jokun muun vika ja jonkun muun vastuu). Jos yksilön vastuu omasta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan pakotettaisiin suuremmaksi, niin yksilö käyttäyttyisi myös omaa terveyttään paremmin edistävästi. Niin kauan kuin voi heittäytyä muiden varaan, niin mielellään sen tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravitsemus- ja ruokavalioneuvontaa varten on kokonainen oma ammattikuntansa. Toki karkeat perusasiat olisi hyvä ymmärtää, mutta ei ole resurssien kannalta järkevää vaatia, että kaikki sote-alalla osaisivat tehdä edes auttavasti toistensa töitä. Lääkärin kuuluu tietää, mitä sairauksia ylipaino voi aiheuttaa tai pahentaa, suunnitella hoito noihin sairauksiin ja ohjata potilas tarvittaessa ravitsemusterapeutille tai laihdutusryhmään. Käytännön laihdutusohjaus ei kuulu lääkärille vaan ravitsemusammattilaisille.

Suomessa ongelmana on julkisen terveydenhuollon laihdutusryhmien puute. Niillä voitaisiin hillitä merkittävästi ylipainoa ja lihavuutta sivuilmiöineen mutta jostain kumman syystä niihin ei budjetoida koskaan rahaa. Kaikilla ei ole varaa eikä edes kannata käydä jollain kirjekurssin käyneellä "ravitsemuskonsulentilla".

Mihin laihdutusryhmissä lääkäriä sitten tarvittaisiin? Eikö se riitä että lääkäri ohjaisi näihin ryhmiin tarvittaessa ja niissä olisi ravitsemukseen perehtynyt asiantuntija/ terapeutti?

Lääkäri, terapeutti tai hoitaja ei myöskään voi pakottaa ihmistä laihduttamaan tai osallistumaan johonkin ryhmään. Hoito myös lääkehoito on potilaan oma valinta. Ravitsemuksesta on myös tietoa saatavilla kenelle tahansa ilman että siitä tarvitsisi maksaa ja jos tarvitsee ryhmän apua sellainenkin on mahdollista perustaa kenen tahansa.

Lääkäriä.tarvitaan esim labralähetteen kirjoittamiseen. Olisi hyvä tietää interventiotion jälkeen lihavan ihmisen kolesteroli-, triglyseridi- ja verensokeriarvot.

Labra-arvoja tarvitaan esim. lääkkeisiin ja ihmettelen jos niihin lääkäri ei osaisi kirjoittaa lähetettä ilman ravitsemustieteiden nykyistä laajempaa opiskelua.

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti tämä ennaltaehkäisystä vouhkaaminen on ihmeellistä. Jos väestö ei syö terveellisesti, niin se ei kyllä ensisijaisesti johdu yleislääkärin ravitsemustiedoista. Se johtuu ensisijaisesti kolmesta seikasta. 1) Ravitsemussuositukset ovat pielessä. 2) Kansa ei ole tietoinen suosituksista. 3) Kansa ei noudata suosituksia vaikka tietäisi niistä.

Nämä asiat eivät korjaannu jankkaamalla niitä samoja ravitsemussuosituksia lääkäreille, jotka yleensä kohtaavat potilaat vasta sitten kun nämä ovat jo sairastuneet. Ennaltaehkäisyn kannalta tärkeämpää olisi tiedotus esimerkiksi terveystiedon tunneilla koulussa. Kansalaisten motivaatio-ongelmia ei tämäkään toki ratkaise.

Ihan uteliaisuuttani kysyn että oletko lukenut Ravitsemusneuvottelukunnan viimeisimmät ravitsemussuositukset Finelin sivuilta ja noudatko annettuja ohjeita? Alle 10% suomalaisista noudattaa niitä joten on turhaa syyttää niitä suosituksia ihmisten pielessä olevasta ravitsemuksesta.