Osaisiko joku selittää, mihin perustuu väite siitä, että miehet kokevat yhtä paljon parisuhdeväkivaltaa kuik naiset?

https://yle.fi/uutiset/3-6632298

"Hoivamyytti murenee - nainen nujakoi ja lyö"

"Poliisin tietoon tullut naisten tekemä väkivalta on viime vuosina yleistynyt reippaasti. Naiset esimerkiksi nykyään riehuvat humalassa julkisilla paikoilla miesten tapaan. Tänään myös päivänvaloon nousee tapauksia, joista ennen vaiettiin."

"Vuonna 2011 lakimuutos toi osan lievistä pahoinpitelyistä virallisen syytteen alaisiksi teoiksi. Kun aiemmin uhri saattoi päättää, että asia painetaan villaisella, nyt siihen ei ole mahdollisuutta. Näin lähisuhdeväkivalta kirjautuu tilastoihin yhä useammin. Tässä on yksi syy naisten väkivaltalukujen kasvuun.

- Aiemmin vaimonsa pahoinpitelemä mies saattoi sanoa perheväkivaltatilanteeseen tulleelle poliisille, ettei asiasta kannata nostaa meteliä. Nyt siihen ei ole tilaisuutta, vaikka mies niin tahtoisi. Järjestelmä pakottaa kirjaamaan asian virallisesti, selvittää Kerola."

"Ilmiö kertoo siitä, että aiemmin naisten väkivaltaisuus on jäänyt piiloon virallisilta tilastoilta. Kerola viittaa oikeuspoliittisiin tutkimuksiin, joiden mukaan noin puolet lähisuhdeväkivallasta on naisten tekemää. Vastaanottavassa päässä on siis ollut joko puoliso, lapsi tai oma vanhempi."

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002679612.html

"Psykiatri Lauerma Turun Sanomissa: Suomalaisen miehen väkivaltaisuus on myytti"

"Suomalainen mies ei ole niin väkivaltainen kuin luullaan, kirjoittaa Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma kolumnissaan."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?

Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)

Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.

Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?

Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.

Ap

Syy miksi monet miehet niin kovasti tuovat omaa näkökulmaansa esille näissä keskusteluissa on se, että he kokevat, ettei heidän ongelmaansa huomioida lainkaan. Sinä sanot, että keskustelussa miesten näkökulma on ylikorostunut. Riippuu ihan keskustelusta. Netissä voi näin ollakin, mutta jos katsotaan niitä keskusteluja joilla on oikeasti merkitystä (päättäjät ja viranomaiset) niin miesuhrit pääosin unohdetaan. Ja sama koskee toimenpiteitä. Miesuhrien auttamiseen käytettävästä rahamäärästä päätellen parisuhdeväkivallan uhriksi joutunut mies on yhtä harvinainen kuin rehellinen poliitikko.

Lähestulkoon kaikki suojakodit ottavat vastaan vain naisia ja lehdistä saa lukea miten viranomaiset nauravat miehelle, joka hädissään yrittää soittaa apua kun puoliso on väkivaltainen. Aivan kuin ketään ei kiinnostaisi saako miespuolinen uhri apua vai ei. Ehkä siksi olisi vaihteeksi ihan hyvä että kaikissa aihetta koskevissa keskusteluissa puhuttaisin pääosin miehen näkökulmasta. Tai ihan vaikka pelkästään siitä. Kunhan miespuolisten uhrien auttamiseksi tehtävä työ vastaa edes noita sinun väittämiäsi miesuhrien määrästä voidaan palata puhumaan myös naisista.

Ja niistä uhrien määrästä. Sinä vetoat kovasti tilastoihin. Voisitko selittää miten tilastot ottavat huomioon sen, etteivät miehet ilmoita kokemaansa parisuhdeväkivaltaa viranomaisille lähellekään niin usein kuin naiset. Tässä lainaus tuosta yhdestä ketjun viestistä aiheeseen liittyen:

"Esimerkiksi yhdysvaltalaisaineistojen perusteella on arvioitu, että parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista 8–14 prosenttia ja miehistä 1–3 prosenttia ilmoittaa viranomaisille itseensä kohdistuneesta parisuhdeväkivallasta"

Jos tämä tulee puheeksi niin asiantuntija kyllä myöntävän sen olevan näin. Mutta silti tykätään ottaa aina esille tilastot, koska niihin on niin helppo viitata. Todellista uhrien määrää emme tiedä kukaan, mutta en minä näe mitään syytä puhua vain naisiin kohdistusvasta parisuhdeväkivallasta. Toki auttamis- tai ehkäisemiskeinot voivat olla eri sukupuolille erilaiset, mutta tuskin täysin eriävät. Ja keskusteluissa harvoin noista detaljeista puhutaan, vaan enemmänkin aiheesta yleisesti ja siitä miten ongelman ratkaisemiseksi pitäisi saada päättäjiltä rahaa.

Mietitäänpä. Meillä on tieteellistä tutkimusta aiheesta lähisuhdeväkivalta ja sen mukaan 9/10:stä uhrista on nainen, naisiin kohdistuva väkivalta on myös raaempaa kuin miehiin kohdistuva väkivalta. Naisistakaan alle 10% ilmoittaa tapauksista poliisille. Loput eivät pysty pitämään salassa, koska lähisuhdepahoinpitely on yleisen syyttäjän alainen teko ja perheenäidin joutuessa sairaalaan hakkaamisen takia, soittaa lääkäri lastensuojeluun virkavelvollisuudesta. Miesuhreista on mysteerisiä uhritutkimuksia, joista esim. THL sanoo, että vastaajissa oli mukana naisia.

Turvaoteja on maassa suhteessa liian vähän. Suuri osa niistä toimii yksityisesti. Mikä estää miesliikettä perustamasta vain miehille suunnattuja palveluja?

Parisuhdeväkivallasta alettiin Suomessa keskustella länsimaista todella myöhään, vasta 1990 -luvulla. Raiskaus avioliitossa ja lähestymiskielto tulivat samaan aikaan lakiin. Ilmeisesti joillekin miehille tämäkin keskustelu on ollut liikaa.

Linkki niihin tutkimuksiin, joissa nainen on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä uhri?

Tuore, ja suomalainen sellainen, kiitos.

Usko, toivo ja hakkasus jo mainittiin. Toinen voisi olla vaikkapa Marita Husson Parisuhdeväkivalta. Suomalaisten kokema parisuhdeväkivalta tutkimus vuodelta 2012 ilmoittaa, että esiintyvyydessä tai kuka on uhri ja kuka on tekijä ei ole tapahtunut muutoksia sitten tutkitun ajan, joka on 1980 -luvulta eteenpäin. Näin ollen Uskon toivon ja hakkauksen johtopääteltäät naisuhrien määrästä 9/10 pitää edelleen paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta linkkaamastasi miesuhritutkimuksesta:

"Miehet ja naiset olivat kokeneet suunnilleen yhtä usein nykyisen kumppanin tekemää väkivaltaa sekä joskus nykyisen parisuhteensa aikana että viimeisen vuoden aikana. Vajaan prosenttiyksikön erot sukupuolten välillä eivät ole tilastollisesti merkitseviä."

Sivulta 45, kappaleesta Sukupuoli ja väkivalta:

"Vaikka parisuhdeväkivallan taso sukupuolten välillä oli sama, miesten ja naisten kokeman parisuhdeväkivallan muodoissa oli eroja. Naiset kokivat useammin liikkumisen estämistä ja kiinni tarttumista sekä kuristamista, miehet puolestaan läimäisyjä ja kovalla esineellä heittämistä. Samanlaiset erot löysi Archer (2006; 2002) ulkomaisista parisuhdeväkivaltatutkimuksista tekemässään vertailussa.

Ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu myös, että vaikka miesten ja naisten parisuhdeväkivaltakokemusten yleisyys nykyisessä suhteessa oli suunnilleen samaa tasoa, väkivallasta aiheutui naisille useammin vammoja kuin miehille (Dobash & Dobash 2004; Carney ym. 2007). Sama asia havaittiin tässä tutkimuksessa. Naisille aiheutui parisuhdeväkivallasta yli kaksi kertaa useammin fyysisiä vammoja kuin miehille ja yli kolme kertaa useammin psyykkisiä seurauksia. Naisilla oli myös miehiä enemmän parisuhdeväkivallan tapahtumakertoja.

Lisäksi entisissä parisuhteissa naiset olivat kokeneet kaksi kertaa useammin väkivaltaa kuin miehet. Kun sekä nykyisessä ja entisissä parisuhteissa koettu väkivalta lasketaan yhteen, ero sukupuolten välillä on selvä: 22 prosenttia kaikista haastatelluista miehistä ja 35 prosenttia naisista oli kokenut joskus nykyisen tai entisen puolison tekemää väkivaltaa, ja naisilla erityisesti psyykkiset seuraukset parisuhdeväkivallasta olivat yleisempiä kuin miehillä.

Väkivallasta aiheutuneiden seurausten näkökulmasta miesten ja naisten kokema parisuhdeväkivalta ei ole symmetristä, vaikka se parisuhdeväkivallan yleisyyttä koskevien tulosten perusteella tältä voi näyttää. Nainen jää usein fyysisesti heikompana alakynteen väkivaltatilanteissa ja kärsii vakavammat seuraukset (Nyqvist 2001, 117). Erityisesti näin tapahtuu päättyneissä parisuhteissa."

Miltä sivulta ja mistä yhteydestä lainaamasi sitaatti mahtaa olla peräisin. Helpottaa keskustelua, jos tarkat lainaukset yksilöi vähän spesifimmin. :)

Ap

Minusta on hiukan ongelmallista se miten liikkumisen estäminen tai kiinni tarttuminen lasketaan kyselyissä väkivallaksi, sillä kun asiasta kysytään, niin kysymykseen ei liitetä lisäkysymystä tuon toiminnan syistä. Monissa tapauksissa jomman kumman osapuolen suojelemiseen liittyvä teko lasketaan väkivallaksi.

Tai sitten meidän pitäisi varmaan laskea väkivallaksi sekin jos joku estää lastaan juoksemasta auton alle.

Kuka tätä keskustelua moderoi. Nyt oikeasti jotain järkeä tähän hommaan. Naisten väkivalta ilmiönä ammateissa, joissa heillä on valta-asema, ei katoa, vaikka jokaisen viestin poistaisit. Osa ihmisistä haluaa tehdä muille pahaa ja saa kiksinsä siitä. Näitä on miehissä ja naisissa ja he ovat hyvin opportunistisia. Hankkiutuvat ammatteihin, joissa voivat niin tehdä.

Kuka tätä keskustelua moderoi. Nyt oikeasti jotain järkeä tähän hommaan. Naisten väkivalta ilmiönä ammateissa, joissa heillä on valta-asema, ei katoa, vaikka jokaisen viestin poistaisit. Osa ihmisistä haluaa tehdä muille pahaa ja saa kiksinsä siitä. Näitä on miehissä ja naisissa ja he ovat hyvin opportunistisia. Hankkiutuvat ammatteihin, joissa voivat niin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?

Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)

Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.

Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?

Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.

Ap

Koska monessa tutkimuksessa on havaittu, ettei se vanha tieto pidä paikkansa, että valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. Siksi. Jos vertaamme ilmoitettuja väkivallantekoja, naisia on suurin osa uhreista, koska miehet eivät ilmoita. Jos teemme anonyymejä, luottamuksellisia tutkimuksia, joissa mies voi turvallisesti kertoa totuuden, suunnilleen yhtä suuri osa naisista ja miehistä on kokenut parisuhteessaan väkivaltaa. Se on kyllä totta, että nainen kuolee useammin parisuhdeväkivallan tuloksena.

Mitä ovat nämä monet uhritutkimukset? Voisitko eritellä? Tietääkseni Suomessa on tehty vain yksi ensisijaisesti miesnäkökulmaan keskittyvä uhritutkimus, joka on tuo täällä jo keskusteltu tuhansien iskujen maa vuodelta 2010. Se tuki havaintoa siitä, että miehiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on raportoitua yleisempää, mutta totesi silti, että naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on silti sekä yleisempää että laadultaan vakavampaa (=useampia tapahtumakertoja ja vakavampia fyysisiä ja psyykkiisä vammoja). Kun uhritutkimukseen haastatellaan sekä miehiä että naisia ilman tutkimuksellista painotusta jompaan kumpaan sukupuoleen, sama toistuu: naiset kokevat edelleen parisuhdeväkivaltaa huomattavasti enemmän kuin miehet. Naisten kokema väkivalta on myös miesten kokemaa useammin toistuvaa tai vammaan johtavaa. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/152609

Tässä on siis oikeastaan tultu täys ympyrä. Keskustelu palaa aina siihen, että miesten kokema parisuhdeväkivalta olisi yhtä laaja ja vakava ilmiö kuin naisten kokema vastaava, mutta tätä väitettä ei oikestaan perustella mitenkään.

Vastaaja 12/13 jopa linkkasi tänne avauksessakin mainitun wikipedia-artikkelin, joka käyttää yhtenä lähteistään tuota virheelliseksi jo todettua ylen juttua...

Ap

"Miesuhritutkimuksen mukaan myös miehet joutuvat parisuhteissaan väkivallan uhreiksi. Sukupuolten välillä ei ollut juurikaan eroa parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneiden määrässä: naisista 17 ja miehistä 16 prosenttia oli kokenut fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua jossain vaiheessa nykyistä parisuhdettaan."

Tämä tieto löytyy varsin helpolla etsimisellä netistä.

Mutta kova tarve sinulla on nähdä vain naiset uhreina.

Kerrotko vielä, mitkä ovat prosenttiosuudet sukupuolten välillä silloin, kun huomioidaan myös entiset parisuhteet eikä ainoastaan nykyisiä?

Olen nainen. Olen ollut uhri ja tekijä. Kun olin uhri, mielenterveyspalveluissa sanottiin, tietenkin, ettei kenenkään tarvitse tuollaista sietää ja vihjattiin, että eroa. Erosin, mikä oli hyvä päätös. Kun olin tekijä, uudelle miehelleni ei kukaan vihjannut, että eroa. Minua oksetti tällainen kaksinaismoralismi ja oksettaa yhä. En ole mikään stereotyyppinen hyvä ihminen. Silti minäkin tajuan, miten vähän miehestäni kukaan virallinen taho välittää. Minulle ehdotettiin aikanaan turvakotia. Ehdotettiinko miehelleni, no ei... Oli järkyttävää huomata, miten miesuhriini suhtauduttiin väkivaltaisena naisena. Ketään ei ihan oikeasti kiinnosta. Allekirjoitan täysin tuon ensimmäisellä sivulla olevan kokemuksen väkivaltaisesta naisesta, joka haki apua. Väkivalta tosiaan siirtyy tuleviin suhteisiin. Olen siitä elävä esimerkki. Kierteen katkaiseminen on myös aika hankalaa, jos sitä väkivaltaa hyssytellään.

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen. Olen ollut uhri ja tekijä. Kun olin uhri, mielenterveyspalveluissa sanottiin, tietenkin, ettei kenenkään tarvitse tuollaista sietää ja vihjattiin, että eroa. Erosin, mikä oli hyvä päätös. Kun olin tekijä, uudelle miehelleni ei kukaan vihjannut, että eroa. Minua oksetti tällainen kaksinaismoralismi ja oksettaa yhä. En ole mikään stereotyyppinen hyvä ihminen. Silti minäkin tajuan, miten vähän miehestäni kukaan virallinen taho välittää. Minulle ehdotettiin aikanaan turvakotia. Ehdotettiinko miehelleni, no ei... Oli järkyttävää huomata, miten miesuhriini suhtauduttiin väkivaltaisena naisena. Ketään ei ihan oikeasti kiinnosta. Allekirjoitan täysin tuon ensimmäisellä sivulla olevan kokemuksen väkivaltaisesta naisesta, joka haki apua. Väkivalta tosiaan siirtyy tuleviin suhteisiin. Olen siitä elävä esimerkki. Kierteen katkaiseminen on myös aika hankalaa, jos sitä väkivaltaa hyssytellään.

Lisään siis vielä lyhyesti, että MINUN, väkivallan tekijän, pitää hakea uhrilleni oikeutta. Kyllä on saatana sairas maa. Suurin osa tekijöistä kun ei tietenkään näe itsessään vikaa eikä apua hae, kummallekaan. Nekin harvat, jotka hakevat, kuten minä ja tuo ensimmäisellä sivulla olevan kaveri, joutuvat tyyliin perustelemaan, että kyllä vain, minun väkivaltani miestäni kohtaan on kuin onkin väärin ja ihan perseestä. Hyi saatana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?

Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)

Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.

Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?

Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.

Ap

Syy miksi monet miehet niin kovasti tuovat omaa näkökulmaansa esille näissä keskusteluissa on se, että he kokevat, ettei heidän ongelmaansa huomioida lainkaan. Sinä sanot, että keskustelussa miesten näkökulma on ylikorostunut. Riippuu ihan keskustelusta. Netissä voi näin ollakin, mutta jos katsotaan niitä keskusteluja joilla on oikeasti merkitystä (päättäjät ja viranomaiset) niin miesuhrit pääosin unohdetaan. Ja sama koskee toimenpiteitä. Miesuhrien auttamiseen käytettävästä rahamäärästä päätellen parisuhdeväkivallan uhriksi joutunut mies on yhtä harvinainen kuin rehellinen poliitikko.

Lähestulkoon kaikki suojakodit ottavat vastaan vain naisia ja lehdistä saa lukea miten viranomaiset nauravat miehelle, joka hädissään yrittää soittaa apua kun puoliso on väkivaltainen. Aivan kuin ketään ei kiinnostaisi saako miespuolinen uhri apua vai ei. Ehkä siksi olisi vaihteeksi ihan hyvä että kaikissa aihetta koskevissa keskusteluissa puhuttaisin pääosin miehen näkökulmasta. Tai ihan vaikka pelkästään siitä. Kunhan miespuolisten uhrien auttamiseksi tehtävä työ vastaa edes noita sinun väittämiäsi miesuhrien määrästä voidaan palata puhumaan myös naisista.

Ja niistä uhrien määrästä. Sinä vetoat kovasti tilastoihin. Voisitko selittää miten tilastot ottavat huomioon sen, etteivät miehet ilmoita kokemaansa parisuhdeväkivaltaa viranomaisille lähellekään niin usein kuin naiset. Tässä lainaus tuosta yhdestä ketjun viestistä aiheeseen liittyen:

"Esimerkiksi yhdysvaltalaisaineistojen perusteella on arvioitu, että parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista 8–14 prosenttia ja miehistä 1–3 prosenttia ilmoittaa viranomaisille itseensä kohdistuneesta parisuhdeväkivallasta"

Jos tämä tulee puheeksi niin asiantuntija kyllä myöntävän sen olevan näin. Mutta silti tykätään ottaa aina esille tilastot, koska niihin on niin helppo viitata. Todellista uhrien määrää emme tiedä kukaan, mutta en minä näe mitään syytä puhua vain naisiin kohdistusvasta parisuhdeväkivallasta. Toki auttamis- tai ehkäisemiskeinot voivat olla eri sukupuolille erilaiset, mutta tuskin täysin eriävät. Ja keskusteluissa harvoin noista detaljeista puhutaan, vaan enemmänkin aiheesta yleisesti ja siitä miten ongelman ratkaisemiseksi pitäisi saada päättäjiltä rahaa.

Mietitäänpä. Meillä on tieteellistä tutkimusta aiheesta lähisuhdeväkivalta ja sen mukaan 9/10:stä uhrista on nainen, naisiin kohdistuva väkivalta on myös raaempaa kuin miehiin kohdistuva väkivalta. Naisistakaan alle 10% ilmoittaa tapauksista poliisille. Loput eivät pysty pitämään salassa, koska lähisuhdepahoinpitely on yleisen syyttäjän alainen teko ja perheenäidin joutuessa sairaalaan hakkaamisen takia, soittaa lääkäri lastensuojeluun virkavelvollisuudesta. Miesuhreista on mysteerisiä uhritutkimuksia, joista esim. THL sanoo, että vastaajissa oli mukana naisia.

Turvaoteja on maassa suhteessa liian vähän. Suuri osa niistä toimii yksityisesti. Mikä estää miesliikettä perustamasta vain miehille suunnattuja palveluja?

Parisuhdeväkivallasta alettiin Suomessa keskustella länsimaista todella myöhään, vasta 1990 -luvulla. Raiskaus avioliitossa ja lähestymiskielto tulivat samaan aikaan lakiin. Ilmeisesti joillekin miehille tämäkin keskustelu on ollut liikaa.

Raiskaus avioliitossa oli laitonta jo ennen lakia ja siitä tuli silloinkin syyte ja tuomio, mutta siitä syytettiin siihen aikaan eri nimikkeellä. Käsittääkseni tuomiot eivät lain voimaantultua ole juuri muuttuneet.

Ap, itsehän sen sanoit aloituksessa. Puhuit "perinteisestä" mallista. Juuri siksi monet ottavat esille mieheen kohdistuvan perheväkivallan, koska PERINTEISESTI naista on pidetty uhrina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?

Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)

Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.

Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?

Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.

Ap

Syy miksi monet miehet niin kovasti tuovat omaa näkökulmaansa esille näissä keskusteluissa on se, että he kokevat, ettei heidän ongelmaansa huomioida lainkaan. Sinä sanot, että keskustelussa miesten näkökulma on ylikorostunut. Riippuu ihan keskustelusta. Netissä voi näin ollakin, mutta jos katsotaan niitä keskusteluja joilla on oikeasti merkitystä (päättäjät ja viranomaiset) niin miesuhrit pääosin unohdetaan. Ja sama koskee toimenpiteitä. Miesuhrien auttamiseen käytettävästä rahamäärästä päätellen parisuhdeväkivallan uhriksi joutunut mies on yhtä harvinainen kuin rehellinen poliitikko.

Lähestulkoon kaikki suojakodit ottavat vastaan vain naisia ja lehdistä saa lukea miten viranomaiset nauravat miehelle, joka hädissään yrittää soittaa apua kun puoliso on väkivaltainen. Aivan kuin ketään ei kiinnostaisi saako miespuolinen uhri apua vai ei. Ehkä siksi olisi vaihteeksi ihan hyvä että kaikissa aihetta koskevissa keskusteluissa puhuttaisin pääosin miehen näkökulmasta. Tai ihan vaikka pelkästään siitä. Kunhan miespuolisten uhrien auttamiseksi tehtävä työ vastaa edes noita sinun väittämiäsi miesuhrien määrästä voidaan palata puhumaan myös naisista.

Ja niistä uhrien määrästä. Sinä vetoat kovasti tilastoihin. Voisitko selittää miten tilastot ottavat huomioon sen, etteivät miehet ilmoita kokemaansa parisuhdeväkivaltaa viranomaisille lähellekään niin usein kuin naiset. Tässä lainaus tuosta yhdestä ketjun viestistä aiheeseen liittyen:

"Esimerkiksi yhdysvaltalaisaineistojen perusteella on arvioitu, että parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista 8–14 prosenttia ja miehistä 1–3 prosenttia ilmoittaa viranomaisille itseensä kohdistuneesta parisuhdeväkivallasta"

Jos tämä tulee puheeksi niin asiantuntija kyllä myöntävän sen olevan näin. Mutta silti tykätään ottaa aina esille tilastot, koska niihin on niin helppo viitata. Todellista uhrien määrää emme tiedä kukaan, mutta en minä näe mitään syytä puhua vain naisiin kohdistusvasta parisuhdeväkivallasta. Toki auttamis- tai ehkäisemiskeinot voivat olla eri sukupuolille erilaiset, mutta tuskin täysin eriävät. Ja keskusteluissa harvoin noista detaljeista puhutaan, vaan enemmänkin aiheesta yleisesti ja siitä miten ongelman ratkaisemiseksi pitäisi saada päättäjiltä rahaa.

Mietitäänpä. Meillä on tieteellistä tutkimusta aiheesta lähisuhdeväkivalta ja sen mukaan 9/10:stä uhrista on nainen, naisiin kohdistuva väkivalta on myös raaempaa kuin miehiin kohdistuva väkivalta. Naisistakaan alle 10% ilmoittaa tapauksista poliisille. Loput eivät pysty pitämään salassa, koska lähisuhdepahoinpitely on yleisen syyttäjän alainen teko ja perheenäidin joutuessa sairaalaan hakkaamisen takia, soittaa lääkäri lastensuojeluun virkavelvollisuudesta. Miesuhreista on mysteerisiä uhritutkimuksia, joista esim. THL sanoo, että vastaajissa oli mukana naisia.

Turvaoteja on maassa suhteessa liian vähän. Suuri osa niistä toimii yksityisesti. Mikä estää miesliikettä perustamasta vain miehille suunnattuja palveluja?

Parisuhdeväkivallasta alettiin Suomessa keskustella länsimaista todella myöhään, vasta 1990 -luvulla. Raiskaus avioliitossa ja lähestymiskielto tulivat samaan aikaan lakiin. Ilmeisesti joillekin miehille tämäkin keskustelu on ollut liikaa.

Linkki niihin tutkimuksiin, joissa nainen on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä uhri?

Tuore, ja suomalainen sellainen, kiitos.

Usko, toivo ja hakkasus jo mainittiin. Toinen voisi olla vaikkapa Marita Husson Parisuhdeväkivalta. Suomalaisten kokema parisuhdeväkivalta tutkimus vuodelta 2012 ilmoittaa, että esiintyvyydessä tai kuka on uhri ja kuka on tekijä ei ole tapahtunut muutoksia sitten tutkitun ajan, joka on 1980 -luvulta eteenpäin. Näin ollen Uskon toivon ja hakkauksen johtopääteltäät naisuhrien määrästä 9/10 pitää edelleen paikkaansa.

Se linkki kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?

Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)

Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.

Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?

Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.

Ap

Koska monessa tutkimuksessa on havaittu, ettei se vanha tieto pidä paikkansa, että valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. Siksi. Jos vertaamme ilmoitettuja väkivallantekoja, naisia on suurin osa uhreista, koska miehet eivät ilmoita. Jos teemme anonyymejä, luottamuksellisia tutkimuksia, joissa mies voi turvallisesti kertoa totuuden, suunnilleen yhtä suuri osa naisista ja miehistä on kokenut parisuhteessaan väkivaltaa. Se on kyllä totta, että nainen kuolee useammin parisuhdeväkivallan tuloksena.

Mitä ovat nämä monet uhritutkimukset? Voisitko eritellä? Tietääkseni Suomessa on tehty vain yksi ensisijaisesti miesnäkökulmaan keskittyvä uhritutkimus, joka on tuo täällä jo keskusteltu tuhansien iskujen maa vuodelta 2010. Se tuki havaintoa siitä, että miehiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on raportoitua yleisempää, mutta totesi silti, että naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on silti sekä yleisempää että laadultaan vakavampaa (=useampia tapahtumakertoja ja vakavampia fyysisiä ja psyykkiisä vammoja). Kun uhritutkimukseen haastatellaan sekä miehiä että naisia ilman tutkimuksellista painotusta jompaan kumpaan sukupuoleen, sama toistuu: naiset kokevat edelleen parisuhdeväkivaltaa huomattavasti enemmän kuin miehet. Naisten kokema väkivalta on myös miesten kokemaa useammin toistuvaa tai vammaan johtavaa. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/152609

Tässä on siis oikeastaan tultu täys ympyrä. Keskustelu palaa aina siihen, että miesten kokema parisuhdeväkivalta olisi yhtä laaja ja vakava ilmiö kuin naisten kokema vastaava, mutta tätä väitettä ei oikestaan perustella mitenkään.

Vastaaja 12/13 jopa linkkasi tänne avauksessakin mainitun wikipedia-artikkelin, joka käyttää yhtenä lähteistään tuota virheelliseksi jo todettua ylen juttua...

Ap

"Miesuhritutkimuksen mukaan myös miehet joutuvat parisuhteissaan väkivallan uhreiksi. Sukupuolten välillä ei ollut juurikaan eroa parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneiden määrässä: naisista 17 ja miehistä 16 prosenttia oli kokenut fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua jossain vaiheessa nykyistä parisuhdettaan."

Tämä tieto löytyy varsin helpolla etsimisellä netistä.

Mutta kova tarve sinulla on nähdä vain naiset uhreina.

Kerrotko vielä, mitkä ovat prosenttiosuudet sukupuolten välillä silloin, kun huomioidaan myös entiset parisuhteet eikä ainoastaan nykyisiä?

Hienoa saivartelua. Mitäs jos ihan itse tekisit puolueettoman tutkimuksen aiheesta?

Jos nalkutus ja toisen verbaalinen loukkaaminen lasketaan väkivallaksi, niin naiset ja miehet lienevät tasoissa, mutta olen vakuuttunut, että vakavassa fyysisessä väkivallassa miehet ovat huomattavan yliedustettuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?

Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)

Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.

Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?

Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.

Ap

Syy miksi monet miehet niin kovasti tuovat omaa näkökulmaansa esille näissä keskusteluissa on se, että he kokevat, ettei heidän ongelmaansa huomioida lainkaan. Sinä sanot, että keskustelussa miesten näkökulma on ylikorostunut. Riippuu ihan keskustelusta. Netissä voi näin ollakin, mutta jos katsotaan niitä keskusteluja joilla on oikeasti merkitystä (päättäjät ja viranomaiset) niin miesuhrit pääosin unohdetaan. Ja sama koskee toimenpiteitä. Miesuhrien auttamiseen käytettävästä rahamäärästä päätellen parisuhdeväkivallan uhriksi joutunut mies on yhtä harvinainen kuin rehellinen poliitikko.

Lähestulkoon kaikki suojakodit ottavat vastaan vain naisia ja lehdistä saa lukea miten viranomaiset nauravat miehelle, joka hädissään yrittää soittaa apua kun puoliso on väkivaltainen. Aivan kuin ketään ei kiinnostaisi saako miespuolinen uhri apua vai ei. Ehkä siksi olisi vaihteeksi ihan hyvä että kaikissa aihetta koskevissa keskusteluissa puhuttaisin pääosin miehen näkökulmasta. Tai ihan vaikka pelkästään siitä. Kunhan miespuolisten uhrien auttamiseksi tehtävä työ vastaa edes noita sinun väittämiäsi miesuhrien määrästä voidaan palata puhumaan myös naisista.

Ja niistä uhrien määrästä. Sinä vetoat kovasti tilastoihin. Voisitko selittää miten tilastot ottavat huomioon sen, etteivät miehet ilmoita kokemaansa parisuhdeväkivaltaa viranomaisille lähellekään niin usein kuin naiset. Tässä lainaus tuosta yhdestä ketjun viestistä aiheeseen liittyen:

"Esimerkiksi yhdysvaltalaisaineistojen perusteella on arvioitu, että parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista 8–14 prosenttia ja miehistä 1–3 prosenttia ilmoittaa viranomaisille itseensä kohdistuneesta parisuhdeväkivallasta"

Jos tämä tulee puheeksi niin asiantuntija kyllä myöntävän sen olevan näin. Mutta silti tykätään ottaa aina esille tilastot, koska niihin on niin helppo viitata. Todellista uhrien määrää emme tiedä kukaan, mutta en minä näe mitään syytä puhua vain naisiin kohdistusvasta parisuhdeväkivallasta. Toki auttamis- tai ehkäisemiskeinot voivat olla eri sukupuolille erilaiset, mutta tuskin täysin eriävät. Ja keskusteluissa harvoin noista detaljeista puhutaan, vaan enemmänkin aiheesta yleisesti ja siitä miten ongelman ratkaisemiseksi pitäisi saada päättäjiltä rahaa.

Mietitäänpä. Meillä on tieteellistä tutkimusta aiheesta lähisuhdeväkivalta ja sen mukaan 9/10:stä uhrista on nainen, naisiin kohdistuva väkivalta on myös raaempaa kuin miehiin kohdistuva väkivalta. Naisistakaan alle 10% ilmoittaa tapauksista poliisille. Loput eivät pysty pitämään salassa, koska lähisuhdepahoinpitely on yleisen syyttäjän alainen teko ja perheenäidin joutuessa sairaalaan hakkaamisen takia, soittaa lääkäri lastensuojeluun virkavelvollisuudesta. Miesuhreista on mysteerisiä uhritutkimuksia, joista esim. THL sanoo, että vastaajissa oli mukana naisia.

Turvaoteja on maassa suhteessa liian vähän. Suuri osa niistä toimii yksityisesti. Mikä estää miesliikettä perustamasta vain miehille suunnattuja palveluja?

Parisuhdeväkivallasta alettiin Suomessa keskustella länsimaista todella myöhään, vasta 1990 -luvulla. Raiskaus avioliitossa ja lähestymiskielto tulivat samaan aikaan lakiin. Ilmeisesti joillekin miehille tämäkin keskustelu on ollut liikaa.

Linkki niihin tutkimuksiin, joissa nainen on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä uhri?

Tuore, ja suomalainen sellainen, kiitos.

Usko, toivo ja hakkasus jo mainittiin. Toinen voisi olla vaikkapa Marita Husson Parisuhdeväkivalta. Suomalaisten kokema parisuhdeväkivalta tutkimus vuodelta 2012 ilmoittaa, että esiintyvyydessä tai kuka on uhri ja kuka on tekijä ei ole tapahtunut muutoksia sitten tutkitun ajan, joka on 1980 -luvulta eteenpäin. Näin ollen Uskon toivon ja hakkauksen johtopääteltäät naisuhrien määrästä 9/10 pitää edelleen paikkaansa.

Se linkki kiitos.

Ihan omin pikku jaloin pitää kipittää yliopiston kirjastoon, sieltä minäkin nämä kirjat hain.

Vierailija kirjoitti:

Jos nalkutus ja toisen verbaalinen loukkaaminen lasketaan väkivallaksi, niin naiset ja miehet lienevät tasoissa, mutta olen vakuuttunut, että vakavassa fyysisessä väkivallassa miehet ovat huomattavan yliedustettuja.

Jos naisen väkivaltaa miestä kohtaan ei pidetä vakavana, se lisääntyy. Myös vakava. Tästä on merkkejä.

Vierailija kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-6632298

"Hoivamyytti murenee - nainen nujakoi ja lyö"

"Poliisin tietoon tullut naisten tekemä väkivalta on viime vuosina yleistynyt reippaasti. Naiset esimerkiksi nykyään riehuvat humalassa julkisilla paikoilla miesten tapaan. Tänään myös päivänvaloon nousee tapauksia, joista ennen vaiettiin."

"Vuonna 2011 lakimuutos toi osan lievistä pahoinpitelyistä virallisen syytteen alaisiksi teoiksi. Kun aiemmin uhri saattoi päättää, että asia painetaan villaisella, nyt siihen ei ole mahdollisuutta. Näin lähisuhdeväkivalta kirjautuu tilastoihin yhä useammin. Tässä on yksi syy naisten väkivaltalukujen kasvuun.

- Aiemmin vaimonsa pahoinpitelemä mies saattoi sanoa perheväkivaltatilanteeseen tulleelle poliisille, ettei asiasta kannata nostaa meteliä. Nyt siihen ei ole tilaisuutta, vaikka mies niin tahtoisi. Järjestelmä pakottaa kirjaamaan asian virallisesti, selvittää Kerola."

"Ilmiö kertoo siitä, että aiemmin naisten väkivaltaisuus on jäänyt piiloon virallisilta tilastoilta. Kerola viittaa oikeuspoliittisiin tutkimuksiin, joiden mukaan noin puolet lähisuhdeväkivallasta on naisten tekemää. Vastaanottavassa päässä on siis ollut joko puoliso, lapsi tai oma vanhempi."

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002679612.html

"Psykiatri Lauerma Turun Sanomissa: Suomalaisen miehen väkivaltaisuus on myytti"

"Suomalainen mies ei ole niin väkivaltainen kuin luullaan, kirjoittaa Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma kolumnissaan."

Joku viitsii oikeasti alapeukuttaa jopa viranomaisten ja asiantuntijoiden lausuntoja? Kun ei muuhunkaan kykene?

Tätähän voi kysymyksenasettelulla manipuloida helposti.

Kysytään mieheltä. 1. Oletko kokenut parisuhteessasi väkivaltaa. Väkivaltaa on esimerkiksi kuristaminen, potkiminen ja nyrkillä lyöminen. Kaikki tapoja, joita nainen ei yleensä käytä, joten haastateltava vastaa, ettei ole kokenut.

Kysytään naiselta. 2. Oletko kokenut väkivaltaa. Väkivaltaa on esimerkiksi tukistaminen, näpeille lyöminen, tarttuminen ilman lupaa, liikkumisen estäminen.

Uskaltaisin väittää, että hyvin moni on kokenut väkivaltaa, jos se määritellään, kuten kohdassa 2. Myös mies.

Vierailija kirjoitti:

Jos nalkutus ja toisen verbaalinen loukkaaminen lasketaan väkivallaksi, niin naiset ja miehet lienevät tasoissa, mutta olen vakuuttunut, että vakavassa fyysisessä väkivallassa miehet ovat huomattavan yliedustettuja.

Jospa tutustuisit tilastoihin arvailujen sijasta.

Aloittaja taisi ymmärtää itsekin aloituksensa typeryyden ja katosi. Tyypillistä naisasianaisen toimintaa.

Missä olosuhteissa nainen on väkivaltainen parisuhteessa? Onko kyseessä alkoholisoitunut, väkivaltaisessa lapsuudenperheessä elänyt nainen, joka toistaa tuttua kuviota? Vai onko hän psykopaatti, joka täydellisen ulkokuoren alla syyllistyy hirvittäviin tekoihin?

Entä se tavallinen nainen, lähihoitaja tai opettaja, kolmen lapsen äiti, jolla on harrastuksia ja joka kuljettaa lapsiaan harrastuksiin, potkiiko hän illalla miehensä henkihieveriin? Viimeksi mainittuja on kuitenkin paljon.