Huoh! Lapsen "sokeriton" kaveri alkaa todella ärsyttää!
Olen mökillä kolmistaan 9-vuotiaan ja tämän kaveripojan kanssa. Kaveri ei kuulemma syö sokeria eikä mitään makeaa pidä hänelle antaa, ei edes hedelmiä tai marjoja, koska "ei tykkää". Ei myöskään sipsejä, pizzaa, rasvaisia ruokia eikä eläinrasvoja.
Arvatkaa millaista sotaa täällä käydään kun oman lapsen kanssa herkuttelemme jätskillä ja mansikoilla, raparperimehulla ja grillaamme makkaraa ja syömme karkkeja. Ja kaveripoika kerjää ja pyytää, saa raivareita ja itkee kun joutuu syömään porkkana ja lanttukuutioita muovikulhosta. Jatkuva riita päällä ruuasta. Oma lapsikaan ei enää tykkää.
Soitin eilen illalla kaverin äidille ja pyysin hakemaan pojan kotiin. Äiti sanoi ettei pääse ja sanoi että onpa erikoista miten tällainen tilanne juuri meidän kanssa syntynyt kun muiden kanssa ei koskaan mitään. Kun kerran lapsi ei herkuista tykkää.
No laitoin juuri äidille viestiä, että poikansa tulee lanttukuutioidensa kansaa bussilla kaupunkiin klo 19.25 ja äiti voi hakea hänet linja-autoasemalta.
Sen pituinen se.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin kun karppaus oli suurta muotia tapasin naisen, joka ei voinut syödä mansikoita tai porkkanoita, koska karppaus. En tiedä, onko näitä näin sairaita tapauksia vielä nykyäänkin. Varmaan on.
Kyllä ketokarppaajakin voi muutaman mansikan välillä syödä. Mutta jos joku aikuinen haluaa laihduttaa karppaamalla, ja siksi kieltäytyy kaikesta makeasta ja hiilarisesta, niin mitä se tähän aloitukseen liittyy? Ei karppaaja lapsiaan laita ketoosikarppausdieetille. Kyllä karppaajan lapsi saa syödä esim. perunan koulussa ruoan kanssa, vaikka karppaaja itse ei syö perunaa.
Vierailija kirjoitti:
Olisin muina naisina antanut vaan ruokafanaatikkoäidin jälkikasvun syödä samaa mitä mekin ja niin paljon kun vaan tykkää. Ei ihme että syömishäiriöitä on kun pitää sille lapsellekin opettaa ruokanirsoilun jalo taito kun itse ei jostakin nyt satu tykkäämään. Ei sitä pidä lapsen ruokailun kanssa pelleillä, tulee ongelmia myöhemmin sekä puutostilojakin. Olisin vielä lähtöpäivänä antanut kunnolla palaa herkkuruokien kanssa ennen kotiin viemistä. Sääli lasta joka jää paljosta paitsi kun kaikkea rajoitetaan ja kontroillaan sen oman mielen mukaan. Ei ole tervettä touhua. Liika on liikaa terveysintoilussakin joka on kylläkin tervellisyydestä kaukana lopun viimein kun noin ehdotonta on.
Olis pitänyt vain antaa lapsen syödä kaikkia herkkuja ja kertoa sitten äidille, että tuo teidän lapsi rohkaistui ja halusi maistella ja jopa tykkäsi! Kun kerran perustelu oli, että lapsi ei tykkää.
Meillä käy yksi pojan kaveri joka on vähän tuota maata. itse annan sen syödä niin paljon ja mitä tahansa mitä huvittaa kun on meillä. En edes valvo syömisiä. Sääliksi käy poikaa. En usko että heidän perheen ruokavalio on niin niukka tai puutteellinen että pojalle terveydellistä vaaraa olisi, mutta en myöskään usko että siitä terveyshifistelystä juurikaan edes hyötyy, ja toiseksi, joka paikassa joutuu silmätikuksi ja helposti pilkatuksi kun ei saa syödä tavallisia asioita.
Oma veikkaukseni on, että kun tuo poika vähän kasvaa ja saa vapaasti päättää mitä syö, niin sitten menee karkkia ja limsaa ja roskaruokaa oikein patoutuneella vimmalla. Nyt jo on sellainen että meilläkin pojalta kysyy että onko jääkaapissa mitään hyvää, ja saattaa vaikka syödä paketillisen nakkeja jos sellainen löytyy, eikä todellakaan yhtään halua esim. mansikoita tai muuta terveellistä vaan pelkästään sitä rasvaista ja makeaa.

"Tavallisia asioita" ? mitä ne tavalliset asiat sitten on mitä te lapsillenne syötätte?
nakkeja , vehnäleipää, kinkkua , kalapuikkoja, makaroonia , jogurttia, jauhelihaa, pullaa ,mehua ja karkkia?
Säälittää lastenne terveydentila aikuisikään mennessä. Ja aikuisena tulevat syömään samaa p***a kuin lapsena.
Mikä siinä terveellisessä syömisessä on oikeasti niin vaikeaa??
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin lähinnä sitä, että minkä takia siellä mökillä ja ylipäänsä ollenkaan pitää totuttaa lapset syömään karkkia, makkaraa ,pullaa , limsaa?
Minkä takia syötätte lapsille täyttä sontaa? makkarakin on luokan 1 karsinogeeni ja lapset pärjää mainiosti ilman karkkia ja pullaa.
Wt-ihmiset syöttää lapsilleen nakkeja , makkaraa,nugetteja ja hampurilaisia.
Meidän perhe ainakin mökillä pärjää ihan terveellisillä eväillä, kun vähän näkee vaivaa etukäteen. Täyttä itsekkyyttä ja laiskuutta syöttää omille lapsilleen sontaa joka sitten jossain vaiheessa sairastuttaa ,mm.masennukseen tai fyysisiin sairauksiin.
Ei ihme ,että Suomessa sadat tuhannet syö mielialalääkkeitä, kolesteroli/verenpainelääkkeitä ja diabeteslääkkeitä, TÄYSIN ruokavaliolla hoidettaviin sairauksiin. Ja lapsena jo opitaan se väärä ruokavalio. Uskotelkaa vaan itsellenne , että ruokavaliolla ei ole merkitystä mielialaoireisiin ja kroonisiin sairauksiin , syöpäsairauksiin ,niin ei tarvitse ottaa itse vastuuta omasta terveydestään. Lääkeyhtiöt kiittävät.
Näistä alapeukkujen määrästä näkee tän palstan ihmisten tason. Voiko joku oikeasti vielä luulla, ettei oikealla ruokavaliolla ole merkitystä niin mielialaan ja energisyyteen kuin syöpäsairauksiin ja kroonisiin elämäntapasairauksiin?
Vierailija kirjoitti:
Olen mökillä kolmistaan 9-vuotiaan ja tämän kaveripojan kanssa. Kaveri ei kuulemma syö sokeria eikä mitään makeaa pidä hänelle antaa, ei edes hedelmiä tai marjoja, koska "ei tykkää". Ei myöskään sipsejä, pizzaa, rasvaisia ruokia eikä eläinrasvoja.
Arvatkaa millaista sotaa täällä käydään kun oman lapsen kanssa herkuttelemme jätskillä ja mansikoilla, raparperimehulla ja grillaamme makkaraa ja syömme karkkeja. Ja kaveripoika kerjää ja pyytää, saa raivareita ja itkee kun joutuu syömään porkkana ja lanttukuutioita muovikulhosta. Jatkuva riita päällä ruuasta. Oma lapsikaan ei enää tykkää.
Soitin eilen illalla kaverin äidille ja pyysin hakemaan pojan kotiin. Äiti sanoi ettei pääse ja sanoi että onpa erikoista miten tällainen tilanne juuri meidän kanssa syntynyt kun muiden kanssa ei koskaan mitään. Kun kerran lapsi ei herkuista tykkää.
No laitoin juuri äidille viestiä, että poikansa tulee lanttukuutioidensa kansaa bussilla kaupunkiin klo 19.25 ja äiti voi hakea hänet linja-autoasemalta.
Sen pituinen se.
Miksi teidän pitää syödä tuollaista p*skaa?? Syökää ruokaa joka edistää terveyttä ja painonhallintaa, johon siis mahtuu pieniä määriä sokeriakin. Ja tarjotkaa samaa myös vieraillenne, ellei ole oikeaa terveydellistä estettä jättää jotain tarjoamatta.
Ihmetyttää tämä roskamätön puolustus minkään ikäisen kohdalla kun katsoo suomen ylipainolukuja ja muuta sairastavuutta. 2-tyypin diabetes on vuosikymmenten työn tulos, lähes täysin elintapasairaus. Ja tätä diabetestyötä voi tehdä hyvin pitkän kauden myös normaalipainoisena!! Eikä hammasterveydelläkään täällä juhlita, varmaan kaikki palstasivistyneet tietää miten hampaat alkoivat mätänemään ruokavalion muututtua oleellisesti maanviljelyksen alkamisen myötä, ei aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin lähinnä sitä, että minkä takia siellä mökillä ja ylipäänsä ollenkaan pitää totuttaa lapset syömään karkkia, makkaraa ,pullaa , limsaa?
Minkä takia syötätte lapsille täyttä sontaa? makkarakin on luokan 1 karsinogeeni ja lapset pärjää mainiosti ilman karkkia ja pullaa.
Wt-ihmiset syöttää lapsilleen nakkeja , makkaraa,nugetteja ja hampurilaisia.
Meidän perhe ainakin mökillä pärjää ihan terveellisillä eväillä, kun vähän näkee vaivaa etukäteen. Täyttä itsekkyyttä ja laiskuutta syöttää omille lapsilleen sontaa joka sitten jossain vaiheessa sairastuttaa ,mm.masennukseen tai fyysisiin sairauksiin.
Ei ihme ,että Suomessa sadat tuhannet syö mielialalääkkeitä, kolesteroli/verenpainelääkkeitä ja diabeteslääkkeitä, TÄYSIN ruokavaliolla hoidettaviin sairauksiin. Ja lapsena jo opitaan se väärä ruokavalio. Uskotelkaa vaan itsellenne , että ruokavaliolla ei ole merkitystä mielialaoireisiin ja kroonisiin sairauksiin , syöpäsairauksiin ,niin ei tarvitse ottaa itse vastuuta omasta terveydestään. Lääkeyhtiöt kiittävät.Näistä alapeukkujen määrästä näkee tän palstan ihmisten tason. Voiko joku oikeasti vielä luulla, ettei oikealla ruokavaliolla ole merkitystä niin mielialaan ja energisyyteen kuin syöpäsairauksiin ja kroonisiin elämäntapasairauksiin?
Äärimmäisyyksiin menevä niuhotus, ruuasta ja terveellisistä elintavoista meuhkaaminen ovat myös oiva alusta syömishäiriöille, mielenterveysongelmien jne. Miksi pitää aina valita jommasta kummasta ääripäästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä käy yksi pojan kaveri joka on vähän tuota maata. itse annan sen syödä niin paljon ja mitä tahansa mitä huvittaa kun on meillä. En edes valvo syömisiä. Sääliksi käy poikaa. En usko että heidän perheen ruokavalio on niin niukka tai puutteellinen että pojalle terveydellistä vaaraa olisi, mutta en myöskään usko että siitä terveyshifistelystä juurikaan edes hyötyy, ja toiseksi, joka paikassa joutuu silmätikuksi ja helposti pilkatuksi kun ei saa syödä tavallisia asioita.
Oma veikkaukseni on, että kun tuo poika vähän kasvaa ja saa vapaasti päättää mitä syö, niin sitten menee karkkia ja limsaa ja roskaruokaa oikein patoutuneella vimmalla. Nyt jo on sellainen että meilläkin pojalta kysyy että onko jääkaapissa mitään hyvää, ja saattaa vaikka syödä paketillisen nakkeja jos sellainen löytyy, eikä todellakaan yhtään halua esim. mansikoita tai muuta terveellistä vaan pelkästään sitä rasvaista ja makeaa.
"Tavallisia asioita" ? mitä ne tavalliset asiat sitten on mitä te lapsillenne syötätte?
nakkeja , vehnäleipää, kinkkua , kalapuikkoja, makaroonia , jogurttia, jauhelihaa, pullaa ,mehua ja karkkia?
Säälittää lastenne terveydentila aikuisikään mennessä. Ja aikuisena tulevat syömään samaa p***a kuin lapsena.
Mikä siinä terveellisessä syömisessä on oikeasti niin vaikeaa??
Mitä vikaa jauhelihassa on? Eikä satunnaisissa herkutteluissa vehnätuotteilla, kalapuikoilla tai mehulla ole mielestäni mitään vikaa.
Ihmeellinen vegaani-pakkomielteinen yhteisö hyökännyt tännekin.
T. Oikein hyvin voiva sekasyöjä, joka sattuu olemaan myös lääketieteen lisensiaatti JA NORMAALIPAINOINEN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä käy yksi pojan kaveri joka on vähän tuota maata. itse annan sen syödä niin paljon ja mitä tahansa mitä huvittaa kun on meillä. En edes valvo syömisiä. Sääliksi käy poikaa. En usko että heidän perheen ruokavalio on niin niukka tai puutteellinen että pojalle terveydellistä vaaraa olisi, mutta en myöskään usko että siitä terveyshifistelystä juurikaan edes hyötyy, ja toiseksi, joka paikassa joutuu silmätikuksi ja helposti pilkatuksi kun ei saa syödä tavallisia asioita.
Oma veikkaukseni on, että kun tuo poika vähän kasvaa ja saa vapaasti päättää mitä syö, niin sitten menee karkkia ja limsaa ja roskaruokaa oikein patoutuneella vimmalla. Nyt jo on sellainen että meilläkin pojalta kysyy että onko jääkaapissa mitään hyvää, ja saattaa vaikka syödä paketillisen nakkeja jos sellainen löytyy, eikä todellakaan yhtään halua esim. mansikoita tai muuta terveellistä vaan pelkästään sitä rasvaista ja makeaa.
"Tavallisia asioita" ? mitä ne tavalliset asiat sitten on mitä te lapsillenne syötätte?
nakkeja , vehnäleipää, kinkkua , kalapuikkoja, makaroonia , jogurttia, jauhelihaa, pullaa ,mehua ja karkkia?
Säälittää lastenne terveydentila aikuisikään mennessä. Ja aikuisena tulevat syömään samaa p***a kuin lapsena.
Mikä siinä terveellisessä syömisessä on oikeasti niin vaikeaa??Mitä vikaa jauhelihassa on? Eikä satunnaisissa herkutteluissa vehnätuotteilla, kalapuikoilla tai mehulla ole mielestäni mitään vikaa.
Ihmeellinen vegaani-pakkomielteinen yhteisö hyökännyt tännekin.T. Oikein hyvin voiva sekasyöjä, joka sattuu olemaan myös lääketieteen lisensiaatti JA NORMAALIPAINOINEN.
Eivät vegaanit liity tähän mitenkään. Olisin yläpeukuttanut viestiäsi jos et olisi sortunut tuohon typerään stereotypiointiin. T: vegaani
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin lähinnä sitä, että minkä takia siellä mökillä ja ylipäänsä ollenkaan pitää totuttaa lapset syömään karkkia, makkaraa ,pullaa , limsaa?
Minkä takia syötätte lapsille täyttä sontaa? makkarakin on luokan 1 karsinogeeni ja lapset pärjää mainiosti ilman karkkia ja pullaa.
Wt-ihmiset syöttää lapsilleen nakkeja , makkaraa,nugetteja ja hampurilaisia.
Meidän perhe ainakin mökillä pärjää ihan terveellisillä eväillä, kun vähän näkee vaivaa etukäteen. Täyttä itsekkyyttä ja laiskuutta syöttää omille lapsilleen sontaa joka sitten jossain vaiheessa sairastuttaa ,mm.masennukseen tai fyysisiin sairauksiin.
Ei ihme ,että Suomessa sadat tuhannet syö mielialalääkkeitä, kolesteroli/verenpainelääkkeitä ja diabeteslääkkeitä, TÄYSIN ruokavaliolla hoidettaviin sairauksiin. Ja lapsena jo opitaan se väärä ruokavalio. Uskotelkaa vaan itsellenne , että ruokavaliolla ei ole merkitystä mielialaoireisiin ja kroonisiin sairauksiin , syöpäsairauksiin ,niin ei tarvitse ottaa itse vastuuta omasta terveydestään. Lääkeyhtiöt kiittävät.Näistä alapeukkujen määrästä näkee tän palstan ihmisten tason. Voiko joku oikeasti vielä luulla, ettei oikealla ruokavaliolla ole merkitystä niin mielialaan ja energisyyteen kuin syöpäsairauksiin ja kroonisiin elämäntapasairauksiin?
Äärimmäisyyksiin menevä niuhotus, ruuasta ja terveellisistä elintavoista meuhkaaminen ovat myös oiva alusta syömishäiriöille, mielenterveysongelmien jne. Miksi pitää aina valita jommasta kummasta ääripäästä?
Millähän tapaa se on "äärimmäistä niuhotusta" ettei halua syöttää lapsilleen täysin ravinneköyhää ,teollista sontaa. Silloin ,kun esim. se makaroni, makkara , jogurtti ja jauheliha korvaa huomattavan osan kasviksista , marjoista ,pähkinöistä ja hedelmistä, tulee jossain vaiheessa ongelmia. Niitä ei ehkä tule heti, mutta jossain vaiheessa alkaa tulla. Kun ruokavaliosta jää puuttumaan kaikkein tärkeimmät , eli vitamiinit, kuitu ,antioksidantit ,suojaravinteet.
Ruokaa ei pidä ajatella pelkästään tasolla "rasvat ,hiilarit ja proteiinit" vaan ennemminkin sen kannalta , mitä syöty ruokaa tekee suolistossa ja solutasolla. esim.
Länsimaiden diabetes -, sydäntauti- ja ylipainoepidemia on TÄYSIN ruokavalio -ongelma, kun ruokavalion pääpaino on lihalla , maitotuotteilla ja viljoilla, jotka syrjäyttävät elintärkeät marjat, kasvikset , juurekset, pähkinät...
Ohis, mutta näistä ruokarajoitteisista tuli mieleen ne vegaanit, jotka seurassani söivät vaikka mitä, mm. makkaraa ja liivatetta sisältäviä karkkeja ja pyysivät, etten kertoisi muille.
Vierailija kirjoitti:
Jos kesällä mökillä grillaa niin on automaattisesti läski, vai???
Itse en makkaraa syö enää koska aiheuttaa raskauspahoinvointia. Syön pihvejä kera salaatin. Ei ole vaikeaa. Useimmiten kylläkin ihan kotiruokaa syödään mutta silloin tällöin grillataan ja herkutellaan. Enkä oo lihonut kuin 7 kiloa ja rv 22+0 ;)
Olen varmaan huono tässäkin kun en ole painoa kerryttänyt 40 kiloa. Sekasyöjiä ollaan eikä mitenkään rajoittuneita ravinnon suhteen :D
Ihan oikeasti? Rv 20 asti painon ei juurikaan pitäisi nousta (turvotuksista voi vähän tulla), senkin jälkeen maltillisesti.
7 kiloa jo tuossa vaiheessa on oikeasti paljon....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä käy yksi pojan kaveri joka on vähän tuota maata. itse annan sen syödä niin paljon ja mitä tahansa mitä huvittaa kun on meillä. En edes valvo syömisiä. Sääliksi käy poikaa. En usko että heidän perheen ruokavalio on niin niukka tai puutteellinen että pojalle terveydellistä vaaraa olisi, mutta en myöskään usko että siitä terveyshifistelystä juurikaan edes hyötyy, ja toiseksi, joka paikassa joutuu silmätikuksi ja helposti pilkatuksi kun ei saa syödä tavallisia asioita.
Oma veikkaukseni on, että kun tuo poika vähän kasvaa ja saa vapaasti päättää mitä syö, niin sitten menee karkkia ja limsaa ja roskaruokaa oikein patoutuneella vimmalla. Nyt jo on sellainen että meilläkin pojalta kysyy että onko jääkaapissa mitään hyvää, ja saattaa vaikka syödä paketillisen nakkeja jos sellainen löytyy, eikä todellakaan yhtään halua esim. mansikoita tai muuta terveellistä vaan pelkästään sitä rasvaista ja makeaa.
"Tavallisia asioita" ? mitä ne tavalliset asiat sitten on mitä te lapsillenne syötätte?
nakkeja , vehnäleipää, kinkkua , kalapuikkoja, makaroonia , jogurttia, jauhelihaa, pullaa ,mehua ja karkkia?
Säälittää lastenne terveydentila aikuisikään mennessä. Ja aikuisena tulevat syömään samaa p***a kuin lapsena.
Mikä siinä terveellisessä syömisessä on oikeasti niin vaikeaa??Mitä vikaa jauhelihassa on? Eikä satunnaisissa herkutteluissa vehnätuotteilla, kalapuikoilla tai mehulla ole mielestäni mitään vikaa.
Ihmeellinen vegaani-pakkomielteinen yhteisö hyökännyt tännekin.T. Oikein hyvin voiva sekasyöjä, joka sattuu olemaan myös lääketieteen lisensiaatti JA NORMAALIPAINOINEN.
Se ,että olet "lääketieteen lisensiaatti" ja NORMAALIPAINOINEN ,ei itse asiassa kerro terveydentilastasi mitään.
Ja paljonko muuten lääketieteellisessä opetetaan ruokavaliosta ? ja paljonko sitten lääkkeistä? montako lääkeyhtiön edustajaa on käynyt luennoimassa?
todella uskottavaa esimerkiksi kun muuan suomalainen psykiatrian professori luennoi mielialalääkkeiden puolesta Suomessa , mutta herralla itsellään taitaa olla sidonnaisuuksia lääkeyhtiöihin ja saa satoja euroja luentopalkkioita pitämiltään luennoilta.
Suosittelisin kaikkia katsomaan dokumentit "forks over knives " ja "what the health."
Niistä saa vähän näkökulmaa asiaan kuin asiaan.
Järkyttävää. Omasta lapsuudesta muistan kuinka ihanaa oli juuri esimerkiksi lauantaina karkkipussi tai kun mökillä sai herkutella. Vaikka kyse oli vain herkuista, jotenkin siihen liittyy lämpimät muistot kun syötiin karkkia landella ja pelattiin lautapelejä. Olisko ollut vähän ankeeta vetää lanttukuutioita jostain kiposta.
Koskaan ei ylipainoa ole ollut eikä muita sairauksia vaikka nyt kersana sen karkkipussi kerta viikkoon sai.
Ankeeta tollaset hysteeri-äidit, antais lapsen nauttia elämästä. Niille kun juuri tuollaiset pienet asiat kuten limupullo on niitä riemun aiheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä käy yksi pojan kaveri joka on vähän tuota maata. itse annan sen syödä niin paljon ja mitä tahansa mitä huvittaa kun on meillä. En edes valvo syömisiä. Sääliksi käy poikaa. En usko että heidän perheen ruokavalio on niin niukka tai puutteellinen että pojalle terveydellistä vaaraa olisi, mutta en myöskään usko että siitä terveyshifistelystä juurikaan edes hyötyy, ja toiseksi, joka paikassa joutuu silmätikuksi ja helposti pilkatuksi kun ei saa syödä tavallisia asioita.
Oma veikkaukseni on, että kun tuo poika vähän kasvaa ja saa vapaasti päättää mitä syö, niin sitten menee karkkia ja limsaa ja roskaruokaa oikein patoutuneella vimmalla. Nyt jo on sellainen että meilläkin pojalta kysyy että onko jääkaapissa mitään hyvää, ja saattaa vaikka syödä paketillisen nakkeja jos sellainen löytyy, eikä todellakaan yhtään halua esim. mansikoita tai muuta terveellistä vaan pelkästään sitä rasvaista ja makeaa.
"Tavallisia asioita" ? mitä ne tavalliset asiat sitten on mitä te lapsillenne syötätte?
nakkeja , vehnäleipää, kinkkua , kalapuikkoja, makaroonia , jogurttia, jauhelihaa, pullaa ,mehua ja karkkia?
Säälittää lastenne terveydentila aikuisikään mennessä. Ja aikuisena tulevat syömään samaa p***a kuin lapsena.
Mikä siinä terveellisessä syömisessä on oikeasti niin vaikeaa??Mitä vikaa jauhelihassa on? Eikä satunnaisissa herkutteluissa vehnätuotteilla, kalapuikoilla tai mehulla ole mielestäni mitään vikaa.
Ihmeellinen vegaani-pakkomielteinen yhteisö hyökännyt tännekin.T. Oikein hyvin voiva sekasyöjä, joka sattuu olemaan myös lääketieteen lisensiaatti JA NORMAALIPAINOINEN.
Se ,että olet "lääketieteen lisensiaatti" ja NORMAALIPAINOINEN ,ei itse asiassa kerro terveydentilastasi mitään.
Ja paljonko muuten lääketieteellisessä opetetaan ruokavaliosta ? ja paljonko sitten lääkkeistä? montako lääkeyhtiön edustajaa on käynyt luennoimassa?
todella uskottavaa esimerkiksi kun muuan suomalainen psykiatrian professori luennoi mielialalääkkeiden puolesta Suomessa , mutta herralla itsellään taitaa olla sidonnaisuuksia lääkeyhtiöihin ja saa satoja euroja luentopalkkioita pitämiltään luennoilta.
Voi Jeesus. Eiköhän edellisen kirjoittajan pointti ollut se, että monipuolinen ravinto on se juttu,eikä satunnainen herkuttelu ole pahasta. Fanaattinen nipotus ja pakkomielteisyys ruuan suhteen ei myöskään ole hyväksi mielenterveydelle.
T. Lääkisläinen
Kumma ,kun minä lapsuuteni söin niitä nakkeja , makaroonia , muutaman hedelmälohkon silloin tällöin , vehnäleipää , pullaa , jauhelihaa ja olin todella todella koukuttunut sokeriin jo lapsena. Olin NORMAALIPAINOINEN ja minulla oli täysin normaali kasvatus.
Mutta ,
sairastuin sitten nuorena syömishäiriöön sokerin ahmimiskohtausten kera . Sain myös muita mielenterveysongelmia (masennusta ,ahdistuneisuutta). Sain mielialalääkkeistä lukuisia haittoja.
Jossain vaiheessa minulle erinäisistä syistä riitti. Tutustuin eruokavalio-asiohin ja vertailin vaihtoehtoja. Muutin ruokavalioni täysin kasvispainotteiseksi , lähinnä lisäsin ihan hirveät määrät ruokavaliooni ensin kaikkea kasviksista marjoihin , kylmäp.öljyihin ja pähkinöihin. Korvasin suurimman osan lihasta kasviproteiineilla ja jätin kaikki maitotuotteet.
Viidessä päivässä sokerin himo katosi kokonaan , jatkuva alakulo ja hengenahdistus loppuivat ja refluksioireet hävisivät kokonaan. kivut ovat loppuneet melkein kokonaan.
Siihen asti olin käynyt lääkärissä jatkuvien kipujen , refluksioireiden ja väsymyksen takia. Lääkäreiden ratkaisu niihin olivat burana , panacod ,somac , ventoline ja ssri -lääkitykset.
Tällä hetkellä en syö mitään lääkkeitä.
Niin kyllä minä vahvasti puhuisin ruokavalion puolesta.
Ei mulla muuta:-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä käy yksi pojan kaveri joka on vähän tuota maata. itse annan sen syödä niin paljon ja mitä tahansa mitä huvittaa kun on meillä. En edes valvo syömisiä. Sääliksi käy poikaa. En usko että heidän perheen ruokavalio on niin niukka tai puutteellinen että pojalle terveydellistä vaaraa olisi, mutta en myöskään usko että siitä terveyshifistelystä juurikaan edes hyötyy, ja toiseksi, joka paikassa joutuu silmätikuksi ja helposti pilkatuksi kun ei saa syödä tavallisia asioita.
Oma veikkaukseni on, että kun tuo poika vähän kasvaa ja saa vapaasti päättää mitä syö, niin sitten menee karkkia ja limsaa ja roskaruokaa oikein patoutuneella vimmalla. Nyt jo on sellainen että meilläkin pojalta kysyy että onko jääkaapissa mitään hyvää, ja saattaa vaikka syödä paketillisen nakkeja jos sellainen löytyy, eikä todellakaan yhtään halua esim. mansikoita tai muuta terveellistä vaan pelkästään sitä rasvaista ja makeaa.
"Tavallisia asioita" ? mitä ne tavalliset asiat sitten on mitä te lapsillenne syötätte?
nakkeja , vehnäleipää, kinkkua , kalapuikkoja, makaroonia , jogurttia, jauhelihaa, pullaa ,mehua ja karkkia?
Säälittää lastenne terveydentila aikuisikään mennessä. Ja aikuisena tulevat syömään samaa p***a kuin lapsena.
Mikä siinä terveellisessä syömisessä on oikeasti niin vaikeaa??
Meillä harrastetaan Välimeren ruokavaliota, kun mies on sieltä kotoisinkin. Paljon kasviksia, kalaa, oliiviöljyä, mutta joo myös pastaa, vehnäleipää, makeita jälkiruokiakin. Ja joskus on hätävara/kiireruokina ihan reilua roskaruokaa. Kukaan meillä ei ole ylipainoinen eikä kärsi mistään elintapasairauksista.
Vierailija kirjoitti:
Kumma ,kun minä lapsuuteni söin niitä nakkeja , makaroonia , muutaman hedelmälohkon silloin tällöin , vehnäleipää , pullaa , jauhelihaa ja olin todella todella koukuttunut sokeriin jo lapsena. Olin NORMAALIPAINOINEN ja minulla oli täysin normaali kasvatus.
Mutta ,
sairastuin sitten nuorena syömishäiriöön sokerin ahmimiskohtausten kera . Sain myös muita mielenterveysongelmia (masennusta ,ahdistuneisuutta). Sain mielialalääkkeistä lukuisia haittoja.
Jossain vaiheessa minulle erinäisistä syistä riitti. Tutustuin eruokavalio-asiohin ja vertailin vaihtoehtoja. Muutin ruokavalioni täysin kasvispainotteiseksi , lähinnä lisäsin ihan hirveät määrät ruokavaliooni ensin kaikkea kasviksista marjoihin , kylmäp.öljyihin ja pähkinöihin. Korvasin suurimman osan lihasta kasviproteiineilla ja jätin kaikki maitotuotteet.
Viidessä päivässä sokerin himo katosi kokonaan , jatkuva alakulo ja hengenahdistus loppuivat ja refluksioireet hävisivät kokonaan. kivut ovat loppuneet melkein kokonaan.
Siihen asti olin käynyt lääkärissä jatkuvien kipujen , refluksioireiden ja väsymyksen takia. Lääkäreiden ratkaisu niihin olivat burana , panacod ,somac , ventoline ja ssri -lääkitykset.
Tällä hetkellä en syö mitään lääkkeitä.
Niin kyllä minä vahvasti puhuisin ruokavalion puolesta.
Ei mulla muuta:-)
Menit siis tuosta aiemmasta syömishäiriön ääripäästä toiseen :( Ihmiset ei tajua mitään kultaisesta keskitiestä.
Kyllä tuon ikäinen tietää jo miten käyttäydytään ja olen hyvinkin kriittinen huonosti käyttäytyviä kakaroita kohtaan. Mutta nyt luulen että herkuttelu on lapselle jo niin paha päähänpinttymä ja tabu, että tavalliset käytöstavat unohtuvat kun pääsee herkkujen äärelle, joita EI SITTEN EDES SAA. Raju vertaus ja huonokin, mutta vähän sama kuin narkkarin edessä heiluttaisi täyttä huumeruiskua eikä anna sitä. Säälittää lapsi enkä ole ennen törmännyt lapseen joka ei herkuista tykkää. Täyttä paskaa. Äitinsä on päättänyt ettei hänen pentunsa muka herkuista tykkää. Tuon lapsen on varmaan mukava mennä kavereiden synttäreille yms. Ja varmaan kaveritkin mielellään tulevat kylään popsimaan porkkanaa ja palsternakkaa. Not.