Pian taas nähdään klassikko: yläkoululaiset eivät kaikki osaa kuukausia!
Parin viikon päästä alkaa koulu ja uudet seiskat saapuvat. Taas kerran huomataan se tosiasia, etteivät kaikki 12-13-vuotiaat osaa kuukausia tai niiden järjestystä siis suomeksi. Itse opetan englantia ja vittuilen aina huolella, jos ja kun joku seiskaluokkalainen ei osaa kuukausia. Muistan aina mainita, että kuukaudet opitaan jo eskarissa tai edes vanhempien opettamana. Kun asia ekan kerran tuli vastaan, luulin minua vedätettävän. Mutta totta oli.
Kommentit (169)
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tämä on totta. Keväällä yksi kuudesluokkalainen oppilas kysyi minulta, että mikä kuukausi tuleekaan kesäkuun jälkeen. Luulin vitsiksi. Ei ollut. Luokassa oli useampikin, ketkä eivät muistaneet kotiosoitteen postinumeroa. Niitä sitten yhdessä katsottiin. Tuskinpa jäi kaikille oppilaille mieleen ja yläkoulussa sitten taas käy ilmi tiedon taso.
Epäilen, että nämä, jotka eivät tiedä ihan perusjuttuja, tulevat monilapsisista wt-perheistä. Vanhemmat ovat myös itse suht yksinkertaisia, mutta lapsia pystytään siittämään. Mihin tarkoitukseen?
Minun lapseni luokanopettaja sanoi taannoin, että hän opettaa englantia luokalleen pitääkseen yllä horjuvaa ammattitaitoaan englannin kielen osalta. Helou pois and kööls. Tis is tö tööd day ov töö viik. Rallienglanti kunniaan!!!
Enpä usko että noin sadistinen on päässyt opettamaan tänä päivänä.
Kyllä tämä oli juttu jo kasarilla, ei niinkään uus.
Tuli mieleen, kun pitää muistella aakkosten järjestystä niin "laulatteko" tekin ne joko päässänne tai ääneen?
Miksi kielten opettajat ovat aina typeriä perseitä? Onko kellään koskaan ollut koulussa mukavaa ja oikeudenmukaista kielten opettajaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko. Ei voi olla totta, ettei ne osaa. Osaako ne osoitteensa ja nimensä?
Ei ne osaakaan. Koulumme opo on kertonut, että iso osa yseistäkään ei tiedä kotiosoitetta, kun se pitäisi täyttää yhteishakulomakkeeseen. Eivät myöskään tiedä, kuuluvatko kirkkoon vai väestörekisteriin tai mikä on sotu.
Etkö tiedä että kaikki suomalaiset on väestörekisterissä uskontokunnasta riippumatta?
Voisiko joku alakoulun ope tulla kertomaan, mitä siellä koulussa nykyään opetetaan?
Vierailija kirjoitti:
Äidinkielessä aloitetaan seiskaluokka sillä, että opetellaan kirjoittamaan oma nimi isoilla alkukirjaimilla. Surullista mutta totta. Pyytäkääpä niitä kullanmurujanne kirjoittamaan oma nimensä paperille, niin näette.
Paperille?
Eihän työelämässäkään kirjoiteta paperille enää muuta kuin korkeintaan omia muistiinpanoja lyhytaikaiseen käyttöön.
Paperille kirjoittaminen nykypäivänä on yhtä hyödyllinen taito kuin sulkamustekynän käyttö omina kouluaikona ja joo, sitä harjoiteltiin äikäntunnilla, vaikka kukaan sellaista silloin enää käyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Provo. Lapsista jotka ei ole käyneet kirjastossa on kuultu, mutten usko etteikö osaisi seiskat kuukausia, kun pitäähän ne osata jo englanniksi tuossa vaiheessa.
Mun lapsi osaakin kuukaudet englanniksi, mutta ei näköjään suomeksi. Puhelimessa ja koneella kaikki asetukset englanniksi. Lukee vain englanninkielisiä kirjoja. Ihan suomalainen perhe ollaan j Suomessa asutaan. . Tässä eräänäkin päivänä katsoi keittiön kalenteria: eihän nyt ole heinäkuu, nythän on July, eihän se ole heinäkuu? Eikä ollenkaan ensimmäinen kerta, kun suomalainen sana on hukassa. Välillä rasittaa.
No ei tuo vielä mitään, mutta minäpä tiedän 30-vuotiaan, joka ei osannut kuukausia. Vaikutti muuten normaalilta.
Tulee mieleen kun monta vuotta sitten istuin junassa ja vieressä istui opettaja, joka korjasi oppilaiden äikän aineita, muistaakseni aihekin oli se klassinen "Mitä tein kesälomalla?" En tiedä mikä luokkataso oli, mutta yläaste luulen.
Muistan vielä elävästi yhden tytön ainekirjoituksen, en voinut olla kurkkimatta, kun open laittoi siihen käsivarsi sauhuten merkintöjä punakynällä.
Elävästi jäi mieleen tytön aineesta lause, joka meni suunnilleen näin: "En tehny v---u mitää koko kesänä ku mutsi ei antanu rahaa v---u ku v-----i"
Paitsi ei tainnut aineessa olla mitään välimerkkejä tai isoja kirjaimia. Kirosanoja saattoi olla enemmänkin. Muistaakseni aineen lopussa myös uhattiin hakata se äiti.
Suurimman vaikutuksen teki se ope, joka kylmän rauhallisesti korjasi aineen joka ainoan virheen ja niitä oli pilvin pimein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko. Ei voi olla totta, ettei ne osaa. Osaako ne osoitteensa ja nimensä?
Ei ne osaakaan. Koulumme opo on kertonut, että iso osa yseistäkään ei tiedä kotiosoitetta, kun se pitäisi täyttää yhteishakulomakkeeseen. Eivät myöskään tiedä, kuuluvatko kirkkoon vai väestörekisteriin tai mikä on sotu.
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Väestörekisteriin kuuluvat kaikki Suomen kansalaiset ja on samantekevää kuuluuko henkilö kirkkoon vai ei.
Aika nolo, kun arvostelet julkisesti oppilaitasi, mutta vaikka olet opettaja, et tiennyt sitä itsekkään. Ei ihme, jos oppilailla on puutteliset tiedot, jos open ammattitaito on tuo.

Ohis, mutta kaikkiin luupäihin ei vaan tartu. Minkäs teet.
Ope myös
Kirkkoon kuuluminen tulee koulussa merkitä papereihin, koska se vaikuttaa uskonnon opetukseen. Ussa/et on koulussa pakollista.
Väestörekisterin kanssa ei tuolla kyselyllä ole mitään tekemistä.
Ehkä nykyiset opetusmenetelmät ovat lapsille liian monimutkaisia, ettei lapsi ymmärrä ja oivalla opetuksen sisältöä.
Huomasin tämän eräästä opettajasta, joka tuli lisäkoulutukseen ja halusi vuokrata huoneistoni 2 kk ja yhdeksi viikoksi ja vuokra oli 800€/kk.
Nopealla päässälaskulla sain kok.vuokraksi 1800€, mutta mitä tekee opettaja - hän näprää puhelinta ja pyörittelee silmiään ja ettei summa voi mitenkään pitää paikkaansa ja kuvitteli,etten vanhana ihmisenä ymmärrä, kun hänen laskutavallaan vuokra olisi ollut yli 2000€. Ja lopulta laskettiin yhdessä kuvitteellisen helmitaulun kanssa, jotta päästiin samaan lopputulokseen.

Mitä vittua! Nyt oli puhe kuukausista ja ehkä maanosien sijainnista. Nämä kuuluu ihan itse jokaisen lukea.
Minulla on eka ja seiskaluokkalainen. Eka luokkalainen osaa kuukaudet, seiskaluokkalainen osaa englanniksi. :-( Huoh!
Viimeksi taas pari viikkoa sitten kerrattiin niitä suomeksi. Juteltiin myös miksi ei niitä osaa. Ei niitä ole missään vaiheessa opetettu oli vastaus. Eskarissa oli kerran käyty läpi. Minä kuvittelin, että ne on jo opetettu päiväkodissa, kun siellä oli aina niitä tauluja, missä oli kuukaudet esillä.
Toki jossakin vaiheessa käytiin kuukausien nimiä kotonakin läpi, mutta ovat taas päässeet unohtumaan :-( Tietääkö joku millä luokalla ne pitäisi opettaa?
Erinomaisesti koulussa menestynyt tyttäreni soitti ja kysyi läppärini salasanaa.
- Maamme-laulun alkusanat, sanoin.
- Öö, en tiedä.
- Oi maamme Suomi synnyinmaa, vastasin.
- Ei toimi, tytär totesi.
- Suomi kirjoitetaan isolla, hoksautin.
Hän oli kirjoittanut laudaturin myös äidinkielestä.
Hänellä oli alakoulussa kokenut opettaja, joka oli kirjoittanut taululle, että New York on Yhdysvaltain pääkaupunki. Se oli kopioitu vihkoon ja kesti muutaman päivän, ennen kuin tytär uskalsi sanoa opettajalle, ettei meidän äiti millään usko, että New York on Yhdysvaltain pääkaupunki.
Kumpihan voittaisi luokallinen seiskaluokkalaisia vai yksi ruipelo av-mamma