Lue keskustelun säännöt.
Mitä v..., äitini suuttui tästä
29.07.2017 |
Oli ollut meillä hoitamassa lapsia ja oli ihanasti siivonnut (ihan vapaaehtoisesti) ja minä tulin töistä. Siinä ihan normaalisti jutellaan, kun äiti koko ajan joka väliin kysyy "löysin täältä * -- *, mihin se kuuluu?" Ja sitten, että tässä on paristoja, mihin nää pannaan.
Sanoin, että voisitko olla koko ajan kyselemättä, en jaksa nyt miettiä, mihin mikäkin kuuluu, niin äiti loukkaantui!
Onko vähän turha mimosa???
Kommentit (236)
Koska jos olisi normaali tunne-elämä, niin a) näkisi, etten tarkoittanut tietenkään pahaa, olin vain väsynyt, eikä ne paristot olleet mulle tärkeitä ja b) olisi pahoillaan, että väärällä tulkinnallaan minun toiminnastani häntä kohtaan tuli syyttäneeksi minua sellaiseksi, joka en ole. Eikä huutaisi, että "en pidä sinua ilkeänä". Ei oikein vakuuta se, että se pitää huutaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, olisit sanonut, että paristot on dildoja varten. Oikeesti, sä vaikutat täysin huumorintajuttomalta nipottajalta.
Säälittää sun äitisi. Tuollaisen tyttären saanut ristikseen.
Jo ensimmäinen sivu paljasti että tää on se äiti-jankkaaja.
Vanhemmilla ihmisillä - jotka ovat jo työelämän ulkopuolella - elämänpiiri on jo niin pienentynyt, että eivät he enää muista millaista on tehdä ensin työpäivä ja sen jälkeen ruveta ihmettelemään kotihommia. Anoppi on vuosikaudet merkannut kalenteriin lakanoiden vaihdot ja kukkien kastelut ja elämä on tosiaan niiden rytmittämä. Hänelle on tarkkaa että lakanat taitellaan just oikein ja mansikat pakastetaan just oikealla viikolla ja lusikka-haarukka-veitsilaatikko on tietyssä järjestyksessä. Ei ehkä tule mieleen, että työssäkäyvä on väsy eikä jaksa joka ikistä rönttösen paikkaa muistella ja selostaa, eikä sillä ole ehkä niin väliäkään.
Sano äiskälle että sori, en jaksa nyt miettiä noita asioita, olen väsynyt.
t. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vela - 72 kirjoitti:
Voi herranen aika mikä kauhea draama pikkujutusta...
Äitisi on ollut kotonasi hoitamassa lapsiasi ja siivonnut. Hänellä on ollut rankka päivä. Hän ei tarkoittanut kysymyksillään mitään pahaa eikä kysynyt loukatakseen sinua.
Sinä olet ollut töissä ja sinulla on ollut rankka päivä. Töksäytät hänelle vähän turhan tylysti ja hän loukkaantuu. No, et sinäkään pahaa tarkoittanut, olit vain väsynyt. Sinä olit siis väsyneenä turhan tyly äidillesi ja hän väsyneenä loukkaantui vähän turhan herkästi. Ikävää toki, mutta sellaista sattuu. Asia hoituu yhdellä pienellä puhelinsoitolla: "Sorry äiti, että töksäytin liian tylysti sinulle. Olin vaan tosi väsynyt, en tarkoittanut pahoittaa sun mieltäsi."
Oikeasti tämän enempää ei näin pientä asiaa tarvitsisi jauhaa. Lopeta nyt tämä turha asioiden suurentelu, ole iloinen siististä kodistasi ja nauti viikonlopusta perheesi kanssa. Hauskaa illanjatkoa!
Minä kysyin häneltä jo, miten olisi pitänyt puhua, lisäksi minä sanoin jo hänen ollessaan täällä, että en tarkoittanut pahaa. Mulla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Pikemminkin hänellä on, kun mun puhetyyli ei kelpaa.
ap
Kun kerran olet jo mielestäsi pahoitellut riittävästi, niin miksi tämä draamailu täällä nyt? Unohda koko juttu, koska ei tämä oikeasti niin iso asia ole, että sillä tarvitsisi näin paljon päätään vaivata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi paljon negatiivisia kommentteja! Itse olen AP.n puolella ihan täysin ja taidan olla vasta toinen tällä palstalla, joka on. Tsemppiä AP. Ymmärrän sinua.
Luultavasti täällä on negatiivisia kommentteja lähinnä siksi, että 1)ap:n ongelma on typerä(ei saa tiuskia äidilleen, joka on hoitanut ap:n lapsia ja kotia koko päivön) ja 2)hän tehtailee näitä marttyyrialoituksia alvariinsa, vaikka oikea ratkaisu olisi hakea ammattiapua,ei rutista palstalla.
Kannattaisi ehkä miettiä mitä se on tehnyt mun itsetunnolle, kuinka äiti käyttäytyy mua kohtaan.
Mietin miten ihmeessä saan sen ikinä kuntoon, kun tuo henkilö on saastuttanut mieleni niin kaikella. Nämä nyt lastensaannin jälkeen ilmenevät episodit tavallaan näyttävät minulle, kummassa meistä se vika alunalkujaan on ollut.
Minä puhun ihan vilpittömästi, en sano mitään loukkaavaa, niin toinen alkaa paheksua. Onko se teistä tosiaan tervettä lasta kohtaan, sellaista siis oli elämäni äidin kanssa. Mitään puolustautumisia äiti ei hyväksynyt. Leimasi minua, pahaksi. Vaikka toi ei ollut millään mittarilla loukkaus, oikeasti. Ellei kuulija ole joku yliherkkä mielensäpahoittaja.
apOma äitini ajattelee myös noin:HÄNTÄ on kaltoinkohdeltu lapsesta saakka, mutta onneksi hän ITSE ei koskaan tee mitään väärää,vika on kiittämättömissä läheisissä,jotka eivät riittävästi ylistä hänen pyyteettömiä ponnistelujaan.
Sillä tavalla marttyyrius periytyy sukupolvelta toiselle:ei osata ottaa päätä pois perseestä ja nähdä myös omia vikoja.
Mun äiti ei edes kerjää kiitosta. Eikä hyrise tai "tee enemmän" jos sitä saa tai vähemmän, jos ei saa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, olisit sanonut, että paristot on dildoja varten. Oikeesti, sä vaikutat täysin huumorintajuttomalta nipottajalta.
No siitä on nauru kaukana, kun on tullut lapsesta asti kohdelluksi ilkeänä, kun ei sitä ole. Ja lapsihan ei tiedä totuutta. Varsinkin, kun äiti "tehosti" puheitaan valheilla, eli että kutsujen emäntä loukkaantui käytöksestäni, joka oli täysin tavallista lapsille, eikä varmasti loukkaantnut, näin sen itse. Mutta äidin uskomuksissa loukkaantui ja sillä mittasi ja arvioi minut.
ap
Vela - 72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela - 72 kirjoitti:
Voi herranen aika mikä kauhea draama pikkujutusta...
Äitisi on ollut kotonasi hoitamassa lapsiasi ja siivonnut. Hänellä on ollut rankka päivä. Hän ei tarkoittanut kysymyksillään mitään pahaa eikä kysynyt loukatakseen sinua.
Sinä olet ollut töissä ja sinulla on ollut rankka päivä. Töksäytät hänelle vähän turhan tylysti ja hän loukkaantuu. No, et sinäkään pahaa tarkoittanut, olit vain väsynyt. Sinä olit siis väsyneenä turhan tyly äidillesi ja hän väsyneenä loukkaantui vähän turhan herkästi. Ikävää toki, mutta sellaista sattuu. Asia hoituu yhdellä pienellä puhelinsoitolla: "Sorry äiti, että töksäytin liian tylysti sinulle. Olin vaan tosi väsynyt, en tarkoittanut pahoittaa sun mieltäsi."
Oikeasti tämän enempää ei näin pientä asiaa tarvitsisi jauhaa. Lopeta nyt tämä turha asioiden suurentelu, ole iloinen siististä kodistasi ja nauti viikonlopusta perheesi kanssa. Hauskaa illanjatkoa!
Minä kysyin häneltä jo, miten olisi pitänyt puhua, lisäksi minä sanoin jo hänen ollessaan täällä, että en tarkoittanut pahaa. Mulla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Pikemminkin hänellä on, kun mun puhetyyli ei kelpaa.
apKun kerran olet jo mielestäsi pahoitellut riittävästi, niin miksi tämä draamailu täällä nyt? Unohda koko juttu, koska ei tämä oikeasti niin iso asia ole, että sillä tarvitsisi näin paljon päätään vaivata.
Tämä on vain kuin ikkuna lapsuuteeni, asioihin, joissa minulle on valehdeltu, ja joissa en ole voinut itse tietää, mikä on totta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kotona vai yksiössäsi? Oletko ottanut yhteyttä rakastajaasi, joka petti sinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi paljon negatiivisia kommentteja! Itse olen AP.n puolella ihan täysin ja taidan olla vasta toinen tällä palstalla, joka on. Tsemppiä AP. Ymmärrän sinua.
Luultavasti täällä on negatiivisia kommentteja lähinnä siksi, että 1)ap:n ongelma on typerä(ei saa tiuskia äidilleen, joka on hoitanut ap:n lapsia ja kotia koko päivön) ja 2)hän tehtailee näitä marttyyrialoituksia alvariinsa, vaikka oikea ratkaisu olisi hakea ammattiapua,ei rutista palstalla.
Kannattaisi ehkä miettiä mitä se on tehnyt mun itsetunnolle, kuinka äiti käyttäytyy mua kohtaan.
Mietin miten ihmeessä saan sen ikinä kuntoon, kun tuo henkilö on saastuttanut mieleni niin kaikella. Nämä nyt lastensaannin jälkeen ilmenevät episodit tavallaan näyttävät minulle, kummassa meistä se vika alunalkujaan on ollut.
Minä puhun ihan vilpittömästi, en sano mitään loukkaavaa, niin toinen alkaa paheksua. Onko se teistä tosiaan tervettä lasta kohtaan, sellaista siis oli elämäni äidin kanssa. Mitään puolustautumisia äiti ei hyväksynyt. Leimasi minua, pahaksi. Vaikka toi ei ollut millään mittarilla loukkaus, oikeasti. Ellei kuulija ole joku yliherkkä mielensäpahoittaja.
apOma äitini ajattelee myös noin:HÄNTÄ on kaltoinkohdeltu lapsesta saakka, mutta onneksi hän ITSE ei koskaan tee mitään väärää,vika on kiittämättömissä läheisissä,jotka eivät riittävästi ylistä hänen pyyteettömiä ponnistelujaan.
Sillä tavalla marttyyrius periytyy sukupolvelta toiselle:ei osata ottaa päätä pois perseestä ja nähdä myös omia vikoja.Mun äiti ei edes kerjää kiitosta. Eikä hyrise tai "tee enemmän" jos sitä saa tai vähemmän, jos ei saa.
ap
Kuitenkin olet selvästi katkera hänen käytöksestään ja näytät omille lapsillesi mallia, kuinka kannetaan kaunaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei ole esittänyt mitään päteviä vastaväitteitä moneenkaan viestiini, jotka valottavat sitä, miksei äidilläni ollut oikeutta loukkaantua tuosta.
Ymmärrän kyllä, että tunteilleen ei mitään voi, mutta äidin kannattaisi hiukan kasvattaa itseään, kun huomaa (tai siis ei se huomaa, mutta koitan osoittaa hänelle), että ei pysty itse samaan, mitä vaatii minulta itseään kohtaan.
ap
Siis mitä kettua mä just luin?! Ei taida olla ap:lla kaikki muumit laaksossa. Jätä äitisi rauhaan ja hoida itse lapsesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi paljon negatiivisia kommentteja! Itse olen AP.n puolella ihan täysin ja taidan olla vasta toinen tällä palstalla, joka on. Tsemppiä AP. Ymmärrän sinua.
Luultavasti täällä on negatiivisia kommentteja lähinnä siksi, että 1)ap:n ongelma on typerä(ei saa tiuskia äidilleen, joka on hoitanut ap:n lapsia ja kotia koko päivön) ja 2)hän tehtailee näitä marttyyrialoituksia alvariinsa, vaikka oikea ratkaisu olisi hakea ammattiapua,ei rutista palstalla.
Kannattaisi ehkä miettiä mitä se on tehnyt mun itsetunnolle, kuinka äiti käyttäytyy mua kohtaan.
Mietin miten ihmeessä saan sen ikinä kuntoon, kun tuo henkilö on saastuttanut mieleni niin kaikella. Nämä nyt lastensaannin jälkeen ilmenevät episodit tavallaan näyttävät minulle, kummassa meistä se vika alunalkujaan on ollut.
Minä puhun ihan vilpittömästi, en sano mitään loukkaavaa, niin toinen alkaa paheksua. Onko se teistä tosiaan tervettä lasta kohtaan, sellaista siis oli elämäni äidin kanssa. Mitään puolustautumisia äiti ei hyväksynyt. Leimasi minua, pahaksi. Vaikka toi ei ollut millään mittarilla loukkaus, oikeasti. Ellei kuulija ole joku yliherkkä mielensäpahoittaja.
apOma äitini ajattelee myös noin:HÄNTÄ on kaltoinkohdeltu lapsesta saakka, mutta onneksi hän ITSE ei koskaan tee mitään väärää,vika on kiittämättömissä läheisissä,jotka eivät riittävästi ylistä hänen pyyteettömiä ponnistelujaan.
Sillä tavalla marttyyrius periytyy sukupolvelta toiselle:ei osata ottaa päätä pois perseestä ja nähdä myös omia vikoja.Mun äiti ei edes kerjää kiitosta. Eikä hyrise tai "tee enemmän" jos sitä saa tai vähemmän, jos ei saa.
apKuitenkin olet selvästi katkera hänen käytöksestään ja näytät omille lapsillesi mallia, kuinka kannetaan kaunaa.
En näyttänyt mallia siitä, kuinka kannetaan kaunaa, vaan siitä, kuinka osoitetaan kanalle, että se ei voi vaatia munalta asioita, joihin se ei itsekään kykene.
Katkeruus taas on vain käsiteltävä, se ei häviä hautaamalla.
ap
Tää on vain niin turhauttava ihmissuhde, kun tavallaan koskaan et voi suuttua. Minusta olisi ihan kohtuullista, jos äitini pahoittelisi sitä, että loukkasi minua olettamalla puheeni loukkaamistarkoituksessa tehdyiksi. Ja sekin ois ollut eri asia, jos äiti ois surrut, että puhun töykeästi (tarkoittamatta olla töykeä, jonka olisin heti kertonut) mutta kun hän alkaa siitä mulle ilkeäksi, siis syyttelemään (ilkeäksi ja käytöskyvyttömäksi) ja halveksimaan, pyörittelee silmiään. Niin mitä haluaa edes sanoa???
ap
Vähän ot, mut mun mummo loukkaantui kun tuli kylään ja halusi penkoa mun kaapit ja siivota, ja sanoin (nätisti tosin) että en halua hänen tulla siivoamaan ja tonkimaan kaappejani...
Niin, juuri tää. "En halua, että teet *jotain*". Kardinaaliloukkaus tuollaisille ihmisille. Olis ok, jos hän varoisi puolestaan visusti loukkaamasta minua, mutta kun nimenomaan se ei ole niin.
ap
Pelkkiä alapeukkuja, kukaan ei kuitenkaan ymmärrä, mitä noin epälooginen ihminen koittaa viestiä. Eli ettei sure mun mahdollista epäkorrektiuttani, vaan syyttää siitä. Ehkä hieman on epäkorreksti itsekin. Ja kumpikohan meistä on sen oppinut ja keneltä, katsokoon kaikessa peiliin vaan, mitä näkee minussa valittamista.
ap
Mutta tuollainen kohtelu estää minua elämästä, koska en voi luottaa, että olen oikeassa. En ole oppinut luottamaan siihen, koska äiti ei ole sitä tukenut.
ap
Nyt sulla on taas matskua seuraavaa terapiakäyntiä varten.