Mitä v..., äitini suuttui tästä
Oli ollut meillä hoitamassa lapsia ja oli ihanasti siivonnut (ihan vapaaehtoisesti) ja minä tulin töistä. Siinä ihan normaalisti jutellaan, kun äiti koko ajan joka väliin kysyy "löysin täältä * -- *, mihin se kuuluu?" Ja sitten, että tässä on paristoja, mihin nää pannaan.
Sanoin, että voisitko olla koko ajan kyselemättä, en jaksa nyt miettiä, mihin mikäkin kuuluu, niin äiti loukkaantui!
Onko vähän turha mimosa???
Kommentit (236)
Ja narsististen ihmisten kanssa tulee juuri tällaisia selkkauksia. Huomioida pitää siis se, että hän on itse kasvttanut minua siihen, että ei saa ärsyttää muita. Niin onko sitten ihme, jos minä "kiellän" häntä alkamasta ärsyttää minua? Tein sen tavallaan "hyvää hyvyyttäni", koska jos hän olisi vain jatkanut ja alkanut oikeasti ärsyttää mua, niin siinä ois ollut kaikkien, hänenkin tunnelmansa pilalla.
ap
Ihminen, joka ei ole narsisti, olisi halunnut olla ärsyttämästä minua.
ap
Ei-narsistinen äiti olisi huomannut, että alkaa pikkuhiljaa ärsyttää, ja halunnut heti lopettaa sen. Mitä väliä on joillain johdoilla ja patterin loppusijoituksilla, kun hän on juuri menestyksekkäästi hoitanut huusholliani kaksi päivää ja varmasti ilahduttanut meitä kovin. Ei se silti "oikeuta" ärsyttämään kyselemällä sitä sun tätä. Varsinkin kun en ole hänen työnjohtonsa alainen, en töissä hänelle, se ei ollut hänenkotinsa, antaisi jo hyvänen aika olla!!!
Jos vähänkään välittää, niin ei ainakaan halua ärsyttää!!! Ja sitä se juuri oli, ois halunnut vaan olla se mikä on, (mitä ei minulle salli) eikä oppia yhtään mitään minusta, että mitä minä kaipaan! Mä en kysynyt häneltä että siivoatko, eikä häntä meille sen vuoksi kysytty, vaan että lapset ei ole yksin kun eivät pärjää!!!
ap
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka ei ole narsisti, olisi halunnut olla ärsyttämästä minua.
ap
Sinä olet narsisti. Kaiken pitää aina pyöriä sinun ympärilläsi. Näet vain itsesi
Sen saatanan mulkun mielestä hän saa aina ärsyttää minua miten paljon sielu sietää, ja jos mä siitä hermostun, niin hirveä huuto mulle. Auta vittu armias, jos mä ärsytän häntä, niin tasan varmasti heti kuuluu, eikä mitenkään nätisti!!!! Vittu!!!
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka ei ole narsisti, olisi halunnut olla ärsyttämästä minua.
apSinä olet narsisti. Kaiken pitää aina pyöriä sinun ympärilläsi. Näet vain itsesi
Ei pidä paikkaansa. Jos noin olisi, olisin kohauttanut olkiani, kun mies etsi lapsille hoitajaa, että ei kutsuta äitiä meille, koska en halua häntä meille.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka ei ole narsisti, olisi halunnut olla ärsyttämästä minua.
ap
Siis kukahan se onkaan narsisti? Katso hyvä ihminen peiliin!
Ei se, että tulee meille ja auttaa, oikeuta olemaan ärsyttävä muita kohtaan. Pitää opetella käytöstapoja ja välittämään, ei kai se vain koske minua äitini suuntaan, aivan samalla lailla hänen olisi opittava minusta jotain, mikä ärsyttää minua. Jos välittää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka ei ole narsisti, olisi halunnut olla ärsyttämästä minua.
apSiis kukahan se onkaan narsisti? Katso hyvä ihminen peiliin!
Minä en kieltäysy oppimasta asioista, joista hän ärsyyntyy enkä halua toiminnallani ärsyttää häntä, enkä ketään. Hän sen sijaan haluaa. Halusi olla täysin piittaamatta mun tunteistani. Narsisti toimii niin.
ap
Äitini ei halua oppia, eikä nähdä omia vikojaan. Tyypillinen herkkänahkainen narsisti.
ap
Ennkä miä hänen vikojaan halua hänen naamaansa hieroa, mutta sen verran on pakko sanoa, jos olen töistä väsynyt, niin sekin oli herkkähipiälle liikaa ja piti vain saada jatkaa ärsyttämistäni kun tuohtui kun ihan nätisti sanoin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi ja ala arvostaa äitiäsi ja hänen apuaan.
Miksei hän arvosta minua? Tämä on minun kotini, mitä se, meneekö ne hänen keräämänsä tavarat siitä ikinä eteenpäin hänelle kuuluu?
ap
Mä olen oikeastaan samaa mieltä ap sun kanssa. Mä olisin aika järkyttynyt jos oma äiti olisi ollut meillä ja siivonnut ilman lupaa. Musta tuntuu että tuo on sun äidin tapa kontrolloida, ja myös hakea hyväksyntää ja hyvää oloa imemällä sitä muista. Ikään kuin hän ei tehnyt sitä siivousta jotta sinulle tulisi hyvä olo, vaan että hänelle itselle tulisi hyvä olo.
Sori vaan mutta jonkinlaista itsetyydytystä.
Vanhemmilla naisilla joskus ainoa hyväksytty tapa saada tyydytystä, ja joskus sitä tehdään muiden kustannuksella.
N50
Niin oon siis samaa mieltä ap sun kanssa että äitisi ei kunnioita sun yksityisyyttä eikä rajoja, että narsistista
N50
Eikä se edes ole "vika" jos ei itsekseen hoksannut etten mä pystynyt vastaamaan kysymyksiin, mutta se jo hieman oli, ettei tajunnut, että hänen kyselemisensä oli alkamassa ärsyttää minua ja SIKSI sanoin, että en pysty nyt noihin vastaamaan. Normaalia kommunikaatiota, niin tää ämmä suuttuu. No, opinpahan nyt tästä, että se kusipää ärsyttää minua, vaikka harvoin ärsyynnyn kenestäkään, joten parempi tosiaan välttää hänen seuraansa, mutta siitähän hän taas saakin aiheen haukkua minua mimosaksi jne. Mikäs pakko mun on sietää ihmisen, joka ärsyttää minua, seuraa sen enempää, kuin on pakko. Ja haluaisin, ttä saa tietää syyn, "sä ärsytät minua" alempiarvoinen mulkku. Et ole mitään, olet vain piece of shit. Koska et välitä musta.
ap
Tunnistan itseni, ap kirjoituksesi perusteella. Oma äitini on aina vaatinut paljon huomiotani ts. olen ollut hänelle välillä kuin äiti. Koska tilanne ei mielestäni ole koskaan ollut täysin normaali eikä tuo minulle hyvää oloa, näen äitiäni vain harvoin. Valitettavaa, mutta oma itsensä on pelastettava. En enää tuhlaa aikaani negatiiviseen energiaan enkä negatiivisiin ihmisiin. Katson positiivisesti eteenpäin ja pärjään omillani. En ole jäänyt tuleen makaamaan. Suosittelen sinuakin, ap, menemään nyt tilanteessa eteenpäin ja jos äitisi aiheuttaa sinulle noin voimakkaita reaktioita, kannattaa varmaankin vältellä hänen seuraansa, viettää hänen kanssaa vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja silloinkin vain vähän aikaa. Alat elää omaa elämääsi ja rakentamaan sen olematta uhri. Siitä se eheytyminen lähtee, ettei suostu enää olemaan uhri vaan tekee itselleen positiivisia asioita. Miettii, mistä itselleen saa positiivista voimaa, jättää negatiiviset asiat taakseen niin paljon kuin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi ja ala arvostaa äitiäsi ja hänen apuaan.
Miksei hän arvosta minua? Tämä on minun kotini, mitä se, meneekö ne hänen keräämänsä tavarat siitä ikinä eteenpäin hänelle kuuluu?
apMä olen oikeastaan samaa mieltä ap sun kanssa. Mä olisin aika järkyttynyt jos oma äiti olisi ollut meillä ja siivonnut ilman lupaa. Musta tuntuu että tuo on sun äidin tapa kontrolloida, ja myös hakea hyväksyntää ja hyvää oloa imemällä sitä muista. Ikään kuin hän ei tehnyt sitä siivousta jotta sinulle tulisi hyvä olo, vaan että hänelle itselle tulisi hyvä olo.
Sori vaan mutta jonkinlaista itsetyydytystä.
Vanhemmilla naisilla joskus ainoa hyväksytty tapa saada tyydytystä, ja joskus sitä tehdään muiden kustannuksella.
N50
Hän siivosikin aika lailla omaa tyydytystään hakien, ei ollut kielletty ja toki se oli kiva asia, koska itse en pysty (ehkä juuri näiden hän saa kyllä ärsyttä mua, mutta mä en häntä -traumojen takia) siivoamaan vvaikka haluaisin, mutta siis juuri tuo kontrollointi, että aivan kuin olisi pomoni mun on vastattava niihin kysymyksiin. Excuse me, tämä on minun kotini, olin väsynyt. Ne voit heittää vaikka roskakoriin, jos mun nyt pitää tietää, minne ne menee. En halua niitä roskiin, siksi ei ollut oieka aika enää miettiä sitä. Teen niille omalla ajallani mitä haluan, jos arvostaa, niin hyväky tämän.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni, ap kirjoituksesi perusteella. Oma äitini on aina vaatinut paljon huomiotani ts. olen ollut hänelle välillä kuin äiti. Koska tilanne ei mielestäni ole koskaan ollut täysin normaali eikä tuo minulle hyvää oloa, näen äitiäni vain harvoin. Valitettavaa, mutta oma itsensä on pelastettava. En enää tuhlaa aikaani negatiiviseen energiaan enkä negatiivisiin ihmisiin. Katson positiivisesti eteenpäin ja pärjään omillani. En ole jäänyt tuleen makaamaan. Suosittelen sinuakin, ap, menemään nyt tilanteessa eteenpäin ja jos äitisi aiheuttaa sinulle noin voimakkaita reaktioita, kannattaa varmaankin vältellä hänen seuraansa, viettää hänen kanssaa vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja silloinkin vain vähän aikaa. Alat elää omaa elämääsi ja rakentamaan sen olematta uhri. Siitä se eheytyminen lähtee, ettei suostu enää olemaan uhri vaan tekee itselleen positiivisia asioita. Miettii, mistä itselleen saa positiivista voimaa, jättää negatiiviset asiat taakseen niin paljon kuin mahdollista.
No, juuri näin. Tämä oli siitä hyödyllinen episodi ja käynti, ja ketju, että mä ihan oikeasti opin uutta itsestäni tämän takia, ja se on se, että äitini ärsyttää minua (olin aiemmin sokea sille) ja myös sen, että äitini ei halua lopettaa ärsyttämästä minua. Sen tiesinkin, mutta äiti kutsui sitä kasvatukseksi. Vaikka minusta hän ei edes osaa kasvattaa. Vaikka olisin ollut 14, hän se tuossa olisi asiaton ollut, jos kyse olisi ollut minun tavaroistani.
Mutta sitä, kumpi on asiaton, on lapsena ollut vaikea nähdä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei halua oppia, eikä nähdä omia vikojaan. Tyypillinen herkkänahkainen narsisti.
ap
Entä sinä? Sinähän tässä et halua nähdä omia vikojadi. Sinä loukkaannut mitättömistä asioista, et tule kenenkään kanssa toimeen. Hoet minä minä minä
Mitäpä se sinun ihmettelysi asiaan mitään vaikuttaisi? Mitä jos huolehtisit vain ihan omista asioistasi, jos kykysi auttaa jäisi tunnustusten pusertamisen ulos omaa sosiaalipornonnälkääsi tyydyttääksesi tasolle?
ap