Lue keskustelun säännöt.
Mitä v..., äitini suuttui tästä
29.07.2017 |
Oli ollut meillä hoitamassa lapsia ja oli ihanasti siivonnut (ihan vapaaehtoisesti) ja minä tulin töistä. Siinä ihan normaalisti jutellaan, kun äiti koko ajan joka väliin kysyy "löysin täältä * -- *, mihin se kuuluu?" Ja sitten, että tässä on paristoja, mihin nää pannaan.
Sanoin, että voisitko olla koko ajan kyselemättä, en jaksa nyt miettiä, mihin mikäkin kuuluu, niin äiti loukkaantui!
Onko vähän turha mimosa???
Kommentit (236)
Ja hänen neuvonsa oli tosi huono ka toimimaton, sanoa, että "en tiedä" (minne jokin kuuluu). Ei sellaisen neuvon kanssa voi mikään ihmissuhde toimia myöskään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luoja miten rasittava ihminen tämä kirjoittaja ja olen muutaman minuutin lukenut ketjua. Lapsista ei voi mitenkään tulla normaaleja tuollaisen sekopään kanssa, toivottavasti otetaan huostaan.
Miten niin? Äitinihän se tuossa loukkaantui, miksi ihmeessä lapsista siksi tulisi sekoja?
ap
Istutaan tulilla. Kerroin juuri miehelleni, miksi sinua kutsutaan kivikissaäidiksi. Mies sanoi, ettei tuollaisia äitejä saisi olla olemassa, jotka uhkaavat jättävänsä lapsensa, jos eivät vie heti kiviä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Tulee vaan olo, että mahtaa inhota mua, kun loukkaantuu, jos en mä jaksa heti vastailla, minne meillä hänen löytämänsä tavarat kuuluvat??
Mitä se äidillesi kuuluu, missä milläkin tavaralla on paikka?
Sano vaan ihan ystävällisesti, että KIITOS kun siivosit, mutta ME ITSE laitamme tavarat niille kuuluville paikoille.
Kyllä, olet mimosa mutta jotenkin käänteisesti, kun pelkäät ÄITISI loukkaantuvan, jos sinä olet niin kuin kotonasi konsanaan etkä elä enää aikuisena äitisi ehdoilla.
Äitini voisi soittaa ja pahoitella sitä, että meni uskomaan minusta pahaa. Koska minä vihaan minusta pahaa uskovia ihmisiä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee vaan olo, että mahtaa inhota mua, kun loukkaantuu, jos en mä jaksa heti vastailla, minne meillä hänen löytämänsä tavarat kuuluvat??
Mitä se äidillesi kuuluu, missä milläkin tavaralla on paikka?
Sano vaan ihan ystävällisesti, että KIITOS kun siivosit, mutta ME ITSE laitamme tavarat niille kuuluville paikoille.
Kyllä, olet mimosa mutta jotenkin käänteisesti, kun pelkäät ÄITISI loukkaantuvan, jos sinä olet niin kuin kotonasi konsanaan etkä elä enää aikuisena äitisi ehdoilla.
Äiti haluaa auttaa. Hän haluaa hyvää. Hän ehkä toivoo, että eläisimme kulissielämää, emmekä rehellisesti paljastaisi hänelle elämänhallinnallisia ongelmiamme, että paristoista ei heti jaksa selvittää, minne ne pannaan.
En toisaalta halua niillä häntä rasittaa, eläköön illuusioissaan, jos haluaa yrittää. Miksi menisin sanomaan hänelle, hieromaan hänen naamaansa, että kiitos kun siivosit, me jatkammkin nyt tästä evvk-elämäntyyliämme? Todella kiva, kun siivosi, ja me elämme edelleen omaa elämäämme. Mutta kun se loukkaa äitiä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kun ne paristot ovat luultavasti mieheni peruja, joka ei ollut kotona, niin minulta vain tiukkaa, onko ne täysiä vai tyhjiä. Siis aivan kuin ei osaisi ajatella, että en minä ole vastuussa kaikesta tässä talossa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti on työkseen organisoinut isohkoja tapahtumia ulkomaalaisten kanssa. Siellä on varmasti sattunut ja tapahtunut. Miten ei kestä oman lapsen aivan normaalia puhetta, vaan loukkaantuu, etten osannut sanoa asiaa jollain tietyllä tavalla? Onko tässä siitä kysymys, että ei vain arvosta omaa lastaan?
apEI ole
No, hyvä jos olisi, ei se vaan ikinä sille tunnu, kun AINA haukutaan.
Sinusta vain tuntuu siltä, koska olet marttyyri.
Kaipaisin hyväksyntää, koska en tehnyt mitään pahaa. Hyväksynnäksi riittäisi se, että hyväksytään. Miten sen toive on marttyyria?
ap
Ei toive hyväksynnästä, vaan tapa millä vaahtoat siitä kuinka sinua sorretaan ja kukaan ei arvosta, antaa marttyyrivaukutelman.
Sellaiset ovat muuten uuvuttavia sukulaisia,äitini ja äidinäitini ovat tyyppejä,joille mikään määrä kiitosta,hyväksyntää ja arvostusta ei ikinä riitä.Odotan mielenkiinnolla, puhkeaako tuo suvussamme kulkeva hulluus itsellänikin vanhemmalla iällä 😕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi paljon negatiivisia kommentteja! Itse olen AP.n puolella ihan täysin ja taidan olla vasta toinen tällä palstalla, joka on. Tsemppiä AP. Ymmärrän sinua.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuollaisesta loukkaantuu? Onko hiukan vamma-aivo?? Siis enkö mä saa sanoa, että älä koko ajan kysele, en nyt jaksa miettiä tuollaista? Kun en oikeasti jaksanut. Sitten kysyin äidiltä, että miten ois pitänyt sanoa, niin äiti sanoi, että "en tiedä". No, sanoin, että silloin sä oisit vain jatkanut kyselemistä eri tavaroista, ja mä oisin hermostunut lisää, enkä halunnut sitä. Miten tolle oikein kuuluu puhua, ettei mene loukkaannu?? Ihan turhasta pahoitti mielensä. Mä sanoin, että enhän mä nyt pahalla, mutta kun en jaksanut miettiä, minne mitäkin menee. Niin äiti melkein pyörittelee silmiä mulle. Mun mielestä ilkeää mua kohtaan.
ap
Ap, asiat voi sanoa kohteliaasti ja vähemmän kohteliaasti. Väsymys ei ole pätevä syy tiuskia kenellekään, varsinkaan ihmiselle, joka juuri on tehnyt sinulle palveluksen.
Olisit sanonut nätisti, että kiitos tosi paljon siivoamisesta, anna noiden olla siinä, niin panen ne paikoilleen itse sitten kun jaksan, nyt en jaksa vielä.
Tuosta eI äiti olisi loukkaantunut.
Eivät ne äiditkään ihan kiitoksetta jaksa aikuisia lapsia autella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuollaisesta loukkaantuu? Onko hiukan vamma-aivo?? Siis enkö mä saa sanoa, että älä koko ajan kysele, en nyt jaksa miettiä tuollaista? Kun en oikeasti jaksanut. Sitten kysyin äidiltä, että miten ois pitänyt sanoa, niin äiti sanoi, että "en tiedä". No, sanoin, että silloin sä oisit vain jatkanut kyselemistä eri tavaroista, ja mä oisin hermostunut lisää, enkä halunnut sitä. Miten tolle oikein kuuluu puhua, ettei mene loukkaannu?? Ihan turhasta pahoitti mielensä. Mä sanoin, että enhän mä nyt pahalla, mutta kun en jaksanut miettiä, minne mitäkin menee. Niin äiti melkein pyörittelee silmiä mulle. Mun mielestä ilkeää mua kohtaan.
apAp, asiat voi sanoa kohteliaasti ja vähemmän kohteliaasti. Väsymys ei ole pätevä syy tiuskia kenellekään, varsinkaan ihmiselle, joka juuri on tehnyt sinulle palveluksen.
Olisit sanonut nätisti, että kiitos tosi paljon siivoamisesta, anna noiden olla siinä, niin panen ne paikoilleen itse sitten kun jaksan, nyt en jaksa vielä.Tuosta eI äiti olisi loukkaantunut.
Eivät ne äiditkään ihan kiitoksetta jaksa aikuisia lapsia autella.
No ei sitten pidä auttaa. Jos se on noin vastenmielistä, että sen lisäksi lapsi ei olekaan itsen jatke.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tosi paljon negatiivisia kommentteja! Itse olen AP.n puolella ihan täysin ja taidan olla vasta toinen tällä palstalla, joka on. Tsemppiä AP. Ymmärrän sinua.
Luultavasti täällä on negatiivisia kommentteja lähinnä siksi, että 1)ap:n ongelma on typerä(ei saa tiuskia äidilleen, joka on hoitanut ap:n lapsia ja kotia koko päivön) ja 2)hän tehtailee näitä marttyyrialoituksia alvariinsa, vaikka oikea ratkaisu olisi hakea ammattiapua,ei rutista palstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosi paljon negatiivisia kommentteja! Itse olen AP.n puolella ihan täysin ja taidan olla vasta toinen tällä palstalla, joka on. Tsemppiä AP. Ymmärrän sinua.
Me, jotka olemme seuranneet"äitihullua" alias " kivikissaäitiä" monen vuoden ajan viikosta toiseen, tunnemme hänet.
Milloin hän haukkuu miehensä, lapsensa,isänsä, öitinsä, isän vaimon, rakastajansa, terapeuttinsa, setänsä jne.
Aina joku muu loukkaa häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti on työkseen organisoinut isohkoja tapahtumia ulkomaalaisten kanssa. Siellä on varmasti sattunut ja tapahtunut. Miten ei kestä oman lapsen aivan normaalia puhetta, vaan loukkaantuu, etten osannut sanoa asiaa jollain tietyllä tavalla? Onko tässä siitä kysymys, että ei vain arvosta omaa lastaan?
apEI ole
No, hyvä jos olisi, ei se vaan ikinä sille tunnu, kun AINA haukutaan.
Sinusta vain tuntuu siltä, koska olet marttyyri.
Kaipaisin hyväksyntää, koska en tehnyt mitään pahaa. Hyväksynnäksi riittäisi se, että hyväksytään. Miten sen toive on marttyyria?
apEi toive hyväksynnästä, vaan tapa millä vaahtoat siitä kuinka sinua sorretaan ja kukaan ei arvosta, antaa marttyyrivaukutelman.
Sellaiset ovat muuten uuvuttavia sukulaisia,äitini ja äidinäitini ovat tyyppejä,joille mikään määrä kiitosta,hyväksyntää ja arvostusta ei ikinä riitä.Odotan mielenkiinnolla, puhkeaako tuo suvussamme kulkeva hulluus itsellänikin vanhemmalla iällä 😕
Voitko selittää, miten se on ylimaallista hyväksynnän vaatimista, että ei toivo, että kun pyytää jotain, siitä aletaan nillittää? Pyöritellä silmiä?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi paljon negatiivisia kommentteja! Itse olen AP.n puolella ihan täysin ja taidan olla vasta toinen tällä palstalla, joka on. Tsemppiä AP. Ymmärrän sinua.
Luultavasti täällä on negatiivisia kommentteja lähinnä siksi, että 1)ap:n ongelma on typerä(ei saa tiuskia äidilleen, joka on hoitanut ap:n lapsia ja kotia koko päivön) ja 2)hän tehtailee näitä marttyyrialoituksia alvariinsa, vaikka oikea ratkaisu olisi hakea ammattiapua,ei rutista palstalla.
Minä en tiuskinut! Minä sanoin sen aivan normaalisti, koska asiassa ei ollut mitään latautunutta mulle.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi paljon negatiivisia kommentteja! Itse olen AP.n puolella ihan täysin ja taidan olla vasta toinen tällä palstalla, joka on. Tsemppiä AP. Ymmärrän sinua.
Luultavasti täällä on negatiivisia kommentteja lähinnä siksi, että 1)ap:n ongelma on typerä(ei saa tiuskia äidilleen, joka on hoitanut ap:n lapsia ja kotia koko päivön) ja 2)hän tehtailee näitä marttyyrialoituksia alvariinsa, vaikka oikea ratkaisu olisi hakea ammattiapua,ei rutista palstalla.
Kannattaisi ehkä miettiä mitä se on tehnyt mun itsetunnolle, kuinka äiti käyttäytyy mua kohtaan.
Mietin miten ihmeessä saan sen ikinä kuntoon, kun tuo henkilö on saastuttanut mieleni niin kaikella. Nämä nyt lastensaannin jälkeen ilmenevät episodit tavallaan näyttävät minulle, kummassa meistä se vika alunalkujaan on ollut.
Minä puhun ihan vilpittömästi, en sano mitään loukkaavaa, niin toinen alkaa paheksua. Onko se teistä tosiaan tervettä lasta kohtaan, sellaista siis oli elämäni äidin kanssa. Mitään puolustautumisia äiti ei hyväksynyt. Leimasi minua, pahaksi. Vaikka toi ei ollut millään mittarilla loukkaus, oikeasti. Ellei kuulija ole joku yliherkkä mielensäpahoittaja.
ap
Sitten se vielä suhtautuu niin, että minä en osaa käyttäytyä ja minä olen kamala ihminen mennessään autolla kotiin. Ei ole ehkä enää itse loukkaantunut, minähän sanoin, etten halunnut loukata, mutta sen sijaan, että arvostaisi minua sinä kuka olen, kauhistelee mielessään että olen niin kamala. Mua satuttaa sellainen.
ap
Tai sitten, jos sanon, että minua loukkasi se, kun pidät minua ilkeänä, niin alkaa huutaa, että ei pidä ja että HÄN on kyllä unohtanut asian jo kokonaan. Mutta ei pyydä anteeksi, ei piittaa siitä, että mulle tuli paha mieli tuollaisesta kohtelusta. Minusta hän on narsistinen kyllä.
ap
Ap on yli nelikymppinen vaikkei uskoisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi paljon negatiivisia kommentteja! Itse olen AP.n puolella ihan täysin ja taidan olla vasta toinen tällä palstalla, joka on. Tsemppiä AP. Ymmärrän sinua.
Luultavasti täällä on negatiivisia kommentteja lähinnä siksi, että 1)ap:n ongelma on typerä(ei saa tiuskia äidilleen, joka on hoitanut ap:n lapsia ja kotia koko päivön) ja 2)hän tehtailee näitä marttyyrialoituksia alvariinsa, vaikka oikea ratkaisu olisi hakea ammattiapua,ei rutista palstalla.
Kannattaisi ehkä miettiä mitä se on tehnyt mun itsetunnolle, kuinka äiti käyttäytyy mua kohtaan.
Mietin miten ihmeessä saan sen ikinä kuntoon, kun tuo henkilö on saastuttanut mieleni niin kaikella. Nämä nyt lastensaannin jälkeen ilmenevät episodit tavallaan näyttävät minulle, kummassa meistä se vika alunalkujaan on ollut.
Minä puhun ihan vilpittömästi, en sano mitään loukkaavaa, niin toinen alkaa paheksua. Onko se teistä tosiaan tervettä lasta kohtaan, sellaista siis oli elämäni äidin kanssa. Mitään puolustautumisia äiti ei hyväksynyt. Leimasi minua, pahaksi. Vaikka toi ei ollut millään mittarilla loukkaus, oikeasti. Ellei kuulija ole joku yliherkkä mielensäpahoittaja.
ap
Oma äitini ajattelee myös noin:HÄNTÄ on kaltoinkohdeltu lapsesta saakka, mutta onneksi hän ITSE ei koskaan tee mitään väärää,vika on kiittämättömissä läheisissä,jotka eivät riittävästi ylistä hänen pyyteettömiä ponnistelujaan.
Sillä tavalla marttyyrius periytyy sukupolvelta toiselle:ei osata ottaa päätä pois perseestä ja nähdä myös omia vikoja.
Minä kysyin häneltä jo, miten olisi pitänyt puhua, lisäksi minä sanoin jo hänen ollessaan täällä, että en tarkoittanut pahaa. Mulla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Pikemminkin hänellä on, kun mun puhetyyli ei kelpaa.
ap