Naimisissa olevat! Menette kahvilaan. Maksatko omat ostoksesi?

Mies maksaa meillä asuntolainaa ja laskut. Minä ruuan, ulkona syömisen, lasten vaatteet jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjoamme toisillemme kahviloissa ja ravintoloissa suurin piirtein vuorotellen. Ruokaostokset hoidetaan vuoroviikoin. Yhteiset kulut maksetaan yhdessä ja kumpikin maksaa omat henkilökohtaiset menonsa. Ei ole koskaan tarvinnut riidellä rahasta tai pyytää lupaa rahan käyttämiseen.

Järkevää. Kuulin nimittäin kerran kaupassa, kun nainen kysyi mieheltä, saako ostaa jotain.

Se olin varmaan minä. Sanon monesti miehelle:"Saanko ostaa tämän?" Mutta se on lähinnä omaa pohdiskeluani ja mieskin sen tietää. Mietin tarvitsenko ja näin kysyn myös mielipidettä mieheltäni. Tämä vain on meidän tapamme, ilman että siihen liittyy kummankaan pomottamista saako toinen oikeasti ostaa vai ei. Ja suurin osa kysymyksistä ihan huumorilla (olen välillä aikamoinen shoppailuaddikti välillä).

Minä maksan, koska mies on opiskelija ja minä käyn töissä. Joskus yhdessä kaupassa, kun käydään saatan kysyä, että saanko ottaa tätä ja tätä. Kyse siis siitä, että meillä on taloudellisesti tiukkaa ja mies hoitaa meillä laskut ja tietää mitenkä paljon rahaa voi käyttää milloinkin. Meillä siis yhteiset rahat periaatteessa.

Aivan samantekevää kumpi maksaa; se jonka lompakko on helpommin saatavilla. Yhteinen tili, yhteiset rahat ja rahaa on riittävästi. Kumpikin käyttää mihin haluaa sen kummemmin lupia kyselemättä.

Annan aina miehen maksaa, koska se on romanttista. Tosin yhteiseltä tililtä ne menevät, mutta silti. Meillä kaikki rahat yhteisiä, niin kuin avioliitossa kaikki muukin.

Kahvilaan menessä yleensä se maksaa joka idean keksi eli toisin sanoen idean keksijä tarjoaa muille. Ruokakaupassa käydään aikalailla tasan, se menee kumpi ehtii ja jaksaa. Lapsille ostellaan myös aika tasan. Ei ole ikinä ollut ongelmia eikä olla tapeltu rahasta. Ollaan yksi yksikkö, perhe. 

Mä etin tyhjän pöydän ja sanon, mitä mä haluun syödä kaffeen kanssa ja mies tuo sitten kaffet pöytään. Kai se ne maksaa, ei o koskaan narissu.

Joku meistä maksaa koko potin. Yleensä minä tai mies.  Ei tehdä niin, että jokainen maksaisi omansa. Mitä järkeä siinä olisi?

Minä ja mies tienaamme hyvin ja palkkataso on sama. Lastenkin palkat kestävät satunnaiset kahvilakustannukset, jos on tarvis. 

Jätit tällä kertää kysymättä sukunimitilanteen. Meillä on kaikilla sama sukunimi.

Yhteiseltä tililtä maksetaan, eli käytännössä puoliksi.

Mies maksaa ihan kaiken. Minulla ei ole omia tuloja.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat maksavat lapsen ostokset, mutta mies ei ole vaimon isä. Miestä ei saa käyttää taloudellisesti hyväksi.

Tämäpä oli tyhmä kommentti. Jos on yhteiset rahat ja tili, niin mitä väliä kuka maksaa? Jos minun mieheni maksaa kaupassa, niin hän käyttää siinä myös minun rahojani. Tienaan hieman enemmän kuin hän, niin elätänkö hänet muka? Olenko hänen äitinsä? Tuskin. Tuolla asenteella ei pidä mennä naimisiin, kun ei pysty tasa-arvoiseen parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjoamme toisillemme kahviloissa ja ravintoloissa suurin piirtein vuorotellen. Ruokaostokset hoidetaan vuoroviikoin. Yhteiset kulut maksetaan yhdessä ja kumpikin maksaa omat henkilökohtaiset menonsa. Ei ole koskaan tarvinnut riidellä rahasta tai pyytää lupaa rahan käyttämiseen.

Järkevää. Kuulin nimittäin kerran kaupassa, kun nainen kysyi mieheltä, saako ostaa jotain.

Meillä on ainakin miehen kanssa ihan vitsinä tuo että saako ostaa jotain. Ei me oikeasti mitään lupia pyydellä 😂

Mies maksaa aina. Tosin minun palkkani tulee samalle tilille, joten osin minun rahoillani. Mutta yleensähän ravintolassa miehelle tuodaan lasku. En muista, että sitä olisi minulle ikinä tarjoilija edes yrittänyt tuoda.

Meillä on yli 20 v ollut yhteinen tili, ja välillä minulla on ollut isommat tulot, välillä miehellä. Koskaan ei ole ollut ongelmia. Kummallekaan raha ei ole ollut tärkeämpää kuin perhe, eikä raha ole minkään itsenäisyyden mitta. Raha on vain tapa tulla toimeen.

Luottokortti helpottaa siinä, ettei tarvitse tietää tilin saldoa. Luottoa emme koskaan käytä, eli kortti maksetaan tyhjäksi joka kuukausi, mutta se toimii vähän kuin ylimääräisenä käyttötilinä. Rahaa meillä sinänsä on aina riittävästi kaikkeen, mutta sitä voi olla eri tileillä.

Me maksetaan vuoronperään taksit, kahvit, ruokailut ja kaupassakäynnit. Omat ostokset mmaksetaan itse. Asumiskulut maksetaan puoliksi.

Kahvilassa molempien ostokset maksan välillä minä, välillä mies. Ruokaostokset maksan viikolla minä, viikonloppuna mies. Maksan tietysti omat kuluni itse (lääkäri, puhelin, lehtitilaukset jne.), kuten mieskin omansa. Yhteiset isot hankinnat ja laskut maksetaan yhteiseltä tililtä.

No jopas on upeaa kaikilla! En uskalla kuvitellakaan, että voisin ostaa jotakin omilla rahoillani kysymättä ensin lupaa puolisoltani. :o    M

Mies maksaa aika usein... mutta aloitin opiskelut niin siitä johtuen.. kaupassa käydään vuorotellen..

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tajunnut, että kun mennään avioliittoon, kummallakin pitää olla "omat rahat" ja tilit. Meillä on 36 vuoden yhdessäolon alusta asti ollut yksi yhteinen tili, jonne kummankin palkat ja muut menevät ja josta kaikki maksut ym. hoidetaan. Kummalakin on kortit sille tilille.Rahaa on ollut "meillä" ihan yhteisesti, jos sitä on ollut. Sen puute on kärsitty  yhdessä samalla tavoin, vaikka minulla onkin ollut aina isompi palkka.Se on luottamusta toiseen. Siitä siinä on täysin kyse.

On tosi naurettavaa seurata ihan lähipiirissäkin , kun aviopari miettii ,  että kumpi nyt tämän maksaa ja maksanko minä nyt sinulle sen sitten ja koska.

Ihan varoituksen sanana, on todella riskaabelia pitää vain yhteistä tiliä. Jos tilin toinen omistaja kuolee,tili lyödään välittömästi jäin eikä toisella omistajalla ole sille mitään asiaa, muistaakseni perunkirjoitukseen saakka. Yhteisen tilin toinen omistaja jää helposti moneksi kuukaudeksi rahattomaksi. Siksi kannattaa ehdottomasti olla myös omat tilit pahan päivän varalle.

Joo, nämä on asioita joita ei haluta ajatella, mutta tosiasiat kannattaa huomioida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tajunnut, että kun mennään avioliittoon, kummallakin pitää olla "omat rahat" ja tilit. Meillä on 36 vuoden yhdessäolon alusta asti ollut yksi yhteinen tili, jonne kummankin palkat ja muut menevät ja josta kaikki maksut ym. hoidetaan. Kummalakin on kortit sille tilille.Rahaa on ollut "meillä" ihan yhteisesti, jos sitä on ollut. Sen puute on kärsitty  yhdessä samalla tavoin, vaikka minulla onkin ollut aina isompi palkka.Se on luottamusta toiseen. Siitä siinä on täysin kyse.

On tosi naurettavaa seurata ihan lähipiirissäkin , kun aviopari miettii ,  että kumpi nyt tämän maksaa ja maksanko minä nyt sinulle sen sitten ja koska.

Ihan varoituksen sanana, on todella riskaabelia pitää vain yhteistä tiliä. Jos tilin toinen omistaja kuolee,tili lyödään välittömästi jäin eikä toisella omistajalla ole sille mitään asiaa, muistaakseni perunkirjoitukseen saakka. Yhteisen tilin toinen omistaja jää helposti moneksi kuukaudeksi rahattomaksi. Siksi kannattaa ehdottomasti olla myös omat tilit pahan päivän varalle.

Joo, nämä on asioita joita ei haluta ajatella, mutta tosiasiat kannattaa huomioida.

Ei nyt ihan näinkään. Jos tilillä on käyttäjänä Matti TAI Maija, saa jälkeenjäänyt käyttää tiliä niin kauan kunnes kuolleen perilliset ilmoittavat, että tiliä ei saa käyttää. Eli jos on odotettavissa perintöriitoja, on hyvä turvata selustansa. Itse en voisi edes kuvitella, että onat lapseni tekisivät jotain sellaista. Toisaalta meillä on keskinäinen testamentti, joka turvaa jälkeenjääneen toimeentulon, asumisen jne.

Yhteinen tili, joten se ja sama kumpi maksaa. Ruokakaupassa minä maksan, koska mies on parempi pakkaamaan. Kahvilassa ja ravintolassa annan useimmiten miehen maksaa, koska voisi ulkopuolisen silmiin näyttää pahalta jos nainen maksaa. 

Meillä on alusta asti ollut yhteiset rahat. Yhteisen tilin avaaminen oli ihan ensimmäisiä asioita joita otin työn alle tuoreena vaimona. On meillä molemmilla myös omia tilejä ja omat sijoitukset on omissa nimissä. Mutta käyttötili on yhteinen.