Lue keskustelun säännöt.
Olen 27-vuotias, enkä ole saanut elämässäni mitään aikaiseksi. Samanikäisillä kavereilla on jo kaikki :(
27.07.2017 |
Minulla on valkolakki päässä, kolme ammattia ja reilusti työkokemusta. Mutta ei avioliittoa, lapsia, omakotitaloa ja farmari-Volvoa. Samanikäisillä kavereillani on 2-4 lasta, avioliitot, talolainat ja autot. Minua kuukauden vanhemmalla lapsuudenkaverillani on 2 lasta ja kolmas tulossa, toinen avioliitto meneillään ja omistusasunto kerrostalossa. Toisella samanikäisellä taas on 4 lasta ja kuulemma lapsiluku täynnä, aikoo seuraavaksi keskittyä omakotitalonsa puutarhanlaittoon ja ehtoisaan kotiäitiyteen.
Minä olen tehnyt mielestäni kaiken voitavani, mutta kun tielleni osuu vain kusipäisiä miehiä ja välissä pitkiä jaksoja sinkkuna. En vaadi mieheltä muuta kuin rehtiä ja suoraselkäistä elämäntyyliä sekä terveyttä, mikä ilmeisesti on liikaa vaadittu. Ex-avopuoliso lupaili häitä ja vauvaa, vaan lähtikin toisen matkaan ja minä sain luun kouraan tuhlattuani parhaat nuoruusvuoteni moiseen idioottiin. Omalääkärikin vaan vääntää veistä haavassa sanomalla, että pitäisi jo alkaa niitä lapsia tehdä - joo joo, tekisin jos yksin voisin! Olen lisäksi orpo ja perheeni ainut lapsi, joten ei minulla olisi edes tukiverkkoa hankkia lasta yksin.
Alan olla aika katkera, vaikken sitä ulkomaailmalle näytäkään muuten kuin tässä aloituksessa. Minusta taitaa tulla sellainen crazy cat lady, joka kuolee sänkyynsä ja kissat kaluavat luut. Ja tämänkin aloituksen kirjoitin silkasta itsesäälistä. Anteeksi ja hei hei.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Viiteryhmäsi on ilmeisesti matalasti koulutettu pienemmältä paikkakunnalta maakunnasta. Tällöin on luonnollista että ihmiset rakentavat perhe-elämän jotta elämässä olisi sisältöä. Korkeasti koulutetut 27v ottavat ensimmäisen toisen kolmanne vuoden askeleita työelämässä ja hamuavat ensimmäisiä ylennyksiä. Joku saatttaa jopa mennä naimisiin ennen kolmeakymppiä. Usein tosin työelämään astumisen kynnyksellä moni yo-aikaisista suhteista joutuu koetukselle kun elämä muuttuu työelämään astuminen johdosta. Niin kävi minullekin ja 7v suhde jäi historiaan. Nyt 32v, korkeakoulutettu, menossa pian kihloihin ja elämä hymyilee - omistuskaksio aivan stadin ytimessä ja 100k vuositulot. Pikkukaupungin kaverit esiteiniensä kanssa painavat katkerasti like kun laitan kuvan lomakohteesta somewhere close to indian ocean. Elämä on valintoja.
Vituttaa varmaan maksaa vuosikaudet helvetinmoista lainaa hikisestä kaksiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle: Jos on 27-vuotiaana jo toisessa avioliitossa ja sinnekin lapsi tulossa, niin siinä ei ole kyllä hirveesti kadehtimisen aihetta! :D
Jos sen perheen haluat, niin ei auta muuta kuin jatkaa etsimistä. Ehkä kannattaa kiinnittää miehen valinnassa enemmän huomiota luonteeseen kuin ulkonäköön jos nimenomaan isää etsit tulevalle lapsellesi.
Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, että onko perhe aidosti oma toiveesi vai tavoite, jonka joku muu on sinulle asettanut. Ei perhe-elämä todellakaan mitään jatkuvaa nautintoa ole. Toki jos olet orpo, niin ymmärrän paremmin tuon perheen kaipuun, koska sinulla ei sellaista ole varsinaisesti koskaan ollut. Se kuitenkin tuo mukanaan vastuuta ja siihen pitää sitoutua silloinkin kuin ei jaksaisi. Parisuhde ei varmasti ole aina helppoa ja harmittaa kun ei voi tapailla muita ihmisiä ja pitää katsoa sitä samaa ihmistä vuodesta toiseen. Alkaa tulemaan riitoja ihan turhista asioista ja usein samoista asioista uudestaan ja uudestaan. Loma menee pilalle riidellessä ja kumppanin tavat alkavat ärsyttämään. Lapsesta ei tule sellainen kuin sinä haluaisit hänestä tulevan ja sinulla on lapsesta jatkuva huoli vielä silloinkin kun tämä on aikuinen.
Asuntolaina tarkoittaa sitä, että sinulla pitää olla työpaikka tai tulee ongelmia lainaerien maksussa. Tämä on stressaavaa jos sinut irtisanotaan. Remontit ovat kalliita ja vesivahinko voi pahimmillaan tehdä jättimäisen laskun ja tappelut oikeudessa. Jos omakotitaloa mietit, niin pihanhoito ja remontointi on ihan omalla tasollaan.
Elämän voi elää monella eri tavalla ja ehkä kannattaa koittaa nauttia jostain toisesta tavasta ainakin siihen asti, että löydät miehen, jonka kanssa voit toteuttaa tätä toista elämäntyyliä. Ei kannata tuhlata elämää sellaisen kaipaamiseen, jota ei juuri tällä hetkellä voi saada. Tietenkin voit tehdä työtä päästäksesi sitä kohti, mutta jos kyseessä on aikaa vievä prosessi, niin älä jätä elämääsi elämättä sen aikana.
Niin siinä laulussakin lauletaan, että "yksi sai kaiken mutta liian aikaisin..."
Joten älä huoli, elämiä on monenlaisia eikä sen "kaiken saaminen" nuorella iällä välttämättä ole aina hyvä juttu :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viiteryhmäsi on ilmeisesti matalasti koulutettu pienemmältä paikkakunnalta maakunnasta. Tällöin on luonnollista että ihmiset rakentavat perhe-elämän jotta elämässä olisi sisältöä. Korkeasti koulutetut 27v ottavat ensimmäisen toisen kolmanne vuoden askeleita työelämässä ja hamuavat ensimmäisiä ylennyksiä. Joku saatttaa jopa mennä naimisiin ennen kolmeakymppiä. Usein tosin työelämään astumisen kynnyksellä moni yo-aikaisista suhteista joutuu koetukselle kun elämä muuttuu työelämään astuminen johdosta. Niin kävi minullekin ja 7v suhde jäi historiaan. Nyt 32v, korkeakoulutettu, menossa pian kihloihin ja elämä hymyilee - omistuskaksio aivan stadin ytimessä ja 100k vuositulot. Pikkukaupungin kaverit esiteiniensä kanssa painavat katkerasti like kun laitan kuvan lomakohteesta somewhere close to indian ocean. Elämä on valintoja.
Vituttaa varmaan maksaa vuosikaudet helvetinmoista lainaa hikisestä kaksiosta.
Meidän 200k bruttotuloilla, korkoa satanen kuussa tällä hetkellä, tohon maksamiseen ei mene kuin 7-8 vuotta tällä hetkellä. Maksettiin melkein puolet käteisellä. En tiedä asutaanko tässä tosin niin kauaa vai laitetaanko vuokralle ja annetaan jonkun muun maksaa viimeinen 5v lainasta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti88 kirjoitti:
Kyllä sinä vielä ehdit :) Ja kivastihan olet saanut aikaiseksi; koulutettua itseäsi, työkokemusta, parisuhdekokemusta, oman itsensä etsimistä. Tiedät mitä haluat, moni ei tiedä edes sitä tässä iässä.
Moni noista farmarivolvon, kultaisennoutajan, omakotitalon ja lapsikatraan hankkineista ei välttämättä ole ajatellut, haluaako sellaista elämää. Ne on vain hankittu, kun muillakin on ja normin mukaan pitää olla. Ole onnellinen, että sulla on nyt aikuisena aikaa tehdä elämäsi valinnat, etkä ole naimisissa velkojan ja liian suuren talon kanssa :)
Mä seurustelin ensimmäisen kerran vasta 28-vuotiaana. Eikä mulla ollut koulutustakaan, valkolakki vain. Nyt olen nelikymppinen, naimisissa ja kaksi lasta, yrittäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viiteryhmäsi on ilmeisesti matalasti koulutettu pienemmältä paikkakunnalta maakunnasta. Tällöin on luonnollista että ihmiset rakentavat perhe-elämän jotta elämässä olisi sisältöä. Korkeasti koulutetut 27v ottavat ensimmäisen toisen kolmanne vuoden askeleita työelämässä ja hamuavat ensimmäisiä ylennyksiä. Joku saatttaa jopa mennä naimisiin ennen kolmeakymppiä. Usein tosin työelämään astumisen kynnyksellä moni yo-aikaisista suhteista joutuu koetukselle kun elämä muuttuu työelämään astuminen johdosta. Niin kävi minullekin ja 7v suhde jäi historiaan. Nyt 32v, korkeakoulutettu, menossa pian kihloihin ja elämä hymyilee - omistuskaksio aivan stadin ytimessä ja 100k vuositulot. Pikkukaupungin kaverit esiteiniensä kanssa painavat katkerasti like kun laitan kuvan lomakohteesta somewhere close to indian ocean. Elämä on valintoja.
Vituttaa varmaan maksaa vuosikaudet helvetinmoista lainaa hikisestä kaksiosta.
Meidän 200k bruttotuloilla, korkoa satanen kuussa tällä hetkellä, tohon maksamiseen ei mene kuin 7-8 vuotta tällä hetkellä. Maksettiin melkein puolet käteisellä. En tiedä asutaanko tässä tosin niin kauaa vai laitetaanko vuokralle ja annetaan jonkun muun maksaa viimeinen 5v lainasta pois.
Tämä on aina yhtä hauskaa kun jonkun on tultava tällaiseen keskusteluun pätemään omalla itsellään ja vielä päivittämään lisätietoa ettei kukaan VAAN luule ettei henkilöllä menisikään ihan joka alueella hyvin. :)
25v mies keskisuuresta kaupungista. Ihan mukava ja joustava päivätyö sekä pientä yritystoimintaa lisäksi. Oman rivarikämpän lisäksi kaksi sijoitusasuntoa ja lainat sen mukaiset. Tulot joilla pärjää mutta joita pyrin kokoajan kasvattamaan. Parisuhteista yksi ollut mainitsemisen arvoinen ja muut lyhyitä tapailuja. Parisuhde ja lapset nyt vai kymmenen vuoden päästä? Oikeastaan ihan sama, luotan kohtaloon enkä etsimällä etsimiseen. Ystävistä osa menee naimisiin ja saa lapsia ja heidän puolestaan olen onnellinen. Itselläni on perheen lisäksi myös muita unelmia sekä tavoitteita ja olen tyytyväinen jos osa edes toteutuu.
Aurinkoista loppukesää kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viiteryhmäsi on ilmeisesti matalasti koulutettu pienemmältä paikkakunnalta maakunnasta. Tällöin on luonnollista että ihmiset rakentavat perhe-elämän jotta elämässä olisi sisältöä. Korkeasti koulutetut 27v ottavat ensimmäisen toisen kolmanne vuoden askeleita työelämässä ja hamuavat ensimmäisiä ylennyksiä. Joku saatttaa jopa mennä naimisiin ennen kolmeakymppiä. Usein tosin työelämään astumisen kynnyksellä moni yo-aikaisista suhteista joutuu koetukselle kun elämä muuttuu työelämään astuminen johdosta. Niin kävi minullekin ja 7v suhde jäi historiaan. Nyt 32v, korkeakoulutettu, menossa pian kihloihin ja elämä hymyilee - omistuskaksio aivan stadin ytimessä ja 100k vuositulot. Pikkukaupungin kaverit esiteiniensä kanssa painavat katkerasti like kun laitan kuvan lomakohteesta somewhere close to indian ocean. Elämä on valintoja.
Vituttaa varmaan maksaa vuosikaudet helvetinmoista lainaa hikisestä kaksiosta.
Meidän 200k bruttotuloilla, korkoa satanen kuussa tällä hetkellä, tohon maksamiseen ei mene kuin 7-8 vuotta tällä hetkellä. Maksettiin melkein puolet käteisellä. En tiedä asutaanko tässä tosin niin kauaa vai laitetaanko vuokralle ja annetaan jonkun muun maksaa viimeinen 5v lainasta pois.
Tämä on aina yhtä hauskaa kun jonkun on tultava tällaiseen keskusteluun pätemään omalla itsellään ja vielä päivittämään lisätietoa ettei kukaan VAAN luule ettei henkilöllä menisikään ihan joka alueella hyvin. :)
Tuossa elämäntilanteessa on käsittämättömän helppoa erota, ei tarvi murehtia miten pärjää.
Taidat asua Pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jos kaikilla on talot Muuta Helsinkiin, täällä muutkin ovat samassa tilanteessa kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on aikaa 10 vuotta löytää sopiva mies jonka kanssa saada lapsia. Toivottavasti löydät hänet kuitenkin aikaisemmin. Mutta mitä vanhemmaksi sitä tulee sitä vaativammaksi käy ennenkuin hyväksyy toisen. Katso joitakin pikkujuttuja läpi sormien älä isoja kuten lyömistä, väheksymistä tai huonoa taloudenpitoa.
Olin samassa iässä samassa tilanteessa. Kunnes juuri 27-vuotiaana se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, elämäni mies. Ja se oli menoa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, itsehän olin 27-vuotiaana "päässyt" olemaan pätkätöissä muutaman kuukauden (oli pakko, koska opintotuki oli loppunut ja mulla oli edelleen opinnot kesken). Pätkätyöt siis loppuivat, sairastin masennusta, kävin terapissa ja koitin saada opintoja eteenpäin. Onneksi sain Kelalta kuntoutustukea, oli siis opintuen suuruinen, jonka avulla pystyin jatkamaan opintoja ja käymään terapiassa.
Kyllä mustakin silloin tuntui, että kaikki on jo valmistuneet maistereiksi, ovat työelämässä "takomassa rahaa ja säästöjä" itsellensä ja menossa naimisiin. Itse asuin 25 neliön yksiössä yksin, ja mietin että voi hele...
Noh, nyt olen 30+ vee, on mies, juuri olen itse vihdoin ja viimein saamassa FM-tutkintoni kasaan. Asutaan kylläkin vielä vuokralla, mutta sentään jo kaksiossa, heh :D
Osa niistä, joita jotenkin "kadehdin" muutama vuosi sitten ovat eronneet, ovat stressaantuneita jatkuvista yt-neuvotteluista ja osa on tehnyt lapsen/lapsia ihan vaan sen vuoksi että pääsevät pois raskaaksi kokemastaan työstään. Että eipä noissa muidenkaan elämissä niin kadehdittavaa ole, vaikka silloin 27-vuotiaana tuntui että kaikilla muilla paitsi mulla menee elämä hyvin ja lujaa eteenpäin.
Eli summa summarum, ap: älä stressaa, olet vielä nuori. Ehdin löytämään miehen, työn, tekemään lapsen.
Moni kouluttautuu uudelleen 40-50-vuotiaana, joten sulla ei todellakaan ole mitään aihetta mihinkään paniikkin ja vertailuun (ja huonommaksi itsensä kokemiseen).
Ei vittu missä asut? Tai siis miksi sun kavereilla on lapsia noin paljon tuossa iässä? Täytän itse parin kk:n päästä 27 ja muutamalla kaverilla on lapsia. Yhdelläkään ei omakotitaloa.
Ehkä yhdellä tai kahdella kavereistani oli lapsia, kun oltiin 27v. Mutta uskon että, sun kaveripiirissä ei ole tainnut monikaan (jos kukaan) korkeakouluissa opiskella? Omilla kavereilla ja itsellä oli tuossa vaiheessa opinnot, uran luominen jne. kesken. Sitten alkoi lapsiakin tulla toki.
Tosiaan varmaan riippuu kaveripiiristä, itse olisin lähinnä miettinyt että mikä kiire ja varsinkin jos joku korkeasti koulutettu sanoisi 27v. neljän lapsen äitinä että jää kotiäidiksi, olisin pitänyt häntä hyvin omituisena.
Minä olen painanut persepitkällä töitä koko ikäni ja käteen on jäänyt.
Akka mikä ei halua tulla lähellekään.
Velkainen ok-talo mitä en saa ikinä maksettua.
Vanhoja autoja pihalla missä aina vikaa ja uudempiin ei varaa.
Töillä pilattu terveys,selkä paska,hermovauriot,työtapaturmassa paskottu käsi.
Kaikki kaverit ovat hävinneet jonnekin?
Työpaikka missä en viihdy yhtään ja työnteko maistuu paskalle.
Ainut positiivinen asia on 1lapsi.
Joutaisin kuolla pois.
No jos sulla on kissoja, se on jo iso vastuu. Hoida ne kunnialla loppuun asti, ne on eläviä ja tuntevia olentoja. Vaikka saisitkin lapsia, älä hylkää lemmikkejä.
Tosiaankaan tuossa tai missään iässä ei tarvitse olla lapsia tai omistusasuntoa. Sinä haluat ne, joten toivottavasti saat ne ajan kanssa, kiire ei ole. Outoa että lääkäri syyllistää tuollaisesta.
Minä 40, eikä lapsia (en halua) eikä omistusasuntoa. En tunne olevani epäonnistunut.
Mäkin olen 27-vuotias ja miettinyt vähän samoja asioita. Mulla ei tosin ole vielä ammattia. Ylioppilas olen ja paria eri koulua yrittänyt, mutta aikuisiästä osa on mennyt mielen kuntouttamisessa yms. Asun vuokralla ns. huonolla alueella ja näin. Työkokemusta mulla kuitenkin on muutamasta eri paikasta, että ihan en ole elämääni lusmuillut.:P Mullakin lapsuuden kaveri on toista kertaa naimisissa ja odottaa kolmatta lastaan. Toinen kaveri taas meni vuosi sitten naimisiin ja odottaa esikoista. On autot, omistusasunnot, hienot ammatit..
Mutta hyvää elämässäni on parisuhde ja se, että syksyllä aloitan koulun.:) Syksyn aikana aletaan etsiä miesystävän kanssa yhteistä asuntoa (ollaan jo vähän katseltu yhtä rivaripätkää). Lapsista on puhuttu, mutta vaikka minäkin pyöräyttäisin mukulan mielelläni vaikka heti, haluan kuitenkin ensin opiskella. Kouluni tulee kestämään vain 2 vuotta, joten hyvin ehditään odottaa.:)
Välillä hatuttaa olla vanhan kaveriporukan (epäonnistuja), mutta toisaalta.. Just nyt, elämä ja tulevaisuus näyttää oikein valoisilta.
Ap trollaa. "En ole saanut MITÄÄN aikaiseksi" ja jatkaa litaniaa heti kolmella tutkinnolla ja ties millä. Mene hoitoon. Psykologi auttaa mielenterveydellisiin ongelmiin.
Terveisin oikeasti "ei mitään saanut aikaiseksi"