Lapsi puhuu rasittavista pelihahmoista ja -maailmoista eikä tyssää, vaikkei synny "keskustelua"

Hei! Ymmärrän aloittaja huolesi.

Olisin huolissani. Ei ole normaalia, että lapsi on jatkuvasti pelien maailmoissa. Tällöin olisi hyvä rajoittaa lapsen pelaamista. 9- vuotias voi reagoida peleihin hyvinkin voimakkaasti, jolloin vanhemman tehtävänä rajoittaa pelaamista ja kehittää lapsen elämään muuta mielekästä sisältöä :)

Suosittelen lukemaan Jari Sinkkosen ajatuksia teemaan liittyen.

Idioott....lasta kiinnostaa nuo asiat. Varmistaa vielä, että haluatko kuulla ja kun vastaat joo niin tottakai lapsi innoissaan kertoo. Miten aikuisen ihmisen on muka pirun vaikea nätisti sanoa, että ei tiedä pelimaailmoista mitään ja jos juttelisit peleistä kavereittesi kanssa. Typeränä täällä sitte valitat ja kuinka lapsesi pitäisi lukea ajatuksesi ettei hänen juttunsa kiinnosta paskan vertaan. Huoh... Sulla siinä päässä viiraa

Vierailija kirjoitti:

Hälyttävää jos ei lapsi osaa muusta puhua. Mulla kyläili 9v poika ja tunnettu vauvasta asti. Kysyin mitä kuuluu niin suu vaahdossa alkaa selittää jostain pelistä. Vastasin vaan aijaa no mites koulussa menee. Jonku aasinsillan sai vedettyä siihen peliin takaisin, ei koulusta kertonut mitään.Jatkoin vielä muustakin aiheesta ja vastaus oli tyyliin joo, mut sit siinä pelissä plaaplaaplaa.. Olin ihan järkyttynyt, mitä sille kivalle pojalle oli tapahtunut.

Ja vastaushan on selvä, pelaa liikaa. Heti koulusta päästyä koneelle tai kännykällä ja siinä iltaan asti. Ihan sairasta. Laiskat äitit antaa pelata niin paljon kun huvittaa kun pääsee itse helpommalla. Ällöttävää.

No, niinpä. Tabletit ja netti on helvetistä, mun puolesta maailma ois paljon parempi paikka, jos niitä ei ois ikinä keksittykään. Mistähän tuollaiset lapset kuin poikani juttelivat mun lapsuudessani? Jotenkin tuntuu, ettei maailma tuossa ulkona kiinnosta enää ollenkaan, kun pystyy pakenemaan tietokonepeleihin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun murrosikään päästään niin se on oppinut läksynsä eikä sano sulle enää muuta kuin "Haista v!ttu" ja saat kaipaamasi rauhan.

Kun kuuntelet kiinnostunutta näytellen jotain pelijuttua, saat ihanan lapsen, jonka kanssa kaikki onnistuu ja sama toisinpäin. Niin yksinkertaista se on, kun yksinkertainen ihminen sen ajattelee.

Yllättävän harvan lapsen vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsensa ajatuksista. Teinien suhteen kannattaa olla kuulolla silloin kuin teinillä on asiaa, eikä ainoastaan silloin kun se itselle sopii.

Äitini on 76 v. minä 50 v. Äidin suosikkiaiheet, kuka taas on kuollut tai mitä karmeuksia on paikkakunnalla tapahtunut. Ei ilahdu, kun yritän vaihtaa puheenaiheen.

Aika aikansa kutakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun siis se ei käy, että sanon, että "en halua". Mutta olisihan se lapselle itselleenkin hyväksi havaita, että kröhöm....se ei kiinnosta toista. Missä iässä tuon oppiminen olisi paikallaan? On vielä liian nuori?

ap

Miksi ei käy? Vanhemman epärehellisyys ja passiivis-aggressiivisuus on parempi kuin epäkohteliaisuus? Kyllä minä ainakin pitäisin jälkimmäistä huomattavasti vähemmän vahingollisena.

No siis kun mua kehoitettiin kuuntelemaan, kun lapsi haluaa kertoa.

ap

No ethän sinä oikeasti kuuntele, vaan muka kuuntelet ja yrität kuitenkin samalla viestiä, että pää kiinni. Tämä on pahempi kuin suoraan sanominen. Toki lasta loukkaa se, jos äiti pitää juttuja tylsänä, mutta vielä enemmän loukkaa se ettei hän ymmärrä miksi äiti on vihamielinen. Jos pättää kuunnella ja esittää kiinnostunutta, niin sitten pitää tehdä se kunnolla, eikä samalla kiukutella kun lapsi ei tajua. Jos lapsi tajuaa ettei äitiä kiinnosta, niin mikä pointti on silloin kiinnostuksen esittämisessä muutenkaan? Silloinhan lapsi saa sen kokemuksen että vanhempaa ei kiinnosta JA menettää luottamuksen vanhempaan.

No siis kyllä mä kuuntelen, mutta en oikeasti ymmärrä mitään kuulemastani. Se voi vaikuttaa sille, kun en olisi kiinnostunut. Mutta en ole niin kiinnostunut, että koittaisin saada keskustelua aikaiseksi ja vielä ymmärtääkin asiaa. Ja siis en mielelläni feikkaa kellekään, mutta en tiedä, kumpi on pahempi, torjunta vai leikkiä kiinnostunutta. Toki lapsi ei helposti huomaa, että feikkaan, mutta suren sitäkin. Minusta se on kamalaa kommunikaatiota.

ap

Lapsi selittää niin huonosti, että en ymmärrä. Eikä kyllä yhtään kiinnostakaan. Voisi kiinnostaa, jos ymmärtäisi mitään. Tätä ymmärtämistä vaikeutti lapsen epäselvä puhe, joka vielä paheni, kun innostuu. Nyt puhe on jo hyvää, mutta mulle ei silti selitetä asioita alusta alkaen, niin, että voisin niistä saada mitään tolkkua, joten joudun kuuntelemaan asiaa, josta en tajua melkeinpä yhtään mitään. Oispa lapsi kiinnostunut jalkapallosta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Hälyttävää jos ei lapsi osaa muusta puhua. Mulla kyläili 9v poika ja tunnettu vauvasta asti. Kysyin mitä kuuluu niin suu vaahdossa alkaa selittää jostain pelistä. Vastasin vaan aijaa no mites koulussa menee. Jonku aasinsillan sai vedettyä siihen peliin takaisin, ei koulusta kertonut mitään.Jatkoin vielä muustakin aiheesta ja vastaus oli tyyliin joo, mut sit siinä pelissä plaaplaaplaa.. Olin ihan järkyttynyt, mitä sille kivalle pojalle oli tapahtunut.

Ja vastaushan on selvä, pelaa liikaa. Heti koulusta päästyä koneelle tai kännykällä ja siinä iltaan asti. Ihan sairasta. Laiskat äitit antaa pelata niin paljon kun huvittaa kun pääsee itse helpommalla. Ällöttävää.

"Mun maailmassa tapahtui 2 asiaa viime viikolla; koulussa oli samanlainen viikko, kuin aikaisempikin. Toiseksi rakensin MineCraftissä elämäni siisteimmän jutun, jota puolet luokan pojista ihasteli!"

Kummastokohan lapsi jaksaa puhua... Jos nuori/lapsi käy luistelutreeneissä 5 kertaa viikossa, mutta ei saa kotona puhua luistelusta, kuin parina päivänä niin jotain on pielessä.

No hui kamalaa, lapsesi haluaa jakaa kiinnostuksiaan kanssasi.

Ollaan veljeni kanssa synnytty 90-luvun alussa ja isämme pelaili pleikkaripelejä kanssamme ja otti osaa Pokemonbuumiin jne. Kyllähän näin aikuisiällä hoksasi, että isä vain oli mukana jutuissa meidän lasten takia, mutta kylläpä ne muistot ovat niin mukavia. Olisi ollut lapsena kamalaa huomata, että isää ei kiinnostanut lainkaan.

Minustakin on ihan peruskohteliaisuutta pystyä keskustelemaan aiheista, jotka ovat itselle samantekeviä. Teen sitä päivittäin ja jopa töissäkin nauran asiakkaiden vitseille, vaikka olen ne kaikki kuullut ja ovat todella huonoja. Ymmärrän myös, että kaikkia ystäviäni ei kiinnosta samat asiat kuin minua, mutta hekin ovat pystyneet aina kuuntelemaan ja juttelemaan jonkin verran aiheesta. Vastaavasti teen samaa, kuuluu ns. sanomattomiin ystävänpalveluksiin.

Ps. Peleissä ei ole mitään vikaa, kun ovat vain oikean ikäryhmän pelejä. Ne ovat hyväksi silmä-käsi koordinaatiolle, ongelmanratkaisukyvylle, reaktionopeuden kehittämiseen ym.

Tyssää? Pysähdy äkillisesti?

Vierailija kirjoitti:

"En tykkää noista pelimaailmoista, minusta ne ovat vastenmielisiä ja pahaksi lapsille, mutta annan sentään pelata, kun se on lapselle niin tärkeää. Peleinä ollut mm. Minecraft ja Spore"

Pakko tarttua tähän: olisiko parempi että lapsesi katsoisi sitten jotain aivotonta tv-sarjaa, sen sijaan että rakentaa ja keksii itse ympäristöjä pelissä? Tai selaisi mielummin nettiä, kuten itsekin teet? Osaatko edes eritellä, miksi juuri Spore tai Minecraft ovat pahaksi lapselle, toisin kuin vaikkapa jokin tavallinen lasten tv-ohjelma?

1.Lastenohjelmat eivät ole niin koukuttavia.

2. Lastenohjelmissa käsitellään pääsääntöisesti tätä mailmaa. Opit siitä edes jotain. Itse rakastin pienenä kaikki Astrid Lindgrenin sarjoja ym.

ap

Mitä vastenmielistä on Minecraft- ja Spore-pelien maailmoissa? Ensimmäinen on hauska selviytymis-rakentelupeli, jossa rakennellaan taloja, kaivoksia, siltoja, mitä vain, ja jälkimmäinen on peli, jossa itse luomasta yksisoluisesta organismista kehitetään älykäs avaruusmatkailuun kykenevä olio evoluution hengessä. Ahdasmielinen mutsi aloittajan pojalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun murrosikään päästään niin se on oppinut läksynsä eikä sano sulle enää muuta kuin "Haista v!ttu" ja saat kaipaamasi rauhan.

Kun kuuntelet kiinnostunutta näytellen jotain pelijuttua, saat ihanan lapsen, jonka kanssa kaikki onnistuu ja sama toisinpäin. Niin yksinkertaista se on, kun yksinkertainen ihminen sen ajattelee.

Joo lapsen kuuntelemisesta ei oo hyötyä....

Ai niin ja sitten lapsella on tapana kysyä jostain rumasta pelistä, että "äiti, katso, onko tää mun se ja se hieno paikka?" Joudun taas valehtelemaan, että on, eli kerron lapselleni valheita. Ei mukavaa.

ap

Koska jos sanon, että no ei oo mun mielestä kaunis paikka, niin lapsi pahoittaa mielensä. Näin hän sa kuitenkin koko ajan väärää informaatiota suhteestamme tavallaan. Että äiti ihailee hänen tekosiaan, vaikka oikeasti äitiä ällöttää ne. Mutta kai tää on sit hyvää kasvatusta. Ei kannata sitten ihmetellä, jos aikuisena kukaan ei jaksa ihailla vaikka aina aiemmin näistä niin pidettiin. Tai ehkä se löytää jonkun toisen säälittävän peliaddiktin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Äitini on 76 v. minä 50 v. Äidin suosikkiaiheet, kuka taas on kuollut tai mitä karmeuksia on paikkakunnalla tapahtunut. Ei ilahdu, kun yritän vaihtaa puheenaiheen.

Aika aikansa kutakin.

Ymmärrän tätäkin niin hyvin. Mummoni (83v.) keskustelee aina seuraavaa:

- kuka on kuollut

- kuka sairastaa ja mitä

- sää

- miten näin vanhana ei enää jaksa

- kohta varmaan jo kuollaan

Kuitenkin kohteliaana keskustelen näistäkin aiheista ja kerron omia kokemuksia jne. Suosittelen ap:lle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hälyttävää jos ei lapsi osaa muusta puhua. Mulla kyläili 9v poika ja tunnettu vauvasta asti. Kysyin mitä kuuluu niin suu vaahdossa alkaa selittää jostain pelistä. Vastasin vaan aijaa no mites koulussa menee. Jonku aasinsillan sai vedettyä siihen peliin takaisin, ei koulusta kertonut mitään.Jatkoin vielä muustakin aiheesta ja vastaus oli tyyliin joo, mut sit siinä pelissä plaaplaaplaa.. Olin ihan järkyttynyt, mitä sille kivalle pojalle oli tapahtunut.

Ja vastaushan on selvä, pelaa liikaa. Heti koulusta päästyä koneelle tai kännykällä ja siinä iltaan asti. Ihan sairasta. Laiskat äitit antaa pelata niin paljon kun huvittaa kun pääsee itse helpommalla. Ällöttävää.

"Mun maailmassa tapahtui 2 asiaa viime viikolla; koulussa oli samanlainen viikko, kuin aikaisempikin. Toiseksi rakensin MineCraftissä elämäni siisteimmän jutun, jota puolet luokan pojista ihasteli!"

Kummastokohan lapsi jaksaa puhua... Jos nuori/lapsi käy luistelutreeneissä 5 kertaa viikossa, mutta ei saa kotona puhua luistelusta, kuin parina päivänä niin jotain on pielessä.

Luistelu ois sentään sitä omaa elettyä elämää. Joku vitun tyhmä peli ei sitä ole.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En tykkää noista pelimaailmoista, minusta ne ovat vastenmielisiä ja pahaksi lapsille, mutta annan sentään pelata, kun se on lapselle niin tärkeää. Peleinä ollut mm. Minecraft ja Spore"

Pakko tarttua tähän: olisiko parempi että lapsesi katsoisi sitten jotain aivotonta tv-sarjaa, sen sijaan että rakentaa ja keksii itse ympäristöjä pelissä? Tai selaisi mielummin nettiä, kuten itsekin teet? Osaatko edes eritellä, miksi juuri Spore tai Minecraft ovat pahaksi lapselle, toisin kuin vaikkapa jokin tavallinen lasten tv-ohjelma?

1.Lastenohjelmat eivät ole niin koukuttavia.

2. Lastenohjelmissa käsitellään pääsääntöisesti tätä mailmaa. Opit siitä edes jotain. Itse rakastin pienenä kaikki Astrid Lindgrenin sarjoja ym.

ap

Ja silti omat vanhempasi ovat saattaneet ajatella, että ainako sitä lootaa pitää tuijottaa tai jos luit paljon kirjoja, että ainako pitää olla nenä kiinni kirjassa. Koeta nähdä lapsesi henkilönä, ei itsesi jatkeena. Hänellä vain sattuu olemaan erilaiset kiinnostukset kuin sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni ei nyt ymmärrä sitä, miltä juurikin Asperger-lasten ja nuorten kapearajaisesta kiinnostuksen kohteesta jatkuva puhuminen tuntuu vanhemmasta. On eri asia, kun "normaali" lapsi kertoo jostain pelistä tai leffasta. Ei välttämättä kiinnosta, mutta sitä jaksaa kuunnella, koska "normaali" lapsi lopettaa jossain vaiheessa ja puhuu myös muista aiheista välillä.

Meidän Aspergerilla kaikki liittyy yhteen tiettyyn asiaan. Pukeutuu kuin tuo hahmo, imitoi hahmon puheääntä, ilmehtii ja elehtii kuin tuo hahmo, puhuu tauotta tuosta hahmosta ja sen tekemisistä, piirtää hahmoa eri asennoissa. Se on todella rasittavaa! Ja silti harmittavaa, kun näkee, kuinka paljon iloa siitä hahmosta hän saa ja miten silmät loistaa, kun joku muu sattuu tykkäämään samasta hahmosta.

Esimerkinomaisesti joku olisi vaikka äärettömän kiinnostunut Mikki Hiirestä, niin ei kukaan jaksa sitä, että henkilö vetää sen Mikki Hiiren jokaiseen keskusteluun mukaan. Jos puhutaan säästä, niin saa kuulla, tykkääkö Mikki helteestä. Jos puhutaan sodasta, ei halua kuulla kuvattiinko sota-aikaan Mikki Hiiri-elokuvia jne.

Ymmärrän ap:ta ja teillä taitaa olla Asperger kyseessä, kun osaat verrata tuota ja jankkaamista sisarukseenkin.

Apua! :DD Ulvon naurusta!! Just tähän suuntaan! Ihan vitun rasittavaa!!! Ja samalla huoli, miten muut jaksaa tuota, pitää normaalina? Kun ei äiti tai isä ikuisesti elä.

ap

Kyllä sitä tälläkin palstalla on tullut useaan otteeseen ihmeteltyä, että miksi ihmeessä tietyt ihmiset hankkivat lapsia, jos ei kerran pätkääkään kiinnosta se lapsen maailma, mieli ja jutut. Lapsi tarvitsee sen kokemuksen, että on tärkeä, ja että aikuinen on kiinnostunut hänestä ja siitä mitä hänellä on sanottavanaan. Oli hän asperger tai ei, yritä nyt tukea sitä poikaa, ihaile ja kehu kuinka hyvä pelaaja on, osoita (esitä) että sua kiinnostaa hänen kiinnostuksenkohteensa. Onko susta muka kivaa, kun kerrot jostain itsellesi tärkeästä asiasta, eikä vastapuoli reagoi mitenkään tai sitten vähättelee aihetta?