Lapsi puhuu rasittavista pelihahmoista ja -maailmoista eikä tyssää, vaikkei synny "keskustelua"

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä tunnen paljon aikuisia naisia jotka vaan pulputtavat bileistänsä, shoppailuistansa ja uusimmista miestuttavistaan, vaikkei ketään kiinnosta eikä mitään varsinaista keskustelua synny. Ihan normaalia.

Niin no, tämäkin on minust eri asia, jos kuulijaa kiinnostaa. Jos mua kiinnostaisi, miten pelimaailma elää ja miten se kehittyy ja etenee, niin monologi ei ois se ongelma. Kunhan puhujalla on joku haju siitä, milloin toinen EI TAHDO enää kuulla asiasta.

Ja ymmärrän, ettei lapselle voi tuottaa tuollaista pettymystä, on vielä liian pieni. Varmaan oon jo tuottanut kyllä, mutta koitan vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta haluaisin puhua lapseni kanssa muustakin, mutta ei se ole kiinnostunut mistään muusta!

ap

Onko kyeeessä oma lapsesi?

Kummipoika oli nuorempana juuri tuollainen, lisänä tenttasi meiltä tietämystä pelihahmoista tyyliin tiedätkö sitä ja tätä, tätä jatkui ja jatkui, vanhemmat hymyilivät vieressä.

Lapsesi puhuu sinulle omista kiinnostuksenkohteistaan vapaaehtoisesti ja sinä haluaisit että hän lopettaisi? Hyvin erikoinen asenne.

Ihan oikeasti mammat, pelit ovat nimenomaan nykylasten kokemusmaailmassa aika tärkeitä. Vähän empatiaa kehiin niin saatatte ymmärtää lapsianne hiukan paremmin, kun otatte selvää siitä, mikä heitä kiinnostaa.

Itse olin peliharrastaja lapsena 1990-luvun alusta puoliväliin ja kyllä muistan, että todella äärimmäisen mielenkiintoista se oli sen ikäiselle. Mulla ei ollut ketään aikuista, jolle puhua peleistä, mutta toivon että olisi ollut koska silloin olisin päässyt jakamaan vanhemmalle ihmiselle ajatuksia todella suuresta mielenkiinnon kohteestani.

Toki jos lapsi oikeasti on täysin omissa maailmoissaan eikä kykene muutenkaan vastavuoroisesti keskustelemaan, saattaa jotain olla taustalla.

Mutta aloittaja kuulostaa omituiselta itsekin. Tottakai lapset on innoissaan asioista, ja hyvä niin. Nuo kyseiset pelit ovat luovia, eivätkä mun mielestä huonoksi lapselle. Mistä sitten haluaisit lapsesi puhuvan, että jaksaisit edes esittää kuuntelevasi? Lapsilla harvoin on samat kiinnostuksen kohteet kuin vanhemmalla (itselläsi näyttää kiinnostavana viihteenä olevan netissä keskustelupalstalla roikkuminen ja siellä valittaminen).

Normaali ihminen kyllä pystyy osallistumaan itsekin, oli aiheena mikä tahansa tylsä asia. Lapselle on tärkeää, että joku kuuntelee. Suosittelen jatkamaan ainakin jonkin näköistä vastaamista lapsen juttuihin, vaikka ne joskus rasittavia olisikin. Kyllä lapsenakin osaa jo loukkaantua siitä, että äitiä ei kiinnosta.

Mikset ole kiinnostunut lapsesi tekemisistä? Nyt pitää ajattelua vähän kehittää. Me vanhemmat kyllä kuunnellaan mielellään koulusta, kavereista ja harrastuksista. Mutta pelijutut ei kiinnosta, ei koskaan istuta katsomaan pelaamista jne. Oletteko miettineet, ne on lapselle tärkeitä ja miksei voi istua katsomassa peliä joskus, jos voi harrastustakin seistä katsomassa? Ne on yksi lapsille tärkeä asia ja sen teinipojankin viereen voisi joskus istua kuuntelemaan siitä pelistä tai vaikka opettelemaan se peli. Ei aina tarvi, mutta niiden kautta saa kontaktin lapseensa.

Hälyttävää jos ei lapsi osaa muusta puhua. Mulla kyläili 9v poika ja tunnettu vauvasta asti. Kysyin mitä kuuluu niin suu vaahdossa alkaa selittää jostain pelistä. Vastasin vaan aijaa no mites koulussa menee. Jonku aasinsillan sai vedettyä siihen peliin takaisin, ei koulusta kertonut mitään.Jatkoin vielä muustakin aiheesta ja vastaus oli tyyliin joo, mut sit siinä pelissä plaaplaaplaa.. Olin ihan järkyttynyt, mitä sille kivalle pojalle oli tapahtunut.

Ja vastaushan on selvä, pelaa liikaa. Heti koulusta päästyä koneelle tai kännykällä ja siinä iltaan asti. Ihan sairasta. Laiskat äitit antaa pelata niin paljon kun huvittaa kun pääsee itse helpommalla. Ällöttävää.

Vierailija kirjoitti:

Olin itsekin kysymässä onko muuta Aspergeriin viittaavaa. On eri asia puhua paljon jostain pelistä jos kykenee myös muuhunkin kunnolliseen keskusteluun kuin luennoida yksipuolisesti jostain pelistä vaikka kukaan ei jaksaisi koko aikaa kuunnella eikä muu keskustelu ei onnistu.

On siis hyvä välillä osoittaa mielenkiintoa ja kysellä peleistä yms, mutta ei kenenkään edes äidin tai isän tarvitse jatkuvaa paapatusta aiheesta kuunnella vasen voi sanoa suoraan, että kiitos kuin kerroit näistä asioista, mutta nyt voitaisiin jutella muusta tai jos on aspergeria, niin täytyy olla suorempi ja jatka, että keskustelu tästä aiheesta riittää tältä päivää ja palataan tähän huomenna.

Ap, suosittelen lämpimästi että oikeasti tutustut vähän niihin peleihin joiden parissa lapsesi viettää aikaa, niin tiedät mistä poikasi puhuu eikä vastaus kaikkeen ole automaattinen "vastenmielistä, ei kiinnosta". Ei sinun itse tarvitse pelata, eikä kaikkea peleistä tietää tai niistä mielettömästi innostua, mutta asia on kuitenkin pojallesi tällä hetkellä tosi tärkeä. Luulisi sinun äitinä ymmärtäneen, että lapset intoilevat jatkuvasti asioista, joita aikuinen ei näe yhtä kiinnostavina. Mutta tuollainen ettei vastaa ja jatkuvasti ylenkatsoo toisen mielenkiinnon kohteita on henkistä lyttäämistä. Voi myös herättää aika kurjaa sisaruskateutta jos tytön juttuja jaksat kuunnella mutta pojan et. Ei tosiaan kannata ihmetellä, jos poika alkaa kasvaessaan salata sinulta asioita "kun ei mutsia kumminkaan kiinnosta"...

Vierailija kirjoitti:

Olin itsekin kysymässä onko muuta Aspergeriin viittaavaa. On eri asia puhua paljon jostain pelistä jos kykenee myös muuhunkin kunnolliseen keskusteluun kuin luennoida yksipuolisesti jostain pelistä vaikka kukaan ei jaksaisi koko aikaa kuunnella eikä muu keskustelu ei onnistu.

No tämä se juuri on, kun muusta ei puhu. Silloin kai tuntisi saavansa jotain mutta kun lapsen kanssa oleminen on sitä, että vain kuuntelisit pelistä, niin mua jotenkin suututtaa :( Vaikka tiedän, että suuttumus on vain mun tunteeni, lapsella on oikeus olla asperger.

ap

Vierailija kirjoitti:

No kun murrosikään päästään niin se on oppinut läksynsä eikä sano sulle enää muuta kuin "Haista v!ttu" ja saat kaipaamasi rauhan.

Kun kuuntelet kiinnostunutta näytellen jotain pelijuttua, saat ihanan lapsen, jonka kanssa kaikki onnistuu ja sama toisinpäin. Niin yksinkertaista se on, kun yksinkertainen ihminen sen ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Kun siis se ei käy, että sanon, että "en halua". Mutta olisihan se lapselle itselleenkin hyväksi havaita, että kröhöm....se ei kiinnosta toista. Missä iässä tuon oppiminen olisi paikallaan? On vielä liian nuori?

ap

Miksi ei käy? Vanhemman epärehellisyys ja passiivis-aggressiivisuus on parempi kuin epäkohteliaisuus? Kyllä minä ainakin pitäisin jälkimmäistä huomattavasti vähemmän vahingollisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itsekin kysymässä onko muuta Aspergeriin viittaavaa. On eri asia puhua paljon jostain pelistä jos kykenee myös muuhunkin kunnolliseen keskusteluun kuin luennoida yksipuolisesti jostain pelistä vaikka kukaan ei jaksaisi koko aikaa kuunnella eikä muu keskustelu ei onnistu.

On siis hyvä välillä osoittaa mielenkiintoa ja kysellä peleistä yms, mutta ei kenenkään edes äidin tai isän tarvitse jatkuvaa paapatusta aiheesta kuunnella vasen voi sanoa suoraan, että kiitos kuin kerroit näistä asioista, mutta nyt voitaisiin jutella muusta tai jos on aspergeria, niin täytyy olla suorempi ja jatka, että keskustelu tästä aiheesta riittää tältä päivää ja palataan tähän huomenna.

Tällaisesta poika kokee itsensä tosi torjutuksi, oon kai tullut sanoneeksi liian suoraan niin, ettei lapsi lainkaan ymmärrä, että muillakin on tarpeita ja siksi joskus sanovat pahasti, jos et tee mitä pyydettiin, vaan kuulee siinä ainoastaan moitteen, ettei ole mitään. Tosi kiva. Eli ei ole keinoa kommunikoida, koen sen niin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun siis se ei käy, että sanon, että "en halua". Mutta olisihan se lapselle itselleenkin hyväksi havaita, että kröhöm....se ei kiinnosta toista. Missä iässä tuon oppiminen olisi paikallaan? On vielä liian nuori?

ap

Miksi ei käy? Vanhemman epärehellisyys ja passiivis-aggressiivisuus on parempi kuin epäkohteliaisuus? Kyllä minä ainakin pitäisin jälkimmäistä huomattavasti vähemmän vahingollisena.

No siis kun mua kehoitettiin kuuntelemaan, kun lapsi haluaa kertoa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun siis se ei käy, että sanon, että "en halua". Mutta olisihan se lapselle itselleenkin hyväksi havaita, että kröhöm....se ei kiinnosta toista. Missä iässä tuon oppiminen olisi paikallaan? On vielä liian nuori?

ap

Miksi ei käy? Vanhemman epärehellisyys ja passiivis-aggressiivisuus on parempi kuin epäkohteliaisuus? Kyllä minä ainakin pitäisin jälkimmäistä huomattavasti vähemmän vahingollisena.

Varmaan juuri näistä syistä lapsi menossa Aspergeriin liittyen tutkimuksiin. Normaalisti lapsi pystyy, mutta ilmeisesti ap:n lapsi ei pysty puhumaan muuta kuin jatkuvaa monologia peleistä.

"En tykkää noista pelimaailmoista, minusta ne ovat vastenmielisiä ja pahaksi lapsille, mutta annan sentään pelata, kun se on lapselle niin tärkeää. Peleinä ollut mm. Minecraft ja Spore"

Pakko tarttua tähän: olisiko parempi että lapsesi katsoisi sitten jotain aivotonta tv-sarjaa, sen sijaan että rakentaa ja keksii itse ympäristöjä pelissä? Tai selaisi mielummin nettiä, kuten itsekin teet? Osaatko edes eritellä, miksi juuri Spore tai Minecraft ovat pahaksi lapselle, toisin kuin vaikkapa jokin tavallinen lasten tv-ohjelma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itsekin kysymässä onko muuta Aspergeriin viittaavaa. On eri asia puhua paljon jostain pelistä jos kykenee myös muuhunkin kunnolliseen keskusteluun kuin luennoida yksipuolisesti jostain pelistä vaikka kukaan ei jaksaisi koko aikaa kuunnella eikä muu keskustelu ei onnistu.

On siis hyvä välillä osoittaa mielenkiintoa ja kysellä peleistä yms, mutta ei kenenkään edes äidin tai isän tarvitse jatkuvaa paapatusta aiheesta kuunnella vasen voi sanoa suoraan, että kiitos kuin kerroit näistä asioista, mutta nyt voitaisiin jutella muusta tai jos on aspergeria, niin täytyy olla suorempi ja jatka, että keskustelu tästä aiheesta riittää tältä päivää ja palataan tähän huomenna.

Tällaisesta poika kokee itsensä tosi torjutuksi, oon kai tullut sanoneeksi liian suoraan niin, ettei lapsi lainkaan ymmärrä, että muillakin on tarpeita ja siksi joskus sanovat pahasti, jos et tee mitä pyydettiin, vaan kuulee siinä ainoastaan moitteen, ettei ole mitään. Tosi kiva. Eli ei ole keinoa kommunikoida, koen sen niin.

ap

No tietysti hän loukkaantuu, hänellä on siihen oikeus. Lapsi ei mene rikki mielipahasta. Mutta siitä saattaa mennä, että vanhemman käytös on toistuvasti ristiriitaista. Lapsi aistii negatiivisuuden ja vihamielisyyden, eikä ymmärrä mistä se johtuu, kun sinä olet väittänyt että sinulle saa kyseisestä asiasta puhua.

Hei!

Erikoisia vastauksia täällä aloittajan huoleen.

Silloin, kun nuoren lapsen elämä on suurelta osin pelien maailmaa, niistä on tullut turhan suuri asia ja keskustelutkin aina ohjautuvat siihen, olisi syytä olla huolissaan. Voisitteko kokeilla pelaamisen rajoittamista? Saisiko elämään jotain muuta mielekästä? :)

Täällä moni ei nyt ymmärrä sitä, miltä juurikin Asperger-lasten ja nuorten kapearajaisesta kiinnostuksen kohteesta jatkuva puhuminen tuntuu vanhemmasta. On eri asia, kun "normaali" lapsi kertoo jostain pelistä tai leffasta. Ei välttämättä kiinnosta, mutta sitä jaksaa kuunnella, koska "normaali" lapsi lopettaa jossain vaiheessa ja puhuu myös muista aiheista välillä.

Meidän Aspergerilla kaikki liittyy yhteen tiettyyn asiaan. Pukeutuu kuin tuo hahmo, imitoi hahmon puheääntä, ilmehtii ja elehtii kuin tuo hahmo, puhuu tauotta tuosta hahmosta ja sen tekemisistä, piirtää hahmoa eri asennoissa. Se on todella rasittavaa! Ja silti harmittavaa, kun näkee, kuinka paljon iloa siitä hahmosta hän saa ja miten silmät loistaa, kun joku muu sattuu tykkäämään samasta hahmosta.

Esimerkinomaisesti joku olisi vaikka äärettömän kiinnostunut Mikki Hiirestä, niin ei kukaan jaksa sitä, että henkilö vetää sen Mikki Hiiren jokaiseen keskusteluun mukaan. Jos puhutaan säästä, niin saa kuulla, tykkääkö Mikki helteestä. Jos puhutaan sodasta, ei halua kuulla kuvattiinko sota-aikaan Mikki Hiiri-elokuvia jne.

Ymmärrän ap:ta ja teillä taitaa olla Asperger kyseessä, kun osaat verrata tuota ja jankkaamista sisarukseenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun siis se ei käy, että sanon, että "en halua". Mutta olisihan se lapselle itselleenkin hyväksi havaita, että kröhöm....se ei kiinnosta toista. Missä iässä tuon oppiminen olisi paikallaan? On vielä liian nuori?

ap

Miksi ei käy? Vanhemman epärehellisyys ja passiivis-aggressiivisuus on parempi kuin epäkohteliaisuus? Kyllä minä ainakin pitäisin jälkimmäistä huomattavasti vähemmän vahingollisena.

No siis kun mua kehoitettiin kuuntelemaan, kun lapsi haluaa kertoa.

ap

No ethän sinä oikeasti kuuntele, vaan muka kuuntelet ja yrität kuitenkin samalla viestiä, että pää kiinni. Tämä on pahempi kuin suoraan sanominen. Toki lasta loukkaa se, jos äiti pitää juttuja tylsänä, mutta vielä enemmän loukkaa se ettei hän ymmärrä miksi äiti on vihamielinen. Jos pättää kuunnella ja esittää kiinnostunutta, niin sitten pitää tehdä se kunnolla, eikä samalla kiukutella kun lapsi ei tajua. Jos lapsi tajuaa ettei äitiä kiinnosta, niin mikä pointti on silloin kiinnostuksen esittämisessä muutenkaan? Silloinhan lapsi saa sen kokemuksen että vanhempaa ei kiinnosta JA menettää luottamuksen vanhempaan.

Aloin jo epäilemään APn aspergeria, kun itsepintaisesti pitää kiinni, että lapsi on väärässä hän on oikeassa. Pakkohan lapsella on vähintään olla asperger, kun se vaan puhuu omista mielenkiinnonkohteistaan. Voe jesta! :D

AP opettelee nyt vaan itse kiinnostumaan lapsestaan ja hänen lempijutuistaan. Ei se aina niin miellyttävää ole, eikä tarviikaan olla. Hanki korvat ja ole lapsellesi kuunteleva ja osallistuva vanhempi.

Ekan sivun perusteella 9v on tässä skenaariossa se normaalimpi.