HS: En syö, tuumaavat Max ja Marius useimmista ruuista.

Ne nirsot on niitä aspergereja, eli autisteja.

Vierailija kirjoitti:

Minun piti maistaa pienenä kaikkea, koska vanhemmat sanoivat minulle ettet voi sanoa jonkun asian olevan hyvää tai pahaa, ellei sinulla ole siitä omaa kokemusta.

Tänä päivänä syön melkeinpä kaikkea, kokkaan melkeinpä kaikkea ja lomamatkoilla on kiva kokeilla kaikkea eksoottista.

Kaikki tuttavanirsoperheet menevät Thaimaahan tai Kanarialle ja käyvät niissä olevissa suomalais- tai ruotsalaisravintoloissa syömässä lihapullia - koko viikon. Siis uskomatonta, kannattaako reissuun ylipäätään lähteä jos ei halua kokeilla yhtään mitään uutta ruokavalion suhteen? Thaimaassa turisteille tarjoillaan mietoja vaihtoehtoja heidän ruuistaan.

Monessa perheessä typerät vanhemmat sanovat jostain ruuasta ääneen että "yöök ei tuota voi syödä", joten tottakai lapset ottavat mallia ja kuvittelevat sen olevan pahaa.

Eräässä perheessä vanhemmat eivät voineet kuulemma sietää oliiveja eikä fetajuustoa, mutta lapsensa oli käymässä meillä eikä kehdannut olla maistamatta, ja tykkäsi niistä kuin hullu puurosta :D Kysyi että saako tulla meille toistekin syömään niitä (kreikkalaisessa salaatissa) koska isänsä ja äitinsä eivät varmasti niitä osta kun sanovat että ne on pahoja ja ettei niitä kukaan syö.

Me matkaillaan luonnon vuoksi lähinnä. Mitään turistirysiä ek asuntoautolla tai kävellen kierretä maailmalla. En jättäisi matkustamatta, jos lapsi ei kykenisi syömään kuin lihapullia. Järjetön ajatuskin istua talvisessa suomessa 24/7, koska ei tykkää fetajuustosta :D järjettömin kommentti koko nettihistoriassa matkailusta.

Olen entinen nirso. Lapsena en syönyt esim. mitään marjoja, ja hampurilaisessa sai olla vaan sämpylä ja pihvi. Mitään ei pakotettu maistamaan kotona, koulussa oli se sen ajan "kaikesta ruuasta pitää oppia tykkäämään". Koen, että olisi ollut hyvä jos kotona olisi ollut se "maista edes puoli teelusikallista" periaate koska muistan vahvasti edelleen kuinka suuttunut olin kun sitten rohkaistuin maistamaan vaikka mansikoita ja heti ekasta kerrasta tykkäsin niistä ihan mielettömästi. Koin nirsoiluni myös hankalana ja nolonakin, esim. matkoilla ja koulussa. Kotoa muuttaessa otin projektiksi testata uusia makuja, ja ruokavalioni sisältö laajeni eksponentiaalisesti kun osottautui että 9/10 "epäilyttävästä" ruuasta olikin vähintään ok ellei jopa tosi herkullisia. Olin vaan tuominnut ne pahoiksi maistamatta.

Oma lapsi on varmana keskikastia, vauvava söi melko lailla mitä vaan, tarhaikäisenä tuli nirsompi kausi. Meillä on ollut tuo parjattu "maista edes" periaate (tosin ei niin pakkona että jos on kieltäytynyt niin ei saisi nousta pöydästä tjsp), jos se puoli tl on pahaa, ei tarvitse maistaa toiste eikä maistiaista tarvitse edes nielaista jos on liian ällöä. Jos laitettu ruoka ei maistu, saa nälkäänsä syödä vaikka leipää tai mitä tahansa järkevää. Lapsi on todennut että moni ruoka joka häntä epäilytti onkin itse asiassa tosi hyvää, ja ollut maistattamiseen ihan tyytyväinen. Kestoinhokkeja ei tarvitse syödä, esim. lapsi ei pidä fetasta joten se on joko tarjolla erikseen tai lapsen annos on otettu erilleen ennen fetan lisäämistä.

Näinkään pieni maistattaminen ei varmasti kaikille toimi, mutta ei se myöskään ole mikään sellainen mörkökonsti kuin monet ajattelevat. Ja tuon salaamisen kanssa sama juttu. Ongelmahan ei välttämättä ole maku, vaan suutuntuma, tai maku isoina paloina mutta lapsi ei välttämättä tajua eroa niiden välillä. Itse olen inhonnut lapsena kypsennettyä sipulia sen lötköyden takia mutta tuomitsin kaiken kypsän sipulin kunnes sain tietää että sitä oli rakastamassani sosekeitossa. Maku ei siis ollut se ongelma. Omalla lapsella sama kesäkurpitsan ja porkkanan kanssa, ei tykkää niistä kypsennettyinä paloina mutta esim. sosekeitossa tai porkkana raastettuna kastikkeessa on jopa hyvää.

Noista "ole sitten nälässä" ja "istut kunnes lautanen on tyhjä" jutuista olen kyllä samaa mieltä.

Olen kuulemma vauvana syönyt mitä tahansa, kunnes joskus 1-vuotiaana yhtenä päivänä stoppi tuli. Sen jälkeen ei kuulemma kelvannut juuri mikään. Lapsuuden kuvia katsoessani pitkälle teini-ikään olen ollut kamala nälkäkurki. Äiti antoi syödä mitä tahansa, kunhan söin jotain. 

En tykännyt mm. perunamuusista, pyttipannusta, lihapullista.. Meillä koetettiin tätä pakkosyömistä varsinkin isän taholta. Jossain vaiheessa mukaan tuli se, että meinasin pissata kesken ruokailun housuuni, muistan monta kertaa kun juoksin housut kintussa vessaan kesken ruuan. Luulen, että se on ollut jonkinlainen psyykkinen reaktio epämiellyttävään tilanteeseen. Oksennusrefleksi on ollut tosi vahva eikä ole yksi eikä kaksi kertaa kun tosiaankin olen oksentanut ruokapöytään. Nykyään syön vähän laajemmin, mutta edelleen olen tosi nirso. Haluaisin pystyä syömään myös epämiellyttäviä ruokia, mutta en vaan pysty. Joskus olen saanut jotain syötyä tiukassa paikassa leikkaamalla pienen pienen palan, laittamalla sen suuhun ja juomalla perään. Nielaisemalla siis käytännössä kokonaisena palan. 

Suutuntuma, ulkonäkö ja haju vaikuttavat tosi paljon. Joskus joku tavallinen ruoka, josta pidän, saa kesken kaiken ruuan tökkimään ja sen jälkeen en vaan pysty syömään. Nälkää en varsinaisesti tunne, mutta huono olo kyllä tulee jos pariin päivään ei syö.

En muista että äitini olisi pakottanut maistamaan mitään. Kerran olikin tilanne, että veljeni (10v vanhempi) vahti minua, ja hänen piti myös laittaa ruokaa. Ei osannut ku hernekeittoa laittaa (purkista tietty). Sanoin että oksettaa se haju, en halua syödä. "Maistat nyt, äite suuttuu jos et oo syöny mitään". No mä maistoin. Ja oksensin saman tien lautaselle.. Herneneitto on hajunsa puolesta ollut aina jotenkin oksettavaa, enkä pysty syömään sitä vieläkään. Herneitä syön kyllä muuten.

Tämä isoveljeni ei sietänyt mitään kasviksia/kastikkeita (ehkä pelkkä kerma meni)/soosia (ei ketsuppia, ei sinappia). Leivistä kelpasi vain se vaalein pullamössöleipä. Vain liha ilman kastiketta+perunat/riisi meni. Nykyään on laajentunut ihan huimasti hänen ruokavalionsa. Veljeni vaimo teki kastikkeita aluksi niin, että "uutti" esim. Sienistä ja sipulista makua kastikkeeseen, mutta kastikkeessa itsessään ei mitään sipulisilppua ollut. Veljeni hämmästeli kuinka hyvän makuista se on, ja sen jälkeen pikkuhiljaa alkoi vaimonsa ansiosta maistelemaan eri ruokia. Ehkä vuosi heidän seurustelunsa jälkeen joulupöydässä koko perheellä tippui leuka, kun veljeni lappas ison määrän salaatteja/kastikkeita yms lautaselleen. Ikää hänellä oli tuolloin 30v, eli kyllä vanhanakin oppii syömään monipuolisesti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten pitäisi tehdä kun lapsi ei syö, jos ei saa pakottaa maistamaan? Minulla kaksi lasta. Esikoinen syö vaikka pieniä kiviä, kuopus söisi pelkkää leipää ja harvoja eineksiä. Sitten hän on kuitenkin kiukkuinen nälkäisenä. Alan olla aivan lopussa. Jos laitan viikon putkeen pelkkiä normaaleja terveellisiä kotiruokia kuten keittoja, patoja ja laatikoita, niin poika on sitten viikon syömättä, paitsi aamu- ja iltapaloilla syö leipää ja leikkelettä. Mitä ihmettä voi tehdä? :(

Kuka on opettanut lapsen syömään niitä eineksiä. Jos lapsi syö vaan nakkeja/kananugetteja ja rankalaisia/valkoista pastaa ketsupilla, niin jossainhan hän on niihin tottunut. Jos kotona tarjoillaa monipuolista, terveellistä kasvispitoista ruokaa, niin nirsokin lapsi löytää jotain mistä hän pitää. Itse lopettaisin kaiken epäterveellisen tarjoamisen ja miettisin mitä terveellistä lapsi suostuu syömään. Jokaisella ruoalla tarjoat jotain mitä nirsokin suostuu syömään hieman edes. Meillä laitetaan hieman kaikkea lautaselle ja rohkaistaan maistamaan, ei koskaan pakoteta. Joskus kestää vuosikin, ennen kun lapsi uskaltaa edes maistaa. Lopulta kuitenkin syövät hiukan edes kaikkea. Ruokapöydässä ollaan kohteliaita ja ei litää yök, hyi, en tykkää tästä puheita edes taaperolta. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta sen julistaminen on epäkohteliasta.

No eipä niitä eineksiä jatkuvasti olekaan. Ihanko oikeasti työssäkäyvän äidin ei ole ok tarjota KOSKAAN kalapuikkoja, pinaattilättyjä tai täytettyä tuorepastaa? Niitä on ollut väliin tarjolla ihan pakon edessä, tai sitten lomareissuilla vaikka valmislihapullia tai nakkeja. Ja kun on huomattu että niitä syö mielellään, niin niitä on pidetty ruokalistalla että edes joskus söisi jotain ns. kunnon ruokaa eikä pelkkää leipää.

Pitäisikö oikeasti pitää itsepäistä lasta vaikka viikko nälässä?

Eihän kyse olekkaan satunnaista, jos lapsi ei muuta suostu syömään. Meillä ei kylläkään saa leipää ruon sijasta. Meilläkin syödään joskus kalapuikkoja ja pinaattilättyjä, mutta harvoin. En ole koskaan kuullut kasvissyöjä vanhempien lapsista, jotka eivät oppisi syömään kasvisruokaa vaan olisivat syömättä, kun pöydästä puuttuu nakit, valmislihapullat ja kalapuikot. Itse täytyy kyllä myöntää olevani ilmeisesti kuitenkin sen verran nirso, etten viitsi kotonani syödä valmislihapullia ja kalapuikkoja. Kalapuikkoja lapset joskus ruinaavat ja ostan pari kertaa vuodessa heitä varten. En jotenkin miellä niitä aikuisten ruoiksi.

Nirsolta lapselta kun jättää pois leivän, maidon ja kaikki välipalat, alkaa kunnon ruoka maistua ennemmin tai myöhemmin.

Näen lehtijutusta vain alun. Mielestäni kuuluu jo kohteliaisiin tapahoihin, että syödään ja maistetaan sitä mitä kokki on laittanut, eikä sen sanominen ja siihen ohjaaminen ole väärin. Mailmassa on satoja miljoonia lapsia jotka kärsivät aliravitsemuksesta, eikä lapsi ole mikään pomo joka päättää mitä perheessä syödään. Pian varmaan kirjoitetaan ettei lasta saa pakottaa sanomaan "kiitos" kun saa jotain. Tavat ja tottumukset ovat ne mitkä muuttuvat todella hiljakseen, joten parempi aloittaa ajoissa kuin myöhään...

... huoh kirjoitti:

Pah.

Kyse on vaan siitä, että lapselle on annettu kaikki valta kaikessa ja tätä valtaa pönkittävät viranomaiset oikein lain tukemana. Ihmekään, kun meillä penikat ovat vuosi vuodelta pahempia käytökseltään ja päänsä sisällöltä. Vertaa vaikka tilanteeseen 10 vuotta sitten, 20 vuotta sitten ja 30 vuotta sitten. Sitä mukaa kun "lasten oikeuksia" on lisätty ja samalla kavennettu aikuisten ja muiden auktoriteettien mahdollisuuksia pitää yllä kuria ja järjestystä nuo pentujen pääviat ovat lisääntyneet. Nykyään jokaisella on joku diagnoosi ja sitä pitää sitten vain ymmärtää ja lelliä, vaikka kyseessä olisi ihan suoraan vaan noiden ensimmäisten kasvatusta vaille aikuistuneiden lapset, jotka eivät koskaan saaneet kokea rajoja, pettymyksiä tai huonommuutta, eli eivät ole tulleet koskaan oppineeksi käytöstapojakaan, kun oma napa on nostettu jalustalle vanhempienkin toimesta. Noista ensimmäistä tarvitaan todellakin rajojen ymmärtämiseen, pettymyksillä kannustetaan yrittämään paremmin ja huonommuuden tunteilla herätetään halu olla etevämpi kuin muut. Tämä nykyinen pullamössökansa, jolle pelkkä "ei" on terapian aihe se meidät ajaa suohon, ei se mitä täällä syödään tai jossain muualla syödään. Ja tuolla "muualla" on tullut  nähtyä niitäkin tapauksia, että pennut eivät syö muuta kuin hampurilaisaterioita, koska vanhemmat ovat niin kädettömiä, että eivät kestä itkupotkuraivareita, jotka myös kuuluvat kasvamiseen.

Selkäsaunaa nuo lellipennut kaipaisivat. Mahdollisesti useampaa.

Ja kyllä, minä sain selkääni lapsena jos tein typeryyksiä. Söin sitä ruokaa mitä oli tarjolla - ja ullatus ullatus, minusta kasvoi tervejärkinen, työkykyinen, normaalipainoinen veronmaksaja. Rakastan ja halaan. Enkä odota, että muut silottelisivat tieni.

Ihan oikeasti sun mielestä lapsia pitäisi pieksää ja hakata että oppisivat syömään ja olemaan? Satutko olemaan tietoinen että se on todellakin lain vastaista? Toivon todellakin (itse väkivaltaisen lapsuuden kokemana) että saisit kokea näin aikuisena, miltä tuntuu kun sinua kaksi kertaa isompi bodari tulee pieksämään kun et suostu syömään sinun mielestäsi pahalta maistuvaa ruokaa.

Minä olin lapsena äärimmäisen kranttu ruokien kanssa. Puurot ja vellit upposivat, samoin peruna ja  kastike ja muutamat keitot, mutta paljon oli ruokia, joihin en suostunut koskemaan. Isoäiti, joka hoiti minua päivisin, ei vetänyt hernettä nenäänsä, vaan oli sitä mieltä, että syö, mitä syöt, kunhan edes jotain. Isäpuoli yritti alkaa kasvattaa minua vähän alle kouluikäisenä, mutta ei onnistunut. En syönyt läskinkappaleita silloin enkä syö nytkään! Aikuisena huomasin, että monet ruoka-aineet, joita kartoin ihan luonnostaan, ovat sellaisia, jotka eivät minulle sovi, vaan aiheuttavat ruuansulatusvaikeuksia ja allergisia reaktioita.

Väittäisin, että moni lapsi karttaa itselleen sopimattomia ruokia, siis sellainen lapsi, jota ei ole jo alusta lähtien lellitty ja pilalle passattu tyyliin "Ottaisitko tätä tai tuota vai laitetaanko jotain muuta?" Ei terve lapsi ruuan ääressä nälkään kuole, jos jättää joskus syömättä. Aikanaan tulee kyllä nälkä. Mutta kyllä silloin on jo alusta asti jotain pahasti vinossa, jos kattilassa keitetty puuro ei kelpaa, mutta mikrossa tehty kelpaa. Ettei vaan "kokin" keittotaidoissa olisi toivomisen varaa?

Supernirsojen lasten kohdalla kannattaa tarkistaa, onko kyse jostain neurologisesta. Jo ihan sen vuoksi, että jos kyseessä on asperger-lapsi, hän tarvitsee paljon muutakin apua ja tukea kuin vain ruuan kanssa. Ja ennen kaikkea vanhempien on helpompi ymmärtää ja hyväksyä, että se syöminen on niin vaikeaa ja rajoittunutta.

Meillä ei ole koskaan pakotettu maistamaan, mutta ei myöskään tarjottu mitään muuta kuin mitä aikuisetkin syövät. Joihinkin yksittäisiin ruoka-aineksiin (esim. aurinkokuivattu tomaatti) lapsi on totutellut vasta teini-ikäisenä. 

Lapsen kuuluukin olla nirso ja epäluuloinen uutta ruokaa kohtaan. Maut opitaan vähitellen ja osa ruoista on sellaisia, joita opitaan syömään vasta aikuisena. Eikä kaikesta ruoasta tarvitse todellakaan pitää. En itsekään syö kaikkia ruokia, vaikka olen jo yli 40-vuotias, koska en yksinkertaisesti pidä niistä. Näitä  ruokia on vähän, mutta on kuitenkin muutama.

Annetaan nirsoille vain pilttiä kun makuaisti on jäänyt sinne taaperon tasolle :-)

Ehkä rupeaisi muu ruoka maistumaan!

(Puhun siis oikeastaan näistä jotka eivät uskalla kasviksia maistaa..)

Jos lapsi saa loppujen lopuksi aina tahtonsa läpi, tilanne ei muutu.

Jos olisin Maxin ja Mariuksen äiti en enää milloinkaan ostaisi makaronilaatikkoa.

Mitenhän niissä lukemattomissa köyhissä perheissä toimitaan, jotka ovat ruokajakelun armoilla? Liekö sieltäkin löytyy nenän nyrpistelijöitä?

Isäni oli vastaava tapaus lapsena, 40-50 - luvulla. Isovanhempani olivat hyvin toimeentulevia mutta isäni sisarukset ovat edelleen katkeria, kun toiselle tehtiin erikseen oma, parempi ruoka, jossa ei kalan päitä lillunu.

Kävin lapsena ala-astetta sekä Tanskassa että Ruotsissa, molemmissa vuoden verran. Siellä kaikki lapset söi kaikkea, en koskaan kuullut kenenkään sanovan ettei syö jotain tai että jokin on pahaa. Kaikki meni suuhun mitä annettiin eikä mikään erottunut millään tavalla huonon makuisena, kaikki oli joko tosi hyvää, keskitason hyvää tai kelvollisen hyvää. Katkaravutkin opittiin kuorimaan jo kun olin lapsi, ja kaikki piti niistä. Vanhemmat pistivät meidät kuorimaan ne itse.

Palattiin Suomeen ja menin suomalaiseen kouluun niin heti ensimmäisestä koulupäivästä saakka joka toinen oppilas valitti että se ja se ruoka on pahaa, sitä ei pysty syömään, hyi oksennan jos joudun syömään sitä tai tätä. Olin luonnollisesti ihan hämilläni, ja minusta kaikki ruoka oli oikeasti ihan hyvää, mutta jälkeenpäin huomasin monien aikuisten käyttäytyvän ihan samalla tavalla ruokaa kohtaan :-o

Toisaalta ei ihme että tanskalaiset ja ruotsalaiset ravintolat pärjää ja kahmii niitä michelintähtiä, koska noissa maissa arvostetaan ruokaa enemmän mitä täällä. Luulisi sen olevan toisin päin eli koska Suomessa on nähty nälkää niin uskoisi suomalaisten arvostavan ruokaa ja erilaisia ruokia enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Annetaan nirsoille vain pilttiä kun makuaisti on jäänyt sinne taaperon tasolle :-)

Ehkä rupeaisi muu ruoka maistumaan!

(Puhun siis oikeastaan näistä jotka eivät uskalla kasviksia maistaa..)

Sellaista se on. Olen niitä, jotka koulussa pakotettiin syömään kaikkea, kotona ei ollut sitten pakko. Opin jotenkin sulkemaan sen ruuan maun tajuntani ulkopuolelle pystyäkseni syömään kaikkea. Nyt myöhemmin ei mikään maistu millekään, lähes kaikki muiden tarjoilema on samaa jaskaa. Intialaisista vahvimmat ruuat jollakin tasolla aiheuttavat positiivisia makuaistimuksia sekä osa kotona tekemästäni moskasta, johon lisään chiliä riittävästi. Suomalaiseen ruokaan päin en enää edes virtsaa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin lapsena ala-astetta sekä Tanskassa että Ruotsissa, molemmissa vuoden verran. Siellä kaikki lapset söi kaikkea, en koskaan kuullut kenenkään sanovan ettei syö jotain tai että jokin on pahaa. Kaikki meni suuhun mitä annettiin eikä mikään erottunut millään tavalla huonon makuisena, kaikki oli joko tosi hyvää, keskitason hyvää tai kelvollisen hyvää. Katkaravutkin opittiin kuorimaan jo kun olin lapsi, ja kaikki piti niistä. Vanhemmat pistivät meidät kuorimaan ne itse.

Palattiin Suomeen ja menin suomalaiseen kouluun niin heti ensimmäisestä koulupäivästä saakka joka toinen oppilas valitti että se ja se ruoka on pahaa, sitä ei pysty syömään, hyi oksennan jos joudun syömään sitä tai tätä. Olin luonnollisesti ihan hämilläni, ja minusta kaikki ruoka oli oikeasti ihan hyvää, mutta jälkeenpäin huomasin monien aikuisten käyttäytyvän ihan samalla tavalla ruokaa kohtaan :-o

Toisaalta ei ihme että tanskalaiset ja ruotsalaiset ravintolat pärjää ja kahmii niitä michelintähtiä, koska noissa maissa arvostetaan ruokaa enemmän mitä täällä. Luulisi sen olevan toisin päin eli koska Suomessa on nähty nälkää niin uskoisi suomalaisten arvostavan ruokaa ja erilaisia ruokia enemmän.

Muualla se ruoka ei ole pääasia, vaan sen ympärille rakennettu tuntikausien pelleily.

Lisää vaan näitä Massuja ja Mussuja: kyllä oppivat joskus.