Mies haluaa eron, minä en.

Äippääää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ero olisi huono ratkaisu? Siis lapset vuoroviikoin kummallakin. Molemmat ehtivät hengähtää välillä. Jos ei ole rakkautta,niin miksi olisitte yhdessä? Onko läheisyyttä/seksiä?

Arkemme on todella vaativaa kahdenkin aikuisen ollessa kotona. Siis siltä kannalta, että lasten tarpeet saadaan täytettyä ja suunnilleen, että lapset saadaan pidettyä hengissä. Erityislapsemme esimerkiksi koettaa vahingoittaa itseään ja muita lähes päivittäin useampia kertoja päivässä. Toisinaan on päiviä, että vähintään yhden vanhemman aika menee siihen, että on vain lasten kanssa. Kotityöt ym. joudutaan tekemään pääasiassa iltaisin ja öisin, jotta lasten turvallisuus ei vaarannu.

Useat asiantuntijat ja asiaa tutkineet ovat sitä mieltä, että jos perheessä ei ole väkivaltaa tai päihdeongelmaa niin pienten lasten vanhempien ei kannattaisi erota. Jälki, joka jää erosta lapsiin, on suuri, vaikka usein ihmiset sitä vähättelevätkin ja jopa hokevat, että "ero on lasten parhaaksi", mikä on tietysti eroa haluavan vanhemman omalle päälle pakollista, koska onhan se muuten vaikeaa haluta erota ja samalla erottaa lapsi pitkiksi ajoiksi toisesta maailman rakkaimmasta ihmisestään.

Seksiä on. Läheisyyttä vähemmän, kun arki on niin täyttä.

Mikäli erityislapsen tilanne on noin haastatva, että yrittää tosissaan vahingoittaa itseään ja muita (on vaaraksi itselleen ja ympäristölleen) olisiko hänen hyvä olla jossain osastohoidossa jonkin aikaa ? Ei tuokaan tilanne kyllä hyvältä kuulosta.

Vierailija kirjoitti:

Äippääää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ero olisi huono ratkaisu? Siis lapset vuoroviikoin kummallakin. Molemmat ehtivät hengähtää välillä. Jos ei ole rakkautta,niin miksi olisitte yhdessä? Onko läheisyyttä/seksiä?

Arkemme on todella vaativaa kahdenkin aikuisen ollessa kotona. Siis siltä kannalta, että lasten tarpeet saadaan täytettyä ja suunnilleen, että lapset saadaan pidettyä hengissä. Erityislapsemme esimerkiksi koettaa vahingoittaa itseään ja muita lähes päivittäin useampia kertoja päivässä. Toisinaan on päiviä, että vähintään yhden vanhemman aika menee siihen, että on vain lasten kanssa. Kotityöt ym. joudutaan tekemään pääasiassa iltaisin ja öisin, jotta lasten turvallisuus ei vaarannu.

Useat asiantuntijat ja asiaa tutkineet ovat sitä mieltä, että jos perheessä ei ole väkivaltaa tai päihdeongelmaa niin pienten lasten vanhempien ei kannattaisi erota. Jälki, joka jää erosta lapsiin, on suuri, vaikka usein ihmiset sitä vähättelevätkin ja jopa hokevat, että "ero on lasten parhaaksi", mikä on tietysti eroa haluavan vanhemman omalle päälle pakollista, koska onhan se muuten vaikeaa haluta erota ja samalla erottaa lapsi pitkiksi ajoiksi toisesta maailman rakkaimmasta ihmisestään.

Seksiä on. Läheisyyttä vähemmän, kun arki on niin täyttä.

Mikäli erityislapsen tilanne on noin haastatva, että yrittää tosissaan vahingoittaa itseään ja muita (on vaaraksi itselleen ja ympäristölleen) olisiko hänen hyvä olla jossain osastohoidossa jonkin aikaa ? Ei tuokaan tilanne kyllä hyvältä kuulosta.

Tilanne saa olla tosi paha, että lapsi otetaan osastohoitoon noin nuorena. Monet ei-erityislasten vanhemmat kuvittelee, että lapsia vaan viedään osastolle, saadaan apua ja kaikki muuttuu kuin taikaiskusta mutta ei se nyt ihan niin vaan mene. Itsellänikin erityislapsia ja avunsaanti on tosi voimia vaativaa eikä välttämättä silti saa mitään apua tai sellaista apua, joka aidosti auttaisi.

Vierailija kirjoitti:

No fakta kuitenkin on se, että jos puoliso hakee eroa, niin hän sen saa. Harkinta-aika on kuusi kuukautta. Turhaa ja noloakin rypistellä vastaan, kun toinen selkeästi ei halua suhdetta jatkaa.

Olen seurannut keskustelua ja niiltä, joista aloittaja on nolo tms. haluaisin kysyä, että mitä ajattelette lasten tarpeista erotilanteessa? Jätetäänkö ne huomiotta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äippääää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän miestäsi. Elämänne kuulostaa melkoiselta helvetiltä, josta mies ei ole kahteen vuoteen päässyt edes töihin pakoon. Miksi erityislapsen lääkitystä tai sen annostusta ei ole tarkistettu jo paljon aikaisemmin? Mitä hoitava lääkäri on sanonut, kun olette kertoneet tuosta tilanteesta? Siis että kaikki aika menee siihen, että saa just ja just pidettyä lapset hengissä? 

Ero voi olla oikeasti ihan hyvä ratkaisu. Yksinhuoltajana sulla saattaisi olla mahdollisuus tukiperheeseenkin.

Lapsella on hoitokontakti ja oikeaa lääkitystä etsitään.

Mainitsinkin tuolla toisessa kommentissa, että mies on kyllä päässyt aina viettämään aikaa ystäviensä kanssa tms. kun vain olen kotona. Koskaan en ole kontrolloinut miehen menoja vaan aina kun olen ollut kotona, on mies saanut halutessaan lähteä kavereiden luo, tehdä ryyppyreissujaan tms.

Puhut miehestä epäkunnioittavasti ja halveksuvasti, etkä yhtään rakastavasti. Sanot että mies inhoaa sinua, mutta taidat itse halveksua ja inhota miestäni, Joka kuitenkin hoitaa lapsia kaiken sen ajan kun sinä olet töissä. Et ole näkemässä mikä hänen arkensa on neljän lapsen kanssa, joista yksi erityislapsi.

Jos sinä olisit mies, täältä ei sympatiaa heruisi sinulle. Kaikki sympatia miehellesi.

Mikähän kirjoitukseni on ollut epäkunnioittava tai halveksiva? En kyllä tunnista itsessäni sitä, että en kunnioittaisi miestäni. Olen usein hänellekin sanonut, että arvostan sitä, että hän hoitaa lapsia ja kotia, kun minä käyn töissä. Todellisuus arjessamme on, että ei ole mitenkään oma valintani tehdä paljon töitä ja olla paljon pois kotoa. Haluaisin olla enemmän kotona ja lasten kanssa, koska tiedän heidän tarvitsevan minua. Ja tiedän mieheni tarvitsevan enemmän lepoa, mutta tyhjästä on paha nyhjästä, laskuja ja lainoja, elämistä, ei makseta sillä, että jäisin kotiin. Uskon, että meille lottovoitto olisi jos mieheni työllistyisi hyvään työpaikkaan (koulutuksen pohjalta on mahdollisuus siihen) ja minä voisin jäädä lasten kanssa kotiin, mutta nyt se ei vain ole mahdollista.

Rukoilen perheellesi kaikkea hyvää! Puolison sairauden helpottamista, erityislasten hankaluuksien helpottamista. Miehelle työtä, jotta voisit huolehtia lapsistasi.

Ymmärrän hyvin miksi ap ei halua eroa. Elämä kuulostaa siltä että arjen askareet hoituvat nippa nappa kahden aikuisen täyspäiväisellä panoksella. Miten ap edes pystyisi käymään töissä kun lapset olisivat hänellä?

Lisäksi varmaan huolettaa pystyykö mies huolehtimaan lapsista omilla vuoroviikoillaan. Mahdollisesti ei, jolloin lapset olisivat lähes koko ajan ap:llä, vain vierailisivat joka toinen viikonloppu isällään. Sehän varmaan isän erotoiveen motiiveista suurimpia onkin.

Elämä kuulostaa -anteeksi kun sanon näin rumasti- aivan helvetiltä. Tuon rumban pyörittämisen kannalta on aika toissijaista kuka ketäkin rakastaa tai haluaa. Velvollisuudet on hoidettava.

Toki olisi varmaan tuhat kertaa helpompaa jos pariskunnan keskinäinen rakkaus kukostaisi, mutta siihenhän ei voi pakottaa itseään eikä varsinkaan toista. Vastuunkantoon voi.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin miksi ap ei halua eroa. Elämä kuulostaa siltä että arjen askareet hoituvat nippa nappa kahden aikuisen täyspäiväisellä panoksella. Miten ap edes pystyisi käymään töissä kun lapset olisivat hänellä?

Lisäksi varmaan huolettaa pystyykö mies huolehtimaan lapsista omilla vuoroviikoillaan. Mahdollisesti ei, jolloin lapset olisivat lähes koko ajan ap:llä, vain vierailisivat joka toinen viikonloppu isällään. Sehän varmaan isän erotoiveen motiiveista suurimpia onkin.

Elämä kuulostaa -anteeksi kun sanon näin rumasti- aivan helvetiltä. Tuon rumban pyörittämisen kannalta on aika toissijaista kuka ketäkin rakastaa tai haluaa. Velvollisuudet on hoidettava.

Toki olisi varmaan tuhat kertaa helpompaa jos pariskunnan keskinäinen rakkaus kukostaisi, mutta siihenhän ei voi pakottaa itseään eikä varsinkaan toista. Vastuunkantoon voi.

Miten ajattelet ap:n pakottavan miehensä vastuunkantoon? Selvästi itsekeskeisen ratkaisun on jo tehnyt.

Jätä se Sika. Lasu kyllä huolehtii lapsistasi.

Joissain viesteissä nähdään miehen työnsaanti ratkaisuna. Mihin työhön vähintään keskivaikeasti masentunut mies mahtaa kyetä? Ei se sairaus poistu sormia napsauttamalla ja hetkessä. Nyt olisi hänen itsensä kannalta erittäin tärkeää päästä sinne terapiaan, jatkuu avioliitto tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Jätä se Sika. Lasu kyllä huolehtii lapsistasi.

Hehee ☺😊😀Piste tällekin keskustelulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on lapsille raskas mutta myös vanhempien pahoinvointi ja negatiivinen perheilmapiiri vahingoittaa lapsia, negatiivisuus säteilee tavalla tai toisella myös lapsiin. Omat vanhempani erosivat vasta kun olin aikuinen, mutta olisi kannattanut erota jo aikaisemmin..

Höpö-höpö! Tämä on just sitä mantraa, jolla itsekkäät ihmiset perustelee haluaan ottaa jalat alle, kun kotileikki ei olekaan enää kivaa! Tuttavapiirissäni on monia aikuisia, joiden vanhemmat ovat olleet eron partaalla heidän lapsuudestaan asti (asia selvinnyt myöhemmin) ja eronneet vasta, kun lapset ovat olleet isoja tai aikuisia. Nuo ystäväni sanovat, että eivät tosiaan ole edes tajunneet vanhempien ongelmia vaan ovat kokeneet lapsuutensa onnelliseksi. Nuo tutkimuksethan, jotka tässä on mainittu kertoo vähän samasta.

Eivät ole ehkä tajunneet tilannetta, mutta päätyvät aikuisina toistamaan samanlaisia epäterveitä suhdekuvioita.

Sitten sitä ihmetellään että miksi kumppanit eivät siedä samaa kohtelua kuin miten äiti kohteli isää, tai isä äitiä.

Suhteeseen tarvitaan kaksi tahtojaa. Suhde loppuu kun vain yksi tahtoo.

Vierailija kirjoitti:

Joissain viesteissä nähdään miehen työnsaanti ratkaisuna. Mihin työhön vähintään keskivaikeasti masentunut mies mahtaa kyetä? Ei se sairaus poistu sormia napsauttamalla ja hetkessä. Nyt olisi hänen itsensä kannalta erittäin tärkeää päästä sinne terapiaan, jatkuu avioliitto tai ei.

Aika monelle vanhemmalle työ kodin ulkopuolella on hyvinvoinnin tae. Työ on muutakin kuin elintason säilyttämistä paljon muuta.

Työnteko merkitsee itselleni paljon.

Voin kuvitella koti-isän uupumisen kotona olisi varmaan missä tahansa työssä kodin ulkopuolella.

Eroaminen tapahtuu käytännössä niin, että toinen ei enää halua suhteen jatkuvan.

Kannattaa erota, sinä ansaitset paremman miehen.

Tinder, olisi oikea paikka ja matchejä tulisi siitä sitten vaan valitset itsellesi sopivan.

Voisitteko pitää suhteessa menopaussin?

Eroon ei kahta tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla mitään itsekunnioitusta ole! Miten hän elättelee toiveita, vaikka mies ei arvosta, niin nolla hän on!

Mulle tulee alottajasta kuva, että on itsenäinen nainen, joka on ymmärtänyt, että kun lapsia tehdään, lapsista huolehditaan ja omat tarpeet eivät silloin ole ykkösasia vaan esimerkiksi se, että käy töissä, jotta lapsilla on koti ja ruokaa. Lapset taitaa olla aloittajalle aika iso motiivi tässä jos nyt oikein luen näitä tekstejä. Siinä ei ole mitään noloa tai nollana oloa.

Eivät ne ole ykkösasia, mutta katso ja opi, että on ne sen verran tärkeät, että koska ap ei selvästi arvosta miestään, niin tämä haluaa erota. Ap saa ihan rauhassa olla niin vahva kuin haluaa, mutta joutuu olemaan yksin, koska ei ymmärtänyt arvostaa miestään, vaan oletti tämän olevan samanlainen kuin hän itse, eikä tarvitsevan mitään. Nytkin olettaa, että hänet inhottavana kokeva mies vaan elelisi siinä inhoamaansa elämää.

Minustakin ap:n perustelut ovat vailla mitään tunnetta miestä kohtaan, vaan mies vain tarvitaan arjen pyörittämiseen, hän on hyödyke joka tarvitaan palvelemaan lapsia. Sen sijaan että ap olisi järkyttynyt että mies haluaa lähteä, puhuisi rakkaudesta ja muusta, hän harmittelee vain että erityislapsen taksimatkat menevät sekaisin.

Jos äitinä olisin samanlainen arkihyödyke miehelleni kuin ap:n mies, minäkin olisin päätellyt, että lapsia en hylkää mutta tuon puolison kanssa en halua asua.

Miten ap kuvitteli olevansa parempi vaimo, kun ei edes näe tuota tunteettomuutta?

Hän kysyy mikä miehen saisi jäämään. Varmaan joku apu arkeen, 3h apua viikossa kuulostaa ihan todella vähältä. Ja miksi muut lapset eivät jo ole olleet hoidossa? Ja eikö erityislasta saa hoitoon?

Mutta tärkein varmaan olisi kokemus että puoliso rakastaa, siitä nyt ei ole tietoakaan.

Käyttösuhde.

Äippääää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, et sinä voi ketään pakolla pitää ja miksi edes haluaisit olla ihmisen kanssa joka ei halua olla sinun kanssasi. Lusikat jakoon vaan.

Lasten vuoksi tahtoisin, että perheemme pysyisi koossa. Näen jotenkin aika katastrofina sen, että vaativa erityislapsi, joka on aloittamassa koulua, jolle on järjestetty koulukyydit kodistamme jne. joutuisi kahden kodin reissaajaksi...  Ja ne kolme muutakin lasta... Huomiomme, kätemme ja aikamme riittävät hädin tuskin nyt lasten päivittäisiin tarpeisiin ja hyvinvoinnin turvaamiseen, niin miten ne riittäisivät sitten, kun olisimme molemmat omillamme? Olen aivan järkyttynyt mieheni erotoiveesta, joka pohjautuu siihen, että hänen ei ole hyvä olla ja hän tarvitsee nyt muuta. Mihin unohtuivat lasten tarpeet?

Lasten tarpeet, lasten kyydit, lapset lapset lapset.

Mieskin on ihminen jolla on tarpeita. Puhut kuin hän olisi kodinkone.

Äippääää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä totta että eron voi estää vain toisen kannattelemana, meille kävi noin 15 vuotta sitten. Ja arvostan suhdettamme kun mies ei luovuttanut vaikka ehdotin omia asuntoja.

Olin silloin valmistumassa, tulevaisuus epävarma ja lasta oli yritetty tuloksetta.

Mies pyysi että jatketaan yhdessä, puhutaan asioita vähitellen kun ollaan saman katon alla.

Kävin terapiassa ja kokosin ajatuksia. Vähitellen alkoi helpottaa.

Meillä on lapsia nykyään ja olen ollut kotona hoitamassa lapsia, kun siinä iskee arki ja hohto loppuu. Alkaa taas suhteen hoito!

Me elettiin noi vuodet tiedolla että pikkulapsivaihe loppuu ja ollaan loppuvaiheessa, enää pari VUOTTA ja kuopus on sen ikäinen että pärjää yksin kotona joitain tunteja. Huikeaa!

Olisiko vaikea tulla kotona riutuvaa kumppania ja kysyä HÄNELTÄ miten päivä on mennyt? Hieroa hänen niskojaan? Ymmärtää että kotona pienten lasten vahtiminen on ankeaa.

Miten te jaatte illat? Onko molemmille omaa aikaa? Onko miehelläsi yhtään aikaa erossa lapsista?

Tosi asiat kannattaa myöntää, teillä on raskaita asioita mutta moni niistä katoaa kun lapset kasvaa.

Erityislasten hoidosta kannattaa kysyä onko siihen kunnalta helpotusta? Apua harrastustoimintaa tai jaksamiseen apua vaikka perhetyöstä? Teidän perhe saattaa hyvinkin saada perhetyöntekijän auttamaan.

Miten suostuit jäämään ja hakemaan itsellesi apua, vaikka olit jo miettinyt oman asunnon etsimistä? Uskon, että miehen oma apu ja tietyt muutokset, mitä minä voisin tehdä ollakseni parempi vaimo, voisivat vielä saada meidän suhteen uudelleen käyntiin. Lasten takia toivon valtavasti, että niin käy.

 

Vapaa-aikaa on vähän. Siis sellaista, ettenkö olisi töissä, mutta illalla olemme yhdessä vastuussa lapsista ja kodista. Miehellä ei oikein ole harrastuksia ja vain muutamia kavereita. Mies käy n. 1 x kk kaverin luona ryyppäämässä ja kahvilla pari-kolme kertaa kuukaudessa. Minulla ei ole juurikaan omia menoja. Ehkä kerran-pari puoleen vuoteen käyn naisystävien kanssa "ulkona" tai kahveilla ilman lapsia. Lisäksi koetan tavata ystäviäni lasten kanssa, jotta mies saa olla kotona yksikseen. Tätä ehkä kerran viikossa-parissa.

Tämä viesti huokuu halveksuntaa miestäsi kohtaan. Miten niin mies käy kaverin luona "ryyppäämässä" ? Jos he ottavat yhdessä alkoholia, mikä siitä tekee ryyppäämistä kun se tapahtuu kerran kuussa? Oletko joku yltiöuskonnollinen, jos tuo on sinulle ryyppäämistä? Ja minä olen eronnut alkoholistista, minun toleranssi ryyppäämiselle on todella alhaalla. Tuo ryyppäämistä ole nähnytkään.

"Onkohan mies ollut kotona liian kovilla?" No katsotaas. Sinä olet töissä noin 12 h päivässä, jonka ajan hän on kotona lasten kanssa. Yksi on vauva ja toinen yrittää vahingoittaa kaikkia muita. Hän ei voi herpaantua hetkeksikään. Mitä luulet, onko kovilla? Kovilla ovat myös ne kaksi tervettä lasta, jotka tuossa taistelussa varmaan lähinnä pysyvät pois tieltä.

Jos olisit mies ja hän nainen, tämä ketju ei näyttäisi tältä. En ihmettele yhtään miksi tuo ihmisparka on loppu.

"Iltaisin olemme yhdessä vastuussa" unen ja töiden lisäksi jäi 4h, joista varmaan käytät yhden työmatkoihin ja toisen ruokailuun ja suihkuun. Olet saatavilla ihan kaksi tuntia päivässä umpiväsyneenä. Huraa.

N48

Teillä on ihan kestämätön tilanne. Etsi apua sen sijaan että syytät siitä miestä.

Mä oon sitä mieltä, että miehen pitäisi hoitaa väsymystään pois ennen kuin teette mitään päätöksiä. Jos on lähes kokoajan yksin vastuussa noin monesta lapsesta yhden ollessa erityislapsi, niin hän on varmasti aika uupunut. Meillä on vain kaksi normaalia lasta, mutta mäkin väsyn välillä tosi paljon, kun on lähes yksin vastuussa kokoajan, ja mies taas väsyy pitkiin päiviinsä. Säkin teet hirmuisen määrän töitä. Onko sulla lomaa tulossa? Tukiverkkoa? Mahdollisuutta hankkia muutamaksi päiväksi lastenhoitajaa? Kunnan hoitoapua?

Jos vielä tukitoimien jälkeen mies on tuota mieltä, niin eihän siinä auta kuin antaa mennä. Se on hirveää kärvistellä rakkaudettomassa liitossa, ja kyllä ne lapset siitäkin kärsii, jos vanhemmat tai vanhempi ei ole onnellinen.