Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa eron, minä en.
Äippääää
19.07.2017 |
Mieheni haluaa erota. Ei enää rakasta minua vaan kuulemma inhoaa. Lisäksi ei ole tyytyväinen rahankäyttööni ja koko asuntommekin on miehen mielestä kamala. Keskustelussa mieheni kanssa tajusin nyt, että hän ei siedä minulta minkäänlaista negatiivista sanomista tai reaktiota vaan ottaa ne itseensä. Jos esimerkiksi työpäivän jälkeen sanon, että olipa raskas päivä, se on miehen mielestä turhaa valitusta, koska mitä hän sille voi tai jos olen harmissani jostain asiasta, mies kokee, että puhuessani asiasta hänelle, syytän häntä. Tuntuu kuin mies katsoisi minua negatiivisuuslasien läpi ja tulkitsisi kaiken minussa ja sanomassani negatiivisuuden kautta, huonoimmalla mahdollisella tavalla. Meillä on 4 lasta: ekaluokkalainen ja kolme alle kouluikäistä, joista nuorin on juuri täyttänyt 1 vuotta. Mies on ollut pitkään työttömänä ja on masentunut. Minä olen tehnyt kahta-kolmea työtä päällekkäin (esim. ensin 8-16 työpäivä ja päälle siivousta 3-5 h), että on selvitty taloudellisesti, joten mies on joutunut kantamaan paljon vastuuta lapsista ja kodista. Miehen mielestä en ole tehnyt osaani perheen hyväksi, kun en juuri työpäivien jälkeen ehdi ja jaksa muuta kuin olla lasten kanssa, hoitaa juoksevat asiat (esim. lasten neuvoloiden, terapioiden ym. sopimiset ovat minun vastuullani, samoin laskunmaksut yms.). Tukiverkostoa meillä ei ole. Korkeintaan kerran vuodessa olemme saaneet lapset johonkin yhdeksi yöksi, jotta olemme voineet olla kahden, joten yhteinen aika on ollut vuosien varrella vähissä. Mies on sitä mieltä, että ainoa ratkaisu tilanteeseen on ero, vaikka olen koettanut tarjota vaihtoehdoiksi sitä, että koetan osallistua enemmän kodin hoitamiseen, jättää puhumatta negatiiviset asiat, keskustella hänen kanssaan enemmän rahankäytöstäni yms. Mutta ei. Olen tilanteesta todella surullinen, kun mies on niin ehdoton eikä suostu kunnolla edes keskustelemaan tilanteesta. Surulliseksi minut tekee erityisesti tilanne lasten kannalta, koska he tarvitsevat mielestäni jokapäiväisessä arjessaan molemmat vanhemmat, mikä ei eron toteuduttua enää ole mahdollista. Lapsia on 4 ja yksi on erityislapsi, joka tarvitsee paljon huomiota, joten koen lasten joutuvan maksamaan ison hinnan erosta. Lisäksi mielestäni lastemme kannalta miehen ajoitus on erittäin huono, koska kaikki lapset ovat niin pieniä (kaksi nuorinta tuskin edes ikinä muistavat aikaamme perheenä) ja erityislapsemme on aloittamassa syksyllä koulun. Miten pelastaa lasten perhe? Miten saada mies luopumaan eroaikeistaan?
Kommentit (116)
Ja eikös tuo ap (nainen!) juuri kertonut, että hän käy töissä ja hankkii perheelle elannon! Mies on kotona lasten kanssa ja on työtön. Kumpi tässä on se lompakkoloinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti erkkolasten äidit löytävät itsensä harmittavan usein tällaisesta tilanteesta: miehestä lapsiperhe-elämä ei ole enää mukavaa ja vapaus houkuttaa. Parempi tuki voisi löytyä erkkojen vanhempien omista suljetuista ryhmistä kuin täältä. Valitettavasti eroa ei voi estää, jos toinen on vain päättänyt.
Miehesi on kyllä aika saamaton oman terapia-avun etsimisen kanssa, itsekin sain sen soittelurumban suoritettua keskivaikeasti masentuneena. Ei kaikkea motivaation puutetta voi laittaa masennuksen syyksi.
Mikä on "erkkolapsi"?
Mikä ihmeen tyyppi^? Yhtä paljonhan se mies on vammaisen tai muulla tavalla erityisen lapsen siittäjä. Valitettavasti perheellisellä ei ole varaa noihin henkilökohtaisiin ällötyksen tunteisiin, itsestään on löydetyävä se aikuinen ihminen, joka arvostaa ja jaksaa olla vanhempana myös erityiselle perheelle. Eihän kaikki tietenkään löydä, eikä kasva vanhempana, mutta ei se ole muun perheen vika.
Et voi pakottaa miestä haluamaan jatkaa, ikävää mutta totta. Et voi muuttua yhtäkkiä haluttavaksi miehelle joka on lakannut haluamasta sinua. Nyt pää pystyyn ja eropaperit vetämään, jotta edes itsekunnioitus säilyy. Arki eron jälkeen hakee uomansa, varmasti helpomman teille kaikille, kun perheen aikuiset eivät elä inhoten toisiaan.
Aloittajalla mitään itsekunnioitusta ole! Miten hän elättelee toiveita, vaikka mies ei arvosta, niin nolla hän on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy muistaa se,että vanhempien parisuhde on oikeasti se lasten koti.Ero on kyllä myös terapeuttien suosittelema,jos tilanne on tuollainen
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä, että mies on päätöksensä tehnyt. Mutta ei kai mies ole lapsista eroamassa, vaan sinusta. Miksei eron jälkeen voisi molemmat olla lasten arjessa mukana, mutta siis kasvatuskumppaneina, ei puolisoina. Tämä on ainakin omana tavoitteena - olen siis itsekin juuri hakenut avioeroa, tosin yhdessä miehen kanssa.
Aloittajahan tossa mainitsi, että perheen lapset vaatii paljon huomiota ja on erityslapsikin. Että just selviävät kun kaksi aikuista on kotona. Ei kai kukaan eroa puolisosta ja sitten kuitenkin yhdessä hoida joka päivä lapsia? HALOO! Ei ole mahdollista olla arjessa joka päivä läsnä jos on erottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi haluat olla ihmisen kanssa joka ei rakasta sinua ?
Ymmärrän miestäsi. Elämänne kuulostaa melkoiselta helvetiltä, josta mies ei ole kahteen vuoteen päässyt edes töihin pakoon. Miksi erityislapsen lääkitystä tai sen annostusta ei ole tarkistettu jo paljon aikaisemmin? Mitä hoitava lääkäri on sanonut, kun olette kertoneet tuosta tilanteesta? Siis että kaikki aika menee siihen, että saa just ja just pidettyä lapset hengissä?
Ero voi olla oikeasti ihan hyvä ratkaisu. Yksinhuoltajana sulla saattaisi olla mahdollisuus tukiperheeseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla mitään itsekunnioitusta ole! Miten hän elättelee toiveita, vaikka mies ei arvosta, niin nolla hän on!
Mulle tulee alottajasta kuva, että on itsenäinen nainen, joka on ymmärtänyt, että kun lapsia tehdään, lapsista huolehditaan ja omat tarpeet eivät silloin ole ykkösasia vaan esimerkiksi se, että käy töissä, jotta lapsilla on koti ja ruokaa. Lapset taitaa olla aloittajalle aika iso motiivi tässä jos nyt oikein luen näitä tekstejä. Siinä ei ole mitään noloa tai nollana oloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti erkkolasten äidit löytävät itsensä harmittavan usein tällaisesta tilanteesta: miehestä lapsiperhe-elämä ei ole enää mukavaa ja vapaus houkuttaa. Parempi tuki voisi löytyä erkkojen vanhempien omista suljetuista ryhmistä kuin täältä. Valitettavasti eroa ei voi estää, jos toinen on vain päättänyt.
Miehesi on kyllä aika saamaton oman terapia-avun etsimisen kanssa, itsekin sain sen soittelurumban suoritettua keskivaikeasti masentuneena. Ei kaikkea motivaation puutetta voi laittaa masennuksen syyksi.
Mikä on "erkkolapsi"?
Aatos Erkon (julkaisuja lukeva) lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa se,että vanhempien parisuhde on oikeasti se lasten koti.Ero on kyllä myös terapeuttien suosittelema,jos tilanne on tuollainen
Mistä niille terapeuteille maksetaan, jos neuvot tätä luokkaa? Tietenkin parin pitäisi nyt opetella arvostamaan toisiaan, ap:n varsinkin, mutta tietty miehenkin! Antakoot terapiaa sen opetteluun, eikä mihinkään eroamiseen, jos osaavat. Rahastaa kylää osataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla mitään itsekunnioitusta ole! Miten hän elättelee toiveita, vaikka mies ei arvosta, niin nolla hän on!
Mulle tulee alottajasta kuva, että on itsenäinen nainen, joka on ymmärtänyt, että kun lapsia tehdään, lapsista huolehditaan ja omat tarpeet eivät silloin ole ykkösasia vaan esimerkiksi se, että käy töissä, jotta lapsilla on koti ja ruokaa. Lapset taitaa olla aloittajalle aika iso motiivi tässä jos nyt oikein luen näitä tekstejä. Siinä ei ole mitään noloa tai nollana oloa.
Eivät ne ole ykkösasia, mutta katso ja opi, että on ne sen verran tärkeät, että koska ap ei selvästi arvosta miestään, niin tämä haluaa erota. Ap saa ihan rauhassa olla niin vahva kuin haluaa, mutta joutuu olemaan yksin, koska ei ymmärtänyt arvostaa miestään, vaan oletti tämän olevan samanlainen kuin hän itse, eikä tarvitsevan mitään. Nytkin olettaa, että hänet inhottavana kokeva mies vaan elelisi siinä inhoamaansa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa se,että vanhempien parisuhde on oikeasti se lasten koti.Ero on kyllä myös terapeuttien suosittelema,jos tilanne on tuollainen
Itse teen sellaista työtä, jossa olen jatkuvasti lastenpsykiatrien, sosiaalityöntekijöiden ym. kanssa tekemisissä ja ap on siinä oikeassa, että ero ei yleensä ole lasten kannalta se paras mahdollisuus jollei perheeseen liity alkoholi- tai huumeongelmia tai perheväkivaltaa. Ks. esim.
- https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
- http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ilmiot/suorat_sanat/pirjo_riitta…
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
Aiheesta on myös laajoja tutkimuksia, joissa tosiaan eroa ei nähdä niin ilmiselvästi parhaimpana ratkaisuna, mitä yleensä mediassa tai ihmisten arkikokemuksissa viestitään.
Perhetyöntekijä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa se,että vanhempien parisuhde on oikeasti se lasten koti.Ero on kyllä myös terapeuttien suosittelema,jos tilanne on tuollainen
Itse teen sellaista työtä, jossa olen jatkuvasti lastenpsykiatrien, sosiaalityöntekijöiden ym. kanssa tekemisissä ja ap on siinä oikeassa, että ero ei yleensä ole lasten kannalta se paras mahdollisuus jollei perheeseen liity alkoholi- tai huumeongelmia tai perheväkivaltaa. Ks. esim.
- https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
- http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ilmiot/suorat_sanat/pirjo_riitta…https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
Aiheesta on myös laajoja tutkimuksia, joissa tosiaan eroa ei nähdä niin ilmiselvästi parhaimpana ratkaisuna, mitä yleensä mediassa tai ihmisten arkikokemuksissa viestitään.
Niinpä, mutta jos ap ei halua lapsistaan eroperhelapsia niin katselisi vain peiliin ja opettelisi arvostamaan miestään. Jo tuo otsikko on niin pöyristyttävä, että menee kylmät väreet. Ei kunnioita miehensä elämää paskaakaan, eikä kyllä omaansakaan, kun jatkaisi vain ihan ilomielin miehen, JOKA HÄNTÄ INHOAA, kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla mitään itsekunnioitusta ole! Miten hän elättelee toiveita, vaikka mies ei arvosta, niin nolla hän on!
Mulle tulee alottajasta kuva, että on itsenäinen nainen, joka on ymmärtänyt, että kun lapsia tehdään, lapsista huolehditaan ja omat tarpeet eivät silloin ole ykkösasia vaan esimerkiksi se, että käy töissä, jotta lapsilla on koti ja ruokaa. Lapset taitaa olla aloittajalle aika iso motiivi tässä jos nyt oikein luen näitä tekstejä. Siinä ei ole mitään noloa tai nollana oloa.
Ei niin. Lasten ja perheen selviäminen on tuossa tilanteessa niin iso asia, että yhden miehen arvostamiset ja arvostamattomuudet ovat siinä aika merkityksettömän kokoinen asia. Täällä arvostellaan ap:n arjen ratkaisuja, mutta ei se erityislapsen vieminen välillä tukiperheeseen tai osastojaksolle, että muu perhe saa huilia, ole mikään automaattisesti autuaaksi tekevä ratkaisu. Kehottaisin olemaan välittämättä näistä mielipiteistä, tulevathan ne varsin erilaisista elämäntilanteista, ja tekemään itselle ja omalle perheelle sopivat ratkaisut.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi. Elämänne kuulostaa melkoiselta helvetiltä, josta mies ei ole kahteen vuoteen päässyt edes töihin pakoon. Miksi erityislapsen lääkitystä tai sen annostusta ei ole tarkistettu jo paljon aikaisemmin? Mitä hoitava lääkäri on sanonut, kun olette kertoneet tuosta tilanteesta? Siis että kaikki aika menee siihen, että saa just ja just pidettyä lapset hengissä?
Ero voi olla oikeasti ihan hyvä ratkaisu. Yksinhuoltajana sulla saattaisi olla mahdollisuus tukiperheeseenkin.
Lapsella on hoitokontakti ja oikeaa lääkitystä etsitään.
Mainitsinkin tuolla toisessa kommentissa, että mies on kyllä päässyt aina viettämään aikaa ystäviensä kanssa tms. kun vain olen kotona. Koskaan en ole kontrolloinut miehen menoja vaan aina kun olen ollut kotona, on mies saanut halutessaan lähteä kavereiden luo, tehdä ryyppyreissujaan tms.
Perhetyöntekijä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa se,että vanhempien parisuhde on oikeasti se lasten koti.Ero on kyllä myös terapeuttien suosittelema,jos tilanne on tuollainen
Itse teen sellaista työtä, jossa olen jatkuvasti lastenpsykiatrien, sosiaalityöntekijöiden ym. kanssa tekemisissä ja ap on siinä oikeassa, että ero ei yleensä ole lasten kannalta se paras mahdollisuus jollei perheeseen liity alkoholi- tai huumeongelmia tai perheväkivaltaa. Ks. esim.
- https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
- http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ilmiot/suorat_sanat/pirjo_riitta…https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
Aiheesta on myös laajoja tutkimuksia, joissa tosiaan eroa ei nähdä niin ilmiselvästi parhaimpana ratkaisuna, mitä yleensä mediassa tai ihmisten arkikokemuksissa viestitään.
Ei yleensä ole, mutta pitäisikö tällaisessa tapauksessa, jossa molemmat vanhemmat ovat äärimmilleen loppuunajettuja ja uupuneita, odottaa, että jommalla kummalla napsahtaa päässä? Ero on kuitenkin parempi kuin se lopullinen ja viimeinen ratkaisu, johon ihminen saattaa päätyä, jos muuta keinoa päästä pois helvetistä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla mitään itsekunnioitusta ole! Miten hän elättelee toiveita, vaikka mies ei arvosta, niin nolla hän on!
Mulle tulee alottajasta kuva, että on itsenäinen nainen, joka on ymmärtänyt, että kun lapsia tehdään, lapsista huolehditaan ja omat tarpeet eivät silloin ole ykkösasia vaan esimerkiksi se, että käy töissä, jotta lapsilla on koti ja ruokaa. Lapset taitaa olla aloittajalle aika iso motiivi tässä jos nyt oikein luen näitä tekstejä. Siinä ei ole mitään noloa tai nollana oloa.
Ei niin. Lasten ja perheen selviäminen on tuossa tilanteessa niin iso asia, että yhden miehen arvostamiset ja arvostamattomuudet ovat siinä aika merkityksettömän kokoinen asia. Täällä arvostellaan ap:n arjen ratkaisuja, mutta ei se erityislapsen vieminen välillä tukiperheeseen tai osastojaksolle, että muu perhe saa huilia, ole mikään automaattisesti autuaaksi tekevä ratkaisu. Kehottaisin olemaan välittämättä näistä mielipiteistä, tulevathan ne varsin erilaisista elämäntilanteista, ja tekemään itselle ja omalle perheelle sopivat ratkaisut.
Kiitos tästä! Tarkoitus ei tosiaan ole roikkua miehessä, mutta sen verran hyvin lapseni tunnen, että tiedän tämän hajottavan heidät aivan palasiksi. Erityislapsen elämän pitäisi olla tasaista etenkin nyt, kun muutenkin reagoi voimakkaasti tulevaan koulun alkuun.
Moni on maininnut tukiperheet, perhetyön yms. Kaikki apukeinot mitä on tarjottu, on otettu vastaan. Tukiperhejonossakin ollaan, mutta niin vain ei löydy tukiperheitä. Liioin ei ole mummeja tai kummeja, jotka ottaisivat lapsia luokseen.
Useimmat miehet ei kestä tietoa siitä, että joku nainen tienaa enemmän kuin puolisonsa.