Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa eron, minä en.
Äippääää
19.07.2017 |
Mieheni haluaa erota. Ei enää rakasta minua vaan kuulemma inhoaa. Lisäksi ei ole tyytyväinen rahankäyttööni ja koko asuntommekin on miehen mielestä kamala. Keskustelussa mieheni kanssa tajusin nyt, että hän ei siedä minulta minkäänlaista negatiivista sanomista tai reaktiota vaan ottaa ne itseensä. Jos esimerkiksi työpäivän jälkeen sanon, että olipa raskas päivä, se on miehen mielestä turhaa valitusta, koska mitä hän sille voi tai jos olen harmissani jostain asiasta, mies kokee, että puhuessani asiasta hänelle, syytän häntä. Tuntuu kuin mies katsoisi minua negatiivisuuslasien läpi ja tulkitsisi kaiken minussa ja sanomassani negatiivisuuden kautta, huonoimmalla mahdollisella tavalla. Meillä on 4 lasta: ekaluokkalainen ja kolme alle kouluikäistä, joista nuorin on juuri täyttänyt 1 vuotta. Mies on ollut pitkään työttömänä ja on masentunut. Minä olen tehnyt kahta-kolmea työtä päällekkäin (esim. ensin 8-16 työpäivä ja päälle siivousta 3-5 h), että on selvitty taloudellisesti, joten mies on joutunut kantamaan paljon vastuuta lapsista ja kodista. Miehen mielestä en ole tehnyt osaani perheen hyväksi, kun en juuri työpäivien jälkeen ehdi ja jaksa muuta kuin olla lasten kanssa, hoitaa juoksevat asiat (esim. lasten neuvoloiden, terapioiden ym. sopimiset ovat minun vastuullani, samoin laskunmaksut yms.). Tukiverkostoa meillä ei ole. Korkeintaan kerran vuodessa olemme saaneet lapset johonkin yhdeksi yöksi, jotta olemme voineet olla kahden, joten yhteinen aika on ollut vuosien varrella vähissä. Mies on sitä mieltä, että ainoa ratkaisu tilanteeseen on ero, vaikka olen koettanut tarjota vaihtoehdoiksi sitä, että koetan osallistua enemmän kodin hoitamiseen, jättää puhumatta negatiiviset asiat, keskustella hänen kanssaan enemmän rahankäytöstäni yms. Mutta ei. Olen tilanteesta todella surullinen, kun mies on niin ehdoton eikä suostu kunnolla edes keskustelemaan tilanteesta. Surulliseksi minut tekee erityisesti tilanne lasten kannalta, koska he tarvitsevat mielestäni jokapäiväisessä arjessaan molemmat vanhemmat, mikä ei eron toteuduttua enää ole mahdollista. Lapsia on 4 ja yksi on erityislapsi, joka tarvitsee paljon huomiota, joten koen lasten joutuvan maksamaan ison hinnan erosta. Lisäksi mielestäni lastemme kannalta miehen ajoitus on erittäin huono, koska kaikki lapset ovat niin pieniä (kaksi nuorinta tuskin edes ikinä muistavat aikaamme perheenä) ja erityislapsemme on aloittamassa syksyllä koulun. Miten pelastaa lasten perhe? Miten saada mies luopumaan eroaikeistaan?
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Neljännen lapsen hankkiminen on oikeasti ihan käsittämätöntä. Siis tilanteessa, jossa miehen työt ovat olleet jo ennestään määräaikaisia tai muuten päättyneet ja mies on ollut tuota neljättä tehtäessä jälleen työtön. Lisäksi vielä tilanteessa, jossa perheellä ei ole tukiverkostoja. Erityislapsen erityisyydestäkin on varmasti ollut ainakin joitain merkkejä jo tuolloin. Millä tavalla silloin kuvittelitte, että neljäs lapsi tuohon tilanteeseen tulisi parantamaan tai helpottamaan elämäänne? Neljännen lapsen sijasta teidän olisi viimeistään tuossa vaiheessa pitänyt ryhtyä hoitamaan parisuhdettannekin.
Noh, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Sinuna varaisin ajan perheneuvolaan ja kertoisin siellä tilanteestanne. Miestä et välttämättä saa sinne mukaasi lähtemään, mutta siellä voi käydä yksinkin. Omistakin lapsista voi tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos tuntuu siltä, että vanhempien voimat eivät enää riitä. Eroa et välttämättä pysty estämään. On ihmisiä, jotka kykenevät rakastumaan uudelleen ihmiseen, jota ovat jo pitkään inhonneet. Kaikki eivät kuitenkaan pysty tähän.
Eikö työttömät saa hankkia lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neljännen lapsen hankkiminen on oikeasti ihan käsittämätöntä. Siis tilanteessa, jossa miehen työt ovat olleet jo ennestään määräaikaisia tai muuten päättyneet ja mies on ollut tuota neljättä tehtäessä jälleen työtön. Lisäksi vielä tilanteessa, jossa perheellä ei ole tukiverkostoja. Erityislapsen erityisyydestäkin on varmasti ollut ainakin joitain merkkejä jo tuolloin. Millä tavalla silloin kuvittelitte, että neljäs lapsi tuohon tilanteeseen tulisi parantamaan tai helpottamaan elämäänne? Neljännen lapsen sijasta teidän olisi viimeistään tuossa vaiheessa pitänyt ryhtyä hoitamaan parisuhdettannekin.
Noh, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Sinuna varaisin ajan perheneuvolaan ja kertoisin siellä tilanteestanne. Miestä et välttämättä saa sinne mukaasi lähtemään, mutta siellä voi käydä yksinkin. Omistakin lapsista voi tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos tuntuu siltä, että vanhempien voimat eivät enää riitä. Eroa et välttämättä pysty estämään. On ihmisiä, jotka kykenevät rakastumaan uudelleen ihmiseen, jota ovat jo pitkään inhonneet. Kaikki eivät kuitenkaan pysty tähän.
Eikö työttömät saa hankkia lapsia?
Tietenkin saa. Mutta ihan työssäkäyvätkin joutuvat miettimään, jos on jo 3 lasta ennestään, yksi lapsista oireilee tavalla, joka ei ole ihan normaalia, eikä ole mitään tukiverkostoja, miten niiden lasten kanssa pärjää ja miten saa hoidettua myös parisuhdettaan samalla.
Mulle tuli vielä mieleen, että onko sopeutumisvalmennukset käyty? Vaikka ap:lle siellä ei välttämättä olisi uutta asiaa (näyttää olevan vetovastuussa terapioista jne.), niin miehelle ehkä olisi jotain silmiä avaavaa uutta näkökulmaa, kun ei sieltä kesken kaiken poiskaan pääse. Miehet nyt toisinaan tuppaavat olemaan vähän perässävedettäviä erityislasten asioissa, varsinkin siihen viittaa, kun ei saa omiakaan terapia-asioita järjestettyä. Ihan jo asiallinen tieto voisi auttaa näkemään arjen siedettävämmässä valossa, ei niin selkä edellä.
Vierailija kirjoitti:
Neljännen lapsen sijasta teidän olisi viimeistään tuossa vaiheessa pitänyt ryhtyä hoitamaan parisuhdettannekin.
Onhan sitä ainakin lakanoiden välissä hoidettu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks mielipide kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyöntekijä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa se,että vanhempien parisuhde on oikeasti se lasten koti.Ero on kyllä myös terapeuttien suosittelema,jos tilanne on tuollainen
Itse teen sellaista työtä, jossa olen jatkuvasti lastenpsykiatrien, sosiaalityöntekijöiden ym. kanssa tekemisissä ja ap on siinä oikeassa, että ero ei yleensä ole lasten kannalta se paras mahdollisuus jollei perheeseen liity alkoholi- tai huumeongelmia tai perheväkivaltaa. Ks. esim.
- https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
- http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ilmiot/suorat_sanat/pirjo_riitta…https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
Aiheesta on myös laajoja tutkimuksia, joissa tosiaan eroa ei nähdä niin ilmiselvästi parhaimpana ratkaisuna, mitä yleensä mediassa tai ihmisten arkikokemuksissa viestitään.
Ei yleensä ole, mutta pitäisikö tällaisessa tapauksessa, jossa molemmat vanhemmat ovat äärimmilleen loppuunajettuja ja uupuneita, odottaa, että jommalla kummalla napsahtaa päässä? Ero on kuitenkin parempi kuin se lopullinen ja viimeinen ratkaisu, johon ihminen saattaa päätyä, jos muuta keinoa päästä pois helvetistä ei ole.
En ihan hiffaa tätä kommenttia. Miten ap:n tai sen miehen elämä muuttuu helvetistä paremmaksi jos nytkin toisen täytyy tehdä jatkuvasti töitä, että selviävät ja toisen on oltava lasten kanssa kotona, mistä ilmeisesti hädin tuskin selviää, kun on masentunutkin? Koko perheelle apua. Isä terapiaan, lapselle kunnon hoitoa, perhetyötä, tukiperhe, rahaa, että äiti saa olla enemmän kotona. Eihän nuo ongelmat, mitä perheellä on, ratkea suurimmaltikaan osin vaikka vanhemmat eroaisivat. Pahenevat vaan todennäköisesti, kun erityislapsi alkaa oireilla pahemmin ja muut lapsetkin kärsii erotilanteesta.
Lapset eivät kärsi erotilanteesta yhtä paljon kuin vanhempien yhdessä kituuttamisesta tuossa tilanteessa. Erossa on mahdollisuus uusiin ympyröihin ja paranemiseen, kun yhdessä kynsin hampain seuraava päivä on yhtä vaikea kuin edellinenkin.
Jos mies on selkeästi ilmoittanut haluavansa eron, en todellakaan näe mitään syytä miksei erottaisi. Jos mies suostuu jäämään lasten takia tms. tekee se ap:sta varsinaisen kynnysmaton.
Kyllä kärsivät. Ainoastaan silloin ero on parempi ratkaisu jos suhteeseen liittyy väkivaltaa, huumeita, julkista halveksuntaa tai jatkuvaa pettämistä. Tietysti jos toinen osapuoli yksin päättänyt erota niin silloin on aika vähän tehtävissä.
Jos lapsi tai lapset ovat iässä jossa tajuavat perheen hajoamisen, niin erolla voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Eivätkä kaikki näy heti vaan vasta vuosien päästä, mm mielenterveysongelmina, päihteiden käyttönä, jopa rikollisuutena jne...
Silloin kun eron syy ei ole puolison liialliset päihteet tai väkivalta tms, niin kannattaisi panostaa perheen koossa pysymiseen. On monia reittejä saada voimia. Tulee mieleen parisuhdeleirit, lienee edelleen leirejä koko perheelle jossa on omaa ohjelmaa vanhemmille kuin lapsille. Eräänlainen jaksamisleiri tai voimaantumisleiri. Niihin saa ( eräs tuttu leski äiti oli lapsineen aikoinaan ja oli kriisi) kunnalta maksusitoumuksen jne...Lapsille voi hakea tukiperheitä, jolloin molemmat vanhemmat saavat levätä muutaman kerran kk jne...
Neuvoisin kysymään paikkakunnan perheneuvolasta, sostoimesta, seurakunnalta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hahaaa..miespä ei enää välitä susta. Toivottavasti löytää pian uudet kauniin naisen .Harmittaako ,kun muilla on hyvä parisuhde, mutta sinulla ei ole? :)
Millainen ihminen voi kirjoittaa noin toiselle...? Ruma olet sielultasi!
Ap:lle paljon tsemppiä! Miehesi tarvitsee pian terapiaa ja teidän yhdessä olisi hyvä käydä pariterapiassa. Asiat ratkeavat kyllä lopulta, mutta juuri nyt tarvitset paljon voimia! On hyvä, että mietit mitä voisit itsekin tehdä toisin, mutta tuo teidän tilanteenne ei kyllä ole sinun vika.
Äippääää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et sinä voi ketään pakolla pitää ja miksi edes haluaisit olla ihmisen kanssa joka ei halua olla sinun kanssasi. Lusikat jakoon vaan.
Lasten vuoksi tahtoisin, että perheemme pysyisi koossa. Näen jotenkin aika katastrofina sen, että vaativa erityislapsi, joka on aloittamassa koulua, jolle on järjestetty koulukyydit kodistamme jne. joutuisi kahden kodin reissaajaksi... Ja ne kolme muutakin lasta... Huomiomme, kätemme ja aikamme riittävät hädin tuskin nyt lasten päivittäisiin tarpeisiin ja hyvinvoinnin turvaamiseen, niin miten ne riittäisivät sitten, kun olisimme molemmat omillamme? Olen aivan järkyttynyt mieheni erotoiveesta, joka pohjautuu siihen, että hänen ei ole hyvä olla ja hän tarvitsee nyt muuta. Mihin unohtuivat lasten tarpeet?
Lasten tarpeet unohtui sinne masennukseen, ahdistukseen ja työttömyyden aiheuttamaan itsekunnioituksen ja -luottamuksen puuttumiin tunteisiin. Mieheni haikaili huuhaa eron perään, sanon siksi huuhaa ettei suhteessamme ollut mitään vakavaa vialla hän halusi vain pois omasta elämästään. Kuvitteli samoin kuin miehesi että huokaisu rankasta päivästä on hänen syy tai että hän voisi asiaa muuttaa tai että se olisi jotenkin hänen tehtävä. Valitti että olen negatiivinen ja syytän häntä kaikesta, kun pyysin esimerkkejä en voinut uskoa korviani, pelkästään jo toivotus aja varovasti jos hän oli lähdössä jonnekin kuului hänen korviinsa: oot paska kuski. En yrittänyt käännyttää miestä perumaan eroa, sanoin vain ettei ulkoisten asioiden poistaminen hoida pään sisäisiä ongelmia ja siirryttiin eroprosessiin mikä on todellakin oma prosessinsa.
Kävin terapiassa, mies ei. Hoidin kaikki tarvittavat erorepertuaarit ja pidin jatkuvaa huolta lasten olotilasta. Innostuin itsekin erosta matkan varrella tajutessani miten negatiivisesti mies minut näki ja koki. Oma olo oli helpottunut, miehen ei. Mutta fokusoin kaiken tarmoni itseni ja lasten hyvinvointiin ja mies sai murjottaa mielin määrin, ei tarvinnut miehen olotilaa ja hyvinvointia enää miettiä mikä oli valtava helpotus. Lapset oireili kyllä mutta jaksoin olla enemmän heille läsnä kun yksi masentuneesti murjottava oli poissa.
Pari kuukautta myöhemmin mies halusi perua eron juuri kun kaikki oli eron kannalta valmista. Oli alkanut miettimään asioita, ero ei tuonutkaan helpotusta, työt ei sujuneetkaan yhtään sen paremmin eronneena, kotitöitä piti kuitenkin tehdä, olla lasten kanssa mutta kaikki em. asiat piti nyt tehdä yksin. En ilahtunut eron perumisesta yhtään enempää kuin eron haluamisesta mutta lasten takia palasin suhteeseen. Pakotin miehen mukaan terapiaan ja pakotin puhumaan. Kuukausia myöhemmin tilanne on edelleen sama että kuulema syyllistän kaikesta. Kun kysyn esim. mitä hän haluaa. Mies vastaa ettei kaikkea saa mitä haluaa, mutta ei vastaa kysymykseen.
Nyt tilanne on se että itse välillä mietin eroa, mies ei näe eroa vaihtoehtona, mutta raskaita on ne päivät kun mies kuulee harhoja että muka haukun häntä itsekkääksi paskaksi esittäessäni aivan rauhallisesti kysymyksen mitä sinä elämääsi haluat.
Tuntuu ap että olet samassa ojasta allikoon tilanteessa kuin itsekin olin vähänaika sitten. Ero on raskas vaihtoehto mutta raskas vaihtoehto on kaiken negatiivisesti näkevä ja kokeva kumppanikin. Ei sitä edes huomaa ennenkuin hetken saa hengähtää kaikesta negatiivisuudesta, itsearvostuskin nousee kun ei ole jatkuvan kritiikin kohteena.
Sulle on jaettu samat paskat kortit mitkä mulla oli, eipä siinä voi muuta tehdä ku sekottaa pakka kokonaan ja pyytää uudet. Pelaat niillä koska entiseen ei voi enää palata. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy mieheltäsi haluaako pakoon ahdistavasta arjesta ja lapsista vai sinusta. Parhaiten näet vastauksen kun joku kaunispäivä näytät kivan pienen kaksion kuvia ja sanot että ajattelit käydä katsomassa kyseistä asuntoa että hänen ei tarvi lapsien kanssa muuttaa vaan voi jäädä nykyiseen asuntoon ja lapset voivat asua viikonloput kanssasi. Voi tulla miehellä hätä kun älyää ettei erolla pääsekkään lapsista ja kurjasta arjestaan eroon vaan arki vain pahenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahaaa..miespä ei enää välitä susta. Toivottavasti löytää pian uudet kauniin naisen .Harmittaako ,kun muilla on hyvä parisuhde, mutta sinulla ei ole? :)
Millainen ihminen voi kirjoittaa noin toiselle...? Ruma olet sielultasi!
Opettele elämään ja hyväksymään itsesi. Jaa sen jälkeen neuvoja muille, mikäli ne ovat tasokkaita.
Ap:lle paljon tsemppiä! Miehesi tarvitsee pian terapiaa ja teidän yhdessä olisi hyvä käydä pariterapiassa. Asiat ratkeavat kyllä lopulta, mutta juuri nyt tarvitset paljon voimia! On hyvä, että mietit mitä voisit itsekin tehdä toisin, mutta tuo teidän tilanteenne ei kyllä ole sinun vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia sinulle aloittaja! Ansaitsisit selkeästi paremman miehen, mutta ymmärrän halusi lasten vuoksi jäädä yhteen heidän isänsä kanssa. Toivottavasti miehesi tulee järkiinsä!
On kurjaa joutua eroamaan, mutta ihan oikeasti, haluatko muka todellakin väkisin olla suhteessa ihmisen kanssa joka ei selvästikään halua olla sinun kanssasi, oli lapsia tai ei? Oma vointisi varmasti kohenee ja taakka putoaa harteilta, kun ei tarvitse elää toisen ihmisen sinuun kohdistaman negatiivisuuden piirissä. Ero on lapsille raskas mutta myös vanhempien pahoinvointi ja negatiivinen perheilmapiiri vahingoittaa lapsia, negatiivisuus säteilee tavalla tai toisella myös lapsiin. Omat vanhempani erosivat vasta kun olin aikuinen, mutta olisi kannattanut erota jo aikaisemmin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap.
Yhdessäkään kommentissa et perustele että haluat pysyä miehen kanssa koska rakastat häntä, koska haluat vanheta hänen kanssa yhdessä.
Joka kommentin aloitat kertomalla että erityislapsi tarvitsee sitä ja erityislapsi tarvitsee tätä.
Olet sokea kaikelle muulle kuin erotyislapsen tarpeille, hän ajaa ohi muista lapsista ja miehestäsi mennen tullen.
Ymmärrän että hän tarvitsee tukea, mutta nyt uhraat kaikki muut ihmiset hänen eteen. Hanki ulkopuolista hoitoapua! Menkää perheneuvolaan sanomaan ettette jaksa enää ja perhe hajoaa!
Jos mies tekisi aloituksen tänne, se olisi: vaimoni ei enää raskasta minua. Olen hänelle vain kodin ja lasten hoitaja. Elämäni on kauheaa. En jaksa enää.
Vierailija kirjoitti:
Yks mielipide kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyöntekijä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa se,että vanhempien parisuhde on oikeasti se lasten koti.Ero on kyllä myös terapeuttien suosittelema,jos tilanne on tuollainen
Itse teen sellaista työtä, jossa olen jatkuvasti lastenpsykiatrien, sosiaalityöntekijöiden ym. kanssa tekemisissä ja ap on siinä oikeassa, että ero ei yleensä ole lasten kannalta se paras mahdollisuus jollei perheeseen liity alkoholi- tai huumeongelmia tai perheväkivaltaa. Ks. esim.
- https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
- http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ilmiot/suorat_sanat/pirjo_riitta…https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
Aiheesta on myös laajoja tutkimuksia, joissa tosiaan eroa ei nähdä niin ilmiselvästi parhaimpana ratkaisuna, mitä yleensä mediassa tai ihmisten arkikokemuksissa viestitään.
Ei yleensä ole, mutta pitäisikö tällaisessa tapauksessa, jossa molemmat vanhemmat ovat äärimmilleen loppuunajettuja ja uupuneita, odottaa, että jommalla kummalla napsahtaa päässä? Ero on kuitenkin parempi kuin se lopullinen ja viimeinen ratkaisu, johon ihminen saattaa päätyä, jos muuta keinoa päästä pois helvetistä ei ole.
En ihan hiffaa tätä kommenttia. Miten ap:n tai sen miehen elämä muuttuu helvetistä paremmaksi jos nytkin toisen täytyy tehdä jatkuvasti töitä, että selviävät ja toisen on oltava lasten kanssa kotona, mistä ilmeisesti hädin tuskin selviää, kun on masentunutkin? Koko perheelle apua. Isä terapiaan, lapselle kunnon hoitoa, perhetyötä, tukiperhe, rahaa, että äiti saa olla enemmän kotona. Eihän nuo ongelmat, mitä perheellä on, ratkea suurimmaltikaan osin vaikka vanhemmat eroaisivat. Pahenevat vaan todennäköisesti, kun erityislapsi alkaa oireilla pahemmin ja muut lapsetkin kärsii erotilanteesta.
Lapset eivät kärsi erotilanteesta yhtä paljon kuin vanhempien yhdessä kituuttamisesta tuossa tilanteessa. Erossa on mahdollisuus uusiin ympyröihin ja paranemiseen, kun yhdessä kynsin hampain seuraava päivä on yhtä vaikea kuin edellinenkin.
Jos mies on selkeästi ilmoittanut haluavansa eron, en todellakaan näe mitään syytä miksei erottaisi. Jos mies suostuu jäämään lasten takia tms. tekee se ap:sta varsinaisen kynnysmaton.
Jos itseään vahingoittava erityislapsi vie vanhempien kaikki voimat ja huomion, se ei tule muuttumaan erosta yhtään mihinkään, vaan muut lapset jäävät ihan oman onnensa nojaan, kun ap keskittyy vain erityislapseen laput silmillä, eikä ymmärrä hakea itselleen ja tälle apua.
Muut lapset ovat jo nyt häviäjiä koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka mieheni sanojensa mukaan syvästi inhoaa minua, rakastan kyllä häntä. Se ei kuitenkaan mielestäni riitä siihen, ettemme eroaisi. Jos olisimme kahden, en taistelisi tilannetta vastaan, koska olen jo särkenyt sydämeni tässä. Näin meillä yhteisen vanhuuden ja haaveilin ajasta, jota saamme kahden, kun lapset ovat isompia. Matkustelua, festareita, kokkailua rauhassa, lautapeli-iltoja hyvien juomien kanssa... Kaikkea, mistä molemmat pidämme, mutta joka on nyt jäänyt todella olemattomiin perheen tilanteen vuoksi. En osaa sanoa näenkö enää yhteistä tulevaisuutta vanhuuteen ja "kunnes kuolema meidät erottaa", mutta toki se on toiveissani, mutta vain jos miehen tunteet heräävät uudelleen. Lasten vuoksi haluaisin avioliiton jatkuvan, vaikka mies ei minua rakastaisikaan, kunhan edes sietäisi.
Kiitos kaikille kannustavia kommentteja kirjoittaneille ja mielipiteenne asiallisesti kertoneille!
Äippääää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi. Elämänne kuulostaa melkoiselta helvetiltä, josta mies ei ole kahteen vuoteen päässyt edes töihin pakoon. Miksi erityislapsen lääkitystä tai sen annostusta ei ole tarkistettu jo paljon aikaisemmin? Mitä hoitava lääkäri on sanonut, kun olette kertoneet tuosta tilanteesta? Siis että kaikki aika menee siihen, että saa just ja just pidettyä lapset hengissä?
Ero voi olla oikeasti ihan hyvä ratkaisu. Yksinhuoltajana sulla saattaisi olla mahdollisuus tukiperheeseenkin.
Lapsella on hoitokontakti ja oikeaa lääkitystä etsitään.
Mainitsinkin tuolla toisessa kommentissa, että mies on kyllä päässyt aina viettämään aikaa ystäviensä kanssa tms. kun vain olen kotona. Koskaan en ole kontrolloinut miehen menoja vaan aina kun olen ollut kotona, on mies saanut halutessaan lähteä kavereiden luo, tehdä ryyppyreissujaan tms.
Puhut miehestä epäkunnioittavasti ja halveksuvasti, etkä yhtään rakastavasti. Sanot että mies inhoaa sinua, mutta taidat itse halveksua ja inhota miestäni, Joka kuitenkin hoitaa lapsia kaiken sen ajan kun sinä olet töissä. Et ole näkemässä mikä hänen arkensa on neljän lapsen kanssa, joista yksi erityislapsi.
Jos sinä olisit mies, täältä ei sympatiaa heruisi sinulle. Kaikki sympatia miehellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks mielipide kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyöntekijä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa se,että vanhempien parisuhde on oikeasti se lasten koti.Ero on kyllä myös terapeuttien suosittelema,jos tilanne on tuollainen
Itse teen sellaista työtä, jossa olen jatkuvasti lastenpsykiatrien, sosiaalityöntekijöiden ym. kanssa tekemisissä ja ap on siinä oikeassa, että ero ei yleensä ole lasten kannalta se paras mahdollisuus jollei perheeseen liity alkoholi- tai huumeongelmia tai perheväkivaltaa. Ks. esim.
- https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
- http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ilmiot/suorat_sanat/pirjo_riitta…https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
Aiheesta on myös laajoja tutkimuksia, joissa tosiaan eroa ei nähdä niin ilmiselvästi parhaimpana ratkaisuna, mitä yleensä mediassa tai ihmisten arkikokemuksissa viestitään.
Ei yleensä ole, mutta pitäisikö tällaisessa tapauksessa, jossa molemmat vanhemmat ovat äärimmilleen loppuunajettuja ja uupuneita, odottaa, että jommalla kummalla napsahtaa päässä? Ero on kuitenkin parempi kuin se lopullinen ja viimeinen ratkaisu, johon ihminen saattaa päätyä, jos muuta keinoa päästä pois helvetistä ei ole.
En ihan hiffaa tätä kommenttia. Miten ap:n tai sen miehen elämä muuttuu helvetistä paremmaksi jos nytkin toisen täytyy tehdä jatkuvasti töitä, että selviävät ja toisen on oltava lasten kanssa kotona, mistä ilmeisesti hädin tuskin selviää, kun on masentunutkin? Koko perheelle apua. Isä terapiaan, lapselle kunnon hoitoa, perhetyötä, tukiperhe, rahaa, että äiti saa olla enemmän kotona. Eihän nuo ongelmat, mitä perheellä on, ratkea suurimmaltikaan osin vaikka vanhemmat eroaisivat. Pahenevat vaan todennäköisesti, kun erityislapsi alkaa oireilla pahemmin ja muut lapsetkin kärsii erotilanteesta.
Lapset eivät kärsi erotilanteesta yhtä paljon kuin vanhempien yhdessä kituuttamisesta tuossa tilanteessa. Erossa on mahdollisuus uusiin ympyröihin ja paranemiseen, kun yhdessä kynsin hampain seuraava päivä on yhtä vaikea kuin edellinenkin.
Jos mies on selkeästi ilmoittanut haluavansa eron, en todellakaan näe mitään syytä miksei erottaisi. Jos mies suostuu jäämään lasten takia tms. tekee se ap:sta varsinaisen kynnysmaton.
Jos itseään vahingoittava erityislapsi vie vanhempien kaikki voimat ja huomion, se ei tule muuttumaan erosta yhtään mihinkään, vaan muut lapset jäävät ihan oman onnensa nojaan, kun ap keskittyy vain erityislapseen laput silmillä, eikä ymmärrä hakea itselleen ja tälle apua.
Muut lapset ovat jo nyt häviäjiä koko ajan.
Ikävää, että ajattelet noin. Olemme kyllä hakeneet erityislapselle apua. Oikeanlaisen avun löytyminen ei vain ole niin yksinkertaista kun usein kuvitellaan. Ja kahden aikuisen ollessa läsnä perheen jokapäiväisessä arjessa, pystymme kyllä vastaamaan muidenkin lasten tarpeisiin. Mutta tämänhän ero tulee muuttamaan täydellisesti. Yksi vanhempi arjesta vastuussa ei tule riittämään. En maalaa kauhukuvia tai keskity vain erityislapseen, mutta perheemme arkea eläneenä voin tästä olla varma. Tietysti toivon, että olen aivan väärässä... Millaista apua suosittelisit minulle, kun kehotat hakemaan apua itselle?
Vierailija kirjoitti:
Äippääää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi. Elämänne kuulostaa melkoiselta helvetiltä, josta mies ei ole kahteen vuoteen päässyt edes töihin pakoon. Miksi erityislapsen lääkitystä tai sen annostusta ei ole tarkistettu jo paljon aikaisemmin? Mitä hoitava lääkäri on sanonut, kun olette kertoneet tuosta tilanteesta? Siis että kaikki aika menee siihen, että saa just ja just pidettyä lapset hengissä?
Ero voi olla oikeasti ihan hyvä ratkaisu. Yksinhuoltajana sulla saattaisi olla mahdollisuus tukiperheeseenkin.
Lapsella on hoitokontakti ja oikeaa lääkitystä etsitään.
Mainitsinkin tuolla toisessa kommentissa, että mies on kyllä päässyt aina viettämään aikaa ystäviensä kanssa tms. kun vain olen kotona. Koskaan en ole kontrolloinut miehen menoja vaan aina kun olen ollut kotona, on mies saanut halutessaan lähteä kavereiden luo, tehdä ryyppyreissujaan tms.Puhut miehestä epäkunnioittavasti ja halveksuvasti, etkä yhtään rakastavasti. Sanot että mies inhoaa sinua, mutta taidat itse halveksua ja inhota miestäni, Joka kuitenkin hoitaa lapsia kaiken sen ajan kun sinä olet töissä. Et ole näkemässä mikä hänen arkensa on neljän lapsen kanssa, joista yksi erityislapsi.
Jos sinä olisit mies, täältä ei sympatiaa heruisi sinulle. Kaikki sympatia miehellesi.
Mikähän kirjoitukseni on ollut epäkunnioittava tai halveksiva? En kyllä tunnista itsessäni sitä, että en kunnioittaisi miestäni. Olen usein hänellekin sanonut, että arvostan sitä, että hän hoitaa lapsia ja kotia, kun minä käyn töissä. Todellisuus arjessamme on, että ei ole mitenkään oma valintani tehdä paljon töitä ja olla paljon pois kotoa. Haluaisin olla enemmän kotona ja lasten kanssa, koska tiedän heidän tarvitsevan minua. Ja tiedän mieheni tarvitsevan enemmän lepoa, mutta tyhjästä on paha nyhjästä, laskuja ja lainoja, elämistä, ei makseta sillä, että jäisin kotiin. Uskon, että meille lottovoitto olisi jos mieheni työllistyisi hyvään työpaikkaan (koulutuksen pohjalta on mahdollisuus siihen) ja minä voisin jäädä lasten kanssa kotiin, mutta nyt se ei vain ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Ero on lapsille raskas mutta myös vanhempien pahoinvointi ja negatiivinen perheilmapiiri vahingoittaa lapsia, negatiivisuus säteilee tavalla tai toisella myös lapsiin. Omat vanhempani erosivat vasta kun olin aikuinen, mutta olisi kannattanut erota jo aikaisemmin..
Höpö-höpö! Tämä on just sitä mantraa, jolla itsekkäät ihmiset perustelee haluaan ottaa jalat alle, kun kotileikki ei olekaan enää kivaa! Tuttavapiirissäni on monia aikuisia, joiden vanhemmat ovat olleet eron partaalla heidän lapsuudestaan asti (asia selvinnyt myöhemmin) ja eronneet vasta, kun lapset ovat olleet isoja tai aikuisia. Nuo ystäväni sanovat, että eivät tosiaan ole edes tajunneet vanhempien ongelmia vaan ovat kokeneet lapsuutensa onnelliseksi. Nuo tutkimuksethan, jotka tässä on mainittu kertoo vähän samasta.
No fakta kuitenkin on se, että jos puoliso hakee eroa, niin hän sen saa. Harkinta-aika on kuusi kuukautta. Turhaa ja noloakin rypistellä vastaan, kun toinen selkeästi ei halua suhdetta jatkaa.
Jokuhan ne tuetkin maksaa tekemällä töitä. Eli sinä ehdotat heille eroa, jotta ulkopuoliset joutuisivat maksamaan enemmän? Ja luultavasti molemmille osapuolille.
Kyllä mieluummin yhteiskunnan kannattaa panostaa isän ja perheen auttamiseen niin, että pääsisivät jaloilleen.