Lue keskustelun säännöt.
Masennuksen taustalla huono vastoinkäymisten sietokyky? Pohdintaa.
31.03.2006 |
Olen itse masentunut (lääkitys ja terapia) , samoin veljeni. Olen pohtinut asiaa usean vuoden ajan ja meillä kummallkain on erityisen huono stressinsietokyky ja olemme kasvaneetkin " pumpulissa" ja jokaiseen pieneen vastoinkäymiseen tuli heti lohtua ja sympatiaa vanhempien puolelta. He ovatkin herkkiä ihmisiä molemmat ja tekivät kaikkensa meidän hyväksemme - ehkä liian paljonkin.
Tässä siis pohdintaa, johon toivoisin kommentteja. Miten teillä muilla, jotka kärsivät vakavammasta masentuneisuudesta?
Ja ne ystävät/tuttavat, jotka ovat joutuneet jo vaippaikäisestä kovemmalle ja jotka ovat joutuneet kamppailemaan huomiosta ja odottelemaan asioita kärsivällisesti, eivät puolestaan koe maailmaa näin vaikeaksi paikaksi kuin esim. minä ja veljeni.
Comments, please.
Kommentit (30)
Esimerkiksi se, että mies pettää ja jättää, ts. oma avioero, ei ole poikkeuksellisen kova kokemus siitä huolimatta, että se on tilastojen ja tutkimusten mukaan useimpien ihmisten kovin kokemus. Kovempaa on esimerkiksi lapsuudessa koettu väkivalta, hylkääminen, orvoksi jääminen tai seksuaalinen hyväksikäyttö tai vaikkapa oman lapsen kuolema tai oma kuolemanvaarassa oleminen. Kun näitä kasaantuu useampia ja siihen päälle avioerot, läheisten kuolemat. lievemmät sairaudet, konkurssit, takaajana maksumieheksi joutumiset yms. niin siinä on vaikea elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen saanut kokea vastoinkäymisiä pienestä lähtien. Ala-aste oli yhtä helvettiä...ja teini-ikäänkin mahtuu traagisia tapahtumia.
Ja stressinsietokyky töissä on hyvä.
Mutta silti olen masentunut.
Purki vihansa varsinkin minuun. Oli aina tyytymätön miltä näytän, miten käyttäydyn, ketä ystäväni olivat, kaikki. Toisaalta nosti minua jalustalle vieraiden ihmisten nähden. Se oli vaikea ristiriita. Tavallaan tunsin olevani hänelle tärkeä ja toisella hetkellä hän latisti minut maanrakoon. Äiti teki samaa.
Vaikeaa oli myös jatkuva yksinäisyys kun vanhemmat olivat aina töissä. He vaativat minulta järjettömiä asioita, mutta eivät koskaan suostuneet opastamaan tai opettamaan mitään. Eivät vastanneet kysymyksiini vaan käskivät aina olemaan hiljaa. Minun on hyvin vaikea oppia uusia asioita luultavasti juuri tämän takia.
Isäni alkoholismi oli erittäin vaikeaa sekä vahvan uskonnollisuuden tuomat ikävät asiat.
Vierailija:
En todellakaan ole kasvanut pumpulissa. Yksi lapsuuttani varjostava tekijä oli epävakaa, räjähdysherkkä isäni, joka piti äärimmäistä valtaa perheessä. Tällä hetkellä hänellä on ilmiselvä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Itse olen pahimmillani aika samanlainen kuin isäni: esim. syytän helposti muita vaikeuksistani ja olen tosi ärtyisä. Olen varma, että olen perinyt serotoniiniaineenvaihdunnan ongelmat häneltä. Olen siis ajoittain masentunut ja ajoittain ahdistunut ja vihamielinen - ja välillä sitten taas melko normaali.Uskon siis, että alentunut vaikeuksien sieto on masentuneisuuden oire, ei suinkaan seurausta pumpulissa kasvamisesta.
Mietinkin, että mä en ala luettelemaan elämääni, jossa miehen pettäminen ja jättäminen on vain yksi ongelma muiden joukossa, mutta 30 laitteli asian hienosti ymmärrettäväksi.
Joku kysyi, miksi masentuneet pelkäävät ja huolehtivat turhista asioista, kuten lapsen auton alle jäämisestä. En tiedä, mutta masennusoireisiin kuuluvat virallisestikin huolissaan oleminen ja syyllisyydentunteet. Kai ne ovat meissä kaikissa ikävinä tunteina, mutta masentuneena ne tuppaavat pintaan, kuten muutkin negatiiviset tuntemukset.
Ikävällä henkilöhistorialla voi olla senverran vaikutusta, että TIETÄÄ mitä tahansa voivan tapahtua, kun pahaa on tapahtunut ennenkin, niin se on mahdollista nytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja helpolla ei ole päässyt mutta hyvät hermot ja sietokyky on, toisin kuin minulla.
Minusta masennuksesta kärsivät useammin herkät ihmiset ja sellaiset jotka helposti uhrautuvat muiden puolesta ja unohtavat samalla elää omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juuri noin. Olemme kotioa " oopineet" olemaan AINA kilttejä ja uhrautuvaisia. Herkkien vasnhempien herkkiä lapsia.
varmaan joka viikonloppu, vanhemmat tappelivat, sain pelätä heidän puolestaan, isä oli äkkipikainen, arvaamaton yms.
Varhaisaikuisuuden aikana kestin tiettyjä tilanteita ihmeen hyvin. Paniikkihäiriöt ja masennus alkoivat ollessani 26-vuotias. Nykyisin strenssinsietokykyä ei ole juuri ollenkaan; varsinkin työssä se ilmenee selkeästi. Lapsestani olen aina huolissani, tarkkailen häntä. Kahden erittäin vaikean tilanteen (toinen läheisen menetys) myötä tuntuu, että en kestä enää mitään arjesta suuresti poikkeavaa. Ahdistun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mm. kovalla kasvatuksella kuulemma syntyy kahdenlaisia ihmisiä
1. niitä jotka sisuuntuvat ja selviävät mistä vaan ja kasvavat " koviksi"
tai ainakin vahvoksi
2. niitä jotka sortuvat paineen alla ja menettävät otteensa ja pelkäävät tekevänsä väärin tms.
Eli on hyvin yksillöllistä mitä ihminen kestää sortumatta, ja jokaisella kuitenkin löytyy se viimeinen raja, josnka jälkeen sortuu, sairastuu tms.
Varmasti tapauksessasi merkkaa paljon myös perimä, eli jos vanhemmat herkkiä ja pehmeitä myös ehkä te olette veljen kanssa perineet samaa herkkyyttä joka altistaa masennukselle. (Arvailua)
Olen samaa mieltä ettei lasta pidä liikaa suojata kaikilta vastoinkäymisiltä ja pahan mielen kokemuksilta, pettymykset kasvattavat, kun maailma on kuitenkin kova ja myöhemmin niitä vast. käymisiä kuitenkin tulee. Kuitenkin mietityttää... ettei pelkästään nämä tekijät aiheuta masennusta, muutakin varmasti on. Sairastuminen on usein monien tekijöiden summa. Hyvää jatkoa sinulle, ja mukavaa pohtia asioita.
vaikea elämä myöhemminkin. Olen kärsinyt erittäin vakavasta masennuksesta jolla on taipumus uusiutua. Aina olen kyllä selvinnyt vaikka ei se ole helppoa ollut. Mutta mun tilanteessa ei kyllä ole kyse huonosta vastoinkäymisten sietokysystä vaan kokemuksista jotka ovat niin rankkoja että harvat niistä selvityy ja ehjänä ei kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosi raskas elää. Ei tarvii kun joku pieni vastoinkäyminen niin olen ihan tolaltani. Olen ollut sairaslomalla useaan kertaan ja nyt kokonaan työttömänä ja just tällähetkellä tuntuu etten pysty työelämään enää koskaan, toivottavasti olo paranee ja mieli muuttuu. Nyt olen ilman lääkitystä ja kyllä jo monena päivänä olen miettinyt et pitäis ottaa yhteyttä taas mielenterveystoimistoon. Onhan niitä lähes oireettomiakin jaksoja ollut mutta kyllä ne harvinaisuuksia on. Nyt työkkäri pompottaa mua täpöt kun pitäis uudelleen kouluttautua ja mistään ei tule mitään ja mulla ei ole hajuakaan mitä alkaisin tekeen ja se ahdistaa enemmän ja ne virkailijat ei tajua ihmisen mieleterveydestä yhtikäs mitään.
Ylipäänsä kasvatuksella en usko olevan siihen niin yhteyttä. Ehkä sellaisella kovalla kasvatuksella, ettei perheessä osoiteta paljon lämpimiä tunteita halata, pussata yms. Itse olen saanut aika kovan kasvatuksen.
Ja siitä on eniten kärsinyt itsetunto, ja niistä ongelmista olen kärsinyt koko kouluajan. Vasta nuorena sain hyvän itsetunnon ja sitten sairastuinkin masennukseen monien vastoinkäymisten jälkeen..läheisen kuolema, koulukiusaus ja syrjintä, yksinäisyys. Mutta olen aina taistellut sitkeästi ja ylös on aina tultu.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että toiset vaan on herkempiä masentumaan. Etenkin tälläiset herkät ja tunnolliset ihmiset kuin minä.
Luulen, että on ihan rakenteellinen ja hermostollinen vika aivoissa, joka on jo geeneissä määrätty. Meillä on suvussa yhellä sun toisella masennusta.
Ja sitten jotkut vaikeat elämäntilanteet vain laukaisee tuon geenivirheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt 33veenä on ruvennut viina maistumaan ja jos vähänkin paska päivä otan pari kaljaa..
Mutta silti porskutan, enkä deepistele. Mutta kyllä kova lapsuus arvet jättää ja syvät. Se sylin ja hyväksynnän kaipuu on niin lohduton
en ole mikään pumpulissa kasvanut ja olen aina luullut että masennusherkkyyteni johtuu rankoista lapsuudenkokemuksista ja perusturvallisuuden puutteesta. Jotenkin lohdullista huomata ettei se olekaan niin.
että jokainen ihminen on joskus allapäin ja masentunut. Itselle on vain annettava aikaa ja anteeksi. Sitten tehtävä realistinen suunnitelma oman voinnin parantamiseksi. Liikunta on jo yksi sellainen. Sinnikkäästi joka päivä ylös sängystä ja jokapäiväiste töiden pariin!
Alakuloa nyt on jokaisen elämässä mutta masennus on jotain sellaista mihin ei paljon liikunnat ja toisten tyhmät neuvot tehoa.
Täälä on keksitty masennuksen syy! Eläköön yksioikoisuus.
Samoin veljelläni. Minä käyn terapiassa ja syön lääkkeitä. Ollut pienestä asti masentunut. Me emme saaneet lohtua kotona juuri koskaan. Meidän täytyi oppia selviytymään itse sillä vanhemmat eivät olleet kotona juuri koskaan. Tekivät vain töitä.
EIhän ne asiat mene ihan yks yhteen. Monet asiat vaikuttavat. Myös se millainen olet luonteeltasi syntyissäsi. Tietysti ympäriston vaikutus on suuri.
En todellakaan ole kasvanut pumpulissa. Yksi lapsuuttani varjostava tekijä oli epävakaa, räjähdysherkkä isäni, joka piti äärimmäistä valtaa perheessä. Tällä hetkellä hänellä on ilmiselvä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Itse olen pahimmillani aika samanlainen kuin isäni: esim. syytän helposti muita vaikeuksistani ja olen tosi ärtyisä. Olen varma, että olen perinyt serotoniiniaineenvaihdunnan ongelmat häneltä. Olen siis ajoittain masentunut ja ajoittain ahdistunut ja vihamielinen - ja välillä sitten taas melko normaali.
Uskon siis, että alentunut vaikeuksien sieto on masentuneisuuden oire, ei suinkaan seurausta pumpulissa kasvamisesta.