Treffikumppaneiden esikarsinta ammatin perusteella
Toisessa ketjussa joku nainen kysyi, mitä mieltä miehet ovat siitä, että naisella on ammattina sairaanhoitaja, ensihoitaja tai terveydenhoitaja.
Minun on vaikea kuvitella, että seurustelisin noiden ammattien edustajien kanssa, niin tärkeitä ja tarpeellisia kuin ne ovatkin.
Kaikki useamman kerran deittailemani naiset ovat olleet taiteilijoita, tutkijoita, kääntäjiä, opettajia, freelancereita tai kulttuurialalla töissä. Oma naismakuni suosii älykkäitä, sivistyneitä, boheemeja ja luovia naisia, joita ei kiinnosta perhe-elämä tai muu keskiluokkainen hapatus. Vuorotyöläisen kanssa deittailu ei myöskään pidemmän päälle toimisi.
En ole ehdottomasti hoitajan tapailua vastaan, mutta ihan selvää on, että hyvin pieni osuus hoitoalalla työskentelevistä sopii minulle kumppaniksi, kun taas vaikka muusikoista minulle sopii huomattavan suuri osuus. Tinderissä svaippasin kaikki hoitajat suosiolla vasemmalle, koska minulla ei ole aikaa etsiä neulaa heinäsuovasta.
Minkä ammattien perusteella sinä esikarsit treffikumppaneita tai mitkä ammatit saavat sinut muuten epäilemään, ettei tämä tyyppi välttämättä ole sinulle sopiva?
Kommentit (141)
Olen sairaanhoitaja, mutta en sisar tylsä tyhmänen. Arvostan älykkyyttä, vapautta, taiteita, matkustelua, ja inhoan rutiineja sekä tylsyyttä sekä talo-kesämökki-linjaa.
Deittiammateista dissaisin kouluttamattomat tai hyvin vähän opiskelleet, koska todennäköisyys teräville älynystyröitä vaivaaville keskusteluille olisi liian pieni.
Karsin myös amk-taustaiset miehet ensimmäisenä pois. Esim. Tradenomien kanssa en voisi kuvitella ikinä seurustelevan. Restonomit karsisin seuraavaksi ,sitten insinöörit ja lopuksi sairaanhoitajat.
Yliopiston käynyt täytyy olla vähintään,jotta aloitan edes keskustelua.
Tinderissä painan lähes aina rastia, jos miehellä ei ole vähintään amk-tason koulutus. Itse olen sairaanhoitaja, enkä halua matalammin koulutettua miestä. En myöskään syty esim. luokanopettajista enkä miehistä jotka työskentelevät esim. samalla alalla kuin minä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisessa ketjussa joku nainen kysyi, mitä mieltä miehet ovat siitä, että naisella on ammattina sairaanhoitaja, ensihoitaja tai terveydenhoitaja.
Minun on vaikea kuvitella, että seurustelisin noiden ammattien edustajien kanssa, niin tärkeitä ja tarpeellisia kuin ne ovatkin.
Kaikki useamman kerran deittailemani naiset ovat olleet taiteilijoita, tutkijoita, kääntäjiä, opettajia, freelancereita tai kulttuurialalla töissä. Oma naismakuni suosii älykkäitä, sivistyneitä, boheemeja ja luovia naisia, joita ei kiinnosta perhe-elämä tai muu keskiluokkainen hapatus. Vuorotyöläisen kanssa deittailu ei myöskään pidemmän päälle toimisi.
En ole ehdottomasti hoitajan tapailua vastaan, mutta ihan selvää on, että hyvin pieni osuus hoitoalalla työskentelevistä sopii minulle kumppaniksi, kun taas vaikka muusikoista minulle sopii huomattavan suuri osuus. Tinderissä svaippasin kaikki hoitajat suosiolla vasemmalle, koska minulla ei ole aikaa etsiä neulaa heinäsuovasta.
Minkä ammattien perusteella sinä esikarsit treffikumppaneita tai mitkä ammatit saavat sinut muuten epäilemään, ettei tämä tyyppi välttämättä ole sinulle sopiva?
Ai vitsi. Kuulostat ihan täydelliseltä mieheltä! Olen ajatellut, että niin monen miehen ihanne on juuri joku sisar hento valkoinen ja naisen älykkyys, boheemius, vapauden ja matkustelun kaipuu ovat vain miinus puolia. Itse en myöskään halua elämältäni vain perhettä, omakotitaloa, koiraa ja autoa. Vapaus, matkustelu, uudet kokemukset kiehtovat enemmän. Kiva kuulla, että näin ajattelevia miehiäkin näköjään löytyy. Kiitos tästä tiedosta!
Uuh, sisar hento valkoinen. Hoitsuasussaan, ilman pikkuhousuja. Kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Tinderissä painan lähes aina rastia, jos miehellä ei ole vähintään amk-tason koulutus. Itse olen sairaanhoitaja, enkä halua matalammin koulutettua miestä. En myöskään syty esim. luokanopettajista enkä miehistä jotka työskentelevät esim. samalla alalla kuin minä itse.
On se näköjään tarkkaa se syttyminen.
Mulle riittää kaunis naama ja seksikäs kroppa. Sytyn heti.
Mistä ihmeestä saatte edes tietää sen ammatin? Kirjoittaako joku oikeasti palkkamääriä ja koulutuksia profiiliin?
Taksikuski olisi kyllä sellainen, että olisi pakko miettiä kahdesti. Ei anna ihmisesta kovinkaan älykästä kuvaa, ja lisäksi ammatin jatkuva istuminen tekee lihavaksi ja sairaaksi. En ole koskaan nähnyt hyvän näköistä ja onnellista suharia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisessa ketjussa joku nainen kysyi, mitä mieltä miehet ovat siitä, että naisella on ammattina sairaanhoitaja, ensihoitaja tai terveydenhoitaja.
Minun on vaikea kuvitella, että seurustelisin noiden ammattien edustajien kanssa, niin tärkeitä ja tarpeellisia kuin ne ovatkin.
Kaikki useamman kerran deittailemani naiset ovat olleet taiteilijoita, tutkijoita, kääntäjiä, opettajia, freelancereita tai kulttuurialalla töissä. Oma naismakuni suosii älykkäitä, sivistyneitä, boheemeja ja luovia naisia, joita ei kiinnosta perhe-elämä tai muu keskiluokkainen hapatus. Vuorotyöläisen kanssa deittailu ei myöskään pidemmän päälle toimisi.
En ole ehdottomasti hoitajan tapailua vastaan, mutta ihan selvää on, että hyvin pieni osuus hoitoalalla työskentelevistä sopii minulle kumppaniksi, kun taas vaikka muusikoista minulle sopii huomattavan suuri osuus. Tinderissä svaippasin kaikki hoitajat suosiolla vasemmalle, koska minulla ei ole aikaa etsiä neulaa heinäsuovasta.
Minkä ammattien perusteella sinä esikarsit treffikumppaneita tai mitkä ammatit saavat sinut muuten epäilemään, ettei tämä tyyppi välttämättä ole sinulle sopiva?
Ai vitsi. Kuulostat ihan täydelliseltä mieheltä! Olen ajatellut, että niin monen miehen ihanne on juuri joku sisar hento valkoinen ja naisen älykkyys, boheemius, vapauden ja matkustelun kaipuu ovat vain miinus puolia. Itse en myöskään halua elämältäni vain perhettä, omakotitaloa, koiraa ja autoa. Vapaus, matkustelu, uudet kokemukset kiehtovat enemmän. Kiva kuulla, että näin ajattelevia miehiäkin näköjään löytyy. Kiitos tästä tiedosta!
Minun mielestä tuossa jako on enemmänkin oletetun pidättyväisyyden ja ulospäinsuuntautuneisuuden välillä, ellei älykkyytenä pidetä pidättyväisyyttä, kyvyttömyyttä heittäytyä hetkeen ja muuta kireää patsastelua. Patsastelua vaaditaan oman melko hataralla pohjallea olevan älykköidentiteetin ylläpitämiseen, kun usko siihen omaan erinomaisuuteen ei ehkä riittäisi jos huomaisi pitävänsä tai olevansa samankaltaisempi muiden kanssa kuin haluaisi ajatella.
Ainakin ihmisen perhesuunnitelmahalujen sun muun päättely ammatin perusteella ei kerro sivistyneisyydestä eikä älykkyydestä; sairaanhoitajakin voi työllistyä monenlaisiin projekteihin, joista osa on lähempänä esim.nuorisotyötä kuin hoitotyötä, mutta jos tämän huomaa, on sitten ehkä jonkun kirjoissa rahvaanomainen.
Ei ammatilla väliä tai edes koulutuksella, mutta kiinaa pitää osata.
En ole koskaan löytänyt pitkäaikaista kumppania sen perusteella, että mikä hänen taustansa on ollut. Elämässäni kaikki kolme pitkäaikaista parisuhdetta on syntynyt kasvotusten ilman ennakko-odotuksia. Ensimmäisen valitsin koska oli hyvännäköinen ja hauska. Tavattiin baarissa. Myöhemmin selvisi, että on insinöörin ja myyntimiehen sekoitus. Toisen tapasin yliopistolla. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä on lapsinero, joka omistaa elämänsä tieteelle. Meillä oli hyvä ja kehittävä parisuhde joskin kaipasin jo vähän tyhmyyttä. Nykyinen eli kolmannen tapasin töissä. Hän on kandi jostain sähköalalta. Hyvin osaa käytännönasiat hoitaa jne. Rakastan häntä parhaani mukaan, vaikka välillä hän osaakin olla hankala.
Minusta on surullista kuinka ihmiset rajaavat mahdollisuuksia ennakkokäsityksillä. Eikö se ole pääasia parisuhteessa se, että on mukavaa ja toinen kannustaa parhaansa mukaa? Itse olen pari kertaa saanut kuulla analyyseja siitä, että olen pinnallinen koska huolehdin ulkonäöstäni tai että olen tyhmä, koska en yritä argumentoida deittikumppaniani kuoliaaksi.
Sisar hento valkoinen eli sairaanhoitaja olisi minunkin unelmien vaimon ammatti. Jotenkin sitä aina miesporukassakin päädytään tähän aiheeseen ja valehtelematta kaikilla kavereillanikin on sama mielipide. Jotenkin me miehet ajatellaaan että sairaanhoitajat ovat empaattisia, kauniita, tarpeeksi fiksuja ja ennen kaikkea hyvää vaimo- ja äitimateriaalia.
Sen sijaan itseäni ei kiehdo esim. juristit eikä ekonomit vaikka itsekin jälkimmäinen olen. En myöskään halua taiteilijaa tai muusikkoa, koska taiteilijasielu nyt vaan ei mua kiinnosta. M31
Taitelijat, pankki -ja vakuutusala, yrittäjä, kiinteistövälittäjä nuo nyt ainakin.
M31
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole ajatellut ketään karsia treffilistalta ammatin vuoksi. En ole ajatellut, että ammattiin liittyvät stereotypiat olisivat kovin vahvoja todellisuudessa.
Mutta jos ammattiin perustuvaa karsintaa pitäisi tehdä niin minulta karsiutuisi varmaan ainakin poliisit, veturinkuljettajat, yrittäjät, useimmat papit ja suurin osa insinööreistä.
Mitä helvettiä ? Mikä vika muka puksutin-kuskeissa on, niillähän on sellainen ihan vitun iso ja siisti lakkikin ja saavat soittaa sitä pilliäkin. Hommatkin etenee kuin raitella.
Vierailija kirjoitti:
Hahaa! Opettajanaisethan ovat keskiluokkaisuuden, pikkusievyyden ja lapsiperhe-elämän vankkumattomia kannattajia. Siinä sulle boheemiutta.
Tämä oli huvittava kommentti. Kunpa tietäisit... AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinderissä painan lähes aina rastia, jos miehellä ei ole vähintään amk-tason koulutus. Itse olen sairaanhoitaja, enkä halua matalammin koulutettua miestä. En myöskään syty esim. luokanopettajista enkä miehistä jotka työskentelevät esim. samalla alalla kuin minä itse.
On se näköjään tarkkaa se syttyminen.
Mulle riittää kaunis naama ja seksikäs kroppa. Sytyn heti.
Kyllä. Toki itsekin vaadin vielä hyvää ulkonäköä mieheltä, jotta sytyn. Mutta vaikka kuinka olisi hyvännäköinen mies mutta työskentelisi esim. portsarina, niin en ottaisi. - Se sama sh 24v
Vierailija kirjoitti:
Minusta on surullista kuinka ihmiset rajaavat mahdollisuuksia ennakkokäsityksillä. Eikö se ole pääasia parisuhteessa se, että on mukavaa ja toinen kannustaa parhaansa mukaa?
Ei.
Minulla on "mukavaa" kavereideni kanssa. Parisuhteelta odotan vähän enemmän. AP
Vierailija kirjoitti:
Sisar hento valkoinen eli sairaanhoitaja olisi minunkin unelmien vaimon ammatti. Jotenkin sitä aina miesporukassakin päädytään tähän aiheeseen ja valehtelematta kaikilla kavereillanikin on sama mielipide. Jotenkin me miehet ajatellaaan että sairaanhoitajat ovat empaattisia, kauniita, tarpeeksi fiksuja ja ennen kaikkea hyvää vaimo- ja äitimateriaalia.
Sen sijaan itseäni ei kiehdo esim. juristit eikä ekonomit vaikka itsekin jälkimmäinen olen. En myöskään halua taiteilijaa tai muusikkoa, koska taiteilijasielu nyt vaan ei mua kiinnosta. M31
Sairaanhoitajat ovat useimmiten erittäin epäempaattisia, todella tiukkapipoisia, maailmankuva on mustavalkoinen ja lisäksi ovat vielä terveysnatseja.
Vierailija kirjoitti:
Olen sairaanhoitaja, mutta en sisar tylsä tyhmänen. Arvostan älykkyyttä, vapautta, taiteita, matkustelua, ja inhoan rutiineja sekä tylsyyttä sekä talo-kesämökki-linjaa.
Deittiammateista dissaisin kouluttamattomat tai hyvin vähän opiskelleet, koska todennäköisyys teräville älynystyröitä vaivaaville keskusteluille olisi liian pieni.
Eli olet suomeksi sanottuna sisko rento satakiloinen, ja tykkäät lutkuttaa punkkua & sidukkaa illat läpeensä ja olla muutenkin "kumman kaa"- sarjasta tutun epäterveyden hoitajan ruumiillistuma.
Mulla on tuttavapiirissä paljon matalasti kouluttautuneita miehiä, jotka tietävät maailman menosta ja yleisesti asioista keskivertaista yliopiston käynyttä naista enemmän. Tämän vuoksi en ammatin vuoksi ikinä hylkää ketään.
Itse en välitä toisen ammatista, PAITSI jos toinen on verottajalla töissä. En vaan voi sille mitään, mutta se on valtava turn-off.