Kertokaa törkeimmistä lokkeilijoista!
Tuolla oli ketju siitä, miten äiti lapsineen oli yrittänyt kutsumatta puskea mukaan yksityisesti vuokrattuun kotaan. Toiset kommentoivat sinne muutaman tarinan omistakin kokemuksistaan röyhkeilijöiden kanssa. Se ketju meni kuitenkin vain riitelyksi siitä, oliko AP oikeassa vai väärässä kieltäessään toisia tulemasta maksamalleen alueelle. Haluaisin päästä kauhistelemaan lisää sosiaalipornografisia tarinoita ilmaisen hyödyn mankujista, joten voisitteko kirjoittaa niitä tänne?
Kerron omani, joka ei kuitenkaan onneksi ole kovin paha. Naapurissani asuu epävirallinen alivuokralainen, joka tajusi, että minullahan on kotonani tietokone, toisin kuin hänen alivuokraemännällään. Hän tuli sitten kerran pyytämään minulta, josko voisin etsiä hänelle netistä juna-aikataulun, ja minähän olin vain iloinen siitä, kun pystyin auttamaan naapuria. Sitten hän kävi pyytämässä minulta puhelinnumeron. Ja osoitteen. Ja toisen puhelinnumeron. Ja sitten ensimmäisen puhelinnumeron toistamiseen, kun ei ollut pistänyt sitä muistiin. Numeropalveluihin ei voinut soittaa, kun ne maksavat, ja internetyhteyttä ei miehellä itsellään ollut käytettävissä.
Tämä kaikki toistui valehtelematta kymmeniä kertoja, mutta se ei minua vielä haitannut, sillä olihan se minulle pieni vaiva ja hänelle suuri apu. Sitten hän kuitenkin pyysi minua kirjoittamaan paperille KAIKKIEN kaupungissa toimivien katsastuskonttoreiden nimet ja puhelinnumerot. Niitä on siis toista kymmentä. Paperin hän heitti käytön jälkeen roskiin ja tuli jonkun viikon päästä pyytämään, että kirjoittaisin ne hänelle uudelleen. Pyysin tietysti, että hän alkaisi säilyttää antamiani papereita, ettei minun tarvitse hakea samoja tietoja useaan kertaan. Hän lupasi säilyttää ne, mutta ei mennyt viikkoakaan, kun joku oli kuulemma "varastanut" sen muovipussin, jossa hän säilytti kaikkia antamiani lappusia.
Sitten alkoi tulla vaatimuksia, että "hae minulle tämä puhelinnumero nyt jo kuudennentoista kerran, ja tee se heti kun nyt on perjantai-iltapäivä ja haluan soittaa sinne ennen kuin se paikka sulkeutuu viikonlopuksi ja haluan ehtiä vielä vuokraemäntäni maksamalle saunavuorolle joka alkaa nyt". Hän alkoi tosissaan vaatia, että minun pitää hakea hänelle tietoja puolen tunnin sisään, tai pahimmillaan just ja heti, eikä auttanut vaikka sanoin olevani juuri lähdössä kotoa, tai että minulla oli ruoka lämpimänä pöydässä. Lopulta kamelin selän katkaisi se, kun lemmikkini alkoi tehdä loppuaan ja tämä mies jatkoi ovellani kärkkymistä silloinkin, kun kerroin haluavani olla rauhassa lemmikkini kanssa sen viimeisten päivien ajan. Sanoin, että täällä on "saattohoito" meneillään, tämä on minulle todella raskasta enkä ole saanut murheeltani käytyä ulkonakaan viiteen päivään. "No joo mut ota nyt kuitenkin taas ne katsastuskonttorit, ota vaikka vaan 8 jos et jaksa kaikkia."
Halusin vain sanoa, että "ei käy nyt". Ja sanoinkin, mutta ei se tehonnut, vaikka sanoin kuinka monta kertaa. Sitten piti huutaa, että "EI KÄY NYT". Inhottavaa joutua huutamaan, mutta siitäpä hän uskoi ja lupasi, ettei enää tule pyytelemään minulta mitään.
Arvatkaas, kuka oli ovella heti seuraavana päivänä lemmikkini poismenon jälkeen? "No voi ootkos sä nyt vähän kurjalla mielellä, mutta nyt on hei uusi päivä, joten mikäs se olikaan se puhelinnumero, jonka olen kysynyt jo 16 kertaa?" Sanoin, että minusta olisi kiva antaa vähän apua, mutta hänelle ei voi tarjota vähän apua ilman, että hän alkaa vaatia paljon apua. Hän lupasi, ettei tule enää kyselemään mitään, ja tuon lupauksen jälkeen hän tuli enää kerran pyytämään minulta puhelinnumeroa. Kieltäytyin tietysti silloinkin, ja sen jälkeen ei ole miehestä kuulunut.
Kommentit (1685)
Eräs "ystävä" kaveripiiristäni on todennäköisesti törkein ja itsekkäin ihminen ketä tunnen. Vuosikausia jaksaa elää ihmisten hyväntahtoisuudella ja heittäytyy marttyyriksi, jos joku erehtyy kieltäytymään hänen ehdotuksestaan. Itsekin kerran haksahdin vaikka tiesin tyypin maineen..
Festarit lähestyivät ja kundi asui eri paikkakunnalla tuolloin. Lokki oli ottanut yhteyttä poikaystävääni tietäen, että vietän paljon aikaa hänen luonaan ja kysynyt voisinko lainata omaa asuntoani hänen käyttöönsä festareiden ajaksi. Karvas tunne iski heti, mutta en viitsinyt kieltäytyä, koska tuolloin vielä hyväuskoinen poikaystäväni oli iloisesti vakuutellut että varmasti sopii.
Niinpä viikonloppu tuli ja meni, mutta mies jäi. Kahden päivän festarit venähtivät KYMMENEN PÄIVÄN majailuksi asunnollani. Hänellä olevat avaimet olivat ainoat, ja mies vitkutteli ja vetkutteli lähtöä milloin millläkin verukkeella. Kun hän viimein poistui lupasi maksaa 10e yö kiitoksena. Kyseisiä rahoja ei ole koskaan kuulunut, hän sen sijaan on kehdannut syyllistää minua miten voin ystävältä vaatia maksua, ei hän ikinä voisi..........
Mutta voisi olla huonomminkin, erä frendi majoitti mieheen vähän ihastuneena kyseistä lokkia koko kesän huushollissaan! Vaivanpalkaksi sai seksitaudin ja pahan mielen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... Vaikka omia erikoisoluita ja siidereitä olikin ....
ERIKOISOLUET JA SIDUT! Tätä ei ole kukaan vielä kirjoittanut mutta tässä se tulee: eli jos on illanvietto, missä on jokaisella omat juomat, ja se on siis ok käytäntö kaveripiirissämme, näin jokainen saa just sitä mitä haluaa ja juuri sen verran kuin haluaa. Maut ja määrät menevät niin ristikkäin että ei kannata tehdä yhteistä "viinapankkia". Tästä on ollutkin jo keskustelua ketjussa.
Asiaan. Olen jo ajat sitten lakannut tuomasta itselleni tuollaisiin paria pulloa jotain tyyristä erikoisolutta/sidua koska aina joku pummi haluaa maistaa. (Tai vastaava tilanne baarissa: muut tilaa Karhun kolmosta mutta minä kerran repäisen ja tilaan kerrankin jonkun erikoisuuden niin johan sitä pitäisi koko pöytäkunnan maistaa! ) En sure toki sitä suullisen menetystä vaan sitä kun olen kieltämättä aika bakteerikammoinen ihminen niin en halua että kukaan kuolaa mun juomani. Ok, tämä on mun henkilökohtainen vajauteni mutta kaikki tietävät tämän mutta silti joku on käsi pitkällä että hei, annas mä otan huikat siitä. Aina ei ole käsillä saatavilla pientä lasia tms josta voisin maistattaa ja sitten suren sitä jos erehdyn antamaan jollekin ja se on "pilattu". On jotenkin tosi noloa kuitenkaan kieltää kamua maistamasta...
Juonkin sitten aina satunnaiset erikoisolueni yksin kotonani eikä kukaan pääse sotkemaan kokemustani. Eli mökeille kantsii ottaa perus bisseä ja sidua niin se ei herätä intohimoa. Eli ongelmaa ei ole enää kun olen tuon oppinut.
Kiitos, älkää kommentoiko tuohon bakteerijuttuun, tiedän olevani outo :) mutta pakko oli avautua kun luin sanan ERIKOISOLUT :) Olisi lähinnä hauska tietää onko meitä muita... maksat ison summan erikoissiideristä ja sitten joku pöpösuu siitä ottaa heti huikat pullon suusta...
Tämä nyt ei ole lokkeilua, varsinaisesti, ollenkaan.
Tiedän tunteen! Rasittaa ihan helvetisti jos kaveriporukassa ostaa jotain erikoisempaa tai tilaa sikakalliin drinkin ja heti on viisi suuta siinä kuolaamassa maistiaisia ennen kuin on itse edes ehtinyt juoda. Pelkään itsekin tautien tarttumista (herpes tai angiina voi tarttua juurikin noin) ja kyseinen tilanne kuuluu kauhukuvieni kärkeen.
Samaistun teihin. Minäkin haluan nauttia juomani ilman muiden ihmisten kuolaa, bakteereita ja viruksia.
"Anna mä maistan onko se hyvää!"
Mitä v*ttua? Tottakai se on hyvää!Olen alkanut vaan kieltäytymään. En anna maistiaisia vaan sanon viileästi, että tilaa oman juomansa, että tämä on minun. Että herkullista on, kannattaa tilata!
Minä olen ryhtynyt sanomaan että olen flunssainen/vastaava tauti, ei kannata ottaa pöpöjä. :D Saan nauttia drinkkini rauhassa ilman että sitä on lantrattu muiden syljellä.
Yksi työkaveri "unohtaa" rahapussinsa yläkertaan kun lähdetään luonasravintolaan. Joka ikinen päivä.
Hänen taktiikkansa on syödä aina vähän eri porukan kanssa, ja sitten jonossa hän dramaattisesti taputtelee taskujaan ja toteaa että "Voi ei, nyt se pussi jäi!" ja joka kerta pyytää "nöyrästi" että joku tarjoaisi hänelle. Joskus itse tajusin tämän asian jonossa, ja nyt tämä naurataa joka kerta. Toki en ole ainoa joka on huomannut asian, eräs kollega kerran totesi hissiä odotellessa että "Taputtele taskus nyt jo tässä vaiheessa niin ehdit hakea pussis." Ei vastannut mitään. :D
Vierailija kirjoitti:
Miehen pikkusisko. On reippaasti nuorempi kuin mieheni ja tottunut perheessään saamaan kaiken esittämällä hieman tyhmää (ei oikeasti ole) ja söpöä. On nykyisin ihan aikuinen ja hyvässä työssä. Palkka on melkein kaksi kertaa mieheni palkan suuruinen. Aina kun tulee meille (asumme eri kaupungissa) maksattaa kaiken miehelläni mukaan lukien baarissa juomat ja taksimatkat. Ei osallistu ruokakuluihin mitenkään jne. Jos me käymme siellä ei vahingossakaan tarjoa edes esim. aamupalatarvikkeita. Lapsiamme ei muista heidän syntymäpäivinään mitenkään. On itse siis lapseton. Kaikki rahansa käyttää biletykseen.
Mies aiemmin maksoi ja totesi vaan että ei se sisko pahaa tarkoita ja nähdäänki niin harvoin ja voi hän tarjota sen kerran kun he yhdessä jossain käy. Meidän perheen osalta viimeinen niitti tuli siinä kun jätti maksamatta oman osansa eräästä ulkomailta tehdystä tilauksesta. Tavarat kyllä piti ja myöhemmin vaan voivotteli, että voi voi kun hänellä ei nyt ole oikein rahaa. Nyt mies ei ole enää tarjonnut neidille mitään, niin eipä se enää ole meillä juuri käynytkään.
Siskon pitäisi siis ostaa lahjoja teidän lapsille koska on itse lapseton? Eiköhän hän itse saa päättää mihin rahansa käyttää, esim. mainitsemaasi biletykseen.
Vierailija kirjoitti:
Yksi työkaveri "unohtaa" rahapussinsa yläkertaan kun lähdetään luonasravintolaan. Joka ikinen päivä.
Hänen taktiikkansa on syödä aina vähän eri porukan kanssa, ja sitten jonossa hän dramaattisesti taputtelee taskujaan ja toteaa että "Voi ei, nyt se pussi jäi!" ja joka kerta pyytää "nöyrästi" että joku tarjoaisi hänelle. Joskus itse tajusin tämän asian jonossa, ja nyt tämä naurataa joka kerta. Toki en ole ainoa joka on huomannut asian, eräs kollega kerran totesi hissiä odotellessa että "Taputtele taskus nyt jo tässä vaiheessa niin ehdit hakea pussis." Ei vastannut mitään. :D
Onko tuon kommentin jälkeen enää esittänyt unohtaneensa lompakon?
Ihan hirveitä nuo tarinat lokkiperheistä jotka tulevat ilmoittamatta paikalle ja vaativat ylöspitoa. Itselleni on kyseinen käynyt vain kerran ja silloinkin tulijoita oli vain yksi, toivon todella että toista kertaa ei tule. Silloinkaan en kehdannut sanoa heti ovella 300km päästä ajaneelle että painu tiehesi vaikka yritin kohteliaasti vihjailla tätä lähtemään... Lopulta sitten tokaisin suoraan että nyt on herran poistuttava koska minulla on muuta tekemistä, ehti kuitenkin jääkaapista tyhjentää ruokaa kun totesi reteästi että kylläpä on nälkä pitkästä matkasta. Oli häädöstä näreissään. Mikä hitto saa ihmisen luulemaan että on ok pyyhältää omin luvin kyläilemään? Isäntäväellä saattaa olla muuta menoa suunniteltuna, huono elämäntilanne tai mitä ikinä. Onko tämä jonkun maakunnan perinnejuttu vai missä ihmeessä tällaisia juntteja sikiää?
Rööki/juomapummit ovat kyllä toinen vitsaus itsessään. En juo alkoholia kuin harvoin juhlissa, mutta poltan tupakkaa. Nämä "huvipolttelijat" tietävät sen, ja astelevat aina juhlissa tupakkapaikalle luokseni. Tiedän jo ennen kuin sanovat sanaakaan että röökiä olisivat vailla, kun "eivät normaalisti polta niin ei viitsinyt ostaa askia, hihi". Lopputulemana minun pitäisi jakaa koko aski erinäisille lokeille ja tarjota tietty vielä tulet päälle. Välillä päissään lupailevat että korvaavat ruhtinaallisesti ja ostavat kaksikin askia korvaukseksi heti maanantaina, mutta eipä ole kertaakaan kuulunut. Tupakka on kallista, mutta rahanmenoa enemmän harmittaa se että olen ostanut askin itselleni käytettäväksi ja juhlapaikkojen luona harvoin on kioskia lähellä josta voisi hakea lisää. Olen miettinyt sähkötupakkaan siirtymistä jo ihan sen takia että saisi olla rauhassa lokkien kirkumiselta.
Käyttäjä1800 kirjoitti:
Olin kaverieni kanssa Korkeasaaren eläintarhassa ja yksi kaverini jätti eväsleipänsä hetkeksi vartioimatta, niin eikö siihen heti lentänyt lokki, joka vei sen mukanaan. Kaveriani harmitti, mutta minä annoin hänelle yhden omista leivistäni ja häntä ei harmittanut enää sen jälkeen.
Huh mikä tarina. Kaikenlaista tässäkin ketjussa on ollut, mutta tuo on jo ollut kunnon lokki 😵
Ystäväperhe tulee aina mielellään kylään kun kutsutaan. Kun he kutsuvat kylään tulee vierailun jälkeen viesti jossa kulut on jaettu tasan. Ruoat ja WC paperi. Viemme aina omat lakanat ja pyyhkeet joten niistä ei veloiteta. Emme ole pitkään aikaan käynyt heillä, kumma juttu!
Tuttu nainen loukkaantui baarissa, kun avomieheni ei voinut ostaa hänelle yhtä drinkkiä vaikka minulle tarjosi koko illan. " Ostathan sä Sadullekin juomaa koko ajan!"
Eräs autoton kaveri oli usein kyytiä vailla. Kuvitteli pääsevänsä mun kyydissä sinne ja tänne ilmaiseksi. Siis itse pyysi, että voinko kuskata hoitelemaan asioitaan jne.
Kyllästyin tähän touhuun ja katkaisin myös välit kyseiseen pummiin.
Ei ole ikävä! En tarvitse sellaisia ihmisiä elämääni.
Kaapeissa on vaikka mitä aineksia, josta voisi tehdä helposti ja halvalla ruokaa, kuten purkkihernekeittoa, nuggetteja, kalapuikkoja, pastaa. Mutta sen sijaan syötetään 10 palaa leipää ja vedetään kaikki juustot ja leikkeleet loppuun.
OT, mut leivät juustoineen ja leikkeleineen eivät ole kovinkaan kallista ruokaa, vaan varsin edullista. Tietenkin joku pelkkä pasta ilman mitään sen päällä (josta henki lähtisi ravinteiden puutteen takia pidemmän päälle), tai kaurapuuro, olisi edullisempaa, mutta normaaleihin ruokiin verrattuna leivät eivät todellakaan tule kalliiksi.
500 kcal juustovoileivän hinnaksi tulee 0,43 € (paahtoleipä, ingmariini, kermajuusto). Keittokinkulla varustettuna hinta nousee 0,70 €. Vertailun vuoksi omalla "spagettia ja jauhelihakastiketta" -reseptilläni (jossa ei ole mitään normaalista poikkeavaa) hintaa tulee 0,91 € per 500 kcal. Jauheliharisotolle 1,07 €, falafelpyöryköille 0,90 € ja tortilloille 2,10 €. Itsetehty pepperoni+sipuli-pizza lienee edullisin 0,40 € hinnallaan per 500 kcal.
Tuosta työpaikan lounaslokista tuli mieleen kaverin kertoma lokkitarina. Heillä on töissä esimiesasemassa nainen, joka saa hyvää palkkaa ja nauttii etuja, matkustelee paljon ja on aina kovin kiireinen. Tässä tapauksessa "laiska töitään luettelee" pitää paikkaansa, sillä oikeasti hän ei saa mitään aikaan. Hän tuhertaa jotain pikkuasioita, häiritsee muita, ei saa mitään hommia itse tehtyä, jne. Kuulemma hommat sujuisivat monta kertaa paremmin ilman tuota häirikköä. Että kai se on jonkinlainen lokki tuollainenkin.
Tunnen paljon IT-lokkeja. Ennen kuin luet pidemmälle, totean, että itse olen lokinruokkija.
"Hei, kun sinä olet niin näppärä noiden koneiden kanssa niin.." alkaa aina puhelu/viesti.
Soittavat/viestittävät minulle joskus myöhäänkin illalla, kun tietokone/tabletti/konsoli/kännykkä ei toimi ja pitäisi heti sitä lähteä korjaamaan tai antaa vähintään toimintaohjeita puhelimessa.
Olen niin selkärangaton mato, että kiltisti neuvon, vaikka pitäisi sanoa ensimmäisenä, että tuntitaksa on sitten 68 euroa ja saa kuitin.
Samat olettavat, että minun tiuhaan päivittyvistä kotikoneistani saa "vanhat osat" ilmaiseksi ja ihan loukkaannutaan, kun ei "päivitä" heidän koneitaan "kaverihinnalla" (=ilmaiseksi). Muutamalle köyhälle olen koonnut koneen jämäosista ihan ilmaiseksi, mutta herraisä, enkai mä nyt rupea antamaan ilmaiseksi näytönohjainta, josta joutuu vielä kaupassa maksamaan monta sataa euroa! Tästä asiasta loukkaantujalla ei kuulemma ole rahaa peleihin, mutta kummastipa oli taas viinaa uponnut baarissa viikonloppuna vähintään sen rahan edestä, mitä näytönohjaimesta huudossa pyysin.
Yksi ainoa vakituisesti apua kaipaava (mummo) kysyy aina häntä auttamaan mennessäni, että otanko kahvia, ruokaa, pullaa, jäätelöä jne. Kiittää vielä seuraavana päivänäkin ja varmistaa joka kesä, että pakastimeni täytyy mustikoista. Muilta saa pyytää lasillisen vettäkin erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Kaapeissa on vaikka mitä aineksia, josta voisi tehdä helposti ja halvalla ruokaa, kuten purkkihernekeittoa, nuggetteja, kalapuikkoja, pastaa. Mutta sen sijaan syötetään 10 palaa leipää ja vedetään kaikki juustot ja leikkeleet loppuun.
OT, mut leivät juustoineen ja leikkeleineen eivät ole kovinkaan kallista ruokaa, vaan varsin edullista. Tietenkin joku pelkkä pasta ilman mitään sen päällä (josta henki lähtisi ravinteiden puutteen takia pidemmän päälle), tai kaurapuuro, olisi edullisempaa, mutta normaaleihin ruokiin verrattuna leivät eivät todellakaan tule kalliiksi.
500 kcal juustovoileivän hinnaksi tulee 0,43 € (paahtoleipä, ingmariini, kermajuusto). Keittokinkulla varustettuna hinta nousee 0,70 €. Vertailun vuoksi omalla "spagettia ja jauhelihakastiketta" -reseptilläni (jossa ei ole mitään normaalista poikkeavaa) hintaa tulee 0,91 € per 500 kcal. Jauheliharisotolle 1,07 €, falafelpyöryköille 0,90 € ja tortilloille 2,10 €. Itsetehty pepperoni+sipuli-pizza lienee edullisin 0,40 € hinnallaan per 500 kcal.
Yhdestä juustoleivästä et kyllä saa 500 kilokaloria ellet kuorruta sitä aika ruhtinaallisella kerroksella juustoa ja levitettä. Toisekseen kyllä muakin ärsyttäisi, jos vieras syö puolet leipäpussista, josta muuten olisi riittänyt useammaksi päiväksi. Eikä jotkut juusto-makkaraleivät samalla tavalla vie tai pidä nälkää kuin kunnon ateria, vaikka kaloreita löytyisikin sama määrä. Oletan siis, ettei edellinen kirjoittaja olisi tarjoamassa pelkkää pastaa ja ketsuppia vieraalle.
Vierailija kirjoitti:
Kaapeissa on vaikka mitä aineksia, josta voisi tehdä helposti ja halvalla ruokaa, kuten purkkihernekeittoa, nuggetteja, kalapuikkoja, pastaa. Mutta sen sijaan syötetään 10 palaa leipää ja vedetään kaikki juustot ja leikkeleet loppuun.
OT, mut leivät juustoineen ja leikkeleineen eivät ole kovinkaan kallista ruokaa, vaan varsin edullista. Tietenkin joku pelkkä pasta ilman mitään sen päällä (josta henki lähtisi ravinteiden puutteen takia pidemmän päälle), tai kaurapuuro, olisi edullisempaa, mutta normaaleihin ruokiin verrattuna leivät eivät todellakaan tule kalliiksi.
500 kcal juustovoileivän hinnaksi tulee 0,43 € (paahtoleipä, ingmariini, kermajuusto). Keittokinkulla varustettuna hinta nousee 0,70 €. Vertailun vuoksi omalla "spagettia ja jauhelihakastiketta" -reseptilläni (jossa ei ole mitään normaalista poikkeavaa) hintaa tulee 0,91 € per 500 kcal. Jauheliharisotolle 1,07 €, falafelpyöryköille 0,90 € ja tortilloille 2,10 €. Itsetehty pepperoni+sipuli-pizza lienee edullisin 0,40 € hinnallaan per 500 kcal.
OT tosiaankin, mutta tartteeko leivällä olla nimenomaan Ingmariinia?
Vierailija kirjoitti:
Naapuri ostatti just äidillään veneen omaan käyttöönsä.
Äitinsä asuu Kainuussa ja on melko huonosti liikkuva ja arka liikkeissään. Täytti 70 muutama vuosi sitten eli niin 75-vuotias.
Naapuri ideoi tänne etelärannikolla nyt sitten 'kimppaveneen' josta äiti maksaa veneen ja naapuri trailerin ja venepaikan.
Kertoi että on kätevä kun ei tarvii ostaa traileria, vaan lainaa työkaveriltaan. Laituripaikka on 70 € vuodessa.
Että sillei aika härskiä maksattaa vanhuksella n. 30000 alus ja puhtaasti omaan käyttöön. Oikein korosti että sisaruksensa eivät ole tervetulleita veneeseen.
Voi tehdä ilmoituksen maistraattiin mahdollisesta edunvalvonnan tarpeesta. Lääkäri sitten selvittää. Sinun nimesi ei tule asianosaisten tietoon.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikallani eräs hyvätuloinen insinööri jäi aina palaverin jälkeen neuvotteluhuoneeseen keräämään kahvituksesta jäljelle jääneet teepussit ja annospussisokerit.
Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkuu
Niin, ja mulla oli reseptillä 600mg burana. Söi puolet purkista, mutta hänelle se oli ok, "koska sä saat reseptillä paljo halvemmalla."
RESEPTILÄÄKELOKIT. Eivät ole muuten välttämättä pahoja lokkeja mutta syövät sun reseptilääkkeet. Pahinta vielä että itse huomaat kun menet purkillesi hirveässä migreenissä luullen että siellä on vielä 80% jäljellä niin esim. miesystävä onkin syönyt sun erikoiskipulääkkeet krapulaansa kaverin kanssaan tässä parin viikon aikana. Okei ehkä 3 tablettia voi olla pohjalla että selviät tästä kohtauksesta. Jaloa. Uusia et saa lääkäristä niin vain etkä voi selittää että mies ne söi. Sama pätee nukahtamis lääkkeisiin, et niitä voi hakea jatkuvasti lääkäristä, ihmetellään mikä trokari olet kun niitä on toinen syönyt joka toinen ilta sun tietämättä. Ne lääkkeet oli mulla pahojen öiden varalle joita tuli todella harvoin. Eksäni teki tätä ja olin todella vihainen. Sanoi vain että hae uusia kyllä hän maksaa ne, no mutta kun se ongelma ei ollutkaan se raha vaan se että ei niitä saa kuten leipää kaupasta! Piilotin kyllä loppuaikoinani reseptillääkkeet ja ajattelin kyllä että hullun hommaa tämäkin. Suhde ei kaatunut toki tähän vaan tuli aivan muuta.
Sairastan paniikkihäiriötä.
Mieheni vastustaa rauhoittavia ym mömmöjä.
On pari kertaa vetänyt kaikki rauhoittavat wc pöntöstä alas.
Lääkäri ei määrää uusia, kun en voi laittaa aviomisetä syytteeseen.
Olen toki kertonut että näin on tehnyt.Määrät olleet pieniä ..eli en ole narkomaani:(
Mikä hiton oikeus miehellä on hävittää lääkkeitä, joita ilmeisesti tarvitset ja jotka varmaan olet itse ostanut?! Taitaisi tarvita jonkin sortin lääkitystä itse. Eikä se vessanpönttökään nyt ole oikea osoite lääkkeille.
Näillä rauhoittavien väärinkäyttäjillä tahtoo aina ne rauhoittavat pudota vessanpönttöön tai sitten varastetaan reppu, jossa oli koko lääkearsenaali. Ennen e-reseptejä koirat söi aina ne rauhoittavien reseptit. Kukaan ei ikinä tule valittamaan, että Buranalle tai verenpainelääkkeille olisi käynyt samalla tavalla.
Asuin vuosia sitten kämppiksen kanssa, ja olimme järjestämässä bileitä. Juhliin tuli myös ulkomailla asuva ystävämme, jonka oli tarkoitus yöpyä meillä. Päästyään meille, hänelle soitti hänen samassa kaupungissa (ulkomailla) asuva suomalainen tuttunsa, joka oli niin ikään tullut Suomeen. Tuttu kertoi majoittuvansa kavereilleen, mutta että hänen täytyisi odottaa jonkin aikaa, että tämä tulee kotiin. Tuttu kysyi voisiko tulla meille siksi aikaa, kun ulkonakin oli kova pakkanen. Minä ja kämppikseni emme nähneet asiassa mitään ongelmaa, ja niin hän tuli meille. Meillä ollessaan tuli puhe bileistä, ja sanoimme, että tuttu on toki tervetullut juhliin. Juhlissa hän ei puhunut enää mitään kaverilleen menosta. Hän oli melko humalassa, ja lopulta nukahti vuodesohvalle, jossa alunperin piti nukkua toisesta kaupungista tulleet ystävämme. Jouduimme majoittamaan ystävämme kämppikseni sänkyyn, ja kämppis itse lähti poikaystävänsä luo nukkumaan. Bileiden jälkeisen yön olisimme vielä jotenkin ymmärtäneet, ja oletimme, että tuttu lähtisi seuraavana aamuna kotiinsa, mutta hän nukkui pitkälle iltapäivään, ja kysyi sitten pyyhettä, että pääsisi suihkuun. Annoin hänelle pyyhkeen ja oletin hänen lähtevän peseydyttyään. Mutta vielä mitä; hän kysyi syötävää ja otti sitten teetä ja voileipää kaapista. Kämppikseni oli kiukkuinen kun alkuperäiset suunnitelmamme majoittaa ystäviämme olivat menneet puihin. Tämä tuttu viipyi meillä lopulta kolme yötä. Kämppis majaili kiukkuisena poikaystävänsä luona ja jätti "ongelman" minun ratkaistavakseni. Minulla ei puolestaan ollut pokkaa sanoa, että vieraanvaraisuuteni on nyt loppu. Lopulta sanoin hänelle, että seuraavana päivänä minun olisi mentävä töihin, ja että hieman ongelmalliseksi tämä nyt käy. Lähtiessään hän ei jättänyt mitään korvausta esim. syömistään ruoista. Minulle oli epäselvää, oliko hänellä lopulta mitään yöpaikkaa alunperinkään. Itselleni ei tulisi mieleenkään lähteä toiseen maahan ilman yöpaikkaa, tai jättäytyä tutuntuttujen sohvalle määrittelemättömän mittaiseksi ajaksi.
Sitten sanot että ei käy. Se on niin yksinkertaista.