Kertokaa törkeimmistä lokkeilijoista!
Tuolla oli ketju siitä, miten äiti lapsineen oli yrittänyt kutsumatta puskea mukaan yksityisesti vuokrattuun kotaan. Toiset kommentoivat sinne muutaman tarinan omistakin kokemuksistaan röyhkeilijöiden kanssa. Se ketju meni kuitenkin vain riitelyksi siitä, oliko AP oikeassa vai väärässä kieltäessään toisia tulemasta maksamalleen alueelle. Haluaisin päästä kauhistelemaan lisää sosiaalipornografisia tarinoita ilmaisen hyödyn mankujista, joten voisitteko kirjoittaa niitä tänne?
Kerron omani, joka ei kuitenkaan onneksi ole kovin paha. Naapurissani asuu epävirallinen alivuokralainen, joka tajusi, että minullahan on kotonani tietokone, toisin kuin hänen alivuokraemännällään. Hän tuli sitten kerran pyytämään minulta, josko voisin etsiä hänelle netistä juna-aikataulun, ja minähän olin vain iloinen siitä, kun pystyin auttamaan naapuria. Sitten hän kävi pyytämässä minulta puhelinnumeron. Ja osoitteen. Ja toisen puhelinnumeron. Ja sitten ensimmäisen puhelinnumeron toistamiseen, kun ei ollut pistänyt sitä muistiin. Numeropalveluihin ei voinut soittaa, kun ne maksavat, ja internetyhteyttä ei miehellä itsellään ollut käytettävissä.
Tämä kaikki toistui valehtelematta kymmeniä kertoja, mutta se ei minua vielä haitannut, sillä olihan se minulle pieni vaiva ja hänelle suuri apu. Sitten hän kuitenkin pyysi minua kirjoittamaan paperille KAIKKIEN kaupungissa toimivien katsastuskonttoreiden nimet ja puhelinnumerot. Niitä on siis toista kymmentä. Paperin hän heitti käytön jälkeen roskiin ja tuli jonkun viikon päästä pyytämään, että kirjoittaisin ne hänelle uudelleen. Pyysin tietysti, että hän alkaisi säilyttää antamiani papereita, ettei minun tarvitse hakea samoja tietoja useaan kertaan. Hän lupasi säilyttää ne, mutta ei mennyt viikkoakaan, kun joku oli kuulemma "varastanut" sen muovipussin, jossa hän säilytti kaikkia antamiani lappusia.
Sitten alkoi tulla vaatimuksia, että "hae minulle tämä puhelinnumero nyt jo kuudennentoista kerran, ja tee se heti kun nyt on perjantai-iltapäivä ja haluan soittaa sinne ennen kuin se paikka sulkeutuu viikonlopuksi ja haluan ehtiä vielä vuokraemäntäni maksamalle saunavuorolle joka alkaa nyt". Hän alkoi tosissaan vaatia, että minun pitää hakea hänelle tietoja puolen tunnin sisään, tai pahimmillaan just ja heti, eikä auttanut vaikka sanoin olevani juuri lähdössä kotoa, tai että minulla oli ruoka lämpimänä pöydässä. Lopulta kamelin selän katkaisi se, kun lemmikkini alkoi tehdä loppuaan ja tämä mies jatkoi ovellani kärkkymistä silloinkin, kun kerroin haluavani olla rauhassa lemmikkini kanssa sen viimeisten päivien ajan. Sanoin, että täällä on "saattohoito" meneillään, tämä on minulle todella raskasta enkä ole saanut murheeltani käytyä ulkonakaan viiteen päivään. "No joo mut ota nyt kuitenkin taas ne katsastuskonttorit, ota vaikka vaan 8 jos et jaksa kaikkia."
Halusin vain sanoa, että "ei käy nyt". Ja sanoinkin, mutta ei se tehonnut, vaikka sanoin kuinka monta kertaa. Sitten piti huutaa, että "EI KÄY NYT". Inhottavaa joutua huutamaan, mutta siitäpä hän uskoi ja lupasi, ettei enää tule pyytelemään minulta mitään.
Arvatkaas, kuka oli ovella heti seuraavana päivänä lemmikkini poismenon jälkeen? "No voi ootkos sä nyt vähän kurjalla mielellä, mutta nyt on hei uusi päivä, joten mikäs se olikaan se puhelinnumero, jonka olen kysynyt jo 16 kertaa?" Sanoin, että minusta olisi kiva antaa vähän apua, mutta hänelle ei voi tarjota vähän apua ilman, että hän alkaa vaatia paljon apua. Hän lupasi, ettei tule enää kyselemään mitään, ja tuon lupauksen jälkeen hän tuli enää kerran pyytämään minulta puhelinnumeroa. Kieltäytyin tietysti silloinkin, ja sen jälkeen ei ole miehestä kuulunut.
Kommentit (1685)
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni mummon hautajaisissa oli joku surija kaivanut laukustaan tupperit esille ja alkanut pakkaamaan tarjoiluja niihin, koska hänen miehensä ei päässyt paikalle.
Mulle on käynyt näin ihan kotonani. Uusi tuttavuus oli kylässä aamupäivästä pitkälle iltapäivään ja tarjosin lounaan lisäksi kahvit ja suolaista ja makeaa kahvin kanssa.
Tämä nainen kysti minulta, sattuisiko minulla olemaan pakastepussia. Olihan minulla, enkä sen kummemmin ajatellut, miksi hän sellaista pyysi. Nainen nappasikin koko rullan ja pakkasi pusseihin keksejä, pullia, suolaista piirakkaa ja jopa valmistamaani salaattia. Hölmistyin aivan täysin. Mitä ihmettä?
Ihan muina naisina hän pohti ääneen, söisikö puoliso yhden vai kaksi pullaa, jos saa kolme piirakanpalaa ja keksejä. Ja paljonko lapselle tulisi varata, että riittää.
Typerryin, enkä osannut puolustautua kuin sanomalla, että minunkin lapseni pitävät tarjottavista. Kohteliaasti hän sitten tasasi pääluvun mukaan, että minunkin lapsille jäisi. Ja jos saisi lapselleen vielä mandariinin tai kaksi?
Vieläkin tuntuu käsittämättömältä ja tästä on jo vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Isäni asuu veljensä kanssa ...
velille
velillä
velin
Öh, kirjoittaja osaa ensin taivuttaa veli-substantiivin oikein, mutta sitten ei äkkiä osaakaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lääkäri ja en välttämättä tahdo kauppareissulla, sukujuhlissa tai uimahallissa kuulla sairauskertomuksia, katsoa tulehtunutta haavaa tai ottaa muistiin reseptiasioita.
Vaikka työssäni asiakas on nr yksi ja teen parhaani suhteessa häneen, pidän vapaan vapaana.
Eräänlaista lokkeilua tuokin.
Todella valitettavaa sinun kannaltasi mutta tähän on Suomen terveydenhuolto ajanut ihmiset. Lääkärille ei pääse ja hoitajat vähättelee oireita vaikka olisi vakaviakin oireita. Siksi on todella suuri houkutus monilla kysyä kun lääkäri sattuu kohdalle
Olen juristi ja tunnistan ongelman. Kukaan tuskin pyytää raksahommat hallitsevaa tekemään työtään ilmaiseksi.
Niinhän sitä luulisi. Pyytää kyllä, jopa vaatii. Kun ne käy niin kätevästi raksahemmolta, ihan kaikki työt.

Jep. Pieni remppahomma jossa voisit autella puolen vuoden ajan ilmaiseksi vaikka jokainen viikonloppu, sinulta kun tuo käy... :)
Olikohan toissa syksynä kun samaan aikaan menin ja näin sen. Oli todella outoa kun samaan aikaan vietin kekriä ja ikkunat oli ollut jo kauan auki
Tämän jälkeen se meni kuitenkin maaliin ja hommassa ei ollut kauaakaan tolkkua, pikkuhiljaa keväällä lähti samaan aikaan jäät.se tapahtui kun katto irtosi ja kauan sitten kadonnut tyttäreni meni töihin yhdessä samaan aikaan. Olikohan alaslaskettu välikatto, kipsiä yhtäaikaa.
Ilmainen koulutaksi kirjoitti:
Lapseni luokkakaverin perhe ajattelee, että meidän auto on koulubussi. Pojat ovat samalla luokalla ja sovimme, että voimme välillä kuljettaa lapsia kouluun yhdessä. Viime vuoden aikana käytännössä kuitenkin vain me kuljetimme - kaverin vanhemmat ilmoittivat hakevansa kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla hakivat vasta siinä vaiheessa, kun ip-kerho oli jo menossa kiinni. Lapsemme tuli siis kotiin vasta vähän yli viisi, kun koulu oli oli loppunut kahdeltatoista ja minä olin tullut töistä kolmen jälkeen. Kyseisen pojan äiti on jatko-opiskelijana kotona eikä hänellä kai ole ajokorttia, mutta voisi kai hän saattaa lapsensa kouluun ja hakea sieltä kävellen, kun matka on 1,5km? Lapsi ilmeisesti itse ajattelee, että on sovittu, että hän tulee joka aamu meidän kyydissä kouluun ja iltapäivällä koulusta meille. Kun olen keväällä enenevässä määrin tehnyt niin, että vien pojan autolla oman kotinsa eteen, hän protestoi ankarasti, että ei hän nyt kotiin mene vaan meille ja ainakin hän tulee meille syömään välipalaa. Jos annan hänen tulla koulusta suoraan meille, vanhemmat eivät häntä ainakaan ennen viittä kaipaa. Ja tietenkin annan hänelle välipalaa jos meillä on, vaikka ottaakin päähän. Eihän vika ole lapsen.
En oikein keksi miten voisin sanoa vanhemmille, että en halua kuljettaa heidän lastaan kouluun joka päivä, vaan menemme omien aikataulujemme mukaan. Muutaman kerran olen sanonut että meillä on nyt muitakin menoja emmekä kulje pelkästään koti-koulu-koti-reittiä, mihin lapsen isä totesi,mettä ei se haittaa, kyllähän X voi tulla teidän kanssa sinne kauppaan koulun jälkeen. Lapsi vaan ilmestyy meidän pihaan joka aamu ja pari kertaa on jäänytkin kyydistä, kun olimme jo lähteneet. Välillä on unohtunut jumppakassi tms. kotiin ja kun sitä on haettu, seurauksena kaikki ovat myöhästyneet (lapset koulusta, minä töistä kokouksesta). Ja tottahan on, että pääsääntöisesti menemme joka päivä aamulla samaan aikaan koululle ja joka päivä myös ekan luokan ajan hain lapset ip-kerhosta. Mutta en enää toivo, että he edes joskus kuljettaisivat pojat kouluun, toivon ainoastaan, että me emme olisi vastuussa heidän lapsensa koulukyydeistä.
Joillain vanhemmilla ei ole käsitystä siitä, mitkä ovat perheen velvollisuudet ja kuka vastaa lapsesta. Jos näin on päässyt käymään, asia pitää kertoa näille lapsen tasolle jääneelle aikuisille. Jos he eivät usko, silloin asia sanotaan napakasti lapselle. Jokaisella perheellä on käytäntönsä ja teidän perheen yksi käytöntö on se, ettette huolehdi säännöllisesti vieraista lapsista. Tuon voi sanoa aikuisille, lapselle sitten vähän eri tyylillä.
Istutaan iltaa yhdessä tai porukalla, yksi lokki juo ensin omat oluensa, sitten pyytää tarjoamaan muutaman. Kotiin lähtiessään pakkaa kassiinsa "matkajuomat" muiden juomista. Ikinä ei tuo tuliaisia, ruoka ja juoma kyllä kelpaa. Mikäli saunotaan, mukana ei ole omaa pyyhettä tai kemppareita. Aikuinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni asuu veljensä kanssa ...
velille
velillä
velinÖh, kirjoittaja osaa ensin taivuttaa veli-substantiivin oikein, mutta sitten ei äkkiä osaakaan?
jos sen nimi on oikeasti Veli?
Sukulaisella oli tapana käydä kylässä, kun meillä kummallakin oli pienet lapset. Sosepurkin toivat mukanaan, mutta ei esim. vaippoja tai varavaatteita vauvalleen. Minun lapseni oli muutaman kk vanhempi ja käyttämämme vaippakoko oli heidän lapselleen hiukan suuri, mutta "eihän se mitään". Mietin kyllä joskus, olivatko nämä köyhiä vai tyhmiä, kun pohtivat, mikä vaippamerkki olisi sellainen, että kestäisi mahdollisimman monta tuntia vaihtamatta... Että onhan se märkä, mutta hyvin menee vielä. Paitsi tosiaan jos pääsivät meidän vaippapaketille.
Ja hupsis, kun tuli niskakakka tai meni maidot rinnuksille, voidaan varmaan lainata teiltä vaatteita? Kahdesti lainasivat, kummallakaan kerralla vaatteet eivät palautuneet. Kerran löysin puolison pönkimästä lastenvaatekaappiani. "Tämä asu on nätti, vähän iso kyllä, mutta..." Ilmoitin silloin, että se vaate on ihan uusi, enkä aio antaa sitä. Omalleni ostin ns. paremmaksi vaatteeksi. Lykkäsin hänelle kouraan käytettynä ostetun asun, joka pitkin hampain kelpasi. Tuon jälkeen pariskunnasta ei ole näkynyt vilaustakaan, muutama kerjuupuhelu tosin on tullut. Josko pöytäsirkkeliä ja soutuvenettä (!?) saisi lainata?
Opiskeluaikana oli tapana vierailla vanhojen kavereiden luona heidän opiskelupaikkakunnillaan. Eräällä (nykyisin ex-)ystävälläni alkoi elämänhallinta lipsumaan ja rahat jatkuvasti lopussa. Sovimme että ostamme viikonlopun ruuat tuliaislahjana jos hän majoittaa meidät pariksi yöksi. Näin siis tehtiin. Sunnuntaina kun teimme lähtöä hän alkoi pyytämään rahaa käyttämistämme mausteista ja vessapapereista...
Mainittakoon että kun hän sattui saamaan kyydin meille, tuliaisia tai osuuksia ruokiin ei kuulunut. Kyseli tosin josko voisimme heittää hänet takaisin kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Olikohan toissa syksynä kun samaan aikaan menin ja näin sen. Oli todella outoa kun samaan aikaan vietin kekriä ja ikkunat oli ollut jo kauan auki
Tämän jälkeen se meni kuitenkin maaliin ja hommassa ei ollut kauaakaan tolkkua, pikkuhiljaa keväällä lähti samaan aikaan jäät.se tapahtui kun katto irtosi ja kauan sitten kadonnut tyttäreni meni töihin yhdessä samaan aikaan. Olikohan alaslaskettu välikatto, kipsiä yhtäaikaa.
Lokit asialla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloyhtiön kokous järjestettiin kerran sellaisena ajankohtana työpäivän aikana ettei moni päässyt sinne työmatkoiltaan tms. Paikan päälle pääsi vain muutama työtön tai vapaata ottanut äijä.
Päättivät että meidän yhtiön pihaan rakennetaan iso grillimaja. Ihmeteltiin eräänä päivänä että mikä hitto siihen keskelle pihaa oli ilmestynyt (ja muutaman tonnin lasku siitä sitten myöhemmin).
Nämä äijät eivät viihtyneet kotona vaimojensa ja lastensa kanssa, eli heidän suunnitelmanaan oli tehdä tuosta piilopaikka jossa voivat kaljotella rauhassa ja jonne vaimot eivät kehtaa mennä häätämään heitä ulos.
Kävi niin että äijät kaljottelivat ja polttelivat puita siellä pitkin öitä monena iltana, aiheuttaen savuvahinkoja muiden asuntoihin koska monella oli öisin ikkunat auki tuolloin koska oli se hellekausi. Sitten kun piti siivota jälkiä niin kiertelivät grillimajaa siihen tyyliin että ei me olla tuolla mitään grillailtu. Muut joutuivat maksaa tuon ja siivota tuon. Tämän jälkeen ketään muita ei huvittanut käyttää sitä koska se oli rakennettu liian lähelle asuntoja ja savusi kuin 10 savupiippua.
Eikö tuollaiseen hankintaan tarvisi isomman porukan hyväksyntä kuin vain parin kaljaäijän? Meidänkin taloyhtiössä aika ajoin tuo grillikatosasia nousee esille ja itseni mukaan lukien jyrkästi vastustamme asiaa. Ihan tarpeeksi joistain vuokralaisista (osaketalo jossa paljon sijoitusasuntoja) järjestyshäiriötä muutenkin, taloyhtiömme on melkein kaupungin keskustassa ja jos tänne tulisi grillikatos, niin voi sen skeidan ja mökän määrää, mikä tulisi, jos tuohon grilli ilmestyisi. Voi toimia jossain taloyhtiössä, ja hyvä heille, mutta monessa ei. Tätä sanoi myös ammatti-isännöitsijämme kaiken nähneenä.
Viestin pääsisältö, että älkää antako taloyhtiöissä joidenkin kuppikuntien jyrätä. Se on vähän ohi lokkiaiheen mutta ei paljoa.
Täysin samaa mieltä.
Nyt sitten vaan odotellaan sitä kommeenttia, jotka näihin (möykkääjien taholta?) aina tulee, eli "kyllä kaupunkiin pitää ääntä mahtua, muuttakaa maalle jos ei kelpaa"
Juu ei pidä. Menkää maalle möykkäämään.
Sori, ohis mutta ehkä jonkin sortin lokkeja nuokin mölyapinat :)
Vierailija kirjoitti:
Sukulaisella oli tapana käydä kylässä, kun meillä kummallakin oli pienet lapset. Sosepurkin toivat mukanaan, mutta ei esim. vaippoja tai varavaatteita vauvalleen. Minun lapseni oli muutaman kk vanhempi ja käyttämämme vaippakoko oli heidän lapselleen hiukan suuri, mutta "eihän se mitään". Mietin kyllä joskus, olivatko nämä köyhiä vai tyhmiä, kun pohtivat, mikä vaippamerkki olisi sellainen, että kestäisi mahdollisimman monta tuntia vaihtamatta... Että onhan se märkä, mutta hyvin menee vielä. Paitsi tosiaan jos pääsivät meidän vaippapaketille.
Ja hupsis, kun tuli niskakakka tai meni maidot rinnuksille, voidaan varmaan lainata teiltä vaatteita? Kahdesti lainasivat, kummallakaan kerralla vaatteet eivät palautuneet. Kerran löysin puolison pönkimästä lastenvaatekaappiani. "Tämä asu on nätti, vähän iso kyllä, mutta..." Ilmoitin silloin, että se vaate on ihan uusi, enkä aio antaa sitä. Omalleni ostin ns. paremmaksi vaatteeksi. Lykkäsin hänelle kouraan käytettynä ostetun asun, joka pitkin hampain kelpasi. Tuon jälkeen pariskunnasta ei ole näkynyt vilaustakaan, muutama kerjuupuhelu tosin on tullut. Josko pöytäsirkkeliä ja soutuvenettä (!?) saisi lainata?
Ove ja Anette?
Onko itsensä kutsuminen ystävänsä luo kahville hyväksikäyttämistä? Olen yksinäinen ja mietin välillä, kun olen toiminut noin, olenko ollut lokkeilija.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen lokkeilija. Kysyn lapseni harrastuskavereideni vanhemmilta, että pääseekö lapseni kyydissä mukaan, kun peli on julkisten kulkuneuvojen ulottumissa.
Tästä ketjusta oppineena en enää kysy. Ihmeesti kaikenlainen muu apu kyllä kelpaa, esimerkiksi treenikamojen antaminen.
Ota se herne ulos ennen kuin se alkaa itää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkuu
Niin, ja mulla oli reseptillä 600mg burana. Söi puolet purkista, mutta hänelle se oli ok, "koska sä saat reseptillä paljo halvemmalla."
RESEPTILÄÄKELOKIT. Eivät ole muuten välttämättä pahoja lokkeja mutta syövät sun reseptilääkkeet. Pahinta vielä että itse huomaat kun menet purkillesi hirveässä migreenissä luullen että siellä on vielä 80% jäljellä niin esim. miesystävä onkin syönyt sun erikoiskipulääkkeet krapulaansa kaverin kanssaan tässä parin viikon aikana. Okei ehkä 3 tablettia voi olla pohjalla että selviät tästä kohtauksesta. Jaloa. Uusia et saa lääkäristä niin vain etkä voi selittää että mies ne söi. Sama pätee nukahtamis lääkkeisiin, et niitä voi hakea jatkuvasti lääkäristä, ihmetellään mikä trokari olet kun niitä on toinen syönyt joka toinen ilta sun tietämättä. Ne lääkkeet oli mulla pahojen öiden varalle joita tuli todella harvoin. Eksäni teki tätä ja olin todella vihainen. Sanoi vain että hae uusia kyllä hän maksaa ne, no mutta kun se ongelma ei ollutkaan se raha vaan se että ei niitä saa kuten leipää kaupasta! Piilotin kyllä loppuaikoinani reseptillääkkeet ja ajattelin kyllä että hullun hommaa tämäkin. Suhde ei kaatunut toki tähän vaan tuli aivan muuta.
Sairastan paniikkihäiriötä.
Mieheni vastustaa rauhoittavia ym mömmöjä.
On pari kertaa vetänyt kaikki rauhoittavat wc pöntöstä alas.
Lääkäri ei määrää uusia, kun en voi laittaa aviomisetä syytteeseen.
Olen toki kertonut että näin on tehnyt.
Määrät olleet pieniä ..eli en ole narkomaani:(

Olen toki kertonut että näin on tehnyt.Määrät olleet pieniä ..eli en ole narkomaani:(
tuo on ollut huolenpitoa, ei lokkeilua
Naapuri ostatti just äidillään veneen omaan käyttöönsä.
Äitinsä asuu Kainuussa ja on melko huonosti liikkuva ja arka liikkeissään. Täytti 70 muutama vuosi sitten eli niin 75-vuotias.
Naapuri ideoi tänne etelärannikolla nyt sitten 'kimppaveneen' josta äiti maksaa veneen ja naapuri trailerin ja venepaikan.
Kertoi että on kätevä kun ei tarvii ostaa traileria, vaan lainaa työkaveriltaan. Laituripaikka on 70 € vuodessa.
Että sillei aika härskiä maksattaa vanhuksella n. 30000 alus ja puhtaasti omaan käyttöön. Oikein korosti että sisaruksensa eivät ole tervetulleita veneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkuu
Niin, ja mulla oli reseptillä 600mg burana. Söi puolet purkista, mutta hänelle se oli ok, "koska sä saat reseptillä paljo halvemmalla."
RESEPTILÄÄKELOKIT. Eivät ole muuten välttämättä pahoja lokkeja mutta syövät sun reseptilääkkeet. Pahinta vielä että itse huomaat kun menet purkillesi hirveässä migreenissä luullen että siellä on vielä 80% jäljellä niin esim. miesystävä onkin syönyt sun erikoiskipulääkkeet krapulaansa kaverin kanssaan tässä parin viikon aikana. Okei ehkä 3 tablettia voi olla pohjalla että selviät tästä kohtauksesta. Jaloa. Uusia et saa lääkäristä niin vain etkä voi selittää että mies ne söi. Sama pätee nukahtamis lääkkeisiin, et niitä voi hakea jatkuvasti lääkäristä, ihmetellään mikä trokari olet kun niitä on toinen syönyt joka toinen ilta sun tietämättä. Ne lääkkeet oli mulla pahojen öiden varalle joita tuli todella harvoin. Eksäni teki tätä ja olin todella vihainen. Sanoi vain että hae uusia kyllä hän maksaa ne, no mutta kun se ongelma ei ollutkaan se raha vaan se että ei niitä saa kuten leipää kaupasta! Piilotin kyllä loppuaikoinani reseptillääkkeet ja ajattelin kyllä että hullun hommaa tämäkin. Suhde ei kaatunut toki tähän vaan tuli aivan muuta.
Sairastan paniikkihäiriötä.
Mieheni vastustaa rauhoittavia ym mömmöjä.
On pari kertaa vetänyt kaikki rauhoittavat wc pöntöstä alas.
Lääkäri ei määrää uusia, kun en voi laittaa aviomisetä syytteeseen.
Olen toki kertonut että näin on tehnyt.Määrät olleet pieniä ..eli en ole narkomaani:(
tuo on ollut huolenpitoa, ei lokkeilua
Jos sinulla on lääkitys sairauteen, on tarkoitettu että otat lääkkeet. Jos ihan fyysisen sairauden, vaikka verenpaineen reseptilääkkeeni puoliso vetäisi vessasta alas, minun olisi harkittava paussia tms. siitä suhteesta tai sitten tehtävistä joissa verenpaine nousee. Kertoisin tuon lääkärille vielä uudestaan. Tajuan lääkärin kannalta myös, että joku voi käyttää tilaisuutta hyväkseen, mutta tuo on puolisolta sopimatonta käytöstä eikä huolenpitoa.
Tuttu nainen oli vuosia sitten paikallisessa puutarhamyymälässä töissä. Vinkuu omistajalta alennusta ostoksiinsa vieläkin ex työsuhteeseen vedoten.