Kertokaa törkeimmistä lokkeilijoista!
Tuolla oli ketju siitä, miten äiti lapsineen oli yrittänyt kutsumatta puskea mukaan yksityisesti vuokrattuun kotaan. Toiset kommentoivat sinne muutaman tarinan omistakin kokemuksistaan röyhkeilijöiden kanssa. Se ketju meni kuitenkin vain riitelyksi siitä, oliko AP oikeassa vai väärässä kieltäessään toisia tulemasta maksamalleen alueelle. Haluaisin päästä kauhistelemaan lisää sosiaalipornografisia tarinoita ilmaisen hyödyn mankujista, joten voisitteko kirjoittaa niitä tänne?
Kerron omani, joka ei kuitenkaan onneksi ole kovin paha. Naapurissani asuu epävirallinen alivuokralainen, joka tajusi, että minullahan on kotonani tietokone, toisin kuin hänen alivuokraemännällään. Hän tuli sitten kerran pyytämään minulta, josko voisin etsiä hänelle netistä juna-aikataulun, ja minähän olin vain iloinen siitä, kun pystyin auttamaan naapuria. Sitten hän kävi pyytämässä minulta puhelinnumeron. Ja osoitteen. Ja toisen puhelinnumeron. Ja sitten ensimmäisen puhelinnumeron toistamiseen, kun ei ollut pistänyt sitä muistiin. Numeropalveluihin ei voinut soittaa, kun ne maksavat, ja internetyhteyttä ei miehellä itsellään ollut käytettävissä.
Tämä kaikki toistui valehtelematta kymmeniä kertoja, mutta se ei minua vielä haitannut, sillä olihan se minulle pieni vaiva ja hänelle suuri apu. Sitten hän kuitenkin pyysi minua kirjoittamaan paperille KAIKKIEN kaupungissa toimivien katsastuskonttoreiden nimet ja puhelinnumerot. Niitä on siis toista kymmentä. Paperin hän heitti käytön jälkeen roskiin ja tuli jonkun viikon päästä pyytämään, että kirjoittaisin ne hänelle uudelleen. Pyysin tietysti, että hän alkaisi säilyttää antamiani papereita, ettei minun tarvitse hakea samoja tietoja useaan kertaan. Hän lupasi säilyttää ne, mutta ei mennyt viikkoakaan, kun joku oli kuulemma "varastanut" sen muovipussin, jossa hän säilytti kaikkia antamiani lappusia.
Sitten alkoi tulla vaatimuksia, että "hae minulle tämä puhelinnumero nyt jo kuudennentoista kerran, ja tee se heti kun nyt on perjantai-iltapäivä ja haluan soittaa sinne ennen kuin se paikka sulkeutuu viikonlopuksi ja haluan ehtiä vielä vuokraemäntäni maksamalle saunavuorolle joka alkaa nyt". Hän alkoi tosissaan vaatia, että minun pitää hakea hänelle tietoja puolen tunnin sisään, tai pahimmillaan just ja heti, eikä auttanut vaikka sanoin olevani juuri lähdössä kotoa, tai että minulla oli ruoka lämpimänä pöydässä. Lopulta kamelin selän katkaisi se, kun lemmikkini alkoi tehdä loppuaan ja tämä mies jatkoi ovellani kärkkymistä silloinkin, kun kerroin haluavani olla rauhassa lemmikkini kanssa sen viimeisten päivien ajan. Sanoin, että täällä on "saattohoito" meneillään, tämä on minulle todella raskasta enkä ole saanut murheeltani käytyä ulkonakaan viiteen päivään. "No joo mut ota nyt kuitenkin taas ne katsastuskonttorit, ota vaikka vaan 8 jos et jaksa kaikkia."
Halusin vain sanoa, että "ei käy nyt". Ja sanoinkin, mutta ei se tehonnut, vaikka sanoin kuinka monta kertaa. Sitten piti huutaa, että "EI KÄY NYT". Inhottavaa joutua huutamaan, mutta siitäpä hän uskoi ja lupasi, ettei enää tule pyytelemään minulta mitään.
Arvatkaas, kuka oli ovella heti seuraavana päivänä lemmikkini poismenon jälkeen? "No voi ootkos sä nyt vähän kurjalla mielellä, mutta nyt on hei uusi päivä, joten mikäs se olikaan se puhelinnumero, jonka olen kysynyt jo 16 kertaa?" Sanoin, että minusta olisi kiva antaa vähän apua, mutta hänelle ei voi tarjota vähän apua ilman, että hän alkaa vaatia paljon apua. Hän lupasi, ettei tule enää kyselemään mitään, ja tuon lupauksen jälkeen hän tuli enää kerran pyytämään minulta puhelinnumeroa. Kieltäytyin tietysti silloinkin, ja sen jälkeen ei ole miehestä kuulunut.
Kommentit (1685)
Kaveripiirissä on tyyppi jolla on ihmeellinen ajatusmaailma jonka mukaan muut voivat hyvin maksaa hänelle asioita, koska tienaavat enemmän. Ollaan siis lähempänä neljääkymppiä, suurin osa ihan hyvissä vakkaritöissä. Kaveri itse pienipalkkaisessa osapäivätyössä eikä yritäkään hakea muuta, koska arvostaa vapaa-aikaa. Hänellä on myös hyvin toimeentulevat vanhemmat, jotka auttaisivat mielellään, mutta kaveri haluaa omien sanojensa mukaan "pärjätä omillaan". Eli kavereiden ruoilla ja juomilla.
Käydään esim vuosittain yhteisellä mökkireissulla useamman kymmenen ihmisen voimin, joten periaate on että kaikki ottavat omat ruoat ja juomat mukaan, elleivät itse sovi yhteistä kokkausta tai grillausta pienemmällä porukalla. Kaveri saattaa tulla korpeen, kauas kaupoista viikonlopuksi ilman omia ruokia ja juomia koska "muilla on kuitenkin niin paljon että hänellekin riittää". Muut antavat sitten omistaan ettei yksi ole koko viikonloppua ilman ruokaa tai juomaa.
Illanviettoihin ei vie tuliaisia tai edes omia juomia, koska "jos jollain on varaa ostaa omakotitalo, hänellä on myös varaa tarjota kavereille kaljat". Menee valmiiseen pöytään syömään hyvät ruoat ja juo isäntäväen alkoholia pitkin iltaa. Kaveriporukka on aika kohteliasta ja anteliasta ja vuoroin käydään eri ihmisten luona syömässä ja viettämässä aikaa, joten yleensä tarjottavaa löytyy.
Sinänsä kaveripiirissä ei ole ongelma tarjota esim. porukan nuorille opiskelijoille ruoat ja juomat odottamatta mitään takaisin, mutta tuo asenne ja perustelut aikuiselta mieheltä nyppii aina välillä.
Vierailija kirjoitti:
On räikeitä tarinoita, mutta mielestäni lokit ovat lokkeja niin kauan kuin siihen antaa mahdollisuuden.
Aika itsestäänselvää. Miten lokki pystyisi edes olemaan, jos kaikkeen vastataan ei?
Vierailija kirjoitti:
Kaveripiirissä on tyyppi jolla on ihmeellinen ajatusmaailma jonka mukaan muut voivat hyvin maksaa hänelle asioita, koska tienaavat enemmän. Ollaan siis lähempänä neljääkymppiä, suurin osa ihan hyvissä vakkaritöissä. Kaveri itse pienipalkkaisessa osapäivätyössä eikä yritäkään hakea muuta, koska arvostaa vapaa-aikaa. Hänellä on myös hyvin toimeentulevat vanhemmat, jotka auttaisivat mielellään, mutta kaveri haluaa omien sanojensa mukaan "pärjätä omillaan". Eli kavereiden ruoilla ja juomilla.
Käydään esim vuosittain yhteisellä mökkireissulla useamman kymmenen ihmisen voimin, joten periaate on että kaikki ottavat omat ruoat ja juomat mukaan, elleivät itse sovi yhteistä kokkausta tai grillausta pienemmällä porukalla. Kaveri saattaa tulla korpeen, kauas kaupoista viikonlopuksi ilman omia ruokia ja juomia koska "muilla on kuitenkin niin paljon että hänellekin riittää". Muut antavat sitten omistaan ettei yksi ole koko viikonloppua ilman ruokaa tai juomaa.
Illanviettoihin ei vie tuliaisia tai edes omia juomia, koska "jos jollain on varaa ostaa omakotitalo, hänellä on myös varaa tarjota kavereille kaljat". Menee valmiiseen pöytään syömään hyvät ruoat ja juo isäntäväen alkoholia pitkin iltaa. Kaveriporukka on aika kohteliasta ja anteliasta ja vuoroin käydään eri ihmisten luona syömässä ja viettämässä aikaa, joten yleensä tarjottavaa löytyy.
Sinänsä kaveripiirissä ei ole ongelma tarjota esim. porukan nuorille opiskelijoille ruoat ja juomat odottamatta mitään takaisin, mutta tuo asenne ja perustelut aikuiselta mieheltä nyppii aina välillä.
Asian Vierestä, mutta millainen porukka tekee mökkireissuja USEAN KYMMENEN hengen voimin?

Eih! Tällaisestä tulisi päästä eroon. Se on vaikeata kyllä jo koska asiasta on muodostunut jatkuva käytäntö. Eikä todennäköisesti enää onnistukaan välejä rikkomatta :( Kokemusta on vastaavasta, mutta katkaisin jutun alkuunsa, esim. mökkiviinojen ja ruokien osalta totesin että ei näistä ole tarjottavaksi, nämä ovat minun, kyllä sun täytyy tuoda omat mukanasi ensi kerralla. Tämä toistui 2 kertaa mutta meni perille. Jupinaa toki sain kuulla kun olen kiittämätön ja ahne mutta välit säilyivät kaveri porukalla kuitenkin. Tämä minun kamu oli ihan rehellisesti vain pummi eikä vedonnut mihinkään omakotitaloihin tms.
Onko kellään kokemusta bileviinavaraslokista? :) Eli kun on illanvietto esim. mökillä mihin kaikki ovat tuoneet omat juomansa, niin joku sitten salaa naukkailee toisten pulloista? Tai jopa kähveltää jääkaapista sidun itelleen? Itse en ole tällaiseen törmännyt tai sitten en ole vain huomannut kun Kossupullostani on otettu ja laitettu vettä tilalle... hmm... ilmankos joskus on ihmeen kevyt olo lauantaiaamuna vaikka olen juonut puoli pulloa Kossua... tai ainakin kuvitellut juovani :)
Vierailija kirjoitti:
Joo tosta on kokemusta, että työkaverilla on lompakko jäänyt kotiin juuri silloin kuin mennään yhdessä syömään. Maksu tietenkin unohtuu maksaa takaisin minulle. Pari kertaa oon haksahtanut maksamaan. Kertojen välissä oli aikaa eli syödään harvoin ulkona yhdessä. Takaisinmaksua ei kuulu. Ens kerralla en aio maksaa.
Kokemusta löytyy. Juuri näistä 4-10 euron safkiskahveista/lounaista. Vältin 2 kerran jälkeen sen sitten sillä että otan kympin setelin/xx määrä euroja mukaani, sanoin jättäväni lompsan töihin ja ottaneeni vain sen tasarahan millä saan eineeni.
Samoin jos duunissa tulee näitä synde ym keräyksiä joihin pistetään se 1-2 euroa/nenukki, ja joku tulee vinkumaan että voitko lainata euron, ei ole käteistä nyt. Toki lainaan normaaleille duunikamuille jotka sen maksavatkin huomenna mutta huomasin eräiden unohtavan asian samoin tein. Ja kyse ei ole siitä että köyhdyn tuosta eurosta vaan se periaate. Itse, jos joudun lainaamaan johonkin syndekeräykseen sen euron duunikamulta niin sanon jopa että muistuta mua sitten ellei euroa ala kuulumaan :)
Kyllä näiden kanssa saa tarkkana olla ;)
Listaanpa ammatteja jotka ovat lokkeilulle alttiita:
lääkäri, lakimies, ompelija, kampaaja, ravintolakokki, leipuri, autonasentaja, kirjanpitäjä, kosmetologi, tietotekniikasta hyvin perillä olevat henkilöt....
Oltiin kaverin kanssa liikkeellä jossain, hänellä mukanaan lapsensa. Oltiin menossa kahville johonkin pikaisesti. Kaverikin puhui että kahvi ja lapselle limu maistuisikin kohta, joten kahvilaan siis. Tarjouduin maksamaan (mitään vuoromaksujuttuja ei ole, aina maksettu omat kahvimme, mutta nyt heittäydyin hellämieliseksi tällä kerralla, joka jäikin viimeiseksi). Meidän kahvilla käynnit siis olivat aina olleet sitä että kirjaimellisesti ne kahvit vain ja lapselle se kokis. Vaan nyt... Menin kassahenkilön luo ja sanoin että kaksi kahvia ja limu kiitos, minä maksan. Vaan... kaveri tilasikin sitten itselleen lisäksi kakkupalan ja jonkun smoothien ja lapselle iso jädeannos. Niiden kahvien ja kokiksen lisäksi. Menin niin lukkoon että en osannut muuta kuin maksaa kiltisti ja opin kerrasta jotain kaveristani. Mistään vastavuoroisesta ei ollut puhe eikä kyse, tapahtumasta on noin 4 v aikaa.
En ikikuunaan kullan valkeana kehtaisi tuollaista tehdä edes vieraalle ihmiselle saati sitten kaverille.
Vierailija kirjoitti:
Ruokalokkikaveri, joka AINA kylässä kyselee "oisko sulla jotain leivänkannikkaa, kun en ehtiny syödä mitään?" Siis mitä helvetin leivänkannikkaa? En mä nyt säilö kavereiden varalle mitään kuivia kannikoita, ihan normi ruokaa on kaapissa. Sit kun en (yleensä) halua olla nipo, niin sanon et voi tehdä leivän ja vetelee hirveät määrät kaikkea leivänpäällistä ja itse leipää. Ei edes se raha, mut ei jaksa ravata kaupassa ton takia. Miksi aikuinen ihminen ei muka osaa huolehtia omasta ruokailustaan? Ja sit kaikkee jääkaapista löytyvää pitää maistaa ja tyyliin sormilla kauhoa suoraan padasta. Ei ole rahasta kiinni tällä henkilöllä, on vaan ahne ruuan suhteen. Jatkuvasti pitää mässätä jotakin.
Mulla oli aikoinaan samanlainen kaveri. Aivan joka kerta kun oli vähänkin pidempään kylässä, alkoi valittamaan kuinka nälkä on, on syönyt viimeksi aamulla, eilen, viime jouluna, milloin lie.
Yleensä yritti vielä saada minut tai mieheni valmistamaan hänelle useampia leipiä tai kokkaamaan jotain ruokaa, kun hän ei osaa/kehtaa kaivella kaappeja. Kehtasi kyllä syödä ruoat.
Kaikenhan kruunaa se, että hän asui itse meistä noin 100 metrin päässä ja kauppaankin oli viiden minuutin kävelymatka.
Kuulostaa vähän siltä, että lapsi ei halua koulun jälkeen kotiin mennä. (eivätkä vanhemmatkaan näytö kaipaavan). Onkohan sielä kaikki ihan niin kuin pitäisi?
Se kul joskus lokki kakkasi pyörän päälle :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveripiirissä on tyyppi jolla on ihmeellinen ajatusmaailma jonka mukaan muut voivat hyvin maksaa hänelle asioita, koska tienaavat enemmän. Ollaan siis lähempänä neljääkymppiä, suurin osa ihan hyvissä vakkaritöissä. Kaveri itse pienipalkkaisessa osapäivätyössä eikä yritäkään hakea muuta, koska arvostaa vapaa-aikaa. Hänellä on myös hyvin toimeentulevat vanhemmat, jotka auttaisivat mielellään, mutta kaveri haluaa omien sanojensa mukaan "pärjätä omillaan". Eli kavereiden ruoilla ja juomilla.
Käydään esim vuosittain yhteisellä mökkireissulla useamman kymmenen ihmisen voimin, joten periaate on että kaikki ottavat omat ruoat ja juomat mukaan, elleivät itse sovi yhteistä kokkausta tai grillausta pienemmällä porukalla. Kaveri saattaa tulla korpeen, kauas kaupoista viikonlopuksi ilman omia ruokia ja juomia koska "muilla on kuitenkin niin paljon että hänellekin riittää". Muut antavat sitten omistaan ettei yksi ole koko viikonloppua ilman ruokaa tai juomaa.
Illanviettoihin ei vie tuliaisia tai edes omia juomia, koska "jos jollain on varaa ostaa omakotitalo, hänellä on myös varaa tarjota kavereille kaljat". Menee valmiiseen pöytään syömään hyvät ruoat ja juo isäntäväen alkoholia pitkin iltaa. Kaveriporukka on aika kohteliasta ja anteliasta ja vuoroin käydään eri ihmisten luona syömässä ja viettämässä aikaa, joten yleensä tarjottavaa löytyy.
Sinänsä kaveripiirissä ei ole ongelma tarjota esim. porukan nuorille opiskelijoille ruoat ja juomat odottamatta mitään takaisin, mutta tuo asenne ja perustelut aikuiselta mieheltä nyppii aina välillä.
Asian Vierestä, mutta millainen porukka tekee mökkireissuja USEAN KYMMENEN hengen voimin?
Ohikseksi menee, mutta laaja kaveripiiri ja tämä on todettu kivaksi käytännöksi. Toki vuokrataan useampi mökki tai kartano/vuokratila jossa vähintään 10 makkaria. Väkeä ympäri Suomen.
kolmesti kieltäytynyt kirjoitti:
Listaanpa ammatteja jotka ovat lokkeilulle alttiita:
lääkäri, lakimies, ompelija, kampaaja, ravintolakokki, leipuri, autonasentaja, kirjanpitäjä, kosmetologi, tietotekniikasta hyvin perillä olevat henkilöt....
Ei toki ammatteja. mutta: kesämökin omistaja, iskuporakoneen omistaja, painepesurin omistaja, pakettiauton omistaja ...

Jatkan: auton omistaja. Kyllä, ei tarvitse sen ihmeempi olla. Palstallakin kyytilokki-ilmiö tunnetaan.
Mitäs vielä... hevosen omistaja, moottoriveneen omistaja, laadukkaiden työkalujen omistaja...
Kesämökin omistaja kyllä todellakin on pulassa ellei ole varovainen!
Itsensä korostamisesta ja oman elämän mainostamisesta:
tarvitseeko jatkuvasti korostaa, että mökillä sitä ja tätä tai iskuporakoneellani sitä ja tätä tai painepesurilla varsinkin pesen sitä ja tätä. Jos omasta elämästä ei kaikkea avaa kaiken karvaiselle lössille vaan keskittyy yleisemmällä tasolla pysyvään Small talkiin, niin pystyy suojautumaan aika hyvin.

Toki pystyy välttämään osan kun ei mene esim. erikoistyökaluistaan mainitsemaan väärille henkilöille :) Mutta oman mökin, hevosen tai sen pakun olemassaoloa on hiukan vaikea salata esim. sukulaisilta tai muilta kylässä käyviltä :) ja jostain kumman syystä ne sukulaiset juuri ovat kärkkäämpiä lokkeja... Ja jos omaa keskimääräistä paremmat atk-taidot, kannattaa pitää suu supussa.
Kaverilleni kävi tällain: hänellä on kesämökki, vieläpä vähän hienompi. Tuli kutsu erään aika kaukaisen kaverin polttareihin liittyen, eli että tarvisi järkätä polttarit naisporukalla tälle tulevalle morsiolle. No kaveri ajatteli että menköön sitten, mukavaahan se voi olla vaikka vähän ihmettelikin kun ei enää ollut ollut morsmaikun + ja sen tietyn kaveripiirin kanssa tekemisissä vuosiin. Tuli ensimmäinen polttaripalaveri. Johan se syykin selvisi miksi kaverini tahdottiin mukaan polttareihin. Ton mökin takia, ne polttikset olisi pidetty muiden ehdotusten mukaan siellä. Kaverini kieltäytyi kohteliaasti koko kunniasta, en tiedä miten polttarit sitten menivät jossain muualla.
Miehen sisarukset ovat todella kunnostautuneet tässä. Pidämme välillä heidän ja heidän vanhempiensa kanssa ns. nyyttäreitä joko grillaten tai vaikka pikkujouluja vietellen. Viime jouluna kun pidimme jälleen yhteisiä joulunavajaisia olimme sopineet että kokoonnutaan miehen äidillä ja jokainen tuo jotakin. Minä ja mieheni toimme mieheni siskon lapsille limua sekä joulukarkkeja ja kaikille yhteiseksi viiniä, rosollia, erilaisia kaloja, itsetehtyä saaristolaisleipää, rapukimaraa ja suklaata. Vaan mitä tuo miehen sisko miehensä ja kolmen lapsensa kanssa? Yhden Saarioisten pienen perunalaatikon ja lanttulaatikon. En nyt sanoisi että v*tutti mutta vähän huvitti. Sama juttu viime kesän grillausillassa, he toivat itsensä syömään muiden eväitä eivätkä tuoneet mitään. En tiedä liittyykö tähän samaiseen piirteeseen, mutta heillä kovasti tapana kysellä mitä mikäkin maksaa. Paljonko meidän auto maksoi, tai asunto, tai laukkuni, tai ulkomaanmatka. Omituista.
Sen sijaan anoppini ei tällainen ole, herttainen höpsö sen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu, jolla ei ole omaa tulostinta, halusi luokseni tulostamaan tärkeitä papereitaan aina kun hän tsrvitsi tulostinta. Kerran kun sanoin, että ei onnistu, tulostelisitko jossain muualla kun mulla kun mulla on musteet loppu niin tämä tyyppi oikeastaan loukkaantui puhelimessa asiasta! Hän oli hetken hiljaa luurin toisessa päässä ja uteli, että "koska mahdat ostaa uudet niin että voin tulla tulostelemaan? En viitsi kirjastoonkaan mennä kun se maksaa." Olin aika tyrmistynyt ja menin sanattomaksi.
Kirjastossa tulostaminen kyllä oikeasti maksaa aika hävyttömän paljon.

1 A4/0.40€
Kolmen kuukauden välein saa ilmaiseksi 2€. Kuinka paljon tulostelette?
Olin aikoinani työporukan ainoa, jolla oli auto ja ajokortti. Sain aika paljon kuskata työkavereita milloin mihinkin, jopa pomo työntyi autooni. Jos tehtiin joku työpaikkavierailu tai kurssipäivä jossain, niin minun autolla tietenkin kaikki ketkä mahtui. Sain tietysti km-korvaukset, mutta silti se jotenkin ketutti. Kerrankin oltiin jollain kurssilla n. 150 km päässä ja alkoi syksyn ensimmäinen aikainen ja oikeasti yllättävä lumisade. Kuulin jostain, että iltapäivällä alkaa lumisade ja ehdotin, että lähdetään aikaisemmin kotimatkalle, koska autossa oli kesärenkaat enkä ollut kauhean kokenut autoilija vielä. Pomolle ei käynyt, ei päästänyt lähtemään ennen kuin illansuussa, kun lumisade oli jo alkanut ja oli hämärtymässä. Siinä vaan mukavasti matkasivat ja minä jännitin ajamista kädet täristen. Lumisateessa pimeässä kesärenkailla ajaminen ei ole ehkä kaikkein turvallisinta.
Muutenkin taisin olla liian kiltti. Minä hain autolla painavat postipaketit ja kuljetin tavaraa työpisteestä toiseen ja muutenkin olin kuin joku työpaikan hovikuski. Olin nuori enkä osannut pitää puoliani.
Yksi ystävä minulla on ollut sellainen, että ihan hämmästelin hänen kykyään käyttää toisia ihmisiä hyväkseen. Kapakassa hän osasi aina ovelasti maksattaa miehillä drinkkinsä. Kyytejä hän pummasi aivan estottomasti joka puolelta. Kahvilassa hän maksatti toisilla kahvinsa ja pullansa. No, ei ne mitään valtavia summia olleet, mutta se periaate, että jonkun toisen piti aina kustantaa, ei hänen, oli erikoista.