Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Avioliitto kuin kaverisuhde, mutta ei uskalla/ kehtaa erota?
09.07.2017 |
En varmasti liene ainoa, joten kohtalotoverit tänne! Arvostelijoilta en niinkään kaipaa kommentteja.
Meillä 10 yhteistä vuotta, 2 naimisissa. Lapsia kaksi, alle kouluikäisiä. Parisuhde kuollut pystyyn, ei hirveästi enää edes riidellä mutta ei ole mitään yhteistäkään oikein.. paitsi koti ja lapset.
Mutta mietityttää ensinnäkin lapset; miten ero heihin vaikuttaa. Ja se että erotessa pitäisi "jakaa" lapset... mietityttää myös ympäristön reaktiot eroon.
Joskus olen jopa toivonut että mies pettäisi tms, jotta tämä päättyisi sitä kautta.
Niin ja mies tietää epävarmat tunteeni, mutta ei kuulemma halua erota.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on kyllä jakanut fantasioitaan minulle - mistä en ole ollenkaan innostunut. Eikä minulla ole mitään haluja jakaa omiani hälle kun hädintuskin siedän ns. arkiseksiäkään hänen kanssaan. Minun ainakin on tosi vaikeaa olla intiimisti kun se henkinen yhteys on täysin kadonnut, eikä mitään muutakaan yhteistä enää tunnu olevan kuin lastenhoito ja kotityöt. Vaikeaa selittää, mutta siis ehkä joku ymmärtää.
Ap
Eli et arvosta miehesi seksuaalisuutta, koska torjut hänen puheet. Minusta fantasioiden kertominen toiselle osoittaa luottamusta, koska fantasiat ovat ihmisen intiimein osa-alue.
Valitat, että henkinenyhteys on kadonnut ja kun saat tältä neuvoja miten herätellä suhdetta niin sanot, ettet itse ole valmis tekemään mitään asian eteen.
Anteeksi jos sanon pahasti, ei ole tarkoitus loukata, mutta haluan sanoa suoraan.
Enpä minä noin vähästä loukkaannu.
En torju mieheni puheita, vaan tarkoitin etten halua niitä fantasioita toteuttaa. Kurjaa, mutta jos ei seksissä jotain halua niin ei sitä minusta pidä väkisin tehdä.
Enkä mielestäni ole sanonut etten ole valmis tekemään mitään asian eteen, joskaan en edes varsinaisesti pyytänyt vinkkejä. Lähinnä vertaistukea haen, onko muita jotka elää ns. kulissiliitossa muiden vuoksi (lapset, sukulaiset, jopa sen oman puolison vuoksi..).
Nuo fantasioista puhumiset on varmasti ihan hyviä keinoja jos pelkkä seksuaalinen kipinä on kadoksissa. Mutta kun meiltä puuttuu jo ihan niitä peruspalikoitakin....
Ap
No hyvä :) Ok, ymmärsin viestisi osittain väärin.
Niinhän sitä yleensä sanotaan, että seksissä ei pidä tehdä sellaista mikä ei itsestä tunnu hyvältä, mutta toisaalta... Hajoittaako perhe vai kokeilla jotain uutta. No ihan mihin tahansa ei tietenkään pidä ryhtyä.
En tiedä miksi teet eron seksuaalisen kipinän ja muunlaisen kipinän välillä. Kyse on siitä miten ihmisen kokonaisuutena kohtaa. Meillä ainakin mies on sanonut, että hän näkee minut paljon seksikääpänä ja muutenkin mielenkiintoisempana kun kerron hänelle fantasioistani. Ja tämä kyllä näkyy makuuhuoneen ulkopuolellakin.
No en sitä epäilekkään etteikö näe, tuo nyt vaan ei minun mielestäni liity tähän meidän suhdetilanteeseen. Teillä on varmaan ns. normaali suhdetilanne, meillä vaan suhteen rauniot. Jos mies ei pysty enää kiinnostumaan minusta ilman, että alan suorittamaan sängyssä vastentahtoisesti hänen fantasioitaan, niin eipä se minua juurikaan edes kiinnosta. Niinkuin aloituksessa sanoin, meillä ei ole mitään yhteistä ja olen jopa toivonut että mies antaisi jonkun suoran syyn erota. Meidän suhde on siinä pisteessä, että lähinnä enää mietin miten päästä tästä irti muita loukkaamatta (mikä ei tietenkään lasten kohdalla ole mahdollista).
Siis kun ne tunteet nyt vaan on aikalailla kuolleet. Henkinen ero on jo tehty. Siksi me ei edes tapella enää. Toinen on siinä mielessä yhdentekevä. Ärsyynnyn vain siitä kun mies näyttää inhonsa esim lasten kanssa puuhailua kohtaan. Muuten aikalailla sama mitä hän tekee ja missä huinii... Kun mies oli kolme päivää työmatkalla, huomasin etten kaivannut juuri ollenkaan häntä. Siis parisuhdemielessä. Ei hän nyt huono ihminen kuitenkaan ole.
Ap
Mutta mitä miehessäsi pitäisi muuttua, jotta voisit olla hänen kanssaan?
En odota että hän muuttuisi. Koska on näistä puhuttukkin monesti, mutta toista ei voi muuttaa.
Mutta siis niin.. ei meillä ole mitään yhteistä. Minä olen aika perhekeskeinen, mies on osoittautunut kaverikeskeiseksi. Minä haluaisin tehdä juttuja pariskuntana, miehen mielestä koti-illat (lasten nukkuessa) riittää. Minä tykkään terveellisistä elämäntavoista ja aktiivisuudesta, miestä ei juuri kiinnosta minun "kotkotukset". Tykkään kyllä hellyydestä ja koskettelusta, mutta mies koskee minua vain kun haluaa seksiä. Haluaisin jutella asioista; mies ei halua jutella asioista tai korkeintaan alkaa vitsailla niistä.
Siis me ollaan kasvettu täysin eri suuntaan siitä kun joskus ollaan tavattu. Ja jos mieheltä kysyttäisiin niin varmasti tulisi minusta muutoslistaa sieltäkin.
Ap
Eli ihan ns. peruskaava. Minusta teidän isoin ongelma on siinä, että sinä olet henkisesti jo eronnut. Sehän on helppo laittaa kuntoon. Jos teet eropäätöksen, niin sen kanssa joutuu elämään loppuelämän. Sen takia on tärkeää, että varmistat, että olet tehnyt kaiken että erolta vältyttäisiin. Minusta sinun kannattaisi tehdä lista asioista, joita kokeilet vielä ennenkuin teet lopullisen päätöksen.
En haluaisi jankata, mutta ihan oikeasti jos saisit miehellesi kerrottua, että fantasioit vieraasta miehestä (keksi vaikka, että fantasioit kahdesta miehestä tai vaikka mustasta), niin voi hyvinkin olla, että miehesi alkaa vähän kerrassaan suhtautumaan sinuun eri tavalla
Kiitos avusta mutta en pysty. En kertakaikkiaan vaan halua. Puistattaa ajatuskin.
Ap
Taaskaan ei ole tarkoitus loukata vaan auttaa. Mutta taidat olla seksin suhteen aika estoinen, jos et voi edes "heittää" miehellesi jonka kanssa olet ollut 10 vuotta yhdessä, että hei kaksi miestä samaan aikaan voisi tuntua jännältä....
Jos oikeasti olet noin estoinen, niin en ihmettele että mies menettää 10 vuodessa mielenkiinnon...
Enkä minä halua loukata sinua, mutta ..
et selvästi tiedä mistä puhun. Haluttomuus seksifantasioiden paljastamiseen ei johdu ujoudesta, vaan siitä että en syty miehestäni. Sinä ajattelet sinun rakasta miestä, johon sinulla on henkinen yhteys. Etkä osaa nähdä minun puoltani... minä en halua mieheltä sitä kiinnostusta, päinvastoin.Miehen kiinnostus petipuuhiin ei ole lopahtanut 10 vuodessa... sehän se ainoa kiinnostus tuntuu olevan minua kohtaan. 😂
Ap
Usko pois, kyllä minä ymmärrän. Jos tunnet miestäsi kohtaan noin, niin silloin salaisimpien fantasioiden kertominen ei onnistu. Siksi sanoinkin, että keksi joku fantasia, esim. Tuo kaksi miestä. Jonka vain heität (siis vaikka tuo ei sinua oikeasti kiinnostaisikaan).
Siis koko homman pointtihan on siinä, että suhteessa pitää olla tarpeeksi yhteistä ja tarpeeksi omaa. Miehesi niin sanotusti pitää sinua itsestään selvyytenä ja tekisi hyvää, että miehesi näkisi sinut itsenäisenä (seksuaalisuuden/halujen/romantiikan suhteen) olentona joka hänen pitää vietellä. Ja siis kuten olen jo sanonut, tämä pelaa myös makuuhuoneen ulkopuolella.
Nämä vinkit alkavat kuulostaa ihan häiriintyneiltä... Jos ap ei halua seksiä jonkun kanssa, olkoonkin hänen miehensä, niin sitten hän ei halua.
Minä en tuota viestiä kirjoittanut, mutta eivät ne minusta mitenkään häiriytyneitä ole. Kokemuksesta tiedän että halu vaihtelee ja pitkässä suhteessa saatta jopa sammua kuten itselleni kävi. Pariin vuoteen mieheni eikä kukaan muukaan haluttanut minua tippaakaan kunnes uusi työkaverini alkoi flirttailemaan ja muutenkin osoittamaan kiinnostustaan minua kohtaan. Jotenkin vaan aloin tuntea itseni haluttavampana ja naisellisempana ja tämä sytytti liekin uudelleen kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitit ap jotenkin itsekkäästi, että haluat elää lasten kanssa itsenäistä elämää ja kauhistuttaa antaa lapset joskus isälleen. Mielestäni tuo ajatus on kuvottava isistä, jotka ovat tärkeitä lapsille kuten heidän äitinsäkin, yleensä. Muistathan, että miehelläsi on myös samat oikeudet lapsiin mitä sinulla ? Miehesi voi vaatia yhteishuoltajuutta viikkoviikko systeemillä vaikka ilkeyttään. Kannattaa aina nämä huomioida . Onneksi isien merkitys lapsille erojen yhteydessä on nostettu tänäpäivänä tapetille. Miksi menit naimisiin 2v sitten? Eihän siitä kauan ole, oliko asiat silloin noin surkeasti? Olethan muistanut tutkia itseäsi peilistä? Joskus me naiset vaan vaaditaan liikaA miehiltä. . Keskustelua, rupattelua, yhteisiä harrastuksia jne. Se on Aivan turhaa, koska parisuhteessa pn kaksi eri ihmistä ja yksilöä. Tsemppiä
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit ap jotenkin itsekkäästi, että haluat elää lasten kanssa itsenäistä elämää ja kauhistuttaa antaa lapset joskus isälleen. Mielestäni tuo ajatus on kuvottava isistä, jotka ovat tärkeitä lapsille kuten heidän äitinsäkin, yleensä. Muistathan, että miehelläsi on myös samat oikeudet lapsiin mitä sinulla ? Miehesi voi vaatia yhteishuoltajuutta viikkoviikko systeemillä vaikka ilkeyttään. Kannattaa aina nämä huomioida . Onneksi isien merkitys lapsille erojen yhteydessä on nostettu tänäpäivänä tapetille.
No tietenkin huomioin! En minä ole lapsilta isää riistämässä. Mutta onhan se nyt aivan eri asia elää eri kodeissa, silloin käytännössä joutuu luopumaan jopa puolesta siitä ajasta, mitä normaalisti saisi viettää omien lastensa kanssa. Eiköhän ne pelon, tuskan ja surun tunteet tässä ole ihan sallittuja.
Ap
Ja naimisiin mentiin ihan juridisista syistä lasten takia. Se oli sellainen nimi paperiin homma, ei mikään hääspektaakkeli. Toki en eroakaan silloin vielä miettinyt.
Ap
Se on valinta haluaako elää vain puolet tästä ajasta lasten kanssa vai ehjänä perheenä. Apua on aika paljon saatavilla . Kesälomillahan laitetaan yleensä paljon eropapereita menemään. Ei muutako asennetta muuttamaan, tiiä vaikka muuttus moni muukin asia .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas täällä av-mammat haikailee jännämiesten perään
Vierailija kirjoitti:
.... no tämä ketju kuvastaa ihan hyvin sitä minun pelkoa. Että kaikki ei ymmärrä ja tulee ehkä arvostelua siitä eropäätöksestä. Minkäs teet. Kukaan muu ei kuitenkaan toisten suhdetta voi ymmärtää..
Lapsia ei tietenkään olla erottamassa toisistaan.
Ap
Näin siinä tulee käymään. Jyrkintä tuomitsemista saat kuulla niiltä, joiden oma parisuhde on pystyyn kuollut, ja joille ajatuskin erosta on synti. Kompensoivat omaa surkeaa suhdettaan yrittämällä luokitella itseään vähän paremmaksi, vähän sinnepäin tässäkin ketjussa esille tullut "toiset ymmärtävät mitä se pitkä liitto on, ja toiset eivät"... tai tulee kommenttia taas turha ero. Katkeruus kuultaa. Muista, että elät elämääsi itsellesi ja perheellesi, et jollekin puolitutuille. Ota etäisyyttä sellaisista ihmisistä jos voit.
Olen pahoillani, muuten en osaa neuvoa juuri sinun tilanteessasi.
Nämä taas, joiden miehet ovat muuttuneet seksiä haluamattomiksi, mistään kiinnostumattomiksi, perässä vedettäviksi. Heitä ei taida auttaa neuvot tehkää pariskuntana sitä ja tätä - jos ongelma on juuri se että mies on kuin kasvi joka juuri viitsii vaivautua valmiiseen. Tiedän tällaisen tapauksen, mies piti vaimoaan itsestäänselvyytenä. Lopulta nainen ihastui toiseen ja halusi erota. Mies taisi järkyttyä eroaikeiden täytäntöönpanosta, ja muuttui. Joskus voi käydä näinkin. Vaikka taisi tuossa auttaa se, ettei mitään varsinaista suhdetta saati fyysistä ehtinyt tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh,ja taas tehdään asiasta ongelmaa jossa ei ole ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja naimisiin mentiin ihan juridisista syistä lasten takia. Se oli sellainen nimi paperiin homma, ei mikään hääspektaakkeli. Toki en eroakaan silloin vielä miettinyt.
Ap
No olipas tyhmää! Ei tänä päivänä tarvii olla naimisissa, vaikka on lapsia. Nyt joudut kärsimään itse omista päätöksistäsi. En tajua sun kaltaisia naisia ollenkaan. Turha valittaa, kun itse olet päätöksesi tehnyt (ajattelematta, -typerää!).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin naimisissa 7 vuotta, parikymppisenä mentiin kimppaan ja kaksi lasta.
Suhteemme oli pelkkää kämppiksensä olemista ja tiesin että olimme molemmat onnettomia.
Erosin, enkä tehnyt siitä isoa numeroa. Olin miehen ystävä edelleen ja hoidamme lapset yhdessä. Kellekään en ole selitellyt mitään erostamme. Ei se kuulu kenellekään :)
Ole onnellinen ja elä sen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että kasikymppisenä pariskunta kiimailee päivittäin ja suhde perustuu jännitykseen? Eiköhän se ole ystävyys, yhteistyö ja avunanto joka pitää ihmisiä loppupeleissä yhdessä. Toiset vaihtavat viiden vuoden välein, toiset ymmärtävät pelin hengen jo vähän nuorempina.
En luule. Mutta olen 27v, en haluaisi oman seksuaalisuuden ja romanttisuuden kuolla pystyyn ihan vielä.
Olette aivan liian nuoresta (17) olleet yhdessä. Vähän pitäisi kokea muitakin asioita elämässä ennen kuin ekan vastaantulijan kanssa pariutuu ja hankkii lapsia.
Just näin! Nyt äkkiä ero vireille, ja aloita uusi elämä, että ehdit vähän kokea ja elää! Ennen kuin olet keski-ikäinen, sillä sitten sinusta tulee tosi katkera, jos roikut tuossa yhdessä ainoassa miehessä jota et ilmeisesti edes enää rakasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapset tuosta vähän kasvavat, niin haluat varmasti erota. Riippuu kuinka monta vuotta haluat kituuttaa huonossa suhteessa. Ymmärrän että kun lapset on tosi pieniä (0-3v), halutaan lasten takia pitää perhe koossa, mutta kun lapset kasvavat, tulet ymmärtämään että sinäkin haluat olla onnellinen. Elämä on lyhyt..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja naimisiin mentiin ihan juridisista syistä lasten takia. Se oli sellainen nimi paperiin homma, ei mikään hääspektaakkeli. Toki en eroakaan silloin vielä miettinyt.
Ap
No olipas tyhmää! Ei tänä päivänä tarvii olla naimisissa, vaikka on lapsia. Nyt joudut kärsimään itse omista päätöksistäsi. En tajua sun kaltaisia naisia ollenkaan. Turha valittaa, kun itse olet päätöksesi tehnyt (ajattelematta, -typerää!).
Meinaat että avoliitto olisi suojellut erolta? Vai mitä selität?
Avioliitto nimenomaan kannattaa jos on lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet aika onnekas, jos miehessäsi ei ole mitään vikaa. Seuraava voi olla alkoholisti, väkivaltainen, pettäjä, luonnevikainen tai mitä tahansa muuta ikävää, jota et heti huomaakaan. Panosta siis tähän suhteeseen ja tuo tarpeesi esiin.
Ai silloin on onnekas parisuhteessa jos mies ei ole alkoholisti tai väkivaltainen? Huhhu. Näinkö on! Kyllä ihmiset tyytyy vähään pakko sanoa. Minun mielestä parisuhteen pitäisi vähintään olla sellainen, että oma elämänlaatu ei siitä ainakaan huonone ja se tuokin jotain hyvää omaan elämään. Kyllä kumppanuus on myös sitä, että parisuhde on enimmäkseen positiivinen ja tuo jotain positiivista elämään. Ei mulle ainakaan riittäisi vain se, että mies ei hakkaa tai ei ole ainakaan alkoholisti.
Te olitte niin nuoria, kun menitte yhteen ja monella mittapuulla mitattuna nuoria kun perustitte perheen. On ihan ymmärrettävää, jos käy niin, että 10 vuoden yhteiselon jälkeen huomaa, että ette olekaan enää kiinnostuneita samoista asioista. (Tai usein käy niin, että toinen on kasvanut henkisesti ja toinen on edelleen samoista asioista kiinnostunut kuin 10 vuotta aiemmin.)
Kauhean nuorina aloitetut suhteet päättyvät usein. Me ihmiset muutumme aikuistuessamme.
Minusta siitä ei kannata tuntea huonoa omaatuntoa eikä huonossa suhteessa kannata pilata loppuelämäänsä. Suomi on täynnä näitä huonoissa avioliitoissa eläviä, jotka "ajattelevat lasten parasta" tms.
Ap, kuulostat ihan täysipäiseltä naiselta ja sellaiselta äidiltä, joka varmasti ajattelee lastensa parasta. Voi olla, että se ero kannattaa hoitaa vielä silloin, kun teillä on miehen kanssa asialliset välit. Sitten kun olette ajautuneet jatkuvaan riitelyyn, asioiden hoitaminen voi muuttua todella vaikeaksi. Siinä vaiheessa myös lapset joutuvat sijaiskärsijöiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja naimisiin mentiin ihan juridisista syistä lasten takia. Se oli sellainen nimi paperiin homma, ei mikään hääspektaakkeli. Toki en eroakaan silloin vielä miettinyt.
Ap
No olipas tyhmää! Ei tänä päivänä tarvii olla naimisissa, vaikka on lapsia. Nyt joudut kärsimään itse omista päätöksistäsi. En tajua sun kaltaisia naisia ollenkaan. Turha valittaa, kun itse olet päätöksesi tehnyt (ajattelematta, -typerää!).
Meinaat että avoliitto olisi suojellut erolta? Vai mitä selität?
Avioliitto nimenomaan kannattaa jos on lapsia.
No sitä selitän, että helpompi erota kun ei ole naimisissa. Ero ei ole niin suuri prosessi. Naimisiinmeno on nykyään ihan turhaa. Ei ne lapset sitä naimisiinmenoa kaipaa, vaan aitoa välittämistä . Sillä ei ole mitään tekemistä papereiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kaveruus on parasta parisuhteessa. Ei se alun huuma. Kaverin kanssa nauretaan ja itketään yhdessä. Tehdään kaikkea kivaa.
Mä en riitele kavereiden kanssa. Enkä miehenkään. Ainakaan usein.
Teidän suhde ei kuulosta kaveruudelta.
No enempi tarkoitin kämppäkaveruutta. En ystävyyttä. Ei todellakaan olla mitään sydänystäviä.
Mikä sai teidät sitten menemään naimisiin kaksi vuotta sitten? Mietitkö silloin näitä samoja asioita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit ap jotenkin itsekkäästi, että haluat elää lasten kanssa itsenäistä elämää ja kauhistuttaa antaa lapset joskus isälleen. Mielestäni tuo ajatus on kuvottava isistä, jotka ovat tärkeitä lapsille kuten heidän äitinsäkin, yleensä. Muistathan, että miehelläsi on myös samat oikeudet lapsiin mitä sinulla ? Miehesi voi vaatia yhteishuoltajuutta viikkoviikko systeemillä vaikka ilkeyttään. Kannattaa aina nämä huomioida . Onneksi isien merkitys lapsille erojen yhteydessä on nostettu tänäpäivänä tapetille.
No tietenkin huomioin! En minä ole lapsilta isää riistämässä. Mutta onhan se nyt aivan eri asia elää eri kodeissa, silloin käytännössä joutuu luopumaan jopa puolesta siitä ajasta, mitä normaalisti saisi viettää omien lastensa kanssa. Eiköhän ne pelon, tuskan ja surun tunteet tässä ole ihan sallittuja.
Ap
Miksi luulet, että lapset haluaisivat viettää aikaa perheenrikkojan kanssa? Omalle äidillenikin tämä tuli ihan yllätyksenä
Lasten takia, menkää ensin pariterapiaan jossa yritätte saada asianne kuntoon. Sen jälkeen voitte ainakin sanoa (lapsille) tehneenne "kaikkenne" ettei eroa olisi tapahtunut.. Kokemusta on. Pitkä (yli 20 v) avioliitto takana ja välillä ollut myrskyä ja sitten taas tyyntä. Vaikeudet ovat lujittaneet suhdettamme ja olen niin onnellinen etten nuoruuden kuohuissa (alle kolmikymppisenä) päätynyt eroon kun mies tuntui tylsältä, tavalliselta ja liian turvalliselta.
Alue: Aihe vapaa
Ja tosiaan meillä erokortti ollut mun osalta esillä jo monta kertaa...en vaan pysty laittamaan miestä pihalle kun en voi antaa 1/2 vuotiasta sitten isälleen välillä kun nytkin hoidan hänet aina niin vähänkö hän huutaisi äidin perään.