Avioliitto kuin kaverisuhde, mutta ei uskalla/ kehtaa erota?

Milloin viimeksi ap kävit jonkun ystäväsi kanssa ulkona tuulettumassa?

Vierailija kirjoitti:

Miten ne tiedän miehet yhtäkkiä lopettaa puhumisen?

Kuule. Meillä ainakin oli tosi seesteistä ennen elämää lapsia. Oltiin myös nuoria, 17-vuotiaana on vähän eri kriteerit parisuhteelle kuin 27- vuotiaana. Vasta vuosien vieriessä on tullut esille niitä asioita jotka olisivat vaatineet syvempää keskustelua. Mutta siinä kohtaa ollaan oltu jo niin syvällä tässä perhe-elämässä , ettei siitä niin vaan lähdetä vaikka toinen ei puhuisikaan.

Ap

Tämä on vaan niin surullista katsoa, kun pienten lasten äiti "on nyt vain päättänyt, että ukko ei kelpaa"

-tiedät ap, itsekkin sen, että nuo teidän "ongelmanne" voi korjata, jos vain haluaa. Tämä kuitenkin edellyttää halua korjata asiat. Sinulla ei selvästikkään ole halua korjata asioita.

Muista sitten sanoa tulevalle miehellesikin, että hei jos (kun) meille tulee vaikeita aikoja, niin en aio tehdä mitään suhteemme jatkumisen eteen, vaan haen vauvapalstalta "jaksuhaleja" ja tsemppiä eropäätöksen tueksi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vaan niin surullista katsoa, kun pienten lasten äiti "on nyt vain päättänyt, että ukko ei kelpaa"

-tiedät ap, itsekkin sen, että nuo teidän "ongelmanne" voi korjata, jos vain haluaa. Tämä kuitenkin edellyttää halua korjata asiat. Sinulla ei selvästikkään ole halua korjata asioita.

Muista sitten sanoa tulevalle miehellesikin, että hei jos (kun) meille tulee vaikeita aikoja, niin en aio tehdä mitään suhteemme jatkumisen eteen, vaan haen vauvapalstalta "jaksuhaleja" ja tsemppiä eropäätöksen tueksi.

Niin hainkin.

Asioiden "korjaaminen" vaatisi että muutumme erilaisiksi. Todella realistista..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vaan niin surullista katsoa, kun pienten lasten äiti "on nyt vain päättänyt, että ukko ei kelpaa"

-tiedät ap, itsekkin sen, että nuo teidän "ongelmanne" voi korjata, jos vain haluaa. Tämä kuitenkin edellyttää halua korjata asiat. Sinulla ei selvästikkään ole halua korjata asioita.

Muista sitten sanoa tulevalle miehellesikin, että hei jos (kun) meille tulee vaikeita aikoja, niin en aio tehdä mitään suhteemme jatkumisen eteen, vaan haen vauvapalstalta "jaksuhaleja" ja tsemppiä eropäätöksen tueksi.

Niin hainkin.

Asioiden "korjaaminen" vaatisi että muutumme erilaisiksi. Todella realistista..

Ap

Avaa nyt ihan oikeasti ne silmäsi. Viestissäsi, että kerroit kuinka elämä ennen lapsia oli seesteistä. Eli suhteenne kukoisti noin 6 vuotta. Ilmeisesti vielä esikoisen tulon jälkeenkin suhteenne toimi kohtalaisesti.

Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että kun puhutaan, ettei toista voi muuttaa, niin sillä tarkoitetaan ihmisen luonteen perustaa. Jos suhteenne on toiminut 6 vuotta ennen lapsia, niin kaiken järjen mukaan miehesi PERUSluonteessa ei ole vikaa. Toisin sanoen ongelmanne ovat muualla kuin siinä, ettette perusominaisuuksiltanne sovi toisillenne. Eli ongelmanne ovat aivan tavallisia, joita jokaisessa pitkässä parisuhteessa tulee.

Se että toinen haluaa enemmän omaa aikaa tai, ettei ajattelemattomuuttaan tee toiselle romanttista illallista tai vie toista treffeille, ei ole sellainen luonteen perusominaisuus, jota ei voisi muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Luuletko että kasikymppisenä pariskunta kiimailee päivittäin ja suhde perustuu jännitykseen? Eiköhän se ole ystävyys, yhteistyö ja avunanto joka pitää ihmisiä loppupeleissä yhdessä. Toiset vaihtavat viiden vuoden välein, toiset ymmärtävät pelin hengen jo vähän nuorempina.

Kiitos. Tämä pelasti mun päivän kun olen koko kevään surrut parisuhteen tilaa. Allekirjoitan tuosta joka sanan. 5 vuoden välein tapahtuva päivitys ei auta jos perusongelma säilyy samana. Olen niin paljon ympärilläni nähnyt sitä, että "ei jaksa kiinnostaa" tai "ei sytytä", mutta onhan parisuhde paljon muutakin.

Yksi syyllinen on media joka loihtii paskastakin suhteesta onnellisten ja toisiaan täydentävien ihmisten liiton. Elämä on paljon monimutkaisempaa kuin mitä me luemme lehtien sivuilta.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia kausia tulee jokaisessa pitkässä parisuhteessa. Kehittäkää jotain kahdenkeskistä kivaa, mikä tuo mieleen ne suhteen alkuajat. Tai kokeilkaa jotain ihan uutta. Jos kaipaat hempeilyä ilman seksiä, ehdota sitä puolisollesi.

Meillä alkaa olla 20 vuotta yhteistä taivalta mittarissa. Tuollaisen kauden jälkeen on ihanaa rakastua siihen omaan puolisoon uudestaan.

Ap vaikuttaa tehneen jo oman ratkaisunsa, ei ole kiinnostunut enää yrittämään, joskaan mieskään ei miltään ihannetapaukselta vaikuta. Itse olen nähnyt, että vuosikymmenenkin kestäneen puhumattomuuden jälkeen mies saattaa alkaa avautua pikku hiljaa. Itse miettisin ap:na sitäkin mahdollisuutta ennen kuin tuomitsisin miehen omiin kriteereihin kelpaamattomaksi kokonaan.

Tietämättä tapausta kuin ap:n kuvailemana voi todeta, että siinä mies voi olla "puhumaton" jne jos vaimoa ahdistaa pelkästään jo miehen kosketus. Kyllä miehetkin tajuavat asioita ja reagoivat omalla tavallaa niihin.

Ja kysymykseen alussa Miten seksi? On meillä seksiä. Tosin ei minua se sillä tapaa enää kiinnosta. Mekaaninen suoritus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on kyllä jakanut fantasioitaan minulle - mistä en ole ollenkaan innostunut. Eikä minulla ole mitään haluja jakaa omiani hälle kun hädintuskin siedän ns. arkiseksiäkään hänen kanssaan. Minun ainakin on tosi vaikeaa olla intiimisti kun se henkinen yhteys on täysin kadonnut, eikä mitään muutakaan yhteistä enää tunnu olevan kuin lastenhoito ja kotityöt. Vaikeaa selittää, mutta siis ehkä joku ymmärtää.

Ap

Eli et arvosta miehesi seksuaalisuutta, koska torjut hänen puheet. Minusta fantasioiden kertominen toiselle osoittaa luottamusta, koska fantasiat ovat ihmisen intiimein osa-alue.

Valitat, että henkinenyhteys on kadonnut ja kun saat tältä neuvoja miten herätellä suhdetta niin sanot, ettet itse ole valmis tekemään mitään asian eteen.

Anteeksi jos sanon pahasti, ei ole tarkoitus loukata, mutta haluan sanoa suoraan.

Enpä minä noin vähästä loukkaannu.

En torju mieheni puheita, vaan tarkoitin etten halua niitä fantasioita toteuttaa. Kurjaa, mutta jos ei seksissä jotain halua niin ei sitä minusta pidä väkisin tehdä.

Enkä mielestäni ole sanonut etten ole valmis tekemään mitään asian eteen, joskaan en edes varsinaisesti pyytänyt vinkkejä. Lähinnä vertaistukea haen, onko muita jotka elää ns. kulissiliitossa muiden vuoksi (lapset, sukulaiset, jopa sen oman puolison vuoksi..).

Nuo fantasioista puhumiset on varmasti ihan hyviä keinoja jos pelkkä seksuaalinen kipinä on kadoksissa. Mutta kun meiltä puuttuu jo ihan niitä peruspalikoitakin....

Ap

No hyvä :) Ok, ymmärsin viestisi osittain väärin.

Niinhän sitä yleensä sanotaan, että seksissä ei pidä tehdä sellaista mikä ei itsestä tunnu hyvältä, mutta toisaalta... Hajoittaako perhe vai kokeilla jotain uutta. No ihan mihin tahansa ei tietenkään pidä ryhtyä.

En tiedä miksi teet eron seksuaalisen kipinän ja muunlaisen kipinän välillä. Kyse on siitä miten ihmisen kokonaisuutena kohtaa. Meillä ainakin mies on sanonut, että hän näkee minut paljon seksikääpänä ja muutenkin mielenkiintoisempana kun kerron hänelle fantasioistani. Ja tämä kyllä näkyy makuuhuoneen ulkopuolellakin.

"Mies näkee minut seksikääpänä" hihih

Vierailija kirjoitti:

Me ei olla oikeastaan kavereitakaan; asutaanpahan samaa kämppää ja ollaan yhteistaloudessa. Tänään taas olen tuskaillut kun mies ei puhu - mitään - ja kuitenkin yritetään tästäkin viikonlopusta jotenkin perheenä suoriutua. Mä haluaisin joskus jutella jostain, pariskunta kun ollaan, kaipaisin jonkinlaista näkemystä yhteisiin menemisiin jne. Käytiin uimassa lasten kanssa kun sitä ehdotin. Mies tekee mekaanisesti juttuja joita pyydän mutta ei oikein kommentoi mihinkään mitään eikä toisaalta myöskään kerro mitä itse haluaisi tehdä jne. Tuntuu että ois helpompaa olla yksin kun ei tarviis yrittää huomioida tuollaista olentoa jolta ei saa kunnollista vastakaikua mihinkään. Ei se tästä meidän elämästä ilmeisesti yhtään nauti ja pakko myöntää että en kyllä minäkään. Jos vaan lähtisin ja jättäisin nämä tänne keskenään. 

Lapsettomuuden hyvä puoli on se, ettei ole palloa jalassa, vaan suhteen voi päättää, kun se ei enää paranna osallistujiensa elämänlaatua. En halua KOSKAAN joutua tällaiseen tilanteeseen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko että kasikymppisenä pariskunta kiimailee päivittäin ja suhde perustuu jännitykseen? Eiköhän se ole ystävyys, yhteistyö ja avunanto joka pitää ihmisiä loppupeleissä yhdessä. Toiset vaihtavat viiden vuoden välein, toiset ymmärtävät pelin hengen jo vähän nuorempina.

Kiitos. Tämä pelasti mun päivän kun olen koko kevään surrut parisuhteen tilaa. Allekirjoitan tuosta joka sanan. 5 vuoden välein tapahtuva päivitys ei auta jos perusongelma säilyy samana. Olen niin paljon ympärilläni nähnyt sitä, että "ei jaksa kiinnostaa" tai "ei sytytä", mutta onhan parisuhde paljon muutakin.

Yksi syyllinen on media joka loihtii paskastakin suhteesta onnellisten ja toisiaan täydentävien ihmisten liiton. Elämä on paljon monimutkaisempaa kuin mitä me luemme lehtien sivuilta.  

Miksi on huono asia vaihtaa parisuhdetta viiden vuoden välein? Miksi vain loppuelämän parisuhde on hyvä parisuhde?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko että kasikymppisenä pariskunta kiimailee päivittäin ja suhde perustuu jännitykseen? Eiköhän se ole ystävyys, yhteistyö ja avunanto joka pitää ihmisiä loppupeleissä yhdessä. Toiset vaihtavat viiden vuoden välein, toiset ymmärtävät pelin hengen jo vähän nuorempina.

Kiitos. Tämä pelasti mun päivän kun olen koko kevään surrut parisuhteen tilaa. Allekirjoitan tuosta joka sanan. 5 vuoden välein tapahtuva päivitys ei auta jos perusongelma säilyy samana. Olen niin paljon ympärilläni nähnyt sitä, että "ei jaksa kiinnostaa" tai "ei sytytä", mutta onhan parisuhde paljon muutakin.

Yksi syyllinen on media joka loihtii paskastakin suhteesta onnellisten ja toisiaan täydentävien ihmisten liiton. Elämä on paljon monimutkaisempaa kuin mitä me luemme lehtien sivuilta.  

Miksi on huono asia vaihtaa parisuhdetta viiden vuoden välein? Miksi vain loppuelämän parisuhde on hyvä parisuhde?

Niin kultuuri kysymyshän tämä on... lapset tarvitsevat pysyvyyttä ja suotavaa olisi lastenkannalta että omat vanhemmat eläisivät toimivassa parisuhteessa. Sinkut tehkööt mitä lystäävät.

Minulle parisuhde tarkoittaa elämän kumppanuutta ja jotenkin ajattelen, että on turvallisempaa kun on toinen kenen kanssa jakaa koko elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei olla oikeastaan kavereitakaan; asutaanpahan samaa kämppää ja ollaan yhteistaloudessa. Tänään taas olen tuskaillut kun mies ei puhu - mitään - ja kuitenkin yritetään tästäkin viikonlopusta jotenkin perheenä suoriutua. Mä haluaisin joskus jutella jostain, pariskunta kun ollaan, kaipaisin jonkinlaista näkemystä yhteisiin menemisiin jne. Käytiin uimassa lasten kanssa kun sitä ehdotin. Mies tekee mekaanisesti juttuja joita pyydän mutta ei oikein kommentoi mihinkään mitään eikä toisaalta myöskään kerro mitä itse haluaisi tehdä jne. Tuntuu että ois helpompaa olla yksin kun ei tarviis yrittää huomioida tuollaista olentoa jolta ei saa kunnollista vastakaikua mihinkään. Ei se tästä meidän elämästä ilmeisesti yhtään nauti ja pakko myöntää että en kyllä minäkään. Jos vaan lähtisin ja jättäisin nämä tänne keskenään. 

Lapsettomuuden hyvä puoli on se, ettei ole palloa jalassa, vaan suhteen voi päättää, kun se ei enää paranna osallistujiensa elämänlaatua. En halua KOSKAAN joutua tällaiseen tilanteeseen!

Sinunlaisia tyyppejä kuvataan sanalla sitoutumiskammoinen.

Tuttu tunne, tavallaan meillä menee ihan ok, ollaan väleissä ja tullaan toimeen. Mutta syvällinen keskusteluyhteys puuttuu, puhumme vain täysin arkisista asioista: mitä syödään, kuka vie lapset hoitoon, mitä kaupasta ostetaan... Ajatuksista, tunteista, kaikesta "isommasta" on paljon luontevampi ja helpompi puhua vaikka työkavereiden kuin puolison kanssa. Seksi ei suju, en nauti siitä ja se on kiusallista. Emme naura tai itke yhdessä. Yritän, ja mieskin yrittää. Olemme tehneet asioita kahdestaan, kokeilleet uusia juttuja yhdessä yms. Silti olemme enemmän kuin sisarukset, eikä niinkuin parisuhteessa.

Mielestäni ap:n viesteistä paistaa että tahtoa parisuhteen korjaamiseen ei ainakaan ap:n taholta edes ole. Ja jos tahtoa ei ole niin silloin ei mitkään vinkit enää auta, parisuhde tulee päättymään. 

Jos taas olisi tahtoa, löytyisi useimmissa tapauksissa myös keinot. Ap:n tilannekaan ei vaikuta niin pahalta etteikö siitä selviäisi jos vain sitä molemmat haluaa. En tiedä tulkitsenko oikein mutta minusta kuulostaa että tahdonpuute-ongelma on lähinnä ap:n, ja mies on ehkä omalla tavallaan tyytyväinen tilanteeseen. Ap ei kuitenkaan erittele omaan fiilikseensä syitä kovinkaan tarkkaan, joten on hankala lähteä sanomaan suorilta minkä tyyppistä ratkaisua pitäisi lähteä hakemaan. Ap sanoo että ei enää halua miestään, joka on ongelma minkä hyvinkin mahdollisesti voisi korjata. Sitten ap kuitenkin sanoo ettei edes halua haluta miestään, ja se on vaikeampi korjata. Minua kuitenkin kiinnostaisi tietää mikä on johtanut tähän viimeisimpään? Lapsia kuitenkin on ja kai mies on siis joskus ollut haluttava seksuaalisestikin?

Sitten ap mainitsee yleisen ongelman miehen puhumattomuudesta, ja ettei heillä ole mitään yhteistä. Mitään muuta kuin arki ja pienet lapset. Heittäisin tähän vastakysymyksen mitä muuta yhteistä tässä vaiheessa kaipaisit? Ap mainitsee myös henkisen yhteyden puutteen, ja kertoo kokevansa että mies ei ole halukas tätä korjaamaan. Tästä tulee tietysti vaikutelma hyvinkin tavallisesta suomalaisesta junttimiehestä jolle puhuminen on vaikeaa. Mutta onko sitä oikeasti yritetty? Onko järjestetty lapseton aika ja nostettu kissa pöydälle? Onko sanottu että tätä menoa kuljetaan väistämättä kohti eroa? Onko sanottu se niin että mies on ymmärtänyt, ja onko kerrottu mitä häneltä odotetaan ja mitä ap häneltä tarvitsisi mitä ei tällä hetkellä saa?

Ap kertoo myös että he ovat hyvin erilaisia ja jossain kohtaa taitaa mainita myös miehen muuttumisesta. Olisi mielenkiintoista kuulla tähän mitä ap tarkoittaa tarkalleen? Onko konkreettiset elämäntavoitteet muuttuneet niin että niitä ei enää saa sovitettua yhteen? Vai luonteessa jokin? Voiko kyse olla esim masennuksesta tmv eikä niinkään perusluonteen muutoksesta? 

Kuten sanoin niin tietenkään mikään ei auta jos sitä tahtoa parantaa asioita ei ole, ja joskus sekin on ihan ok. Olen kuitenkin sitä mieltä että avioliitto ja perhe on niin arvokas asia että kannattaa kääntää kaikki kivet eikä laskea siitä ihan helpolla irti. Tuntuu että suhteesta toiseen siirrytään joskus aivan liian vauhdilla eikä asiat muutu puolisoa vaihtamalla sillä usein ne samat ongelmat seuraavat mukana ja niiden lähteen löytää peilistä... Media tuputtaa erouutista toisensa jälkeen ja näin siitä ehkä tulee helpompaa ja hyväksytympää. Mielestäni eropäätöksen tekemisen etenkään lapsiperheessä ei edes tule olla helppo, ja nykyinen "mietin vakavasti eroa kokonaiset kaksi viikkoa kun uusi rakkaus ilmestyi ja lopulta olin rohkea ja uskalsin jättää vaimon ja muutaman viikon ikäisen vauvan"-tyyli on suuntana todella huolestuttava. (Viittaan tässä erääseen "parisuhde"bloggariin jos joku ei hoksannut... ;D ) En väitä että ap edustaisi välttämättä tätä suuntausta, mutta sanonpa vaan. 

Olen itsekin kerran eronnut pitkästä avoliitosta, mutta silti kehoitan aina kaikkia miettimään eroa hyvin tarkkaan, ja yrittämään kaikkensa ennen kuin hanskat lyödään tiskiin, jos eron taustalla ei siis ole väkivaltaa tai esim päihde- tmv. riippuvuuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vaan niin surullista katsoa, kun pienten lasten äiti "on nyt vain päättänyt, että ukko ei kelpaa"

-tiedät ap, itsekkin sen, että nuo teidän "ongelmanne" voi korjata, jos vain haluaa. Tämä kuitenkin edellyttää halua korjata asiat. Sinulla ei selvästikkään ole halua korjata asioita.

Muista sitten sanoa tulevalle miehellesikin, että hei jos (kun) meille tulee vaikeita aikoja, niin en aio tehdä mitään suhteemme jatkumisen eteen, vaan haen vauvapalstalta "jaksuhaleja" ja tsemppiä eropäätöksen tueksi.

Itse olen eron jälkeen deittaillut juuri näitä naisia jotka ovat vain "kyllästyneet mieheensä". Parhaillaan tapailen n. 50v. naista joka ei ollut harjoittanut vuosiin seksiä miehensä kanssa. Hän ei vain osannut selittää miksi. 

Mulla oli sama tilanne takana. Vaimo vain "kyllästyi" seksiin ja teki siitä yksipuolisen päätöksen.  Vannoin silloin selvittäväni aina taustan ja tällä naisella jota käy naimassa (mistä ne halut sitten löytyivät?) ei ole mitään mahdollisuuksia päästä jatkoon kun valitsen itselleni pidempiaikaista tuttavuutta. Kerran kyllästynyt ei pääse eroon tästä tavasta ja enkä halua tulla loukatuksi enää tällä tavalla.

On äärimäisen loukkaavaa kuulla olevansa tylsä ja elämä on kuin kaverisuhteessa. Eniten v---ttaa että ex-vaimo ei pannut tikkua ristiin itse asian eteen. Ei IKINÄ yhtään ideaa matkoista, mökkireissuista tms. vaan odotti aina valmista plania "tylsimykseltä". 

Moralisoikaa vapaasti, mutta olen siirtynyt irtomaitoon jos pelkästään sen vuoksi, että mun varallisuus on monta kertaa suurempi kuin näillä naisilla. Hämmentävän monen talous on romahtanut eron myötä ja myönnän että tunnen pientä vahingoniloa siitä, että he ovat "kyllästyneet" miehiinsä.  Itse olen yrittäjä ja tienannut omaisuuteni kovalla työllä. 

Huvittavinta on, että kun näillä naisilla on 2-3 eroa takana heistä tulee yleensä "parhaita parisuhdeteraupeutteja" jotka yllyttävät muitakin eroamaan. Vähemmän huvittavaa oli, että tämäkin terapeuttia leikkinyt matami valehteli profiilissaan kaiken. Ei jatkoon. 

Toinen asia mikä ihmetyttää on se, että juuri naiset kieltäytyvät menemästä ammattiauttajalle analysoimaan ongelmia. He ovat omassa päässä kehitelleen teorian siitä, että toinen on tylsä, hengitys haisee pahalle, seksi ei tunnu miltään jne. 

Mut asia sai pahasti kyynistymään ja menetin totaalisesti uskoni parisuhteeseen. En tule panostamaan koskaan enää (panostin itse edelliseen suhteeseen tosissani) toisen hyvinvoinnin eteen. Lapseni ovat eri asia, ex-vaimon ongelmista en välitä tippaakaan enkä auta häntä missään asiassa. Pidän täydellistä radiohiljaisuutta. Jos olen kerta tylsä niin ei s.....ta tarvitse kuulla musta yhtään mitään. 

Tiputin myös jatkosta erittäin näyttävän omalla tahollaan varatun naisen kyydistä. Hän alkoi ääneen vertailemaan entisiä suhteita, miten taitavia olivat sängyssä ja miten älykkäitä keskusteluja heidän kanssaan pystyi käymään. Kiitos, mulle riitti tämä. En vieläkään ymmärrä miksi hän kertoi näin intiimejä asioita mulle (toki ollaan tunnettu jo vuosia työpiireistä). Hän halusi jättää tylsän elämänsä (miehen) ja elää uudestaan villiä nuoruutta 50+v. vanhana. Ok, mutta ei mun kanssa. En halua olla se tylsä taas muutaman vuoden päästä. 

Opetan lapsilleni myös, että älkää menkö ikinä naimisiin. Olisi pitänyt uskoa omaa äitiä tässä asiassa. 

Ihan vaan vinkkinä miehille. Jos eteenne pelmahtaa takavasemmalta "kyllästyjä" ottakaa ilo irti, mutta älkää missään tapauksessa suunniteltko minkäänlaista tulevaisuutta tämmöisen naisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vaan niin surullista katsoa, kun pienten lasten äiti "on nyt vain päättänyt, että ukko ei kelpaa"

-tiedät ap, itsekkin sen, että nuo teidän "ongelmanne" voi korjata, jos vain haluaa. Tämä kuitenkin edellyttää halua korjata asiat. Sinulla ei selvästikkään ole halua korjata asioita.

Muista sitten sanoa tulevalle miehellesikin, että hei jos (kun) meille tulee vaikeita aikoja, niin en aio tehdä mitään suhteemme jatkumisen eteen, vaan haen vauvapalstalta "jaksuhaleja" ja tsemppiä eropäätöksen tueksi.

Niin hainkin.

Asioiden "korjaaminen" vaatisi että muutumme erilaisiksi. Todella realistista..

Ap

Avaa nyt ihan oikeasti ne silmäsi. Viestissäsi, että kerroit kuinka elämä ennen lapsia oli seesteistä. Eli suhteenne kukoisti noin 6 vuotta. Ilmeisesti vielä esikoisen tulon jälkeenkin suhteenne toimi kohtalaisesti.

Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että kun puhutaan, ettei toista voi muuttaa, niin sillä tarkoitetaan ihmisen luonteen perustaa. Jos suhteenne on toiminut 6 vuotta ennen lapsia, niin kaiken järjen mukaan miehesi PERUSluonteessa ei ole vikaa. Toisin sanoen ongelmanne ovat muualla kuin siinä, ettette perusominaisuuksiltanne sovi toisillenne. Eli ongelmanne ovat aivan tavallisia, joita jokaisessa pitkässä parisuhteessa tulee.

Se että toinen haluaa enemmän omaa aikaa tai, ettei ajattelemattomuuttaan tee toiselle romanttista illallista tai vie toista treffeille, ei ole sellainen luonteen perusominaisuus, jota ei voisi muuttaa.

Jos nää on 17-vuotiaana aloittanut, niin ei niillä ole ollut minkäänlaista käsitystä edes siitä, mitä isona haluavat, parisuhteelta tai muulta. Perusluonne ei ole edes olemassa ennen 25 vuoden ikää, tai sitten se on oudolla tavalla jämähtänyt paikoilleen. Jos vaan pylly kestää ja rahat riittää, niin eroon.

Eihän tässä voi toisen liittoa kommentoida, mutta maltti voisi olla valttia. Mitään ei varmaan kannata tehdä ainakaan niin kauan, jos on pienten lasten kanssa kotona. Se on nyt muutenkin ihmisille täysin luonnoton tapa olla - siis se, että äiti lykkii yksin kotona pienten lasten kanssa vuosikaudet (se, miten eri tavoin lapsia voi ihmisyhteisöt hoitaa, ei ole tämän ketjun aihe, mutta Suomen nykyinen kotiäitimalli on outo).  

Pienen lapsen äitinä väsymys ja tympeytyminen on aika luonnollista. En tiedä, minkälaista aikaa perheen kanssa toivot, mutta kun lapset kasvavat - ja ne kasvavat tosi nopeasti, meneminen ja tekeminen perheenä on taas erilaista, helpompaa, vähemmän energiaa vievää. 

Voit yrittää muokata omia ajatuksiasi. Esim. se, että mies aina vonkaa on itsestäänselvyys niille, joiden mies sitä tekee. Mutta voi miettiä, miten kamalaa olisi, jos mies ei vain enää haluaisi. En väitä, että aina haluan, mutta olen nykyään todella otettu siitä, että mies aina vähän vonkaa. Sängyssä voi olla myös vain mutkatonta ja helppoa, vaikka ei aina olisi mitään mieletöntä ilotulitusta (välillä se on toki sitäkin ja toki se pitää meitä yhdessä). 

Jos mies on huono puhuja, mutta hyvä tekijä - tarkoitan tällä sitä, että osoittaa teoillaan välittävänsä sinusta ja lapsistaan, niin omassa liitossani olen tullut siihen tulokseen, että minulla on ystävät sitä varten, että voin pohtia syntyjä syviä, mutta mieluummin mies, joka tekee kuin joku taivaanrannan maalari, joka puhuisi kuut taivaalta, mutta ei sitten tekisi mitään. Arvostan kuitenkin sitä enemmän, että hän tekee, kuten sovitaan kuin sitä, että keskustelisimme maailman tilasta. 

 Meillä oli joskus kauan sitten vähän kriittisempi vaihe ja lupasin, että jos mies kertoo muutaman asian, joista minusta tykkää, niin meidän ei tarvitse ruotia suhteemme tilaa pitkään aikaan. MIes inhoaa sitä ja menee lukkoon ja nyt kun mietin nuorempaa itseäni, niin en itsekään olisi itseni kanssa jaksanut niitä keskusteluja. 

Mies kertoi sitten kolme juttua, joista yksi kolahti tosi paljon. Saan siitä vuosia myöhemmin voimaa, koska se oli piirre, jota en ollut itse tunnistannut itsessäni, mutta jonka kuuleminen tuntui hyvältä. 

Koska olo tuollaisessa vaiheessa on jo kurja, voi koittaa keksiä jotain pieniä asioita, joista kehua toista. Valehtelemaan ei kannata ruveta, mutta vaikka ero tulisi, niin varmasti mitään ei häviä siinä, jos tekee toiselle hyvän mielen. Asia voi olla niin pieni, kun että kehuu toisen kykyä pysäköidä auto todella taitavasti tai sitten syvempi rehellinen analyysi siitä, missä toinen on hyvä. 

Hyvä perhe-elämä ei välttämättä ole sitä, että ollaan koko ajan yhdessä. Se voi olla myös sitä, että osataan antaa tilaa toisille perheenjäsenille, lasten kasvaessa roolit joka tapauksessa muuttuvat.

Mutta milloin viimeksi nauroitte yhdessä?

Kun nauru ja huumori puuttuvat, niin silloin korjaaminen alkaa olla vaikeaa, jos ei ole jostain täydestä tosikkoparista kyse. 

"Ollaan kuin parhaat kaverit" ja "mies ei puhu". Onko jollain sellainen "paras kaveri" jonka kanssa ei puhuta mistään? Jos joku minun kaverini lakkaa puhumasta minulle, hän lakkaa myös olemasta kaveri.

Minulla ja miehelläni on ollut "kaverivaiheita", ja silloin on kyllä puhuttu ja ymmärretty toisiamme, vaikka romantiikkaa ei ole ollutkaan.

Jos parisuhteessa on puheyhteys poikki, mutta seksiä edelleen on, tarkoittaa se sitä, että nimenomaan se kaveruus/ystävyys on loppunut. Jäljelle on jäänyt pelkkä panosuhde.

Vierailija kirjoitti:

"Ollaan kuin parhaat kaverit" ja "mies ei puhu". Onko jollain sellainen "paras kaveri" jonka kanssa ei puhuta mistään? Jos joku minun kaverini lakkaa puhumasta minulle, hän lakkaa myös olemasta kaveri.

Minulla ja miehelläni on ollut "kaverivaiheita", ja silloin on kyllä puhuttu ja ymmärretty toisiamme, vaikka romantiikkaa ei ole ollutkaan.

Jos parisuhteessa on puheyhteys poikki, mutta seksiä edelleen on, tarkoittaa se sitä, että nimenomaan se kaveruus/ystävyys on loppunut. Jäljelle on jäänyt pelkkä panosuhde.

Ei ap kyllä missään sanonut "parhaat" kaverit. Puhui vaan kaveruudesta. Sitten vielä täsmensi sen "kämppäkaveruudeksi".

Viestien nro 135 ja 136 kirjoittajalla on kyllä viisautta. Siis jos olisin sinkku ja etsisin itselleni vakavampaa seuraa, niin kyllä pitäisi olla kunnon selitys sille miksi on eronnut aiemmasta tai aiemmista suhteistaan. En haluaisi suhteeseen tuuliviirin kanssa.