Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Avioliitto kuin kaverisuhde, mutta ei uskalla/ kehtaa erota?
09.07.2017 |
En varmasti liene ainoa, joten kohtalotoverit tänne! Arvostelijoilta en niinkään kaipaa kommentteja.
Meillä 10 yhteistä vuotta, 2 naimisissa. Lapsia kaksi, alle kouluikäisiä. Parisuhde kuollut pystyyn, ei hirveästi enää edes riidellä mutta ei ole mitään yhteistäkään oikein.. paitsi koti ja lapset.
Mutta mietityttää ensinnäkin lapset; miten ero heihin vaikuttaa. Ja se että erotessa pitäisi "jakaa" lapset... mietityttää myös ympäristön reaktiot eroon.
Joskus olen jopa toivonut että mies pettäisi tms, jotta tämä päättyisi sitä kautta.
Niin ja mies tietää epävarmat tunteeni, mutta ei kuulemma halua erota.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kaveruus on parasta parisuhteessa. Ei se alun huuma. Kaverin kanssa nauretaan ja itketään yhdessä. Tehdään kaikkea kivaa.
Mä en riitele kavereiden kanssa. Enkä miehenkään. Ainakaan usein.
Teidän suhde ei kuulosta kaveruudelta.
No enempi tarkoitin kämppäkaveruutta. En ystävyyttä. Ei todellakaan olla mitään sydänystäviä.
Mikä sai teidät sitten menemään naimisiin kaksi vuotta sitten? Mietitkö silloin näitä samoja asioita?
Juridiset asiat. En miettinyt eroa. Mies on oikeasti muuttunut aika paljon kuopuksen syntymän jälkeen. Mikä lie kolmenkympin kriisi tai sitten vaan vuodet muuttaa ihmistä ja alkaa hahmottua paremmin se mitä elämältä OIKEASTI haluaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit ap jotenkin itsekkäästi, että haluat elää lasten kanssa itsenäistä elämää ja kauhistuttaa antaa lapset joskus isälleen. Mielestäni tuo ajatus on kuvottava isistä, jotka ovat tärkeitä lapsille kuten heidän äitinsäkin, yleensä. Muistathan, että miehelläsi on myös samat oikeudet lapsiin mitä sinulla ? Miehesi voi vaatia yhteishuoltajuutta viikkoviikko systeemillä vaikka ilkeyttään. Kannattaa aina nämä huomioida . Onneksi isien merkitys lapsille erojen yhteydessä on nostettu tänäpäivänä tapetille.
No tietenkin huomioin! En minä ole lapsilta isää riistämässä. Mutta onhan se nyt aivan eri asia elää eri kodeissa, silloin käytännössä joutuu luopumaan jopa puolesta siitä ajasta, mitä normaalisti saisi viettää omien lastensa kanssa. Eiköhän ne pelon, tuskan ja surun tunteet tässä ole ihan sallittuja.
Ap
Miksi luulet, että lapset haluaisivat viettää aikaa perheenrikkojan kanssa? Omalle äidillenikin tämä tuli ihan yllätyksenä
Luulen että 2v ja 4v ovat minusta vielä aika pitkään riippuvaisia eikä he eron syytä saa tietää. Eikä mies kerro, kun sillä kuitenkin seuraavaksi pelottelet ;)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit ap jotenkin itsekkäästi, että haluat elää lasten kanssa itsenäistä elämää ja kauhistuttaa antaa lapset joskus isälleen. Mielestäni tuo ajatus on kuvottava isistä, jotka ovat tärkeitä lapsille kuten heidän äitinsäkin, yleensä. Muistathan, että miehelläsi on myös samat oikeudet lapsiin mitä sinulla ? Miehesi voi vaatia yhteishuoltajuutta viikkoviikko systeemillä vaikka ilkeyttään. Kannattaa aina nämä huomioida . Onneksi isien merkitys lapsille erojen yhteydessä on nostettu tänäpäivänä tapetille.
No tietenkin huomioin! En minä ole lapsilta isää riistämässä. Mutta onhan se nyt aivan eri asia elää eri kodeissa, silloin käytännössä joutuu luopumaan jopa puolesta siitä ajasta, mitä normaalisti saisi viettää omien lastensa kanssa. Eiköhän ne pelon, tuskan ja surun tunteet tässä ole ihan sallittuja.
Ap
Miksi luulet, että lapset haluaisivat viettää aikaa perheenrikkojan kanssa? Omalle äidillenikin tämä tuli ihan yllätyksenä
Luulen että 2v ja 4v ovat minusta vielä aika pitkään riippuvaisia eikä he eron syytä saa tietää. Eikä mies kerro, kun sillä kuitenkin seuraavaksi pelottelet ;)
Ap
No eroa sitten äkkiä, tuossa iässä lapset ovat erittäin sopeutuvaisia. Isommat lapset kärsivät erosta enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aika onnekas, jos miehessäsi ei ole mitään vikaa. Seuraava voi olla alkoholisti, väkivaltainen, pettäjä, luonnevikainen tai mitä tahansa muuta ikävää, jota et heti huomaakaan. Panosta siis tähän suhteeseen ja tuo tarpeesi esiin.
Ai silloin on onnekas parisuhteessa jos mies ei ole alkoholisti tai väkivaltainen? Huhhu. Näinkö on! Kyllä ihmiset tyytyy vähään pakko sanoa. Minun mielestä parisuhteen pitäisi vähintään olla sellainen, että oma elämänlaatu ei siitä ainakaan huonone ja se tuokin jotain hyvää omaan elämään. Kyllä kumppanuus on myös sitä, että parisuhde on enimmäkseen positiivinen ja tuo jotain positiivista elämään. Ei mulle ainakaan riittäisi vain se, että mies ei hakkaa tai ei ole ainakaan alkoholisti.
Jotkut oikeasti tyytyvät. Mies on pomo, vaimo ja lapsi hissuttelevat varovasti, ettei vain mitään tapahdu miehen talolle tai autolle (!). Jos lapsi unohtaa lelut lojumaan, seuraa huutokonsertti. Mies juoksee avoimesti strippibaareissa ja puhuu naisista epäkunnioittavasti. Mutta ero ei tule kyseeseen, mieshän on hyvä koska ei ole täysi alkoholisti (vaikka kuppia reippaasti ottaakin), tai lyö fyysisesti. Tutut eronneet pariskunnat haukutaan, mutta onneksi me osaamme elää oikein. Kai siitä sitten saa jotain lohtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja naimisiin mentiin ihan juridisista syistä lasten takia. Se oli sellainen nimi paperiin homma, ei mikään hääspektaakkeli. Toki en eroakaan silloin vielä miettinyt.
Ap
No olipas tyhmää! Ei tänä päivänä tarvii olla naimisissa, vaikka on lapsia. Nyt joudut kärsimään itse omista päätöksistäsi. En tajua sun kaltaisia naisia ollenkaan. Turha valittaa, kun itse olet päätöksesi tehnyt (ajattelematta, -typerää!).
Meinaat että avoliitto olisi suojellut erolta? Vai mitä selität?
Avioliitto nimenomaan kannattaa jos on lapsia.
No sitä selitän, että helpompi erota kun ei ole naimisissa. Ero ei ole niin suuri prosessi. Naimisiinmeno on nykyään ihan turhaa. Ei ne lapset sitä naimisiinmenoa kaipaa, vaan aitoa välittämistä . Sillä ei ole mitään tekemistä papereiden kanssa.
Henkisesti ja lapsille ero on ihan yhtä vaikea vaikka siitä avoliitosta yksi i välistä puuttuukin. Myös yhteisesti hankitun kodin ja tavaroiden jako voi olla ihan yhtä vaikeaa. Käytännössä avioliitosta eroamisessa on enemmän puuhaa vain jonkun paperilapun täyttämisestä verrattuna avoliittoon, eikä se ole paljoa. Avioliitto on juridinen sopimus, eikä se silloin koskaan ole turhaa. Silloin se on sopimus, jonka aikuiset ihmiset ovat halunneet keskenään solmia monistakin eri syistä, eikä kukaan meistä voi sanoa, että toisen syyt ovat turhia tai typeriä. Turha kenekään mussuttaa että mitäs menit naimisiin. Jokainen tekee itse ratkaisunsa sen perusteella, mikä siinä elämäntilanteessa parhaalta vaihtoehdolta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös samassa tilanteessa. Hyvä mies, mutta parisuhde pystyyn kuollut. Olen eroa prosessoinut pitkään ja eiköhän se realisoidu... Itse en edes haaveile uudesta parisuhteesta. Haluaisin vaan elää eri osoitteessa mieheni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.... no tämä ketju kuvastaa ihan hyvin sitä minun pelkoa. Että kaikki ei ymmärrä ja tulee ehkä arvostelua siitä eropäätöksestä. Minkäs teet. Kukaan muu ei kuitenkaan toisten suhdetta voi ymmärtää..
Lapsia ei tietenkään olla erottamassa toisistaan.
Ap
Näin siinä tulee käymään. Jyrkintä tuomitsemista saat kuulla niiltä, joiden oma parisuhde on pystyyn kuollut, ja joille ajatuskin erosta on synti. Kompensoivat omaa surkeaa suhdettaan yrittämällä luokitella itseään vähän paremmaksi, vähän sinnepäin tässäkin ketjussa esille tullut "toiset ymmärtävät mitä se pitkä liitto on, ja toiset eivät"... tai tulee kommenttia taas turha ero. Katkeruus kuultaa. Muista, että elät elämääsi itsellesi ja perheellesi, et jollekin puolitutuille. Ota etäisyyttä sellaisista ihmisistä jos voit.
Olen pahoillani, muuten en osaa neuvoa juuri sinun tilanteessasi.
Nämä taas, joiden miehet ovat muuttuneet seksiä haluamattomiksi, mistään kiinnostumattomiksi, perässä vedettäviksi. Heitä ei taida auttaa neuvot tehkää pariskuntana sitä ja tätä - jos ongelma on juuri se että mies on kuin kasvi joka juuri viitsii vaivautua valmiiseen. Tiedän tällaisen tapauksen, mies piti vaimoaan itsestäänselvyytenä. Lopulta nainen ihastui toiseen ja halusi erota. Mies taisi järkyttyä eroaikeiden täytäntöönpanosta, ja muuttui. Joskus voi käydä näinkin. Vaikka taisi tuossa auttaa se, ettei mitään varsinaista suhdetta saati fyysistä ehtinyt tapahtua.
Niin tässäkin tilanteessa vaimoaan itsestään selvyytenä pitävän miehen herätti vierasmies, eli tarvittiin kolmaspyörä antamaan kipinää suhteeseen. Näin se vaan on, että vieraista voi hakea kipinää/intohimoa omaan suhteeseen. Fiksuinta tuo on tietysti, jos pari on niin fiksu, että tekee sen yhteisymmärryksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit ap jotenkin itsekkäästi, että haluat elää lasten kanssa itsenäistä elämää ja kauhistuttaa antaa lapset joskus isälleen. Mielestäni tuo ajatus on kuvottava isistä, jotka ovat tärkeitä lapsille kuten heidän äitinsäkin, yleensä. Muistathan, että miehelläsi on myös samat oikeudet lapsiin mitä sinulla ? Miehesi voi vaatia yhteishuoltajuutta viikkoviikko systeemillä vaikka ilkeyttään. Kannattaa aina nämä huomioida . Onneksi isien merkitys lapsille erojen yhteydessä on nostettu tänäpäivänä tapetille.
No tietenkin huomioin! En minä ole lapsilta isää riistämässä. Mutta onhan se nyt aivan eri asia elää eri kodeissa, silloin käytännössä joutuu luopumaan jopa puolesta siitä ajasta, mitä normaalisti saisi viettää omien lastensa kanssa. Eiköhän ne pelon, tuskan ja surun tunteet tässä ole ihan sallittuja.
Ap
Miksi luulet, että lapset haluaisivat viettää aikaa perheenrikkojan kanssa? Omalle äidillenikin tämä tuli ihan yllätyksenä
Luulen että 2v ja 4v ovat minusta vielä aika pitkään riippuvaisia eikä he eron syytä saa tietää. Eikä mies kerro, kun sillä kuitenkin seuraavaksi pelottelet ;)
Ap
Kuuleppas ap. Etkö ymmärrä, että pikkuvauva aika on parisuhteen kannalta vaikeinta aikaa. Pyydän, älä tee hätiköityjä ratkaisuja odota edes siihen asti, että nuorempi on 3 vuotta.
Sinun/teidän kaikkien väsymys vaikuttaa siihen miten te toisiinne suhtaudutte.
Mun avioliitto oli juuri tuollainen. Mies kun alkoi ällöttää niin siitä ei enää mihinkään päässyt. Kylmät väreet nousivat kun tuli edes samaan huoneeseen. Kuin olisi asunut veljensä kanssa. Käytiin seksuaaliterapiassa ja se vasta olikin inhottavaa. Kauan meni ennenkuin tajuttiin erota. Miehellä oli sitten muita suhteita ja se oli mulle aivan fine. Minäkään en tullut mieheni kanssa juttuun.
Seuraavan miehen kanssa tulin loistavasti juttuun ja seksi toimi loppuun saakka, mutta hän oli todella väkivaltainen ja sairas persoona ja viimein pääsin hänestäkin eroon.
Sen jälkeen on ollut erilaisia nettituttavuuksia, jotka ovat olleet kuumia mutta jääneet lyhyiksi.
Nyt sitten olen päättänyt unohtaa miehet ja hankkia koiria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän avioliitto oli myös tuollainen. Kun mies alkaa ällöttää niin siihen ei enää auta mikään. Kun hän tuli samaan huoneeseen niin nousi karvat pystyyn inhosta. Kuin veljensä kanssa olisi asuttu. Käytiin seksuaaliterapiassakin, mutta se vasta ällöttävää oli, vastenmielisen ihmisen kanssa ei voi harrastaa seksiä vaikka mikä olisi. Ja ne miehen lähestymisyritykset olivat kuin turhapurosta suoraan. Ja en myöskään tullut juttuun mieheni kanssa.
Viimein tajuttiin erota, ihan kavereina.
Toisen mieheni kanssa tulin avian erinomaisesti juttuun, hän vain paljastui väkivaltaiseksi sadistiseksi persoonaksi. Seksi toimi kyllä, mutta viimein tajusin etten ansainnut kerran kuussa mustaa silmää.
Sen jälkeen olen ollut muutamien kuukausien suhteissa, kaikissa seksi toiminut erinomaisesti, mutta sitten mikä mihinkin kaatunut. Nämä nettituttavuudet ovat vähän sellaisia.
Nyt olen päättänyt luovuttaa miesten suhteen ja hankkia koiria. Poikakin on jo aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit ap jotenkin itsekkäästi, että haluat elää lasten kanssa itsenäistä elämää ja kauhistuttaa antaa lapset joskus isälleen. Mielestäni tuo ajatus on kuvottava isistä, jotka ovat tärkeitä lapsille kuten heidän äitinsäkin, yleensä. Muistathan, että miehelläsi on myös samat oikeudet lapsiin mitä sinulla ? Miehesi voi vaatia yhteishuoltajuutta viikkoviikko systeemillä vaikka ilkeyttään. Kannattaa aina nämä huomioida . Onneksi isien merkitys lapsille erojen yhteydessä on nostettu tänäpäivänä tapetille.
No tietenkin huomioin! En minä ole lapsilta isää riistämässä. Mutta onhan se nyt aivan eri asia elää eri kodeissa, silloin käytännössä joutuu luopumaan jopa puolesta siitä ajasta, mitä normaalisti saisi viettää omien lastensa kanssa. Eiköhän ne pelon, tuskan ja surun tunteet tässä ole ihan sallittuja.
Ap
Miksi luulet, että lapset haluaisivat viettää aikaa perheenrikkojan kanssa? Omalle äidillenikin tämä tuli ihan yllätyksenä
Luulen että 2v ja 4v ovat minusta vielä aika pitkään riippuvaisia eikä he eron syytä saa tietää. Eikä mies kerro, kun sillä kuitenkin seuraavaksi pelottelet ;)
Ap
Kuuleppas ap. Etkö ymmärrä, että pikkuvauva aika on parisuhteen kannalta vaikeinta aikaa. Pyydän, älä tee hätiköityjä ratkaisuja odota edes siihen asti, että nuorempi on 3 vuotta.
Sinun/teidän kaikkien väsymys vaikuttaa siihen miten te toisiinne suhtaudutte.
Ei minulla mitään kiirettä ole, eli sinänsä voinkin tuon vuoden vielä odottaa ja esim että molemmat saa asiat kuntoon ennen eroa (asunnon löytäminen yms käytännön asiat). Mutta en usko että asiat hirveästi tästä korjaantuu pelkästään lapsen kasvun johdosta ja turha liian pitkälle pitkittää väistämätöntä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaisia kausia tulee jokaisessa pitkässä parisuhteessa. Kehittäkää jotain kahdenkeskistä kivaa, mikä tuo mieleen ne suhteen alkuajat. Tai kokeilkaa jotain ihan uutta. Jos kaipaat hempeilyä ilman seksiä, ehdota sitä puolisollesi.
Meillä alkaa olla 20 vuotta yhteistä taivalta mittarissa. Tuollaisen kauden jälkeen on ihanaa rakastua siihen omaan puolisoon uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit ap jotenkin itsekkäästi, että haluat elää lasten kanssa itsenäistä elämää ja kauhistuttaa antaa lapset joskus isälleen. Mielestäni tuo ajatus on kuvottava isistä, jotka ovat tärkeitä lapsille kuten heidän äitinsäkin, yleensä. Muistathan, että miehelläsi on myös samat oikeudet lapsiin mitä sinulla ? Miehesi voi vaatia yhteishuoltajuutta viikkoviikko systeemillä vaikka ilkeyttään. Kannattaa aina nämä huomioida . Onneksi isien merkitys lapsille erojen yhteydessä on nostettu tänäpäivänä tapetille.
No tietenkin huomioin! En minä ole lapsilta isää riistämässä. Mutta onhan se nyt aivan eri asia elää eri kodeissa, silloin käytännössä joutuu luopumaan jopa puolesta siitä ajasta, mitä normaalisti saisi viettää omien lastensa kanssa. Eiköhän ne pelon, tuskan ja surun tunteet tässä ole ihan sallittuja.
Ap
Miksi luulet, että lapset haluaisivat viettää aikaa perheenrikkojan kanssa? Omalle äidillenikin tämä tuli ihan yllätyksenä
Luulen että 2v ja 4v ovat minusta vielä aika pitkään riippuvaisia eikä he eron syytä saa tietää. Eikä mies kerro, kun sillä kuitenkin seuraavaksi pelottelet ;)
Ap
No eroa sitten äkkiä, tuossa iässä lapset ovat erittäin sopeutuvaisia. Isommat lapset kärsivät erosta enemmän.
Tuohan on aivan väärä käsitys. Näennäisesti pienemmät lapset kyllä saattavat sopeutua, mutta koska ei ole tiedollisia taitoja käsitellä eron tuomia asioita, ne painuvat alitajuntaan, josta voivat pulpahdella myöhemmin ahdistuksena ja masennuksena esiin. Käsittämättömän kevyesti ihmiset ovat valmiita rikkomaan pienen lapsen maailman. Se on surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisia kausia tulee jokaisessa pitkässä parisuhteessa. Kehittäkää jotain kahdenkeskistä kivaa, mikä tuo mieleen ne suhteen alkuajat. Tai kokeilkaa jotain ihan uutta. Jos kaipaat hempeilyä ilman seksiä, ehdota sitä puolisollesi.
Meillä alkaa olla 20 vuotta yhteistä taivalta mittarissa. Tuollaisen kauden jälkeen on ihanaa rakastua siihen omaan puolisoon uudestaan.
Ap vaikuttaa tehneen jo oman ratkaisunsa, ei ole kiinnostunut enää yrittämään, joskaan mieskään ei miltään ihannetapaukselta vaikuta. Itse olen nähnyt, että vuosikymmenenkin kestäneen puhumattomuuden jälkeen mies saattaa alkaa avautua pikku hiljaa. Itse miettisin ap:na sitäkin mahdollisuutta ennen kuin tuomitsisin miehen omiin kriteereihin kelpaamattomaksi kokonaan.
Tiedätköl että saat olla kiitollinen jos suhteenne on kuin parhaan ystävän kanssa. Sellaiseksi suhde parhaimmillaan ajan kanssa muuttuu. Ei huumaava kiihkeys jatku loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Ensihuuma ei jatku ikuisesti, se on totta, mutta ei se tarkoita sitä, että pystyyn kuolleessa parisuhteessa pitäisi jatkaa.
On outo ajatus, että vain silloin on hyvä syy erota, jos koko ajan riidellään.
Mun mielestäni on oikein hyvä syy erota, jos suhde ei tunnu aikuisten parisuhteelta ja jos toinen on esim. lakannut puhumasta, osoittamasta kiinnostusta mihinkään tai osallistumasta yhteiseen elämään.
Ajatus siitä, että avioliitossa kuuluu vain sinnitellä, kun kerran on menty naimisiin, on jostain 1900-luvulta. Ja se on juuri se, mitä ihmiset pelkää. "Jos mä nyt jätän ton miehen, joka on ihan ok eikä ole koskaan lyönyt mua, niin mitä sukulaiset ajatelee?"
Mitä väliä, mitä muut ajattelee? Sinun avioliittosi, sinun elämäsi, sinun päätös.
Erittäin terve ja järkevä kommentti. Kiitos tästä. Eipähän itse tarvitse näpytellä! : )
Miten ne tiedän miehet yhtäkkiä lopettaa puhumisen?
Vierailija kirjoitti:
Tiedätköl että saat olla kiitollinen jos suhteenne on kuin parhaan ystävän kanssa. Sellaiseksi suhde parhaimmillaan ajan kanssa muuttuu. Ei huumaava kiihkeys jatku loputtomiin.
Siis me emme ole kuin parhaat ystävät.. niinkuin sanoin jo. Ollaan kämppäkavereita jotka jakaa vuokran ja kotityöt.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miten ne tiedän miehet yhtäkkiä lopettaa puhumisen?
Niin pitäisi tosiaan muistaa se, että keskustelu on todella taito laji. Eli miehen puhumattomuudesta ei välttämättä voi syyttää ap:n miestä.
Tosiaan jos puhumistilanteet on sitä, että ap antaa tulla täysi laidallisen kaikkea mikä häntä ärsyttää miehessään, niin tuskin miestä hirveästi kiinnostaa alkaa keskustelemaan.
Toisaalta mies voi kokea samalla tavalla, ettet sinä ap puhu hänen kanssaan, jos et halua keskustella miehellesi tärkeistä asioista.
Alue: Aihe vapaa
Eih.... en väitä että lapset kaipaa sitä :,D Vaan naimisiinmeno on yksinkertaisin tapa järjestää juridiset asiat ja esim taloudellista turvaa sen varalle että puoliso esim. äkillisesti kuolee.