Mikä on elämäsi järkyttävin vakava tapahtuma jota olet joutunut todistamaan?

Vaikka olen kohdannut useita järkyttäviä tapahtumia elämäni aikana (myös ammattini puolesta), niin silti pahimalta tuntuu vieläkin kouluaikainen kiusaaminen. En vieläkään pysty edes ajattelemaan sitä painajaismaista aikaa, vaikka tapahtumista on kulunut jo yli kymmenen vuotta.

Kävin läpi psykoosijakson, ja hetket ennen kun jouduin sairaalaan ahdistaa mua edelleen, ihan vaan kun ajattelen mitä mulle kaikista rakkain ja tärkein ihminen (poikaystävä) on joutunut kokemaan.

Uskoin monesti että poikaystäväni yrittää tappaa mut. Sydän särkyy kun kuuntelen hänen kertomuksiaan millaista silloin oli, kun hän on kyyneleet silmissä yrittänyt ottaa mua kiinni, yrittänyt halata ja lohduttaa ja mä olen lyönyt häntä nyrkillä, kyynärpäillä ja juossut pakoon kauhusta, koska luulin että hän on joku tuntematon, joka näyttää vain mun rakkaalta, ja yrittää tappaa mut. Osoitellut veitsellä ja kaikkea muuta kivaa. Vastakohdaksi pelkäsin myös ihan suunnattomasti että havahdun joku kerta siihen, että oon itse tappanut poikaystäväni. Samoin myös hetkiä millon poikaystävä on juossut kaupasta/töistä/mistä vaan kesken kaiken takaisin kotiin kun en ole vastannut puhelimeen ja hän ei tiedä löytääkö mut lattialta kuolleena.

Ei kukaan joka mut nykyään tapaa vois ees uskoa mitä kaikkea onkin joutunu käymään läpi vaan siksi että sairastuu (en siis sairasta psykoosisairautta, vaan sairastuin ei-elimilliseen psykoosiin masennuksen ynnä muun ohella.) Eniten sattuu edelleen mitkä jäljet oon jättänyt kumppaniin näin vuosienkin jälkeen, joka edelleen huolehtii musta ihan hirveästi, vaikka näkee ja tietää että voin paremmin. En tiedä miten itse tulen koskaan pääsemään siitä yli, miten onkin voinut omaa rakasta satuttaa niin paljon... Ja tässä vielä että oltiin molemmat silloin 20v. molempien eka vakava suhde ja oltiin vuosi oltu yhdessä kun sairastuin. Olen kiitollinen poikaystävästäni joka jäi kanssani niinkin nuorena pääasiassa pitämään kokopäiväisesti huolta jostain randomista tytöstä joka pelkäs kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin alle kouluikäinen kun saavuimme vanhempieni, veljeni, tätini ja hänen miehensä kanssa paikalle jossa oli tapahtunut onnettomuus. Kuorma-auto oli kiepsahtanut ympäri. Onnettomuudessa oli ollut perhe, jossa oli pieni tyttö, vanhemmat ja teinipoika. Poika oli lossilla pyytänyt, että saa kuumuuden takia menna lavalle...Isä oli mennyt ambulanssin mukaan poikaansa saattamaan. Joku kyseli oliko poika pahastikin loukkaantunut tai että ehkä kaikki oli ok. Joku nainen vastasi, että oli selvää että nuori oli kuollut. Hän oli nähnyt pojan... Äiti ja pikkutyttö olivat ilmeisesti shokissa, äiti vaan hoki ettei Ole mitään käynyt. Muistan kummallisen pikkuasian. Maassa oli rikkinäisiä kananmunia ja maitopusseja.

Siis kuorma-auto oli lossin kyydissä, poika oli pyytänyt päästä kuorma-auton lavalle, kuorma-auto kiepsahtikin ympäri ja poika kuoli? Täh?

Kyllä, perhe oli siinä autossa matkassa. Poika (ei tyttö) oli kuulemma kysynyt auton ollessa lossissa(!) että saako mennä lavalle (ei hyttiin) loppumatkan ajaksi koska oli KUUMAA. Auto lähti, poika lavalla. Auto kippasi katolleen mutkassa. Kaikki hytissä olleet selvisivät, poika kuoli.

Kyllä itelle on finanssikriisin puhkeaminen ja osakekurssien syöksy. Onneksi pääsi sitten ostamaan lähes ilmaiseksi huippufirmoja mutta kyllä se alamäki 2008-2009 hirvitti.

Myöhemmältä ajalta muistan talvivaaran kipsisakka-altaan puhkeamisen ja siitä seuranneen monen piensijoittajan unelmien murskaantumisen.

Itse tein lapset typerästi kuvitellen, että muutkin haluavat kasvattaa hyviä ihmisiä.

Esim ei tehdä mitään tahallista pahaa kenellekään, ei tekoja joita ei itselle haluaisi, jos joku sanoo älä, sitä kunnioitetaan...

Se että kaikki eivät toimi näin, vaan sen lisäksi että aikuisena kiusaavat itse, värväävät ja manipuloivat hovia, myös lapset opetetaan olemaan uhrinsa uhreja, järkyttää paljon enemmän kuin se, että joku jolla elämä.on mennyt raiteiltaan, esim jatkaa pahojen tekojen tekemistä.

Oma pappani kuolonkalpeana yskimässä verta ja marjakeittoa suustaan ruokapöydässä, teeskennellen ettei mikään ollut hätänä.

Nukkui pois pian sen jälkeen

N. 6-vuotiaasta 15-vuotiaaksi saakka väkivaltaisen isäpuolen pahoinpitelyjen ja väkivaltaisen käyttäytymisen sekä alkoholismin sivustaseuraaminen.

Pahimpia niistä kerrat, kun koko perhe on ollut paikalla ja nyrkki on heilunut äitiäni kohti.

Kärsin näistä traumoista edelleen, vaikka tuosta helvetistä pois päästiinkin 10 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olimme Treellä äidin kanssa 60-luvulla, siellä yksi mies pahoinpiteli naisystäväänsä niin että suusta ja nenästä vuoti verta.  Sitten äiti alkoi nauraa. Mies pelästyi tästä, kuinka nainen on tuollainen, ettei enää lyönyt.  Paluumatkalla hän valisti sisartani ja minua ettei saa kellekään kertoa että hän nauroi.  Samana päivänä kaikki tuttavat kuitenkin saivat tietää.

Nauraminen on usein merkki jonkinlaisesta shokista järkyttävässä tilanteessa. voi ihan niin hämmentyyt ja järkyttynyt, että se tulee oudosti nauruna, kun yrittää selvittää asiaa päässään.

Tämä on ihan totta! Itse räjähdin nauruun kun löydettiin veljen kanssa meidän rakas koiramme kuolleena. Veli itki ja sai raivarin kun minä nauroin. En nauranut todellakaan sille että koira kuoli vaan menin niin hämilleni etten edes kunnolla muista koko tilannetta. Itkin vasta seuraavana päivänä kun tajusin mitä oli tapahtunut.

Harvemmin ihminen nauraa surun kohdatessa.

Nauru peittää usein järkytystä, shokkia, nolostumista, kun taas koiran kuolema on yksioikoisesti suru, jota ei tarbitse mitenkään peittää, vaan ihmiset ymmärtävät kuolemaa surevan

1. Minut raiskattiin

2. Isäni hylkäsi minut

3. Isäni (lähes 60-vuotias) alkoi seksisuhteeseen ruandalaisen teinitytön kanssa maksaakseen hänen ja sukunsa elämän

4. Minut hakattiin

Asuin aikoinaan yksin hesassa talossa, jonka seinät oli äänieristykseltn pahvin tasolla. Naapurista kuului usein riitelyä. Yhtenä iltana sitten kuulin kuinka naista hakattiin ihan tosissaan, ja toetysti menin hakkaamaan ovelle ja pahoinpetely loppui siihen paikkaan. Melki pian tän jälkeen muutin muualle. Vuosia myöhemmin minulle sitte soitteli sekä poliisi että syyttäjä että muistanko ko tapauksen ja voinko antaa lausunnon. En tiedä oli mies tappanut naisen vai hakiko nainen lähestymiskieltoa tms, mutta jotain dramaattista oli käynyt koaka multa pyydettiin lausunto ja puhelimessa kertominen riitti - oikeudessahan käytettäessä varmaan olisi pitänyt todistaa joten pahoin pelkään että vakavaa oli käynyt ja nyt kerättiin taustoja.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti järkyttävin tapahtuma jossa olin itse osapuolena on se, kun eksäni yritti tappaa minut.

Olin 26-vuotias, hän 35. En ala koko juttua perusteellisesti selvittämään, koska se olisi aivan liian pitkä. Sanottakoon nyt kuitenkin, että hän oli narkkari. Ja tiedän; miksi aloit olla sellaisen miehen kanssa jne. se ei kuulu tähän.

Tämä tapahtui illalla. Eksäni tuli kaverinsa kanssa jostain, ja heti huomasin että hän oli aivan tööt-tööt. Hän alkoi repiä vaatteita päältään ja painui sitten makuuhuoneeseen nukkumaan. Kaveri sitten kyseli bussin aikatauluja ja niitä katsottiin, ja hän lähti. Ovi rappukäytävään jäi raolleen enkä huomannut sitä.

Istuin ja katsoin tv:tä kun eks yht´äkkiä ryntäsi alasti makuuhuoneesta. Katsoi villisti ympärilleen, sanoi että nyt mä sen tiedän, ja löi minua nyrkillä kasvoihin. Olin täysin shokissa enkä osannut tehdä oikein mitään. Siitä se alkoi. Potkuja nyrkkiä kaatoi minut olohuoneen lattialle ja alkoi kuristaa molemmin käsin. Ehdin ajatella nyt minä kuolen. Jotenkin olin siinä kuolemankauhussani saanut käännettyä päätäni nii että olin purrut häntä kämmensyrjään. Siihen tuli verta vuotava jälki. Siitä en muista mitään.

No, onneksi yläkerran asukas oli kuullut mekkalan ja tuli yht´äkkiä ovesta sisään. Eks yritti estellä mutta mies veti minut kädestä rappuun ja siitä omaan asuntoonsa. Siellä vaimo oli jo soittanut poliisit jotka kohta tulivatkin. Siitä sitten ukko poliisin huostaan minä poliisiautolla sairaalaan.

Tuloksena syyte tapon yrityksestä ja lähestymiskielto. Myöhemmin hän oli linnassa en tiedä kuinka kauan. Sen tapahtuman jälkeen en häntä ole nähnyt. Trauma jäi ja syvä. Kuukausia näin painajaisunia, pelkäsin kaikkea ja kaikkia. Nyt siitä on vuosia, mutta sen jälkeen en ole mieheen päin sylkäissytkään. En koskaan enää luota.

Miehistä kammo, vaikka sellainen pelasti sinut tilanteesta? Logiikka?

Olen tainnut päästä aika vähällä.

Hakattu ja verta vuotava mieheni klo 01 kotioven takana tulossa pikkujouluista. Suostui vasta aamulla lääkäriin. Tarkkailin koko yön vointiaan. Ei mitään muistikuvaa kuka missä mutta muisti että niitä oli kolme eikä olleet valkonaamoja. Rikosilmoitus tehtiin. Rahat oli viety muttei lompsaa kun sen jätti kotiin. Sen koommin ei ole yksin viihteellä käynyt.

Kuollut isäni siraalan ruumishuoneella, joku putki meni vielä suuhun. Kuoli sydänkohtaukseen.

Oltiin isän kanssa menossa kalaan ja ei päästy paatille. Pariskunta oli ollut edellisenä iltana menossa veneell purjeveneelleen kun se kaatui. Kumpikin hukkui. Ruumista nostettiin vedestä ja osuimme juuri silloin sinne.

Kuollut vauvaserkku. Se suretti vaikka olin vasta 3 v mutta ymmärsin ekan kerran kuoleman.

Kuollut tätini, oli ampunut itsensä. Silmt jäi auki. Se oli paha kun oli ollut myös hoitotätini ja meillä oli vain 10 vuoden ikäero. Oli mulle kuin isosisko. Isällä otti tosi koville.

Parkkeerasin pyörääni parvekkeen alla kun kuulin mätkäyksen. Rotukissa oli pudonnut toisen kerroksen partsilta ja kuoli siihen silmieni eteen. Kallo murtui. Omistaja oli unohtanut oven auki alkaessaan imuroimaan ja järkyttyi aika lailla kun soitin ovikelloa. Kissa oli pelästynyt ja sännännyt jonnekin ja hän luuli että vessaan..ei, kaikki kissat ei osaa kierähtää ja pudota jaloilleen.

Jänis jäi isän auton alle. No se löi päänsä niin että kuoli heti ja isä nosti kyytiin että viikonloppuna paistia..no opetti mua nylkemään jänistä. Tuli kummallekin vähän paha mieli kun löytyi poikaset siinä nylkiessä..

Mummolle taisi olla pahin kun löysi tyttärensä. Ase kuului toiselle veljelle, joka alkoi sen jälkeen ryypätä ja joi itsensä hautaan. Syytti itseään kun oli opettanut siskoa ampumaan. Juu kirjeen jätti.

Nuoruuden poikaystävälläni puhkesi stressaavassa elämäntilanteessa vaikea psyykkinen sairaus, johon kuului voimakkaasti vaihtelevia mielialaoireita ja mahdollisesti myös psykoottisia piirteitä. Näin hänet muutama päivä ennen tätä puhkeamista ja hän oli ulospäin normaali, joskin oli ollut hieman apaattinen jo pidemmän aikaa.

Kun näimme seuraavan kerran, vastassa olikin ihan vieraan oloinen ihminen. Silmiin oli ilmestynyt tyhjä katse, ikään kuin osa hänen persoonastaan olisi lähtenyt ja sammuttanut valot mennessään. Hän puhui taukoamatta ja osin sekavia sellaisella tahdilla, etten ollut vastaavaa koskaan nähnyt. Pahinta oli kuitenkin katsoa, miten hänen kasvonsa ja kehonsa vääntyivät saman minuutin sisällä vuoron perään hysteeriseen nauruun ja täysin lohduttomaan itkuun.

Tämä rakkaassa ihmisessä tapahtunut muutos oli järkyttävintä, mitä olen koskaan omin silmin todistanut. Tarinalla ei myöskään ole onnellista loppua, sillä ei koskaan toipunut ja teki myöhemmin itsemurhan. Tapahtuneesta on vuosia ja olen itse nykyään onnellisesti naimisissa. On kestänyt kauan oppia luottamaan siihen, ettei kaikkea hyvää oteta yhtäkkiä pois. Itseni vuoksi en enää sure, mutta tuon nuoren miehen vuoksi kyllä. Hän oli hyvä ihminen ja olisi ansainnut helpomman elämän.

Varmaan oman syöpää sairastavan mummon kuoleman seuraaminen. Mummo oli ollut todella riutunut ja laiha jo kuukausia ennen kuolemaa. Näin koko prosessin kun mummoni kuoli, lopulta hänen silmänsä alkoivat seistä päässä ja hengitys muuttui katkonaiseksi kunnes loppui kokonaan.

Kuolemia muutenkin tullut nähtyä, koska olen hoitoalalla.

Itse en ole nähnyt tätä, mutta tuolloin 6-vuotias äitini löysi aikoinaan isänsä piharakennuksesta itsemurhan tehneenä.

Noin 20v olin ja edessä menevän auton kylkeen ajoi risteyksessä (tuli kovaa vauhtia stop-merkin takaa) toinen auto. Se hetki oli epätodellinen. Se toinen auto vain vei mukanaan sen minun edessä ajaneen auton. Ne molemmat päätyivät pitkälle metsikköön ja näky oli kyllä aika hurja. Sen jälkeen olen pitänyt pidemmät turvavälit. Joku jälki siitä tuonne mieleen jäi.

Kerrostalon tuhopoltto, vaikka ihmishenkien menetykseltä vältyttiin. Heräsimme keskellä yötä siihen, että palomies jyskyttää ovea ja käskee siirtyä parvekkeelle evakuoitavaksi. Kesti hetki tajuta, mitä tapahtuu. Stressaavinta oli, kun ei tiennyt kuinka suuresta tulipalosta on kyse, missä kerroksessa palaa, onko itse akuutissa hengenvaarassa ja miten on käynyt naapureille. Myöhemmin kävi ilmi, ettei

Myöhemmin tutkinnassa kävi ilmi, että kyse oli tuhopoltosta. Tuntui varsin ikävältä, että joku oli tarkoituksella uhannut asukkaiden henkeä ja terveyttä lorottamalla helposti syttyvää nestettä pitkin ullakkoa ja sytyttänyt sen palamaan. Poliisin mukaan talomme valikoitui kohteeksi todennäköisesti sattumalta. Tekijä ei jäänyt kiinni.

Kärsin vuosia nukahtamisvaikeuksista ja näin painajaisia elävältä palamisesta. Olen edelleen katkera sille sekopäälle, jonka aivotuksia tuhopoltto oli. 

Se kun sipilä tuhoaa suomen.

Kun sipilä tuhoaa suomen.

Lapsuusperheessä helvettiä isän väkivaltaisuuden vuoksi. Pahin tilanne kun n. 10 vuotiaana tulin paikalle isän ollessa raiskaamassa äitiä. Sanoin, että isken valurautaisella paistinpannulla sitä takaraivoon ja tapan,  jos ei päästä äitiä irti. Päästi. 

Aikuiselämässä pahin juttu on ollut, kun jouduin elvyttämään päänsä iskenyttä / kaatunutta henkilöä, jonka suusta valui verta. En pystynyt suusta suuhun -auttajaksi, joten pumppasin rintakehää ja toinen sivullinen puhalsi. Kysom henkilö kuoli silti vammoihinsa. Tilanteessa olin rauhallinen, jälkikäteen vapisin kuin horkassa. En ikinä unohda sitä tilannetta ja jälkikäteen häpeää siitä, että olin niin "pelkuri", että vaikka toisen ihmisen henki oli lähdössä, etusijalle meni kauhistukseni siitä verisestä suusta ja ehdoton kieltäytyminen laittamassa sitä vasten omaa suutani =(  En vaan pystynyt, eikä siitä varmasti olisi ollut apuakaan =(