Mikä on elämäsi järkyttävin vakava tapahtuma jota olet joutunut todistamaan?

Vierailija kirjoitti:

Naispuolinen serkkuni  oli Ruotsisss nähnyt ihan vierestä kuinka mies oli tahallaan hypännyt junan veturin eteen ja kroppa oli tietenkin revennyt kappaleiksi. 

Serkku sekosi ja joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle noin 40-vuotiaana. 

Jos tuo on pahinta, mitä SINÄ olet joutunut todistamaan, eli olet kuullut tarinan serkustasi, niin oletpa vähällä päässyt.

Onpa täällä rankkoja juttuja. 

Itselle muistuu mieleen kaksi tapahtumaa jotka ovat jättäneet jälkensä: Ensimmäinen on äitin kuoleminen aivokasvaimeen kun olin parikymppinen. Äiti oli sairaalassa leikkauksen jälkeen toivottomassa tilassa. Ei pystynyt puhumaan eikä ollut täysin tajuissaan. Oli kammottavaa, kun ei voinut olla varma onko äidillä kipuja tai ymmärsikö edes, että olin hänen kanssaan. Yhtenä päivänä äiti oli levottoman oloinen ja sai huokaistua 'on' kun kysyin onko hänellä kipuja. Hoitajat kävivät antamassa kipupiikin ja äiti kaiketi nukahti. Ihan hirveää, että olin minun varassani, että äiti sai lääkettä. Hän teki kuolemaa ja silti annettiin kitua. Hän pääsi sitten saattohoitoon missä sai morfiinipumpun. 

Toinen tapaus, mikä tuli mieleen kun luin muita tarinoita täältä, oli myös läheltäpitihukkuminen parikymppisenä. Olin elämäni ensimmäistä kertaa valtameressä, tyhjällä rannalla muutaman ystäväni kanssa. Olin niin haltioissani paikan kaunedesta ja upeista isoista aalloista, että en tajunnut ajatuneeni todella kauas rannasta. Tajusin asian kun jalat eivät yhtäkkiä enää yltäneet pohjaan. Jostain syystä minua alkoi naurattaa ihan hirveästi, mikä teki uimisesta todella vaikeaa. Ranta ei näyttänyt tulevan yhtään lähemmäs vaikka uin voimalla takaisin päin. Pääsin kuitenkin takaisin kun voimat olivat loppumassa. Muistan sen nousevan hysterian ja pelon kun tajusin, että ranta pysyy kaukana vaikka kauhon vettä. Olen ihan hyvä uimari. 

Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko tilanne oikeasti vaarallinen, vai tekeeko oma mieli tepposet. Asian ajattelusta tulee minulle todella epämukava olo, enkä edes muistanut koko asiaa, ennen kuin luin jonkun toisen kokemuksesta. 

Oma tytär itseään viillelleenä,huutamassa ettei tahdo elää,ojentamassa verta valuvia käsivarsiaan minua kohti. Lattia veressä. 

Vierailija kirjoitti:

Prätkämies ajoi 50 km./h. alueella 100 km./h. päin punaista ja suoraan umpipakun kylkeen risteysalueella Tukholmassa v. 1975. Hänen suolensa olivat punaiset, minun lempivärini.

Kevyesti puoli viiteen, me yhdessä ajeltiin... lalala laala laalaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka tekee itsemurhan ihan nenän edessä, hyppäsi suoraan junan eteen jotkut kilju kauhuissaan, kukaan ei osannut ennakoida, näin painajaisia pitkään jossa ruumiin kappaleet lentää ja vaikka kuinka yrittäisi kääntyä ja juosta paikalta pois aina jostakin tuli käsivarsi tai jalka vastaan. 

Toivottavasti oli nainen.

 

Incelin kuolemassa ei olisi mitään surtavaa, suotavaa vain.

Isäni kuolema tänä vuonna. Vaikka se tapahtui hänen ollessaan tajuton, mutta sen katsominen vierestä kun hengitys pikkuhiljaa loppuu, tauot hengenvedoille vaan pitenee... Kuuluu korinaa kurkusta välillä. Sydän löi tuhatta ja sataa kun yritti viimeiseen asti pitää isää elossa😢

Sitten tuli se viimeinen hengenveto, jonka jälkeen hän ei enää hengittänytkään. Mietin koko ajan että ymmärsikö hän että oltiin siinä vierellä, pitämässä kädestä kiinni.. Sitten kun piti lopulta päästää irti ja lähteä ja jättää isä sairaalaan. Mietin tätä joka päivä 🥺