Lue keskustelun säännöt.
Mikä on elämäsi järkyttävin vakava tapahtuma jota olet joutunut todistamaan?
05.07.2017 |
Esim. onnettomuus, kuolema, paha pahoinpitely, ammuskelu, kaikki sellaiset jota ei tule kuin muutaman kerran elämässä omin silmin todistettua jos edes kertaakaan (ellei toimi jollain alalla jossa "järkyttävät" tapahtumat ovat arkea). Sellainen mikä on järkyttänyt sinua syvästi eniten ja vieläkin käy mielessä.
Kuinka vanha olit? Kuinka pääsit yli jos pääsit? Vaikuttaako näkemäsi nykyisessä elämässäsi mitenkään?
Ihan tosi, ei nyt mitään naapurin Teuvo alasti suihkussa -juttuja tai vastaavia. Haluaisin kuulla jotain ihan oikeita kokemuksia, mitä muut ovat kohdanneet.
Kommentit (421)
Itsemurha pikajunan eteen hyppäämällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti vauva, joka syntyi kuolleena rv41+2. Havahduin, että vauvan liikkeitä ei ollut tuntenut ja menin päivystykseen. Siellä selvisi, että se oli kuollut. Synnytys oli vaikea ja päädyttiin sektioon. Fyysinen ja henkinen toipuminen kestivät todella kauan.
Ystäväni jolla oli jo pidemmän aikaa mennyt huonosti teki sen mitä pelkäsimme mutta emme uskoneet että tekisi. Ongelmia kuten lääkkeiden väärinkäyttöä, paniikkikohtauksia ja alkoholi ongelmaa yms.
Hänen vanhempansa töissä, poika oli jäänyt yksin kotiin, ja kun perhe ei saanut mitään yhteyttä häneen, he soittivat hädissään minulle että mene vara-avaimen kanssa tarkastamaan.
Menin sisälle ja löysin hänet hirttäytyneenä omasta huoneesta. Sitä näkyä en unohda koskaan silmistäni vaikka tästä on jo viisi vuotta aikaa. Olin 21 ja ystäväni 18. Terapiassa ramppasin kauan ja painajaisunia näin pitkään.
Pakenin nuoremman lapseni kanssa hulluna huumeissa riehuvaa vanhempaa lastamme. Mies jäi kotiin rauhoittelemaan huumeissa olevaa ja käski meidän lähteä karkuun. Lähdimme autolla ja pelkäsimme, että sillä välin poika tappaa isänsä.
Veljen itsemurha.
En nähnyt tapahtumaa, tai ruumistakaan. Luin patologin raportin. Hirvittävää luettavaa. Kolari "tuntemattomasta syystä" rekan kanssa.
Jostain syystä ajoittain katselen kolarivideoita youtubesta, ruumiiden kuvia jne. Masokismia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti järkyttävin tapahtuma jossa olin itse osapuolena on se, kun eksäni yritti tappaa minut.
Olin 26-vuotias, hän 35. En ala koko juttua perusteellisesti selvittämään, koska se olisi aivan liian pitkä. Sanottakoon nyt kuitenkin, että hän oli narkkari. Ja tiedän; miksi aloit olla sellaisen miehen kanssa jne. se ei kuulu tähän.
Tämä tapahtui illalla. Eksäni tuli kaverinsa kanssa jostain, ja heti huomasin että hän oli aivan tööt-tööt. Hän alkoi repiä vaatteita päältään ja painui sitten makuuhuoneeseen nukkumaan. Kaveri sitten kyseli bussin aikatauluja ja niitä katsottiin, ja hän lähti. Ovi rappukäytävään jäi raolleen enkä huomannut sitä.
Istuin ja katsoin tv:tä kun eks yht´äkkiä ryntäsi alasti makuuhuoneesta. Katsoi villisti ympärilleen, sanoi että nyt mä sen tiedän, ja löi minua nyrkillä kasvoihin. Olin täysin shokissa enkä osannut tehdä oikein mitään. Siitä se alkoi. Potkuja nyrkkiä kaatoi minut olohuoneen lattialle ja alkoi kuristaa molemmin käsin. Ehdin ajatella nyt minä kuolen. Jotenkin olin siinä kuolemankauhussani saanut käännettyä päätäni nii että olin purrut häntä kämmensyrjään. Siihen tuli verta vuotava jälki. Siitä en muista mitään.
No, onneksi yläkerran asukas oli kuullut mekkalan ja tuli yht´äkkiä ovesta sisään. Eks yritti estellä mutta mies veti minut kädestä rappuun ja siitä omaan asuntoonsa. Siellä vaimo oli jo soittanut poliisit jotka kohta tulivatkin. Siitä sitten ukko poliisin huostaan minä poliisiautolla sairaalaan.
Tuloksena syyte tapon yrityksestä ja lähestymiskielto. Myöhemmin hän oli linnassa en tiedä kuinka kauan. Sen tapahtuman jälkeen en häntä ole nähnyt. Trauma jäi ja syvä. Kuukausia näin painajaisunia, pelkäsin kaikkea ja kaikkia. Nyt siitä on vuosia, mutta sen jälkeen en ole mieheen päin sylkäissytkään. En koskaan enää luota.
Sä perustat sun luottamisen ihmisiin yhteen kokemukseen narkkarista?
Hirveän monella näyttää olevan kokemuksia väkivallasta, läheisen alkoholismista, läheisen itsemurhasta, raiskauksesta ym. traumatisoivasta. Ja sitten jotkut muussa yhteydessä jaksaa vielä ihmetellä sitä, miten niin moni suomalainen voi "muka" olla masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eksälläni oli vaikeita mielenterveydellisiä ongelmia ja hän viilteli itseään välillä rajusti. Joskus aamulla herättyäni vessan lattia suorastaan lainehti verestä. Jotenki irvokasta oli siivota jälkiä, mutta irvokkaampaa oli kai miten arkipäiväiseltä se tuntui. En edes muista kuinka monesti jouduin tämän tekemään.
Erotessamme hän sanoi että pilasin hänen elämänsä ja hän uhkasi itsemurhalla ja myös yritti sitä. Sairaalaan päätyi mutta jäi eloon. Mitään pahaa en hänelle halua, siksi kai niin pitkään kuljin hänen remmissään ettei tekisi itselleen mitään. Kannan yhä usean vuoden jälkeen syyllisyyttä.
Veemäisintä lienee ettei ollut elämäni ensimmäinen kerta kun aikuinen ihminen uhkailee minua itsemurhalla. Ensimmäisellä kerralla olin vain 12v.
Vierailija kirjoitti:
Perheenisä pahoinpiteli vaimoaan pihalla, ja uhkasi tappaa koko perheensä. 2 pientä poikaa Äitinsä kanssa juoksivat karkuun pitkin pihaa :( Minä olin ainoa kuka meni väliin, että nainen ja lapset pääsivät pakenemaan. Ois voinut itsellekkin käydä huonosti, mutta siinä tilanteessa en omaa turvallisuuttani miettinyt hetkeäkään kun lapset itkivät hysteerisenä. Soitin tietysti sitten poliisit, ja tarvittiin neljä poliisimiestä pitelemään sitä hullua ukkoa, ja raahasivat maata pitkin äijän maijan perään. Koko tilanne oli todella dramaattinen, ja pelottava. Nainen on edelleen yhdessä miehensä kanssa :( Oksettaa se ukko joka kerta kun vastaan kävelee. Lapsiin vaikutti tapahtunut varmasti, ovat todella levottomia ja joka päivä hirveä huuto ja itku. Surullista.
Huh, kaikkein eniten mieltä kääntää nämä tapaukset, joissa mies menee tuota: kyllä silti täytyy. Jopa samana päivänä kun on ollut pahoinpitelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjun lukeneena omat kokemukset tuntuvat kutistuvan oikeisiin mittasuhteisiin.
Ne kaikki kerrat kun lapsena olen seissyt isän ja äidin välillään kun isä uhkasi äitiä puukolla/veitsellä. Kaikki ne pahoinpitelyt.
Myös kirkkaana mielessä edelleen kaikki sanat kaverin oikeudenkäynti papereista, raaka murha missä oli osallisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
LapinM kirjoitti:
Poikani oli pikkuinen 3,5 v rasavilli , aina kun ulkoa tulimme mahdoton kiire syömään omenoita joita vaimoni lohkoi, hän yritti niellä kokonaisena isoa palaa ja huomasin ettei henki kulkenut ja huulensa sinersi otin pikkurilliläni omenan palan pois kurkusta ja hän pystyi hengittämään. Tämän hän teki kaksi kertaa ja onni oli että aina olin hänen lähellään.
Kävimme iltakävelylenkillä ennen kuin suihkuun menoa ja iltapalaa söimme. Poikani valitti mahankipua eikä loppunut vaikka annoin laktophilusta lopulta vein lääkäriin todettiin diabetes hän oli 6v tuolloin. Sokerista jo välttelimme ja puuro/munakas pekonia aamuisin söimme salaattia ja vihanneksia sekä lihaa usein, mehua kumminkin välillä ja lauantaisin karkkipäivä. Isälläni on diabetes joten olin omalta osaltani varautunut jos minulle tulee ja riskin takia lapsilleni mahdollisimman sokeritonta ruokavaliota noudatin.
2 viikkoa vietimme sairaalassa harjoitellen pistämistä. Kumminkin tämä oli shocki kun tuli.
Punainen liha aiheuttaa diabetesta. Eli vältitte sokeria diabeteksen takia, mutta söitte kuitenkin lihaa... ei näin.
11 vuotiaan kissan kuolema.
Kissa oli suurin osa lapsuuttani ja ihan kuin oma vauvani. Eräänä kesänä se alkoi yskiä ja olla apaattinen. Käytettiin eläinlääkärillä usein, jossa vain annettiin antibioottia mikä ei koskaan tehonnut. Syksyllä lähdin ulkomaille kouluun. Kunnes sitten muutaman viikon päästä äiti laittoi viestiä, että kissa on eläinlääkärillä kahdestaan isäni kanssa ja äiti itse on toisessa kaupungissa (ja minä ulkomailla). Kissa ei kuulemma ollut saanut henkeä kunnolla niin sinne oli lähdetty. Se oli välittömästi laitettu "hengityskoneeseen" ja sen silmät ihan pyörivät päässä, niin että vain valkoista näkyi. Röntgenkuvista näkyi miten sairas kissa oli ja sillä oli monta ongelmaa mm. keuhkoissa. Niinpä se sitten heti lopetettiin. Kun itse olin kaukana. Isä ei voi puhua aiheesta ollenkaan, tiedän nämä yksityiskohdat vain koska lääkäri oli kirjoittanut raportin.
Jos lemmikkinne on kipeä niin VAATIKAA RÖNTGENKUVIA ja muita tutkimuksia!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en selviäisi puolistakaan näistä kokemuksista mitä olette tänne kertoneet. Olette kyllä todella vahvoja ja joutuneet kokemaan kohtuutonta ahdistusta ja surua. Niin se vaan on että elämä on epäreilua. Aina joku joutuu tällaisia tapahtumia todistamaan ja niistä kärsimään. Eihän noihin mitään oikein osaa sanoakaan. Upeeta että olette näistä selvinneet ja näette kenties elämän uusin silmin.
Miehen syöpä, joka tuli ilmi aivan yllättäen. Oli jo levinnyt.
Sitten sairastaminen ja kuolema. Sitten paperirumba kuoleman jälkeen ja selviytyminen vaikean suvun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Hirveän monella näyttää olevan kokemuksia väkivallasta, läheisen alkoholismista, läheisen itsemurhasta, raiskauksesta ym. traumatisoivasta. Ja sitten jotkut muussa yhteydessä jaksaa vielä ihmetellä sitä, miten niin moni suomalainen voi "muka" olla masentunut.
Kyllä kaikilla ihmisillä jossain vaiheessa elämää tulee traumatisoivia tilanteita eteen. Ei kai Suomi mikään poikkeus siinä suhteessa ole.
Yhtään masennusta väheksymättä siis. Mutta mielestäni tuo ei ole selitys siihen, miksi meillä on masennusta enemmän, kuin jossain muualla.
Ihmisten tahallisen pahuuden kohtaaminen silmästä silmään. Kun ihmiset pahoinpitelevät porukassa suunnitelmallisesti ja toistuvasti ja tahallisesti porukassa ja nauttivat siitä.
Kaikenlaiset laumailmiöt.
Se miten helposti kaikki lähtevät vaikka vauvalla mukaan kun joku häiriintynyt kirjoittaa tarpeeksi monta kertaa, miten joku on vääränlainen jollakin tavalla.
Tahallinen mutta vastuuton, loismainen sadistinen äärimmäinen pahuus, jossa yllä kuvatun kaltainen tyyppi voi esiintyä kiusaamista vastaan, reiluna, lapsirakkaana jne mutta sisimmässään on ruma ja tekee tauotta vihantyötä ja ajaa ihmisiä toisiaan vastaan ja manipuloi hoviaan haitantekon ja vihaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun mun kissa söi takapihalla nurmikkoa.
Toivottavasti muistat sanasi, kun sulle tapahtuu jotain nurmikonsyöntiä pahempaa. Aika halventavaa sun kommentointi meitä kovia kokeneita kohtaan. Mutta onneksi sait sen vartin huomion, ja tässä vielä lisää.
Siskoni kuoleminen sairaskohtaukseen. Se oli sitä aikaa kun voitiin jättää pikkulapset kahdestaan kotiin ja se vanhempi "hoiti" nuorempaa. Olin itse 11 ja sisko oli 5, vanhemmat olivat kyläilyreissussa. Sisko vain kaatui ja alkoi kouristelemaan ja sitten meni elottomaksi. Muistan vielä sen kun en sinänsä ollut edes paniikissa, ajattelin vain että kunhan saan lääkärin tänne, niin sisko kyllä selviää.
Jostain syystä ei tullut mieleenkään soittaa ambulanssia, ainoana ajatuksena päässä oli se lääkärin paikalle saaminen joten juoksin parin sadan metrin päässä asuvan lääkärin luo ja pyysin hänet apuun. Miehen vaimo soitti siinä kohtaa ambulanssin (jonka saapumiseen meni yli puoli tuntia)
Kyseinen lääkäri sai siskoni vielä elvytettyä, sisko menehtyi sitten vasta sairaalassa. Vasta kun näin vanhempani, menin täysin shokkiin.
Tuosta en ole vieläkään täysin toipunut, asia tulee yhä uniin ja ikävä on jatkuva. Onneksi asian kanssa on kuitenkin oppinut elämään.
Se, kun jouduimme hyvästelemään 16-vuotiaana lopetettavaksi menevän koiramme. Se oli äärettömän tärkeä myös vanhemmillemme ja tietysti lapsillemme. Se hyvästelykierros oli ihan hirveää. Ensin itkivät lapset, tietysti myös minä ja mies silmät päästämme (en ollut koskaan ennen nähnyt mieheni itkevän, edes vaarinsa hautajaisissa) sitten itkivät sekä minun että mieheni vanhemmat ja lopulta jopa eläinlääkäri.