Voisitteko sohvaperunat, liikunnanvihaajat yms. hieman avata sielunelämäänne?

Minä taas en ymmärrä sellaisen ihmisen ajatusmaailmaa, jolle on näin kova paikka, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin hän.

Kiitos koululiikunnan ja liikunnanopettajien jatkuvan haukkumisen, kuinka huono olin joka lajissa, niin no more. Paino on normaali, kunto on varmaan paska, mutta anti olla.

Rakastan kipeitä lihaksia ja kuntoillutta oloa. Haluan että kropalleni on helppoa pyörittää sen toimintoja, laajat kalkkeutumattomat verisuonet, voidellut nivelet jota liikunta saa aikaan, notkeat lihakset jne. Sen täytyisi kuitenkin kestää vielä tuollaiset 50 vuotta. Mutta inhoan kuntosaleja. Inhoan rahkahysteriaa ja fitness-elämää.

Tuo, että inhosi koululiikuntaa on typerä tekosyy. Se ei ole vartalon syytä, se ei ansaitse rankaisua siitä että koululiikunnassa kohdeltiin huonosti. Täytyy löytää se oma laji, jonka kokee omakseen.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en ymmärrä sellaisen ihmisen ajatusmaailmaa, jolle on näin kova paikka, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin hän.

Ei ole OK olla sohvaperuna. Paina tämä kalloosi.

Onneksi on keksitty lääke mikä parantaa kuntoa. Sen myyntiin tuloa odotellessa rennosti sohvalla.

kuvottavaa epäterveiden elintapojen glorifiointia tässä ketjussa

Vierailija kirjoitti:

kuvottavaa epäterveiden elintapojen glorifiointia tässä ketjussa

Naurettavaa itsetehostusta aloittajan taholta tässä ketjussa.

Miksi vain palstailet? Mikset ole kuntoilemassa?? Etkö tajua, että vaikutat SOHVAPERUNALTA?

lihaksiikkaat naiset o rumia

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä teidän ajatusmaailmaanne ja elämäntapaanne. Mistä asioista saatte elämässänne aitoa nautintoa? Minä saan sitä tavoitteellisesta treenaamisesta ja tuloksista, en mistään sohvalla makaamisesta. Miksi ette välitä terveydestänne? Mikä saa teidät tyytymään elämäänne fyysisesti heikkoina, huonokuntoisina laiskureina? Miten puolustatte itseänne tai läheisiänne tilanteessa, jossa joudutte käyttämään fyysistä voimaa itsepuolustuksena?

En ole vielä kertaakaan hankkiutunut tilanteeseen, jossa olisin joutunut käyttämään fyysistä voimaa itsepuolustuksena. Taidosta ja asenteesta se sitä paitsi on enemmän kiinni kuin silkasta voimasta. (Itsepuolustuskurssin olen kyllä käynyt.)

Aitoa nautintoa, no vaikka tykkään istua pihalla ja katsella kauniita istutuksiani, tarkkailla lintuja, kalastaa laiturin nokassa. Ratkaista vaikeita ristikoita ja matemaattisia pähkinöitä. Tavoitteellista tulokseen tähtäävää toimintaa minulla on nyt esim. muutaman algoritmin hiominen nopeammaksi. Mielelläni myös luen tietokirjallisuutta kiinnostavista aiheista. Opettelen tunnistamaan kasveja. Sienestys myös on mukavaa. Ja kyllä terassiolutkin aitoa nautintoa tuo. Istun, nautin mausta ja katselen ohikulkijoita.

Liikunta on joskus kivaa, nimittäin silloin kun siihen yhdistyy jotakin älyllisempää. Olen tykännyt sulkapallosta, mutta ei ole sopivaa pelikaveria nyt. Hohtokeilailustakin yllätyksekseni tykkäsin, no sinusta se varmaan ei edes ole liikuntaa, mutta ai s-t-na kun oli perse kipeä seuraavana päivänä! Kyllä siellä jotain lihaksia tuli käytettyä. 

Mutta useimmat liikuntalajit ovat yksinomaan pitkästyttäviä. Kropan rasittaminen sinänsä ei tuota minulle mitään iloa. En saa kuntoilusta mitään sellaisia euforisia endorfiiniryöppyjä, joista monet puhuvat. Minulle kysymyksessä on silkka pakkopulla, hampaiden pesuun tai vaikka tiskaamiseen rinnastettava toimitus, joka on pakko tehdä säännöllisesti, vaikkei siitä yhtään tykkää. En tiedä miksi on niin, että älyllinen pähkäily eli aivojen rasittaminen on minusta kyllä nautittavaa, mutta kropan rasittaminen ei. Toisethan taas eivät tunnu saavan ajattelusta mitään iloa.

Vierailija kirjoitti:

kuvottavaa epäterveiden elintapojen glorifiointia tässä ketjussa

Ei tässä ole mitään glorifointia. Ap kysyi ja hänelle vastattiin. Jos täällä kysyttäisiin, miksi vanhemmat pitävät lapsistaan, totta kai saisit vastaukseksi vain kaikenlaisia kehuja ja rakkaudentunnustuksia. Ei vanhemmat silti jatkuvasti turuilla ja toreilla ole hehkuttamassa, miten ihania heidän lapsensa ovat.

Kiitos koululiikunnan ja liikunnanopettajien jatkuvan haukkumisen, kuinka huono olin joka lajissa, niin no more. Paino on normaali, kunto on varmaan paska, mutta anti olla.

Ihan tosissasi annat vuosien takaisen kokemuksen pilata nykyhetken etkä anna itsellesi edes mahdollisuutta nauttia liikunnasta?

Olisihan se ihanaa, jos liikunnasta saisi iloa. Ihan jo terveyden kannaltakin. Mutta en ole ikinä hoksannut, mikä siinä muka on kivaa. En saa lenkiltä energiaa, vaan matkan varrelle jää sekin vähä, mitä työpäivän jälkeen oli jäljellä. Vapaapäivinä kyseinen pakkopulla on pois muista, kivoista asioista.

Ehkä, jos olisi kaveri... Tai liikunnallinen, mukava puoliso? Voisi liikkua kaksin ja saada yhteistä aikaa. Liikunta tulisi salavihkaa siinä sivussa.

Ryhmäliikuntaa inhoan yli kaiken, salille tai uimahalliin en kehtaisi mennä törttöilemään. Joskus kävelylenkki on edes omaa, hiljaista aikaa, mutta nykyään enimmäkseen lähinnä ankeaa. Parisuhde- ja työasiat painavat ja pää märehtii niitä koko matkan.

Missä se juju on, kun joku saa likkunnasta energiaa ja kirkkaan ajatuksenjuoksun?

Joskus kokeilin juoksukouluakin, siinä toivossa, että koukuttuisin liikuntaan ja endorfiineihin. Tavoite oli juosta minuutti alkuun ja sitten aikanaan 5 km. Reippailin ohjelman tunnollisesti läpi ja juoksinkin sen vitosen. Sen jälkeen en ole juossut, ihan yhtä tyhjän kanssa koko homma. En kokenut mitään, mikä olisi innostanut jatkamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tykkään istua sohvalla ja syödä suklaata, katsoen ehkä tositeeveetä. En pidä liikunnasta. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Jos ap sanoisi ettei pidä irtokarkeista, niin en minä ala jankkaamaan hänen sielunelämästään ilman sokerinautintoa.

Irtokarkit ovat tarpeetonta teollista myrkkyä, kun taas tavoitteellinen treenaus on välttämätön osa terveellisiä elintapoja. Ei mitenkään vertailukelpoista.

No eikä ole 😂😂😂😂 Normi liikunta kyllä riittää.

Minulla painonpudotus ja salilla käyminen meni överiksi. Vahdin hysteerisenä jokaista suupalaa, olin väsynyt ja ärtynyt mutta silti piti sinne salille päästä vähintään kolme kertaa viikossa! 50-kiloisena olin mielestäni yhä liian lihava  ja löysä.  

Touhu loppui siihen kun aloin kärsiä vatsakivuista ja huimauksesta, kävin lääkärillä ja  diagnoosit olivat että rouvalla ei ole muuta vikaa kuin masennus ja anoreksia! Minä, 30v nainen olin sairastunut "teinitautiin" halutessani elää terveellisesti.

Nyt noista ajoista on 10 vuotta, olen 160 cm pitkä ja 60- kiloinen onnellinen sohvaperuna. Mies rakastaa minua pömppömahasta ja alleista huolimatta :)

Ihana aloitus! <3 Varmaan tarkoituksella tehtyä provoa liikkumista vastaan. Ap tekeytyy yksinkertaiseksi ja yksioikoiseksi, ihmiseksi joka omien sanojensa mukaan "ei ymmärrä" maailmaa ja itsestään poikkeavia ihmisiä.

Kaikki ihmiset (minä mukaanlukien) eivät nauti liikunnasta. En ole koskaan saanut siitä hyvää oloa, en tiedä mikä on se runner's high eli endorfiinihumala. Se on semmoinen höpöjuttu jota meille yritetään syöttää, että kaikille tulee liikunnasta hyvä olo. Ei tule, ei vaikka sitä kuinka etsittäisiin.

Ihan jo hyväksymme vaikkapa sen, että kaikista viina ei ole yhtä kivaa ja joistain humala tuntuu paremmalta kuin toisilta. Hyväksymme jo sen, että toiset ovat addiktiivisempia ihmisiä kuin toiset. Toiset voivat lopettaa tupakoinnin tuosta vaan, kun taas joiltakin se vaatii suorastaan yli-inhimillisiä ponnistuksia. Suurin osa voi käyttää huumeitakin vain viihdekäyttönä, jotkut onnettomat taas jäävät heti koukkuun.

Minulla on joskus ollut tapana vastata tuohon "liikunta tuntuu kaikista hyvältä" -väittämään yhtä perustellusti, että kaikki nauttivat Dostojevskin lukemisesta. Jotkut vaan eivät ole viitsineet yrittää riittävän kovasti, ja keksivät kaiken maailman tekosyitä omalle laiskuudelleen.

Olisikin paljon parempi, jos liikuntaan innostettaisiin sillä, että se on terveydelle hyväksi. Siis että vaikka homma onkin ihan pyllystä, niin olisi hyvä keksiä joku mahdollisimman vähän pyllystä oleva laji ja pyrkiä sietämään sitä ainakin silloin tällöin. 

Ja mitä mielihyvään tulee, niin terveellä ihmisellä kai on ainakin muutama sata erilaista tapaa saada nautintoa ja mielihyvää. Liikunta voi olla yksi hyvä tapa tuntea pystyvyyttä ja kyvykkyyttä, jotka ovat jokaiselle ihmiselle tärkeitä tunteita - ja ap tekeekin näin. Perusturvallisuus tuo kaikille mielihyvää ja nautintoa myös, mutta niitä ei taida riittävästi tuoda ap:n mainitsema liikunnallinen kyvykkyys. Ap sivuaa myös kaikille ihmisille tärkeitä ihmissuhteita, joskin vain liikunnallisen kyvykkyyden myötä tulevan ylimielisyyden kautta. Toivottavasti saat mielihyvää myös terveistä ihmissuhteista. :)

Liikunnallinen ja terve eivät suinkaan ole synonyymejä, vaikka nuorena ja terveenä moni näin kuvitteleekin. Silloin se ensimmäinen kolhu tähän täydellisen terveyden minäkuvaan on yleensä suhteellisen raskas. Moneen asiaan voimme onneksi itse vaikuttaa, mutta elämässämme on myös paljon sitä mitä sattumaksi tai kohtaloksi sanotaan. Olit onnekas jo siinä, ettet sikiöaikana vammautunut äitisi alkoholinkäytöstä tai kärsinyt syntymässäsi hapenpuutteesta. Toivotaan sen hyvän onnen jatkuvan elämässäsi aina vaan!

Ai taas tätä. Just kävelin 14h päivässä kolme päivää mutta en tehnyt sitä sisällä fittnesladyluolassa trikoot päällä joten sitä ei lasketa liikunnaksi.

Eikä maan kääntämistä, puiden kaatamista ja pilkkomista, klapien pinoamista, ojan kaivuuta yms.

Niin kauan kun lihaskunto on hyvä ja veriarvot loistavat, teen juuri sitä mitä tähänkin asti.

Tee sinä ap myös mitä huvittaa ja katsotaan missä kunnossa olet yli viisikymppisenä.

T. 53v

Katsos ap, kun kaikki eivät saa liikunnasta sitä maagista hyvää oloa! Esim. minä.  Uimahallissa ahdistaa, lenkkeily taas  väsyttää ja tekee himon maata loppuiltana sohvalla karkkipussin kanssa. En todellakaan ole täynnä energiaa.

Minä saan energiaa hyvästä kirjasta, kupillisesta teetä ja kainalossa pörisevästä kissasta. En lenkkipolulla uupuneena veren maku suussa taapertamisesta.

Minä taas rentoudun korkkaamalla vinkkupullon ja touhuilen pikku tomussa kaikenlaista.En tykkää hikoilla :D

En ole liikunnallinen ihminen. En saa nautintoa tai niitä kuuluisia endorfiineja mistään liikunnasta. Olen kokeillut. Lähinnä itkettää kaikki liikunta. Päivittäinen hyötyliikunta riittää minulle. Satunnainen kävely luonnossa on ihan ok, mutta tykkään siitä, koska tykkään luonnosta. Pelkkä kävely pelkän kävelyn takia ei kiinnosta minua.

Eniten vapaa-ajalla nautin musiikin kuuntelusta, pianon soittamisesta ja omien biisien säveltämisestä. Maalaan ja kirjoitan myös paljon. Ystävien kanssa illanvietot koostuvat hyvästä ruuasta, lautapeleistä, viinistä ja yömyöhään jatkuvista keskusteluista. Ja vaikka mainitsin hyvän ruuan ja viinin, niin olen silti vain 49 kiloinen ;)

Aloin käydä salilla, kun hehkutettiin siitä seuraavaa hyvää oloa ja lupailtiin, että takuulla jään koukkuun. Paskat. Sain niin kipeät kädet etten pystynyt nostamaan niitä ja sellaisen uupumuksen, että kotiin päästyäni makasin loppuillan koomassa sohvalla. Piltti ja rahka maistui pahvilta suussa, mehukeitto teki mahan kipeäksi.  Paino ei tippunut, enkä ollut yhtään sen kiinteämpi kuin ennenkään. 6kk jaksoin sitä hullutusta ja luvatun hyvän olon odotusta, Todellisuudessa voin PALJON paremmin kun lopetin salilla käynnit!

ja hulluinta on, etten ollut edes lihava vaan ihannepainossani. olen yhä.