Miten pääsit naimisiin? Pitkä parisuhde ja kosinnan odotus

- Kosi itse

- Älä lähde avoliittoon ilman kosintaa, jos se nyt NIIIIN tärkeää on.

Kyllä se sormus varmaan olisi kynnyskysymys, jos mies ei _haluaisi_ laittaa sitä sormeensa. Eri asia on jos on kokeillut, ja ei tykkää, tai tulee ihottumaa tai jotain, mutta se ettei mies halua sitä sormusta. Mistä muusta se voi oikeasti enää viestittää kuin siitä ettei mies halua että muut tietävät hänen statuksensa.

Ja mitäs sitten kun on kosinut itse, mies myöntynyt, mutta mitään ei tapahdukaan. Oikeastiko se toisia rakastavalla parilla menee niin että naisen on kaikki tehtävä?

Vähän samankaltainen tilanne minulla, olen 33v ja seurustellut mieheni kanssa teinistä alkaen. Ostimme yhteisen talon noin 9v sitten. Suhteen alkuaikoina mies puhui naimisiin menosta ja että kihloihin mentäisiin sitten kun meillä olisi yhteinen koti. No niitä kihloja ei tullut yhteisen kodin myötä ja meni todella pitkään ennen kuin ymmärsin että mies haluaa loppuelämän viettää kanssani ilman avioliittoa. Se oli kova paikka ja meni pari vuotta ennen kuin olin sinut sen kanssa etten "pääse" tuon kanssa naimisiin koskaan. Siitä tajuamisen hetkestä lähtien minulle oli selvää että en aio miestäni jättää vain sen takia että pääsisin sitten jonkun toisen kanssa mahdollisesti vihille. Pikkuhiljaa olen totutellut ajatukseen että olen ikuisessa avoliitossa ja ei se todellakaan ole mikään huono vaihtoehto. Olen ollut ymmälläni miten "kapinallista" se on edelleen olla pitkässä avoliitossa, avioliiton arvostus ei tunnu hävinneen minnekään tai sitten se on vaan se hääjuhla mikä on tärkeintä :D

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kanssa vähän vastaavanlaisessa tilanteessa. Seurusteltu on kohta 5 vuotta ja naimisiinmenosta sekä lapsihaaveista puhuminen on lähes mahdotonta. Mies ahdistuu välittömästi ja hänen on vaikea edes kuunnella, kun kerron kuinka paljon ne minulle merkitsisivät. Hänen kaveriporukkansa on nuorempaa ja siellä kukaan ei ole naimisissa ja yhdellä on lapsi.

Arki ja yhteiselo meillä sujuu mallikkaasti. Tehdään paljon asoita yhdessä ja erikseen, matkustellaan, kummallakin hyvät työpaikat ja ollaan tyytyväisiä elämään. Ainoa asia mikä hiertää on tuo avioliiton solmiminen ja sen vaikeus. Minulle sillä on symbolinen arvo ja siinä suvun ja muun yhteisön edessä juhlitaan parisuhdetta ja rakkautta. En halua 200 vieraan prinsessahäitä mutta haluaisin kutsua miestäni aviomiehekseni, haluaisin meille saman sukunimen ja haluaisin muodostaa hänen kanssaan yhteisen perheen. Minusta nuo ovat ihan normaaleja toiveita ja haluja, jos on parisuhteessa sellaisen kanssa jota rakastaa.

Kerran vuodessa käydään keskustelu näistä jutuista ja se aiheuttaa miehelleni jostain syystä kauheaa ahdistusta. Pikkuhiljaa olen alkanut miettiä, että ehkä vika onkin minussa. Ehkä en ole hänen mielestään riittävän hyvä ja hän ei näe suhteellamme mitään tulevaisuutta. Nämä ajatukset aiheuttavat minussa suurta epävarmuutta ja avuttomuuden tunnetta. Rakastan miestäni ja haluaisin elää loppuelämäni hänen kanssaan mutta en saa häneltä mitään selkeää vastausta. Ikääkin meillä on jo 34 ja mietin että mitä minun pitäisi tehdä.

Viimeiset kaksi vuotta olen ollut lempeä ja ymmärtäväinen toisen ahdistusta kohtaan. Tuntuu kuitenkin niin suurelta vaatimukselta että luopuisin omista tulevaisuuden haaveistani toisen takia. Tuntuu myös ihan väärältä alkaa pakkailemaan muuttolaatikoita koska rakastan häntä. Toisen painostaminen on ehdottoman väärin ja erolla uhkailu aika halpamaista. En oikein tiedä miten ratkaisisin tämän asian. Hyviä neuvoja otetaan vastaan.

Tätä viestiä piti lainaamani

-125

Alussa mies sanoi ettei todennäköisesti ikinä halua naimisiin. Sitten ehdotti itse kerran keskustelun lomassa kun oltiin oltu 1v yhdessä. Suostuin. Mentiin naimisiin 2v ensitapaamisen jälkeen. Hyvin on viimeiset 5v mennyt.

Mites te jotka ovat "joutuneet" tirauttamaan itkuakin, ja "riittelemään" asiasta miehen kanssa. Miten kävi? Kosiko mies, tai pääsittekö sovintoon että naimisiin mennään? Ja miten se sopu tuli?

Vierailija kirjoitti:

Nyt on vuosi 2017 maassa nimeltä Suomi. Miksi kukaan haluaa mennä enää naimisiin kun aivan vapaasti voi esim. asua kumppaninsa kanssa ilman avioliittoa ? Suhteet ovat muutenkin vaikeita ja helpompaa se on kun ei ole naimisissa. Tästä syystä en hyväksy myöskään tasa-arvoista avioliittolakia. Ei minua häiritse kahden samaan sukupuolta olevan suhde tai esim. yhdessä asuminen ja rakkaus millään tavalla, en vain ymmärrä tarvetta avioitua. Rakkaus, sitoutuminen, luottamus ja halu jakaa elämänsä jonkun toisen ihmisen kanssa on paljon muutakin kuin avioliitto ja naimisiinmeno, yksi juhlapäivä. Esim. yhteinen asunto ja yhteinen asuntolaina ovat paljon suurempia sitoumuksia kuin naimisiinmeno ja avioliitto. Itse en koskaan mene naimisiin tai ota asuntolainaa yksin tai kenenkään kanssa. Nuo tuntuvat niin ahdistavilta asioilta kuin vankilalta.

Haha asunnon voi laittaa myyntiin kahden vuoden päästä kaupoista ilman myyntivoittoveroa. Niin sitoutuvaa. Enemmän se asuntolaina on vankila.

Kannattaisko vaikka suunnitella ja haaveilla tulevaisuuden suhteen jostain konkreettisemmasta kuin naimisiinmenosta? Matkoista, omakotitalosta, lapsista jne. Yhteiset haaveet jotka ulottuvat kauas tulevaisuuteen ovat paljon tiiviimpi liima kuin avioliitto. Ei sitten tarviia tulla tänne kyselemään, että mitäs nyt.

T. 8 vuotta yhdessä, eikä nähdä mitään syytä kiirehtiä varattomina naimisiin, kun tiedetään jo yhteisestä tulevaisuudesta.

Ilmoitin, että nyt homma edistyy tai erotaan. Kyllähän tuo sit kosi :)

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisko vaikka suunnitella ja haaveilla tulevaisuuden suhteen jostain konkreettisemmasta kuin naimisiinmenosta? Matkoista, omakotitalosta, lapsista jne. Yhteiset haaveet jotka ulottuvat kauas tulevaisuuteen ovat paljon tiiviimpi liima kuin avioliitto. Ei sitten tarviia tulla tänne kyselemään, että mitäs nyt.

T. 8 vuotta yhdessä, eikä nähdä mitään syytä kiirehtiä varattomina naimisiin, kun tiedetään jo yhteisestä tulevaisuudesta.

Jos vaikka jollekin avioliitto on tärkeämpi kuin se omakotitalo? voi jeesus sentään, ihmisillä on omat tärkeysjärjestyksensä. Joku ei esimerkiksi halua ostaa yhteistä taloa ennen avioliittoa tai tehdä lapsia.

Odottelin miehen kosintaa melkein 10 vuotta. Se tuli sinä päivänä, kun olin päättänyt erota ja olin hakenut jo oman vuokra-asunnon. En tietenkään suostunut ja samalla tuli erokin puheeksi. Kosinnan odottaminen ei ollut se syy, vaan se, että en koskaan tiennyt mitä mies elämältämme halusi, koska hän ei suostunut ikinä puhumaan mistään vaikeasta tai edes haasteellisesta.

Nyt olen täydellisen miehen kanssa naimisissa ja kosin itse noin kahden vuoden päässä tapaamisesta. Tai siis ilmoitin, että haluan naimisiin ja mies suostui epäröimättä. Häät olivat me kaksi ja kaksi todistajaa maistraatissa ja sen jälkeen ravintolaillallinen.

^Hyi. Tuota pelkään itsekin. Mulla ei ole enää luottamusta mieheen, vaikka hän nyt pitkin hampain suostuikin sormukseen, en taida itse enää haluta olla hänen kanssaan. Ainakin aion pitää nyt paaaaljon omaa aikaa, ja omia menoja. Katsotaan miltä se elämä ilman toista oikein tuntuu. Voihan se olla että miehen mielestä ikävältä, mutta minä en enää takaisin vapauden makuun päästyäni haluakaan.

Puhu anopillesi että vinkkaa pojalle että olisi jo aika. Näin minulle kävi.

Tai sitten jatkat odottamista.

m.

Aunakaan stadissa päin on turha kuvitella että joku sinkkumies haluaisi edes seurustella kun montaa reikääkin voi pyörittää niin helpisti samaan aikaan.Todella kaukaisia kuvitelmia mitkään häöt tai kosunta tai lapset.Mieluummin jiujitsutreenejä kuus kertaa viikossa plus muita harrastuksia muutaman kerran viikossa. Viikonloppuna voi sitten säätöjä tavata ja käydä "parilla" poikaporukassa.

Olin viimeisimmilläni raskaana kun miehen ystävä kysyi koska mennään naimisiin.Mies siihen silmiä pyöritellen että ei kai sitä nykyään tarvii naimisiin mennä, max.taloudellisista syistä. Ei varmaan tule yllätyksenä että mies myös harrastiräjähdeltyään jatkuvaa erolla uhkaamista ja toimeenpanoa, jo lapsen ollessa vastasyntynyt. Hän myös aina aliarvostanut esim.baarissa aiemmin kun käytiin lyöttäytyi heti vieraiden naisten pöytiin jne. ja ei huomioinut minua mitenkään. Onneksi löysin ihanan miehen joka halusi kihloihin puolen v.seurustelun jälkeen.

Tämä on todella yleistä ikäisilläni miehillä. Siirretään ja siirretään. Samaa sarjaa on lasten teko. Suurin syy on, että halutaan loputtomasti olla niitä huolettomia parikympisiä vaikka vuodet kuluu. Osa ei siksi halua, koska voihan tulla kuumempikin kissa vastaan johon vaihtaa lennosta. Käy nätimmin kun ei ole naimisissa ja lapsia. Pahinta minusta tässä on se, että ei voida edes rehellisesti sanoa, että ei halua ikinä vaan tekosyillä vetkutellaan. Minusta kertoo arvostuksen puutteesta kumppania kohtaan. T: mies 33v ja 3 lasta

^Näinpä!

Mun miehell lapset on hankittu ex-VAIMON kanssa, jaitsellänikin on jo kohta aikuinen mukula, joten vastuuta on otettu ja rakkautta sormuksineen kyllä osoitettu aiemmin. Nyt vain tekee tiukkaa...

T: sormusta haluava

Mua kiinnostais lisäkokemukset, mut jostain syystä just tätä ketjuu EI SAA upata,vaan uppi poistetaan :/

Vierailija kirjoitti:

^Näinpä!

Mun miehell lapset on hankittu ex-VAIMON kanssa, jaitsellänikin on jo kohta aikuinen mukula, joten vastuuta on otettu ja rakkautta sormuksineen kyllä osoitettu aiemmin. Nyt vain tekee tiukkaa...

T: sormusta haluava

Aika moni eronnut ei halua mennä uudestaan naimisiin, joko sen periaatteen vuoksi, että naimisiin mennään vain kerran, tai siksi, että ei se toiminut viimeksikään.

En lukenut ketjua, mutta KUKA nainen nykypäivänä odottaa kosintaa? Kyllä tällaisista asioista pitää pystyä puhumaan ja sopimaan. Miehet ovat tunnetusti mukavuudenhaluisia ja saamattomia, miten ihmeessä ne oma-aloitteisesti naimisiin päätyisivät, kun suurin osa ei ymmärrä edes viedä roskia tai laittaa perunavettä kiehumaan ilman kehotusta? Sama pätee lasten saamiseen. Miksi ihmeessä odotella tulisilla hiilillä sitä, että mies saisi spontaanin tomeruuskohtauksen?

Miehet tyypillisesti vähän kokeilevat kepillä jäätä, puhuvat että joskus voisi mennä naimisiin tai lisääntyä, mutta ei se toiminnaksi jalostu. Ihan sama juttu kuin vaikka lomamatkojen kanssa. Kyllä miehet puhuvat että voisivat lähteä Roomaan, mutta monessako perheessä mies varaa lentoliput? Kehottamatta???