Lue keskustelun säännöt.
Kokeeko kukaan muu, että on mielenterveysongelmien vuoksi "menettänyt" oikeutensa lisääntyä?
25.06.2017 |
Itselläni on traumatausta ja siitä seuranneita mt-ongelmia. Tämän vuoksi elämä ei ole mennyt kuten oli suunnitellut. Nytemmin on alkanut tuntua, että näiden mt-ongelmien vuoksi minulla ei ole enää oikeutta lisääntyä. Ja jos sen tekisin, koen, että minut tuomittaisiin siitä näin viallisena ihmisenä menin lisääntymään.
Kommentit (146)
En koe varsinaisesti, mutta koen että en todellakaan jaksaisi. Ei se tuntuisi kovin järkevältä muutenkaan tässä tilanteessa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon menettänyt oikeuteni kaikkeen. Katson ku muut suunnittelee ja haaveilee, mulle ne ei kuulu. Se lyö ku ruoskan isku. En tämän takia halua tavata ketään etten vaan sano mitää tyhmää tai yritä himmentää toisten onnea. Elämä jätti mut kyydistä.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon menettänyt oikeuteni kaikkeen. Katson ku muut suunnittelee ja haaveilee, mulle ne ei kuulu. Se lyö ku ruoskan isku. En tämän takia halua tavata ketään etten vaan sano mitää tyhmää tai yritä himmentää toisten onnea. Elämä jätti mut kyydistä.
Nimenomaan tämä.
Omalla kohdallani vointi siis alkaa olla jo parempi terapian johdosta, mutta minulla on todettu persoonallisuushäiriö (riippuvainen persoona) joka tulee pysymään papereissani hamaan tulevaisuuteen asti. Tämän varjossa siis koen, että minua pidetään lähtökohtaisesti sekä terveydenhuollon että läheisteni mielestäni epäkelpona vanhemmaksi. Kukaan ei ole tätä sanonu tietysti suoraan tämän palstan ulkopuolella, mutta ylipäätään yhteiskunnan puolesta viesti tuntuu olevan selkeä.
Itse jaksan edelleen haaveilla, opiskelen korkeakoulussa, työ on, tulevaisuus näyttää siis sinänsä hyvältä.
Ap
Suvussa kulkee toisen vanhemman puolella voimakkaasti periytyvä narsisti/alkoholisti yhdistelmä, kaiken lisäksi itselläni todettiin jo pienenä traumaperäinen dissosaatiohäiriö (kuten myös sisarellani), mikä on aika paha kombinaatio yhdistettynä yllä mainittuihin. En ikinä haluaisi lapsilleni moisia ominaisuuksia, kun on nähnyt sukupolvien ajan kuinka se saa vain surua, katkeruutta ja vihaa kaikille aikaan, puhumattakaan muiden elämien ja tulevaisuuden kokonaan tuhoamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en koe niin. Koen etten halua lapsia, koska voimavarat eivät meinaa riittää itsestäkään huolehtimiseen. Ei mikään sairaus poista ihmiseltä oikeutta lisääntyä, pitää vaan olla asiat sen verran järjestyksessä että pystyy lapsista huolehtimaan (itsensä lisäksi)!
Jos sairauksiaan hoitaa ja on motivaatiota, pystyy tekemään melkein mitä vaan.
Kaikki eivät tietenkään pysty - mutta eivät kyllä kaikki terveetkään...
Joo. Voisin kuvitella että neuvolassa kaivettais se vanha masennus joka käänteessä papereista esiin ja joutuis erikoiseen tarkkailuun, tehtäis lasuja ja muuta elämää hankaloittavia toimenpiteitä. En siksi edes mieti lasten hankkimista. Tutuille sanon että en voi saada lapsia jos kysyvät, sillä niinhän se käytännössä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on joku mt-häiriö, josta merkintää sairaushistoriassa, niin ovatko sossut kädet ojossa synnytyslaitoksella ottamassa korin kanssa vauvaa vastaan?
Vierailija kirjoitti:
Suvussa kulkee toisen vanhemman puolella voimakkaasti periytyvä narsisti/alkoholisti yhdistelmä, kaiken lisäksi itselläni todettiin jo pienenä traumaperäinen dissosaatiohäiriö (kuten myös sisarellani), mikä on aika paha kombinaatio yhdistettynä yllä mainittuihin. En ikinä haluaisi lapsilleni moisia ominaisuuksia, kun on nähnyt sukupolvien ajan kuinka se saa vain surua, katkeruutta ja vihaa kaikille aikaan, puhumattakaan muiden elämien ja tulevaisuuden kokonaan tuhoamisesta.
Minkälaisia tunteita tämä herättää sinussa? Löydätkö itseäsi koskaan miettimästä ajatuksia tyyliin "entä jos kuitenkin.."? Kaipaatko perhettä ympärillesi? Jos kyllä, niin miten olet käsitellyt asiaa?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä mistään oikeudesta mutta kyllä moni varmasti ajattelee ettei kannata hankkia lapsia jos on mielenterveysongelmia, lapselle ei ole hyväksi se jos vanhempi ei ole mieleltään terve.
Vierailija kirjoitti:
No en koe niin. Koen etten halua lapsia, koska voimavarat eivät meinaa riittää itsestäkään huolehtimiseen. Ei mikään sairaus poista ihmiseltä oikeutta lisääntyä, pitää vaan olla asiat sen verran järjestyksessä että pystyy lapsista huolehtimaan (itsensä lisäksi)!
Jos sairauksiaan hoitaa ja on motivaatiota, pystyy tekemään melkein mitä vaan.
Kaikki eivät tietenkään pysty - mutta eivät kyllä kaikki terveetkään...
Olen kanssasi samaa mieltä ajatuksen tasolla. Kuitenkin kokemuksesta tiedän, etteivät asiat mene ihan näin sievästi. Tuntuu enemmänkin, että avun hakemisesta on ollut minulle haittaa, ja jopa täysin somaattisissa sairauksissa kaivetaan esiin se mt-tausta, ja aletaan arpomaan et olisikos tämä vatsakipu nyt kuitenkin vain psykosomaattista oireilua?
Joka sitten johtaa samanlaisiin ajatuksiin, kuin mitä kasilla on ilmennyt. Tuleeko automaattisesti lastensuojeluilmoitus, ollaanko neuvolassa suurennuslasin alla? Menisikö kaikki mahdollinen väsymys vain mt-ongelman piikkiin?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siinä mitään "oikeutta" menetä, mutta itse en haluaisi lapseni joutuvan mahdollisesti kärsimään mt-ongelmistani. Aina hämmästelen kun lähipiirissä olevat mt-tapaukset, päihdeongelmaiset yms. ovat tarkoituksella hankkineet lapsia. Tulee aina mieleen, että onko sitä lasta ja sen tulevaisuutta mietitty lainkaan vai hankittu vain koska on itsekkäästi mukula haluttu. Hoitakaa itsenne ensin kuntoon hyvät ihmiset ennen kuin hankitte lapsia kärsimään vaivoistanne.
En omasta mielestäni ole menettänyt oikeutta lisääntyä mutta joudun joka ainoassa paikassa selittämään lisääntymistäni. En kärsi enää mistään mutta esim neuvolassa jouduin keskustelemaan myös sosiaalitanttojen kanssa ihan vaan varmuudelta. Inhottaa että mtt tausta leimaa Suomessa vahvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta puhuen paljon minua tyhmemmät ja hullummat ihmiset pykäävät lapsia maailmaan. Ihan oikeasti Suomessa myös persoonallisuushäiriöiset saavat vain rohkaisua lasten hankintaan. Se tuntuu kyllä aika oudolta.
Olen kuitenkin jäsentänyt lapsettomaksi jäämistäni niin, että se on hyvinvointiteko, jonka teen itseni takia, omaksi parhaakseni. Olen ansainnut sen, etten kuormita itseäni vanhemmuuden stressillä ja vaikeuksilla. Annan itselleni luvan ottaa rennosti ja ajatella itsekkäästi vain omaa jaksamistani. Olen kärsinyt sen verran, että mieluummin vain nautin elämästä sen minkä pystyn.
Vierailija kirjoitti:
En omasta mielestäni ole menettänyt oikeutta lisääntyä mutta joudun joka ainoassa paikassa selittämään lisääntymistäni. En kärsi enää mistään mutta esim neuvolassa jouduin keskustelemaan myös sosiaalitanttojen kanssa ihan vaan varmuudelta. Inhottaa että mtt tausta leimaa Suomessa vahvasti.
Niin ja minulla siis on vakava masennus ja trauma tausta
Olin ihan mentaalisestikin terve ennen lapsia mutta lapset teki musta seinähullun!
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mistään oikeudesta mutta kyllä moni varmasti ajattelee ettei kannata hankkia lapsia jos on mielenterveysongelmia, lapselle ei ole hyväksi se jos vanhempi ei ole mieleltään terve.
Ihan tottahan se on, mutta täytyy sanoa että itse mt-ongelmaisena tunnen surua tästä jokseenkin yleisestäkin ajatuksesta. Tuntuu, että sairaus määrittää minut kokonaan ihmisenä, asettaa rajoitteita. Minä en mitään sairaudelleni kuitenkaan mahda, ja teen parhaani, jotta voisin elää mahdollisimman oireettomana.
Ap
Mulla on vaikea masennus- sekä syömishäiriötausta, joista olen ollut sairaalahoidossa vuosia sitten. Tällä hetkellä "vain" masennus, josta käyn psykoterapiassa. Olen raskaana. Neuvolassa olen kertonut nykytilanteesta ja toisaalta he varmaan näkevät taustani koneelta. Siihen on suhtauduttu neutraalisti tähän saakka ainakin. :) Masennus ja yleensäkin mt-ongelmat ovat todella yleisiä. Todellakaan kaikilla niitä ei ole edes diagnosoitu, vaikka oirehdintaa olisi. Omanikaan ei näy mitenkään ulospäin (opiskelen, käyn töissä, harrastan jne.). Pahinta minusta on juurikin se, ettei tiedosta omaa tilaansa, eikä sen myötä pyri parantumaankaan.
Isäni oli alkoholisoitunut sotaveteraani, joten kotona ei ollut kaikkein paras kasvuympäristö. Minusta tuli ahdistushäiriöinen ja olen ollut sitä koko elämäni. Lapsia minulla on ja he ovat mukavia nuoria, jotka opiskelevat yliopistossa ja joiden elämä on tasapainoista ja hyvää.
Äitinä olin lähinnä helposti huolestuva ahdistuneisuushäiriön vuoksi. Arkemme ei kuitenkaan mitenkään eronnut muiden ihmisten ns. normaalista arjesta. Meidän lapsilla vain oli ja on edelleen hössöttävä äiti.
Olen SSRI lääkkeitä käyttäessä saanut kerran keskenmenon. Luin että se voi nostaa keskenmenoriskiä. Tällä hetkellä olen jo päälle kolmenkympin ja käytän säännöllisesti rauhoittavia. Minulla ei siis ole lapsia. Periaate on muutenkin että haluan olla lääkkeetön jos vielä joskus hankin lapsia. En kykene ilman rauhoittavia olemaan, ainakaan nyt.
En tiedä olisiko minusta ahdistuneisuushäiriöni kanssa muutenkaan vanhemmaksi.