Lue keskustelun säännöt.
Kokeeko kukaan muu, että on mielenterveysongelmien vuoksi "menettänyt" oikeutensa lisääntyä?
25.06.2017 |
Itselläni on traumatausta ja siitä seuranneita mt-ongelmia. Tämän vuoksi elämä ei ole mennyt kuten oli suunnitellut. Nytemmin on alkanut tuntua, että näiden mt-ongelmien vuoksi minulla ei ole enää oikeutta lisääntyä. Ja jos sen tekisin, koen, että minut tuomittaisiin siitä näin viallisena ihmisenä menin lisääntymään.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani vointi siis alkaa olla jo parempi terapian johdosta, mutta minulla on todettu persoonallisuushäiriö (riippuvainen persoona) joka tulee pysymään papereissani hamaan tulevaisuuteen asti. Tämän varjossa siis koen, että minua pidetään lähtökohtaisesti sekä terveydenhuollon että läheisteni mielestäni epäkelpona vanhemmaksi. Kukaan ei ole tätä sanonu tietysti suoraan tämän palstan ulkopuolella, mutta ylipäätään yhteiskunnan puolesta viesti tuntuu olevan selkeä.
Itse jaksan edelleen haaveilla, opiskelen korkeakoulussa, työ on, tulevaisuus näyttää siis sinänsä hyvältä.
Ap
Millä tavoin tämä riippuvainen persoonallisuus ilmenee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko jotenkin vanhanaikainen, kun minusta persoonallisuushäiriöisten ei pitäisi hankkia lapsia? Kukaan ei kuitenkaan lapsia tarvitse, eikä maailma varsinkaan tarvitse enempää ihmisiä. Vanhemmat eivät ole ytään sen onnellisempia kuin ei-vanhemmat, useimpien tutkimusten mukaan jopa päinvastoin. Joten joo, lapsettomuus on hyvä vaihtoehto.
Ja itse olen siis ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä ja lapseton. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mistään oikeudesta mutta kyllä moni varmasti ajattelee ettei kannata hankkia lapsia jos on mielenterveysongelmia, lapselle ei ole hyväksi se jos vanhempi ei ole mieleltään terve.
Ihan tottahan se on, mutta täytyy sanoa että itse mt-ongelmaisena tunnen surua tästä jokseenkin yleisestäkin ajatuksesta. Tuntuu, että sairaus määrittää minut kokonaan ihmisenä, asettaa rajoitteita. Minä en mitään sairaudelleni kuitenkaan mahda, ja teen parhaani, jotta voisin elää mahdollisimman oireettomana.
Ap
Vanhemmilla voi olla muita yhtä elämää rajoittavia ongelmia kuin mt-ongelmat. Lopulta vain harva meistä on lapselle "ideaalin" terve, eikä minusta tarvitsekaan olla. Vaikka esimerkiksi ei mt-ongelmaa olisikaan, voi vanhemmalla olla myös esimerkiksi omasta lapsuudestaan turvaton kiintymyssuhde, mikä voi heijastua lapseen. Kuka tahansa meistä voi myös sairastua milloin tahansa - niin kuin myös parantua. :)
Vierailija kirjoitti:
Totta puhuen paljon minua tyhmemmät ja hullummat ihmiset pykäävät lapsia maailmaan. Ihan oikeasti Suomessa myös persoonallisuushäiriöiset saavat vain rohkaisua lasten hankintaan. Se tuntuu kyllä aika oudolta.
Olen kuitenkin jäsentänyt lapsettomaksi jäämistäni niin, että se on hyvinvointiteko, jonka teen itseni takia, omaksi parhaakseni. Olen ansainnut sen, etten kuormita itseäni vanhemmuuden stressillä ja vaikeuksilla. Annan itselleni luvan ottaa rennosti ja ajatella itsekkäästi vain omaa jaksamistani. Olen kärsinyt sen verran, että mieluummin vain nautin elämästä sen minkä pystyn.
Itselläni on persoonallisuushäiriöisenä täysin erilainen kokemus asiasta. Koen, että minulle on annettu kuva, että olen persoonallisuushäiriön vuoksi täysin epäkelpo vanhemmaksi, ja että minun tulisi etsiä elämässä jotain muuta. Olen sen tehnytkin, olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta perheestä olen haaveillut niin pitkään kuin muistan.
Sinulla ilmeisesti ei ole tällaista toivetta ollut koskaan. Tai jos on, miten olet saanut perusteltua itsellesi sen, että sinun on parempi ilman perhettä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos on joku mt-häiriö, josta merkintää sairaushistoriassa, niin ovatko sossut kädet ojossa synnytyslaitoksella ottamassa korin kanssa vauvaa vastaan?
No ei. Asia kyllä otetaan puheeksi neuvolassa,synnärillä ym.muussa terveydenhuollossa mutta jos ihminen on sillä hetkellä kunnossa ja psyykkisesti tasapainoinen,ei mitään "seuraamuksia" tule. Toki vähän tarkemmalla silmällä seurataan,jos tuntuu ilmenevän esim.masennusoireita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä mt ongelmia, poika ja tyttö löytyy :) Muiden mielipiteillä ei saa olla väliä jotenka mitään "oikeuksia" et todellakaan ole menettänyt!
Koen ap täysin samalla tavalla!
Minulla on vaikea sairaus (ahdistuneisuushäiriö) ja sen lisäksi persoonallisuushäiriö.
Lisäksi minulla on vanhat dg:t masennuksesta (ei enää) ja toisesta persoonallisuushäiriöstä (tämä on väärä dg, mutta milläs todistat neuvolassa yms).
Koen, ettei minusta enää ole mihinkään. Olisin halunnut naimisiin ja ehkä lapsiakin. Mutta, olen erittäin aborttivastainen. En kykene harjoittamaan normaalia sukupuolielämää jos raskaus olisi katastrofi. Ja koska dg:t leimaavat minut, en uskalla ottaa riskiä raskauteen. Kärsin mielettömän kovasta seksuaalisesta halusta (tämä ei ole sairauden oire, vaan ihan normaalia minua :D ) ja haluaisin jakaa elämää miehen kanssa ja olla avioliitossa ja sukupuolisuhteessa. En kuitenkaan voi edes tätä tehdä aborttivastaisuuden takia, koska pelkään, ettei minun annettaisi olla äiti.
Tuntuu niin väärältä, että lapsuudessa koin sellaisia asioita, joita ei pitäisi kokea ja sain vuosikausia kehnoa hoitoa sairauksiini (siitä johtuen yksi väärä dg) ja nyt minun pitäisi sitten kuitenkin elää tässä yhteiskunnassa, jossa olen pelkkää paskaa muiden silmissä, jossa minusta ei tule koskaan vaimoa eikä äitiä. Kidun miehen puutteen ja seksin puutteen takia. Itsekin opiskelen korkeakoulussa ja pärjään niin hyvin kuin pystyn tässä tilanteessa, joten periaatteessa voisin keskittyä vain uraan.
Yhteiskunnan stigma on valtava, se kuinka rumasti puhutaan jatkuvasti niistä, joilla on psyykkisiä oireita ja lisäksi pelottaa se "syyni' mihin joutuisi, jos saisi lapsia. En tule koskaan olemaan normaali kansalainen enää tässä maassa.
En ole tehnyt muuta väärää kuin sairastunut :( Sairauksistani pystyy paranemaan ja persoonallisuushäiriönkin kanssa elämään, mutta en tiedä mitä iloa se tervehtyminen minulle toisi.
Ajatellaan, että löytäisin miehen ja perustaisin perheen.
Pelottaisi mennä neuvolaan, kyseltäisiin jatkuvasti jaksamisesta, sossut ehkä tulisivat käymään, kaikki ongelmat olisivat tietenkin mun mt-ongelmia. Entäs sitten synnytys? Huudeltaisiinko siinä ryhmähuoneessa kaikkien muiden äitien kuullen mun mt-ongelmat? Suhtauduttaisiinko kaikkiin pyyntöihini mt-ongelmina? Olen esim erittäin häveliäs, en halua näyttää rintoja ja häpyjä vieraille miehille, esim imetystilanteessa en halua että muut miehet kuin omani näkee (hoitohenkilökunta kuitenkin ok). Tämäkin varmaan tulkittaisiin psyykeoireeksi vaikka kyseessä olisi arvoihin perustava asia. Samoin seksuaalisuusasiat yms ovat minulle erittäin yksityisiä juttuja.
Huono hoito vaurioitti minua pahasti, nyt olen onneksi päässyt erinomaiseen hoitoon, joka on vielä kesken. En vain tiedä, miksi enää jatkaa mitään tässä elämässä.
Se, että minua on kohdeltu kaltoin, sairastutti minut ja nyt minä olen se "syntipukki, se stigmatisoitu yhteiskunna paskakasa, joka kehtaa vielä loisia muiden verorahoilla".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on joku mt-häiriö, josta merkintää sairaushistoriassa, niin ovatko sossut kädet ojossa synnytyslaitoksella ottamassa korin kanssa vauvaa vastaan?
No ei. Asia kyllä otetaan puheeksi neuvolassa,synnärillä ym.muussa terveydenhuollossa mutta jos ihminen on sillä hetkellä kunnossa ja psyykkisesti tasapainoinen,ei mitään "seuraamuksia" tule. Toki vähän tarkemmalla silmällä seurataan,jos tuntuu ilmenevän esim.masennusoireita.
No ei ole kovin kiva siinä muiden äitien kuullen puida omaa mt-historiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta puhuen paljon minua tyhmemmät ja hullummat ihmiset pykäävät lapsia maailmaan. Ihan oikeasti Suomessa myös persoonallisuushäiriöiset saavat vain rohkaisua lasten hankintaan. Se tuntuu kyllä aika oudolta.
Olen kuitenkin jäsentänyt lapsettomaksi jäämistäni niin, että se on hyvinvointiteko, jonka teen itseni takia, omaksi parhaakseni. Olen ansainnut sen, etten kuormita itseäni vanhemmuuden stressillä ja vaikeuksilla. Annan itselleni luvan ottaa rennosti ja ajatella itsekkäästi vain omaa jaksamistani. Olen kärsinyt sen verran, että mieluummin vain nautin elämästä sen minkä pystyn.
Itselläni on persoonallisuushäiriöisenä täysin erilainen kokemus asiasta. Koen, että minulle on annettu kuva, että olen persoonallisuushäiriön vuoksi täysin epäkelpo vanhemmaksi, ja että minun tulisi etsiä elämässä jotain muuta. Olen sen tehnytkin, olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta perheestä olen haaveillut niin pitkään kuin muistan.
Sinulla ilmeisesti ei ole tällaista toivetta ollut koskaan. Tai jos on, miten olet saanut perusteltua itsellesi sen, että sinun on parempi ilman perhettä?
Ap
Minua auttaa se, että olen hyvin järkevä jalat maassa -tyyppi. Minulla on realistinen käsitys siitä, mitä vanhemmuus ja perhe-elämä vaatii. En elättele mitään ruusunpunaisia kuvitelmia. Lähipiirissä on useita lapsiperheitä, ja olen läheltä nähnyt, mikä sellainen tyypillinen kuormitus on, miten yleisiä uni- ja jaksamisongelmat ovat, ja miten paljon stressi ja huoli lisääntyvät.
Kun sitten vertaan tuota tyypillistä skenaariota niihin voimavaroihin, joita minulla on kiistatta käytössäni vähemmän kuin keskimääräisellä ihmisellä, on aika selvää, että hyvinvointini olisi koetuksella. Ja hyvinvointini yli ei enää kävele mikään muu arvo, vaikka kuinka paljon sen muun perään haikailisin. Hyvinvointi on minulle tärkeämpää kuin vanhemmuus, ja siksi en omia lapsia hanki. Olen sitten lasten elämässä läsnä muilla tavoin. Niitäkin mahdollisuuksia on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani vointi siis alkaa olla jo parempi terapian johdosta, mutta minulla on todettu persoonallisuushäiriö (riippuvainen persoona) joka tulee pysymään papereissani hamaan tulevaisuuteen asti. Tämän varjossa siis koen, että minua pidetään lähtökohtaisesti sekä terveydenhuollon että läheisteni mielestäni epäkelpona vanhemmaksi. Kukaan ei ole tätä sanonu tietysti suoraan tämän palstan ulkopuolella, mutta ylipäätään yhteiskunnan puolesta viesti tuntuu olevan selkeä.
Itse jaksan edelleen haaveilla, opiskelen korkeakoulussa, työ on, tulevaisuus näyttää siis sinänsä hyvältä.
Ap
Millä tavoin tämä riippuvainen persoonallisuus ilmenee?
Ennen terapiaa minun oli hyvin hankala tehdä itsenäisiä päätöksiä, ja turvasin kovasti elämässäni läheisiini. Minulla oli ikään kuin aina joku huolehtimassa itsestäni tavalla tai toisella. Minulla oli myös tarve tehdä asioita toisten mieliksi oman itseni kustannuksella,
Tein tietoisen valinnan muutama vuosi sitten lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, jossa olen terapian turvin opetellut itsenäisemmäksi. Lisäksi olen opetellut sanomaan ei, toimimaan itseni parhaaksi. Toki välillä edelleen koen epävarmuutta päätöksenteossa, mutta olen paljon varmempi itsestäni ja kyvystäni toimia kuin mitä muutama vuosi sitten.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Koen ap täysin samalla tavalla!
Minulla on vaikea sairaus (ahdistuneisuushäiriö) ja sen lisäksi persoonallisuushäiriö.
Lisäksi minulla on vanhat dg:t masennuksesta (ei enää) ja toisesta persoonallisuushäiriöstä (tämä on väärä dg, mutta milläs todistat neuvolassa yms).
Koen, ettei minusta enää ole mihinkään. Olisin halunnut naimisiin ja ehkä lapsiakin. Mutta, olen erittäin aborttivastainen. En kykene harjoittamaan normaalia sukupuolielämää jos raskaus olisi katastrofi. Ja koska dg:t leimaavat minut, en uskalla ottaa riskiä raskauteen. Kärsin mielettömän kovasta seksuaalisesta halusta (tämä ei ole sairauden oire, vaan ihan normaalia minua :D ) ja haluaisin jakaa elämää miehen kanssa ja olla avioliitossa ja sukupuolisuhteessa. En kuitenkaan voi edes tätä tehdä aborttivastaisuuden takia, koska pelkään, ettei minun annettaisi olla äiti.
Tuntuu niin väärältä, että lapsuudessa koin sellaisia asioita, joita ei pitäisi kokea ja sain vuosikausia kehnoa hoitoa sairauksiini (siitä johtuen yksi väärä dg) ja nyt minun pitäisi sitten kuitenkin elää tässä yhteiskunnassa, jossa olen pelkkää paskaa muiden silmissä, jossa minusta ei tule koskaan vaimoa eikä äitiä. Kidun miehen puutteen ja seksin puutteen takia. Itsekin opiskelen korkeakoulussa ja pärjään niin hyvin kuin pystyn tässä tilanteessa, joten periaatteessa voisin keskittyä vain uraan.
Yhteiskunnan stigma on valtava, se kuinka rumasti puhutaan jatkuvasti niistä, joilla on psyykkisiä oireita ja lisäksi pelottaa se "syyni' mihin joutuisi, jos saisi lapsia. En tule koskaan olemaan normaali kansalainen enää tässä maassa.
En ole tehnyt muuta väärää kuin sairastunut :( Sairauksistani pystyy paranemaan ja persoonallisuushäiriönkin kanssa elämään, mutta en tiedä mitä iloa se tervehtyminen minulle toisi.
Ajatellaan, että löytäisin miehen ja perustaisin perheen.
Pelottaisi mennä neuvolaan, kyseltäisiin jatkuvasti jaksamisesta, sossut ehkä tulisivat käymään, kaikki ongelmat olisivat tietenkin mun mt-ongelmia. Entäs sitten synnytys? Huudeltaisiinko siinä ryhmähuoneessa kaikkien muiden äitien kuullen mun mt-ongelmat? Suhtauduttaisiinko kaikkiin pyyntöihini mt-ongelmina? Olen esim erittäin häveliäs, en halua näyttää rintoja ja häpyjä vieraille miehille, esim imetystilanteessa en halua että muut miehet kuin omani näkee (hoitohenkilökunta kuitenkin ok). Tämäkin varmaan tulkittaisiin psyykeoireeksi vaikka kyseessä olisi arvoihin perustava asia. Samoin seksuaalisuusasiat yms ovat minulle erittäin yksityisiä juttuja.
Huono hoito vaurioitti minua pahasti, nyt olen onneksi päässyt erinomaiseen hoitoon, joka on vielä kesken. En vain tiedä, miksi enää jatkaa mitään tässä elämässä.
Se, että minua on kohdeltu kaltoin, sairastutti minut ja nyt minä olen se "syntipukki, se stigmatisoitu yhteiskunna paskakasa, joka kehtaa vielä loisia muiden verorahoilla".
Hanki nyt hyvänen aika sterilisaatio, niin pääset nauttimaan normaalista seksielämästä, ja elämänlaatusikin paranee. Noilla diagnooseilla heltiää lupa, vaikka olisit alle 30.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mistään oikeudesta mutta kyllä moni varmasti ajattelee ettei kannata hankkia lapsia jos on mielenterveysongelmia, lapselle ei ole hyväksi se jos vanhempi ei ole mieleltään terve.
Ihan tottahan se on, mutta täytyy sanoa että itse mt-ongelmaisena tunnen surua tästä jokseenkin yleisestäkin ajatuksesta. Tuntuu, että sairaus määrittää minut kokonaan ihmisenä, asettaa rajoitteita. Minä en mitään sairaudelleni kuitenkaan mahda, ja teen parhaani, jotta voisin elää mahdollisimman oireettomana.
Ap
Niinhän se on lähes kaikkien sairauksien kanssa, että jostain on luovuttava vaikka ikävältä tuntuukin. Ei se kokonaan ketään määritä. Eihän kukaan sitä edes saa tietää jos et itse asiaa mainosta. Lapsien hyvinvointi menee kaiken edelle, enkä mitenkään käsitä miksi ihminen jolla esim. masennuksen vuoksi vaikeuksia jaksaa arkea tulisi hankkia lapsia. Itse olen masentuneen alkoholistin masentunut lapsi ja kyllä se oli lapselle todella ikävää kun kaverit kesälomalla kiersivät Suomea, sukuloivat ja tekivät kaikkea normaalia ja itse katsoi sivusta miten voimaton äiti nukkui ja makasi masennustilassa verhot kiinni. Puhettakaan ei ollut edes uimarannalle lähdöstä. En halua kenellekään vastaavaa joten lapset jäävät hankkimatta. Rajansa itsekkyydelläkin.
Ihan järkevää ollakin lisääntymättä, jos on suvussa paljon esim. skitsofreenikoita. On niin rankka sairaus, että tuskin kukaan haluaa antaa sitä lapselleen perinnöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.
Sterilisaatio.
Vierailija kirjoitti:
Olenko jotenkin vanhanaikainen, kun minusta persoonallisuushäiriöisten ei pitäisi hankkia lapsia? Kukaan ei kuitenkaan lapsia tarvitse, eikä maailma varsinkaan tarvitse enempää ihmisiä. Vanhemmat eivät ole ytään sen onnellisempia kuin ei-vanhemmat, useimpien tutkimusten mukaan jopa päinvastoin. Joten joo, lapsettomuus on hyvä vaihtoehto.
Ja itse olen siis ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä ja lapseton. :)
Kai ymmärrät, että persoonallisuushäiriöisiä on monia erilaisia? Ei persoonallisuushäiriöiset ole sen kummempia kuin "normaalitkaan". Esim sinullakin voi olla persoonallisuushäiriö, jota et vain tiedä. Onko sinua seulottu? Persoonallisuushäiriöitä on myös monia, esim itselläni on vaativa persoonallisuus ja tätä käsittelen psykoterapiassa. En ole vaaraksi lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.
Sterilisaatio.
Ei saa alle kolmekymppisenä eikä sekään ole täysin varma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.
Voihan se ehkäisy aina pettää. Lähinnä itse ajattelen, että ehkäisystä on huolehdittava huolellisesti ja jos pettää niin sille ei voi mitään. Skitsofrenia on sen verran vakava asia, että olisi hyvä miettiä millainen oikeus on riskeerata jonkun elämä antamalla sen perinnöksi. Tässä keskustelussa olisi hyvä pitää mielessä se, että ne mahdolliset jälkeläiset tulevat taakan kantamaan vanhempiensa valinnoista. T: Skitsofreenikon läheinen
Miten sinua mielestäsi kohdeltiin neuvolan ja sosiaalitoimen puolesta? Koitko, että sait asiallista tukea vai enemmänkin epäilyä? Loitko, että sinun piti vakuutella olevasi hyvä vanhempi?
Itse ymmärrän sen puolen, että halutaan turvata perheen hyvinvointi ja pärjääminen. Samalla kuitenkin koen todella diagnoosi todella leimaavaksi. Ihan itse olen kuitenkin sinne hoitoon hakeutunut, siellä käynyt ja siitä maksanut ihan oman hyvinvointini turvaamiseksi. Nyt kun alkaa mennä viimein paremmin, olenkin diagnoosin vuoksi toisen luokan kansalainen.
Ap