Lue keskustelun säännöt.
Kokeeko kukaan muu, että on mielenterveysongelmien vuoksi "menettänyt" oikeutensa lisääntyä?
25.06.2017 |
Itselläni on traumatausta ja siitä seuranneita mt-ongelmia. Tämän vuoksi elämä ei ole mennyt kuten oli suunnitellut. Nytemmin on alkanut tuntua, että näiden mt-ongelmien vuoksi minulla ei ole enää oikeutta lisääntyä. Ja jos sen tekisin, koen, että minut tuomittaisiin siitä näin viallisena ihmisenä menin lisääntymään.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Koen ap täysin samalla tavalla!
Minulla on vaikea sairaus (ahdistuneisuushäiriö) ja sen lisäksi persoonallisuushäiriö.
Lisäksi minulla on vanhat dg:t masennuksesta (ei enää) ja toisesta persoonallisuushäiriöstä (tämä on väärä dg, mutta milläs todistat neuvolassa yms).
Koen, ettei minusta enää ole mihinkään. Olisin halunnut naimisiin ja ehkä lapsiakin. Mutta, olen erittäin aborttivastainen. En kykene harjoittamaan normaalia sukupuolielämää jos raskaus olisi katastrofi. Ja koska dg:t leimaavat minut, en uskalla ottaa riskiä raskauteen. Kärsin mielettömän kovasta seksuaalisesta halusta (tämä ei ole sairauden oire, vaan ihan normaalia minua :D ) ja haluaisin jakaa elämää miehen kanssa ja olla avioliitossa ja sukupuolisuhteessa. En kuitenkaan voi edes tätä tehdä aborttivastaisuuden takia, koska pelkään, ettei minun annettaisi olla äiti.
Tuntuu niin väärältä, että lapsuudessa koin sellaisia asioita, joita ei pitäisi kokea ja sain vuosikausia kehnoa hoitoa sairauksiini (siitä johtuen yksi väärä dg) ja nyt minun pitäisi sitten kuitenkin elää tässä yhteiskunnassa, jossa olen pelkkää paskaa muiden silmissä, jossa minusta ei tule koskaan vaimoa eikä äitiä. Kidun miehen puutteen ja seksin puutteen takia. Itsekin opiskelen korkeakoulussa ja pärjään niin hyvin kuin pystyn tässä tilanteessa, joten periaatteessa voisin keskittyä vain uraan.
Yhteiskunnan stigma on valtava, se kuinka rumasti puhutaan jatkuvasti niistä, joilla on psyykkisiä oireita ja lisäksi pelottaa se "syyni' mihin joutuisi, jos saisi lapsia. En tule koskaan olemaan normaali kansalainen enää tässä maassa.
En ole tehnyt muuta väärää kuin sairastunut :( Sairauksistani pystyy paranemaan ja persoonallisuushäiriönkin kanssa elämään, mutta en tiedä mitä iloa se tervehtyminen minulle toisi.
Ajatellaan, että löytäisin miehen ja perustaisin perheen.
Pelottaisi mennä neuvolaan, kyseltäisiin jatkuvasti jaksamisesta, sossut ehkä tulisivat käymään, kaikki ongelmat olisivat tietenkin mun mt-ongelmia. Entäs sitten synnytys? Huudeltaisiinko siinä ryhmähuoneessa kaikkien muiden äitien kuullen mun mt-ongelmat? Suhtauduttaisiinko kaikkiin pyyntöihini mt-ongelmina? Olen esim erittäin häveliäs, en halua näyttää rintoja ja häpyjä vieraille miehille, esim imetystilanteessa en halua että muut miehet kuin omani näkee (hoitohenkilökunta kuitenkin ok). Tämäkin varmaan tulkittaisiin psyykeoireeksi vaikka kyseessä olisi arvoihin perustava asia. Samoin seksuaalisuusasiat yms ovat minulle erittäin yksityisiä juttuja.
Huono hoito vaurioitti minua pahasti, nyt olen onneksi päässyt erinomaiseen hoitoon, joka on vielä kesken. En vain tiedä, miksi enää jatkaa mitään tässä elämässä.
Se, että minua on kohdeltu kaltoin, sairastutti minut ja nyt minä olen se "syntipukki, se stigmatisoitu yhteiskunna paskakasa, joka kehtaa vielä loisia muiden verorahoilla".
Jotenkin lohduttavaa, että koet asian samoin kuin minä. Ihana tietää ettei ole näiden tuntemusten kanssa yksin, vaikka ikävää onkin, että joudumme näitä asioita miettimään.
Kysyt erinomaisia kysymyksiä, ja pohdit juuri samoja asioita kuin minä. Järjellä tiedän, että monilla on täällä hyviäkin pointtja miksi tulisi pysyä lapsettomana. Toisaalta sitten ovat taas nämä, jotka käskevät parantumaan ymmärtämättä, että esimerkiksi persoonallisuushäiriöstä ei voi parantua, vaikka se voikin ns. lieventyä ja sen kanssa voi oppia elämään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.
Voihan se ehkäisy aina pettää. Lähinnä itse ajattelen, että ehkäisystä on huolehdittava huolellisesti ja jos pettää niin sille ei voi mitään. Skitsofrenia on sen verran vakava asia, että olisi hyvä miettiä millainen oikeus on riskeerata jonkun elämä antamalla sen perinnöksi. Tässä keskustelussa olisi hyvä pitää mielessä se, että ne mahdolliset jälkeläiset tulevat taakan kantamaan vanhempiensa valinnoista. T: Skitsofreenikon läheinen
No jos sterilisaatio + kondomi + varmat päivät ei ole tarpeeksi varma menetelmä, ja abortti ei missään tapauksessa ole vaihtoehto, niin sitten sinulla ei tosiaan ole mahdollisuutta normaaliin sukupuolielämään. Mutta tuossa tapauksessa seksikammo taitaa jo itsessään mennä mielenterveysongelman puolelle.
Ap: koetko, että kykysi huolehtia lapsista ja olla hyvä vanhempi on alentunut sairauksiesi vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta puhuen paljon minua tyhmemmät ja hullummat ihmiset pykäävät lapsia maailmaan. Ihan oikeasti Suomessa myös persoonallisuushäiriöiset saavat vain rohkaisua lasten hankintaan. Se tuntuu kyllä aika oudolta.
Olen kuitenkin jäsentänyt lapsettomaksi jäämistäni niin, että se on hyvinvointiteko, jonka teen itseni takia, omaksi parhaakseni. Olen ansainnut sen, etten kuormita itseäni vanhemmuuden stressillä ja vaikeuksilla. Annan itselleni luvan ottaa rennosti ja ajatella itsekkäästi vain omaa jaksamistani. Olen kärsinyt sen verran, että mieluummin vain nautin elämästä sen minkä pystyn.
Itselläni on persoonallisuushäiriöisenä täysin erilainen kokemus asiasta. Koen, että minulle on annettu kuva, että olen persoonallisuushäiriön vuoksi täysin epäkelpo vanhemmaksi, ja että minun tulisi etsiä elämässä jotain muuta. Olen sen tehnytkin, olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta perheestä olen haaveillut niin pitkään kuin muistan.
Sinulla ilmeisesti ei ole tällaista toivetta ollut koskaan. Tai jos on, miten olet saanut perusteltua itsellesi sen, että sinun on parempi ilman perhettä?
Ap
Kuka on saanut sinulle väitettyä näin?
ap, voitaisiinko keskutella maililla privaatisti? Meillä on tosi samanlaiset ajatukset tästä. Kirjoitin jo aeimmin yhden pitkän viestin tähän ketjuun.
On minusta aika kamalaa, miten täällä ehdotellaan sterilisaatiota. Kertoo mielestäni täydestä tilannetajuttomuudesta, jos tulee tällaiseen ketjuun sellaista ehdottamaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki muita haaveita. Lapset eivät tee autuaaksi. Maailma tarjoaa vaikka mitä muita vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En omasta mielestäni ole menettänyt oikeutta lisääntyä mutta joudun joka ainoassa paikassa selittämään lisääntymistäni. En kärsi enää mistään mutta esim neuvolassa jouduin keskustelemaan myös sosiaalitanttojen kanssa ihan vaan varmuudelta. Inhottaa että mtt tausta leimaa Suomessa vahvasti.
Miten sinua mielestäsi kohdeltiin neuvolan ja sosiaalitoimen puolesta? Koitko, että sait asiallista tukea vai enemmänkin epäilyä? Loitko, että sinun piti vakuutella olevasi hyvä vanhempi?
Itse ymmärrän sen puolen, että halutaan turvata perheen hyvinvointi ja pärjääminen. Samalla kuitenkin koen todella diagnoosi todella leimaavaksi. Ihan itse olen kuitenkin sinne hoitoon hakeutunut, siellä käynyt ja siitä maksanut ihan oman hyvinvointini turvaamiseksi. Nyt kun alkaa mennä viimein paremmin, olenkin diagnoosin vuoksi toisen luokan kansalainen.
Ap
Sekä että. Yrittivät kovasti tuputtaa perhetyötä ja ehdottivat että tulevat usean kerran kotiin katsomaan miten sujuu synnytyksen jälkeen. En tähän suostunut vaan sanoin suoraan että taustasta huolimatta olen kunnossa ja jos apua tarvitsen sitä itse pyydän. Vähän pitkin hampain tähän suostuivat mutta ei heillä ole mitään oikeaa syytä siitä esim lasua tehdä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole edes mt-ongelmia, jos itse diagnosoitua masennusta lasketa, mutta silti koen etten olisi hyvä äiti ja olisin kykenemätön pitämään lapsista huolta. Puhumattakaan kuka mies minut nyt huolisi. Pelkään jääväni ihan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on joku mt-häiriö, josta merkintää sairaushistoriassa, niin ovatko sossut kädet ojossa synnytyslaitoksella ottamassa korin kanssa vauvaa vastaan?
No ei. Asia kyllä otetaan puheeksi neuvolassa,synnärillä ym.muussa terveydenhuollossa mutta jos ihminen on sillä hetkellä kunnossa ja psyykkisesti tasapainoinen,ei mitään "seuraamuksia" tule. Toki vähän tarkemmalla silmällä seurataan,jos tuntuu ilmenevän esim.masennusoireita.
No ei ole kovin kiva siinä muiden äitien kuullen puida omaa mt-historiaa.
Miksi sitä muiden äitien kuullen puitaisiin? Itsellä ollut vakavia mt-ongelmia nuorempana ja ollut osastohoidossa asian takia. Ihan normaalisti minuun synnärillä suhtauduttiin. Ainoastaan kotiinlähtötarkastuksessa kätilö kysyi(kahden kesken) sen hetkisestä mielialastani ja lyhyesti menneisyydestäni. Ihan ymmärrettävää tietysti, että kysyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.
On olemassa jälkiehkäisypilleri ja abortti.
Skitsofrenia on hirveä sairaus joka tuhoaa ihmisen ja vahingoittaa koko perhettä.
Vierailija kirjoitti:
On minusta aika kamalaa, miten täällä ehdotellaan sterilisaatiota. Kertoo mielestäni täydestä tilannetajuttomuudesta, jos tulee tällaiseen ketjuun sellaista ehdottamaan.
Ap
Haloo, ehdotin sterilisaatiota, koska täällä valitettiin, ettei luotettavaa ehkäisyä ei ole, ja siksi seksi aiheuttaa ahdstusta. Sterilisaatio poistaa tuon ahdistuksen hyvin tehokkaasti. Kun oikeaoppisesti steriloituna käyttää kondomia ja hedelmällisinä päivinä ppyytää miestä laukeamaan muualle kuin kondomiin, ehkäisyteho on täydet sata prosenttia: kukaan ei ole koskaan tullut raskaaksi noin paranoidissa järjestelyssä, eikä se ole fyysisesti mahdollistakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen ap täysin samalla tavalla!
Minulla on vaikea sairaus (ahdistuneisuushäiriö) ja sen lisäksi persoonallisuushäiriö.
Lisäksi minulla on vanhat dg:t masennuksesta (ei enää) ja toisesta persoonallisuushäiriöstä (tämä on väärä dg, mutta milläs todistat neuvolassa yms).
Koen, ettei minusta enää ole mihinkään. Olisin halunnut naimisiin ja ehkä lapsiakin. Mutta, olen erittäin aborttivastainen. En kykene harjoittamaan normaalia sukupuolielämää jos raskaus olisi katastrofi. Ja koska dg:t leimaavat minut, en uskalla ottaa riskiä raskauteen. Kärsin mielettömän kovasta seksuaalisesta halusta (tämä ei ole sairauden oire, vaan ihan normaalia minua :D ) ja haluaisin jakaa elämää miehen kanssa ja olla avioliitossa ja sukupuolisuhteessa. En kuitenkaan voi edes tätä tehdä aborttivastaisuuden takia, koska pelkään, ettei minun annettaisi olla äiti.
Tuntuu niin väärältä, että lapsuudessa koin sellaisia asioita, joita ei pitäisi kokea ja sain vuosikausia kehnoa hoitoa sairauksiini (siitä johtuen yksi väärä dg) ja nyt minun pitäisi sitten kuitenkin elää tässä yhteiskunnassa, jossa olen pelkkää paskaa muiden silmissä, jossa minusta ei tule koskaan vaimoa eikä äitiä. Kidun miehen puutteen ja seksin puutteen takia. Itsekin opiskelen korkeakoulussa ja pärjään niin hyvin kuin pystyn tässä tilanteessa, joten periaatteessa voisin keskittyä vain uraan.
Yhteiskunnan stigma on valtava, se kuinka rumasti puhutaan jatkuvasti niistä, joilla on psyykkisiä oireita ja lisäksi pelottaa se "syyni' mihin joutuisi, jos saisi lapsia. En tule koskaan olemaan normaali kansalainen enää tässä maassa.
En ole tehnyt muuta väärää kuin sairastunut :( Sairauksistani pystyy paranemaan ja persoonallisuushäiriönkin kanssa elämään, mutta en tiedä mitä iloa se tervehtyminen minulle toisi.
Ajatellaan, että löytäisin miehen ja perustaisin perheen.
Pelottaisi mennä neuvolaan, kyseltäisiin jatkuvasti jaksamisesta, sossut ehkä tulisivat käymään, kaikki ongelmat olisivat tietenkin mun mt-ongelmia. Entäs sitten synnytys? Huudeltaisiinko siinä ryhmähuoneessa kaikkien muiden äitien kuullen mun mt-ongelmat? Suhtauduttaisiinko kaikkiin pyyntöihini mt-ongelmina? Olen esim erittäin häveliäs, en halua näyttää rintoja ja häpyjä vieraille miehille, esim imetystilanteessa en halua että muut miehet kuin omani näkee (hoitohenkilökunta kuitenkin ok). Tämäkin varmaan tulkittaisiin psyykeoireeksi vaikka kyseessä olisi arvoihin perustava asia. Samoin seksuaalisuusasiat yms ovat minulle erittäin yksityisiä juttuja.
Huono hoito vaurioitti minua pahasti, nyt olen onneksi päässyt erinomaiseen hoitoon, joka on vielä kesken. En vain tiedä, miksi enää jatkaa mitään tässä elämässä.
Se, että minua on kohdeltu kaltoin, sairastutti minut ja nyt minä olen se "syntipukki, se stigmatisoitu yhteiskunna paskakasa, joka kehtaa vielä loisia muiden verorahoilla".
Hanki nyt hyvänen aika sterilisaatio, niin pääset nauttimaan normaalista seksielämästä, ja elämänlaatusikin paranee. Noilla diagnooseilla heltiää lupa, vaikka olisit alle 30.
Ei heltiä ja olen paranemaan päin, muutamassa vuodessa taas työkykyinen.! :) Ja edelleen haluaisin ehkä perheen, stigma vain masentaa.
Kysyisin näin päin: Mikä on syntymättömän lapsen suurin ongelma, jos mt-ongelmaiset vanhemmat päättävät olla häntä hankkimatta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.
Voihan se ehkäisy aina pettää. Lähinnä itse ajattelen, että ehkäisystä on huolehdittava huolellisesti ja jos pettää niin sille ei voi mitään. Skitsofrenia on sen verran vakava asia, että olisi hyvä miettiä millainen oikeus on riskeerata jonkun elämä antamalla sen perinnöksi. Tässä keskustelussa olisi hyvä pitää mielessä se, että ne mahdolliset jälkeläiset tulevat taakan kantamaan vanhempiensa valinnoista. T: Skitsofreenikon läheinen
Skitsofreniaa ei kukaan anna perinnöksi. Alttius sairastua voi periytyä, mutta suurinosa alttiutta "kantavista" ei koskaan sairastu.
Mä taas ajattelen niin, että teen lapsilleni rakkauden teon ku jätän heidät synnyttämättä. En kestäisi jos he joutuisivat kokemaan tätä tuskaa mitä minä elämästä. Mä en heitä pystyisi suojella, muutako näin. Ehkä suojella heitä multa itseltään. Ajattelen jotenki, että he ansaitsevat parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.
On olemassa jälkiehkäisypilleri ja abortti.
Skitsofrenia on hirveä sairaus joka tuhoaa ihmisen ja vahingoittaa koko perhettä.
Ja perheen lisäksi koettelee myös lähipiiriä, ystäviä, tuttuja jne. En todellakaan itse leikkisi asian kanssa. Jos vanhemmilla on itsellään mt-ongelmia ja vaikeuksia jaksaa arkeaan muutenkin, niin skitsofreenikko lapsi tuollaiseen kuvioon on käsittämätön ja kestämätön tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.
Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.
Voihan se ehkäisy aina pettää. Lähinnä itse ajattelen, että ehkäisystä on huolehdittava huolellisesti ja jos pettää niin sille ei voi mitään. Skitsofrenia on sen verran vakava asia, että olisi hyvä miettiä millainen oikeus on riskeerata jonkun elämä antamalla sen perinnöksi. Tässä keskustelussa olisi hyvä pitää mielessä se, että ne mahdolliset jälkeläiset tulevat taakan kantamaan vanhempiensa valinnoista. T: Skitsofreenikon läheinen
Skitsofreniaa ei kukaan anna perinnöksi. Alttius sairastua voi periytyä, mutta suurinosa alttiutta "kantavista" ei koskaan sairastu.
Tietysti antaa sellainen vanhempi jolta alttius periytyy ja sitten mahdollisesti puhkeaa. Turhan riskiä peliä mielestäni kun mahdolliset seuraukset kärsii lapsi, eikä riskin ottanut vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Ap: koetko, että kykysi huolehtia lapsista ja olla hyvä vanhempi on alentunut sairauksiesi vuoksi?
Tietysti se on alentunut, eihän minulla muuten olisi diagnoosia. Olen hyvin tietoinen heikkuksistani, ja yritän jatkuvasti kehittää itseäni. Koen, että vanehmmuudessa tarvitsisin todennäköisesti tukea yksilöterapian kautta, jotta osaisin esimerkiksi reagoida lapsen emotionaalisiin tarpeisiin oikein - ja ehkä myös ymmärtää ja kehittää omaa käytöstä & omia tunteita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta puhuen paljon minua tyhmemmät ja hullummat ihmiset pykäävät lapsia maailmaan. Ihan oikeasti Suomessa myös persoonallisuushäiriöiset saavat vain rohkaisua lasten hankintaan. Se tuntuu kyllä aika oudolta.
Olen kuitenkin jäsentänyt lapsettomaksi jäämistäni niin, että se on hyvinvointiteko, jonka teen itseni takia, omaksi parhaakseni. Olen ansainnut sen, etten kuormita itseäni vanhemmuuden stressillä ja vaikeuksilla. Annan itselleni luvan ottaa rennosti ja ajatella itsekkäästi vain omaa jaksamistani. Olen kärsinyt sen verran, että mieluummin vain nautin elämästä sen minkä pystyn.
Itselläni on persoonallisuushäiriöisenä täysin erilainen kokemus asiasta. Koen, että minulle on annettu kuva, että olen persoonallisuushäiriön vuoksi täysin epäkelpo vanhemmaksi, ja että minun tulisi etsiä elämässä jotain muuta. Olen sen tehnytkin, olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta perheestä olen haaveillut niin pitkään kuin muistan.
Sinulla ilmeisesti ei ole tällaista toivetta ollut koskaan. Tai jos on, miten olet saanut perusteltua itsellesi sen, että sinun on parempi ilman perhettä?
Ap
Kuka on saanut sinulle väitettyä näin?
ap, voitaisiinko keskutella maililla privaatisti? Meillä on tosi samanlaiset ajatukset tästä. Kirjoitin jo aeimmin yhden pitkän viestin tähän ketjuun.
Lääkärissä tuli tällainen näkemys esille. Olen hieman huono mailailemaan, mutta onko sinulle esimerkiksi kik tuttu?
Diagnooseilla saa, ja munanjohtimien poisto on täyin varma ehkäisykeino. Nainen voi myös aina abortoida.