Kokeeko kukaan muu, että on mielenterveysongelmien vuoksi "menettänyt" oikeutensa lisääntyä?

Vai oikein tabu.. Kyllä se tabu taitaa olla ennemmin se, että kenenkään lapsien hankkimiseen ei saa esittää eriävää mielipidettä. Itselläni on skitsofreenikkoja läheisinä ja kyllä heidän elämänsä on monesti rankempaa kuin esim. kehitysvammaisten joita seulotaan kyllä surutta ja raskauksia keskeytellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen ap täysin samalla tavalla!

Minulla on vaikea sairaus (ahdistuneisuushäiriö) ja sen lisäksi persoonallisuushäiriö.

Lisäksi minulla on vanhat dg:t masennuksesta (ei enää) ja toisesta persoonallisuushäiriöstä (tämä on väärä dg, mutta milläs todistat neuvolassa yms).

Koen, ettei minusta enää ole mihinkään. Olisin halunnut naimisiin ja ehkä lapsiakin. Mutta,  olen erittäin aborttivastainen. En kykene harjoittamaan normaalia sukupuolielämää jos raskaus olisi katastrofi. Ja koska dg:t leimaavat minut, en uskalla ottaa riskiä raskauteen. Kärsin mielettömän kovasta seksuaalisesta halusta (tämä ei ole sairauden oire, vaan ihan normaalia minua :D ) ja haluaisin jakaa elämää miehen kanssa ja olla avioliitossa ja sukupuolisuhteessa. En kuitenkaan voi edes tätä tehdä aborttivastaisuuden takia, koska pelkään, ettei minun annettaisi olla äiti.

Tuntuu niin väärältä, että lapsuudessa koin sellaisia asioita, joita ei pitäisi kokea ja sain vuosikausia kehnoa hoitoa sairauksiini (siitä johtuen yksi väärä dg) ja nyt minun pitäisi sitten kuitenkin elää tässä yhteiskunnassa, jossa olen pelkkää paskaa muiden silmissä, jossa minusta ei tule koskaan vaimoa eikä äitiä. Kidun miehen puutteen ja seksin puutteen takia. Itsekin opiskelen korkeakoulussa ja pärjään niin hyvin kuin pystyn tässä tilanteessa, joten periaatteessa voisin keskittyä vain uraan.

Yhteiskunnan stigma on valtava, se kuinka rumasti puhutaan jatkuvasti niistä, joilla on psyykkisiä oireita ja lisäksi pelottaa se "syyni' mihin joutuisi, jos saisi lapsia. En tule koskaan olemaan normaali kansalainen enää tässä maassa.

En ole tehnyt muuta väärää kuin sairastunut :( Sairauksistani pystyy paranemaan ja persoonallisuushäiriönkin kanssa elämään, mutta en tiedä mitä iloa se tervehtyminen minulle toisi.

Ajatellaan, että löytäisin miehen ja perustaisin perheen.

Pelottaisi mennä neuvolaan, kyseltäisiin jatkuvasti jaksamisesta, sossut ehkä tulisivat käymään, kaikki ongelmat olisivat tietenkin mun mt-ongelmia. Entäs sitten synnytys? Huudeltaisiinko siinä ryhmähuoneessa kaikkien muiden äitien kuullen mun mt-ongelmat? Suhtauduttaisiinko kaikkiin pyyntöihini mt-ongelmina? Olen esim erittäin häveliäs, en halua näyttää rintoja ja häpyjä vieraille miehille, esim imetystilanteessa en halua että muut miehet kuin omani näkee (hoitohenkilökunta kuitenkin ok). Tämäkin varmaan tulkittaisiin psyykeoireeksi vaikka kyseessä olisi arvoihin perustava asia. Samoin seksuaalisuusasiat yms ovat minulle erittäin yksityisiä juttuja.

Huono hoito vaurioitti minua pahasti, nyt olen onneksi päässyt erinomaiseen hoitoon, joka on vielä kesken. En vain tiedä, miksi enää jatkaa mitään tässä elämässä.

Se, että minua on kohdeltu kaltoin, sairastutti minut ja nyt minä olen se "syntipukki, se stigmatisoitu yhteiskunna paskakasa, joka kehtaa vielä loisia muiden verorahoilla".

Hanki nyt hyvänen aika sterilisaatio, niin pääset nauttimaan normaalista seksielämästä, ja elämänlaatusikin paranee. Noilla diagnooseilla heltiää lupa, vaikka olisit alle 30.

Sterilisaatio voi pettää, joten mikään ehkäisy, ei edes se, auta tähän ahdistukseen. Minun pitäisi kokea kelpaavani äidiksi, jotta voin olla sukupuolisuhteessa.

Mielestäni nyt ollaan apta kohtaan turhan mustavalkoisia. Mikäli koko Suomen populaatio lähtisi arvioitavaksi, varmasti lähes jokainen saisi jonkun diagnoosin jossain vaiheessa elämäänsä. Jopa ne vanhemmat. On myös paljon "terveitä" ihmisiä, joilla saattaa olla pahojakin häiriöitä, joihin he eivät koskaan hae apua. Mikäli ei mitään mt-ongelmia olisi vaatimus vanhemmuuteen, olisi Suomessa aika heikot näkymät.

Ap kuitenkin ymmärtää heikkoutensa, on vslmis hakemaan niihin apua ja niitä selvittelemään. Mielestäni ap vaikuttaa älykkäältä ihmiseltä, joka on jopa liian tietoinen itsestään. Ehkä tässä nyt näkyy se persoonallisuushäiriö - ap ikään kuin hakee vastausta täältä palstalta ja terapiasta. Tai jos ei vastausta, niin ainakin mielipidettä. Hyväksyntää.

Riippuvainen personaallisuus pystyy elämään lähes oireetonta tai jopa oireetonta elämää sopivassa ympäristössä. Häiriöllä on myös tapana helpottaa iän myötä. En ole lukenut apn kynästä mitään sellaista hälyttävää, jonka vuoksi hänen pitäisi ehdottomasti pidättäytyä hankkimasta lapsia. Toki matkaa sinne on, eihän sitä kumppaniakaan välttämättä noin vain löydy. Mutta en menisi sulkemaan tuota vaihtoehtoa pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.

Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.

Sterilisaatio.

Ei saa alle kolmekymppisenä eikä sekään ole täysin varma.

Diagnooseilla saa, ja munanjohtimien poisto on täyin varma ehkäisykeino. Nainen voi myös aina abortoida.

No ei todella saa millään ahdistuneisuushäiriöllä joka on parannettavissa terapialla ja johon hoito toimii!

Ja itse en voi aborttia eettisistä syistä tehdä, jos raskaus on alkua suostumuksellisesta seksistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap: koetko, että kykysi huolehtia lapsista ja olla hyvä vanhempi on alentunut sairauksiesi vuoksi?

Tietysti se on alentunut, eihän minulla muuten olisi diagnoosia. Olen hyvin tietoinen heikkuksistani, ja yritän jatkuvasti kehittää itseäni. Koen, että vanehmmuudessa tarvitsisin todennäköisesti tukea yksilöterapian kautta, jotta osaisin esimerkiksi reagoida lapsen emotionaalisiin tarpeisiin oikein - ja ehkä myös ymmärtää ja kehittää omaa käytöstä & omia tunteita.

Ap

Eiköhän siinä tapauksessa järkikin sano, ettei sinun tule hankkia lapsia. Emotionaalisiin tarpeisiin vastaamista kun ei harjoitella lapsen ja terapeutin kanssa. Lapsi ei ole mikään harjoituskappale. Kyllä terveen tunne-elämän tulee olla vanhemmuuden edellytys. Ja sanon tämän itsekin mt-diagnosoituna ihmisenä. Meidän halumme lisääntyä ei ylitä lapsen oikeutta saada terveet ja tasapainoiset vanhemmat.

Sinun ei kannata jäädä tähän asiaan uhriutumaan vaan rohkeasti lähteä tavoittelemaan muita arokkaaksi kokemiasi asioita elämässä. Mitä pidempään jäät vatvomaan yhteiskunnan mielestäsi epäreilua (mutta kuitenkin täysin perusteltua) vastustusta, sitä huonomman olon vain teet itsellesi.

Elämässä ei saa kaikkea mitä haluaa – mutta aika helkkarin paljon asioita voi silti saada.

Mielestäni olet turhan ankara. Kukaan ei synny valmiiksi vanhemmaksi, ja jokaisella vanhemmalla on omat haasteensa. Siinä mielessä jokainen lapsi on kuitenkin pohjimmiltaan vanhempiensa harjoituskappale. Mitään päätöksiähän tässä tosiaan ei olla tekemässä, eikä asia ole muutenkaan itelleni ajankohtainen.

Ap

Sinulla ei ole normaalia, tervettä tunne-elämää, joka on hyvän vanhemmuuden edellytys. Siksi et voi verrata itseäsi terveisiin vanhempiin ja heidän haasteisiinsa.

Anteeksi, mutta mitä sinä tiedät apn tunne-elämästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen ap täysin samalla tavalla!

Minulla on vaikea sairaus (ahdistuneisuushäiriö) ja sen lisäksi persoonallisuushäiriö.

Lisäksi minulla on vanhat dg:t masennuksesta (ei enää) ja toisesta persoonallisuushäiriöstä (tämä on väärä dg, mutta milläs todistat neuvolassa yms).

Koen, ettei minusta enää ole mihinkään. Olisin halunnut naimisiin ja ehkä lapsiakin. Mutta,  olen erittäin aborttivastainen. En kykene harjoittamaan normaalia sukupuolielämää jos raskaus olisi katastrofi. Ja koska dg:t leimaavat minut, en uskalla ottaa riskiä raskauteen. Kärsin mielettömän kovasta seksuaalisesta halusta (tämä ei ole sairauden oire, vaan ihan normaalia minua :D ) ja haluaisin jakaa elämää miehen kanssa ja olla avioliitossa ja sukupuolisuhteessa. En kuitenkaan voi edes tätä tehdä aborttivastaisuuden takia, koska pelkään, ettei minun annettaisi olla äiti.

Tuntuu niin väärältä, että lapsuudessa koin sellaisia asioita, joita ei pitäisi kokea ja sain vuosikausia kehnoa hoitoa sairauksiini (siitä johtuen yksi väärä dg) ja nyt minun pitäisi sitten kuitenkin elää tässä yhteiskunnassa, jossa olen pelkkää paskaa muiden silmissä, jossa minusta ei tule koskaan vaimoa eikä äitiä. Kidun miehen puutteen ja seksin puutteen takia. Itsekin opiskelen korkeakoulussa ja pärjään niin hyvin kuin pystyn tässä tilanteessa, joten periaatteessa voisin keskittyä vain uraan.

Yhteiskunnan stigma on valtava, se kuinka rumasti puhutaan jatkuvasti niistä, joilla on psyykkisiä oireita ja lisäksi pelottaa se "syyni' mihin joutuisi, jos saisi lapsia. En tule koskaan olemaan normaali kansalainen enää tässä maassa.

En ole tehnyt muuta väärää kuin sairastunut :( Sairauksistani pystyy paranemaan ja persoonallisuushäiriönkin kanssa elämään, mutta en tiedä mitä iloa se tervehtyminen minulle toisi.

Ajatellaan, että löytäisin miehen ja perustaisin perheen.

Pelottaisi mennä neuvolaan, kyseltäisiin jatkuvasti jaksamisesta, sossut ehkä tulisivat käymään, kaikki ongelmat olisivat tietenkin mun mt-ongelmia. Entäs sitten synnytys? Huudeltaisiinko siinä ryhmähuoneessa kaikkien muiden äitien kuullen mun mt-ongelmat? Suhtauduttaisiinko kaikkiin pyyntöihini mt-ongelmina? Olen esim erittäin häveliäs, en halua näyttää rintoja ja häpyjä vieraille miehille, esim imetystilanteessa en halua että muut miehet kuin omani näkee (hoitohenkilökunta kuitenkin ok). Tämäkin varmaan tulkittaisiin psyykeoireeksi vaikka kyseessä olisi arvoihin perustava asia. Samoin seksuaalisuusasiat yms ovat minulle erittäin yksityisiä juttuja.

Huono hoito vaurioitti minua pahasti, nyt olen onneksi päässyt erinomaiseen hoitoon, joka on vielä kesken. En vain tiedä, miksi enää jatkaa mitään tässä elämässä.

Se, että minua on kohdeltu kaltoin, sairastutti minut ja nyt minä olen se "syntipukki, se stigmatisoitu yhteiskunna paskakasa, joka kehtaa vielä loisia muiden verorahoilla".

Hanki nyt hyvänen aika sterilisaatio, niin pääset nauttimaan normaalista seksielämästä, ja elämänlaatusikin paranee. Noilla diagnooseilla heltiää lupa, vaikka olisit alle 30.

Sterilisaatio voi pettää, joten mikään ehkäisy, ei edes se, auta tähän ahdistukseen. Minun pitäisi kokea kelpaavani äidiksi, jotta voin olla sukupuolisuhteessa.

Strilisaatio + kondomi varmat päivät on esimerkki ehkäisytavasta, joka ei voi pettää. Mutta tuollainen seksipelko on mielenterveysongelma jo itsessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta puhuen paljon minua tyhmemmät ja hullummat ihmiset pykäävät lapsia maailmaan. Ihan oikeasti Suomessa myös persoonallisuushäiriöiset saavat vain rohkaisua lasten hankintaan. Se tuntuu kyllä aika oudolta.

Olen kuitenkin jäsentänyt lapsettomaksi jäämistäni niin, että se on hyvinvointiteko, jonka teen itseni takia, omaksi parhaakseni. Olen ansainnut sen, etten kuormita itseäni vanhemmuuden stressillä ja vaikeuksilla. Annan itselleni luvan ottaa rennosti ja ajatella itsekkäästi vain omaa jaksamistani. Olen kärsinyt sen verran, että mieluummin vain nautin elämästä sen minkä pystyn.

Itselläni on persoonallisuushäiriöisenä täysin erilainen kokemus asiasta. Koen, että minulle on annettu kuva, että olen persoonallisuushäiriön vuoksi täysin epäkelpo vanhemmaksi, ja että minun tulisi etsiä elämässä jotain muuta. Olen sen tehnytkin, olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta perheestä olen haaveillut niin pitkään kuin muistan.

Sinulla ilmeisesti ei ole tällaista toivetta ollut koskaan. Tai jos on, miten olet saanut perusteltua itsellesi sen, että sinun on parempi ilman perhettä?

Ap

Kuka on saanut sinulle väitettyä näin?

ap, voitaisiinko keskutella maililla privaatisti? Meillä on tosi samanlaiset ajatukset tästä. Kirjoitin jo aeimmin yhden pitkän viestin tähän ketjuun.

Lääkärissä tuli tällainen näkemys esille. Olen hieman huono mailailemaan, mutta onko sinulle esimerkiksi kik tuttu?

Ei ole tuttu, onko mahdollista ensin esim mailata ja sitten vaikkapa vaihtaa puh nroa  yms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap: koetko, että kykysi huolehtia lapsista ja olla hyvä vanhempi on alentunut sairauksiesi vuoksi?

Tietysti se on alentunut, eihän minulla muuten olisi diagnoosia. Olen hyvin tietoinen heikkuksistani, ja yritän jatkuvasti kehittää itseäni. Koen, että vanehmmuudessa tarvitsisin todennäköisesti tukea yksilöterapian kautta, jotta osaisin esimerkiksi reagoida lapsen emotionaalisiin tarpeisiin oikein - ja ehkä myös ymmärtää ja kehittää omaa käytöstä & omia tunteita.

Ap

Eiköhän siinä tapauksessa järkikin sano, ettei sinun tule hankkia lapsia. Emotionaalisiin tarpeisiin vastaamista kun ei harjoitella lapsen ja terapeutin kanssa. Lapsi ei ole mikään harjoituskappale. Kyllä terveen tunne-elämän tulee olla vanhemmuuden edellytys. Ja sanon tämän itsekin mt-diagnosoituna ihmisenä. Meidän halumme lisääntyä ei ylitä lapsen oikeutta saada terveet ja tasapainoiset vanhemmat.

Sinun ei kannata jäädä tähän asiaan uhriutumaan vaan rohkeasti lähteä tavoittelemaan muita arokkaaksi kokemiasi asioita elämässä. Mitä pidempään jäät vatvomaan yhteiskunnan mielestäsi epäreilua (mutta kuitenkin täysin perusteltua) vastustusta, sitä huonomman olon vain teet itsellesi.

Elämässä ei saa kaikkea mitä haluaa – mutta aika helkkarin paljon asioita voi silti saada.

Mielestäni olet turhan ankara. Kukaan ei synny valmiiksi vanhemmaksi, ja jokaisella vanhemmalla on omat haasteensa. Siinä mielessä jokainen lapsi on kuitenkin pohjimmiltaan vanhempiensa harjoituskappale. Mitään päätöksiähän tässä tosiaan ei olla tekemässä, eikä asia ole muutenkaan itelleni ajankohtainen.

Ap

Sinulla ei ole normaalia, tervettä tunne-elämää, joka on hyvän vanhemmuuden edellytys. Siksi et voi verrata itseäsi terveisiin vanhempiin ja heidän haasteisiinsa.

Anteeksi, mutta mitä sinä tiedät apn tunne-elämästä?

Sen, minkä ap on itse kertonut ja myöntänyt. Etkö lue ketjuja ennen vastaamista?

Ap on toistuvasti kertonut elävänsä hyvää elämää, on tyytyväinen ja vaikeuksistaan huolimatta vaikuttaa pohtivalta, älykkäältä, on valmis kehittämään itseään niillä osa-alueilla, joissa on ongelmia terapian kautta.

Mielestäni näillä tiedoilla apn lapsella olisi pullat aika hyvin uunissa.

Kenen mielestä on ihan ok, jos pedofiili hankkii lapsen? Entäpä psykopaatti/sosiopaatti? Vai onko mielensairauksissa ja persoonallisuushäiriöissä sellaisia jotka eivät olekaan vanhemmille ok toisten ollessa? Paheksuisitko tuomitun pedofiilin vanhemmuutta vaikka et oikeasti voi tietää miten rakastava vanhempi hän on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.

Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.

Sterilisaatio.

Ei saa alle kolmekymppisenä eikä sekään ole täysin varma.

Diagnooseilla saa, ja munanjohtimien poisto on täyin varma ehkäisykeino. Nainen voi myös aina abortoida.

No ei todella saa millään ahdistuneisuushäiriöllä joka on parannettavissa terapialla ja johon hoito toimii!

Ja itse en voi aborttia eettisistä syistä tehdä, jos raskaus on alkua suostumuksellisesta seksistä.

Sitten olet ilman yhdyntää, kunnes saat sterilisaation. Oma valintasi.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ihmeen takia itsekin vakavista mt-ongelmista kärsivät ylipäänsä katsoisivat mielekkääksi lisääntyä? Eikö arki ole tarpeeksi haasteellista vai vaivat niin mieluisia, että niistä olisi mukava päästä jälkeläistenkin kärsimään? Nyt on 2017. Ketään ei jää vanhoina hoitamatta siksi, jos omia lapsia ei ole. Ei jää peltotyöt tekemättä tms. Surullista miten joidenkin järjenkäyttö on niin alkeellista, että minäminäminä-halu lapseen sumentaa logiikan ja vastuullisen ajattelun täysin. Joku lievä masennus josta jo parannuttu ja vastaavat eivät vaikuta mihinkään, mutta vakavat mt-ongelmat??? Haloo nyt oikeasti!

Eihän tässä kukaan ole lisääntymässä silloin kun sairaus on pahimmillaan päällä vaan vasta sitten kun sairaus on parantunut / oireet lievittyneet tarpeeksi (jos on elinikäinen sairaus).

Nyt puhutaan siitä, että STIGMA säilyy, vuosia vanhakin mt-sairaus näkyy koneella! tästäkin ketjusta huomaa kuinka suuresta stigmasta puhutaan. Onko se reilua, että muut ihmiset ovat sairastuttaneet jonkun henkilön ja sitten tältä henkilöltä evätään normaali loppuelämä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap: koetko, että kykysi huolehtia lapsista ja olla hyvä vanhempi on alentunut sairauksiesi vuoksi?

Tietysti se on alentunut, eihän minulla muuten olisi diagnoosia. Olen hyvin tietoinen heikkuksistani, ja yritän jatkuvasti kehittää itseäni. Koen, että vanehmmuudessa tarvitsisin todennäköisesti tukea yksilöterapian kautta, jotta osaisin esimerkiksi reagoida lapsen emotionaalisiin tarpeisiin oikein - ja ehkä myös ymmärtää ja kehittää omaa käytöstä & omia tunteita.

Ap

Eiköhän siinä tapauksessa järkikin sano, ettei sinun tule hankkia lapsia. Emotionaalisiin tarpeisiin vastaamista kun ei harjoitella lapsen ja terapeutin kanssa. Lapsi ei ole mikään harjoituskappale. Kyllä terveen tunne-elämän tulee olla vanhemmuuden edellytys. Ja sanon tämän itsekin mt-diagnosoituna ihmisenä. Meidän halumme lisääntyä ei ylitä lapsen oikeutta saada terveet ja tasapainoiset vanhemmat.

Sinun ei kannata jäädä tähän asiaan uhriutumaan vaan rohkeasti lähteä tavoittelemaan muita arokkaaksi kokemiasi asioita elämässä. Mitä pidempään jäät vatvomaan yhteiskunnan mielestäsi epäreilua (mutta kuitenkin täysin perusteltua) vastustusta, sitä huonomman olon vain teet itsellesi.

Elämässä ei saa kaikkea mitä haluaa – mutta aika helkkarin paljon asioita voi silti saada.

Mielestäni olet turhan ankara. Kukaan ei synny valmiiksi vanhemmaksi, ja jokaisella vanhemmalla on omat haasteensa. Siinä mielessä jokainen lapsi on kuitenkin pohjimmiltaan vanhempiensa harjoituskappale. Mitään päätöksiähän tässä tosiaan ei olla tekemässä, eikä asia ole muutenkaan itelleni ajankohtainen.

Ap

Sinulla ei ole normaalia, tervettä tunne-elämää, joka on hyvän vanhemmuuden edellytys. Siksi et voi verrata itseäsi terveisiin vanhempiin ja heidän haasteisiinsa.

Anteeksi, mutta mitä sinä tiedät apn tunne-elämästä?

Sen, minkä ap on itse kertonut ja myöntänyt. Etkö lue ketjuja ennen vastaamista?

Hän on kertonut, että esimerkiksi lapsen tunne-elämän tarpeisiin vastaaminen voisi olla vaikeaa. Enempää hän ei tätä avannut. Joten toistan kysymykseni: mistä sinä tiedät mitään?

Vierailija kirjoitti:

Ap on toistuvasti kertonut elävänsä hyvää elämää, on tyytyväinen ja vaikeuksistaan huolimatta vaikuttaa pohtivalta, älykkäältä, on valmis kehittämään itseään niillä osa-alueilla, joissa on ongelmia terapian kautta.

Mielestäni näillä tiedoilla apn lapsella olisi pullat aika hyvin uunissa.

Öö, ei. Ap on kertonut, että hänen kykynsä huolehtia lapsesta on alentunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.

Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.

Sterilisaatio.

Ei saa alle kolmekymppisenä eikä sekään ole täysin varma.

Diagnooseilla saa, ja munanjohtimien poisto on täyin varma ehkäisykeino. Nainen voi myös aina abortoida.

No ei todella saa millään ahdistuneisuushäiriöllä joka on parannettavissa terapialla ja johon hoito toimii!

Ja itse en voi aborttia eettisistä syistä tehdä, jos raskaus on alkua suostumuksellisesta seksistä.

Sitten olet ilman yhdyntää, kunnes saat sterilisaation. Oma valintasi.

Ei ole oma valinta. En minä sille voi mitään, että olen stigmatisoitunut oman sairauteni vuoksi. En ole valinnut sairastua. Enkä todellakaan ole ilman yhdyntää enkä ota sterilisaatiota! Vaan hoidan sairauttani. Jos saan stigman käsiteltyä, niin menen miehelle vaimoksi ja saan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä vaan itselleen katkerat velat, vilat ja valat ja vulat kirjottelee "älä hanki lasta ikinä milloinkaan! Ne pilaa kaiken". Ja lässynlää.

Sun pitäis itse kuunnella_itseäsi_tarkasti mitä oikeesti haluat. Tämä palsta on täysin väärä tällaiselle isolle kysymykselle. Kyllä sun sydän kertoo (ärsyttävä klisee yök mutta totta) oikeen tien.

Narkkari- ja sekopää-äitien huostaanotetut lapsetkin ovat syntyneet vanhemmille, jotka kuuntelivat tarkasti sydäntään ja tekivät niin kuin halusivat. Valitettavasti se sydän ei aina halua hyviä ja oikeita asioita.

Eiköhän raksun käyttäjillä ole se ehkäisy puoli vähän hakusessa ;) he tuskin sydäntään paljoa kuuntelee tuossa asiassa.

Mikä ihme on raksu? Mistä sinä tiedät miten paljon sydäntään esim. narkomaani lasta hankkiessaan kuuntelee? Vai kuvitteletko, että riippuvuus jostain aineesta sumentaa ajatustoiminnan täysin? Tupakoitsijat esimerkiksi eivät ole mielestäsi kelvollisia vanhemmiksi? T: Ex-nisti

Vierailija kirjoitti:

Kenen mielestä on ihan ok, jos pedofiili hankkii lapsen? Entäpä psykopaatti/sosiopaatti? Vai onko mielensairauksissa ja persoonallisuushäiriöissä sellaisia jotka eivät olekaan vanhemmille ok toisten ollessa? Paheksuisitko tuomitun pedofiilin vanhemmuutta vaikka et oikeasti voi tietää miten rakastava vanhempi hän on?

Yllättäen kaikki persoonallisuushäiriöt eivät olekaan samanlaisia! Niistä lisää lukemalla osaat todennäköisesti vastata myös itse omaan kysymykseesi.

Jos luet esimerkiksi narsistisesta persoonasta ja sen jälkeen riippuvaisesta, niin ymmärtänet, miten erilaisia persoonia stigma persoonallisuushäiriö kätkee sisäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on toistuvasti kertonut elävänsä hyvää elämää, on tyytyväinen ja vaikeuksistaan huolimatta vaikuttaa pohtivalta, älykkäältä, on valmis kehittämään itseään niillä osa-alueilla, joissa on ongelmia terapian kautta.

Mielestäni näillä tiedoilla apn lapsella olisi pullat aika hyvin uunissa.

Öö, ei. Ap on kertonut, että hänen kykynsä huolehtia lapsesta on alentunut.

Samalla tavallahan esimerkiksi pienipalkkaisen kyky huolehtia lapsestaan on alentunut. Ei se tee hänestä silti huonoa vanhempaa. Lisäksi sillä lapsella on oletettavasti myös toinen vanhempi.

Ap tiedostaa, että hänen kykynsä on alentunut. Ei se tarkoita, että se olisi sitä jatkossa, tai että se automaattisesti tekisi lapsen elämästä kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen ap täysin samalla tavalla!

Minulla on vaikea sairaus (ahdistuneisuushäiriö) ja sen lisäksi persoonallisuushäiriö.

Lisäksi minulla on vanhat dg:t masennuksesta (ei enää) ja toisesta persoonallisuushäiriöstä (tämä on väärä dg, mutta milläs todistat neuvolassa yms).

Koen, ettei minusta enää ole mihinkään. Olisin halunnut naimisiin ja ehkä lapsiakin. Mutta,  olen erittäin aborttivastainen. En kykene harjoittamaan normaalia sukupuolielämää jos raskaus olisi katastrofi. Ja koska dg:t leimaavat minut, en uskalla ottaa riskiä raskauteen. Kärsin mielettömän kovasta seksuaalisesta halusta (tämä ei ole sairauden oire, vaan ihan normaalia minua :D ) ja haluaisin jakaa elämää miehen kanssa ja olla avioliitossa ja sukupuolisuhteessa. En kuitenkaan voi edes tätä tehdä aborttivastaisuuden takia, koska pelkään, ettei minun annettaisi olla äiti.

Tuntuu niin väärältä, että lapsuudessa koin sellaisia asioita, joita ei pitäisi kokea ja sain vuosikausia kehnoa hoitoa sairauksiini (siitä johtuen yksi väärä dg) ja nyt minun pitäisi sitten kuitenkin elää tässä yhteiskunnassa, jossa olen pelkkää paskaa muiden silmissä, jossa minusta ei tule koskaan vaimoa eikä äitiä. Kidun miehen puutteen ja seksin puutteen takia. Itsekin opiskelen korkeakoulussa ja pärjään niin hyvin kuin pystyn tässä tilanteessa, joten periaatteessa voisin keskittyä vain uraan.

Yhteiskunnan stigma on valtava, se kuinka rumasti puhutaan jatkuvasti niistä, joilla on psyykkisiä oireita ja lisäksi pelottaa se "syyni' mihin joutuisi, jos saisi lapsia. En tule koskaan olemaan normaali kansalainen enää tässä maassa.

En ole tehnyt muuta väärää kuin sairastunut :( Sairauksistani pystyy paranemaan ja persoonallisuushäiriönkin kanssa elämään, mutta en tiedä mitä iloa se tervehtyminen minulle toisi.

Ajatellaan, että löytäisin miehen ja perustaisin perheen.

Pelottaisi mennä neuvolaan, kyseltäisiin jatkuvasti jaksamisesta, sossut ehkä tulisivat käymään, kaikki ongelmat olisivat tietenkin mun mt-ongelmia. Entäs sitten synnytys? Huudeltaisiinko siinä ryhmähuoneessa kaikkien muiden äitien kuullen mun mt-ongelmat? Suhtauduttaisiinko kaikkiin pyyntöihini mt-ongelmina? Olen esim erittäin häveliäs, en halua näyttää rintoja ja häpyjä vieraille miehille, esim imetystilanteessa en halua että muut miehet kuin omani näkee (hoitohenkilökunta kuitenkin ok). Tämäkin varmaan tulkittaisiin psyykeoireeksi vaikka kyseessä olisi arvoihin perustava asia. Samoin seksuaalisuusasiat yms ovat minulle erittäin yksityisiä juttuja.

Huono hoito vaurioitti minua pahasti, nyt olen onneksi päässyt erinomaiseen hoitoon, joka on vielä kesken. En vain tiedä, miksi enää jatkaa mitään tässä elämässä.

Se, että minua on kohdeltu kaltoin, sairastutti minut ja nyt minä olen se "syntipukki, se stigmatisoitu yhteiskunna paskakasa, joka kehtaa vielä loisia muiden verorahoilla".

Hanki nyt hyvänen aika sterilisaatio, niin pääset nauttimaan normaalista seksielämästä, ja elämänlaatusikin paranee. Noilla diagnooseilla heltiää lupa, vaikka olisit alle 30.

Sterilisaatio voi pettää, joten mikään ehkäisy, ei edes se, auta tähän ahdistukseen. Minun pitäisi kokea kelpaavani äidiksi, jotta voin olla sukupuolisuhteessa.

Strilisaatio + kondomi varmat päivät on esimerkki ehkäisytavasta, joka ei voi pettää. Mutta tuollainen seksipelko on mielenterveysongelma jo itsessään.

En voi ottaa sterilisaatiota, koska haluan mahdollisesti vielä perustaa perheen. Toisekseen, en edes saisi sitä iän vuoksi. Diagnoosit eivät riitä syyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sairastaa periytyvää sairautta kuten skitsofreniaa, ei tule lisääntyä. Ukillani on se, isälläni on se ja veljeni sairastui siihen 11 vuotta sitten. Nyt veljeni on alkoholisti kun ei pää kestänyt. Itse olen 38-vuotias ja toivon että se jätti minut väliin. Silti pelottaa.

Eli pitää jättää parisuhde ja normaali sukupuolielämä väliin? Raskaus voi aina alkaa. Kaikille ei myöskään sovi hormonaalinen ehkäisy, jolloin on pakko käyttää vain kondomia.

Sterilisaatio.

Ei saa alle kolmekymppisenä eikä sekään ole täysin varma.

Diagnooseilla saa, ja munanjohtimien poisto on täyin varma ehkäisykeino. Nainen voi myös aina abortoida.

No ei todella saa millään ahdistuneisuushäiriöllä joka on parannettavissa terapialla ja johon hoito toimii!

Ja itse en voi aborttia eettisistä syistä tehdä, jos raskaus on alkua suostumuksellisesta seksistä.

Sitten olet ilman yhdyntää, kunnes saat sterilisaation. Oma valintasi.

Ei ole oma valinta. En minä sille voi mitään, että olen stigmatisoitunut oman sairauteni vuoksi. En ole valinnut sairastua. Enkä todellakaan ole ilman yhdyntää enkä ota sterilisaatiota! Vaan hoidan sairauttani. Jos saan stigman käsiteltyä, niin menen miehelle vaimoksi ja saan lapsia.

Toivottavasti uhriasemaan vetäytymisen käsittely on oma mielenterveyden paranemisprosessiasi.

Vinkki: päätös siitä, teetkö abortin vai et, on Suomessa täysin sinun. Jos et halua tehdä aborttia, ja siksi et voi harrastaa seksiä, tuo on oma valintasi.