Lue keskustelun säännöt.
Ns "paremman perheen" lapset huom! Kertokaa kokemuksianne
24.06.2017 |
Anteeksi provokatiivinen sanavalinta otsikossa, mutta haluan kerätä kokemuksia nimenomaan erilaisten taustojen omaavilta. Kenen ympäristössä sitten mitäkin on pidetty "parempana". Sen voitte itse määrittää. Yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan kaiketi sosiaalista ja taloudellista asemaa.
Tarina ketjun taustalla:
Minä ja mieheni tullaan aika vaatimattomista oloista. Olemme kuitenkin koulutuksen ja työn kautta päässeet pitkälle elämässä. Meillä on kummallakin hyvä itsetunto ja positiivinen asenne elämään, joten ei paljon kiinnosta mitä joku ulkopuolinen meistä ajattelee. Sen sijaan tuntuu ihan älyttömän epäreilulta, että meidän lapset joutuvat elämään ikäänkuin suurennuslasin alla. Lapsilla ei ole osaa eikä arpa meidän uravalintoihin, mutta joutuvat vastaamaan niistä tavalla tai toisella. Todella suuria ennakkoluuloja ihmisillä on ja näköjään sitä pidetään ihan hyväksyttävänäkin. Ihmisillä on oikeesti kanttia suorastaan pirullisia kommentteja latoa lapsille. Meidän lapset ei poikkea muista lapsista mitenkään.
Mitä ajatuksia herättää? Millaisia kokemuksia?
Kommentit (244)
Vierailija kirjoitti:
Jos rikkaasta perheestä tuleva lapsi menestyy, en usko sen hirveästi olevan lapsen hyvyttää vaan enneminkin olosuhteiden ja ympäristön muokkaama jatkumo.
Jos köyhästä perheestä tuleva lapsi tekee luokkanousun on hän onnistunut, jos hän pysyy köyhänä se on normaalia. Mikäli rikkaasta perheestä tuleva pystyy luokassaan on se normaalia ja mikäli kokee luokkalaskun on hän epäonnistuja.
Entä kun rikkaasta perheestä tuleva lapsi ei menesty. Kirjoittaa huonot arvosanat, jatko-opinnot hakususessa vielä useamman vuoden jälkeen kirjoituksista. Ilman työntekoa ei arvosanoja saa, oli rikas tai köyhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kokemukseni on se, että aikuisten esimerkistä lapset keksii aina kyräillä toisilleen jostain.
Asiat voi ilmaista niin monella tavalla. Omasta perhetaustastani (lapsuudestani) esimerkiksi:
Tapa 1: yh-äiti, matalapalkka hoiva-ala, kolme lasta. Lasten isä velkainen alkoholisti. Asutaan vuokralla, irtaimiston lisäksi ei mitään omaisuutta, ajetaan halvalla ja vanhalla peltipurkilla jotta töihin päästään.
Tapa 2: Kolmen lapsen äiti. Edistynyt ja osaava erikoissairaanhoitaja. Lukenut, kokenut ja opiskellut paljon etenkin nuorena. Arvostaa koulutusta, harrastuksia ja matkustelua. Kannustaa lapsiaan kaikkeen tähän, vaikka eletäänkin vähän matalammalla budjetilla. Lasten isä asuu muualla, mutta tapaa lapsiaan usein ja opettaa heille asioita ja taitoja, joita useimmilla ihmisillä ei ole. Joskus isä repsahtelee juomaan, mutta suurimman osan ajasta on rakastava ja kasvatusvelvollisuudet täyttävä isä. Isäkin kannustaa kouluttautumaan.
Minua niin kyllästyttää kuunnella tätä luokkajakoajattelua ja asiassa uhriutumista - puolin ja toisin. Sain vanhemmiltani aivan korvaamattoman pääoman henkisessä muodossa: "luokkataso" on hirveän pinnallinen määritelmä, joka ei osoita sitä, millaisen elämän kukin voi itselleen rakentaa. Molemmat vanhempani ovat kyllä taas omiin taustoihinsa nähden eläneet hyvin epäkonventionaalisen elämän. Sellainen kai kasvattaa arvoja ja ajatuksia, joita siirretään omille lapsille.
lellipentu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lellipentu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lellipentu kirjoitti:
Olen 18-vuotias ja tulen hyväosaisesta perheestä. ---
Pahoittelut romaanista.
No nyt on humblebragit kohdillaan!
Eikös vaan olekin :D Pitää sitä anonyyminä päästää itsetuntoa pönkittämään! Mutta tosiaan, mitä tässä pitäisi sanoa? "Paskaa on ollut kun on ollut rahaa", vai pitäiskö kenties kertoa siitä miten isäukon painostus pärjätä tietysti pahensi kympin tytön suorituspaineita ja vuosien syömishäiriökierrehän siitä tuli?
Ihan tavallisen perheen ihan tavallinen tyttöhän sinä olet. Mikä kumma tarve sinulla on asemoida itsesi isän ja perheesi kautta?
En ole varma, tajusinko oikein mihin viittaat. Jos meinaat ensimmäistä viestiäni, jossa perheen/+isän vaikutus minuun ja asemaani on pääosassa.. luulin että ketjun idea oli kertoa omista kokemuksista tästä aiheesta? Tätä en oikeasti nyt hoksaa, voitko valaista.
Jos taas meinaat paineiden kokemista kun ei mussa mitään erityistä ole, haluan huomauttaa, että jos ympäristöstä tulee runsaasti palautetta miten on niin paljon potentiaalia ja susta vielä kuullaan ja luepa lääkäriksi ja muuta potaskaa niin kyllä sitä vaan esiteini alkaa itsestään luulla liikoja ja kuvitella, että moniakin kiinnostaa miten pärjäilee :--D Nyt vähän kypsyttyä ajattelen kyllä olevani juuri "tavallisen perheen tavallinen tyttö" eikä oo tarvetta olla enää mikään supersuorittaja. Ei muuta sitä faktaa, että olen _kokenut_ perheen varallisuuden vaikuttavan, eikä sitä, että nopealla googlauksella alle prosentti suomalaisista kuuluu tähän ryhmään, joka on ilmeisesti mielestäsi "ihan tavallisuuteen" kuuluvaa.
Ymmärrän, että sokeiden valtakunnassa yksisilmäinenkin kokee itsensä kuninkaaksi. Ylimielisyytesi ja itseriittoisuutesi tuntuu kuitenkin hiukan vaaralliselta, koska isommat paikkakunnat ovat täynnä tuota ylempää keskiluokkaa, eivätkä vanhempasi olisi mitään kiinnostavaa siinä kontekstissa. Lääkärin ammattiinkin pääsee pyörähtämällä Tartossa, ei se ole varsinkaan nykyään mitään sellaista, millä aikanaan keräisit ihailua.
Luvassa voi olla pettymyksiä itseesi ja omaan elämääsi.
Toivottavasti kuitenkin isket kultasuoneen ja saat jatkaa paistattelua. Tai sitten kannattaa muuttaa takaisin maalle.
On noita luokkalaskijoita muuten aika paljon 80-luvun jälkeisissä sukupolvissa.
En määrittele itseäni epäonnistujaksi vaikka vanhempien elintaso jäisikin tavoittamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rikkaasta perheestä tuleva lapsi menestyy, en usko sen hirveästi olevan lapsen hyvyttää vaan enneminkin olosuhteiden ja ympäristön muokkaama jatkumo.
Jos köyhästä perheestä tuleva lapsi tekee luokkanousun on hän onnistunut, jos hän pysyy köyhänä se on normaalia. Mikäli rikkaasta perheestä tuleva pystyy luokassaan on se normaalia ja mikäli kokee luokkalaskun on hän epäonnistuja.
Entä kun rikkaasta perheestä tuleva lapsi ei menesty. Kirjoittaa huonot arvosanat, jatko-opinnot hakususessa vielä useamman vuoden jälkeen kirjoituksista. Ilman työntekoa ei arvosanoja saa, oli rikas tai köyhä.
Niin, jos rikkaan perheen lapsi ei menesty se on sekä tämän lapsen että hänen vanhempiensa vika ja osoitus että rikas perhe on huono perhe. Jos taas köyhän perheen lapsi ei menesty on hän vain olosuhteidensa uhri. Duh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani palkitsivat minua rahallisesti menestyksestäni, joten kerrytin niin sievoisen pesämunan että opiskeluaikoinani toimin ystävilleni pimeänä pankkina joka lainasi max 1000€:n kertasummia yleensä 2%:n kuukausikorolla.
Opin siis pesunkestäväksi kapitalistiksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rikkaasta perheestä tuleva lapsi menestyy, en usko sen hirveästi olevan lapsen hyvyttää vaan enneminkin olosuhteiden ja ympäristön muokkaama jatkumo.
Jos köyhästä perheestä tuleva lapsi tekee luokkanousun on hän onnistunut, jos hän pysyy köyhänä se on normaalia. Mikäli rikkaasta perheestä tuleva pystyy luokassaan on se normaalia ja mikäli kokee luokkalaskun on hän epäonnistuja.
Näinhän ne monet ajattelevat, että hyvistä lähtökohdista ponnistava ei ikäänkuin olisi ansainnut menestystään, että vaikka kuinka ahkerasti tekisi töitä ja kehittäisi itseään niin kaikki olisi kuitenkin kultatarjottimella eteen kannettu. Ei haluta myöntää että monet niistä asioista jotka auttavat varakkaamman väen lapsia menestymään, kuten koulutuksen arvostus ja kouluun paneutuminen, kirjojen lukeminen ja lasten kanssa keskustelu ja muutenkin vanhempien aktiivinen kiinnostus lasten elämään, ovat kyllä lähestulkoon jokaisen saavutettavissa. Mielummin jatketaan sitä ajattelumallia että koulunkäynti on hikareille ja kirjat tylsiä, ja että menestyjät ovat joko poikkeusyksilöitä (ja yleensä ylpistyneitä nousukkaita jotka kuvittelevat olevansa jotenkin parempia) tai sitten sellaisia jotka eivät "oikeasti" mitään osaa ja ovat vain suhteilla ja vanhempien rahoilla päässeet eteenpäin. Todellisuudessahan se menestys ei oikeasti kenellekään tule ilman työntekoa ja panostamista. Rahaa saattaa jollekin oikeasti rikkaan perheen hulttiojälkeläiselle pudota perinnön muodossa, mutta sehän ei olekaan sitä elämässä menestymistä sen enempää kuin joku pelkkien sosiaalitukien varassa eläminenkään.
Et näytä ymmärtävän, että siihen, millaisiin oloihin syntyy, ei pysty vaikuttamaan.
Tässä "kilpajuoksussa" on eroa sillä, aloittaako juoksun levänneenä viimeisen päälle olevilla lenkkareilla ja suvun kannustamana vai joutuuko ensin keräämään pulloja, jotta saa jonkunlaiset lenkkarit käydä itse ostamassa jostain halpakaupasta, ilmoittautuu itse kisaan, hoitaa ja kannattelee omia vanhempiaan ja sitten yrittää pärjätä yksikseen siinä kilpailussa, kun mitään suhteita ja verkostoja ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani palkitsivat minua rahallisesti menestyksestäni, joten kerrytin niin sievoisen pesämunan että opiskeluaikoinani toimin ystävilleni pimeänä pankkina joka lainasi max 1000€:n kertasummia yleensä 2%:n kuukausikorolla.
Opin siis pesunkestäväksi kapitalistiksi
Epäuskottava tarina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rikkaasta perheestä tuleva lapsi menestyy, en usko sen hirveästi olevan lapsen hyvyttää vaan enneminkin olosuhteiden ja ympäristön muokkaama jatkumo.
Jos köyhästä perheestä tuleva lapsi tekee luokkanousun on hän onnistunut, jos hän pysyy köyhänä se on normaalia. Mikäli rikkaasta perheestä tuleva pystyy luokassaan on se normaalia ja mikäli kokee luokkalaskun on hän epäonnistuja.
Näinhän ne monet ajattelevat, että hyvistä lähtökohdista ponnistava ei ikäänkuin olisi ansainnut menestystään, että vaikka kuinka ahkerasti tekisi töitä ja kehittäisi itseään niin kaikki olisi kuitenkin kultatarjottimella eteen kannettu. Ei haluta myöntää että monet niistä asioista jotka auttavat varakkaamman väen lapsia menestymään, kuten koulutuksen arvostus ja kouluun paneutuminen, kirjojen lukeminen ja lasten kanssa keskustelu ja muutenkin vanhempien aktiivinen kiinnostus lasten elämään, ovat kyllä lähestulkoon jokaisen saavutettavissa. Mielummin jatketaan sitä ajattelumallia että koulunkäynti on hikareille ja kirjat tylsiä, ja että menestyjät ovat joko poikkeusyksilöitä (ja yleensä ylpistyneitä nousukkaita jotka kuvittelevat olevansa jotenkin parempia) tai sitten sellaisia jotka eivät "oikeasti" mitään osaa ja ovat vain suhteilla ja vanhempien rahoilla päässeet eteenpäin. Todellisuudessahan se menestys ei oikeasti kenellekään tule ilman työntekoa ja panostamista. Rahaa saattaa jollekin oikeasti rikkaan perheen hulttiojälkeläiselle pudota perinnön muodossa, mutta sehän ei olekaan sitä elämässä menestymistä sen enempää kuin joku pelkkien sosiaalitukien varassa eläminenkään.
Et näytä ymmärtävän, että siihen, millaisiin oloihin syntyy, ei pysty vaikuttamaan.
Tässä "kilpajuoksussa" on eroa sillä, aloittaako juoksun levänneenä viimeisen päälle olevilla lenkkareilla ja suvun kannustamana vai joutuuko ensin keräämään pulloja, jotta saa jonkunlaiset lenkkarit käydä itse ostamassa jostain halpakaupasta, ilmoittautuu itse kisaan, hoitaa ja kannattelee omia vanhempiaan ja sitten yrittää pärjätä yksikseen siinä kilpailussa, kun mitään suhteita ja verkostoja ei ole.
Tuota, kyllä se kunnianhimo ja menestyksen nälkäisyys on tärkeimpiä tekijöitä omalle uralle. Köyhemmistä olosuhteista Suomessa haluttiin parempaa ja yritettiin "ilman niitä merkkilenkkareita", tehtiin töitä tosissaan. Oltiin valmiita hakemaan koulutus, tekemään töitä tosissaan. Aikoinaan 90luvulla olin yliopistopiireissä Ruotsissa. Siellä huomasi ruotsalaisen hyvinvointikulttuurin laiskistuttavan vaikutuksen: ainoastaan poikkeusruotsalaiset viitsivät tehdä tosissaan töitä uransa eteen, suurin osa eleli tyytyväisenä, teki lapsia ja piti lomia kun ulkomaiset, nälkäiset tutkijanalut veivät suuren osan paikoista ja rahoista tutkimuksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Useimmat kuvaavat tässä aivan taviselämää. Tohtori töissä yliopistolla tai DI keskijohdossa, ei nykyaikana peruskeskiluokkaa kummempi juttu. Ymmärrän, että joku sinebrychoff voisi saada ylimääräistä huomiota koulussa, mutta nyt puhutaan ihan tavallisista elämänpoluista. Tosiaanko jossain nekin herättävät närää?
No Suomessa tuntuu rikkaan määritelmä olevan yli 3000e kuukausipalkka ja vähintään ammattikorkeakoulutus. Ainakin jos katkeria tukien varassa eläviä vähätuloisia on uskominen.
Suoraansanoen vituttaa tuo "nokun varakkaista perheistä tulevat lapset saa kaiken eteen kannettuna"-asenne jota vielä kolmekymppisenäkin kuulee ikätovereiltaan. Etenkin kun köyhästä perheestä tullut on vetäissyt lukiossa ysin keskiarvon mutta päättää silti jättää ammatin hankkimatta laiskuuttaan ja menee tekemään hanttihommia samalla kun avautuu minulle hyvätuloisesta perhetaustastani. Ei meillä koskaan kehuttu tai lahjottu koearvosanoista toisin kuin muissa perheissä, itse omaa kiinnostustani hoidin koulumenestystä ja omilla ansioillani pääsin opiskelemaan hyvätuloisen ammatin aikuisena. Maksan joka kuukausi yli kolmasosan palkastani veroihin vain kuunnellakseni "nuoruudenystäviltä" valitusta ja vittuilua tulotasostani. Sanomattakin selvää etten hengaile enää kuin oman tulo- ja koulutustason ihmisten kanssa välttääkseni tuon naurettavan "herravihan". Huoh.
Varakkaista perheistä aivan yhtä lailla tulee huumeaddiktoituneita luusereita ja köyhistä rikkaita menestyjiä, ei se ole mitenkään tulotasoon sidoksissa oleva asia. Vastahan Lönnrotinkadulla asuneen rikkaan lääkärinaisenkin poika huumepäissään tappoi hänet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli rahaa mutta vanhemmat halusivat elää "vaatimattomasti" . Ei ollut mitään ökytaloja eikä asuttu rikkaalla alueella, omistusasunto vanhasta kerrostalosta joka rempattiin. Rahaa käytettiin esimerkiksi sitten matkusteluun ja mä sain paljon käyttörahaa, koiraankin upposi paljon. Nykyään isä sitten pyöriikin niillä säästöillä ympäri maailmaa mikä oli kai tarkoituskin. En sinällään erottunut porukasta mutta muistan lapsuudesta pari "kaveria" jotka yrittivät aina hyötyä musta kun olivat hoksanneet että meillä on varallisuutta. Olin vielä lapsena todella kilttikin että mua ei haitannut tarjota kaverille vaikka karkkipussia tai leffalippua enkä osannut sanoa ei vaikka hoksasinkin että joku käytti mua hyväksi.
Aina painostettiin opiskelemaan ja menemään eteenpäin elämässä ja tekemään rahaa. Joka kyllä kostautui mulle siten että romahdin ja musta tuli lähinnä alisuoriutuja. Aivoja mulla kyllä riittäisi vaikka mihin mutta ainoa asia mitä haluan on pois oravanpyörästä ja olla onnellinen. Mä tiedän miltä raha ja materia tuntuu ja tiedän ettei se tuo mitään erityistä elämään.
Kasvoin tavis perheessä omakotitalossa, harrastuksia oli ja pärjäsin koulussa paremmin kuin muut. Rahasta ei ollut puutetta mutta jouduin sorsituksi yhden romani-tytön toimesta joka alkoi uhkailemaan ja perusti kiusausryhmän. Hän kutsui mm. kotiinsa ja hänen kaverinsa 14v väitti että olen sosiaalitoimen tarkkailussa. Alkoi tulla kaikenlaisia ongelmia noin kahden vuoden ajan. Tyttö mainostaa nykyään kahta rumaa poikaansa 30 sentin piraattivaatteissa feisbuukissa. Kävin lukion ja yliopiston ja olen ollut 10 vuotta työelämässä vaikka musta piti kuulemma tulla lähiömamma kun mulla oli Cittarin vaatteet. En usko että sosiaaliluokkia on olemassa Suomessa, raha ratkaisee. Kun lukee lehtiä ja blogeja wannabe rikkaat kuten Aitolehto ovat ostaneet lifestylensä pikavipeillä. Oikeasti rikkaat menee potkukelkalla ostamaan silakoita markkinoilta kuten perhetuttu jo edesmennyt pohatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinällää liity asiaan mutta näin narsisti isän lapsena minulle kyllä sanottiin niin monta kertaa että olen koulussakin kiusattu vain perheemme varallisuuden ja erittäin korostuvan paremmuuden takia että itsekkin kasvoin siihen ajatusmalliin että olen muita satakertaa parempi(nyt ikää kertyyneenä ymmärtänyt isän narsistipuheet ja päässyt elämässä eteenpäin) joten lapsille siitä ei kannata puhua
Varakkaista perheistä ja lapsista on vain yksi kokemus omien lasten kautta. Esikoisen luokalla oli varakkaan lapsen poika. Vähän sattui korvaan sen pojan puheet "Mulleppa ostettiin tämmönen pyörä, eipä teillä ole varaa" yms. kehuskelua.
No ei asumassamme kylässä kenellekään muulle penskalle ollut todellakaan varaa ostaa aina uusimpia läskipyöriä ja uusinta mallia puhelimia yms.
Muuten en tunne oikeasti varakkaita ihmisiä. Omatkin kuukausitulot on jossain 5000 euron paikkeilla, joten ihan persaukisia emme ole itsekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen rikkaasta perheestä ja ensimmäisenä myöntämässä että se on tehnyt elämästäni helpompaa ja parempaa. Niin myös teidän lapsien. Olisko noiden manailijoiden puheessa kuitenkin paljon totta? Tai ainakin heillä täysi syy uskoa niin.
Varmasti moni asia onkin helpompaa, eihän sitä voi kiistää. Kyse on siltä osin siitä, ovatko lapset tästä asemastaan tietoisia ja miten he tähän asemaansa suhtautuvat. Mitään hemmoteltuja nirppanokkia he eivät todellakaan ole.
Mutta kuten tässäkin ketjussa on nähty.. Hyvät todistukset? Kouluarvosanat? Aktiivinen harrastustoiminta? Kai se on kuitenkin lapsen ansiota pitkälti, vaikka toki vanhempien tuki (taloudellinen ja henkinen) on merkityksellistä. Jotkut pyrkivät aktiivisesti mitätöimään näitä sillä, että lapsi saa kaiken valmiina.
Lapsen ansiota toki, mutta on myös erittäin suuri merkitys vanhempien asenteella. Olen itse vähävaraisesta, muuta ns. sivistyneestä perheestä. Lapsuuteeni kuuluivat lukemiseen kannustaminen, perheen yhteiset museo- ja taidemuseokäynnit, kulttuuri ja taide,yhteiskunnallisista asioista keskusteleminen, muiden auttaminen ja ennenkaikkea pohjaton tiedonjan, jonka oli kotikasvatuksen ansiota.
Olen sen ikäinen, että minulle mahdolistui ns sosiaalinen nousu (kiitos hyvinvointivaltion), samoin sisaruksilleni. Tänä päivänä olemme taas tilanteessa, jolloin sosiaalinen nousu on jo huomattavasti vaikeutunut.
Kenties asenteellisuus syntyykin tietynlaisesta tulevaisuuden uskon menettämisestä. Ilman uskoa parempaan tulevaisuuteen ihmisellä ei ole mitään.
Komppaan monia muita kirjoittajia. Asuin lapsuuteni pienellä paikkakunnalla, joten vanhempieni koulutus, ammatti ja tulotaso oli kaikkien tiedossa. Raha helpotti elämää rutkasti, sitä en kiellä, mutta itse olen saavuttanut sen, mitä minulla nyt on.
Rasittavaa lapsuudessa ja nuoruudessa oli se, että ihmiset olettivat, että olen laiska ja pidän rahaa itsestäänselvyytenä. Näin ei todellakaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava ketju. Keskiluokkaiset ihmiset vuodattavat elämäntarinoitaan, joissa he "eivät ole mitään ihmeellistä". Samalla he parhaansa mukaan etsivät mittareita, joilla voivat kokea olevansa parempia kuin muut.
Tämä status-tietoisuus elää teissä erittäin vahvana.
No sehän tässä niin outoa onkin kun MUUT alkavat kohdalla eri tavoin kun olet "herra". Itse on ajatellut vaan opiskelleensa itselleen kiinnostavan ammatin ja sitten tuosta "huimasta" maisterin tittelistä saa kuulla jatkuvaa kettuilua.
Mä muuten kerron todella harvoille olevani maisteri. Se on yllättävän kova pala monelle.
Maisterin tutkinnon saa nykyään melkein 25 % ikäluokasta. Missä ihmeessä te oikein liikutte, jos tuokin on jo kova pala jollekin?
Ilmeisesti omat vertailukohtani ovat nyt jotenkin pielessä, kun 6 tonnin kuukausitulot, satasen vuositulot jossain maaseudulla, rehtori-isä tai maisterin tutkinto ovat jotenkin erityisiä tai kateutta herättäviä juttuja. Pikkupaikkakunnilla en ole koskaan elänyt, joten ehkä se selittää.
Joo, missä ihmeen illuusiossa nämä ihmiset elävät?
Itse en ole varakas, vaikka vapaa-aika asutaan maalla ja viikot ison kaupungin keskustassa, niin kummassakaan en ole huomannut täällä väitettyä ilmiötä, vaikka naapurustossa on asunut kymmeniä vuosia perhe, joka kuuluu Suomen suuri tuloisiin ja varakkaampiin joukkoon.
Ja noita maistereitakin on pilvin pimein, enkä en tähän mennessä ole ymmärtänyt heitä pitää jonakin eliittinä, vaan tasavertaisena naapureina.
Olen todella hämmästynyt kommenteista, jota käydään 2000-luvulla ja on suoraan jostakin historiallisesta romaanista viime vuosisadan alusta.
Ihana tuokin DI määritelmä.
Miten tänne onkaan eksyneet kaikki Suomen varakkaat ja vielä yhtä aikaa, kun todellisuudessa heitä on vain muutama sata.
Asuinalueella on valtava merkitys. Asumme itse usean miljoonan ihmisen kaupungin eliittialueella, ja täällä on helppoa, koska raha, asema ja koulutus ei erottele ihmisiä, kaikilla on niitä. Mitään herravihaa ei lasten kavereilla ole. Täällä lapsemme saavat kasvaa taviksina.
Suomessa herraviha ylipäätään on suurempaa, ja sitä on paljon suomalaisittain keskikokoisissa kaupungeissa. Ja onhan sitä tässäkin ketjussa.