Lue keskustelun säännöt.
Ns "paremman perheen" lapset huom! Kertokaa kokemuksianne
24.06.2017 |
Anteeksi provokatiivinen sanavalinta otsikossa, mutta haluan kerätä kokemuksia nimenomaan erilaisten taustojen omaavilta. Kenen ympäristössä sitten mitäkin on pidetty "parempana". Sen voitte itse määrittää. Yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan kaiketi sosiaalista ja taloudellista asemaa.
Tarina ketjun taustalla:
Minä ja mieheni tullaan aika vaatimattomista oloista. Olemme kuitenkin koulutuksen ja työn kautta päässeet pitkälle elämässä. Meillä on kummallakin hyvä itsetunto ja positiivinen asenne elämään, joten ei paljon kiinnosta mitä joku ulkopuolinen meistä ajattelee. Sen sijaan tuntuu ihan älyttömän epäreilulta, että meidän lapset joutuvat elämään ikäänkuin suurennuslasin alla. Lapsilla ei ole osaa eikä arpa meidän uravalintoihin, mutta joutuvat vastaamaan niistä tavalla tai toisella. Todella suuria ennakkoluuloja ihmisillä on ja näköjään sitä pidetään ihan hyväksyttävänäkin. Ihmisillä on oikeesti kanttia suorastaan pirullisia kommentteja latoa lapsille. Meidän lapset ei poikkea muista lapsista mitenkään.
Mitä ajatuksia herättää? Millaisia kokemuksia?
Kommentit (244)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat kuvaavat tässä aivan taviselämää. Tohtori töissä yliopistolla tai DI keskijohdossa, ei nykyaikana peruskeskiluokkaa kummempi juttu. Ymmärrän, että joku sinebrychoff voisi saada ylimääräistä huomiota koulussa, mutta nyt puhutaan ihan tavallisista elämänpoluista. Tosiaanko jossain nekin herättävät närää?
Tätä minäkin ihmettelin:O Ihmiset joilla on omakotitalo ja reissaavat muutaman ulkomaanmatkan vuodessa luulevat että muut pitävät heitä vähintään Räikkösinä. No siis tietysti paljon fiksumpina ja myös nätimpinä versiona Räikkösistä;D
Kuvittele, että Suomessa erottuu jo sillä hyväpalkkaisella taviselämällä. Siksi pidetäänkin matalaa profiilia rahan suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moi AP! Täytyy tälleen ylemmästä keskiluokasta huudella, että olen usein sitä mieltä, että te aikuiset käyttäydytte oikein hyvin ja olette mukavia, mutta meidän naapurustossa ainoat kiusaajat ovat teidän lapsianne. Ei meillä täällä ylemässä keskiluokassa lapset opeta toisille lapsille mikä on se "oikea ja paras" auto/vaate/tavaramerkki ja mollaa ja hauku kaikkea muuta. Me ei myöskään olla heti menossa lasten vaatimuksiin mukaan (uusimmat lelut, urheilutarvikkeet, muotivaatteet), koska no, rahaa ei ole yhtä paljon käytettävissä kuin teillä ja haluan opettaa lapsille, ettei muodin mukana poukkoilu ole elämässä kovinkaan tärkeää. Ehkä huomaamatta hemmottelette lapsianne ja he käyttäytyvät muita lapsia kohtaan todella ylimielisesti? En voi toki yleistää, tässä meidän lähipiirissä asia on vain näin. Vanhemmat ovat aina ulospäin olleet mukavia, mutta miksi sitten lapset käyttäytyvät kuin euroopan omistajat?? En kuittaile lapsille, mutta omilleni kyllä sanon, että kannattaa ehkä valita seuransa paremmin.
Ei nää paremman väen vanhemmatkaan ole mukavia kuin pinnalta. Käytös on muodollisesti hyvää ja ystävällistä, mutta työpaikalla puukotetaan surutta muita selkään, varsinkin heikompia, ja maailmasta ymmärretään loppujen lopuksi hyvin vähän. Toisten vaikeuksia ja ponnisteluja ei vaan kyetä näkemään, kun itselle kaikki on tullut niin helposti. Mulla on just tällanen naapurin rouva. Olisin mielelläni hänen ystävänsä. Hän on aidosti mukava, kunnes taas tölväisee jotain typerää ja lapsellista, ajattelematonta suustaan. En usko, että hän tekee sitä tahalleen, hän ei vaan ymmärrä että toisella ei ole rahaa, tai että tämän on pakko käydä töissä, tai että toisen mies ei maksa elareita tm. Hyväosaiset osaavat olla uskomattoman typeriä ja sokeita joskus.
Koettu näin he puolustavat väkeään paremmin kuin köyhistä oloissa. Kaikkeen osataan varautua, ongelmat toki ovat samoja ei vaan pääse kasautumaan kun kukaan ei uskalla stalkata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja molempien bruttopalkka on ollut vähintään 6t€ koko lapsuuteni ajan, mutta olen kotoisin yhdeltä Espoon hyvätuloisimmista alueista, joten muihin lapsiin verrattuna vanhempani olivat ihan normaalituloisia. En edes tajunnut meidän olevan mitenkään tavallista varakkaampia, varsinkin kun koulussa oli myös niitä oikeasti todella rikkaiden lapsia, ja eivät mun vanhemmat sentään mitään monimiljonäärejä ole.
Mut laitettiin harrastamaan kaikenlaista. Äiti yritti saada mua innostumaan pianonsoitosta ja baletista, mutta olin aika poikatyttö eivätkä nuo harrastukset pitkään kiinnostaneet, sen sijaan olin todella innostunut ratsastuksesta. Omaa hevosta vanhemmat eivät kuitenkaan suostuneet mulle ostamaan. Perheen yhteiset harrastukset olivat laskettelu ja purjehdus. Matkustimme ulkomailla tyypillisesti kolme kertaa vuodessa. Kesällä tehtiin yksi viikon reissu Eurooppaan, jossa kierrettiin kaikki kulttuurihistorialliset nähtävyydet ja vanhemmat opettivat historiaa. Toisaalta mua ei yritetty liikaa suojella, vaan ihan ala-asteikäisenä kiersin jo natsimuseoissa, joissa oli esillä ihmisten ihosta tehtyjä lampunvarjostimia, videoita keskitysleireistä yms. Joululomalla oltiin pari viikkoa jossakin lämpimässä ja hiihtolomalla Alpeilla laskettelemassa. Vanhemmat seurasivat joka päivä uutisia ja lukivat Hesarin ja heidän katsomansa viihdeohjelmatkin olivat näitä poliittisia satiireja yms, joten olin jo yläasteella tottunut seuraamaan maailman menoa.
Mielestäni en ole kuitenkaan niin pumpulissa kasvanut kuin monet muut luokkalaiseni, sillä toinen vanhemmistani on lääkäri ja hän aina kertoi juttuja päivystykseen tulleista narkkareista, vangeista, alkoholisteista jne. Hän myös äänesti SDP:tä (toisin kuin kaikki muut asuinalueellani, jotka olivat avoimesti vannoutuneita Kokoomuksen kannattajia :D) ja muutenkin paasasi usein päivällispöydässä vähäosaisten puolesta. Mua on myös aina kannustettu töihin ja olenkin aina opiskelujen aikana elättänyt itse itseni tehden välillä kolmeakin duunia yhtä aikaa. Yliopistossa opiskelun ohella olen ollut aina n. 20 h viikossa osa-aikatyössä enkä ole juurikaan saanut vahemmilta rahaa peruselämiseen enää omilleni muuton jälkeen. Mutta on meillä hulppeat joulu- ja synttärilahjat edelleen, viimeksi sain synttärilahjaksi ulkomaanmatkan vaikka lähestyn jo melkein kolmeakymppiä, joten kyllähän mä hemmoteltu olen... Isoisältäni sain aina joulu- ja syntymäpäivänä 1000 e rahaa, jotka on sitten pistetty ASP-tilille säästöön, joten kyllähän sitä täytyy myöntää, että olen saanut paljon avustusta suvulta. Ja mulle on maksettu autokoulut, uudet lukiokirjat sun muut. Valmennuskurssin yliopistoon tosin maksoin kyllä itse.
Mutta on sitä meidänkin suvussa paljon mielenterveysongelmia, alkoholismia sun muuta.
Oikeen 6 teuria palkkaa. LOL.
Ei kai herra isä tuostakin voi olla joku kateellinen tai saada lapselle leimaa otsaan?
Kuuluvat todellakin parempaan luokkaan. Just oli juttua että yli 4 000 euroa tienaavia on vain 10% suomalaisista.
Nettona tienaa tonnin puolitoista kuussa enemmän kuin keskiverto reilun kolmen tonnin kaiffari. Toistan kysymyksen: miten ihmeessä siitä voi olla kateellinen? Tai nostaa ketään "helppohan sun on"-luokkaan?
Isäni insinööri ja äitini sairaanhoitaja, meillä lapsia kannustettiin koulunkäyntiin ja elettiin säästeliäästi. Autoa vaihdettiin noin 20 vuoden välein, ei ulkomaanmatkoja. Rahat sijoitettiin vuokrattaviin sijoitusasuntoihin ja osakkeisiin. Me lapset menestyimme koulussa ja opiskeluissa. Nykyään hyvät työpaikat.
Ja meitä tosiaan kadehdittiin, kun on niin helppoa tuo elämä.
Vierailija kirjoitti:
Nettona tienaa tonnin puolitoista kuussa enemmän kuin keskiverto reilun kolmen tonnin kaiffari. Toistan kysymyksen: miten ihmeessä siitä voi olla kateellinen? Tai nostaa ketään "helppohan sun on"-luokkaan?
Rahaa se on tonni puolitoistakin, eikä jokainen kommentoija välttämättä ole se kolmen tonnin kaiffari, vaan voi pärjätä taloudellisesti huonomminkin. Itse kyllä sanoisin eri tilanteita kokeneena, että se tonni kuussa tuntuu kyllä mm ruokakaupassa tai pojan koulukirjojen ostossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.
Olenkohan minä ystävättäresi? Olen ikuisesti kiitollinen aviomiehelleni, uppoan viimein massaan kiitos hänen. Hän on myöskin kahden hyvin köyhän duunarin lapsi, hänen perheensä on ottanut minut avosylin vastaan ja koen että minulla on viimeinkin perhe.
Olen suht pieneltä paikkakunnalta, valitettavasti sukuni tunnetaan siellä. Häpeän vanhempiani, aina töissä ja ällöttäviä uusrikkaita. Koko suku on samanlaisia, kylmiä rahanahneita materialistejä. Ilmapiiri on todella vahvasti oikeistolainen. Köyhät kyykkyyn, työttömät ja sairaat selvitkööt keskenään miten taitavat, mieluiten poissa silmistä.
Minua kuvotti jo lapsena se, että hengailimme vain toisten samanlaisten perheiden kanssa. Varsinkin kapea naiskuva inhottaa, hyvän perheiden tytöt saa (joutuu) harrastamaan esim. jonkun soittimen soittamista, se voi olla yllätysvalinta piano, huilu tai viulu. Ihan kuin olisi 1700-luku, ei puutu kuin kotiopettajatar.
Tuo toisten samankaltaisten perheiden kanssa hengailu ilman minkäänlaista kosketuspintaa oikeaan, todelliseen elämään aiheuttaa ikään kuin joukkoharhan, kuplan. Ymmärsin jo todella nuorena eläväni sellaisessa. Halusin epätoivoisesti pois. Ei tarvinne edes erikseen kertoa kuinka minua kiusattiin läpi peruskoulun "juppikakara".
Heti koulun loputtua muutin toiselle paikkakunnalle hanttihommia tekemään, sillä tiellä olen yhä. On ollut karua kohdata oikea maailma, ymmärtää se miten ihmisen lähtökohdat määrittävät koko elämän. Opiskelija, joka joutuu stressaamaan toimeentulosta koko ajan, ei yllä samoihin tuloksiin kuin taloudellisesti turvattu opiskelija vanhempien ostamassa asunnossa, vanhempien rahoilla autolla ajellen ja vanhempien rahoilla reissaillen. Tämä kuilu on ihan valtava ja polarisoituminen näyttää jatkuvan yhä. Minua hävettää vanhempieni ja muiden hyväosaisten täydellinen sokeus asian suhteen.
Omat lapseni ovat nyt teinejä. Heille selvisi vasta hiljattain että olen vanhempieni ainoa elossa oleva lapsi, mikä tarkoittaisi miljoonaperintöä meille/heille jossain vaiheessa. Suhdetta isovanhempiin ei juuri ole sillä he eivät halua alentua käymään meillä, duunarikodissa. Kivampi hengata muiden rikkaiden kanssa kun kaikki ovat kaikesta samaa mieltä. Aion kieltäytyä perinnöstä, menköön valtiolle. En halua noiden ihmisten saastaisia rahoja.
Syvä lämmin osanottoni ap:n lapsille, vanhempiaan ei voi valita mutta heistä voi muuttaa mahdollisimman kauas ja elää normaalia, hyvää elämää. Kannustaisin jokaista hyvän perheen lasta tähän. Älkää suostuko elämään elämäänne vanhempienne sätkynukkeina, samoja aivottomuuksia päivästä toiseen toistellen. Tulkaa valoon ja nähkää että oikea elämä on haasteellista mutta antaa niin paljon enemmän. Ulkomaanmatka tuntuu paremmalle kun sen on maksanut ihan itse. Samoin autolla on mukavampi ajaa kun sen on hankkinut kovalla työllä, ihan itse.
Ja mitä teet "hyvän" perheen lapsi täydellisellä ranskalla, viulunsoittotaidolla tmv? Et mitään. Surullista tajuta että vuosia harjoittelit niitä vain jotta vanhempasi voivat ohimennen keskustelussa hehkuttaa että meidän Mirjaliisa se on niin lahjakas, soittaa viulua ja puhuu ranskaa. Älkää suostuko. Itsekin olisin halunnut karateen, en päässyt enkä saanut edes perusteluja. Ymmärrän ne vasta nyt, lähes 40 vuoden iässä. Se ei olisi näyttänyt hyvälle.
Kuulostat hauskalta tyypiltä. Itse menin karateen aikuisena, yliopistoporukkaan. Eihän musta enää mitään mestaria tullut, kun aloitin vanhana, kun toisilla oli helposti yli kymmenenkin vuotta treenattu sitä ennen. Mutta tykkään lajista edelleen. Elämässä pitää tehdä niitä asioita, jotka itseä kiinnostaa.
lellipentu kirjoitti:
95 lisää: ennen kuin joku tulee sanomaan että ihan peruselämää tuo on, älä luule että vanhempas on joku hyväpalkkainen, niin ei minusta 100k tienestit vuodessa ole ihan perus.
Ei sadan tonnin tienestit tee elämästä tosiasiallisesti erilaista. Et ole vallankäyttäjä, et voi tehdä taviksilta ulottumattomissa olevia asioita, elämäsi ei ole turvattua loppuiäksi, et voi heittäytyä duunista pois ja elää miten haluat. Voit tietysti saada muutaman neliön enemmän kämppään ja kokea ylpeyttä alempaan keskiluokkaan nähden, mutta siinä se. Samassa rapukattilassa kiehutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä te oikein asutte? Vietin lapsuuteni Lauttasaaressa, eikä ikinä tullut kuittailua siitä, että on asiat hyvin. Joskus tuntuu, että menestyksestään muka nöyristelevät saavat juuri sitä paskaa siitä niskaansa. Rauhassa itsestään ylpeitä ihailee ympärilläolijatkin.
Kaupungissa ei sitä havaitsekaan, mutta maalla pikkupaikkakunnalla on sellaista erottelua parempiin perheisiin. Auta armias, jos olet vaikka paikkakunnan ainoan koulun rehtorin tytär.,. :) Vastaa melkein sitä, kuin olisi Vickanin ja Danielin esikoinen.
Ja helvetti, minkälaisia aikuisia näistä maalaiskylän rehtorintyttäristä tulee. Edelleen odottavat että saavat kuninkaallista kohtelua ja polkea muita oman etunsa vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen rikkaasta perheestä ja ensimmäisenä myöntämässä että se on tehnyt elämästäni helpompaa ja parempaa. Niin myös teidän lapsien. Olisko noiden manailijoiden puheessa kuitenkin paljon totta? Tai ainakin heillä täysi syy uskoa niin.
Varmasti moni asia onkin helpompaa, eihän sitä voi kiistää. Kyse on siltä osin siitä, ovatko lapset tästä asemastaan tietoisia ja miten he tähän asemaansa suhtautuvat. Mitään hemmoteltuja nirppanokkia he eivät todellakaan ole.
Mutta kuten tässäkin ketjussa on nähty.. Hyvät todistukset? Kouluarvosanat? Aktiivinen harrastustoiminta? Kai se on kuitenkin lapsen ansiota pitkälti, vaikka toki vanhempien tuki (taloudellinen ja henkinen) on merkityksellistä. Jotkut pyrkivät aktiivisesti mitätöimään näitä sillä, että lapsi saa kaiken valmiina.
Kyllä tuo hyvin valmiilta vaikuttaa, jos vanhemmat elättävät opiskelujenkin ajan. Itse kävin paljon töissä, enkä ehtinyt juhlimaan paljon. Minulla ei edes ollut vakituista poikaystävää opiskelujen aikana, koska ei minulla olisi ollut aikaa sellaiseen koulun ja kahden työpaikan välissä. Harrastin halpaa lajia seurassa, ei todellakaan olisi ollut rahaa joihinkin laskettelukamppeisiin. Lomamatkoja olen tehnyt vasta aikuisena, ei opintotuki niihin olisi riittänyt. Vaatteita ostin paljon kirppikseltä ja tein itse. Tajusin asian oikein konkreettisesti, kun katsoin sen Raaseporissa kuolleen tytön blogia. Ei mun nuoruus vaan ollut sellaista, biletystä, kavereita, lemmikkejä, rusketusta, ulkomaanmatkoja ja hyviä ruokia. Eniten kadehdin niitä hyviä ruokia. Itse elin tonnikalalla ja ananaksella ja makaroonilla. Koulun kaikki ruuat oli aina tehty porkkanasta.
Jos kävit opintojen lisäksi töissä kahdessa eri työpaikassa niin miten se opintotuki + palkka kahdesta eri lähteestä ei yhteensäkään muka riittänyt kunnon ruokaan tai harrastuksin? Itsekin tulen köyhistä oloista enkä saanut rahaa vanhemmiltani, muta tein myös kaikki opintovuoteni töitä aina siihen saakka että tuloraja tuli täyteen ja sen ansiosta oli kyllä varaa jo opintovuosien aikaan joskus tehdä ulkomaanmatkoja ja ostaa (vanha käytetty) auto yms. Ruokaankin oli yleensä varaa aika hyvin kun teki sen itse eikä syönyt ulkona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lellipentu kirjoitti:
Olen 18-vuotias ja tulen hyväosaisesta perheestä. Tajusin sen vasta ala-asteen puolessa välissä, kun muutettiin takaisin vanhempieni kotipaikkakunnalle - työn takia tiuhaan vaihtuneet pienet vuokrakämpät vaihtuivat omakotitaloon järven rannalla. Ennen muuttoa varallisuutta ei ajatellut eikä se näkynyt ulospäin. Ainakin luulen niin? Lapsuudessani meillä käytettiin kirpparivaatteita, kerättiin pulloja, harrastukset oli edullisesta päästä (kirjastosta lukemista, piirtämistä, luontoretkiä). Kavereissa oli tyyppejä, joiden kanssa mentiin uimaan vain ilmaisvuoroilla, mutta toisaalta myös niitä, joiden vanhemmat järjesti pitopalvelusynttärit joilla vieraat sai mukaansa kalliimmat lahjat kuin olivat tuoneet. Itsensä sijoitti jonnekin niiden väliin. Joka tapauksessa tuolloin kommentteja varallisuudesta ei kuulunut.
Muuton jälkeen myös auto vaihtui kalliimpaan. Kaverit alkoivat huomata erot yhtä aikaa kuin minä. Vanhemmat pitivät huolta, että lompakossa on aina 150€ hätävarana. Keikkojen jälkeen soitettiin, että oothan menny taksilla hotelliin nukkumaan. Raha ei ole ollut vielä kertaakaan elämässäni ongelma mulle (ja se huolettaa). Isäni on itse todella köyhistä oloista ja mielestäni pelkää eniten kasvatuksessa, että me lapset joutuvat kokevan köyhyyden rajoitteen kuten hän joutui. Se ei ole tehnyt hyvää, jos minulta kysytään...
11-vuotiaan siskoni lapsuus onkin ollut mielestäni varsin erilainen kuin minun. Siitä asti kuin hän muistaa, olemme siis asuneet kalliisti, ajaneet kalliilla autoilla ja isä ei ole vaivautunut kotona esittämään, että raha olisi täällä este jollekin. Siskon harrastuksiin liittyvillä kauppareissuilla voi kulua liioittelematta tuhansia euroja, eikä hän meinannut pari vuotta sitten käsittää miksei voi vuokrata hiihtolomalle lumilautailuvälineitä varmuuden vuoksi - ei ollut nimittäin varma, huvittaisiko tällä lomalla laskea omilla suksilla. Hän hankkisi mieluiten merkkivaatteita ja uusisi puhelimensa kerran vuodessa. Kyllä mua mietityttää, mitä hänestä tulee, ja yritän vakuuttaa äitiä jarruttamaan isän hemmottelukasvatusta.
Olen yrittänyt itse pitää matalaa profiilia yläasteelta saakka, mutta se on hankalaa pienellä paikkakunnalla. Äitini on varsin näkyvässä asemassa ja itse kukin näkee kyllä perheeni olot. Voin sanoa, että kommentteja kuuluu. Tiedän ja tunnistan, että kannustavilla kotioloilla on suuri merkitys opiskelussa, mutta useamman ällän ja een kirjoittajana ei juuri huvittanut kuulla, että "äitis kävi varmaan vähän kertomassa, kelle saa antaa stipendejä - ihan kuin tarviisit noita rahoja."
Äiti on tehnyt selväksi, että kun muutan omilleni, saan mukaani opiskelusäästöt, mutta hän ja isäni eivät kustanna elämistäni. Toivon, että erityisesti isäni malttaa oikeasti antaa minun syödä makaronit ja pohtia budjetit. Olen saanut kotoa loistavat eväät - vaikkei perheeni täydellinen olekaan - ja tiedän taloudellisella asemalla ja korkealla koulutuksella olevan osansa. Nyt vain olisi aika antaa minun pärjätä itse ja jos en satu vastoin yhteiskunnan todennäköisyyksiä saavuttamaan hyvää taloudellista asemaa, se on sitten oma ongelmani (jos nyt en loukkaannu, sairastu tms). Koen, että tällaisilla lähtökohdilla minulla ei ole oikeutta valittaa omasta puolestani.
Pahoittelut romaanista.
No nyt on humblebragit kohdillaan!
Vierailija kirjoitti:
lellipentu kirjoitti:
95 lisää: ennen kuin joku tulee sanomaan että ihan peruselämää tuo on, älä luule että vanhempas on joku hyväpalkkainen, niin ei minusta 100k tienestit vuodessa ole ihan perus.
Ei sadan tonnin tienestit tee elämästä tosiasiallisesti erilaista. Et ole vallankäyttäjä, et voi tehdä taviksilta ulottumattomissa olevia asioita, elämäsi ei ole turvattua loppuiäksi, et voi heittäytyä duunista pois ja elää miten haluat. Voit tietysti saada muutaman neliön enemmän kämppään ja kokea ylpeyttä alempaan keskiluokkaan nähden, mutta siinä se. Samassa rapukattilassa kiehutaan.
Voi matkustaa, ostaa talon kylän parhaimmalta paikalta, omistaa hevosen ja aina uuden auton. Lapsia voi tehdä niin monta kun haluaa. Lapset voivat huoletta opiskella niin pitkälle kuin huvittaa. Hankkia sijoitusasuntoja, ja kartuttaa omaisuuttaan myös muuten kuin työtuloilla. Omistaa mökin, veneen tai mitä nyt ikinä haluaakin. Kyllä mä tollaseen rapukattilaan hyppäisin mieluusti 30t:n vuosituloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti lapset eivät edes huomaa koko asiaa. Tosin on myös perheensä rahoilla leuhkijoita, mutta siinä on yleensä kyseessä liikemiesperhe ei yrittäjä eikä vanha raha. Seuraavassa vaiheessa voivat olla rahattomia.
Onko sitten rikkaiden perheiden lasten pyolustusreaktioita, että kehuvat aina tehneensä kovasti työtä. Heille on kuitenkin aina löytynyt kesä- ja ilta- ja viikonlopputyötä papan tai papan rappariveljen firmasta, toisin kuin tavisperheiden lapsilla. Työttömien, yh- perheiden jja vastaavien jälkeläiset on sitten julkinen puoli työllistänyt sosiaalisin perustein kesäisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen rikkaasta perheestä ja ensimmäisenä myöntämässä että se on tehnyt elämästäni helpompaa ja parempaa. Niin myös teidän lapsien. Olisko noiden manailijoiden puheessa kuitenkin paljon totta? Tai ainakin heillä täysi syy uskoa niin.
Varmasti moni asia onkin helpompaa, eihän sitä voi kiistää. Kyse on siltä osin siitä, ovatko lapset tästä asemastaan tietoisia ja miten he tähän asemaansa suhtautuvat. Mitään hemmoteltuja nirppanokkia he eivät todellakaan ole.
Mutta kuten tässäkin ketjussa on nähty.. Hyvät todistukset? Kouluarvosanat? Aktiivinen harrastustoiminta? Kai se on kuitenkin lapsen ansiota pitkälti, vaikka toki vanhempien tuki (taloudellinen ja henkinen) on merkityksellistä. Jotkut pyrkivät aktiivisesti mitätöimään näitä sillä, että lapsi saa kaiken valmiina.
Kyllä tuo hyvin valmiilta vaikuttaa, jos vanhemmat elättävät opiskelujenkin ajan. Itse kävin paljon töissä, enkä ehtinyt juhlimaan paljon. Minulla ei edes ollut vakituista poikaystävää opiskelujen aikana, koska ei minulla olisi ollut aikaa sellaiseen koulun ja kahden työpaikan välissä. Harrastin halpaa lajia seurassa, ei todellakaan olisi ollut rahaa joihinkin laskettelukamppeisiin. Lomamatkoja olen tehnyt vasta aikuisena, ei opintotuki niihin olisi riittänyt. Vaatteita ostin paljon kirppikseltä ja tein itse. Tajusin asian oikein konkreettisesti, kun katsoin sen Raaseporissa kuolleen tytön blogia. Ei mun nuoruus vaan ollut sellaista, biletystä, kavereita, lemmikkejä, rusketusta, ulkomaanmatkoja ja hyviä ruokia. Eniten kadehdin niitä hyviä ruokia. Itse elin tonnikalalla ja ananaksella ja makaroonilla. Koulun kaikki ruuat oli aina tehty porkkanasta.
Jos kävit opintojen lisäksi töissä kahdessa eri työpaikassa niin miten se opintotuki + palkka kahdesta eri lähteestä ei yhteensäkään muka riittänyt kunnon ruokaan tai harrastuksin? Itsekin tulen köyhistä oloista enkä saanut rahaa vanhemmiltani, muta tein myös kaikki opintovuoteni töitä aina siihen saakka että tuloraja tuli täyteen ja sen ansiosta oli kyllä varaa jo opintovuosien aikaan joskus tehdä ulkomaanmatkoja ja ostaa (vanha käytetty) auto yms. Ruokaankin oli yleensä varaa aika hyvin kun teki sen itse eikä syönyt ulkona.
Säästin omaa asuntoa. En nostanut opintolainaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
lellipentu kirjoitti:
95 lisää: ennen kuin joku tulee sanomaan että ihan peruselämää tuo on, älä luule että vanhempas on joku hyväpalkkainen, niin ei minusta 100k tienestit vuodessa ole ihan perus.
Ei sadan tonnin tienestit tee elämästä tosiasiallisesti erilaista. Et ole vallankäyttäjä, et voi tehdä taviksilta ulottumattomissa olevia asioita, elämäsi ei ole turvattua loppuiäksi, et voi heittäytyä duunista pois ja elää miten haluat. Voit tietysti saada muutaman neliön enemmän kämppään ja kokea ylpeyttä alempaan keskiluokkaan nähden, mutta siinä se. Samassa rapukattilassa kiehutaan.
Näinhän se oikeasti on, mutta ei tarvitse olla tulot edes sen 100k kun pienemmällä paikkakunnalla kateus jyllää, varsinkin jos satut olemaan koulutettu tai minkäänlaisessa asemassa. Ja pystyyhän ne kunnan hyvätuloiset myös vaikuttamaan asioihin siellä oman kunnan sisällä, jos haluaavat.
Vierailija kirjoitti:
Monesti lapset eivät edes huomaa koko asiaa. Tosin on myös perheensä rahoilla leuhkijoita, mutta siinä on yleensä kyseessä liikemiesperhe ei yrittäjä eikä vanha raha. Seuraavassa vaiheessa voivat olla rahattomia.
Onko sitten rikkaiden perheiden lasten pyolustusreaktioita, että kehuvat aina tehneensä kovasti työtä. Heille on kuitenkin aina löytynyt kesä- ja ilta- ja viikonlopputyötä papan tai papan rappariveljen firmasta, toisin kuin tavisperheiden lapsilla. Työttömien, yh- perheiden jja vastaavien jälkeläiset on sitten julkinen puoli työllistänyt sosiaalisin perustein kesäisin.
Hyvä muuten, että kunta työllistää yksinhuoltajien lapsia. Ainakin omalle lapselle ekasta työpaikasta oli kovasti hyötyä. Muutakin kuin palkka.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava ketju. Keskiluokkaiset ihmiset vuodattavat elämäntarinoitaan, joissa he "eivät ole mitään ihmeellistä". Samalla he parhaansa mukaan etsivät mittareita, joilla voivat kokea olevansa parempia kuin muut.
Tämä status-tietoisuus elää teissä erittäin vahvana.
No sehän tässä niin outoa onkin kun MUUT alkavat kohdalla eri tavoin kun olet "herra". Itse on ajatellut vaan opiskelleensa itselleen kiinnostavan ammatin ja sitten tuosta "huimasta" maisterin tittelistä saa kuulla jatkuvaa kettuilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona minulla oli hyvä lapsuus. Isä oli kiireinen mutta hyvä isä, äiti oli suurimman osan lapsuuttani kotona, ja luimme todella paljon kirjoja. Matkustelimme jonkin verran, ja koska vanhempani olivat asuneet ulkomailla nuoruudessaan, he kannustivat minuakin. Hyvä koulutus oli itsestäänselvyys, siihen ei painostettu, mutta vanhempani elättivät minut opintojen loppuun asti. Vaikka siis en asunut kotona.
Itse olen köyhähköistä oloista, mutta mielestäni asenne vaikuttaa enemmän kuin varallisuus.
Tämä menee vähän aiheen ohi, mutta olisin rakastanut tuollaista lapsuutta, jossa kannustetaan kulttuuriin, mutta satuin epäonnekseni syntymään vanhoillislestadiolaiseen perheeseen, jossa tv, elokuvat, populaarimusiikki, teatteri, konsertit, kaikki oli syntiä. Kaikenlainen viatonkin kanssakäyminen "epäuskoisten" kanssa oli epäilyttävää, mm. partiotoimintaan ei saanut osallistua. Muistan, miten olisin lapsena halunnut aloittaa balettitunnit.... Ulkomaillekaan ei voinut lähteä, koska menee usko.
Aikamoisesta altavastaajan asemasta sitä on joutunut elämänsä kokoilemaan. Teidän normaaleista ja hyväosaisista perheistä olevien kannattaa olla kiitollisia siitä, mitä olette saaneet!
Enpä ole tullut tällaistäkään ajatelleeksi. Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava ketju. Keskiluokkaiset ihmiset vuodattavat elämäntarinoitaan, joissa he "eivät ole mitään ihmeellistä". Samalla he parhaansa mukaan etsivät mittareita, joilla voivat kokea olevansa parempia kuin muut.
Tämä status-tietoisuus elää teissä erittäin vahvana.
No sehän tässä niin outoa onkin kun MUUT alkavat kohdalla eri tavoin kun olet "herra". Itse on ajatellut vaan opiskelleensa itselleen kiinnostavan ammatin ja sitten tuosta "huimasta" maisterin tittelistä saa kuulla jatkuvaa kettuilua.
Mä muuten kerron todella harvoille olevani maisteri. Se on yllättävän kova pala monelle.
Jos rikkaasta perheestä tuleva lapsi menestyy, en usko sen hirveästi olevan lapsen hyvyttää vaan enneminkin olosuhteiden ja ympäristön muokkaama jatkumo.
Jos köyhästä perheestä tuleva lapsi tekee luokkanousun on hän onnistunut, jos hän pysyy köyhänä se on normaalia. Mikäli rikkaasta perheestä tuleva pystyy luokassaan on se normaalia ja mikäli kokee luokkalaskun on hän epäonnistuja.
95 lisää: ennen kuin joku tulee sanomaan että ihan peruselämää tuo on, älä luule että vanhempas on joku hyväpalkkainen, niin ei minusta 100k tienestit vuodessa ole ihan perus.