Ns "paremman perheen" lapset huom! Kertokaa kokemuksianne

Vierailija kirjoitti:

Nykyään opet eivät voisi vähempää välittää vanhempien ammateista. Ainakin niin pitkään, kun vanhempien toimet eivät haittaa lapsen koulunkäyntiä. En tiedä 95% oppilaitteni vanhempien ammateista tai koulutuksista mitään.

Hmm, varmaan hyvä noin. Mutta rehellisesti: kiinnostaisko sua tietää oppilaiden perheiden taustoista enemmänkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tänne onkaan eksyneet kaikki Suomen varakkaat ja vielä yhtä aikaa, kun todellisuudessa heitä on vain muutama sata.

Varakkuus syntyy palkkaerosta muihin nähden. Helsingissä on varmasti vaikea olla varakas, mutta muutahan kehä 3 pohjoispuolelle jollekin pienelle teollisuuspaikkakunnalle, jossa kuulut tehtaan päälikkötasoon... jo löytyy kadehtijoita. Tässä helpottaa, kun ei kerro naapurille mitä työkseen tekee :)

Asumme kaikki vapaa-aikamme pienessä n. 5000 asukkaan maalaiskunnassa ja täällä asuu todella vähävaraisia, että todella varakkaita, enkä ole ilmiöön törmännyt, vaikka suurin osa tietää taustani ja vanhempani lapsuudesta lähtien.

En ole koskaan tuntenut kateutta tai muuta, tosin en kuulukaan Suomen eliittiin, vaan olen keskituloinen ja omaisuuteni on kovin vaatimaton, jos sitä verrataan Suomen rikkaimpiin.

Jos ongelmaa on, niin todennäköisesti se koskee uusporvareita, jotka luovat oman illuusion omassa päässä.

Eli vain sellaiset asiat ja kokemukset ovat mahdollisia, joihin itse olet törmännyt? Taidat itse elää illuusiossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina oli kamalasti kirjoja ja luettavaa ja veljeäni, joka ei suuremmin lukemisesta pitänyt, painostettiin lukemaan silti. Ostettiin hirveästi erilaisia kirjoja, luettiin ääneen ja keskuteltiin niistä jo aika pieninä (ikätasoon sopien). Kesällä olimme aluksi taideleirillä, ja myös omalla pihallamme tehtiin paljon lasten taideteoksia. Kun olin ala-asteen viidennellä luokalla, opettelinme myös lukemaan lehteä joka päivä ja keskustelimme uutisista.

Vanhempani kannustivat kovasti harrastamaan jotain ja aloitinkin sellon soiton sekä yleisurheilun. Minut laitettiin pyrkimään kielikouluun ja koulussa kannustettiin menestymään.

Kävimme ulkomailla ja aina paljon historiallisissa paikoissa. Olin hyvin kiinnostunut historiasta ja sain paljon aihetta käsittelevää kirjallisuutta jo ala-asteella.

Rahasta tai koulutuksesta ei koskaan puhuttu, mutta lapsena ulkomaanlomat, raha ja yliopistokoulutus näyttäytyivät aina itsestäänselvyytenä ja oikeastaan ainoilta vaihtoehdoilta.

Hieman sama.

Luettiin paljon joka päivä. Äitini ei katsonut oikeastaan koskaan telkkaria vaan luki. Meillä oli huone pelkästään kirjoja varten eli kirjasto.

Isä matkusti paljon töuden merkeissä ja kävi hölkällä aamuin illoin ja juoksi maratoneja.

Meillä oli kotiapulaisia. Syötiin silti paljon arkena ravintoloissa, kun äiti oli uranainen eikä tehnyt aina ruokaa. En muista, että eikö siinä iässä sitten enää ollutkaan niitä kotiapulaisia vai oliko tilapäisiä katkoja.

Matkustettiin joka vuosi ulkomailla. Pelattiin tennistä ja lasketeltiin ja golfattiin.

Kävin yksityiskoulun. Yliopisto oli tietenkin itsestäänselvyys. Kun muutin omilleni, sain lahjoituksena ensiasunnon.

Vaikea vertailla muihin, koska siellä yksityiskoulussa muut olivat myös hyväosaisia. Lisäksi vanhempieni tutut olivat sellaisia myös, joten kaikki olivat oikeastaan samanlaisia ja nämä asiat tuntuivat aivan normaalilta elämältä. Olen seurustellutkin samanlaisten miesten kanssa, en tiedä, miten ihmeessä, koska ihan normaaleista baareista ja diskoista olennheidät tavannut, että miten kummassa olen vahingossa ikäänkuin alitajuisesti tunnistanut heidät samanlaisiksi.

Mikä sinusta tuli?

Vauvapalstalle mode, joka ylläpitää kännissä fantasioitaan suuruudesta, sivukaupalla.

Yhden ystäväni melko pienituloiset mutta todella säästäväiset vanhemmat ottivat aikanaan talteen paikallislehdestä verotustietojen perusteella julkaistuja pieniä uutisia kaupungin suurituloisimmista. Isäni oli vuosia noilla listoilla, mutta koska meillä ei rahasta koskaan puhuttu eikä sillä varsinkaan leveilty en todellakaan tiennyt että a) tuollaisia listoja julkaistiin tai b) isäni oli kaupunkimme suurituloisimpia. Tuntui todella oudolta kun sitten yksi päivä ystäväni koulun jälkeen näytti minulle kansiota, joka oli täynnä näitä lehtileikkeitä. Edelleen ihmettelen miksi muuten ihan täysjärkiset ihmiset moisia keräilivät.

Lapsuudesta muistan parikin kertaa kun muut lapset esimerkiksi rikkoivat ihan tahallaan jotain ollessaan meillä kylässä, heidän vanhempansa eivät ikinä tarjoutuneet korvaamaan mitään koska "onhan teillä varaa itsekin ostaa uusi". Kavereiden luona kyläillessä sain itse usein kuulla vanhemmilta sellaista selittelyä esimerkiksi tarjotusta ruuasta, että "meillä nyt on vaan tällaista" ja "ei tarvi syödä jos teillä on totuttu parempaan". Meillä syötiin ihan samanlaisia ruokia arkisin kuin missä tahansa keskivertoperheessä, joten en pienempänä tajunnut yhtään mitä ne tarkoittavat.

Parilla kaverilla vanhemmat olivat todella tarkkoja siitä, että lapset saavat käydä meidän luona/ olla meillä yökylässsä/meidän mökillä tms. vain jos minä kävin joka toinen kerta heillä. Jälkikäteen kuulin syynä olleen että vanhemmat eivät halunneet vaikuttaa siltä että tuputtavat lapsiaan elämään meidän kustannuksella. Lapset eivät myöskään saaneet missään nimessä hyväksyä tarjousta jos meidän vanhemmat tarjoutuivat esimerkiksi heittämään heidät autolla kotiin illalla.

Kun teini-iässä ollessani isäni sai hienon kunnianosoituksen vuosien vapaaehtoistyöstä julkisen terveydenhuollon parantamiseksi, kuulin jälkikäteen kavereideni puhuneen selkäni takana että helppohan se on kun voi ostaa noita arvonimiä. Oli siis lahjoittanut jopa meidän varallisuuteen nähden paljon rahaa säännöllisesti ja organisoinut muuta rahainkeruuta vuosikausia mm. terveyskeskuspalveluiden parantamiseksi vapaa-ajallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ekaluokan luokkkakaveri sanoi, että mun vanhemmat ei (muka) haluaisi, että olen heidän kanssaan, koska ovat työläisten lapsia. Heidän vanhempansa olivat varmaan tuollaista lapsilleen sanoneet. Ei mun vanhemmat heitä mitenkään sorsineet.

Tähän minäkin törmäsin. Ikinä vanhempani eivät kohdelleet huonosti työläiskotien lapsia, mutta työläiskotien lapsilta tuli ihme vinoilua. Siitä, miten meillä on liian hienoa, miten vanhempiani pitää kätellä, että meillä syödään yhdessä koko perheen kanssa, ja vanhempieni kanssa pitää jutella.

Joidenkin kavereiden vanhemmat mielistelevät, ja minut esiteltiin jollain kaverin sukumökillä isäni titteleillä. Opettajat joko mielistelivät tai ottivat kantaa johonkin julkisuudessa olleeseen kiistajuttuun, ikään kuin minä voisin jotenkin asiaan vaikuttaa. Yläasteella joku opettaja kysyi mielipidettäni jostain koulun hankinnoista.

Kotona minulla oli hyvä lapsuus. Isä oli kiireinen mutta hyvä isä, äiti oli suurimman osan lapsuuttani kotona, ja luimme todella paljon kirjoja. Matkustelimme jonkin verran, ja koska vanhempani olivat asuneet ulkomailla nuoruudessaan, he kannustivat minuakin. Hyvä koulutus oli itsestäänselvyys, siihen ei painostettu, mutta vanhempani elättivät minut opintojen loppuun asti. Vaikka siis en asunut kotona.

Toi opettajien mielistely ja käytös oli ihan käsittämätöntä.:D Muistan kans omilta kouluajoiltani ton käytöksen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Sama se oli minulla. Harvinainen sukunimi leimasi heti. On paljon vapauttavampaa olla Mäkinen, jolle kukaan ei kerro mielipiteitään isästäni. Edes niitä kehuja.

Noin mullekin kävi. Vaihdoin koko nimeni kerralla, eli otin mun yleisemmän keskimmäisen nimen ja vaihdoin naimisiin mennessä sukunimen. Kävimme miehen kanssa maistraatissa ja vaihdettuani nimeä ja hiusväriä kohtelu on ollut kokonaan toinen. Miehen nimi kuullostaa yleiseltä, mutta tuo toisenlaisia fiboja kuin se mun tuikiharvinainen nimi. Olisi ollut hauskaa olla oma niminen, mutta muun suvunb perseilyn takia en halua erottua samannimisenä joukosta. Vapauttavaa tää naimiintuminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska tosiaan kumpikin tullaan vaatimattomista oloista, tämä asia yllätti meidät täysin. Olemme hyvin ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä muita kohtaan.

Ap

Ja jatkan: myös oma äitini oli hyvin ystävällinen ja avulias. Teki ison kampanjan jolla kerättiin jouluavustuksia paikallisille vähävaraisille eikä ikinä pilkannut ketään. Pilkka on vain mautonta ja kertoo enemmän pilkkaajasta kuin kohteesta.

Se, että sinun pitää asiasta erikseen oikein mainita, kertoo alentuvaisuudesta  - ja se paistaa aina läpi, oli kuinka iloinen ja avulias tahansa. 

Terveitsetuntoisella ei ole tarvetta pilkata, ei hyväosaisia, ei huono-osaisia. Se ei itse asiassa käy edes mielessä. Se kai on sitä hyväosaisuutta - hyväosaiset saavat sen vähän kuin luonnostaan, koska ovat hyväosaisia (terveitsetunto, avoin, utelias suhtautuminen elämään), huonompiosaiset voivat saada sen hengen perintönä vanhemmiltaan ja kasvattajiltaan, jos ovat onnekkaita. 

Vierailija kirjoitti:

Yhden ystäväni melko pienituloiset mutta todella säästäväiset vanhemmat ottivat aikanaan talteen paikallislehdestä verotustietojen perusteella julkaistuja pieniä uutisia kaupungin suurituloisimmista. Isäni oli vuosia noilla listoilla, mutta koska meillä ei rahasta koskaan puhuttu eikä sillä varsinkaan leveilty en todellakaan tiennyt että a) tuollaisia listoja julkaistiin tai b) isäni oli kaupunkimme suurituloisimpia. Tuntui todella oudolta kun sitten yksi päivä ystäväni koulun jälkeen näytti minulle kansiota, joka oli täynnä näitä lehtileikkeitä. Edelleen ihmettelen miksi muuten ihan täysjärkiset ihmiset moisia keräilivät.

Lapsuudesta muistan parikin kertaa kun muut lapset esimerkiksi rikkoivat ihan tahallaan jotain ollessaan meillä kylässä, heidän vanhempansa eivät ikinä tarjoutuneet korvaamaan mitään koska "onhan teillä varaa itsekin ostaa uusi". Kavereiden luona kyläillessä sain itse usein kuulla vanhemmilta sellaista selittelyä esimerkiksi tarjotusta ruuasta, että "meillä nyt on vaan tällaista" ja "ei tarvi syödä jos teillä on totuttu parempaan". Meillä syötiin ihan samanlaisia ruokia arkisin kuin missä tahansa keskivertoperheessä, joten en pienempänä tajunnut yhtään mitä ne tarkoittavat.

Parilla kaverilla vanhemmat olivat todella tarkkoja siitä, että lapset saavat käydä meidän luona/ olla meillä yökylässsä/meidän mökillä tms. vain jos minä kävin joka toinen kerta heillä. Jälkikäteen kuulin syynä olleen että vanhemmat eivät halunneet vaikuttaa siltä että tuputtavat lapsiaan elämään meidän kustannuksella. Lapset eivät myöskään saaneet missään nimessä hyväksyä tarjousta jos meidän vanhemmat tarjoutuivat esimerkiksi heittämään heidät autolla kotiin illalla.

Kun teini-iässä ollessani isäni sai hienon kunnianosoituksen vuosien vapaaehtoistyöstä julkisen terveydenhuollon parantamiseksi, kuulin jälkikäteen kavereideni puhuneen selkäni takana että helppohan se on kun voi ostaa noita arvonimiä. Oli siis lahjoittanut jopa meidän varallisuuteen nähden paljon rahaa säännöllisesti ja organisoinut muuta rahainkeruuta vuosikausia mm. terveyskeskuspalveluiden parantamiseksi vapaa-ajallaan. 

Whaaaat?! :O Millä vuosikymmenellä tällaitsa on tapahtunut?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ekaluokan luokkkakaveri sanoi, että mun vanhemmat ei (muka) haluaisi, että olen heidän kanssaan, koska ovat työläisten lapsia. Heidän vanhempansa olivat varmaan tuollaista lapsilleen sanoneet. Ei mun vanhemmat heitä mitenkään sorsineet.

Sitä me just muisteltiin miehen kans omaa lapsuutta, et kun jo alakoulussa lapset "tietää" niin hyvin kuka on minkälaisesta perheestä kotoisin. Vanhemmathan ne nämä ajatukset istuttaa lapsiin, ei lapset ajattelisi noin ilman vaikutteita.

Ap

Ikävää että tässäkin ketjussa on tullut selvästi ilmi se että opettajat ovat myös hyvin tietoisia lasten vanhempien tulo- ja koulutustasosta ja antavat tämän vaikuttaa myös omaan työhönsä.

Jouduin itse tähän törmäämään lapsuudessani 80-luvun alussa. Opettaja kyseli oppilaiden perheiden omistuksista ja ulkomaanmatkoista; oppilaan tuli viitata aina, kun väittämä tähän sopi. Muistan kuinka tämä opettaja erään välitunnin aikana tuli minulta selvittämään perheeni taustoja. Eräs kysymyksistä liittyi vanhempieni ammatteihin. Äitini oli niihin aikoihin koulussa ja opettaja kysyi missä tämä on työssä. Ajattelin tietysti, että jos ei ole työssä on työtön, joten tämä oli myös vastaukseni. Siihen aikaan työttömiä ei ehkä siinä määrin ollut, kuin niitä tänäpäivänä on. 

Vastaukset vaikuttivat täysin siihen, kuinka tulimme kohdelluiksi ja minkälaisia arvosanoja saimme.

Jaa, mistähän sitten johtuu, että meidän perheessämme me sisarukset olemme saaneet samoilta opettajilta arvosanoja huonosta kiitettävään, vaikka kaikilla on sama sukunimi ja samat vanhemmat, jotka olivat täsmälleen samassa sosioekonomisessa asemassa koko kouluikämme ajan?

Minulta löytyy tutkinnot, työuraa ulkomailta ja nyt kasvuyrityksen pääomistajana, kämppä hienolta alueelta, taiteellista taustaa ja vaikka mitä. Paljon enemmän rahaa ja saavutuksia kuin suurimmalla osalla tämän ketjun kadehdituista perheistä (pois lukien sukutausta, joka on tavallisen keskiluokkainen). Kaikesta huolimatta en koskaan saa kateutta osakseni.

Enkö tuo näitä asioita tarpeeksi esiin, olenko muuten säälittävän reppanan oloinen, enkö vain huomaa muiden suhtautumista, olenko vääränlaisissa sosiaalisissa piireissä vai mikä mättää? Kelpaisi se ihailu minullekin, vaikka ei se varsinainen eteen päin työntävä voima olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulta löytyy tutkinnot, työuraa ulkomailta ja nyt kasvuyrityksen pääomistajana, kämppä hienolta alueelta, taiteellista taustaa ja vaikka mitä. Paljon enemmän rahaa ja saavutuksia kuin suurimmalla osalla tämän ketjun kadehdituista perheistä (pois lukien sukutausta, joka on tavallisen keskiluokkainen). Kaikesta huolimatta en koskaan saa kateutta osakseni.

Enkö tuo näitä asioita tarpeeksi esiin, olenko muuten säälittävän reppanan oloinen, enkö vain huomaa muiden suhtautumista, olenko vääränlaisissa sosiaalisissa piireissä vai mikä mättää? Kelpaisi se ihailu minullekin, vaikka ei se varsinainen eteen päin työntävä voima olekaan.

Mikä tahansa noista tai vaikka kaikki. Todennäköisimmin vietät aikaasi sellaisten ihmisten kanssa, joiden elämä ei suuresti poikkea omastasi. Tai jos poikkeaakin, et tuo eroja selkeästi esille. 

Kyllä tuo parempiosaistaen silmätikuksi ottaminen on todellisuutta, varsinkin kun on lamakausi. Muistan omasta nuoruudestani kun sosiaalitapausten kansoittamassa pikkukaupungissa haukuttiin erästä varakasta juristiperhettä selän takana, ovat niin olevinaan, lahjovat lapsiaan koulusuorituksiin jne. Eivät he kyllä sympaattisia olleetkaan, mutta kateudestahan se kyttäily kumpusi. Miehelläni samanlaisia muistoja rivarista, jossa asui hienompaa väkeä eikä heidän kanssaan mielellään leikitty. Nousukaudella juopa om varmaan pienempi kun kaikilla menee paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään opet eivät voisi vähempää välittää vanhempien ammateista. Ainakin niin pitkään, kun vanhempien toimet eivät haittaa lapsen koulunkäyntiä. En tiedä 95% oppilaitteni vanhempien ammateista tai koulutuksista mitään.

Hmm, varmaan hyvä noin. Mutta rehellisesti: kiinnostaisko sua tietää oppilaiden perheiden taustoista enemmänkin?

Eipä juuri. Kiinnostun taustata vasta sitten kun lapsen koulunkäynti alkaa vanhempien toimien takia takkuamaan. Esimerkiksi on ollut sellaisia tapauksia, joissa yläkouluikäinen on laitettu tekemään osa hänen huoltajilleen kuuluvista työtehtävistä. Lapsi on pahimmillaan joutunut olemaan pois koulusta esimerkiksi maataloustöiden takia.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään opet eivät voisi vähempää välittää vanhempien ammateista. Ainakin niin pitkään, kun vanhempien toimet eivät haittaa lapsen koulunkäyntiä. En tiedä 95% oppilaitteni vanhempien ammateista tai koulutuksista mitään.

Jos vanhemmat ovat julkisuudessa, ja nimi harvinainen, niin kyllä opettajat tietävät koko koulussa, kuka on kuka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmat ovat julkisuudessa, ja nimi harvinainen, niin kyllä opettajat tietävät koko koulussa, kuka on kuka.

Kyllä omassa nuoruudessa opettaja saattoi kysäistä uudelta oppilaalta onko kunnanvaltuutettu x sukua, jos oli sama sukunimi...

Äidilläni oli tapana aina kysyä että oliko niillä hienoa jos kävin jonkun kaverin luona kylässä. En oikein vieläkään ymmärrä miksi, ihan samanlaista keskiluokkaa silloin oli kaikki, kai se jotain alemmuudentuntoa kuitenkin oli.

Lapsen luokkakaveri tuli kerran kaverinsa kanssa ovelle ja pyysi rahaa. Ilmeisesti ollaan annettu jotenkin äveriäs vaikutelma ...

Globaalisti verrattuna kaikki tähän keskusteluun osallistuneet ovat rikkaita. Elämme upporikkassa ensimmäisen maailman maassa, jossa on maksuton koulutus ja loistava infrastruktuuri.

Itsekuri on asia jonka voi ilmaiseksi opettaa lapsilleen. Samoin tiedonjanon ja kirjojen lukemisen arvostamisen ja ajankohtaisten asioiden seuraamisen. Ihan itse olen koulukirjat avannut, lukenut läksyt, pyrkinyt opiskelemaan ja käynyt työpaikkahaastatteluissa. Olen erittäin hyvä vieraissa kielissä, enkä oppinut niitä ulkomaanmatkoilla, vaan viettämällä lukemattomia tunteja koulukirjojen ääressä. Ei parin viikon ulkomaanmatka kenellekään vierasta kieltä riitä opettamaan. 

Tähän ikään mennessä useampikin vanha koulukaveri on jo ehtinyt heittää hukkaan mahdollisuutensa. Kuka on heille mitään pahaa tehnyt? Kaatoiko joku väkisin viinaa kurkusta? Tulivatko alienit avaruudesta ja pakottivat lähettämään veronmaksajien kustantaman maksuttoman koulutuksen kesken?

Yksi asia ihmetyttää rahakkaiden perheiden vapaa-ajanvietossa. Nimittäin urheilun määrä.

Mitähän mä olisin tehnyt, kun muu perhee golffaa, pelaa tennistä, laskettelee, surffaa, vaeltaa .... En olis jaksanut enkä osannut tehdä mitään noista, vaikka olisin harjoitellut.

Joillakin on tarve mielistellä ja toisaalta happamuutta esiintyy.

Olen kuullut juttuja toisen käden kautta perheemme varallisuudesta ja syntyperästä mutta suhtaudun niihin lähinnä huvittuneena, ihmisten mielikuvitusta osa:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aika tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä, varakkaasta mutta säästeliäästä. Vanhempani ovat vaatimattomista oloista ja perheidensä ainoita kouluttautuneita. Lapsena en huomannut eroa muihin perheeseen, varmaankin siksi, että koulumme kaikki lapset olivat taloudellisesti aika samanlaisista lähtökohdista. Lukioon meno kirvoitti aikanaan sukulaisilta melko kärkkäitä kommentteja, mikä oli itsestäni hyvin hämmentävää, sillä muut eivät pitäneet valintaani mitenkään erikoisena. Osa sukulaisista ja lukiokavereista tosin kuvittelee edelleenkin, että vanhempani kustansivat minulle opiskelupaikan yliopistosta. Hyvät paperit lukiosta ja pääsykokeisiin panostaminen olivat seurausta omasta kovasta työstä ja määrätietoisuudesta, vaikka tietysti vanhempani kannustivat ja ohjasivat. En minä opiskelupaikkaa sattumalta saatikka vanhempieni ansiosta saanut. 

Varsinaisia kommentteja "elämän helppoudesta" sain kuulla vasta mennessäni yliopistoon, jossa tutustuin enemmän monenlaisista taustoista tulleisiin nuoriin. Oli meitä, joita vanhemmat auttoivat hyvinkin paljon rahallisesti ja niitä, jotka kituuttivat ilman lainaa pelkällä opintotuella ja osa-aikaisissa töissä kaupankassalla. Jälkimmäiset omasivat hirveän hämmentävän asenteen "omillaan pärjäämisestä". Aina tuli tunne, että opintolainan ja vanhempieni tuen vastaanottaminen teki minusta jotenkin huonomman ihmisen. Tietysti asenne on kotoa peritty ja monesti säälitti nämä opiskelijakaverit, joita ei kotona tuettu. Pidemmän päälle heidän ainainen katkeruus kävi kuitenkin aika raskaaksi ja lopulta kaveripiiristäni löytyi lähinnä näitä "parempien perheiden lapsia". Heidän kanssaan ei tarvinnut selitellä mitään, eikä myöskään hävetä. 

Omia lapsiani olen opettanut empaattisiksi ja anteliaiksi, ja että kaikki ovat tasa-arvoisia ihmisiä. Olen myös kertonut lapsilleni, että jotkut lapset jakavat huoneen sisarusten kanssa, kaikille aikuisille ei riitä työpaikkoja ja joidenkin vanhemmat voivat olla hyvinkin sairaita. Jotenkin olen yrittänyt hienovaraisesti kasvattaa lapsia ajatukseen, että kaikilla ei ole samanlaista kuin meillä kotona. Muutamien lasteni kavereiden vanhemmille, jotka pitäneet meitä "hienona" olen sanonut ihan suoraan, että ihan samanlaisia ihmisiä tässä ollaan! Lapset ovat tervetulleita meille leikkimään ja myös omat lapseni mielellään vierailevat heidän luonaan. Tosin jossain tapauksissa on parempi, että lapset tulevat meille. Pyrin ottamaan näitä lapsia mukaan puistoon ja tarjoan heille lounaan, koitan kohdella siis mahdollisimman samaan tapaan entä omiakin lapsiani. 

Miten se on ilmennyt että lastesi kavereiden vanhemmat ovat pitäneet teitä "hienoina"? Mä olen itse vähemmän hienosta taustasta ja varmasti edelleen vähemmän hieno, siksi kyselen.  Lasten kavereilla on monenlaista taustaa; jonkun vanhemmat ovat tulleet Suomeen muualta, joillakin perheillä on perittyä omaisuutta jne. Se missä taustojen erilaisuus näkyy arjessa minulle vanhempana, on erilaiset rahankäyttötavat. Varakkaampien perheiden lapsilla on kalliimpia kännyköitä. Raha ei tosin yksinään tee kenestäkään hienoa, monesti voi olla päinvastoinkin.  En oikein osaa pitää ketään meitä hienompina tai huonompina. Kai meillä sitten on, kaikesta huolimatta, melko "tasalaatuinen" sosiaalinen ympäristö kun en ole juuri törmännyt tuohon hieno/parempiperhe -kuvioon.

Opiskeluaikana olin kyllä ylpeä siitä että elätin itseni ilman vanhempien apuja - olen siitä ylpeä edelleen. :)

Valitettavan usein he alkavat nolostella ja vähätellä itseään.. esimerkiksi lasta hakiessa kaveriltaan on saatettu hieman nolostollen sanoa, että "anteeksi kun meillä on vaan tämmöistä täällä kotona" tai "tarjosin iltapalan, mutta ihan paahtoleipää vain". Tai sitten he tuovat koulutustaustamme esille, ikään kuin se tekisi meistä jotenkin parempia ihmisiä ja heistä vähän huonompia. Sinällään täysin viattomia kommentteja, joissa kuitenkin aina tuoda esille se, että omasta mielestään nämä ihmiset häpeävät itseään ja kokevat, että heidän tulisi pystyä johonkin parempaan. Kyse on varmaan tavallisesta epävarmuudesta ja ennakko-oletuksista, mutta minusta on hirveän surullista heidän tapansa alentaa itseään. Olenkin koittanut kehua ja kiittää heidän vieraanvaraisuudestaan lastamme kohtaan. 

Ylpeä saatkin olla saavutuksestasi, todella kunnioitan ja arvostan opiskeluaikoina ilman vanhempien tukea pärjänneitä! 

Vierailija kirjoitti:

Missä te oikein asutte? Vietin lapsuuteni Lauttasaaressa, eikä ikinä tullut kuittailua siitä, että on asiat hyvin. Joskus tuntuu, että menestyksestään muka nöyristelevät saavat juuri sitä paskaa siitä niskaansa. Rauhassa itsestään ylpeitä ihailee ympärilläolijatkin.

Tää muuten on just tuollainen paikka. Näitä itsestää papan rahoilla ylpeitä olevia Larussa riittää, tuntuu, että Lykki on täynnä ihan kusipäisiä, vanhempien rahoilla kerskailevia pentuja, jotka pitää omaa hoviaan.